Kirjat – Kate Atkinson: Elämä elämältä

KateAtkinsonElamaElamaltaWEBKate Atkinson
Elämä elämältä
Life After Life
Suom. Kaisa Kattelus. Schildts & Söderströms

Kate Atkinsonilta suomennettiin parikymmentä vuotta sitten kummanpuoleinen romaani Ihmiskrokettia, jossa samaan tarinaan mahtui aikahyppyjä, ufo-olentoja, muodonmuutoksia ja rinnakkaistodellisuuksia. Tuoreessa vaihtoehtomikrohistorioita käsittelevässä teoksessaan kirjailija palaa aikahyppyjen ja rinnakkaistodellisuuksien pariin. Pienten valintojen ja sattumien suurta vaikutusta tutkaileva romaani on läheistä sukua myös sellaisille elokuville kuin Sliding Doors, Juokse Lola! ja Päiväni murmelina.

Vuonna 1910 Sylvie Toddin kolmas lapsi kuolee synnytyksessä, koska lääkäri ei ehdi ajoissa paikalle. Aloitetaanpa alusta. Lääkäri selviääkin matkastaan viivytyksittä ja saa lapsen hengen pelastettua. Tyttö, Ursula, kuolee tapaturmaisesti 4-vuotiaana. Aloitetaanpa alusta.

Kirjan alkupuoli muodostaa hienon kuvauksen elämän hauraudesta. Pientä lasta vaanii vaara jos toinenkin, mutta mitä useamman onnistuu välttämään, sitä todennäköisemmin elää paljon kauemmin. Mitä, jos sisäkkö ei olisikaan lähtenyt kaupungille juhlimaan eikä olisikaan tuonut tappavaa influenssaa tullessaan?

Ursulan elämät ovat kerta kerralta pidempiä, koska rinnakkaiset todellisuudet tai jo kertaalleen eletyt elämät vuotavat informaatiota. Tytöllä on voimakkaita dejà vu -tuntemuksia ja ennakkoaavistuksia, jotka auttavat häntä välttämään aiemmat kohtalonsa. Sisäkkö ei lähde kaupungille juhlimaan, jos hänet tuuppaa ajoissa portaita alas.

Kun Ursula on selvinnyt hengissä lapsuudestaan, Elämä elämältä kehittyy viime vuosisadan alkupuolen ajankuvaksi ja sukutarinaksi, jonka painopisteiksi nousevat naisen asema ja sodan kauheudet. Vähitellen Ursula muuttuu yhä tietoisemmaksi historian kulusta ja omista mahdollisuuksistaan, ja lopulta mikrohistoria kääntyy makrohistoriaksi.

Jos vähäisillä sattumuksilla on iso vaikutus ihmiselämään, voi yksittäisellä ihmisellä olla merkittävä vaikutus koko maailman tilaan. Miten paljolta kärsimykseltä olisikaan vältytty, jos joku olisi tappanut Hitlerin jo ennen hänen valtaantuloaan? Ursulalle kysymys ei ole turhaa spekulaatiota vaan jotakin, mitä voi yrittää.

Ovelimmillaan Atkinson on, kun uudet elämät paljastavat henkilöiden ja taustojen syvempiä merkityksiä, jotka ovat aiemmilla kerroilla jääneet hämäriksi. Kerronnan tehoja syövät kuitenkin jokseenkin väritön kieli ja tietty yllätyksettömyys. Romaani paljastaa jo alussa isoimman juonenkäänteen ja perusideansa, mikä saa loppuhuipennuksen – jos sellaisesta edes voi puhua – tuntumaan lähinnä antikliimaksilta. Kirja kuitenkin kysyy, ymmärrämmekö me historiaa riittävän hyvin tunnistaaksemme sen todellisia vaikutussuhteita. Nykyhetkestä puhumattakaan.

Jukka Laajarinne

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 3/14.

Sarjakuvat – Piko ja Fantasio: Leopardinainen

PikoFantasioLeopardikansiWEBPiko ja Fantasio: Leopardinainen

Vuonna 2010 suomeksi ilmestyneet Nuoren sankarin päiväkirja ja Tummanvihreä pikkolopoika -albumit kertoivat Pikon ja Fantasion edesottamuksista toisen maailmansodan melskeissä. Tuoreessa Leopardinainen-tarinassa (Egmont) palataan Brysselissä sijaitsevan Moustic-hotellin käytäville. Nyt tosin eletään vuotta 1946, jolloin natsivalta on enää ikävä muisto.

Aurinko ei silti paista esteittä risukasaan. Punanuttuinen hissipoika Piko on vajonnut alkoholismiin, sillä hän suree keskitysleireihin kadonnutta Audrey-tyttöä. Lehtimies Fantasio pähkäilee puolestaan Pariisin eksistentialisteista kertovan artikkelin kanssa. Eivätkä natsitkaan ole vielä sanoneet viimeistä sanaansa.

PikoFantasioLeopardi5WEBItse albumi käynnistyy Brysselin katoilta, kun yksisilmäiset robottigorillat ajavat takaa salaperäistä leopardinaista. Yön notkea tytär on etsimässä Kongosta varastettua taikakalua, jota ilman koko maa saattaa ajautua pirullisen Mustien uhrien herran valtaan. Ja tähän soppaan Piko ja Fantasiokin joutuvat sekoitetuksi.

Juonen peruskuvio on viehättävä sekoitus nostalgista pulp-retroilua ja postmodernia pop-tulkintaa. Parhaimmillaan olo on kuin vuosikymmenten takaista klassikkoa lukiessa. Tätä seikkaa korostaa Olivier Schwartzin silmiähivelevä, tyylitelty ligne claire -piirros, joka ottaa ilon irti ilmeikkäistä hahmoista sekä mennyttä maailmaa upeasti kuvittavista kaupunkinäkymistä. Päheistä autoista ja tyylikkäistä mainosjulisteista nyt puhumattakaan. Näin hienoa ja ajatonta sarjakuvataidetta kohtaa yleensä vain toiveunissaan.

PikoFantasioLeopardi1WEBYannin kehräämä tarinointi ei toimi yhtä hyvin. Liiallinen kohkaaminen, pakkomielteinen viittauksien ripottelu sekä totiset sivujuonteet syövät kokonaisuuden viehätysvoimaa. Mutta mitäpä olisi toisen maailmansodan jälkeinen Pariisi ilman Jean-Paul Sartrea ja boheemien filosofien suosimia hämyisiä baareja ja kahviloita!

Jatkoa leopardinaisen seikkailuille on luvassa, kun kaksiosaiseksi mainostetun tarinan jälkipuolisko joskus valmistuu. Sillä välin voi koristella kotinsa seinät tämän albumin ruuduista suurennetuilla julisteilla.

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 3/14.

PikoFantasioLeopardi3WEB