
Star Wars: The Force Awakens
Ensin ne hyvät uutiset: The Force Awakens on selvästi parempi Tähtien sota -elokuva kuin George Lucasin 2000-luvun vaihteessa laatimat kehnot esiosat.
Sitten ne huonot: The Force Awakens ei täytä siihen ladattuja suuria odotuksia, vaan luottaa liikaa alkuperäistrilogiasta kopioitujen hahmojen ja juonikuvioiden mielikuvituksettomaan kierrätykseen.
Luke Skywalker on kadonnut teille tietymättömille möhlittyään uusien jedien koulutuksen. Nyt kaukaisessa galaksissa vaikuttaa kolme voimaa: laajalle levittäytynyt Tasavalta, Leia Organan johtama vastarintaliike sekä pahan ”keisarin”, Snoken käskyttämä Ensimmäinen ritarikunta. Pimeän puolen ykkösnyrkkinä toimii laimea Darth Vader -klooni Kylo Ren (Adam Driver). Mustaan naamarin sonnustautunut valomiekkamies saa käskynsä Snoken tummanpuhuvalta hologrammilta, kuinkas muutenkaan.

Tatooinen sijaan elokuva käynnistyy resuiselta aavikkoplaneetalla, jonka nimi on Jakku. Siellä asustaa tähtiä tuijotteleva orpotyttö Rey (Daisy Ridley). Hän tempautuu mukaan seikkailuun kohdattuaan sympaattisen BB-8-pikkudroidin, jolla on hallussaan sekä vastarintaliikkeen että ritarikunnan himoamaa informaatiota. Mukaan tarttuu myös Kylo Renin iskujoukoista karannut sotilas, Finn (John Boyega).
Sitten pitäisi löytää Luke ja siinä sivussa tuhota ritarikunnan uusi, entistäkin massiivisempi ja tuhovoimaisempi ”Kuolontähti”. Keskeiseen osaan nousee myös Kylo Renin ongelmallinen isä-poika-suhde.

The Force Awakens tuo monin osin mieleen fanipoikien tekemän uudelleenfilmatisoinnin, joka ei tohdi astua kaluttujen kaavojen ulkopuolelle. Mukana on jopa vierailu erikoisten muukalaisten täyttämässä kapakassa sekä X-siipihävittäjien syöksy pitkin tähtiä tuhoavan jättiaseen kuilukäytävää!
Onneksi tämä ei ole koko totuus. Sekä Reystä että Finnistä on onnistuttu luomaan miellyttäviä uusia tuttavuuksia, jotka tuovat vanhaan soppaan tuoreitakin tunnelmia. Hyvin toimivat myös alkuperäisten Tähtien sota -hahmojen ikääntyneet versiot. Erityisesti Han Solosta (Harrison Ford) ja Chewbaccasta saadaan irti rutkasti nostalgista hupia. Unohtaa ei sovi myöskään C-3PO:n, R2-D2:n ja Millennium Falconin tunteita soittelevia esiintymisiä.

Hetkittäin filmin meno ja meininki onkin täyteläistä Star Wars -herkkua. Huomattavasti parempaan olisi silti päästy vähentämällä platkuja kopioaineksia ja geneerisiksi jääviä taistelukohtauksia. Samalla olisi voitu panostaa enemmän juonenkehittelyyn, henkilökuvaukseen ja pieniin inhimillisiin hetkiin, jotka ovat keskeinen osa alkuperäisen Tähtien sodan viehätystä.
Vaikka J. J. Abramsin yritys on kelvollinen, jää vilpitön sydän, sielu ja pulp-asenne yhä hakuseen.
Toni Jerrman
Tähtivaeltajablogin muut Tähtien sotaa sivuavat jutut:
”Totuus” Luke Skywalkerista
Turkish Star Wars
Tähtien sodan Italo-kloonit, osa 1
Tähtien sodan Italo-kloonit, osa 2
Tähtien sodan Italo-kloonit, osa 3
Tähtien sota: Italo-kloonien hyökkäys, osa 3
The Beast in Space
Heti kärkeen vieraillaan kuuskytlukulaiseen tulevaisuustyyliin sisustetussa baarissa, jossa planeettoja kiertelevät kaupparatsut siemailevat Uranuksen maitoa ja tappelevat miniasuisten neitojen huomiosta. Tehokkaaksi todistettuihin iskurepliikkeihin lukeutuu mm. ”Jos uskot tuollaisia tyyppejä, olet aina perse maassa. Minun kanssani pääset edes vuoteeseen”.
Tähtien sota: Italo-kloonien hyökkäys, osa 2
War of the Robots
Takaa-ajo keskeytyy, kun vihollisufo vaurioittaa alusta. Korjaustöitä varten joudutaan laskeutumaan radioaktiiviselle asteroidille, jonka luolastoissa käppäilee pullosilmäisiä humanoideja – sekä näitä metsästäviä polkkaroboja. Ei kuitenkaan hätää, sillä päättömästi ympyrää juoksevia kultapojuja on helppo tulittaa aina, kun he sattuvat vilahtamaan sankariemme piilon ohi. Asteroidilta mukaan tarttuu kalju Kuba (Aldo Canti alias Nick Jordan), joka osaa neuvoa reitin pahisten kuninkaalliseen palatsiin.
Leffa huipentuu lähes puolituntiseen avaruustaisteluun, jossa jäykissä muodostelmissa lentävät pienoismallit nykivät ruudun halki milloin mihinkin suuntaan. Silloin kun samoja efektikohtauksia ei pyöritetä kerta toisensa jälkeen uudelleen, näytetään tutkan kuvaruutua, jossa vihreät pisteet kiertelevät toisiaan. Lopputuloksena on apaattisin avaruussotakuvaus ikinä.
Lavasteet ja puvustus ovat pääosin tuttuja Brescian muista leffoista. Tasa-arvovaltuutettu lienee kuitenkin tyytyväinen, sillä puolet Boydin aluksen miehistöstä on nuoria, hyvännäköisiä naisia (mm. siilihiuksinen Yanti Somer) – varsinkin, koska he ovat vetäneet ylleen vihreät, ihonmyötäiset kumiasut.
Tähtien sota: Italo-kloonien hyökkäys, osa 1
Mikäli George Lucas olisi kyennyt yhtä nopeaan toimintaan kaikki kolme Tähtien sota -trilogiaa olisi nähty valkokankailla jo 1970-luvulla! Asiassa olisi ollut myös se hyvä puoli, ettemme olisi joutuneet odottamaan yli 20 vuotta päästäksemme kärsimään Jar Jar Binksin ja muiden ärsyttävien pikkuskidien hönöhuumorin täyttämistä seikkailuista.
Apinain Tarzan: Oparin aarteet
Apinain Tarzanissa käsikirjoittaja Gaylord DuBoisilla on vielä selvästi harjoitteluvaihde päällä. Selostavia tekstejä on paljon, ja kerronta etenee paikoin lähes kuvitetun romaanin tapaan. Sankarin synnyinkertomuksessa on kuitenkin imua, joka vetää väistämättä mukaansa.
Tarzanin paluun fantastiset seikkailut Oparin mystisessä muinaiskaupungissa hehkuvat pulp-henkistä ihmeen tuntua. Tarjolla on aarteita, ihmisuhreja, rujoja nuijamiehiä sekä ylimaallisen kauniita naispapittaria. Silkkaa legendaa.
Siinä missä neljä ensimmäistä romaania on kukin ahdettu vain 24-sarjakuvasivuun, on Oparin aarteet -nimitarinaan käytetty kolminkertaisesti tilaa. Se on mahdollistanut alkuperäisen kirjan tapahtumien laajemman esittelyn. Tällä kertaa tiivistäminen olisi kuitenkin ollut paikallaan, sillä alkupuolen dramaattisten käänteiden jälkeen tarina kangistuu kaavaan, jossa Janea ja jalokiviä metsästävien toimijoiden tiet risteävät kerta toisensa jälkeen.
Robottiajan sankarista kertovasta Markos-sarjakuvasta (ks. TV 3/10) tunnettu Russ Manning on Tarzan-taiteilijoiden ehdotonta ykköskastia. Miehen piirrokset ovat kauniita ja viiva jäntevän selkeää. Myös harmoniset sommitelmat sekä kuvakerronta osuvat useimmiten nappiin. Bu vando tarmangani!













