Elokuvat – Tähtien sota: Italo-kloonien hyökkäys, osa 3

Bestia!VenusJaPetoKansiWEBTähtien sota: Italo-kloonien hyökkäys, osa 3

Viikon päästä jysähtää, kun vuosikymmenen odotetuin elokuva, Star Wars: The Force Awakens, saapuu teattereihin. Sitä ennen ehdimme käydä läpi vielä yhden satsin Italiassa valmistuneita Tähtien sota -klooneja. Viisi niistä ovat saman miehen, Alfonso Brescian käsialaa. Näistä neljä ensimmäistä on jo blogissa ehdittykin käsitellä, joten nyt on vuorossa setin viimeinen, eli Suomessa nimellä Bestia! Venus ja peto tunnettu ”helmi”. Avaruuden pedon ohessa esittelemme David Hasselhoffin tähdittämän Starcrash -rainan sekä Emanuelle-ohjaaja Bitto Albertinin hulppean Escape From Galaxy 3 -elokuvan. Nauttikaa!

BeastInSpaceKansiWEBThe Beast in Space

Alfonso Brescian viimeiseksi tieteiselokuvaksi jäi Walerian Borowczykin La Bêtea varioiva La bestia nello spazio (1980). La Bête (The Beast, 1975) on eroottisuuteen taipuva vertauskuvallinen taidekauhufantasia, joka muistetaan myös siitä, että sitä tähdittää suomalainen Sirpa Lane. Lane teki elokuvadebyyttinsä vuotta aiemmin Roger Vadimin La jeune fille assassinée -leffassa, jonka roolisuorituksesta häntä hehkutettiin uutena Brigitte Bardot’na.

Vadimin puheista huolimatta Lanesta ei kuitenkaan koskaan tullut uutta Brigitte Bardota. Tästä käy hyvänä todisteena se, että viisi vuotta myöhemmin hänet saatiin houkuteltua mukaan Alfonso Brescian viiden pennin The Beast in Space -tieteisseksploitaatioon. Brescialta veto oli tietysti mitä nerokkain, sillä se mahdollisti mainoslauseet tyyliin: ”Pedon tähti Avaruuspedon pääosassa!”

Bestia8454345WEBHeti kärkeen vieraillaan kuuskytlukulaiseen tulevaisuustyyliin sisustetussa baarissa, jossa planeettoja kiertelevät kaupparatsut siemailevat Uranuksen maitoa ja tappelevat miniasuisten neitojen huomiosta. Tehokkaaksi todistettuihin iskurepliikkeihin lukeutuu mm. ”Jos uskot tuollaisia tyyppejä, olet aina perse maassa. Minun kanssani pääset edes vuoteeseen”.

Elokuvan sankari on niljan oloinen viiksivallu, avaruuskapteeni Larry Madison (parissa muussakin Brescia-leffassa nähty Vassili Karis). Heti ensi töikseen hän pääsee hakkaamaan röyhelöpaitaan pukeutuneen, yli-ikäisen Han Solo -wannabeen, kauppalentäjä Juan Cardoson (Venantino Venantini). Sitten möyhitäänkin jo sängyssä Sirpa Lanen esittämän Sondra Richardsonin kanssa. Vaaleanpunaisilla ja -vihreillä valoilla terästetty aneeminen pehmopornokohtaus keskittyy lähinnä zoomailemaan Sondran nänneihin ja häpykarvoihin.

Aamulla Sondra kertoo välinpitämättömälle naistenkaatajalle painajaisistaan, joissa hän pakoilee koivumetsässä haarniskasaappaista petoa, partasuista äijää sekä punasilmäistä laatikkorobottia.

Bestia8455016WEB

Lue loppuun

Elokuvat – Tähtien sota: Italo-kloonien hyökkäys, osa 2

StarOdyssey4WEBTähtien sota: Italo-kloonien hyökkäys, osa 2

”Oletko nähnyt Tähtien sodan ja Imperiumin vastaiskun? Sitten sinun on nähtävä myös Taistelu avaruudesta!”

Vuonna 1977 syntyi elokuvamammutti, jonka jälkeläiset järisyttävät yhä maailmaa askelillaan. Kyseessä on tietysti kaikkien hyvin tuntema Tähtien sota -leffasarja, jonka tuoreinta osaa, Star Wars: The Force Awakens, odotetaan teattereihin joulukuun puolivälissä.

Tähtien sodan innoittamana italialainen Alfonso Brescia ryhtyi suoltamaan masiinastaan halpoja kopioseikkailuja. Kierrättämällä samoja kuvauspaikkoja, lavasteita, näyttelijöitä, juonikuvioita ja erikoistehosteita hän sai vuodessa aikaiseksi kaikkiaan viisi kalkkunan käryistä tieteiselokuvaa. Ne pistettiin maailmalle vuosina 1977–1980.

Näistä Al Bradleyn nimellä julkaistuista tekeleistä on Tähtivaeltajablogissa esitelty jo kaksi ensimmäistä eli Anno zero – Guerra nello spazio (War of the Planets) ja Battaglie negli spazi stellari (Battle of the Stars). Nyt ovat vuorossa kaksi seuraavaa. Sinua on varoitettu!

WarOfRobotsJulisteWEBWar of the Robots

War of the Robots -elokuvassa (La guerra dei robot, 1978) professori Carr (Jacques Herlin) sekä tämän kaunis Lois-assistentti (Brescian sf-leffojen vakkarikasvo Malisa Longo) ovat juuri testaamassa uutta mullistavaa reaktoria, kun polkkatukkaiset robotit kidnappaavat heidät. Kimmeltäviin kultaunivormuihin sonnustautuneet konemiehet lennättävät vankinsa kotiplaneetalleen, jota johtavat vanhukset kaipaavat proffan keksintöä pitääkseen yllä ikuista elämäänsä.

Maassa ollaan sen sijaan pahassa pulassa. Kukaan muu kuin Carr ei osaa pysäyttää koereaktoria, joka uhkaa räjähtää kahdeksassa päivässä. Niinpä muukalaisten perään lähetetään Loisin rakastettu, uljas kapteeni John Boyd (Antonio Sabato) retkikuntineen. ”Tehtävänne kuulostaa mahdottomalta, mutta meidän ja maanmiestemme elämä on käsissänne.” ”Ei hätää, annoin jo miehistölleni käskyn syöksyä avaruuden uumeniin.” ”Voi pojat, mikä mies!”

WarOfRobots1WEBTakaa-ajo keskeytyy, kun vihollisufo vaurioittaa alusta. Korjaustöitä varten joudutaan laskeutumaan radioaktiiviselle asteroidille, jonka luolastoissa käppäilee pullosilmäisiä humanoideja – sekä näitä metsästäviä polkkaroboja. Ei kuitenkaan hätää, sillä päättömästi ympyrää juoksevia kultapojuja on helppo tulittaa aina, kun he sattuvat vilahtamaan sankariemme piilon ohi. Asteroidilta mukaan tarttuu kalju Kuba (Aldo Canti alias Nick Jordan), joka osaa neuvoa reitin pahisten kuninkaalliseen palatsiin.

Jatkossa koettavia ”jännittäviä” juonenkäänteitä ei sovi tässä paljastaa. Mutta kerrottakoon, että kuvioissa toki vilahtaa lähes kaikissa Brescian sf-elokuvissa nähtävä jättimäinen, vilkkulampuilla koristeltu laatikkotietokone. Myös Tähtien sodasta lainatut valosapelit heiluvat ahkerasti.

WarOfRobots3WEBLeffa huipentuu lähes puolituntiseen avaruustaisteluun, jossa jäykissä muodostelmissa lentävät pienoismallit nykivät ruudun halki milloin mihinkin suuntaan. Silloin kun samoja efektikohtauksia ei pyöritetä kerta toisensa jälkeen uudelleen, näytetään tutkan kuvaruutua, jossa vihreät pisteet kiertelevät toisiaan. Lopputuloksena on apaattisin avaruussotakuvaus ikinä.

War of the Robots on järkeä riipivä kokemus jopa Brescia-asteikolla. Kerronta etenee kuin puolikuollut ameeba, ja vartin mittaista juonta venytetään käsittämättömillä teknopuhetulvilla, munattomilla taistelukohtauksilla sekä jatkuvilla reaktiokuvilla – kun jotain tapahtuu, kameran on käytävä yksitellen jokaisen henkilön kasvonilmeet läpi.

WarOfRobots2WEBLavasteet ja puvustus ovat pääosin tuttuja Brescian muista leffoista. Tasa-arvovaltuutettu lienee kuitenkin tyytyväinen, sillä puolet Boydin aluksen miehistöstä on nuoria, hyvännäköisiä naisia (mm. siilihiuksinen Yanti Somer) – varsinkin, koska he ovat vetäneet ylleen vihreät, ihonmyötäiset kumiasut.

Ai miksikö porukan perusunivormuissa lukee valtion nimen sijasta Trissi? No tietenkin siksi, että yksi elokuvan sponsoreista sattui olemaan Trissi Sport.

War of the Robots on avaruusseikkailujen rööpeliä hellyttävällä pudpudpud-musiikilla.

Lue loppuun

Elokuvat – Tähtien sota: Italo-kloonien hyökkäys, osa 1

StarWarsForceAwakensJulisteWEBTähtien sota: Italo-kloonien hyökkäys, osa 1

Oletko nähnyt Tähtien sodan ja Imperiumin vastaiskun? Sitten sinun on nähtävä myös Taistelu avaruudesta!

Vuonna 1977 syntyi elokuvamammutti, jonka jälkeläiset järisyttävät yhä maailmaa askelillaan. Kyseessä on tietysti kaikkien hyvin tuntema Tähtien sota -leffasarja, jonka tuoreinta osaa, Star Wars: The Force Awakens odotetaan teattereihin joulukuun puolivälissä.

George Lucasin alkuperäinen Star Wars -leffa poiki kuitenkin myös kokonaisen äpärälasten katraan, joka on jäänyt huomattavasti isukkiaan pienemmälle huomiolle. Erityisesti tällä saralla kunnostautuivat italialaiset, jotka ovat muutenkin olleet ahkeria kloonielokuvien siittäjiä: Rooman studioista on maailmalle levinnyt niin lukuisia Emmanuelle- ja Mad Max -ripoffeja, amerikkalaisten menestyselokuvien ”jatko-osia” kuin italo-westerneitäkin. Scifin saralla lopputulos vain ei koskaan ole ollut aivan Sergio Leonen luokkaa.

Yritteliäin Tähtien sodan maineella ratsastaja oli vuonna 2001 kuollut Alfonso Brescia, joka kotimaansa ulkopuolella esiintyi yleensä nimellä Al Bradley – näin yritettiin tietysti huijata potentiaalisia katsojia luulemaan, että hänen filminsä olisivat lähtöisin asiansa osaavien Hollywood-koneistojen uumenista. Joka tapauksessa tämä tuottelias visionääri ohjasi vuosina 1977 ja 1978 kaikkiaan viisi (!) elokuvaa, joilla pyrittiin rahastamaan Star Warsin vanavedessä virinnyttä scifi-innostusta.

annozeroguerranellospazioJulisteWEBMikäli George Lucas olisi kyennyt yhtä nopeaan toimintaan kaikki kolme Tähtien sota -trilogiaa olisi nähty valkokankailla jo 1970-luvulla! Asiassa olisi ollut myös se hyvä puoli, ettemme olisi joutuneet odottamaan yli 20 vuotta päästäksemme kärsimään Jar Jar Binksin ja muiden ärsyttävien pikkuskidien hönöhuumorin täyttämistä seikkailuista.

Toisaalta Star Warsin suosio olisi varmaan joka tapauksessa ollut ihan Jar Jar -asteella, mikäli Lucas olisi hyödyntänyt Alfonson kehittämää metodia. Pystyäkseen vääntämään maailmalle viisi scifi-leffaa vuodessa italiaanomme näet teki kierrätyksestä lähes taiteen: Kaikki nuo laatupätkät tapahtuvat samoissa kulisseissa ja hyödyntävät ihan samoja avaruusalustehosteita! Varmemmaksi vakuudeksi myös puvustus ja osa näyttelijöistä säilyy yhtenevänä leffasta toiseen. Puhumattakaan tietysti juonenkäänteistä ja naurettavan näköisestä tietokonehökötyksestä, joka on yleensä kaiken pahan alku ja juuri.

Kaava kuitenkin mitä ilmeisemmin toimi, sillä lähes kaikki Brescian sf-leffat saapuivat nopeasti jopa Suomeen – ja nykypäivänä moni keräilijä on valmis maksamaan noista vanhoista ja rupisista videokaseteista maltaita. Pakko on kuitenkin hampaat irvessä myöntää, etteivät Brescian tuotokset ole toteutukseltaan, ideoiltaan tai erikoisefekteiltään ihan sen aidon ja oikean Tähtien sodan tasoa. ”Saattaa olla mahdotonta, mutta se on totta!”

Lue loppuun