Tähtien sota: Italo-kloonien hyökkäys, osa 1

Oletko nähnyt Tähtien sodan ja Imperiumin vastaiskun? Sitten sinun on nähtävä myös Taistelu avaruudesta!

Vuonna 1977 syntyi elokuvamammutti, jonka jälkeläiset järisyttävät yhä maailmaa askelillaan. Kyseessä on tietysti kaikkien hyvin tuntema Tähtien sota -leffasarja, jonka tuoreinta osaa, Star Wars: The Force Awakens odotetaan teattereihin joulukuun puolivälissä.

George Lucasin alkuperäinen Star Wars -leffa poiki kuitenkin myös kokonaisen äpärälasten katraan, joka on jäänyt huomattavasti isukkiaan pienemmälle huomiolle. Erityisesti tällä saralla kunnostautuivat italialaiset, jotka ovat muutenkin olleet ahkeria kloonielokuvien siittäjiä: Rooman studioista on maailmalle levinnyt niin lukuisia Emmanuelle- ja Mad Max -ripoffeja, amerikkalaisten menestyselokuvien ”jatko-osia” kuin italo-westerneitäkin. Scifin saralla lopputulos vain ei koskaan ole ollut aivan Sergio Leonen luokkaa.

Yritteliäin Tähtien sodan maineella ratsastaja oli vuonna 2001 kuollut Alfonso Brescia, joka kotimaansa ulkopuolella esiintyi yleensä nimellä Al Bradley – näin yritettiin tietysti huijata potentiaalisia katsojia luulemaan, että hänen filminsä olisivat lähtöisin asiansa osaavien Hollywood-koneistojen uumenista. Joka tapauksessa tämä tuottelias visionääri ohjasi vuosina 1977 ja 1978 kaikkiaan viisi (!) elokuvaa, joilla pyrittiin rahastamaan Star Warsin vanavedessä virinnyttä scifi-innostusta.

Mikäli George Lucas olisi kyennyt yhtä nopeaan toimintaan kaikki kolme Tähtien sota -trilogiaa olisi nähty valkokankailla jo 1970-luvulla! Asiassa olisi ollut myös se hyvä puoli, ettemme olisi joutuneet odottamaan yli 20 vuotta päästäksemme kärsimään Jar Jar Binksin ja muiden ärsyttävien pikkuskidien hönöhuumorin täyttämistä seikkailuista.

Toisaalta Star Warsin suosio olisi varmaan joka tapauksessa ollut ihan Jar Jar -asteella, mikäli Lucas olisi hyödyntänyt Alfonson kehittämää metodia. Pystyäkseen vääntämään maailmalle viisi scifi-leffaa vuodessa italiaanomme näet teki kierrätyksestä lähes taiteen: Kaikki nuo laatupätkät tapahtuvat samoissa kulisseissa ja hyödyntävät ihan samoja avaruusalustehosteita! Varmemmaksi vakuudeksi myös puvustus ja osa näyttelijöistä säilyy yhtenevänä leffasta toiseen. Puhumattakaan tietysti juonenkäänteistä ja naurettavan näköisestä tietokonehökötyksestä, joka on yleensä kaiken pahan alku ja juuri.

Kaava kuitenkin mitä ilmeisemmin toimi, sillä lähes kaikki Brescian sf-leffat saapuivat nopeasti jopa Suomeen – ja nykypäivänä moni keräilijä on valmis maksamaan noista vanhoista ja rupisista videokaseteista maltaita. Pakko on kuitenkin hampaat irvessä myöntää, etteivät Brescian tuotokset ole toteutukseltaan, ideoiltaan tai erikoisefekteiltään ihan sen aidon ja oikean Tähtien sodan tasoa. ”Saattaa olla mahdotonta, mutta se on totta!”

Battle of the Stars

Samana vuonna Star Warsin kanssa Brescialta ehti teattereihin oivasti tituleerattu Battle of the Stars (aka War in Space, italiaksi Battaglie negli spazi stellari). Suomessa videojulkaisijalla oli pokkaa kääntää nimi takakannessa suoraan Tähtien sodaksi (itse leffan tekstitys tosin mamoilee ja vääntää sen muotoon Planeettojen sota). Mutta on siinä kyllä ollut ihmettelemistä, jos tämän on sattunut kaivamaan videovuokraamon hyllyltä, luulleen saaneensa käsiinsä George Lucasin samannimisen rainan…

Täysin järjetön ja epälooginen tarina lähtee liikkeelle kun avaruudessa rämpivä raketti kohtaa asteroidin tai planeetan (käsikirjoittaja ei tunnu missään vaiheessa osaavan päättää kummasta on kysymys), jolla on poikkeuksellisen voimakas magneettikenttä. Paikan tutkiminen on kuulemma vaarallista, mutta onneksi yksi hahmoista huomauttaa: ”Magneettikentät ovat jokapäiväistä leipääni.”

Sitten seuraa ihan asiaan liittymätön kohtaus, jossa toinen heebo menee avaruuteen heiluttamaan käsiään hempeän musiikin säestyksellä. Efektin tasosta kertonee jotain, että miehen varjo heijastuu selvästi hänen taakseen viritetyn tähtitaivaan päälle… Hän myös toteaa: ”Alus on rikkoontunut, ajakaa heti takaisin tukikohtaan.” Käytännössä kukaan ei kuitenkaan palaa minnekään, vaan alus laskeutuu läheiselle taivaankappaleelle tutkimaan magneettikentän lähdettä.

Luolissa haahuilevien tutkijoiden jouduttua sideharsoon puettujen muumioiden uhriksi muut pakenevat paikalta raketillaan. Sen kuitenkin höyrystää yllättäen kuvioihin ilmaantuva ufo-parivaljakko. Maapallon avaruustukikohdassa (erottaa aluksen komentosillasta siitä, että henkilökunnalla on päässään mustat pipot punaisten sijaan) on seurattu tapahtumia ja ylikomentajat päätyvät kommentoimaan niitä tyyliin: ”Se oli lämpösädease!” ”Sillä sytyttää ilmankin tuleen!” ”Ufoilla on siis hallussaan tuntematon ase!”

Toinen ufoista päätyy Maahan asti ja muumio-olennot ryhtyvät kopsaamaan ihmisiä saadakseen heidän avullaan avaruuspuolustuksemme pois pelistä. Onneksi ihmiskunnan avuksi materialisoituu gannameediläinen hyvis ja tämän vahvasti meikattu glitter-asuinen skidi (mitä vittua, häh?!), jolla on kuulemma muovirihkaman oloisessa hopeapallossaan universumin mahtavin ase – käytännössä kyseessä on silloin tällöin materiaalia haihduttava laserpyssy, jonka säteiden toteuttamiseen ei budjetissa ole ollut rahkeita.

Käsityskyvyn ylittävät käänteet eivät toki lopu tähän, sillä aiemmin tuhoutunut ihmisten avaruusalus saapuu yllättäen paikalle aivan ehjänä, kuolemattomaksi hehkutettu pahistietokone räjähtää ensiyrittämällä ja uhkaava invaasio saadaan torjuttua sisäisellä satelliittipuolustusjärjestelmällä, jonka päähenkilö on pistänyt kasaan iltapuhteenaan kenenkään huomaamatta!

”Uskomaton” on ainoa sana, joka voi tehdä oikeutta Battle of the Stars -elokuvalle – joskin myös sanapari ”sietämättömän surkea” välkkyy mielessä. Jopa suomentajan aivot ovat heitelleet volttia, sillä millä muulla voisi selittää, että ”missile” on säännönmukaisesti käännetty ”robotiksi” ja ”matrixin” suomalaiseksi versioksi on keksitty ”metrikka”? Puhumattakaan lauseesta ”Timingin täytyy olla perfekti.”

War of the Planets

Epätoivoisesti vilkutettavat konsolivalot ja onnettoman lelurobotin näköinen jättitietokone tekevät paluun Brescian seuraavassa scifi-yritelmässä War of the Planets (italiaksi Anno zero – Guerra nello spazio. Senkin olisi tietysti voinut suomentaa Tähtien sodaksi, mutta nyt maahantuojat tyytyivät geneerisempään nimeen Taistelu avaruudesta. Onneksi edes takakansitekstit muistavat hehkuttaa: ”Oletko nähnyt Tähtien sodan ja Imperiumin vastaiskun? Sitten sinun on nähtävä myös Taistelu avaruudesta!”

Leffa käynnistyy äärimmäisen jännästi edellisestä pätkästä tutun avaruusalus MK-31:n miehistön nähdessä valtavan kivenjärkäleen jyräävän itseään kohti: ”Tässä on jotain mätää. Tämä on loppumme!” Raketin ohjausjärjestelmä kuitenkin väittää, ettei mitään ole tapahtumassa ja väistöliikkeet olisivat aivan turhaa touhua. Kuinka ollakaan, kivi paljastuu harhaksi – kyseessä oli ”10 miljoonaa vuotta sitten sattuneen kosmisen räjähdyksen aiheuttama aalto”… Pelastuksestaan ilahtunut miehistö innostuu pomppimaan riemusta, halailemaan toisiaan sekä suutelemaan aluksen konsolipöytiä.

Juoni lähtee rivakoimaan kunnolla kun outo avaruudesta tuleva signaali alkaa häiritä Maan radio- ja kuvalähetyksiä. Avaruustukikohdan keskustietokone päättelee hetkessä, että ”signaali tulee vieraalta ja vaaralliselta voimalta, joka tietää kaiken”. Siksipä se on tuhottava. Tehtävän saa tietysti MK-31, jonka miehistö tuntuu kyllä olemaan kiinnostuneempi psykedeelisiä valoja sisältävästä Cosmic Love -hytistä – vaikka kapteeni kuinka yrittää vakuuttaa, että fyysinen rakkaus on paljon kivempaa kuin koneistettu.

Ennenkin esitettyjen avaruuslentokohtausten ja ufo-taistojen jälkeen MK-31:n hemmot päätyvät jälleen haahuilemaan luoliin, joista löytyy muinaisen kansan viimeiset rippeet. He ovat pahan tietokoneen ja tämän tappajarobotin armoilla, mutta onneksi Maan keskustietopankki päättelee, että ”kone voidaan tuhota painamalla nappia, joka mahdollisesti on punainen”. Tällainen epämääräisyys kyllä raivostuttaa kapteenia, joka olisi tahtonut tietää, onko se nappi nyt varmasti punainen…

Kun kaikkivaltias tietokone räjähtää menee samaa matkaa koko planeetta, mutta kukaan ei uhraa hetkeäkään suremalla paikalle jääneitä, ihmisiä auttaneita alkuasukkaita. Mitäs sitä pienistä.

Seuraavissa elokuvissaan, Star Odyssey ja War of the Robots, Brescia jatkoi tutuilla puhkikalutuilla linjoillaan. Leffaan Beast in Space (suom. Bestia! Venus ja peto) hän kuitenkin keksi uuden täkyn – nimittäin aina yhtä myyvän seksin!

Mutta ei makeaa mahan täydeltä, eli Brescian seuraavien elokuvien pariin palaamme myöhemmin.

Toni Jerrman