Toni Jerrman

Kirjat – Gene Wolfe: Liktorin miekka

tonitahtivaeltaja Kirja-arvostelut , , , ,

WolfeLiktorinMiekkaWEBGene Wolfe
Liktorin miekka
The Sword of the Lictor
Suom. Tero Valkonen. Gummerus

”Minä olen ihmisten teurastaja.”

Liktorin miekka on kolmas osa Gene Wolfen Tähtivaeltaja-palkittua Uuden auringon kirja -sarjaa. Se tuo tarinakokonaisuuden fantasiamaiseen ilmapiiriin yhä selkeämpiä tieteiskirjallisia elementtejä.

Uuden auringon kirjassa eletään Maapallon iltaruskoa. Ihmiskunnan matkat avaruuden ääriin ovat enää pelkkiä muinaislegendoja. Kuolevan auringon paahteessa elinolot ja -tavat ovat taantuneet lähes keskiaikaiseen muottiin. Jäljellä on kuitenkin yhä jäänteitä loiston päivistä: muinaisia laitteita ja rakennelmia sekä vierailta planeetoilta saapuneita mystisiä matkailijoita.

Romaanin kertoja Severian on Totuuden ja katumuksen etsijäin veljeskunnan – eli kiduttajien killan – oppipoika. Liktorin miekan alussa hän toimii vangeista vastaavana virkamiehenä vuorten syleilyyn rakennetussa Traakian kaupungissa. Kiduttajan ja teloittajan ammatille on kysyntää aina ja kaikkialla. Ja Severian tekee työnsä pieteetillä, vaikkei ehkä koko sydämellään.

Kun Severian kieltäytyy suorittamasta yhtä toimeksiannoista, hän joutuu pakenemaan henkensä edestä. Peräänsä hän saa niin kaupunkia hallinnoivan arkontin sotilaat kuin arkkivihollisensa Hethorin toisista sfääreistä tuomat omituiset olennot. Matkatessaan ankaralla vuoristoseudulla Severian kohtaa myös mieliä nielevän alzabon, ihmisyytensä hylänneitä zoantrooppeja sekä pojan, joka kantaa samaa nimeä kuin hän. Puhumattakaan vanhoista tuttavuuksista, joita putkahtelee eteen yllättävissä paikoissa.

Liktorin miekka pursuaa kiehtovia ideoita ja mielikuvitusta kutkuttavia näkymiä. On eläviä patsaita ja vuoria, jotka on veistetty menneiden aikojen valtiaiden kuviksi. On ihmiset tuhkaksi polttava salamanteri ja muodottomana mustuutena virtaava tappaja. Kuu, joka loistaa vihreänä sinne aikoinaan istutettujen metsien ansiosta.

Severianin tekojen ohjastajaksi muodostuu yhä vahvemmin hänen hallussaan oleva Sovinnontekijän kynsi. Arvoituksellinen jalokivi, jolla saattaa olla voimia parantaa sairaita ja tuoda kuolleet takaisin elämään. Kynnen sanotaan kuuluneen tuhansia vuosia aiemmin eläneelle ihmeidentekijälle, jonka paluuta monet odottavat kuin uuden auringon nousua. Myyttisen esineen todellinen olemus ja tarkoitus pysyvät kuitenkin salassa.

Matkansa aikana Severian pohdiskelee maailmankaikkeuden luonnetta sekä jonkin jumalallisen voiman mahdollista olemassaoloa. Hän puntaroi monitahoisesti vapaan tahdon ja kohtalon välistä suhdetta sekä omaa asemaansa Sovinnontekijän kynnen ”valittuna” kantajana. Näihin ajatelmiin on ammennettu aineksia lukuisten uskontojen ja filosofioiden kryptisistä perinteistä.

Wolfe kutoo tarinaansa tyylikkäästi ja taidokkaasti. Hän viljelee tekstissä vanhahtavalle kuulostavaa terminologiaa, laveaa kuvailua ja runollista kieltä. Yhdessä ne saavat fantastisen kertomuksen soimaan kuin kyseessä olisi tulevaisuudessa laadittu allegorinen muinaiseepos. Symbolistisella sisällöllä ladatut kohtaukset rakentavat sekä kirjan sisäisiä että ulkoisia viittaussuhteita: historian käänteet langettavat varjonsa tulevaan ja lopunaikojen tapahtumat heijastuvat menneiden vuosituhansien uniin ja kuvitelmiin.

Liktorin miekan suurin ihme on, että hykerryttävän sameaksi ladatusta sisällöstään huolimatta teos on sekä helppolukuinen että nopeakäänteinen – sitä aivan ahmii ilosta kiljuen.

Klassikko jo syntyessään.

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 2/15.

Sarjakuvat – Batman-klassikko x 2

tonitahtivaeltaja Sarjakuva-arvostelut , , , , , , , ,

BatmanYonRitariKansiWEBBatman: Yön ritari deluxe

”Olisimme voineet muuttaa maailman… Mutta katso meitä nyt… Minusta on tullut poliittinen rasite… Ja sinä… Sinä olet vitsi…”

Batmania on nykyisin mahdoton hahmottaa ottamatta huomioon Frank Millerin yhteiskuntakriittistä Yön ritari -hittiä. Niin suuri vaikutus tuolla 1980-luvun puolivälissä syntyneellä sarjakuvalla on ollut kaikkiin myöhempiin lepakkotulkintoihin. Onkin hyvä, että RW Kustannus on julkaissut tämän synkän joutsenlaulun jälleen kerran suomeksi – siitäkin huolimatta, että ajan hammas on kohdellut teosta paikoin kaltoin.

BatmanYonRitari2WEBBatman: Yön ritari deluxen tapahtumat sijoittuvat aikaan, jolloin supersankarit ovat enää pelkkä muisto. Ihmiskunta on kateudessaan hylännyt keskuudessaan kulkeneet jumalat, ja jopa Batman on heittänyt viittansa nurkkaan. Jäljellä on enää partiopoikamainen Teräsmies, josta on tullut Yhdysvaltain presidentin salainen käsikassara.

Sisäinen polte ei ole kuitenkaan jättänyt Bruce Waynea rauhaan. Se kuiskii ja houkuttelee vanhaa miestä vetämään trikoot jälleen ylleen.

Lopullisen kimmokkeen Lepakon paluulle antaa Gothamissa riehuva väkivaltainen Mutantit-nuorisojengi, joka kokee oikeudekseen silpoa ja murhata niin nunnia, lapsia kuin vanhuksiakin.

BatmanYonRitari6WEBRoistoja rusikoivan yön kostajan paluusta ei kuitenkaan olla iloisia. Mediassa kaikenkarvaiset asiantuntijat ja rikollisten hyysääjät laukovat tuomioitaan. Myös naiivit poliitikot sekä poliisilaitos asettuvat vastahankaan. Pakkomielteinen Battis on kuitenkin vakuuttunut, että hänen kaltaistaan kivikovaa tuomaria tarvitaan Gothamin rauhoittamiseen.

BatmanYonRitari1WEBBatmanin uusi tuleminen herättää myös hänen perivihollisensa horroksesta. Kaksinaaman ohessa kaupunkia päätyy riivaamaan entistäkin hullumpi Jokeri. Ensi töikseen hymynaama tappaa satapäin tv-ohjelman nauhoituksiin saapuneita katsojia.

Yön ritarin tarina käynnistyy hitaanpuoleisesti ja itseään toistaen. Sankari vai uhka -kiistelystä on muodostunut jo supersankarisarjakuvia rasittava klise, joten teema ei enää hirveästi sytytä. Lisäksi Miller perkaa aihetta ylitsevuotavan runsassanaisesti.

Todelliseen liikenteeseen Yön ritari singahtaa vasta kokonaisuuden puolivälissä, kun Batman ja Jokeri ottavat toisistaan mittaa huvipuiston uumenissa. Tässä jaksossa on kiihkeää intensiteettiä ja tummanpuhuvaa tunnelmaa.

Vielä paremmaksi meno yltyy, kun Ronald Reagania muistuttava seniili
presidentti lähettää Teräsmiehen pysäyttämään sekä Venäjän laukaiseman ydinohjuksen että oikeuden omiin käsiinsä ottaneen Lepakkomiehen. Lopputulos on vahvasti tykittävää sarjakuvataidetta, joka jättää lukijaansa lähtemättömän jäljen.

BatmanYonRitari3WEB”Maapallon ihmiset. He pystyivät tällaiseen… Ja sinä naurat…”

Keskeisessä asemassa Yön ritarissa on Millerin omaehtoinen taide. Dramaattinen, elokuvamainen kuvakerronta sekä jylhä mustien pintojen hyötykäyttö. Tosin Miller on sittemmin yltänyt tälläkin saralla messevämpään jälkeen. Lisäksi aikoinaan kehutut Lynn Varleyn värit vaikuttavat tänä päivänä kovin valjuilta ja hengettömiltä.

Kirjan päätteeksi on koottu runsas kattaus bonusherkkuja. Mukana on Millerin alkuperäisiä tarinasynopsiksia, hahmoluonnoksia ja sivujen lyijykynäversioita. Yllättäen suuri osa tästä materiaalista on jätetty kokonaan suomentamatta.

Yön ritari herättelee moninaisia ajatuksia oikeuden ja sankaruuden käsitteistä. Toisin kuin Millerin viimeaikaiset työt, se ei asetu kritiikittä ylistämään patavanhoillista silmä silmästä -näkemystä. Pelkurimaisia poliitikkoja, pinnallisia tv-julkkuja, hyväuskoisia kukkahattutätejä ja itseään täynnä olevia kusipäitä se kuitenkin suomii ankaralla kädellä.

”Minä hehkun, minä poltan sinua… Roihuan kuumana, raivoisana ja kauniina…”

BatmanTappavaVitsiKansiWEBBatman: Tappava vitsi deluxe

RW:n valikoimista löytyy toinenkin keskeinen Batman-klassikko. Alan Mooren käsikirjoittama ja Brian Bollandin kuvittama Tappava vitsi deluxe -albumi sisältää Tappava pila -nimellä paremmin tunnetun seikkailun lisäksi viitisentoista sivua ekstramateriaalia.

Julkaisun päätarina on nähty suomeksi jo pariin kertaan – vuosina 1989 ja 2007 – mutta nyt sarjakuvaa koristaa ensi kertaa Bollandin oma väritys. Se on vanhaa palettia huomattavasti hillitympi, mikä korostaa hienosti taiteilijan pikkutarkkaa viivatyöskentelyä. Selkeimmin tämä näkyy lähes yksinomaan harmaasävyissä toteutetuissa muistelmajaksoissa.

Tappava vitsi on jälleen yksi kuvaus Batmanin ja Jokerin ikuisesta piirileikistä sekä siitä mielentilasta, josta hymynaama ammentaa sairaat temppunsa. Kertomuksessa yhdistyvät Jokerin överiksi ryöpsähtävä väkivaltaisuus ja hänen synnyintarinansa traagisuus – se, kuinka elämän potkimasta onnettomasta koomikosta tuli katkeran kahjouden mannekiini. Hirviö, joka haluaa hukuttaa tuskaisan menneisyytensä hulluuden kaiken peittävän viitan alle.

BatmanTappavaVitsi1WEB”Mikset naura kanssani?”

Tappava vitsi on psykologisesti vahva tarina, jossa kerronnan rytmitys ja tarkkaan harkittu kuvakuljetus tukevat kokonaisuuden dramaattista tunnelmaa. Viehättävän synkänoloinen on myös Bollandin oma 8-sivuinen täytetarina, jossa viaton nuorukainen visioi Batmanin murhasta muuten nuhteettoman elämänsä kohokohtaa.

Lopulta kaikki päättyy sateeseen. Kenties myös kuolemaan.

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 2/15.

BatmanTappavaVitsi2WEB

Elokuvat – Mad Max: Fury Road

tonitahtivaeltaja Elokuva-arvostelut , , ,

MadMaxjulisteWEBMad Max: Fury Road

Harva elokuva rokkaa niin vimmatusti, ettei järjenpuute häiritse pätkääkään. Mad Max: Fury Road on tällainen ihme. Vanha herra George Miller näyttää nuoren polven ohjaajille närhen munat toimintajaksoilla, jotka iskevät kuin triljoonabiljoonaziljoona volttia.

Kolmekymmentä vuotta sitä saatiin odottaa, mutta nyt tulevaisuuden joutomaiden yksinäinen maankiertäjä on jälleen täällä. Mad Maxin rooliin valitulla Tom Hardylla ei ole Mel Gibsonin kaltaista karismaa, mutta herran osa onkin kulkea heittopussin lailla pulasta toiseen.

MadMax2WEBSankarillisemman sädekehän saa ylleen valtavaa taistelurekkaa ohjastava kovismimmi Furiosa (Charlize Theron). Hän pistää elämänsä vaakalaudalle ja vapauttaa synnyttäjiksi pakotetut vaimot yksinvaltaisen Immortan Joen (Hugh Keays-Byrne) ikeestä. Hiekka pöllyää, bensa palaa ja Valhalla kerää vainajia, kun Joen soturit ahdistelevat Furiosaa ja tämän rekkaa Australian aavikkoisilla takamailla.

MadMax3WEBMax joutuu leikkiin mukaan päädyttyään Joen valkonaamaisten sotapoikien veripankiksi. Ja lopulta hänenkin on pakko valita puolensa armottomaksi yltyvässä kädenväännössä.

Elokuvan kovassa ytimessä sykkivät pitkät autokahakat. Niissä taisteluakrobaatit hurjastelevat mielikuvituksellisesti tuunatuilla ajoneuvoilla ja iskevät Furiosan panssaroidun rekan kimppuun. Meno on käsittämättömän messevää ja hienosti koreografioitua – olivat kyseessä sitten ilmassa heiluvat näyttelijät, räjähtelevät autot tai kaaoksen keskelle syöksyvä kamera. Kiihkeän toimintabaletin rytmitys pysyy ohjaajan hanskassa ja pitää katsojan tiukasti otteessaan.

Rauhallisemmissa välipätkissä joutuu paikoin sietämään älytöntä dialogia ja pikkiriikkisissä vaatteissa keimailevia naishahmoja, mutta ne eivät menoa pahemmin haittaa. Varsinkin kun koko elokuvan todellisuus fantastisine ilkimyksineen, kahjoine heimolaisineen ja turboahdettuine monsteriautoineen on kuin scifillä silattu versio vuoden 1982 Conan Barbaari -leffan maisemista.

MadMax4WEBTraumoilla ryyditetyn Maxin yrmy hahmo tuo elokuvan alkupuolella elävästi mieleen tietokonepelien synkät sankarit. Tähän suuntaan viittaa myös Immortan Joen saattueeseen kuuluva kajahtanut musiikkirekka, jonka rumpalikaarti ja tultasyöksevää sähkökitaraa veivaava rokkari herättävät Brütal Legend -pelin (2009) hevifantasiat hienosti henkiin.

Lisäksi Miller nyökkää maanmiehensä Peter Weirin suuntaan piikkiautoilla, jotka on nostettu suoraan The Cars That Ate Paris -kulttiklassikosta (1974).

Mad Max: Fury Road on hurjalla hulluudella ladattu toimintamättö. Iloisen överiksi vedettyä autopunksirkusoopperaa parhaimmillaan.

Toni Jerrman – 4 tähteä

MadMax1WEB

Sarjakuvat – Archie Goodwin & co: Sodan lieskat

tonitahtivaeltaja Sarjakuva-arvostelut , , , , , , , ,

SodanLieskatKansiWEBSodan lieskat

Kauhusarjakuviin erikoistunutta Creepy-lehteä julkaissut James Warren päätti vuonna 1965 kokeilla siipiään myös sotasarjakuvien parissa. Blazing Combat -lehden päätoimittajaksi ja käsikirjoittajaksi valikoitui alan mestari Archie Goodwin. Piirtäjiksi haalittiin tallin parhaat tähdet Wallace Woodista John Severiniin ja Reed Crandallista Joe Orlandoon. Julkaisun kansitaiteesta vastasi legendaarinen Frank Frazetta.

Toisin kuin monet muut aiheesta ammentavat lehdet, Blazing Combatia ei täytetty sotaa ylistävillä sankaritarinoilla – Goodwinin katsantokanta taistelutantereiden todellisuuteen on pikemminkin kriittinen. Näissä sarjakuvissa pääosassa ovat tavalliset ihmiset, siviilit ja sotilaat, joiden elämä repeää riekaleiksi sodan armottomassa tiimellyksessä.

SodanLieskatSeverinWEBVietnamin sotaa käyvässä maassa suurvaltakonfliktien aiheuttamien inhimillisten kärsimysten korostamista ei kuitenkaan katsottu hyvällä silmällä – ainakaan vielä vuonna 1965. Niinpä lehteä vastaan nousivat Yhdysvaltain armeija, veteraanijärjestöt sekä sarjakuvien tukkukauppiaat. Tämä kutisti Blazing Combatin levikin niin pieneksi, että lappu jouduttiin pistämään luukulle jo neljän numeron jälkeen.

200-sivuinen Sodan lieskat -kirja (Like) kokoaa yksiin kansiin kaikki Blazing Combat -lehdessä aikoinaan julkaistut sarjakuvat. Teos on vavahduttava lukukokemus, sillä sekä Goodwin että taiteilijat pistävät näissä pienissä helmissä parastaan.

Tarinoissa sotien skaala leviää laajalle. Mukana on niin Yhdysvaltain sisällissota, ensimmäinen ja toinen maailmansota, Vietnam, Korea kuin Thermopylain taistelukin. On rivisotilaita, ilmataisteluita, ratsumiehiä, sukellusveneitä ja tankkeja. Kuoleman kouraisulta ei säästytä yhdessäkään aselajissa.

SodanLieskatCrandall2WEBGoodwin onnistuu luomaan vain muutaman sivun mittaisissa viipaleissa aidonoloisia, traagisia ihmiskohtaloita. Herättämään yksilöt henkiin sekä koskettamaan lukijaa. Näyttämään sodan turhuuden ja mieltä raastavan järjettömyyden.

Hyvä esimerkki on Maisemaa!-tarina, joka kertoo vanhasta vietnamilaisesta riisinviljelijästä. Hän ei voisi vähempää välittää ympärillä käytävästä pohjoisen ja etelän sodasta. Taistelut vyöryvät kuitenkin yhtenään kylän yli, kun kumpikin osapuoli vuorollaan ”vapauttaa” asukkaat vihollisensa ikeestä. Lopulta jäljellä ovat enää hävitetyt riisipellot, tuhotut majat ja mutaisessa vedessä kelluva verinen olkihattu.

Haaveet kunniasta ja uljuudesta karisevat nopeasti sodan armottomassa paahteessa. Tappamisesta ja kuolemasta tulee arkea ja toisesta ihmisestä paha ja kasvoton vihollinen, jonka elämällä ei ole mitään merkitystä.

Sarjakuvien ohessa kirja sisältää Warrenin ja Goodwinin haastattelut. Niissä miehet kertovat Blazing Combat -lehden tekemisestä sekä ajatusmaailmasta, josta tarinat ovat kummunneet.

Sodan lieskat on vaikuttava ja tärkeä puheenvuoro rauhan puolesta. Mestarillisesti kerrottu, nappiin osuva kattaus sodan kauhuja.

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 2/15 (numero ilmestyy toukokuun jälkipuoliskolla)

SodanLieskatCrandallWEB

Kirjat – Tiina Raevaara: Yö ei saa tulla

tonitahtivaeltaja Kirja-arvostelut , , , , , ,

RaevaaraYoEiSaaTullaWEBTiina Raevaara
Yö ei saa tulla
Paasilinna

”Se, mikä ihmisessä on, koituu hänen kohtalokseen.”

Tiina Raevaara arvosteli Tähtivaeltajan numerossa 1/12 saksalaisen E. T. A. Hoffmannin novelliklassikoita sisältäneen Yökappaleita-kokoelman. Hän nosti erityisesti esiin vaikuttavan Nukuttaja-tarinan, jonka keskiössä ovat mm. pakkomielteet, nukkenainen sekä silmiä irti riipivä Nukkumatti-hahmo. Nyt Raevaara on kirjoittanut hienon romaanin, joka varioi samaa aihioita suomalaisissa maisemissa.

Yö ei saa tulla on eräänlainen moderni versio goottilaisesta kauhuromantiikasta. Jyhkeiden kivilinnojen sijaan kirjan tapahtumat sijoittuvat synkän sateiseen Helsinkiin. Sieluttoman harmaaseen kaupunkiin, joka on pelkkä kulissi jollekin, mitä meidän ei haluta näkevän.

Hieman päälle kaksikymppinen Johannes on kotoisin pienestä merenrantakaupungista. Nykyisin hän asuu Helsingissä, jossa työskentelee aikaa mittaavien kellojen täyttämässä kaupassa. Tästä huolimatta aika on eräässä mielessä pysähtynyt hänen kohdallaan. Olemassaololla ei ole suuntaa tai tarkoitusta, ja Johannes tuntee itsensä heikoksi ja mitättömäksi. Naiset ja läheisyys ovat nuorelle miehelle lähinnä kammon aihe. Kaikki tämä kytkeytyy jotenkin viisi vuotta aiemmin kuolleeseen sydänystävään, Aalo-tyttöön, jonka muisto ei jätä poikaa rauhaan.

Johanneksen tasapaksu arki saa hyytävän käänteen, kun Aalon veli Antti palaa kuvioihin. Vimmainen Antti halajaa kostoa. Kohteena on nilja bisnesmies Sandvall, jolla oli suuri rooli Aalon murhenäytelmässä. Sandvall on tapettava, ja siihen tarvitaan myös Johanneksen apua.

Antin orkestroimassa pyörityksessä Johannes päätyy moninaisten outojen ilmiöiden riepoteltavaksi. Todellisuuden pinta alkaa rakoilla, kun nuorta miestä kiusaavat painajaiset, harhanäyt ja muistikatkot. Eteen vyöryvät niin mereen sulaneen Aalon tyhjinä syyttävät silmäkuopat kuin pimeissä nurkissa vaaniva hirviömäinen Nukkumatti. Mahdottomat yössä kirskuvat raitiovaunut, ylösalaisin kulkevat junat ja harmaankalpeat hahmot, jotka kulkevat usvaisilla kaduilla vaihtamassa nukkuvien ihmisten silmiä.

Tukea ja turvaa tarjoavat vain unilääkkeet sekä Sandvallin nukkemainen vaimo, joka on niin heiveröinen, että hänen seurassaan Johanneskin voi tuntea itsensä vahvaksi ja voimakkaaksi, aidoksi mieheksi.

Kun mysteerit vähitellen avautuvat, käy yhä selvemmäksi, etteivät Johanneksen muistikuvat Aalon kohtalosta välttämättä vastaa totuutta. Onko hän ylipäätään niin viaton hiirulainen kuin antaa minäkertojan roolissaan ymmärtää?

Johanneksen irrationaaliset pelkotilat ja ahdistuskohtaukset tulevat lihaksi Raevaaran vakuuttavan kuvauksen kautta. Teksti imee lukijan osaksi fantastisia painajaisvisioita, jotka ovat pullollaan symboliikkaa ja piilomerkityksiä. Jykevien lukkojen taakse piilotettuja psykologisia traumoja. Sokeutta omille teoilleen.

Yö ei saa tulla käy kiehtovaa kirjallista keskustelua Hoffmannin novellin kanssa. Se toimii kuitenkin vaivatta myös lukijoille, joille alkuperäinen tarina ei ole tuttu. Kirjan tunnelma on tiivis ja alitajuinen pelko käsinkosketeltava. Samalla teos tarjoaa paljon tulkittavaa, näkyjä ja viittauksia, jotka huutavat rakentamaan yhteyksiä ja merkityksiä.

Sanotaan, että silmät ovat sielun peili. Mutta niistä heijastuva kuva ei ole aina kaunis. Tai sellainen, jonka haluaisi koskaan kohdata.

”Nukkumatti oli laskeutumassa jostain toisesta todellisuudesta keskelle makuuhuonettani.”

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 2/15.

Sarjakuvat – Kapteeni Hyperventilaattorimies

tonitahtivaeltaja Sarjakuvat , , , , , ,

HypisKansiWEBKapteeni Hyperventilaattorimies on legendaarisin Tähtivaeltaja-lehdessä koskaan julkaistu sarjakuva. Supersankarisarjakuvia moninaisesti parodioinut sarja käynnistyi vuonna 1987 ja jatkui kymmenen vuoden ajan. Alunperin Markku Uusitalon ja Anssi Rauhalan luoma hahmo houkutteli myöhemmin seuraansa muitakin kovia nimiä, kuten Petri Hiltusen, Johanna Sinisalon, Hannu Mänttärin ja Kivi Larmolan.

Vuonna 2013 kaikki Kapteeni Hyperventilaattorimiehen seikkailut koottiin Zum Teufel -kustantamon toimesta komeaksi kirjaksi. Kovakantisessa, isokokoisessa teoksessa on sivuja peräti 144. Kirjaa varten kaikki sarjakuvat skannattiin uudelleen alkuperäisistä originaaleista. Tämän ohessa mukaan otettiin laaja kattaus bonusmateriaaleja, jotka selvittävät yksityiskohtaisesti sarjojen taustoja ja niiden sisältämiä viitteitä. Puhumattakaan galleriasta, johon oman näkemyksensä Hyperventilaattorimiehestä taiteilivat mm. Pertti Jarla, Sami Toivonen ja Kari Sihvonen.

Oheinen kirjoitus käynnisti kirjan bonusmateriaalien monikymmensivuisen vyöryn.

Kapteeni Hyperventilaattorimies
Maailmankaikkeuden mahtavin hypersankari

Oi niitä aikoja. 1980-luvun puolivälissä suomalaisen sarjakuvan kenttä oli aivan toisenlainen kuin nykyisin. Ei ollut huippusuosittuja kotimaisia päivittäistrippejä, napanöyhtää kaivelevia omaelämäkerrallisia onanointeja tai käsittämättömän kokeellista taidesarjakuvaa. Jopa sellaiset sankarihahmot kuin Kapteeni Kuolio, Teräslilja ja Black Peider odottivat yhä synnyttäjäänsä.

HypisRauhalaSivuWEBTähän maisemaan Markku Uusitalon ja Anssi Rauhalan luoma Kapteeni Hyperventilaattorimies – ystävien kesken ihan vain Hypis – iskeytyi kuin supernova kirkkaalta taivaalta. Huumoria, supersankariparodiaa ja mielikuvituksen laukkaa yhdistävä sarjakuva oli raikas tuulahdus hubaa ja habaa. Mutta kuinka tämä kaikki sai alkunsa?

– Tähtivaeltajaan kaivattiin Anssilta viisisivuista sarjakuvaa, mutta herralla ei ollut mitään ideaa juonen suhteen. Niinpä Toni soitti minulle ja käski painua kapakkaan jonkun ihmeen Anssi Rauhalan kanssa, koska meidän pitäisi tehdä hänelle sarjakuva, paljastaa Uusitalo.

– Ensimmäinen juonikuvio syntyi sitten tuon kostean illan aikana. Pyrimme parodioimaan sarjakuvalla vanhoja puhdasotsaisia sankaritarinoita, joissa on yltiöhyveellisiä päähenkilöitä ja joissa pelastetaan jaloja asioita, kuten joulu. Toisaalta minua oli myös pitkään kiehtonut joulupukin yhteiskunnallinen funktio, Uusitalo jatkaa pilke silmäkulmassa.

– Halusimme supersankarin, jolla on hirveästi epämuodostuneita lihaksia sekä tukka, joka on lakattu monumentaaliseksi. Hahmolla piti olla myös mahdollisimman typerä nimi. Nimeen antoi viimeisen kimmokkeen se, että Hypiksellä on niin laaja rintakehä, että hän näyttää siltä kuin hyperventiloisi koko ajan. Ja onhan hyper aina kovempi juttu kuin super, Rauhala naurahtaa.

HypisRauhalaosaWEB– Ryhdyitte siis tekemään stereotyyppistä supersankaria, jolla on kaikki hahmon tyypilliset piirteet. Mutta sinänsä huvittavaa, että eipä taida maailmassa olla kovin montaa sankaria, joka näyttäisi samalta kuin Hypis. Paitsi ehkä Kari Sihvosen hyvässä 45 asteen nousukiidossa oleva Kapteeni Kanki, heittää Petri Hiltunen väliin.

Ensimmäinen Kapteeni Hyperventilaattorimies -sarjakuva osoittautui niin suosituksi, että jatkoa seurasi. Pian mukaan tarttui myös muita tekijöitä.

Paisuu kuin pullataikina

Puhtoinen sankari sai synkempiä sävyjä Petri Hiltusen hypättyä kelkkaan mukaan. Nyt tarinoihin haettiin innoitusta jenkkisarjakuvan tummanpuhuvilta uudistajilta, Alan Moorelta ja Frank Milleriltä. Todellisuus ei enää ollutkaan niin yksinkertainen kuin alkujaan oli näyttänyt. Kun pintaa vähän raotti, löytyi tasoja, jotka kyseenalaistivat kaiken aiemmin nähdyn.

HypisHiltunen3WEBUusitalo-Hiltunen-parivaljakon ensimmäinen yhteistyö oli Tähtivaeltaja-lehden numerossa 2/89 julkaistu Poismenneet ystävät. Sen alkuun oli tietysti saatava mustalle pohjalle painettu esipuhe, sillä sellainen oli myös kaikissa amerikkalaisissa supersankarialbumeissa. Niissä kehua retosteltiin maasta taivaaseen surkeimmatkin sarjakuvatekeleet.

Osa lukijoista ei sisäistänyt Ari Veintien kirjoittaman tekstin satiirisia tasoja, vaan luuli tekijöiden seonneen lopullisesti. Suuri Kurpitsa -lehden arvostelija kutsui esipuhetta jopa ”tyrmistyttäväksi”!

Lue loppuun →

Elokuvat – Ex Machina

tonitahtivaeltaja Elokuva-arvostelut , , , ,

EcMachinaJulisteWEBEx Machina

On sinänsä positiivista, että teattereihin livahtaa aina toisinaan pienimuotoisia scifi-elokuvia, joiden tarkoitus on luodata älykkäitä teemoja. Harmillisen usein nuo leffat pettävät kuitenkin premissinsä ja sortuvat typeryyden turuille. Näin käy myös kirjailijana ja käsikirjoittajana kunnostautuneen Alex Garlandin esikoisohjaukselle, Ex Machinalle.

Caleb (Domhnall Gleeson) on nuori ohjelmoija, joka kutsutaan maailman tehokkaimman internet-hakukoneen kehittäneen Nathanin (Oscar Isaac) syrjäiseen tutkimuskompleksiin. Ryyppäämään taipuvainen Nathan on kehitellyt vallankumouksellista tekoälyä, ja Calebin tehtävänä on testata luomuksen inhimillisyyttä Turingin testiä varioivissa olosuhteissa.

Avaksi (Alicia Vikander) nimetty keinoäly majailee naismaisessa robottivartalossa, jonka mekaanisuutta korostavat läpinäkyvät pinnat, jotka paljastavat laitteen sisäiset rakenteet. Omiin asuintiloihinsa suljetun Avan kasvot, ilmeet, liikkeet ja puheet ovat kuitenkin hämmentävän ihmismäisiä. Kone jopa harrastaa piirtämistä ja kykenee vetoamaan Calebin tunteisiin.

ExMachina2WEBNäistä lähtökohdista olisi lupa odottaa kiinnostavaa pohdintaa ihmisen ja tekoälyn suhteesta, tietoisuuden määritelmistä, singulariteetin käsitteestä sekä keinoälyn angstista ja elämänhalusta. Elokuva myös sivuaa kaikkia näitä teemoja, mutta ei pääse yhdessäkään pintaa pidemmälle.

Sen sijaan keskiöön nousevat Nathanin ja Avan pelit ja juonittelut, joilla kaksikko manipuloi Calebia omia tarkoitusperiään varten.

Kokonaisuuden uskottavuutta syö Nathanin luonnekuva. Eksentrinen keksijätyyppi on korvattu viinaan menevällä nyrkkeilijäpervolla, joka alistaa japanilaista naispalvelijaansa (Sonoya Mizuno) – tämän hahmon on vaikea kuvitella keksineen mitään vodkapulloa kummempaa.

Lisäksi juonen yllätyksiksi tarkoitetut käänteet ovat joko ennalta-arvattavia tai suorastaan tyhmiä. Asiaa ei auta, että elokuvan musiikki lataa suurta draamaa kovin mitättömiin tilanteisiin.

ExMachina3WEBEx Machinassa on moni yksityiskohta myös kohdallaan. Jo kliinisiä muotoja varioiva huippumoderni rakennus ja sitä ympäröivä villi luonto metsineen ja majesteetillisine vuorineen rakentaa hyvää metaforaa filmin sisällöstä. Sommitelma myös korostaa tarinan klaustrofobista ilmapiiriä, joka peilailee Garlandin kirjoittaman ja Danny Boylen ohjaaman Sunshine-elokuvan tunnelmia. Lisäksi Avan toteutus yhdistettynä hänen liikkeistään lähteviin pieniin ääniin on täysosuma.

Garlandilla on selvästi kunnianhimoa, mutta ei kykyä sukeltaa teemojensa ytimeen. Tässäkin muodossa Ex Machina on silti kiinnostavampi kuin suurin osa maailmaan pukatuista tieteiselokuvista – mikä on vallan ärsyttävä huomio.

Toni Jerrman

Elokuvat – Rakkautta & Anarkiaa -klassikko

tonitahtivaeltaja Elokuva-arvostelut, Klassikko , , , , , , , , , , , , ,

AachiSsipakJulisteWEBRakkautta & Anarkiaa
Aasiasta kajahtaa

Suomen muikein elokuvatapahtuma, Rakkautta & Anarkiaa -festivaali, on noteerattu Tähtivaeltajassa jo vuodesta 1989 lähtien. Syystäkin, sillä näin avartavaa katsausta elokuvailmaisun eri muotoihin ei Suomessa ole muualla tarjolla. Alkuaikojen laaja-alaisempien artikkelien jälkeen olemme keskittyneet raportoimaan erityisesti festareiden aasialaistarjontaan, sillä juuri Rakkautta & Anarkiaa on ensimmäisenä esitellyt suomalaisyleisölle niin Hongkongin visionäärit, animen mestarit kuin muut Aasian suunnalta ponnistavat filmihntekijät. Ja hyvin pidettiin kuti tällä saralla myös festareiden 20-vuotisjuhlilla, joita vietettiin vuonna 2007.

Ohessa parhaita paloja Tähtivaeltajassa 4/07 julkaistusta Rakkautta & Anarkiaa -raportista – sillä hyvät elokuvat eivät vanhene koskaan!

Anime

Tekkonkinkreet2WEBTähtivaeltajassa useaan otteeseen ylistettyyn Taiyo Matsumoton Black & White -mangaan perustuva Tekkonkinkreet-anime (2006) räjäyttää pään. Upealla animoinnilla toteutettu elokuva noudattelee uskollisesti niin alkuperäisen teoksen huikeaa juonta kuin omintakeista graafista asuakin. Liike, värit, äänet ja hämmästyttävän yksityiskohtaiset kaupunkitaustat vain lisäävät kokonaisuuden rikkautta. Täyteläistä hurmosta!

Leffan sydämessä on kaksi kovaa katulasta, Black ja White. He pomppivat Treasure Townin kaduilla, katoilla ja sivukujilla kuin omistaisivat koko kaupungin. Tasapaino uhkaa kuitenkin järkkyä, kun yakuza-jengi päättää ottaa paikkakunnan haltuunsa. Ja tämän päämäärän saavuttamisessa ei keinoja kaihdeta.

Tekkonkinkreet3WEBKuulostaa ehkä moneen kertaan nähdyltä, mutta Tekkonkinkreet on jotain aivan muuta. Vanhassa autonrämässä asustelevien Blackin ja Whiten hahmoihin on onnistuttu upottamaan sellaista inhimillisyyttä, että harvoin kokee. Erityisesti iloluontoinen White on naiivissa viattomuudessaan valloittava. Myös poikien keskinäinen ystävyys on hienosti kuvattu, kumpikaan ei tule toimeen ilman toisen tukea. Mutta kohtalo voi olla kovinkin karhea.

Tekkonkinkreet1WEBHuikeiden kamera-ajojen tukema, villisti kulkeva tarina ei tunnusta minkäänlaisia lajityyppien rajoja. Aivan luontevasti juoneen uppoaa niin draaman, toiminnan kuin fantasiankin piirteitä. Söpöilyyn ei kuitenkaan sorruta missään vaiheessa, vaikka tunteita soitetaankin vahvasti. Kasvaminen ja pärjääminen, valinnat ja moraali, yhteys ja menetys, niistä on elämä tehty.

Tekkonkinkreet on julma ja kaunis kaupunkisatu aikuisille. Monitasoinen, vertauskuvallinen taideteos, joka tarttuu kraivelista eikä päästä enää koskaan irti. ”Hello, this is Japan, planet Earth. Agent White is calling.”

Satoshi Kon on kunnostautunut animaatioilla, joissa toden ja harhan rajaviiva on vähintäänkin häilyvä. Hyviä esimerkkejä tästä ovat niin Perfect Blue (Tähtivaeltaja 4/98), Millennium Actress (4/05) kuin Paranoia Agentkin (1/05). Myös miehen uutuus, Suomessa jo dvd-levityksessäkin oleva Paprika (2006), syöksyy saumattomasti reaalimaailmaan sekoittuvien unikuvien pyöritykseen.

Paprika2WEBPsykoterapian tarpeisiin suunnitellulla laitteella on mahdollista nauhoittaa unia ja jopa päästä sisään toisten ihmisten unikuviin. Kokeiluasteella olevan teknologian hyödyt ja haitat asettuvat kuitenkin uuteen valoon, kun muutama prototyypeistä päätyy vääriin käsiin. Pian tuntematon kaappari sekoittaa laitetta käyttäneiden tutkijoiden elämän, eivätkä nämä enää tiedä, milloin ovat kiinni todellisuudesta ja milloin omalla omituisella logiikallaan toimivien painajaisten pauloissa. Pasmoja sekoittaa myös naistutkija Atsuko Chiban sivupersoona Paprika, outoa tappotapausta selvittävä poliisi sekä unien yksityisyyden ylimmäksi vartijaksi julistautunut tutkimuslaitoksen johtaja.

Paprika1WEBAlitajunnan logiikalla kulkeva tarinointi pistää aivot sopivasti ylikierroksille. Useammankin katsomiskerran kestävä mysteerijuoni on sisäisesti koherentti ja tarkkaan harkittu, täynnä hienoja nyansseja ja koukuttavia yksityiskohtia. Hyväntahtoista huumoria ja aiheeseen istuvia lukuisia elokuva- ja populaarikulttuuriviitteitäkään unohtamatta. Ihastusta herättää myös filmin toteutus, joka tulvii värejä, energiaa sekä lähtemättömästi mieleen painuvia surrealistisia visioita. Jo kaupungin kaduilla marssiva spektaakkelimainen sirkuskulkue on ihan huippu – mutta vieläkin jysäyttävämpää tavaraa on luvassa. Fantastista!

AachiSsipak1WEBArmottomat määrät ylistystä ansaitsee myös Etelä-Koreasta saapuva Aachi & Ssipak (2006). Tämä adrenaliinipiikki nuijii katsojan nauruhermot muussiksi rienaavalla tarinallaan sekä käsittämättömän turboahdetuilla toimintakohtauksillaan. Ei tämä voi olla tottakaan.

Tulevaisuudessa vanhat energiamuodot on käytetty loppuun. Uudeksi energianlähteeksi on keksitty paska. Jokaisen ihmisen peräaukkoon on asennettu anturi, joka paljastaa, kuinka ison tortun hän vääntää – mitä suurempi, sen parempi. Palkkioksi on luvassa annos jätskinnäköisiä huumetikkuja, joista koko kansa on riippuvainen.

AachiSsipak3WEBValitettavasti tikkunekut ovat myös synnyttäneet erehdyttävästi smurffeja muistuttavien sinisten vaippamutanttien lauman. He eivät kykene enää paskantamaan, mutta ovat totaalisesti koukussa huumepuikkoihin. Niinpä nämä raskaasti aseistetut pikkupirut ovat tämän tästä ryöstelemässä huumekuljetuksia. Ja sitten päät räjähtelevät, veri lentää ja ruumiita tulee enemmän kuin yhdessäkään toisessa elokuvassa ikinä. Voihan laittomat anuksenkäyttäjät!

AachiSsipak4WEBHengästyttävän vauhdikkaiden ja futurististen väkivalta-aarioiden lomassa kuljetetaan tarinaa kahdesta pikkudiileristä, joiden bisnekset poukkoilevat vuoristoratamaisesti ylös ja alas. He joutuvat mukaan hallinnon palkkalistoilla olevan kyborgitappajan ja maailmanvallasta haaveilevan smurffipomon väliseen kädenvääntöön, jonka yhtenä kohteena on tuhottomasti kakkapisteitä tuottava bimbo tyttö. Ja eikun lisää pökköä pesään!

Riemastuttavasti etenevän leffan avuja ovat vinkeän liioiteltu hahmostailaus sekä mukaan ripotellut kohtaukset, joissa parodioidaan tunnettuja elokuvia aina Teräsmiehestä Indiana Jonesiin ja Piinasta Pulp Fictioniin. Aivotonta piripirteyttä koko rahan edestä. Voiko sitä ihminen muuta toivoa. Wautsi wau!

Lue loppuun →

Kirjat – Suomi-spefi pärjää maailmalla

tonitahtivaeltaja Kolumni , , , , ,

UlkkisKannetParin edellisen blogijutun myötä nousi taas mieleen, kuinka hyvin kotimaisella scifillä ja fantasialla nykyisen menee ihan maailmankin mitassa.

Tähtivaeltaja-palkintoehdokkuuksia on suomalaisille kirjoille siunaantunut viime vuosina useita – vuoden 2014 sadosta peräti kolme kotimaista teosta nousi viiden kärkeen. Aiempina vuosina listoilla ovat keikkuneet mm. Johanna Sinisalon Auringon ydin, Emmi Itärannan Teemestarin kirja sekä Eija Lappalaisen ja Anne Leinosen Routasisarukset. Vuosina 2011 ja 2012 jopa voitot tulivat Suomeen kiitos Hannu Rajaniemen Kvanttivarkaan ja Maarit Verrosen Kirkkaan selkeää -romaanin.

Elokuvapuolella maailmaa on valloitettu niin Iron Skyn kuin Rare Exportsin voimin. Nyt on vuorossa Big Game ja tulevaisuudessa Iron Sky -jatko-osa The Coming Race.

Myös kirjojen ja novellien käännösosastolla menee lujaa. Johanna Sinisalon moneen kertaan palkitun ja Japania myöten levinneen Troll: A Love Story -romaanin jalanjäljissä maailmalle ovat levinneet mm. Sinisalon seuraavat teokset, Rajaniemen huumaava The Quantum Thief -trilogia, Pasi Ilmari Jääskeläisen ylistetty The Rabbit Back Literature Society ja Itärannan huikealla ensipainoksella Yhdysvalloissa liikkeellelaskettu Memory of Water. Leena Krohnista ja Jyrki Vainosesta nyt puhumattakaan

Tämän oheen myös suomalaisia novelleja on kääntynyt kiitettävissä määrin englanniksi ja muillekin kielille. Viime vuodelta esiin voi nostaa vaikkapa Jääskeläisen Where the Trains Turn (Tor.com) ja Letter to Lethe (Words Without Borders), Hannu Rajaniemen Invisible Planets (Reach for Infinity), Inkeri Kontron The Dying Embers (Strange Horizons) ja Shimo Suntilan Daughters! (Words Without Borders). Sekä tietenkin Finnish Weird -lehdessä julkaistut Tiina Raevaaran Gordon’s Story ja Jenny Kangasvuon Flow My Tears, Fall from Your Springs!

Suomalaiset tekstit on myös noteerattu hienosti maailmalla. Alan suurimman lehden, Locuksen, vuoden suositeltavat teokset listalta löytyy rutkasti suomalaisväriä. Romaanilistalla komeilevat sekä Hannu Rajaniemen The Causal Angel että Johanna Sinisalon The Blood of Angels. Nuortenkirjojen listalta löytyy Itärannan Memory of Water. Pienosromaaneissa loistaa Jääskeläisen Where the Trains Turn ja novelleissa Rajaniemen Invisible Planets.

Eikä pidä unohtaa Itärannan romaanille siunaantunutta Philip K. Dick -palkintoehdokuutta!

Tilanne on siis kovin valoisa – loisteliaampi kuin kukaan olisi vielä joitain vuosia sitten saattanut edes kuvitella. Täytyy toivoa, että tällä tiellä jatketaan myös tulevaisuudessa, sillä suomalaisella spefi-kirjallisuudella on paljon annettavaa myös ulkomaisille lukijoille.

Toni Jerrman

Elokuvat – Big Game

tonitahtivaeltaja Elokuva-arvostelut , , , ,

BigGameJulisteWEBBig Game

Jos metsään haluat mennä nyt, sä takuulla yllätyt.

Jalmari Helanderin Rare Exports -filmi (4/10) ja sitä edeltäneet joulupukkilyhärit lykkivät suomalaisen elokuvataiteen ihan uusille urille – Iron Skyn kera. Osin samoilla linjoilla jatkaa herran tuore Big Game. Se nojaa suomalaiskansallisten mytologioiden sijaan entistä selvemmin yhdysvaltalaisten toimintaelokuvien perinteeseen. Leffa lähestyy pilke silmäkulmassa erityisesti 1980-luvulla vallalla olleita tyylilajeja.

Big Game paaluttaa asenteensa vankasti peruskallioon jo kättelyssä: vaikka tapahtumat sijoittuvat Pohjois-Suomeen, ne on kuvattu jylhien saksalaisvuoristojen rinteillä – koska nämä maisemat nyt vain ovat eeppisemmät kuin koti-Suomessa! Myös filmin maalaama kuva suomalaisista on ihastuttavan kahjo. Erämaata kansoittavat vähäsanaiset partaveikot muistuttavat rujoja punaniskoja, joiden karskin ulkokuoren alla sykkii silti hyvä sydän.

BigGame3WEBOskari (Onni Tommila) on juuri täyttämässä 13 vuotta. Niinpä on koittanut hänen vuoronsa suorittaa metsäläisten ikiaikainen miehuusriitti. Poika lähetetään yksin käymättömille korpimaille, jossa hänen tulee päihittää jokin isokokoinen eläin pelkkä jousipyssy aseenaan. Tosin edes oma isä ei usko nössönoloisen Oskarin suoriutuvan tehtävästä.

Toisaalla munattomaksi syytetty Yhdysvaltain presidentti (Samuel L. Jackson) joutuu terroriteon kohteeksi. Herra ehtii juuri ja juuri pelastuskapseliin ennen kuin Suomen yllä lentänyt Air Force One -kone ammutaan alas taivaalta. Peräänsä pressa saa sekä jykeväleukaisen pukuagentti Morrisin (Ray Stevenson) että tyylikkäitä asuja suosivan miljardöörisheikki Hazarin (Mehmet Kurtulus). Suurriistan metsästys voi alkaa!

BigGame1WEBPresidentti saa kiittää onneaan, että ensimmäisenä kapselin luo eksyy Oskari-poika. Yhdysvaltain napamiehen pelastamisen sijasta nuorukaista kiinnostaa kuitenkin enemmän, että hän kykenee todistamaan isälleen olevansa tosimies. Niinpä presidentin vaatimukset kaikuvat kuuroille korville. ”Mun metsä, mun säännöt”, toteaa poju topakasti.

Elokuva pelaa hienosti Oskarin ja presidentin suhteella, jossa normiasetelmat käännetään päälaelleen. Kaksikon bondailusta saadaan irti sekä hersyvää huumoria että lämminhenkistä inhimillisyyttä. Tämä kohottaa filmin reippaasti yksioikoisen toimintamätön yläpuolelle.

BigGame4WEBBig Gamessa riittää myös vauhtia ja vaarallisia tilanteita, kun hurmeiset roistot jäljittävät parivaljakkoa halki hulppeiden metsämaisemien. Touhu on vedetty iloisen överiksi sankaroinniksi, jossa vastoinkäymisistä lannistumaton Oskari-poika pääsee näyttämään, mistä puusta hänet on veistetty. Lopputulos on itsetietoisen hyväntuulista elokuvaviihdettä, jonka mukana on helppo hurrata.

Sympaattinen elokuva pärjää hyvin Hollywoodin suurtuotantojen rinnalla. Rare Exportsia hienoisesti vaivannut visuaalinen kotikutoisuus on vaihtunut varmaotteisen ammattilaisen kädenjälkeen. Lisäksi mukaan on saatu houkuteltua aikamoinen tähtikaarti, sillä Jacksonin ja Stevensonin ohessa tarinassa toikkaroivat mm. Jim Broadbent, Felicity Huffman, Victor Garber ja Ted Levine.

Big Game tarjoaa villin retken, joka teutaroi niin että tanner soi. Järkeä tai korkeataiteellisia arvoja siitä on turha hakea, mutta hupia piisaa yllinkyllin.

Toni Jerrman – 4 tähteä

BigGame2WEB