Elokuvat – Ready Player One

ReadyPlayerOneJulisteWEB

Ready Player One

Vuoden 2011 hittikirja oli Ernest Clinen populaarikulttuurinostalgiassa vellova Ready Player One. Vekkulin viihdyttävä romaani otti kaiken ilon irti lukemattomista viittauksista 1980-luvun peleihin, leffoihin ja levyihin. Suomessakin vieraillut kirjailija (ks. Tähtivaeltaja 3/12) juhlisti omaa nörtteyttään ostamalla kirjasta ja sen elokuvaoikeuksista saamillaan rahoilla Paluu tulevaisuuteen -filmeistä tutun DeLorean-auton.

Vuosien mittaan kiihkein fanitus kirjan ympärillä on ehtinyt jo laantua. Siksi on sääli, että Steven Spielbergin ohjaama elokuvaversio saadaan valkokankaille vasta nyt. Ja vaikka Cline itse on toiminut leffan toisena käsikirjoittajana, tuntuu kuin romaanin sydän – nörttiviitteiden viettelevä tulva – olisi hukkunut jonnekin matkan varrelle.

Vuonna 2045 suurin osa ihmiskunnasta viettää aikansa mieluummin Oasis-virtuaalitodellisuudessa kuin ankeassa reaalimaailmassa. Eksentrisen James Hallidayn (epätasainen Mark Rylance) kehittelemässä Oasiksessa voi olla kuka vain ja tehdä, mitä haluaa. Vuosia aiemmin kuollut Halliday on piilottanut tuhansia planeettoja käsittävään luomukseensa myös kolme avainta, joiden löytäjä saa koko virtuaalimaailman hallintaansa.

ReadyPlayerOne4WEB

Näitä pääsiäismunia metsästävät munastajat, kuten teinipoika Wade ”Parzival” Watts (Tye Sheridan). Hän on perehtynyt pikkutarkasti Hallidayn elämään kyetäkseen ratkaisemaan miehen jälkeensä jättämät arvoitukset. Kavereinaan Wadella on mm. ihastuttava Art3mis-tyttö (Olivia Cooke) ja romuluinen tekniikkanero Aech (Lena Waithe).

Pahiksina elokuvassa häärivät IOI-firman loputtomat agenttilaumat. Heitä johtaa ilkeä Nolan Sorrento (Ben Mendelsohn), joka haluaa Oasiksesta yrityksensä rahasammon.

Elokuvan pääpaino on nopeiksi leikatuissa toimintakohtauksissa, joissa kaahaillaan rallipeleissä tai taistellaan virtuaalimaailmoissa. Paikoin kädenvääntö sujahtaa myös reaalitodellisuuden puolelle, eikä johtolankojen pengontaakaan ole täysin hylätty. Jotain oleellista kuitenkin uupuu.

ReadyPlayerOne2WEB

Kirjassa paletti on todella laaja ja aikaa uhrataan rutkasti myös Hallidayn fanittamien kasari-ilmiöiden ihastuttavaan perkaukseen. Leffassa romaanin paras puoli hautautuu tietokonetehostetun mätön alle. Toki kuvissa vilahtelee lukuisia ikonisia hahmoja ja taustalla soi 1980-luvun musiikkiraita, mutta näiden elementtien bongailu jää katsojille, jotka jaksavat käydä leffan bluray-version läpi ruutu ruudulta.

Merkittävimmin esiin nousevat lähinnä Hohto-elokuva, Rautajätti, King Kong, Mechagodzilla, DeLorean sekä Atari 2600 -pelikonsolille kehitetty Adventure-peli. Ja se on jo aikamoisen köyhää.

Myös henkilöhahmot ja heidän keskinäiset suhteensa ovat kovin ohuita. Tietokonevelhojen kankaille loihtimista värikkäistä virtuaalimaailmoista voidaan olla montaa mieltä, mutta itseäni valittu tyylilaji ei miellyttänyt.

Spielbergin elokuva on toki suuren luokan spektaakkeli, jossa on hetkittäin klassisen nuorisoseikkailun tenhoa. Silti paljon parempaa nostalgiahubaa tarjoilee vaikkapa viiden vuoden takainen Räyhä-Ralf-animaatioelokuva.

Rumpanpumppaa ja kirjassa vara parempi.

Toni Jerrman

ReadyPlayerOneKansiWEB

Ernest Clinen tunnustukset
Julkaistu alunperin Tähtivaeltajassa 3/12 Ready Player One -artikkelin kylkiäisenä.

Dungeons & Dragons

Vietin koko teini-ikäni pelaten D&D:tä, ja se on vaikuttanut hurjasti myöhempään kirjoittamiseeni. Samoin kuin muutkin roolipelit, kuten Car Wars, GURPS, Star Frontiers ja Champions.

DeLorean

Makein koskaan valmistettu auto. Se on 1980-luvun ikonisin kulkuväline ja ainoa auto, joka on samalla aikakone. Niinpä se on täydellinen tunnus romaanilleni. Ja siksi jaan juuri DeLoreanin pääpalkinnoksi Ready Player One -kirjan pääsiäismunanmetsästyskisassa.

Blade Runner

Ehdottomasti kaikkien aikojen paras scifi-filmi. Ja se vieläpä sijoittuu vuoteen 2019, johon on enää seitsemän vuotta aikaa. Jonkun pitäisi jo kohta alkaa valmistaa niitä elokuvassa käytettyjä lentäviä autoja!

Ladyhawke

Katsoin Ladyhawke-leffan nuorempana HBO:lta varmaan useita satoja kertoja ja pidin siitä joka katsomalla. Lisäksi se on ainoa tietämäni miekka ja magia -elokuva, jossa käytetään rutkasti elektronista syntetisaattorimusiikkia.

Atari 2600

Ihmiskunnan ensimmäinen ja paras kotivideopelikonsoli. Istuin kiinni juotettuna oman Atari 2600:n ääressä vuodet 1978–1984.

Kurt Vonnegut

Yksi ehdottomista suosikkikirjailijoistani. Hän ja Douglas Adams ovat pitkälti vastuussa vinoutuneesta maailmankatsomuksestani.

Duran Duran

Pakko on ihailla bändiä, joka ottaa nimensä Barbarella-leffan hullulta tiedemieheltä. Duran Duran teki myös 1980-luvun cooleimmat musiikkivideot. Kuten Wild Boysin, jonka ohjasi Highlanderista tuttu Russell Mulcahy.

Pac-Man

Olen matkalla pelisaliin taskut täynnä kolikoita…

Rush

Kaikkien aikojen paras bändi. Kutsun heitä Pohjoisen Jumaliksi.

Ultraman

Teräsmiehen japanilaisversio ja lapsuuteni suursuosikki.

Monty Python

Rakastan Pythonia! He tekivät komedialle saman, minkä The Beatles teki musiikille.

Massiivinen monen pelaajan verkkoroolipeli

Alkuperäisen englanninkielisen termin keksi Richard Garriott. Hän kehitti ensimmäisen aidon massiivisen monen pelaajan verkkoroolipelin, Ultima Onlinen. Hän on myös inspiraationi Ready Player One -romaanin James Halliday -hahmolle.

Mecha

Japanilaisissa animeissa käytetty nimi roboteille. Yleensä kyseessä ovat jättirobotit, jotka tietenkin ovat roboteista parhaita.

 

ReadyPlayerOne1WEB

Top 5 – Kirjat

William Gibson: Neurovelho
Garry Gygax: Luolamestarin ohjekirja
Kurt Vonnegut: Galápagos
Douglas Adams: Linnunradan käsikirja liftareille
Ken Grimwood: Replay

Top 5 – Levyt

Peter Gabriel: Us
Rush: Moving Pictures
R.E.M.: Eponymous
Van Halen: 1984
They Might Be Giants: Lincoln

Top 5 – Pelit

Pac-Man
Black Tiger
Heavy Barrel
Joust
Robotron

Top 5 – Taistelurobotit

Giganter
Giant Robo
Manzinger Z (Tranzor Z)
Leopardon
Voltron

ReadyPlayerOneKamakuvaWEB

Kirjat & Sarjakuvat – Severi Nygård: Sarjakuvasensuuri

SarjakuvasensuuriKansiWEB

Severi Nygård:
Sarjakuvasensuuri

Kuten kaikki tietävät, sensuuri on sairaus. Sensuuri on keino, jolla valtaapitävät tai valtaan haluavat ryhmittymät yrittävät kontrolloida, mitä me ajattelemme. Keino, jolla he pönkittävät omaa asemaansa ja tyrkyttävät ihmisille kapeakatseista maailmankuvaansa. Sensuuri onkin oiva tapa suitsia kulttuuria ja muokata kansalaisista ääliöitä. Se on propagandan ja valeuutisten vaikutusvaltainen veli.

Myös sarjakuvat ovat kohdanneet vuosikymmenten kuluessa monensorttista sensuuria. Tähän aiheeseen porautuu Severi Nygårdin tuhti Sarjakuvasensuuri-kirja (Jalava). Valtavan pohjatyön vaatinut teos ei ole mikään hupaisa lukupaketti, vaan pikkutarkalla informaatiolla raskautettu totinen tietokirja, joka laajoine lähdeluetteloineen kelpaisi yliopistoissa käytettäväksi oppikirjaksi.

Teoksen käynnistää pitkä katsaus amerikkalaiseen sarjakuvasensuuriin. Sen juuret juontavat jo vuonna 1940 julkaistuun sanomalehtiartikkeliin, jossa sarjakuvat tuomittiin silkaksi myrkyksi.

SarjakuvasensuuriKuva2WEB

Todellinen sarjakuvien vastainen hyökyaalto käynnistyi 1950-luvulla, jolloin julkaistiin mm. Fredric Werthamin surullisenkuuluisa Seduction of the Innocent -kirja. Teoksen väitteet, että sarjakuvat pilaavat lasten mielenterveyden ja tekevät heistä nuorisorikollisia, ovat tietenkin täyttä huuhaata. Mutta harvoinpa totuus on noitavainoja estänyt.

Nygård kuvaa kirjassaan pieteetillä Yhdysvaltojen sarjakuvavastaisia kampanjoita ja kirjoituksia, jotka lopulta johtivat alan itsesensuurikoodistoihin – ja samalla tuhosivat amerikkalaisen sarjakuvan kehityksen vuosikymmeniksi. Säännöstöissä puututtiin seksin ja väkivallan kuvaamiseen sekä vaadittiin avioliiton pyhyyden kunnioittamista ja laillisen vallan edustajien esittämistä nuhteettomassa valossa. Mukana on myös joitain valaisevia esimerkkejä sensuurin kohteeksi joutuneista sarjakuvista.

Amerikasta teos siirtyy Suomen kamaralle. Toisin kuin moni muistaa, täälläkin on käyty läpi useita sarjakuvaan kohdistuneita sensuuriaaltoja. Useimmiten hyvin hatarin perustein ja epäilyin. Erityisen paljon tilaa saa vuonna 1955 järjestetty Piirrettyä julmuutta -näyttely, joka hyökkäsi monin kyseenalaisin tavoin sarjakuvaa vastaan.

Seuraavaksi vuoronsa saavat Ranskan, Italian, Saksan, Iso-Britannian ja Belgian moraalinvartijat. Heidän käsiinsä joutuivat amerikkalaisen kulttuuri-invaasion ohessa monet kotimaiset tuotannot – aina André Franquinin klassista Piko ja Fantasio -sarjaa myöten. Jopa Marsupilami sai ranskalaiselta valvontakomissiolta huomautuksen, koska kyseinen ”absurdi ja kuvitteellinen olio ääntelee käsittämättömin huudahduksin”.

Italialaisten ikiomana erikoisuutena voidaan pitää tapaa sensuroida sarjakuvista pois kaikki yliluonnolliset elämänmuodot. Ne kun olisivat voineet uhmata Raamatun käsitystä ihmisestä luomakunnan kruununa.

SarjakuvasensuuriKuva1WEB

Yli 400-sivuisen kirjan loppuneljännes käsittelee viimeisen 50 vuoden sensuuritapauksia. Suomesta mainitaan erityisesti Huuli-lehden lopettaminen sekä Ville Rannan Muhammed-sarjakuvan aiheuttama kuohunta. Maailmalta esiin nousee mm. Disney-sarjakuvien sensurointi sekä Charlie Hebdo -lehden toimitukseen kohdistunut terrori-isku.

Ylipäätään kirjasta käy hyvin ilmi sensuurin synnynnäinen järjettömyys sekä se, kuinka sarjakuvavastaista propagandaa on käytetty poliittisena ja uskonnollisena lyömäaseena. On myös helppo huomata, että aktiivisimmin sensuuria ovat ajaneet uskonnolliset organisaatiot sekä äärikonservatiiviset järjestöt. Euroopassa usein myös vasemmisto, joka on kokenut sarjakuvat amerikkalaisena kulttuuri-imperialismina.

Nygårdin teos pursuaa tärkeää asiaa, mutta helposti lähestyttäväksi sitä ei voi kutsua. Sivut ovat niin täynnä yksityiskohtaista nippelitietoa – joka ei läheskään aina kytkeydy kirjan aihepiiriin – että lukeminen tuntuu väliin kuin suossa kahlaisi. Nygårdin urakka on kuitenkin kunnioitettava, sillä kaiken tämän faktasisällön kokoaminen yksiin kansiin on huikea kulttuuriteko.

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 1/18.

SarjakuvasensuuriKuva3WEB

Elokuvat – Teenage Caveman

TeenageCavemanKansiWEB

Teenage Caveman
aka Prehistoric World
(DVD, UK-versio)

Vuoden 2016 marraskuussa menehtynyt Robert Vaughn ehti näyttelijänuransa aikana esiintyä useissa arvostetuissa elokuvissa ja televisiosarjoissa. Niihin lukeutuvat mm. sellaiset filmit kuin The Young Philadelphians (1959), The Magnificent Seven (1960) ja Battle Beyond the Stars (1980). Television puolella hänen tunnetuin roolinsa oli salainen agentti Napoleon Solo suositussa The Man from U.N.C.L.E. -sarjassa (1964–1968).

Herran filmografiaan lukeutuu myös vähemmän mairittelevia elokuvia. Yksi niistä on Samuel Z. Arkoffin tuottama ja Roger Cormanin ohjaama Teenage Caveman. Vuonna 1958 valmistunut mustavalkoinen halpis on silkkaa kalkkunaa alusta loppuun.

Filmi käynnistyy raamatullisen mahtipontisella selostuksella: ”Alussa oli kaaos, loputon yö. Sitten ääni sanoi: tulkoon valkeus. Ja pimeys erotettiin valosta. Tämän jälkeen luotiin meret ja maat, aurinko hallitsemaan päiviä, kuu öitä ja tähdet tuomaan valoa pimeyteen. Vehreä kasvusto ja hedelmälliset eläimet, jotka lisääntyivät ja täyttivät maan. Ja sitten tuli ihminen.”

Tästä päästäänkin sujuvasti lannevaatteisiin ja karvataljoihin sonnustautuneisiin luolamiehiin, jotka asuvat karulla vuoristoseudulla. Heidän elämäänsä ohjastaa laki, joka kieltää heitä ylittämästä jokea, vaikka sen toisella puolella olisi rehevä viidakko täynnä saaliiksi kelpaavia eläimiä – sekä hupsusti animoituja dinosauruksia.

TeenageCaveman1WEB

Klaanilla on myös kolme pyhää lahjaa, joista heidän tulee pitää ikuisesti huolta. Niinpä yksi heimolaisista vahtaa tunnista toiseen pientä nuotiota, toinen pyörittää päivät pääksytysten pyörää ja kolmas rakentaa savitötteröä aina vain uudelleen.

Luolamiesten keskuudessa kytee kuitenkin kapinamieliala, jota edustaa nuori teinipoika – eli noin kolmikymppiseltä näyttävä Vaughn. Hän haluaisi matkata vehreämmille niityille kielloista piittaamatta. Tässä häntä yllyttää vanhempi partaherra (oivan niminen Frank De Kova), joka pyrkii syrjäyttämään pojun isän symbolintekijän roolista. Jos ja kun poika sortuu rikokseen, menettää hänen koko perheensä asemansa, kenties myös henkikultansa.

Pyhiä lakeja uhmaten poika ja pari hänen kaveriaan ylittävät joen. Viidakossa he kohtaavat mm. verenhimoisia koiria sekä jostain toisesta leffasta lainattuja jättiliskoja. Puiden keskellä vaanii myös hupsunnäköinen hirviö, joka tunnetaan nimellä Jumala-Jonka-Kosketus-Tappaa.

Seuraavaksi koetaan kaikenlaisia kommervenkuloita, joiden kuluessa Vaughn-poika keksii jousipyssyn ja luolamiehet todistavat perimmäisen ihmisyytensä tappamalla sekä karhun että paikalle ratsastavan muukalaisen. Molempia esittää Beach Dickerson, joka nähdään leffassa myös vesijuoksuhiekkaan hukkuvana nuorukaisena. Tämän lisäksi monitaituri Dickerson esiintyy tom-tom-rummuttajana oman aiemman hahmonsa hautajaisissa!

TeenageCaveman2WEB

Löysästi eteenpäin löntystelevän filmin loppuun on säästetty todellinen yllätyskäänne, jonka nyt spoilaan tässä kaikelle kansalle. Aneemisen takaa-ajokohtauksen päätteeksi Jumala-Jonka-Kosketus-Tappaa saa kivestä päähän ja kuolee. Kun luolamiehet tutkivat ruumista, he huomaavat, että kyseessä onkin outoon asuun sonnustautunut vanha mies. Hepulta löytyy myös kirja, jossa on kuvia modernista maailmasta sekä artikkeli Hiroshimaan pudotetusta atomipommista. Karvataljakansa ei tietenkään ymmärrä opuksesta yhtään mitään, mutta onneksi kuollut vanhus sentään valistaa katsojaparkoja.

Syvällä rintaäänellä hän satuilee, kuinka luolamiehet ovat degeneroituneita jäänteitä ydinsodan tuhoamasta ihmiskunnasta. Hän itse oli viimeinen hävityksestä selvinnyt, pitkäikäisyydellä siunattu tiedemies, joka on tutkinut heidän elämäänsä. Ja kenties teinipojan osoittama uteliaisuus ympäröivää maailmaa kohtaan on ensimmäinen merkki ihmisten uuden kehityksen ensiaskelista.

Tämän jälkeen ääneen pääsee vielä melodramaattinen kertoja, joka toteaa kaiken juuri nähdyn tapahtuneen kauan kauan sitten. ”Ja kuten tiedämme, ihmiskunta nousi alhostaan, sulatti metalleja, keksi räjähteitä ja pyörillä kulkevia koneita. Torneja rakennettiin ja murskattiin. Kuinka monta kertaa kaikki tämä toistuu? Ja kun se taas kerran käy toteen, jääkö kukaan meistä henkiin vai onko edessä ihmiskunnan vihoviimeinen loppu?”

Eli vaikka helposti voisi luulla, että Teenage Caveman on pelkkä halpahintainen roskaelokuva teiniyleisön ratoksi, on se todellisuudessa vakava varoitus ydinsodan vaaroista. Se tosin ei tee kokemuksesta yhtään vetävämpää. Niinpä filmin positiivisimmaksi puoleksi jää, että se kestää vain vaivaiset 65 minuuttia.

TeenageCaveman3WEB

DVD-levyn lisämateriaalit:

Vuonna 1991 tehdyllä, yksinomaan ääniraitana kuultavalla Samuel Z. Arkoffin haastattelulla on mittaa 50 minuuttia. Velmusti uraansa suhtautuva karnevalistinen herra ehtii siinä ajassa kertoilla useitakin hauskoja anekdootteja tuottamistaan elokuvista.

Yleensä filmit saivat alkunsa niin, että keksittiin vetävä nimi, jonka pohjalta laadittiin mainosjuliste. Vasta sitten ruvettiin miettimään, mitäs leffassa itse asiassa tapahtuisi.

Rainat myös rykäistiin kasaan todella nopeasti ja halvalla. Aina väliin tämä johti ongelmiin. Kuten siihen, ettei The Beast with a Million Eyes -elokuvan (1955) ensimmäisessä versiossa esiintynyt minkään sortin hirviötä – mutta pakkohan sinne oli sellainen jostain vääntää. Tässä apuna toimi höyryävä, rei’itetty teepannu.

Jutussa luetellaan myös iso liuta sittemmin merkittävään asemaan nousseita tekijöitä, jotka aloittivat uransa Arkoffin tuotannoissa, sekä ladotaan madonluvut 1990-alun Hollywood-studioille.

Lisähupia tarjoilevat trailerit, joissa hehkutetaan mm. elokuvia Day the World Ended (”Raakaa, kiljuvaa kauhua!”), Blood of Dracula (”Näet painajaisia loppuelämäsi!”) ja The Brain Eaters (”Verisuonesi räjähtävät järkytyksestä!”).

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 2/17.

TeenageCavemanJulisteWEB

Sarjakuvat – Bob Morane

BobMoraneKansiWEB

Henri Vernes & William Vance:
Bob Morane

Henri Vernesin käsikirjoittamat ja William Vancen piirtämät Bob Morane -seikkailut ovat tulleet suomalaisille sarjakuvanlukijoille tutuiksi niin Zoom-lehdestä kuin albumienkin kautta. Nyt tätä nyrjähtänyttä herkkua on tarjolla kokonaisen integraalin verran. Lyhyesti ja ytimekkäästi Bob Moraneksi (Otava) nimetty kirja pitää sisällään viisi 1970-luvun alusta kotoisin olevaa hurjaa tarinaa. Vain yksi niistä – teoksen käynnistävä Silmät sumussa – on nähty aiemmin suomeksi.

Bob Moraneen tarttuessa kannattaa arkijärki jättää suosiolla naulakkoon. Luvassa on väliin niin villejä scifi-idiksiä sekä juonenkäänteitä, että sarjakuva on päätynyt kahdesti jopa Tähtivaeltajan Kalkkunalla on asiaa -palstalle.

BobMorane6WEB

Silmät sumussa -kertomuksessa vauhti ei hiljene hetkeksikään. Nuori nainen pakenee öisen Lontoon kaduilla varjoissa vaanivaa takaa-ajajaa. Tummaan takkiin ja hattuun pukeutunut hahmo leijuu ilmassa, ja sen kasvoista erottuu vain kaksi pyöreänä loistavaa silmää – joista sinkoutuu tuhoisan tappavia säteitä!

Pian myös komentaja Bob Morane ja hänen viskiinmenevä skottikumppaninsa Bill Ballantine liittyvät leikkiin. Kumi käryää ja jännitys tiivistyy, kun haamuhahmoja ilmestyy jatkuvasti lisää. Lopulta johtolangat vievät sankarikaksikkomme syrjäisellä saarella sijaitsevan linnan hämäriin kellareihin ja kylmänkalsean kaunottaren johtaman rikollisliigan jäljille. Sitä ennen he ehtivät toki taittaa peistä niin kauko-ohjattavien törmäilyautojen kuin raskaasti aseistetun sukellusveneen kanssa.

Lähes hengästyttävään tahtiin etenevä toimintaseikkailu viihdyttää makoisasti, kunhan ei pysähdy miettimään juonikuvion logiikkaa. Näin voi nauttia sumussa loistavien sädesilmien ja pimeydestä esiin kurvaavien kuorma-autojen kutkuttavasta uhasta – sekä Moranen älynväläyksistä ja Ballantinen sutjakasta sanailusta. Ja kuten kirjan muistakin sarjakuvista käy ilmi, tämä parivaljakko niittää halutessaan kanveesiin vaikka kuinka suuren vihulaislauman.

BobMorane2WEB

Erikoisia pahuuden agentteja esiintyy myös Keltaisen varjon nuket -tarinassa. Tällä kertaa San Franciscoa terrorisoivat eloon heräävät, yli-inhimillisen voimakkaat nuket. Taustalla kaikuu Bob Moranen arkkivihollisen, Keltaisen varjon pahaenteinen nauru.

Samaiseen pahuuden ruumiillistumaan törmätään toistamisiin kirjan päättävässä Keltaisen varjon vanki -sarjakuvassa. Viimeisetkin järjenrippeet heitetään roskalaatikkoon, kun tulevaisuudesta saapuvat Aikapartion agentit lähettävät Moranen ja Ballantinen 1300-luvun Ranskaan. Keltainen varjo, eli herra Ming, on jo paikan päällä kokoamassa voittamatonta armeijaa, jonka avulla hän aikoo valloittaa koko maailman. Ilkiöllä on tukenaan myös miekkaa heiluttavia dacoit-ryysyläisiä sekä ulkoavaruuden piruja muistuttavia whamp-hirviöitä. Seitsenpäisestä lohikäärmeestä nyt puhumattakaan…

Mutta kaikki ei ole niin synkkää kuin miltä näyttää, sillä sankareillamme on käytössään Aikapartion varusteet. Niiden avulla he voivat muuttaa värähtelytaajuuttaan ja siirtyä toiselle aika-avaruustasolle!

Keltaisen varjon vanki on niin päätön kalkkunatrippi, ettei vastaavaa voi kokea edes tajuntaa laajentavien aineiden alkemialla.

BobMorane3WEB

Varjovisioiden väliin jää kaksi hitusen hillitympää tarinaa. Niissä metsästetään muinaista aarretta Kaakkois-Aasian vaarallisilla vesillä ja käydään sissisotaa Karibianmerellä sijaitsevassa Tumbagan valtiossa. Kuten arvata saattaa, molempien sarjakuvien keskeisenä sivuhenkilönä vaikuttaa kuvankaunis femme fatale.

Bob Morane -kirja tarjoaa huisia viihdettä, jonka seurassa aika ei käy pitkäksi. Sarjan piirrosjälki ja väritystyyli ovat ehtaa 1970-lukua, joten nostalgiapisteet napsahtavat auttamatta laariin. Ei tällaista enää tehdä.

Haluu heti lisää!

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 4/17.

BobMorane1WEB

Elokuvat – The Shape of Water

TheShapeOfWaterJulisteWEB

The Shape of Water

Vedestä kaikki alkaa ja veteen kaikki päättyy. Guillermo del Toron uusin elokuva, The Shape of Water, on taianomainen satufantasia ja koskettava rakkaustarina. Filmiä voi monessakin mielessä pitää modernina versiona Jack Arnoldin Creature from the Black Lagoon -klassikosta (1954).

Elokuvassa eletään 1960-luvun ensimmäisiä vuosia. Mykkä Elisa (Sally Hawkins) työskentelee siivoojana yhdysvaltalaisessa tutkimuskeskuksessa, jossa etsitään keinoja päihittää Neuvostoliitto avaruuden valloituksessa. Tiedemiesten uusin tutkimuskohde on Etelä-Amerikasta pyydystetty amfibinen olento, josta Elisa löytää sielunkumppanin.

Laitoksen tutkijoille olento on pelkkä koekaniini, jonka avulla yritetään selvittää, miten ihminen voisi selviytyä avaruudessa. Karskeimmin vesimies-oliota kohtelee vihaa tihkuva turvallisuuspäällikkö Richard Strickland (Michael Shannon). Hän näkee otuksen hyväksikäytettävänä hirviönä, jota on lupa kiduttaa, kun sille päälle sattuu.

TheShapeOfWater2WEB

Elokuvan ytimessä ovat romanttisen fantasian ohessa inhimillisyyden mitta, vierauden pelko ja suoranainen rasismi. Hirviö ei ole vesimies, vaan vanhanaikaista maskuliinisuuttaan korostava Strickland. Hän kokee itsensä esimerkilliseksi perheenisäksi ja patriootiksi, joka suojelee yhdysvaltalaista elämäntapaa kommunismia vastaan. Mutta onko yhteiskunta, joka halveksii mustia, homoja ja muuten vain toisenlaisia, puolustamisen arvoinen? Ja oikeuttaako erilaisuuden pelko ahdistelemaan heikompiaan?

Filmin hyytävimmässä kohtauksessa Strickland uhoaa pistävänsä Elisan äännähtelemään vaikka sitten väkisin.

TheShapeOfWater4WEB

Kuten del Toron elokuvissa aina, myös nyt visuaalisuus näyttelee kokonaisuudessa merkittävää roolia. Lavastus edustaa tarunhohtoista versiota 1950-luvun Amerikasta. Maailmaa, jollaista ei koskaan ole ollut muualla kuin elokuvateattereiden kankaalla. Tätä myyttistä aspektia korostavat vanhat musikaalit, joita Elisa katsoo naapurin ikääntyvän taiteilijamiehen (Richard Jenkins) kanssa.

Oma ylimaallinen kauneutensa on myös vesimiehen ja Elisan yhteisissä kohtauksissa, jotka sykkivät sekä vahvaa vetovoimaa että käsinkosketeltavaa eroottista latausta. Puhumattakaan vedestä. Vedestä, joka täyttää kylpyhuoneen ja jota sataa taivaan täydeltä.

The Shape of Water on lumoava elokuva, joka sadunomaisuudestaan huolimatta ottaa tehokkaasti kantaa yhä ajankohtaisiin yhteiskunnallisiin ongelmiin.

Toni Jerrman – 4 tähteä

TheShapeOfWater3WEB

Elokuvat – Brainiac

BrainiacKansiWEB

Brainiac
aka El barón del terror
(dvd)

Meksikosta kajahtaa! Ihan siitäkin huolimatta, ettei Brainiac (1962) ole kaikkien aikojen oudoin kauhuelokuva – kuten leffan dvd-julkaisu suureen ääneen väittää. Mutta kyllä tämän kanssa hippulat vinkuu vilpittömän iloisesti.

Chano Uruetan ohjaama elokuva käynnistyy vuodesta 1661. Meksikon pyhän tuomioistuimen mustakaapuiset inkvisiittorit syyttävät paroni Vitelius d’Esteraa (Abel Salazar) noituudesta, harhaoppisuudesta ja naisten vokottelusta. Pitkään jatkuneista kidutussessioista huolimatta paroni ei ole suostunut tunnustamaan rikoksiaan, joten hänet tuomitaan poltettavaksi elävältä.

Tämä ei d’Esteraa hetkauta, vaan hän taikoo kahleensa olemattomiin ja marssii omin jaloin roviolle. Kun liekit ympäröivät miehen, taivaalle ilmestyy komeetta, jonka valossa paroni julistaa palaavansa 300 vuoden päästä kostamaan. Sitten hän katoaa kuin tuhka tuuleen.

Brainiac2WEB

Kolmen vuosisadan päästä komeetta pöllähtää jälleen näkyville ja paroni palaa maan päälle. Sitten hän ryhtyy täyttämään lupaustaan. Jostain täysin selittämättömästä syystä muuten niin tyylikäs d’Estera muuttuu aina ennen tappokeikkoja äärimmäisen rumaksi hirviöksi. Ja tämä hahmo on todellakin näkemisen arvoinen.

Paronin monsteriversiolla on valtavat korvat, kyömynenä ja torahampaat sekä kahteen putkisormeen päättyvät kädet ja pitkä kaksihaarainen kieli. Iskemällä kielen uhriensa niskaan hän kykenee imemään näiden aivomassan ulos kallosta. Pian paronilla onkin kokonainen kulhollinen aivoja, joita voi aina halutessaan käydä massuttamassa!

Brainiac1WEB

Paronin murhaoperaatioita helpottaa hänen kykynsä hypnotisoida kohteensa. Tämä taito ilmaistaan heijastamalla d’Esteran kasvoille välkkyvä valokeila. Näin myös katsoja tietää jo ennalta, että pian edessä on muodonmuutos herrasmiehestä hirviöksi.

Elokuvan muihin keskeisiin henkilöihin lukeutuvat outoa komeettailmiötä ihmettelevä pariskunta sekä aivottomia kuolemantapauksia tutkiva poliisipari – joista toinen on tietenkin onneton tohelo. Filmin huikeassa lopetuksessa lakia ja järjestystä ylläpitävä kaksikko ilmestyy paronin linnaan liekinheittimiä heiluttaen!

Brainiac5WEB

Brainiac on monessakin mielessä ihastuttavan kahjo tapaus. Jo ristiriita onnettoman kuminaamamonsterin ja filmin muuten suht asiallisen ilmeen välillä on riemastuttava. Eikä homma muutenkaan käy tylsäksi kuin hetkittäin.

Mutta kuinka paljon leffan hulluudesta on tarkoituksellista ja kuinka paljon silkkaa kädettömyyttä? Ainakin Brainiacista esseen kirjoittanut ”Casamiro Buenavista” on sitä mieltä, että ohjaaja ei missään vaiheessa edes tarkoittanut filmiä vakavasti otettavaksi, vaan veti koko touhun läpi kieli poskella läpättäen.

Brainiac rulettaa!

Leffa ••••
Kuva ••••
Lisät •••

Elokuvaa esittelevän esseen ja muutaman tekstimuotoisen tekijäbibliografian ohessa mm. kymmenkunta still-kuvaa ja mainosjulistetta sekä ”Kirb Pheelerin” kommenttiraita.

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 3/17.

Brainiac4WEB

Uutiset – Tähtivaeltajan paras lukujuttu 2017

TVkannet23WEB

Tähtivaeltajan paras lukujuttu 2017

Vuodenvaihteen kunniaksi järjestimme lähinnä Facebookin ja Twitterin kautta leikkimielisen lukijaäänestyksen, jossa etsittiin Tähtivaeltajan parasta lukujuttua vuodelta 2017. Äänestettäväksi valittiin kymmenkunta juttukokonaisuutta, joista lukijat saattoivat valita oman suosikkinsa.

Määräaikaan mennessä ääniä kertyi yli viisikymmentä eli kyselyyn osallistui noin prosentti lukijoistamme. Pienestä otannasta huolimatta tulokset lienevät suhteellisen suuntaa-antavia. Yksikään ehdokkaista ei jäänyt ilman ääniä, mutta kaksi suosikkia nousi listalta kirkkaasti esiin.

Eli Tähtivaeltajan vuoden 2017 parhaat juttukokonaisuudet olivat lukijoiden mielestä numerossa 2/17 julkaistu Grimdark-katsaus sekä numeron 3/17 Ken Liu -esittely. Molemmat keräsivät tasan 14 tykkäystä, eli yhteensä lähes puolet annetuista äänistä.

Aleksi Kuution, Markus Harjun ja Jukka Halmeen toteuttama, yli 20-sivuinen Grimdark-kokonaisuus sisälsi aihetta käsittelevän laajan artikkelin, useita kirjailijaesittelyitä (mm. Steven Erikson & Joe Abercrombie), Mark Lawrencen haastattelun sekä Lawrencen novellisuomennoksen.

Shimo Suntilan tasan 20-sivuinen Ken Liu -kattaus koostui puolestaan useaan kertaan palkitun kirjailijaneron kattavasta esittelystä, oivaltavasta haastattelusta sekä hauskasta novellista.

Kolmanneksi kisassa kapusi selvällä erolla takaa-ajajiinsa Toni Jerrmanin lähes 20-sivuinen Sarjakuvavuosi 2016 Amerikassa -artikkeli, joka ilmestyi Tähtivaeltaja-lehden numerossa 1/17.

Ohessa vielä Facebook-linkki tulosten julkistustilaisuuteen:

Kannattaa katsoa ja nauttia halmeen hauskoista kuutioista!

Sarjakuvat – Maggy Garrisson 1: Hymyile vähän, Maggy

Kvaak-sarjakuvafoorumin noin 80 käyttäjää ovat äänestäneet viime vuoden parhaaksi käännössarjakuvaksi ranskalaisen Maggy Garrisson 1: Hymyile vähän, Maggy -albumin. Teosta kehutaan hyvin ajassamme kiinni olevaksi sarjakuvaksi, jossa jako hyviin ja pahoihin ei ole yksiselitteinen.

Valinnan kunniaksi julkaisemme nyt blogissa alkujaan Tähtivaeltaja-lehden numerossa 4/17 ilmestyneen arvostelun kyseisestä laatusarjakuvasta.

MaggyGarrissonKansiWEB

Lewis Trondheim & ja Stéphane Oiry:
Maggy Garrisson 1: Hymyile vähän, Maggy

”Sataa kuin paskatautisen norsun ahterista.”

Sinisen Jänis on uusi suomalainen kustantamo, joka on erikoistunut eurooppalaisen sarjakuvan julkaisemiseen. Firman toinen sarja-aloitus vie lukijat tuoreen eurosarjakuvan pariin. Tuotteliaan Lewis Trondheimin käsikirjoittama ja Stéphane Oiryn piirtämä Maggy Garrisson 1: Hymyile vähän, Maggy sai Ranskan ensi-iltansa vuonna 2014.

Lontooseen sijoittuvan sarjakuvan päähenkilö on hitusen pulska ja kovin tavanomaisen oloinen Maggy. Pari vuotta jatkuneen työttömyysjakson jälkeen hän saa vihdoin kiinni uudesta urasta. Tosin rähjäisen ja viinaanmenevän yksityisetsivän sihteerinä toimiminen ei ole hommista hohdokkain. Varsinkin kun keikkaa ei todellakaan pukkaa.

Rahapulassa kärvistelevä Maggy on kuitenkin sen verran aikaansaava, että hän osaa tarvittaessa ottaa aloitteen omiin käsiinsä. Kadonneen kanarialinnun ja varastetun krikettipallon löytäminen sujuvatkin kuin käden käänteessä, kunhan käyttää epätavallisia tutkintakeinoja. Siinä sivussa Maggy tutustuu nuoreen naispoliisiin, jonka kanssa on kiva istua iltaa paikallisessa pubissa.

MaggyGarrisson1WEB

Kepeä kerronta saa hitusen tummempia sävyjä, kun yksityisetsivä mukiloidaan sairaalakuntoon ja sormien ruhjomiskykyjään mainostavat kovanaamat ilmaantuvat Maggyn ovelle. Säyseältä vaikuttava sankarimme ei silti jää edes näissä tilanteissa neuvottomaksi. Ei vaikka juonikuvioon on luvassa ilkeitäkin tvistejä.

Trondheimin ja Oiryn luomus ihastuttaa monin tavoin. Sen häröilemätön kerronta etenee rauhallisesti, mutta silti mukaansatempaavasti. Lämminhenkisesti kuvatut henkilöhahmot maistuvat aidoille ihmisille – ketään heistä ei ole väännetty väkisin tyypillisten hyvisten tai pahisten muotteihin.

Sarjakuvan melankolisuutta korostaa staattinen kuvajaottelu, joka nojaa pitkälti kahdentoista samankokoisen ruudun sivutaittoon. Tämä mahdollistaa myös kerronnallisen ajan hidastamisen ja tv-sarjamaisen visuaalisuuden, kun lähes toisteiset kuvat jäävät pyörimään yhden pienen hetken ympärille.

Kokonaisuuden kruunaa Oiryn huolellinen piirrostyö, joka istuu täydellisesti sekä sarjan sisältöön että sen yleistunnelmaan.

Maggy Garrisson on tämän sarjakuvavuoden positiivisimpia yllättäjiä.

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 4/17.

MaggyGarrisson2WEB

Kirjat – Pasi Ilmari Jääskeläinen: Väärän kissan päivä

JaaskelainenVaaranKissanPaivaWEB

Pasi Ilmari Jääskeläinen
Väärän kissan päivä
Atena

Väärän kissan päivä on moneen otteeseen palkitun Pasi Ilmari Jääskeläisen neljäs romaani. Se sukeltaa syvälle oikeiden ja väärien muistojen labyrinttiin, menneisyyden sokkeloiseen kummitustaloon.

Kirjan kertojana toimiva Kaarna on keski-ikäinen kaupunkisuunnittelija. Vanhemmilla päivillään hän on palannut takaisin lapsuutensa kotiseuduille, Marrasvirralle, jossa hän toimii kaupungin pääinnovaattorina. Marrasvirta on mieleenpainuva sekoitus historian eri kerroksia, myyttisiä vanhoja kivitaloja, maagisia puistoja ja katseita vältteleviä kujia.

Romaanin nykyhetkessä Marrasvirralla vietetään karnevalistista syysfestivaalia, jolloin kaupungin kadut ovat täynnä värikkäitä myyntikojuja, musikantteja ja naamiaisasuisia ihmisiä. Illemmalla ohjelmassa ovat Kaarnan puhe uuden Keskuspuiston juhlallisuuksissa sekä hänen Minerva-vaimonsa kokoaman Stasi-näyttelyn avajaiset. Itä-Saksan salaisen poliisin Suomi-operaatioista kertovassa näyttelyssä on tarkoitus paljastaa valokuva, joka tuo julki pahamaineisen saksalaisvakoojan ja Marrasvirran tärkeimmän vaikuttajan, lääketehtailija Engel Langin, salatun yhteydenpidon.

Kaarnan päivä kääntyy kuitenkin mutkikkaaksi kujanjuoksuksi. Hän saa puhelun Kirsikkapuiston hoivakodista, jossa hänen dementoitunut äitinsä on hoidettavana. Kansainvälisestikin tunnettu psykoterapeuttiäiti on iän karttuessa menettänyt muistinsa. Nyt kaupungin vilkkaille kaduille kadonnut nainen on päänsisäisellä aikamatkalla menneisyytensä uumenissa.

Samalla kun Kaarna etsii äitiään, esiin purkautuvat hänen omat muistonsa lapsuudesta. Tarinan edetessä nämä muistikuvat asettuvat yhä epäilyttävämpään valoon, kun Kaarna törmää ihmisiin, joilla on aivan erilainen käsitys hänen vuosien takaisista teoistaan. Onko Kaarna siis epäluotettava kertoja vai onko taustalla jotain paljon synkempää? Piileekö Kaarnan hyvän ihmisen kuoren alla pirullinen psykopaatti? Mikä on totta, mikä valhetta?

Jääskeläinen pyörittää valtavaa vihjeiden, viittausten, salaisuuksien ja paljastusten palettiaan varsin taitavasti. Mukaan vyöryy jatkuvalla syötöllä uusia yllättäviä käänteitä ja salapoliisityötä vaativia arvoituksia. Kaarna toteaakin itsetietoisesti olevansa kuin murhattoman mysteeridekkarin juonikuvioon juuttunut etsivä.

Romaanissa riittää mielenkiintoisia aineksia muutamankin teoksen edestä, eikä kirjailija anna konventioiden rajoittaa ideoidensa tulvaa. Niinpä kuvaston keskeisiin elementteihin lukeutuvat mm. kaikkialla vaanivat, uhkaavasti mutatoituivat kissat sekä salaperäiset mielenhallintaoperaatiot. Star Trekin hengestä nyt puhumattakaan.

Tunnelmiltaan romaani liikkuu sujuvasti pienieleisen jännityksen, hetkittäisen kauhun, haikean nostalgian ja maagisen sadunomaisuuden ristivedossa.

Kaikesta tästä huolimatta Väärän kissan päivä jättää jälkeensä hienoisen pettymyksen maun. Teos kun on lopulta vain ja ainoastaan näppärä kirjallinen palapeli. Kuin yhdistä pisteet -kuva-arvoitus tai romaanin mittainen pulmatehtävä. Muttei mitään sen enempää.

Toki kirjasta käy hyvin ilmi, kuinka ihmisen minuus ja identiteetti rakentuvat muistojen varaan, mutta se nyt lienee itsestäänselvää. Jääskeläisen tasoiselta kirjailijalta olisi toivonut tarinaan syvempiäkin merkityksiä ja sisältöjä. Nyt kirjan parhaan annin muodostavat mysteerileikin siivellä tarjoiltavat Marrasvirran taianomaiset maisemat sekä romaanin kaunis kieli ja melankolinen yleisilme.

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 4/17.

Kolumni – Pääkirjoitus 4/17

TVkansi417

Haa! Saimme kuin saimmekin vuoden viimeisen Tähtivaeltaja-lehden ulos ennen joulua. Ja vieläpä 116-sivuisena!

Aikamoinen vääntöhän siinä taas oli, mutta lopputulos on kyllä kaiken vaivan arvoinen. Tämän saavutuksen kunniaksi blogitekstinä saa nyt toimia uuden numeron sisältöä esittelevä pääkirjoitus.

Samalla toivotamme kaikille lukijoille erinomaista joulua ja maanmainiota uutta vuotta!

Tähtivaeltaja 4/17
Pääkirjoitus

Wautsi wau, mikä vuosi! Worldcon, Worldcon, Worldcon!!! Eikä siinä ollut yhtään ylimääräistä huutomerkkiä.

Myös Tähtivaeltajalle vuosi 2017 oli mitä mainioin: Ken Liu, George R. R. Martin, Mark Lawrence, Nalo Hopkinson, Anni Nupponen, grimdark-fantasia ja paljon muuta.

Tässä numerossa palaamme vielä hetkeksi grimdarkin pariin Suomessa vierailleen Joe Abercrombien novellin ja haastattelun kautta. Kirjailijan vahvatunnelmainen Helvetti-tarina sijoittuu samaan maailmaan kuin hänen Ensimmäinen laki -kirjasarjansa.

Lehden pääjuttuna loistaa suomalaisen Leena Likitalon esittely. Kunnianhimoinen kirjailija on raivannut määrätietoisesti tiensä vaikeille Yhdysvaltain markkinoille. Ura alkoi novelleilla, mutta tänä vuonna häneltä on ilmestynyt jo kaksi romaania arvostetun Tor.com-kustantamon listoilta. Saavutus, josta kuka tahansa olisi ylpeä.

Normaalia muhkeamman Tähtivaeltajan sivuilta löytyy myös mm. oivallisen ajankohtainen Teräslilja-sarjakuva, useita huikeita filmifestivaaliraportteja, Petri Hiltusen Keinomaailman reunalla -pelipalsta sekä reippaasti kotkottavan kalkkunan paluu.

Ja koska netissä mikään ei pysy ikuisesti tallessa, luettavissa on myös Hiltusen ja Nalle Virolaisen Mad Max: Fury Road -elokuvan syväanalyysi, joka käsittelee leffan päähenkilöongelmaa. Ajaton teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltajablogissa vuonna 2015. Aiemmat painetussa muodossa ilmestyneet Foliohatun alla -palstat löytyvät numeroista 4/14 ja 1/15.

Syksyn genretarjonta on jälleen tulvinut yli äyräidensä. Niinpä osa kirja- ja sarjakuva-arvosteluista siirtyi seuraavaan numeroon. Hienoa, että ongelmat ovat näin positiivisia!

Vuonna 2018 Tähtivaeltaja tykittää jälleen kehiin rutkasti mielenkiintoisia artikkeleita, haastatteluja, novelleja, sarjakuvia ja arvosteluja. Ulkomaisista kirjailijanimistä luvassa ovat mm. Kameron Hurley, Alastair Reynolds, Emma Newman sekä Fjodor Dostojevski.

Tällä vaelluksella kannattaa pysyä mukana!

Toni Jerrman

Sisallys417WEB