Elokuvat – Under the Skin

UnderTheSkinKansiWEB

Under the Skin
(UK-versio, blu-ray)

”Tiedän että taidetta on, skiense fiktion”, lauloi Eppu Normaali aikoinaan. Tästä huolimatta aidosti taiteellisuuteen pyrkivät tieteiselokuvat ovat harvassa. Jonathan Glazerin ohjaama Under the Skin (2013) on kuitenkin sitä itseään.

Glazer paaluttaa elokuvansa tyylilajin katsojien mieleen heti kättelyssä. Parin ensimmäisen minuutin aikana kuvaruudussa näkyy pelkästään pimeydessä hohtava valopiste, joka hitaasti muuttuu pyöreiksi muodoiksi. Sitten näytetään öisiä, ankaria maisemia Skotlannin syrjäseuduilta. On lumen ympäröimä joki, metsän siimeksessä kiemurteleva tie ja mutkissa kaasutteleva moottoripyörä.

Kuvastoon alkaa tulla jonkin tason tolkkua, kun motoristi pysähtyy tien reunaan ja noutaa lähistöltä naisen ruumiin. Sen hän kuljettaa pakettiautolla hylättyyn tornitaloon. Valkeassa, rajattomassa tilassa naisen alaston kopio riisuu ruumiin ja pukee ylleen tämän vaatteet. Sitten nainen ajaa pois paikalta pakettiautolla.

UnderTheSkin1WEB

Tämä nimettömäksi jäävä nainen (supertähti Scarlett Johansson) on elokuvan näkökulmahenkilö. Kamera seuraa, kun hän kiertelee pakettiautolla Glasgow’n katuja nuoria miehiä tarkkaillen. Väliin hän lähestyy kulkijoita ajo-ohjeiden varjolla. Samalla hän utelee miehiltä näiden suhdestatusta ja kotioloja. Yksinäisiksi osoittautuville hän tarjoaa kyydin, jonka lopussa odottaa lupaus seksistä.

Lupaus ei käy toteen. Nainen johtaa uhrinsa autiotaloon, jonka ovi avautuu täydelliseen pimeyteen. Tumman peililattian pinnasta heijastuvat ainoastaan ihmishahmot ja vaatteet, jotka he riisuvat. Mutta ennen kuin miehet ehtivät koskettaa lumoojatarta, he vajoavat hitaasti mustaan, öljymäiseen nesteeseen.

UnderTheSkin6WEB

Toisaalla näemme syrjäisen rannan ja avioparin puolitoistavuotiaan lapsensa kera. Kiehuva aallokko repii vaimon ja tämän miehen vetiseen hautaan sekä kuluttaa loppuun uimarin, joka yrittää pelastaa heidät. Mitä tekee naisemme? Kolkkaa voipuneen uimarin ja raahaa hänet mukaansa – sekä hylkää itkevän pikkulapsen niille sijoilleen.

Under the Skin on mystinen ja eriskummallinen filmihelmi. Se luottaa katsojan kykyyn tulkita kuvia eikä sorru selittelemään tapahtumia tai niiden taustoja. Glazer pelaa pitkillä, hiljaisilla kohtauksilla ja eteerisellä tunnelmalla. Samalla hän lataa rutkasti sisältöä Johanssonin ilmeettöminä pysytteleviin kasvoihin.

Elokuva pohjautuu Michel Faberin Lihaa ja verta -romaaniin (ks. Tähtivaeltaja 2/01), mutta mitä vähemmän kirjasta tietää, sen parempi. Filmin vahvuus kun piilee juuri arvoituksellisuudessa ja epätietoisuudessa, joka alkuteoksessa on purettu auki.

UnderTheSkin3WEB

Glazer on sisäistänyt myös vanhan totuuden, jonka mukaan taide, joka ei sisällä runsaasti alastomuutta, on silkkaa teeskentelyä.

Under the Skin on viipyilevän kerronnan taidonnäyte, joka fuusioi saumattomasti tutun ja vieraan, tavanomaisen ja käsittämättömän. Sen arkisimmissakin kuvissa hehkuu outouden ilmapiiri, joka jää mielen pohjalle kummittelemaan.

Leffa ••••
Kuva ••••
Lisät •••

Kymmenen noin viisiminuuttista minidokumenttia, jotka valaisevat elokuvanteon eri osa-alueita. Mukana on paljon mielenkiintoisia faktoja. Kuten, että monet kohtauksista kuvattiin piilotetuilla kameroilla – joita saattoi samaan aikaan olla käytössä kymmenkunta. Ratkaisulla haettiin naturalismia niin elokuvan visuaaliseen ilmeeseen kuin näyttelijöiden reaktioihin. Leikkaajalle tämä tosin tiesi painajaismaista työmäärää, koska materiaalia kertyi monin verroin normaalia enemmän.

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 4/14.

UnderTheSkin2WEB

Sarjakuvat – Batman

BatmanRiivattuRitari-kansiWEBJeph Loeb & Tim Sale
Batman x 3

Riivattu ritari

Ennen kuin Jeph Loeb ja Tim Sale loivat yön synkän lepakkoritarin ympärille lähes 400-sivuisen Pitkä pyhäinpäivä -tarinan he harjoittelivat teemaa kolmella lyhyemmällä halloween-sarjalla. Ne on koottu yksiin kansiin Batman: Riivattu ritari -kirjaksi (Egmont), joka ilmestyi suomeksi vuonna 2012.

Alunperin vuonna 1993 julkaistussa ensimmäisessä kertomuksessa Lepakkomies saa vastaansa Variksenpelätin. Rentoja riimejä lasketteleva, häiriintynyt olkiukko räjäyttelee muuntaja-asemia, jotta hänen jenginsä voi käyttää sekasortoa hyväkseen ryöstökeikoilla.

Sarjakuvan keskeisimpinä teemoina ovat kuitenkin Batmanin pelot, paineet ja ammatinvalinnan varjopuolet. ”Väsyttää… haluan sänkyyn. Mutta en voi valita. Sillä Gotham on valinnut minut.”

BatmanRiivattu-2WEBHullun Hatuntekijän jaksossa korostuvat puolestaan perhesuhteet. Oli kyse sitten komisario Gordonin adoptoimasta teinitytöstä tai Bruce Waynen ahdistavista lapsuusmuistoista. Harvoin Batmanin syntytarinaan on saatu yhtä voimallista tunnelmaa.

Lisäulottuvuuden juoneen tuo Hatuntekijän kiero Liisa Ihmemaassa -pakkomielle. ”Kaikki täällä ovat hulluja. Sinäkin.”

Kirjan viimeinen halloween alkaa Pingviinin hyökkäyksellä ja etenee Charles Dickensin Joulutarinan henkien siivittämänä valaistumiseen ja muutokseen. Ehkäpä nuoriherra Bruce saa kokemuksen myötä vihdoin uuden otteen elämästä. ”Viattomia tulee suojella. Lähes keinolla millä hyvänsä.”

Riivattu ritari esittelee lukijalle pakkomielteisen sankarin, jonka mieltä jäynäävät sekä katkera menneisyys että velvollisuudentunto. Loebin kerronnassa on vahva tempo ja emotionaalista iskuvoimaa. Tekstiä on käytetty kiitettävän taloudellisesti. Salen kuvitus hakee tyylikkyydessä vertaistaan – ja mies on mestari vaikuttavankokoisten kuvien sommittelijana.

Tästä kaavasta on parhaat lepakkoseikkailut tehty. ”Puhun järkeä järjettömälle. Moni voisi kysyä, kumpi meistä on sekaisin.”

BatmanPitkaPyhainpaiva-kansiWEBPitkä pyhäinpäivä

Vuonna 2013 suomeksi tulla pullahti Jeph Loebin ja Tim Salen arvostettu Batman-albumi Pitkä pyhäinpäivä (Egmont). Se on parivaljakon toinen merkittävä lepakkorupeama – edeltävä Riivattu ritari ilmestyi suomeksi vuonna 2012. Teos on myös toiminut esikuvana Christopher Nolanin ja David S. Goyerin Bat-elokuville, kuten herrat esipuheessaan paljastavat.

”Minä uskon Gotham Cityyn”, toteaa Bruce Wayne tarinan ensimmäisellä sivulla. Viittaritarin uran alkumetreillä kaupunki on korruption ja rikollisjengien mädättämä. Lain sijaan valtaa pitää käsissään Carmine Falconen johtama mafiaperhe. Batman, ylikomisario James Gordon ja syyttäjä Harvey Dent päättävät kuitenkin yhdessä vapauttaa Gothamin roistoista.

Lue loppuun

Elokuvat – Foliohatun alla 1

BladeRunnerJulisteWEBFoliohatun alla
Osa 1: Blade Runner

Petri Hiltunen ja Nalle Virolainen eivät ole ainoastaan leffahulluja…. He ovat leffamielipuolia!

Elokuvat viljelevät usein johtolankoja, joita tarinan henkilöt eivät syystä tai toisesta osaa tulkita oikein. Tämä hämmennys saattaa tarttua katsojaankin niin, ettei hän näe ilmeistä totuutta tapahtumien takana.

Tämän palstan tarkoitus on paljastaa armotta valkokankaan kätketyt salaliitot. Esimerkiksi totuuden Bambin äidin ampujasta ja siitä, miten kaunotar oikeasti tappoi hirviön King Kongissa. Mutta aloittakaamme kaikkien rakastamalla klassikolla, Ridley Scottin ohjaamalla Blade Runnerilla (1982).

Näkevätkö androidit unia sähköisistä lampaista?

Elokuvan väite: Tyrell-korporaatio valmistaa täysin ihmisen kaltaisia replikantteja, Nexus kuutosia. Näiden tekeleiden elinaika on neljä vuotta, ja niitä käytetään avaruuden siirtokunnissa orjatyövoimana. Maan päällä ne ovat laittomia.

Totuus: Tyrell-korporaatio kaappaa avaruuden siirtokuntiin matkalla olevia köyhiä ihmisiä, pyyhkii heidän muistinsa ja myy heidät eteenpäin androideina. Uhreille vain uskotellaan, että he ovat keinotekoisia, ja neljän vuoden välein heidän muistinsa pyyhitään uudelleen. Tohtori Eldon Tyrell on oikeasti lahjaton huijari, ja hänen firmansa ainoa osaamisalue on muistin käsittely.

BladeRunnerK1WEBTodisteet

Elokuvassa ainoa keino erottaa replikantit ihmisistä on Voight-Kampff-testi. Tämä eriskummallinen koe mittaa ihmisen pupillien tahatonta laajentumista ja supistumista. Testi sisältää parhaimmillaan satoja provosoivia kysymyksiä tunnereaktioiden aikaansaamiseksi. (K1)

Jos kohteet olisivat aidosti keinotekoisia, olisi varmasti olemassa helpompiakin tapoja erottaa heidät ihmisistä.

Elokuvan päähenkilön, Rick Deckardin, löytämässä keinotekoisessa käärmeensuomussa on esimerkiksi mikroskoopilla luettavissa valmistajan sarjanumero. Miksei vielä hienompaa tekniikkaa edustavissa humanoideissa ole moista merkkiä vaikkapa jokaisen ihokarvan juuressa?

BladeRunnerK2WEBKun Deckard vierailee keinoeläinmarkkinoilla, näkyy yhdessä kojussa suuren miekkakalan koneisto. Tämä ulospäin aidolta näyttävä olento on täynnä mekaniikkaa ja johtoja. (K2) Miksi siis replikantit ovat sisuksiltaan verta ja lihaksia?

Monimutkaisen testin käyttö paljastaa myös, että Nexus kuutoset ovat yksilöllisiä – muutenhan heidän kasvonsa olisi helposti tunnistettavissa firman rekisteristä. Mutta miksi tehdä sotilas- tai lastausandroideista yksilöllisen näköisiä?

BladeRunnerK3WEBElokuvassa suunnittelija J. F. Sebastian tunnistaa Royn ja Prisin Nexus 6 -replikanteiksi, koska ”he ovat niin täydellisiä”. Miten tämä väite sopii yhteen samassa porukassa liikkuneen Leonin kanssa, joka on sekä tyhmä että ruma? Hän jopa pyrkii Tyrellille työhaastatteluun omalla nimellään ja naamallaan, pistooli mukanaan! (K3)

Lue loppuun

Kirjat – Thomas Pynchon: Painovoiman sateenkaari

PynchonWEBThomas Pynchon
Painovoiman sateenkaari
Gravity’s Rainbow
Suom. Juhani Lindholm. Teos

Thomas Pynchonin vuonna 1973 julkaistun järkälemäisen klassikon, Painovoiman sateenkaaren, suomennos on kulttuuriteko vailla vertaa. Kyseessä on toisen maailmansodan loppuvaiheisiin sijoittuva rakettimekaniikan ja polymeerikemian hervoton riemulaulu, jonka purskahteleva kerrontatyyli vähät välittää perinteisten muotojen rajoitteista. Juhani Lindholmin käännös on mestarillista työtä ja jo itsessään kolossaalinen saavutus alkutekstin kompleksisuuden ja tavattoman ilmaisullisen runsauden takia.

Pynchonin ominaistyyli on tajunnanvirtamaista, raskaslukuista tekstiseinää vailla luku- tai kappalejakoja. Sanojen rannaton tulva lähestyy kuvattavaa asiaa sykkyräisiä kiertoteitä ja pyrkii korvaamaan sanataiteellisen osumatarkkuuden silkalla likimääräisyyksien runsaudella. Kerronnassa viljellään päättymättömän pitkiä virkkeitä sekä kielellisiä harharetkiä. Lopulta juonen kaarikin pirstaloituu nykiviksi katkelmiksi.

Säännöllisin väliajoin kerronta erkanee tykkänään arkijärjen kahleista ja uppoaa hallusinatoristen näkymaisemien hetteikköihin. Väliin sanatulvasta kuitenkin huuhtoutuu esiin pieniä kielellisiä helmiä, lähes runon kaltaisia kauniita ja kirkkaita pysähtyneen hetken kuvia. Lukukokemuksena teos on varsin vaativa ja edellyttää lukijalta kärsivällisyyttä sekä tyhjäkäynnin sietoa.

Tarinalinjat sisältävät runsaasti roiseja pornografisia kuvauksia, jotka äityvät suorastaan rypemään groteskeissa yksityiskohdissa. Naisten rooli on valitettavasti typistynyt himon kohteiksi, joiden sielunelämällä ei juuri ole merkitystä. Teos on niiltä osin vahvasti aikansa lapsi.

Toinen leimallinen piirre ovat rikkaat kulttuuriviittaukset elokuvan ja musiikin saralta. Proosa ratkeaa toistuvasti hilpeäksi musikaaliksi laulusäkeistöjä, kuoro-osuuksia ja koreografioita myöten. Yllättävissä notkelmissa piilee myös salakavalia, riemastuttavia pikku anakronismeja. Kielellisen riemunkirjavuuden ja sekametelisopan vastapainoksi tekstistä pilkahtaa myös säkenöivän tarkkoja oivalluksia ja rutikuivaa ironiaa.

Useiden näkökulmahenkilöiden edesottamuksia seuraileva sodanaikainen odysseia harhailee Euroopan pohjoisosien halki. Hahmojen tarinakaarien merkittävyys aaltoilee, väkeä lappaa edes takaisin sekä valokeilassa että kulisseissa.

Perusasetelmana on Saksa vastaan Englanti. Molemmissa valtioissa kehitetään sodan kulun kääntävää rakettia, jonka toimintaprosessien jokainen yksityiskohta kuvataan tuskallisella, pakkomielteisellä tarkkuudella. Puhutaan vakoojista, soluttautumisesta ja valtioiden sotakoneistojen sisäisistä kähminnöistä – kaksoisagentit ja petturuus kytevät jokaisen hahmon tajunnan taustalla.

Sinikopioiden, kemiallisten kaavojen ja behavioristisen psykologian kryptisyys lähentelee jo salatiedettä, joka kohoaa lähes uskonnon tasolle. Kaiken läpäisee varsin oikeutettu paranoia, joka tekee kertojista epäluotettavia.

Tuhatsivuisessa opuksessa massiiviset määrät kovaa historiallista faktaa limittyvät erottamattomasti spekulaatioon ja puhtaaseen fiktioon. Saksassa odotellaan lopunaikoja, halki Euroopan järjestetään kuukausien mittaisia orgiastisia maailmanlopun bakkanaaleja. Hetkellisen kimalluksen kulissina on raunioituneita yhteiskuntia, kylmän meren pyyhkimiä miinoitettuja rantoja sekä romahtaneita kaupunginosia, joissa sanomalehtipaperiin käpertyneet katulapset tappelevat ruoanjätteistä yhdessä kulahtaneiden huorien kanssa.

Painovoiman sateenkaaren on arveltu tavoittelevan kirjalliselta tyyliltään sotatilassa olevan yhteiskunnan kaoottisuuden ilmiasua. Siinä se kieltämättä onnistuukin.

Elli Leppä

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 4/14