Thomas Pynchon

Uutiset – Tähtivaeltaja-palkinnon ehdokkaat julkistettu

tonitahtivaeltaja Uutiset , , , , , ,

TVPEKirjakannetWEB

Vuodesta 1986 lähtien jaetun Tähtivaeltaja-palkinnon tuorein ehdokaslista on julkistettu.

Helsingin Science Fiction Seura ry:n luotsaama palkinto luovutetaan edellisvuoden parhaalle Suomessa ilmestyneelle tieteiskirjalle.

Vuoden 2014 kirjasadossa asiantuntijaraatia ilahdutti erityisesti kovatasoisten kotimaisten teosten laaja tarjonta. Lopulliselle ehdokaslistalle raati nosti seuraavat kirjat.

– Petri Laine & Anne Leinonen: Kuulen laulun kaukaisen (Kuoriaiskirjat) – ”Kirjoittajaparin taitavasti kehräämissä novelleissa huikeat tieteisvisiot yhtyvät ihmeen tuntua soitteleviin ideoihin ja maittavaan henkilökuvaukseen.”
Linkki arvosteluun (TV)

– Thomas Pynchon: Painovoiman sateenkaari (Teos. Suom. Juhani Lindholm) – ”Kompleksinen romaaniklassikko venyttää kirjallisen ilmaisun rajoja ja tarjoaa hengästyttävän lukukokemuksen, jossa fakta ja fiktio käyvät pään räjäyttävää paritanssia.”
Linkki arvosteluun (TV)

– Alastair Reynolds: Terästuulen yllä (Like. Suom. Hannu Tervaharju) – ”Kysymykset suvaitsevaisuudesta, etiikasta ja yksilön vaikeista valinnoista värittävät vetävää romaania, joka on täynnä kutkuttavia scifi-elementtejä.”
Linkki arvosteluun (TV)

– Antti Salminen: Lomonosovin moottori (Poesia) – ”Kokeellisista tarinafragmenteista koostuva kirjallinen helmi tulvii villiä sanahelinää, surrealistisia käänteitä ja hullua huumoria.”
Linkki arvosteluun (HS)

– Jani Saxell: Sotilasrajan unet (WSOY) – ”Euroopan lähimenneisyyden hirmuteot, Balkanin historia ja yhteiskuntakriittinen scifi-sisältö tukevat toisiaan vaikuttavassa, tärkeässä aikalaisromaanissa.”
Linkki arvosteluun (HS)

Tähtivaeltaja-palkinnon asiantuntijaraatiin kuuluvat toimittaja Hannu Blommila, päätoimittaja Toni Jerrman, kriitikko Elli Leppä ja kriitikko Antti Oikarinen. Voittaja julkistetaan toukokuussa.

Viime vuonna palkinnon voitti Peter Wattsin romaani Sokeanäkö (Gummerus, 2013).

Palkinnosta myös:
Wikipedia
Kirjavinkit

Tähtivaeltaja-palkinnon aiemmat voittajat:

Peter Watts: Sokeanäkö (Gummerus, 2013)
Gene Wolfe: Kiduttajan varjo (Gummerus, 2012)
Hannu Rajaniemi: Kvanttivaras (Gummerus, 2011)
Maarit Verronen: Kirkkaan selkeää (Tammi, 2010)
Hal Duncan: Vellum (Like, 2009)
Cormac McCarthy: Tie (WSOY, 2008)
Richard Matheson: Olen Legenda (Vaskikirjat, 2007)
Stepan Chapman: Troikka (The Tree Club, 2006)
Risto Isomäki: Sarasvatin hiekkaa (Tammi, 2005)
M. John Harrison: Valo (Like, 2004)
J. G. Ballard: Super-Cannes (Like, 2003)
Ray Loriga: Tokio ei välitä meistä enää (Like, 2002)
Jonathan Lethem: Musiikkiuutisia (Loki-Kirjat, 2001)
Pasi Jääskeläinen: Missä junat kääntyvät (Portti-kirjat, 2000)
Will Self: Suuret apinat (Otava, 1999)
Stefano Benni: Baol (Loki-Kirjat, 1998)
Dan Simmons: Hyperion (Like, 1997)
Theodore Roszak: Flicker (Like, 1996)
Mary Rosenblum: Harhainvalta (Jalava, 1995)
Iain M. Banks: Pelaaja (Loki-Kirjat, 1994)
Simon Ings: Kuuma pää (Loki-Kirjat, 1993)
Philip K. Dick: Oraakkelin kirja (WSOY, 1992)
William Gibson: Neurovelho (WSOY, 1991)
Philip K. Dick: Hämärän vartija (Love Kirjat, 1990)
Brian Aldiss: Helliconia-trilogia (Kirjayhtymä, 1986–89)
Flann O’Brien: Kolmas konstaapeli (WSOY, 1988)
Greg Bear: Veren musiikkia (Karisto, 1987)
Joanna Russ: Naisten planeetta (Kirjayhtymä, 1986)
Cordwainer Smith: Planeetta nimeltä Shajol (WSOY, 1985)

Kirjat – Thomas Pynchon: Painovoiman sateenkaari

tonitahtivaeltaja Kirja-arvostelut , , , , ,

PynchonWEBThomas Pynchon
Painovoiman sateenkaari
Gravity’s Rainbow
Suom. Juhani Lindholm. Teos

Thomas Pynchonin vuonna 1973 julkaistun järkälemäisen klassikon, Painovoiman sateenkaaren, suomennos on kulttuuriteko vailla vertaa. Kyseessä on toisen maailmansodan loppuvaiheisiin sijoittuva rakettimekaniikan ja polymeerikemian hervoton riemulaulu, jonka purskahteleva kerrontatyyli vähät välittää perinteisten muotojen rajoitteista. Juhani Lindholmin käännös on mestarillista työtä ja jo itsessään kolossaalinen saavutus alkutekstin kompleksisuuden ja tavattoman ilmaisullisen runsauden takia.

Pynchonin ominaistyyli on tajunnanvirtamaista, raskaslukuista tekstiseinää vailla luku- tai kappalejakoja. Sanojen rannaton tulva lähestyy kuvattavaa asiaa sykkyräisiä kiertoteitä ja pyrkii korvaamaan sanataiteellisen osumatarkkuuden silkalla likimääräisyyksien runsaudella. Kerronnassa viljellään päättymättömän pitkiä virkkeitä sekä kielellisiä harharetkiä. Lopulta juonen kaarikin pirstaloituu nykiviksi katkelmiksi.

Säännöllisin väliajoin kerronta erkanee tykkänään arkijärjen kahleista ja uppoaa hallusinatoristen näkymaisemien hetteikköihin. Väliin sanatulvasta kuitenkin huuhtoutuu esiin pieniä kielellisiä helmiä, lähes runon kaltaisia kauniita ja kirkkaita pysähtyneen hetken kuvia. Lukukokemuksena teos on varsin vaativa ja edellyttää lukijalta kärsivällisyyttä sekä tyhjäkäynnin sietoa.

Tarinalinjat sisältävät runsaasti roiseja pornografisia kuvauksia, jotka äityvät suorastaan rypemään groteskeissa yksityiskohdissa. Naisten rooli on valitettavasti typistynyt himon kohteiksi, joiden sielunelämällä ei juuri ole merkitystä. Teos on niiltä osin vahvasti aikansa lapsi.

Toinen leimallinen piirre ovat rikkaat kulttuuriviittaukset elokuvan ja musiikin saralta. Proosa ratkeaa toistuvasti hilpeäksi musikaaliksi laulusäkeistöjä, kuoro-osuuksia ja koreografioita myöten. Yllättävissä notkelmissa piilee myös salakavalia, riemastuttavia pikku anakronismeja. Kielellisen riemunkirjavuuden ja sekametelisopan vastapainoksi tekstistä pilkahtaa myös säkenöivän tarkkoja oivalluksia ja rutikuivaa ironiaa.

Useiden näkökulmahenkilöiden edesottamuksia seuraileva sodanaikainen odysseia harhailee Euroopan pohjoisosien halki. Hahmojen tarinakaarien merkittävyys aaltoilee, väkeä lappaa edes takaisin sekä valokeilassa että kulisseissa.

Perusasetelmana on Saksa vastaan Englanti. Molemmissa valtioissa kehitetään sodan kulun kääntävää rakettia, jonka toimintaprosessien jokainen yksityiskohta kuvataan tuskallisella, pakkomielteisellä tarkkuudella. Puhutaan vakoojista, soluttautumisesta ja valtioiden sotakoneistojen sisäisistä kähminnöistä – kaksoisagentit ja petturuus kytevät jokaisen hahmon tajunnan taustalla.

Sinikopioiden, kemiallisten kaavojen ja behavioristisen psykologian kryptisyys lähentelee jo salatiedettä, joka kohoaa lähes uskonnon tasolle. Kaiken läpäisee varsin oikeutettu paranoia, joka tekee kertojista epäluotettavia.

Tuhatsivuisessa opuksessa massiiviset määrät kovaa historiallista faktaa limittyvät erottamattomasti spekulaatioon ja puhtaaseen fiktioon. Saksassa odotellaan lopunaikoja, halki Euroopan järjestetään kuukausien mittaisia orgiastisia maailmanlopun bakkanaaleja. Hetkellisen kimalluksen kulissina on raunioituneita yhteiskuntia, kylmän meren pyyhkimiä miinoitettuja rantoja sekä romahtaneita kaupunginosia, joissa sanomalehtipaperiin käpertyneet katulapset tappelevat ruoanjätteistä yhdessä kulahtaneiden huorien kanssa.

Painovoiman sateenkaaren on arveltu tavoittelevan kirjalliselta tyyliltään sotatilassa olevan yhteiskunnan kaoottisuuden ilmiasua. Siinä se kieltämättä onnistuukin.

Elli Leppä

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 4/14