Jeph Loeb & Tim Sale
Batman x 3
Riivattu ritari
Ennen kuin Jeph Loeb ja Tim Sale loivat yön synkän lepakkoritarin ympärille lähes 400-sivuisen Pitkä pyhäinpäivä -tarinan he harjoittelivat teemaa kolmella lyhyemmällä halloween-sarjalla. Ne on koottu yksiin kansiin Batman: Riivattu ritari -kirjaksi (Egmont), joka ilmestyi suomeksi vuonna 2012.
Alunperin vuonna 1993 julkaistussa ensimmäisessä kertomuksessa Lepakkomies saa vastaansa Variksenpelätin. Rentoja riimejä lasketteleva, häiriintynyt olkiukko räjäyttelee muuntaja-asemia, jotta hänen jenginsä voi käyttää sekasortoa hyväkseen ryöstökeikoilla.
Sarjakuvan keskeisimpinä teemoina ovat kuitenkin Batmanin pelot, paineet ja ammatinvalinnan varjopuolet. ”Väsyttää… haluan sänkyyn. Mutta en voi valita. Sillä Gotham on valinnut minut.”
Hullun Hatuntekijän jaksossa korostuvat puolestaan perhesuhteet. Oli kyse sitten komisario Gordonin adoptoimasta teinitytöstä tai Bruce Waynen ahdistavista lapsuusmuistoista. Harvoin Batmanin syntytarinaan on saatu yhtä voimallista tunnelmaa.
Lisäulottuvuuden juoneen tuo Hatuntekijän kiero Liisa Ihmemaassa -pakkomielle. ”Kaikki täällä ovat hulluja. Sinäkin.”
Kirjan viimeinen halloween alkaa Pingviinin hyökkäyksellä ja etenee Charles Dickensin Joulutarinan henkien siivittämänä valaistumiseen ja muutokseen. Ehkäpä nuoriherra Bruce saa kokemuksen myötä vihdoin uuden otteen elämästä. ”Viattomia tulee suojella. Lähes keinolla millä hyvänsä.”
Riivattu ritari esittelee lukijalle pakkomielteisen sankarin, jonka mieltä jäynäävät sekä katkera menneisyys että velvollisuudentunto. Loebin kerronnassa on vahva tempo ja emotionaalista iskuvoimaa. Tekstiä on käytetty kiitettävän taloudellisesti. Salen kuvitus hakee tyylikkyydessä vertaistaan – ja mies on mestari vaikuttavankokoisten kuvien sommittelijana.
Tästä kaavasta on parhaat lepakkoseikkailut tehty. ”Puhun järkeä järjettömälle. Moni voisi kysyä, kumpi meistä on sekaisin.”
Vuonna 2013 suomeksi tulla pullahti Jeph Loebin ja Tim Salen arvostettu Batman-albumi Pitkä pyhäinpäivä (Egmont). Se on parivaljakon toinen merkittävä lepakkorupeama – edeltävä Riivattu ritari ilmestyi suomeksi vuonna 2012. Teos on myös toiminut esikuvana Christopher Nolanin ja David S. Goyerin Bat-elokuville, kuten herrat esipuheessaan paljastavat.
”Minä uskon Gotham Cityyn”, toteaa Bruce Wayne tarinan ensimmäisellä sivulla. Viittaritarin uran alkumetreillä kaupunki on korruption ja rikollisjengien mädättämä. Lain sijaan valtaa pitää käsissään Carmine Falconen johtama mafiaperhe. Batman, ylikomisario James Gordon ja syyttäjä Harvey Dent päättävät kuitenkin yhdessä vapauttaa Gothamin roistoista.