Elokuvat – Rogue One: A Star Wars Story

swrogueonejulisteweb

Rogue One: A Star Wars Story

Nyt täytyy hehkuttaa! Gareth Edwardsin ohjaama Rogue One: A Star Wars Story on nimittäin juuri sellainen elokuva, jota Tähtien sodan ystävät ovat odottaneet jo 35 vuotta. Poissa ovat 2000-luvun vaihteen esiosien lamaannuttava lällyys ja The Force Awakens -filmin platkut kopiokierrätykset. Taika on palannut, ja tippa on lähes linssissä, kun katsoja matkaa aikakoneen siivin Star Wars -universumin kultakauteen.

Rogue Onen juoni kytkeytyy suoraan ensimmäinen Tähtien sota -elokuvan tapahtumiin. Käytännössä filmi kertoo, kuinka Kapinaliitto saa haltuunsa Kuolontähden piirustukset. Sekä selittää, miten Imperiumin massiivisin tuholaite voi olla niin haavoittuvainen.

Tarinan ytimessä ovat hyvin luodut henkilöhahmot. Jyn Erso (Felicity Jones) on omia polkujaan kulkeva pikkurikollinen. Hänen äitinsä on tapettu ja isä (Mads Mikkelsen) pakotettu mukaan Kuolontähti-projektiin. Nuoruusvuotensa Jyn vietti kapinallisten radikaalia siipeä edustavan Saw Gerreran (Forest Whitaker) hoivissa.

swrogueone1web

Pyörät lähtevät pyörimään, kun Kapinaliitto kuulee huhuja Imperiumin riveistä karanneesta loikkarista, jolla on heille tärkeä viesti. Mies päätyy kuitenkin Gerreran vangiksi eikä herra katso vierailijoita hyvällä silmällä. Avaisiko Jynin ja Gerreran vanha kumppanuus ovet vainoharhaisen vapaustaistelijan tukikohtaan? Ehkä, mutta sitä ennen on vielä vakuutettava vastahakoinen Jyn idean järkevyydestä. Sen tehtävän saa kapteeni Cassian Andor (Diego Luna), joka on valmis vaikka murhiin edistääkseen kapinaliikkeen asiaa.

Toisaalla Imperiumin joukot ryöväävät Jedha-kuun temppelikaupungista viimeisiä kyberkristalleja superaseensa käyttövoimaksi. Samalla Kuolontähden rakentamista johtava Orson Krennic (Ben Mendelsohn) joutuu puolustelemaan tiukkapipoiselle suurmoffi Tarkinille projektin jatkuvaa venymistä.

Yhä suuremmille kierroksille yltyvä tarina sisältää useita mahtavia kohtauksia. Niissä niin jättiläismäinen Kuolontähti kuin Kapinaliiton urheat lentäjät X-siipihävittäjineen pääsevät näyttämään kykynsä. Jyn Ersosta ja Darth Vaderista nyt puhumattakaan.

swrogueone2web

Elokuvan laajaksi paisuvan henkilökaartin johtotähtenä loistaa Jyn, josta kasvaa tapahtumien tuiskeessa aito sankari. Hän pitää yllä toivon liekkiä vielä siinäkin vaiheessa, kun moni muu on jo valmis luopumaan leikistä. Jynin rinnalla Cassian jää selkeästi varjoon, vaikka mieheen tuo särmää kipuilu synkkien tekojen ja eettisten periaatteiden välisessä ristivedossa.

Huumoria ja valonpilkettä muuten kovin tummasävyiseen filmiin pumppaavat itsetietoisen persoonallinen K-2SO-droidi sekä Hongkong-tähti Donnie Yenin tulkitsema sokea temppelinvartija Chirrut Îmwe. Entinen Imperiumin turvallisuusdroidi Kaytoo heittää suorapuheisen hauskaa läppää eikä jää C-3PO:n kopioksi. Chirrut on puolestaan Voiman puhdassydäminen soturi, joka ei tunne pelkoa edes sotatantereiden pahimmissa myrskyissä.

swrogueone4web

Visuaalisesti Rogue One herättelee hienoja muistikuvia alkuperäisen Tähtien sodan suuntaan. Maailmat ovat rähjäisiä ja laitteet likaisia sekä kuluneita. Edes tietokoneanimaatioita ei ole siloteltu. Valtavat tähtituhoajat ja muut alukset on toteutettu niin, että ne tuovat mieleen vanhat pienoismalliefektit – vaikka taipuvatkin temppuihin, joita 1970-luvun lopulla ei olisi pystytty toteuttamaan.

Elokuvassa on myös ongelmansa. Filmin alkupuolella tarinan fokus on hetkittäin hukassa, ja kerronnassa esiintyy myöhemminkin haparointia. Lisäksi se, että katsoja tietää, kuinka kaikki tulee päättymään, syö jännitettä – vaikka yllätyksiäkin on luvassa.

Kokonaisuudessaan Rogue One tarjoilee vaikuttavan Star Wars -kokemuksen, joka resonoi hienosti originaalitrilogian parhaiden jaksojen kanssa. Se myös soittelee tunteita tavalla, johon harva avaruusooppera pystyy.

Toni Jerrman – 4 tähteä

swrogueone5web

Sarjakuvat – Sandman Deluxe 4 & 5

sandmandeluxe45kannetweb

Sandman Deluxe 4 ja 5

Sandman Deluxe 4 on ensimmäinen RW Kustannuksen albumi, jossa nähdään reipas annos aiemmin suomentamattomia Unijukka-jaksoja. Jalavan vuonna 1995 julkaisema Usvien aika 1 -kooste kun sisälsi vain puolet nyt Utujen vuodenaika -nimellä kulkevasta tarinasta.

Kirjan alussa lukijoille esitellään jumaliakin vanhempien Ikuisten sukukuntaa. Unen ja Kuoleman rinnalle marssivat Kaiho, Kurjuus, Kohtalo ja Kuume. ”Kuume on Ikuisista nuorin. Hän tuoksuu hieltä, happamalta viiniltä, pitkäksi menneiltä illoilta ja vanhalta nahalta.” Riitaisan kokoontumisen päätteeksi Morfeus päättää palata Helvettiin – vapauttamaan sinne kymmenentuhatta vuotta aiemmin tuomitsemansa ex-rakkaan.

Helvetissä unten valtiasta odottaa yllätys, sillä Lucifer Aamunkoi on päättänyt tyhjentää valtakuntansa ja siirtyä eläkkeelle. Manalan avaimet hän ojentaa Sandmanille, ja siitä vaikeudet vasta alkavat.

sandman4aweb

Utujen vuodenajassa on lukuisia hyviä ideoita ja elementtejä, mutta kerronnallisesti se ei pysy tasapainossa. Sandmanin vaaralliseksi kuvattua Helvetti-reissua pohjustetaan turhankin pieteetillä, eikä eri kulttuureista ammennetuista jumalhahmoista saada kaikkea irti. Hetkittäinen tyhjäkäynti selittynee sillä, että alunperin tarina kirjoitettiin kerran kuussa ilmestyvän lehden sanelemaan muottiin.

Positiiviseen vaakakuppiin on silti tarjolla painavampaa sisältöä. Kuten Ikuisten kiehtova perhe, Sandmanin hahmon moraalinen monitahoisuus, kohtaloonsa tympiintyneen langenneen enkelin luonne sekä jumalaisten voimien lopullinen ratkaisu Helvetin suhteen. Kokonaisuuden pikkukivasta hupipuolesta vastaavat mm. älyvapaa Thor-hahmo pikkiriikkisine Mjölnireineen (”Kun sitä hieroo, se kasvaa.”) sekä kunnianarvoisa lordi Kilderkin, pahvilaatikon olomuodokseen ottanut Järjestyksen manifestaatio.

Albumista käy myös hienosti ilmi Neil Gaimanin kyky luoda mieleenpainuvia henkilöitä sekä mytologisten hahmojen uudelleentulkintoja. Niinpä ei ole ihme, että Helvetin hylänneen vihtahousun tarinalle syntyi myöhemmin erinomaista jatkoa Mike Careyn käsikirjoittamassa Lucifer-sarjakuvassa. Utujen vuodenajassa tutustutaan myös ensimmäistä kertaa peribrittiläisen sisäoppilaitoksen aavepoikiin, Charles Rowlandiin ja Edwin Paineen, jotka ovat sittemmin seikkailleet vaihtuvalla menestyksellä mm. Dead Boy Detectives -minisarjoissa.

sandman4bweb

RW:n kovakantiset Deluxe-julkaisut tuovat Sandmanin tarun suomalaisten lukijoiden ulottuville entistä paremmassa muodossa. Aivan täydellisiä teokset eivät silti ole. Petri Silaksen suomennos jättää paikoin toivomisen varaa samoin kuin vaikkapa Kuumeen dialogin tylsä ladonta. Lisäksi neloskirjassa on joitain sivuja, jotka lienee lisätty painokseen jälkikäteen – ne kun ovat muita pienemmiksi leikattuja ja hienoisesti liiman sotkemia.

Korvaukseksi mukana on yhden lehden koko alkuperäiskäsikirjoitus sekä sivujen lyijykynäversiot. Niitä vertailemalla käy hyvin ilmi, kuinka taiteilijat tulkitsevat ja muovaavat käsikirjoitusta omien näkemystensä suuntaan. Tässä tapauksessa asialla on Kelley Jones, joka kantaa päävastuun Utujen vuodenajan kelvolliseksi laskettavasta kuvituksesta.

”Kohtalo tuoksuu tomulta ja öisiltä kirjastoilta.”

sandmandeluxe5aweb

Sandman Deluxe -sarjan viides kirja sisältää Neil Gaimanin käsikirjoittaman ja Shawn McManuksen & kumppaneiden piirtämän kuusiosaisen Persoonapeli-tarinan sekä usean taiteilijan toteuttaman upean kuvagallerian.

Sarjakuvan keskeisenä hahmona on kakkosalbumissa sivuosaa esittänyt Barbie. Miehestään eronnut blondi asuu nyt New Yorkissa, jossa hänen ystäväpiiriinsä kuuluvat transsukupuolinen Wanda sekä lesbopariskunta Hazel ja Foxglove.

Aiempien tapahtumien seurauksena Barbie on menettänyt yhteyden satumaiseen unimaailmaansa ja sen fantastisiin asukkaisiin. Nämä kuitenkin kaipaavat prinsessansa apua taistelussa uhkaavaa Kukkuuta vastaan. Myös Kukkuu haluaa Barbien käsiinsä, jotta voisi vapautua uniluodolta.

Merkittävää roolia tapahtumissa näyttelee muinainen kreikkalaisnoita Thessalia. Kylmäverisen tehokas nainen ei katso hyvällä silmällä tahoja, jotka sotkeutuvat hänen elämäänsä. Hän on valmis käyttämään niin taikoja kuin veitsiäkin asian korjaamiseksi.

sandmandeluxe5bweb

Kun Persoonapeli alunperin julkaistiin 1990-luvun alussa, se herätti huomiota erilaisten sukupuoli-identiteettien avarakatseisella käsittelyllään. Teema ei ole vuosikymmenten saatossa vanhentunut, vaikka nykynäkökulmasta katsottuna aihe ei olekaan enää yhtä vallankumouksellinen. Niinpä huomio kiinnittyy enemmän itse tarinaan, jossa on hetkittäistä venyttelyn makua.

Pitkien henkilöesittelyjen jälkeen mukaan solahtaa sekä painajaismaisen kylmiä kauhutunnelmia että synkkää kuvaa raiteiltaan vinksahtaneesta satumaailmasta – pelon ja kuoleman korruptoimasta lapsuuden fantasiasta. Kunnolla tarina nousee siivilleen, kun keskiöön astuu luopumisen haikeus ja kaiken katkeransuloinen loppu. Näiden tunteiden airueena toimii elämää suurempi unten valtias, tuo kiehtovan etäiseksi jäävä, yksinäisyyttä huokuva entiteetti.

Epätasaisten kehittelyjen jälkeen sarjakuvan päätös tarjoaa vaikuttavan kokemuksen, joka saa lisää pontta koskettavasta hautajaisepilogista.

Toni Jerrman

Tekstit on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numeroissa 3/16 ja 4/16.

sandmandeluxe5cweb

Elokuvat – The Girl with All the Gifts

girlwithallthegiftsjuliste

The Girl with All the Gifts

Colm McCarthyn ohjaama The Girl with All the Gifts on omintakeinen zombie-elokuva. Se perustuu mainiosta Lucifer-sarjakuvastaan tunnetun Mike Careyn romaaniin, joka on saatu pikatahtia suomeksi nimellä Maailman lahjakkain tyttö.

Mitä vähemmän erinomaisesta elokuvasta tietää ennakkoon, sitä tehokkaammin juoni toimii. Lue siis arvostelu omalla vastuullasi.

Melanie (Sennia Nanua) on kohtelias ja älykäs pikkutyttö, joka rakastaa vanhoja kreikkalaisia mytologioita. Hän asuu kohtalotoveriensa kanssa vankina armeijan tukikohdassa. Yöt he viettävät selleissä, päivät oppitunneilla tiukasti pyörätuoleihin kahlehdittuina.

girlwithallthegifts1web

Vaikka lapset näyttävät päällepäin tavallisilta ihmisiltä, ovat he todellisuudessa jotain aivan muuta. Vauhdilla edennyt sieni-infektio on muuttanut suuren osan ihmiskunnasta verenhimoisiksi eläviksi kuolleiksi. Viimeiset eloonjääneet sinnittelevät armeijan leireissä, jotka sortuvat yksi toisensa jälkeen nälkäisten zombie-massojen alle. Ainoa keino pysäyttää tartunta saattaa piillä Melanien ja muiden lasten aivoissa.

Lapsiin suhtaudutaan monin tavoin. Sotilaat kohtelevat heitä kuin vaarallisia epäsikiöitä, ja tohtori Caldwellin (Glenn Close) johtamat lääkärit pitävät heitä pelkkinä koe-eläiminä. Vain opettaja Helen Justineau (Gemma Arterton) näkee Melanien ja muiden lasten syvemmän ihmisyyden.

Kun vankilatukikohta kaatuu, alkaa pienen joukon pakomatka halki sieni-zombieiden kansoittaman maaston. Sen kuluessa hahmojen on määriteltävä uudestaan suhteensa Melanieen sekä opittava luottamaan tyttöön, jota ilman he eivät tulisi toimeen. Samalla Melanien on löydettävä itsensä ja oma luontonsa.

girlwithallthegiftsweb2

Filmin maailmankuva laajenee luontevasti tarinan edetessä. Uusia mielenkiintoisia yksityiskohtia aukeaa tapahtumien lomassa, ja kerronta pitää otteessaan. Mukana on myös useita ensiluokkaisia ideoita, jotka eivät tyydy vain vanhan kierrätykseen. Lisäksi henkilökehittely ja toiminta pysyvät oivallisesti tasapainossa. Kokonaisuus pelittää siis kaikin puolin maittavasti.

Lisäplussaa tulee filmin vaikuttavasta päätöksestä, joka ei sorru Hollywood-tyyliseen sokerikuorrutukseen. Tästä huolimatta tarina väistää myös silkassa synkkyydessä rypemisen.

Filmin sydän on Sennia Nanuan taidolla tulkitsema Melanie. Luonteensa eri puolien kanssa kamppailevassa tytössä on sekä rakastettavaa inhimillisyyttä että aidosti pelottavaa vierautta. Hänessä kulminoituu ihmiskunnan yksi mahdollinen tulevaisuus.

Elokuvassa häiritsee oikeastaan vain nykysuuntaus, jonka mukaan jopa selkeästi zombieita kuvaavissa kirjoissa ja filmeissä on viimeiseen asti vältettävä z-sanan käyttöä. Näin tuskin kävisi todellisessa maailmassa, jossa zombiet ovat populaarikulttuuri-ilmiönä kaikille tuttuja.

Toni Jerrman – 4 tähteä

girlwithallthegifts3web

Sarjakuvat – Knut Nærum & Karstein Volle: Vinossa

vinossakansiweb

Knut Nærum & Karstein Volle:
Vinossa

Voiko sarjakuvilla järkyttää yhteiskuntarauhaa? Näin ainakin uskotaan Vinossa-albumin (Like) poliisivaltiossa, jossa sarjakuvien piirtäminen ja levittäminen ovat ankarasti kiellettyjä.

Norjalaisen Knut Nærumin käsikirjoittama ja Karstein Vollen kuvittama Vinossa on kunnianhimoinen visio dystopistisesta yhteiskunnasta ja siellä tehdyistä sarjakuvista. Albumin kehystarinana toimivat ankean mustavalkoiset todellisuusjaksot, joissa seurataan toimistovirkailijaa, joka innostuu luomaan kiellettyjä kuvakertomuksia. Suurin osa teoksen sivuista uppoaa kuitenkin miehen tummanpuhuviin sarjakuviin, jotka poikkeavat merkittävästi toisistaan sekä taiteeltaan että väritykseltään.

vinossa3web

Vahvoja tarinoita yhdistävät yhteiskunnallinen kantaaottavuus, vertauskuvallisuus sekä lähes käsinkosketeltava vierauden ja ulkopuolisuuden tuntu. Monissa niissä on myös aistittavissa selkeitä Alan Moore -vaikutteita.

On maailma, jossa verisesti toisiaan vastaan kilpailevat spiritualistit avaavat portin suurten muinaisten hallitsemaan ulottuvuuteen. Tai liian aidolle maistuva teatteriesitys, joka saa katsojan puuttumaan näytelmän tapahtumiin – kohtalonomaisin seurauksin.

Entä mitä tehdä, kun kohtaa nuoruudenrakkautensa pikkukaupungissa, jossa ihmiset vanhenevat nopeammin kuin muualla? Tai saa selville, että sairaalavuoteella makaava isä on aikoinaan kuulunut lakkorikkureita mukiloivaan oikeistolaiseen naamiosankaritiimiin?

vinossa1web

Albumin jokaiseen sarjakuvaan on upotettu käänteitä, tasoja ja tulkittavaa enemmän kuin usein löytää edes kokonaisesta kirjasta. Monin paikoin tarinoiden lähtökohdat ammentavat populaarikulttuurin peruskuvastosta, mutta silloinkin niihin löydetään uutta kulmaa ja käsittelytapaa. Kokonaisuutta tukevat innovatiiviset tekstiratkaisut, joissa kuvat ja kertojan mietteet lomittuvat tai dialogi on siirretty kokonaan ruudun alareunaan.

Vinossa ei päästä lukijaa helpolla. Vastineeksi luvassa on teos, jonka seuraan tulee palattua useaan otteeseen. Teos, joka tulvii pakahduttavaa inhimillisyyttä ja palkitsevaa älykkyyttä.

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 2/16.

vinossa2web

Elokuvat – Doctor Strange

doctorstrangejulisteweb

Doctor Strange

Stan Leen ja Steve Ditkon 1960-luvulla luomaa Doctor Strange -sarjakuvahahmoa on ennenkin yritetty siirtää valkokankaalle. Mutta vasta nyt efektitekniikka on sillä tasolla, että mystisten taiteiden mestari voidaan esitellä uskottavasti elokuvayleisölle. Yllättäen tässä onnistutaan mainiosti, vaikka ohjaaja Scott Derricksonin edelliset filmit – kuten The Exorcism of Emily Rose (2005), The Day the Earth Stood Still (2008) ja Sinister (2012) – eivät moista antaneet odottaa.

Doctor Strange -elokuvan pääosassa häärii Benedict Cumberbatchin pilke silmäkulmassa tulkitsema neurokirurgi Stephen Strange. Itseään täynnä oleva tähtitohtori murtuu, kun auto-onnettomuus murskaa hänen kätensä. Hän etsii epätoivoisesti parannuskeinoa ja purkaa katkeruuttaan tohtori Christine Palmeriin (Rachel McAdams) – ainoaan ihmiseen, joka yhä jaksaa seisoa hänen rinnallaan.

Lopulta herra päätyy hakemaan apua nepalilaisesta temppelistä. Alku on hankala, sillä rationalistisen lääkärin on vaikea olla nauramatta paikkaa johtavan Muinaisen (Tilda Swinton) henkimaailmoja syleileville puheille. Pian Strangen eteen avautuu kuitenkin maailma, joka on täynnä villisti kieppuvia loitsuja, aavemaisia astraalitasoja ja surrealistisia rinnakkaisulottuvuuksia.

 

doctorstrange7web

Elokuva ottaa kaiken ilon irti velhovoimista, joiden ansiosta taikaviitoilla on oma tahtonsa, pyörreportaalit siirtävät ihmisiä paikasta toiseen ja kaupungit taipuvat mandalamaisesti monistuviin muotoihin kuin eläviksi muuttuneet korttitalot. Visualisointi on niin häikäisevää, että sen rinnalla Inception-elokuvan (2010) kaareutuvat kaupunkimaisemat ovat silkkaa paperia.

Psykedeelisessä fantasiatodellisuudessa pyörivän filmin toimintapuolta keventävät itsetietoinen huumori sekä muu sanansäilällä leikittely. Jälki ei ole päällekäyvää pelleilyä, joten hymy nousee huulille kerta toisensa jälkeen. Hyvää tasapainoilutaitoa osoittaa myös Tohtori Oudon luonnekuvaus, joka pysyy sympaattisena silloinkin, kun esillä ovat hahmon egomaanisimmat puolet. Tähän mieheen on helppo ihastua, kuten henkisellä kasvumatkalla olevaan päähenkilöön kuuluukin.

Sarjakuvan ystäviä ilahduttaa, että Strangen rinnalla kuvioissa häärivät tutut hahmot Mordo (Chiwetel Ejiofor) ja Wong (Benedict Wong). Henkilöpuolelta löytyy tosin yksi ison kokoluokan ongelma. Valkoiset miehet ovat pitkään olleet yliedustettuina supersankaritarinoissa, joten nykyisin vinoumaa pyritään korjaamaan nostamalla keskiöön vahvoja naishahmoja sekä eri etnisten ryhmien edustajia. Silti on perin kummallista, että Himalajalla sijaitsevan muinaistemppelin johtajaksi on vaihdettu vanhan aasialaismunkin sijaan länsimainen nainen (Swinton).

 

doctorstrange9web

Filmin juonikuvio ei ole maailman omaperäisin, mutta ajaa asiansa. Muinaisen ex-oppilas, Kaecilius (Mads Mikkelsen), on pettynyt entisen mestarinsa opetuksiin ja on siirtynyt maailmoja itseensä sulattavan Dormammun palvelijaksi. Pystyykö tapahtumien keskelle heitetty puolitaitoinen Tohtori Outo pysäyttämään Kaeciliuksen vai onko Maapallo tuhon oma?

Doctor Strange on viihdyttävä elokuvapaketti, joka ei yritä olla yhtään sen kummoisempi kuin mihin maagisen hauskanpidon rahkeet riittävät. Suurta taidetta leffa ei ole, mutta ainakin se saa katsojan hyvälle tuulelle. Filmi on myös kaikin tavoin parempi kuin vastikään suomennettu Doctor Strange: Alku -sarjakuva.

Toni Jerrman

doctorstrange2web

 

Sarjakuvat – Sandman Deluxe 2 & 3

sandman23kannetweb

Sandman Deluxe 2 ja 3

RW Kustannuksen Sandman Deluxe -kirjasarja on komeaa luettavaa. Kirjoista 2 ja 3 löytyy sarjakuvien ohessa kymmeniä sivuja bonusmateriaaleja, kuten Sandman-maalausten ja -piirrosten galleria sekä World Fantasy -palkitun Kesäyön unelma -jakson käsikirjoitus taiteilija Charles Vessin lyijykynäversiolla täydennettynä.

Kakkoskirjan päätarinassa vaarallinen unipyörre uhkaa Unten valtakunnan perustuksia – nuoren Rose-tytön hahmossa. Kadonnutta pikkuveljeään etsivä Rose kohtaa matkoillaan myös painajaismaisen Korinttilaisen sekä ystävällisen Gilbertin, jolla on oma yhteytensä unimaailmaan. Lisäksi kuvioissa pyörii Morpheuksen airueena toimiva korppi, jonka mielestä unena on sittenkin mukavampi elää kuin ihmisenä.

Synkeisiin näkymiin taipuvan kertomuksen huippukohtaus on vierailu sarjamurhaajien conissa. Kovasti scifi- ja sarjakuvafestivaaleja muistuttava tapahtuma on sekä hyväntahtoisen hauska parodia esikuvistaan että hyytävä sukellus psykopaattien mielenmaisemiin. Tilaisuuden ohjelmanumeroihin kuuluu hervottomia paneelikeskusteluja ja kunniavierasesitelmiä, eikä kylmäverisiltä murhiltakaan lopulta vältytä.

 

sandman232web

Nukkekodiksi nimetyn kertomuksen lomassa tarjolla on pari lyhyttä tarinaa, jotka valottavat hienosti Sandmanin persoonan eri puolia.

Afrikkaan sijoittuva Tarut hiekan sisällä on myyttisten tarinoiden muotoja peilaava kertomus tarunomaisesta menneisyydestä ja traagisesta rakkaudesta. Vahvasti mieleenpainuva sarjakuva esittelee Morpheuksen lähes epäinhimillisenä olentona, joka on tottunut saamaan haluamansa – aiheutti se muille sitten millaista tuskaa tahansa. ”Kuolevaisen ei sovi ikuista rakastaa.”

Huomattavasti sympaattisempi Unijukka kohdataan Onnettaren suosikeissa, joka omalta osaltaan pohjustaa kesäyön tulevaa unelmaa. Aikojen ja ihmismielen ainaista samankaltaisuutta korostavassa tarinassa Morpheus tapaa sadan vuoden välein saman kuoleman kieltäneen miehen. Siinä sivussa hän tekee myös kauaskantoisen sopimuksen Shakespearen kanssa.

sandman233web

Kakkoskirjaan on koottu kahdeksan numeroa alkuperäisiä lehtiä, kun kolmosesta niitä löytyy vain neljä. Jokainen niistä kertoo oman tarinansa.

Jaksoista kiehtovin on Kesäyön unelma, jossa Shakespearen seurue esittää niminäytelmää Sandmanin kokoamalle kutsuvierasjoukolle. Omaa elämäänsä kuvaavan esityksen yleisöön lukeutuvat niin keijujen valtakunnan kuninkaalliset Oberon ja Titania, ilkikurinen kujeilija Puck kuin lukematon määrä muita taruhahmoja.

Neil Gaimanin tunnelmallinen käsikirjoitus punoo alkuperäisestä näytelmästä ja sarjakuvan todellisuudesta monisyisen viittausten verkon, joka hehkuu satumaisuuden ohessa syvältä kouraisevaa haikeutta. Mutta vaikka magia on kadonnut maailmasta ja muinaiset faktat muuttuneet tomuksi, niiden synnyttämät tarut ja unet säilyvät ainiaan ihmisten mielissä.

sandman234web

Erinomaisesti toimivat myös Kelley Jonesin kuvittamat Kalliope ja Tuhannen kissan uni. Kalliope on kylmäävä tarina vangitusta muusasta ja ihmisten kyvystä julmuuteen. Kissan uni on puolestaan hykerryttävän sympaattinen kertomus kissasta, joka yrittää muuttaa maailman paremmaksi paikaksi kanssasisarilleen ja -veljilleen.

Lisäbonuksena kirjasta löytyy John Boltonin upeasti maalaama, kaihoisa satyyri-tarina, joka on kotoisin vuoden 1998 Vertigo Winter’s Edge -lehdestä.

Koviin kansiin sidotut Sandman Deluxit ovat komeita teoksia. Ne kannattaa hankkia, vaikka sarjakuvan aiemmat Suomi-julkaisut lymyilisivätkin hyllyn nurkissa – jo yksinomaan paremman paperin ja painojäljen ansiosta.

Uusi suomennos ei kuitenkaan ansaitse aivan varauksetonta hehkutusta. Petri Silas on paikoin yksinkertaistanut tekstiä niin rankasti, että pesuveden mukana ovat kadonneet myös Gaimanin kielelliset nyanssit. Toki tämä tekee lukukokemuksesta kevyemmän – kuten nykyisin halutaan – mutta ratkaisu hiertää silti mieltä.

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 4/15.

sandman231web

Elokuvat – Poika ja peto

poikajapetojulisteweb

Poika ja peto

Hayao Miyazakin eläköityminen ja sitä seurannut Studio Ghiblin hiljentyminen ovat jättäneet japanilaiseen animaatiotuotantoon valtavan tyhjiön. Nyt tuota aukkoa rientää täyttämään Mamoru Hosodan Chizu-studio, jonka aiempiin elokuviin lukeutuvat mm. yritteliäät mutta pohjimmiltaan epäonnistuneet The Girl Who Leapt Through Time (2006) ja Wolf Children (2012).

Poika ja peto osuu kaikin tavoin nappiin. Se on hauska, vikkeläliikkeinen ja tunteisiin vetoava elokuva, joka ei kaihda Ghibli-vaikutteita. Selkeimmin esikuvat näkyvät taustamaalausten tyylissä sekä päähenkilöpojan mukana kulkevassa suloisessa karvapallo-otuksessa – jolla ei käytännössä ole mitään funktiota elokuvan tarinan kannalta. Lisäksi äkkipikaisen Kumatetsu-pedon suurisuiset huutoraivarit istuisivat saumattomasti Miyazakin varhaiseen Sherlock Hound -animaatiosarjaan. Mikään Ghibli-kopio filmi ei silti ole.

Äidin kuolema ajaa 9-vuotiaan Renin Tokion ihmisvilinän täyttämille kaduille. Vihainen poika notkuu Shibuyan sivukujilla eikä tiedä, mitä tehdä elämällään.

poikajapeto1web

Samaan aikaan petojen rinnakkaismaailmassa on käynnistymässä kamppailu uuden johtajan pestistä. Ihmismäisten eläinten kansoittaman valtakunnan hallitsija on luopumassa asemastaan ja uudelleensyntymässä jumalaksi. Hänen paikkaansa tavoittelevat petoulottuvuuden parhaat soturit, herrasmiesmäinen Iozen sekä etiketistä vähät välittävä Kumatetsu.

Kilpakumppanit ovat voimiltaan tasaväkisiä. Mutta siinä missä Iozenilla on sekä omaa jälkikasvua että useita oppilaita, ei lyhytpinnaisella Kumatetsulla ole kumpiakaan – yksikään kisälli kun ei kestä mestarin räyhäystä muutamaa tuntia pidempään. Ilman oppipoikaa soturilla ei ole kuitenkaan mitään asiaa hallitsijan pallille.

Petojen perinteistä poiketen Kumatetsu etsii lopulta suojatin ihmisten maailmasta. Renin ja kuumakallen yhteiselo ei ole kuitenkaan erityisen auvoista. Jokapäiväisten riitojen lisäksi ongelmia aiheuttaa se, etteivät kaikki petoulottuvuuden asukkaat ole iloisia keskuuteensa saapuneesta synkkäsydämisestä ihmisestä.

poikajapeto3web

Filmin mittaan poika ja peto löytävät toisensa ja samalla itsensä. Kahdesta rikkinäisestä hylkiöstä kasvaa yhdessä parempia henkilöitä, jotka oppivat toisiltaan sen, mikä maailmassa on tärkeintä.

Elokuvan sanoma on toki moneen kertaan nähty, mutta nyt se kerrotaan vetävästi ja moniulotteisesti. Vauhdikkaan toiminnan ja osin lapsellisenkin kohelluksen seasta paistaa rakkaus hahmoihin. Samalla juonikuvio laajenee Renin yrityksiin palata ihmisten maailmaan sekä katkeruuteen, jota hän herättää Iozenin toisessa pojassa.

Animoinniltaan filmi on täyteläistä herkkua. Leuka notkahtaa sijoiltaan viimeistään lopputaistelussa, joka on visuaalisesti huumaava. Hyvin toimii myös ihmiseläinten ulkoinen olemus, jonka huippua edustaa viisasta valkoista kania muistuttava petomaailman hallitsija.

Poika ja peto soittelee tunteita hyvällä tavalla ja jättää aivoihin lämpimän jälkihehkun. Niinpä elokuvan seuraan tulee varmasti palattua toistekin.

Toni Jerrman – 4 tähteä

poikajapeto2web

Kirjat – Alastair Reynolds: Poseidonin lapset

reynoldsposeidoninlapsetweb

Alastair Reynolds
Poseidonin lapset
Poseidon’s Wake
Suom. Hannu Tervaharju. Like

”Haluan tietää, minne saakka verkosto ulottuu – kulkea Mandaloiden kuljettamana niin syvälle galaksiin, että oma aurinkomme on vain yksi nimetön Linnunradan piste.”

Poseidonin lapset on viimeinen osa Alastair Reynoldsin tuoretta trilogiaa, joka kertoo monikulttuurisen ihmiskunnan levittäytymisestä avaruuden ääriin. Kirjojen keskiössä on Afrikasta ponnistava Akinyan suku, jonka vaiheita seurataan usean sukupolven ajan – koskaan kuitenkaan hylkäämättä kaiken alulle laittanutta Eunice Akinyaa.

Kolmannessa romaanissa risteilee kaksi tarinalinjaa. Yhtäällä on Cruciblen siirtokunnassa norsujen parissa työskentelevä Goma Akinya ja hänen Ru-kumppaninsa. He pestautuvat mukaan pitkälle avaruusmatkalle, kun asumattomaksi kuvitellusta Gliese 163 -aurinkokunnasta saapuu viesti, jonka lähettäjällä vaikuttaa olevan yhteyksiä Akinyan sukuun.

Koneiden asuttamassa Marsissa kohdataan puolestaan Kanu Akinya. Idealistinen mies päätyy erikoiseksi rauhanrakentajaksi ihmiskunnan ja tekoälyjen välille. Vaikea tehtävä vie hänet ja hänen ex-vaimonsa ensin Jupiterin Europa-kuun valtameriin ja myöhemmin Gliese 163:n salaisuuksien äärelle.

Reynoldsin romaani tulvii kiehtovia tieteismysteereitä ja massiivisia, ihmeen tuntua soittelevia muukalaisrakennelmia. Monet niistä löytyvät kaukaisen aurinkokunnan vierautta huokuvilta planeetoilta. Jo aiemmin esiin marssivat mm. ihmiskuntaa tarkkailevat, arvoitukselliset Vahti-alukset, Marsin erikoiset konekaupungit sekä Europa-kuun rappeutuneet kaupunkiyhteisöt. Eikä pidä unohtaa älykkäitä elefantteja, Tantoreita, jotka ovat joillekin luonnoton kauhistus mutta toisille osoitus elämän loputtomista mahdollisuuksista.

Tapahtumia sävyttävät tekoälyjen vapaudenkaipuu, anteeksiannon tematiikka sekä monitahoinen pohdinta tieteen ja uskonnon välisestä suhteesta. Lopulta huikea jännitysnäytelmä taipuu jopa syvällisiin spekulaatioihin maailmankaikkeuden perimmäisestä luonteesta sekä olemassaolon merkityksestä.

Näin pieteetillä kuvattua tieteisvisioiden aarreaittaa onkin harvemmin yhteen kirjaan upotettu.

Reynolds ei kuitenkaan tyydy pelkkään scifistiseen tykitykseen, vaan antaa tilaa myös hahmojen tunteille ja heidän ihmissuhteidensa karikoille – vaikeille valinnoille ja koskettaville kohtaloille. Tätä kautta romaani pohtii ajankohtaisia kysymyksiä erilaisuuden pelosta, yhteiselon mahdollisuuksista ja suvaitsevaisuudesta. Reynolds ei sorru mustavalkoiseen tyypittelyyn, sillä hyvää tarkoittavat sankaritkin lipsuvat väliin ihanteistaan. Oikeudenmukaisuus, jalomielisyys ja väkivallattomuus ovat hienoja ja yleviä periaatteita, mutta vaativat paikoin raskaita uhrauksia. Ja niissä tilanteissa ihmisen luonto punnitaan.

Pitkälti dialogiin nojaava Poseidonin lapset on tuhdista sivumäärästään huolimatta nopealukuista tieteiskarkkia. Se palkitsee eeppisiin mittakaavoihin yltävästä avaruusoopperasta innostuneen yleisön ruhtinaallisesti. Samalla romaani on nousujohteisen trilogian ehdottomasti paras osa.

Poseidonin ihmeistä on paha pistää päheämmäksi.

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 3/16.

Sarjakuvat – Tintti: Faaraon sikaarit

tinttifaaraokansiweb

Hergé: Lehtimies Tintti seikkailee: Faaraon sikaarit

Lehtimies Tintti seikkailee: Faaraon sikaarit (Otava) on paremmin Faaraon sikarit -nimellä tunnetun Tintti-sarjakuvan vanha laitos. Vuoden 1934 alkuperäisjulkaisusta ammentava faksimilepainos esittelee lukijoille tarinan 124-sivuisen mustavalkoversion, joka poikkeaa monin tavoin 1950-luvulla kokonaan uudelleenpiirretystä, 62-sivuisesta värialbumista.

Faaraon sikaarit on aikajärjestyksessä neljäs Tintti-seikkailu, ja tässä vaiheessa Hergé antaa vielä mielikuvituksensa laukata vapaasti. Juoni on lähes tajunnanvirtamaista poukkoilua, eikä realistisuuden tavoittelu pääse häiritsemään vinkeää menoa. Mukana on jopa puusta veistetty trumpetti, jonka avulla Tintti keskustelee norsujen kanssa!

tinttifs4web

Tintti ja hänen puhuva koiransa, Milou, törmäävät pitkällä risteilyllä harvinaisen hajamieliseen egyptologiin. Lyhytjalkainen herra on löytänyt kuuluisan faarao Kih-Oskhin haudan ja kutsuu Tintin mukaan kaivauksille. Ennen kuin Egyptiin asti päästään sankarimme kimppuun rynnivät kuitenkin salaisen poliisin etsivät X33 ja X33B, jotka myöhemmissä tarinoissa saavat nimikseen Dupont ja Dupond. He pidättävät nuoren lehtimiehen epäiltynä huumeiden salakaupasta.

Tästä käynnistyy vauhdikas vipellys, jonka kuluessa Tintti mm. eksyy pelottavan hautamausoleumin uumeniin, seilaa sarkofagilla Punaisellamerellä, sekaantuu aseiden salakuljetukseen ja joutuu värvätyksi muslimiarmeijaan. Lopulta maalla, merellä ja ilmassa seikkaileva nuorukainen päätyy Intiaan asti – jossa hän lähes ensi töikseen osuu jälleen yksiin alussa tavatun egyptologin kanssa!

tinttifs2web

Vaarojen ja sankarillisten pakomatkojen muodostaman tiheärytmisen kavalkadin taustalla sykkii kaikkialle lonkeronsa levittänyt salaliitto. Salaisen johtajan pyörittämä rikollisrinki tuo kummasti mieleen James Bond -elokuvista tutun Spectre-järjestön.

Toiminnan keskellä hupia tarjoilevat toheloiva etsiväpari sekä useampikin hersyvään hulluuteen sortuva hahmo. Mielisairaus on paras huumorin lähde, tuntuu Hergé ajatelleen. Poliittista korrektiutta on turha hakea myöskään Afrikan tai Intian paikalliskuvauksesta, sillä ne noudattelevat uskollisesti tekoaikansa takapajuisimpia kliseitä.

tinttifspari2web

Sarjakuvan vanhan version avuja ovat ilmavuus ja soljuvuus. Isokokoisten mustavalkoruutujen kuljettama tarinointi etenee vaivattoman oloisesti, eikä kuvia ole ruuhkautettu turhilla yksityiskohdilla. Ero uudempaan laitokseen on niin selkeä, että välillä tuntuu kuin lukisi kahta eri tarinaa, vaikka tapahtumat noudattavatkin pääpiirteittäin samaa kaavaa. Tosin kohtausten mittoja, rytmitystä sekä yksityiskohtia on myöhemmässä versiossa viilattu paikoin paljonkin. Sama koskee henkilöhahmojen ulkomuotoa.

Faaraon sikaarit on sekä mielenkiintoinen historiallinen kuriositeetti että omillaan toimivaa sarjakuvataidetta. Siihen kannattaakin tarttua, vaikka julkaisun tuoreempi versio olisi entuudestaan tuttu.

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 3/16.

tinttifspari1web

Elokuvat – Kubo and the Two Strings

kubojuliste1web

Kubo and the Two Strings
– Kubo ja samuraiseikkailu

Nukkeanimaatiot uusiin sfääreihin kohottanut Laika-firma aloitti komeasti. Yhtiön ensimmäinen pitkä elokuva, Neil Gaimanin romaaniin pohjautuva Coraline (2009), oli monin tavoin täysosuma. Seuraavissa filmeissä otettiin kuitenkin takapakkia. ParaNorman (2012) ja The Boxtrolls (2014) ovat teknisesti huippujälkeä mutta juoniltaan kovin epätasaisia. Nyt teattereihin saapunut Kubo and the Two Strings ei ongelmista kärsi, vaan nousee firman tuotannon kirkkaimpaan kärkeen.

kubo1web

Elokuvan tapahtumat sijoittuvat myyteillä silattuun historialliseen Japaniin. Yksisilmäinen Kubo-poika ja hänen maagisia voimia hallitseva äitinsä piilottelevat pienen maalaiskylän laitamilla. Heitä vaanivat yön pimeydessä äidin kylmänkalseat siskot sekä Kubon toistakin silmää halajava isoisä. Pojan isä on kuollut, kun hän on yrittänyt suojella jälkikasvuaan epäinhimilliseltä Kuukuninkaalta.

Kubo viettää päivät kertomalla sympaattisille kyläläisille tarinoita Hanzosta, legendaarisesta samurai-soturista. Pojan soitto herättää seikkailut henkiin ilmassa tanssivina origameina. Öisin Kubo hoivaa yhä sekavammaksi käyvää äitiään ja haikailee isänsä perään.

kubo3web

Kaihoa ja tarinoista kumpuavaa iloa sekoittava tunnelmallinen jakso päättyy, kun äidin aavemaiset siskot löytävät parivaljakon pakopaikan. Nyt Kubon on etsittävä taianomainen haarniska, jota ilman hänellä ei ole toivoakaan taistelussa mystisen Kuukuninkaan kätyreitä vastaan.

Fantasiakirjallisuudelle tyypilliseen tehtäväjuoneen tuovat eloa Kubon matkakumppanit. Ensimmäinen heistä on pojan hengissä pysymiseen intomielisesti suhtautuva puhuva apina ja toinen räväkästi vaaroihin rientävä jättitorakkasamurai. Kun toraisa kolmikko metsästää maagista haarniskaa, on luvassa hersyvää huumoria, jännittävää toimintaa sekä mielikuvitusta kutkuttavia ihmeitä.

kubo2web

Filmi onnistuu pitämään tarinan eri elementit tasapainossa. Vitsailu ei herätä myötähäpeää, eikä tunnepuoli sorru pateettisuuden sudenkuoppaan. Myös hahmoihin on helppo ihastua. Lisäpisteitä ropisee leffan omaperäisestä ulkoisesta ilmeestä, johon on haettu inspiraatiota mm. vanhoista japanilaisista puupiirroksista. Muutenkin elokuvan visuaalinen asu on häikäisevä, teknisestä toteutuksesta nyt puhumattakaan.

Kubo and the Two Strings on fantastinen seikkailu, tarinankerronnan ylistyslaulu. Filmi, jolle on helppo povata pitkää ikää ja menestystä.

Toni Jerrman – 4 tähteä

kubojuliste2web