Kubo and the Two Strings
– Kubo ja samuraiseikkailu

Nukkeanimaatiot uusiin sfääreihin kohottanut Laika-firma aloitti komeasti. Yhtiön ensimmäinen pitkä elokuva, Neil Gaimanin romaaniin pohjautuva Coraline (2009), oli monin tavoin täysosuma. Seuraavissa filmeissä otettiin kuitenkin takapakkia. ParaNorman (2012) ja The Boxtrolls (2014) ovat teknisesti huippujälkeä mutta juoniltaan kovin epätasaisia. Nyt teattereihin saapunut Kubo and the Two Strings ei ongelmista kärsi, vaan nousee firman tuotannon kirkkaimpaan kärkeen.

Elokuvan tapahtumat sijoittuvat myyteillä silattuun historialliseen Japaniin. Yksisilmäinen Kubo-poika ja hänen maagisia voimia hallitseva äitinsä piilottelevat pienen maalaiskylän laitamilla. Heitä vaanivat yön pimeydessä äidin kylmänkalseat siskot sekä Kubon toistakin silmää halajava isoisä. Pojan isä on kuollut, kun hän on yrittänyt suojella jälkikasvuaan epäinhimilliseltä Kuukuninkaalta.

Kubo viettää päivät kertomalla sympaattisille kyläläisille tarinoita Hanzosta, legendaarisesta samurai-soturista. Pojan soitto herättää seikkailut henkiin ilmassa tanssivina origameina. Öisin Kubo hoivaa yhä sekavammaksi käyvää äitiään ja haikailee isänsä perään.

Kaihoa ja tarinoista kumpuavaa iloa sekoittava tunnelmallinen jakso päättyy, kun äidin aavemaiset siskot löytävät parivaljakon pakopaikan. Nyt Kubon on etsittävä taianomainen haarniska, jota ilman hänellä ei ole toivoakaan taistelussa mystisen Kuukuninkaan kätyreitä vastaan.

Fantasiakirjallisuudelle tyypilliseen tehtäväjuoneen tuovat eloa Kubon matkakumppanit. Ensimmäinen heistä on pojan hengissä pysymiseen intomielisesti suhtautuva puhuva apina ja toinen räväkästi vaaroihin rientävä jättitorakkasamurai. Kun toraisa kolmikko metsästää maagista haarniskaa, on luvassa hersyvää huumoria, jännittävää toimintaa sekä mielikuvitusta kutkuttavia ihmeitä.

Filmi onnistuu pitämään tarinan eri elementit tasapainossa. Vitsailu ei herätä myötähäpeää, eikä tunnepuoli sorru pateettisuuden sudenkuoppaan. Myös hahmoihin on helppo ihastua. Lisäpisteitä ropisee leffan omaperäisestä ulkoisesta ilmeestä, johon on haettu inspiraatiota mm. vanhoista japanilaisista puupiirroksista. Muutenkin elokuvan visuaalinen asu on häikäisevä, teknisestä toteutuksesta nyt puhumattakaan.

Kubo and the Two Strings on fantastinen seikkailu, tarinankerronnan ylistyslaulu. Filmi, jolle on helppo povata pitkää ikää ja menestystä.

Toni Jerrman – 4 tähteä