Vuonna 2015 suomenkielisten supersankarijulkaisuiden valokeilassa loisti italialaistaustainen RW Kustannus. Uusi firma pisti markkinoille lähes 30 paksua kirjaa DC-sankareiden edesottamuksia. Joukossa oli joitain todella kovia hittejä, mutta tästä huolimatta vuoden 2015 parhaan supersankarijulkaisun tittelin nappasi itselleen vanha tuttu Egmont. Kultamitali irtosi ikiaikaisella klassikolla, josta on paha pistää paremmaksi.
Anna palaa maestro!
Mahtava Thor
”Tutiskoon pahuus! Varokoot viholliset! Me iskemme Maan ja ikuisen valtakunnan puolesta!”
Elokuvasuosion vanavedessä suomeksi on saatu lähes 300-sivuinen paketti ukkosen jumalan klassisia seikkailuja. Mahtava Thor -kirja (Egmont) sulkee syleilyynsä 13 numeroa itsensä Stan Leen ja Jack Kirbyn luomia huikeita tarinoita 1960-luvun lopulta. Salamat räiskyvät ja myrsky pauhaa, kun Mjölnir-vasara soittaa kosmista sinfoniaa!
Kovakantinen opus käynnistyy sankarin synnyinhistoriaan liittyvällä dilemmalla. Kun kirurgi Donald Blake pakenee Saturnuksen valloitushaluisilta kivimiehiä, hän törmää syrjäiseen luolaan. Sieltä hän löytää salaperäisen vasaran, joka antaa hänelle viikinkitaruista tutun Thorin voimat. Vai olisiko sittenkin niin, että Blake on vain kuori, jonka sisällä on aina uinunut se aito ja alkuperäinen ukkosen jumala?
Mikäli juonipaljastus sallitaan, niin suhteellisen nopeasti käy ilmi, että Blake ja Thor ovat yksi ja sama henkilö. Kaikkivaltias Odin on vain vienyt poikansa muistot, jotta uppiniskainen ja itseään täynnä oleva Thor oppisi hieman nöyryyttä – sillä se, joka ei tunne heikkoutta ja tuskaa, ei voi olla aidosti vahva ja jalo.
Läksynsä opittuaan pitkähiuksinen sankari päätyy Asgårdin ikuisen valtakunnan ohessa avaruuden korpimaille. Ne ovat täynnä toinen toistaan värikkäämpiä olentoja, joista osasta tulee Thorille kumppaneita, toisista vihollisia. Uhkaavimpana hahmona häilyy planeettoja syövä Galactus, jonka traagisiakin piirteitä sisältävä tarina saa kirjassa ison roolin.
”Onko nälkäni omaa syytäni? En halua kenellekään pahaa. Tuhoan vain elääkseni!” huutaa Galactus, joka on hävittänyt lukemattomia rotuja ja aurinkokuntia maailmankaikkeudesta.
Mutta riittävätkö ukkosen jumalan voimat pysäyttämään vihulaista, jolle edes Ego, elävä planeetta, ei näytä voivan mitään?
Mahtipontisten avaruusseikkailujen lomassa Thor kohtaa mm. kreikkalaisista mytologioista tutun alamaailmojen herran, Pluton, sekä keinotekoisesti luodun lapsenmielisen yli-ihmisen, joka tunnetaan nimellä Hän. He molemmat uhkaavat jumalatar Sifiä, joka on Thorin rakastettu. Ja pian Mjölnir heiluu niin mutanttien hallitsemassa tulevaisuudessa kuin oudoilla taivaankappaleillakin.
”Älä puhu Thorille hulluudesta! Puhu vain kostosta!”
Jottei touhu jäisi liian yksioikoiseksi, tapahtumien taustalla häärii myös Loki, tuo valheiden ja pirullisten juonien sysimusta prinssi. Hän tukee asgårdilaisia vihaavien nornien kuningatarta, joka metsästää Thorin hyvää ystävää elämänkumppanikseen – väkisin ja kieroja keinoja kaihtamatta.
Aivan kaikki kirjan ideat eivät osu napakymppiin. Vinosilmäisten aasialaiskommunistien rakentama atomisydäminen Termomies on turhan vahvasti sidoksissa kylmän sodan asetelmiin. Tämän demokratian vihollisen on tarkoitus repiä riekaleiksi ”koko kirottu vapaa maailma”.
Mahtava Thor on nimensä mukaisesti upea teos. Sen tarinoissa on antaumuksellista intomieltä ja jylhää dramatiikkaa. Eeppisten tapahtumien katveessa tilaa saavat kuitenkin myös inhimilliset tunteet ja pohdinnat rajoista, joita sankarin ei sovi ylittää. Harva Thorin vastustajista on myöskään yksinomaan paha, pikemminkin he ovat oman synnyinhistoriansa ja olemuksensa vankeja.
Kokoelman kruunaa Kirbyn väkivahva taide, joka pääsee hienosti esiin albumin mustavalkoisen toteutuksen ansiosta. Erityisen hyvin mestaripiirtäjän kynä istuu suuriin kosmisiin tieteisvisioihin, jotka aivan huokuvat ihmeen tuntua. Ei siis ole mikään ihme, että Thorissa nähtävää tyyliä pyrkivät monet sarjakuvataiteilijat jäljittelemään vielä tänäkin päivänä.
Tätä herkkua on pakko saada lisää suomeksi.
”Kunnes taistelu on käyty… kestäköön ukkosen jumala!”
Toni Jerrman
Vuosi vetelee viimeisiään, joten nyt on hyvä hetki paljastaa vuoden 2015 paras suomenkielinen sarjakuvajulkaisu. Kisa himoitusta tittelistä oli verinen ja ykköspallista kävivät kovaa kisaa niin Sandman, Batman, Mikki, Thor, Saga, Yossel, Blast, Pirinen, Franquin, Manara kuin moni muu. Lopulta voittaja ilmestyi kehiin takavasemmalta, ihan puskista, ja pesi nimekkäämmät kilpailijansa kuusi-nolla. Ihmeiden aika ei ole ohi!
Pöllö on porukasta ainoa, joka ei ole täysin syrjäytynyt yhteiskunnasta. Hän käy väliin jopa töissä. Muiden silmissä hän onkin nössö, jota sopii kiduttaa miten lystää. Ja tämä kiusaaminen ei rajoitu ystävällismieliseen kisailuun, vaikka Megg, Mogg ja Jone niin tuntuvatkin kuvittelevan. Kolmikko repii kunnon naurut juottamalla Pöllölle virtsaa, pilaamalla tämän orastavat ihmissuhteet ja tuhoamalla hänen työpaikkansa. Epätoivoinen lintu kestää kuitenkin kaiken nöyryytyksen ja hyväksikäytön, koska eipä hänellä muitakaan kavereita ole.
Meggilläkään ei mene lujaa. Silloin kun nuppi ei ole täysin kaakossa, noitanainen riutuu ahdistavan masennuksen syövereissä. Lisäksi huumetripit tuppaavat muuttumaan päällekäyviksi painajaisiksi ja jälkilöylyt vainoharhaiseksi hulluudeksi. Elämä on siis aikamoista jööttiä, joten pakkohan hahmojen ongelmallista kiemurtelua olemassaolon ankaralla saralla on sympatiseerata. Varsinkin kun päähenkilöistä kasvaa nopeasti persoonallisuuksia, joiden elämänkohtalot koskettavat.
Hanselmannin sysimustalla huumorilla silattu sarjakuva vähät välittää hyvän maun ja poliittisen korrektiuden käsitteistä. Lerssit heiluvat, ykä lentää ja paska tahrii useammatkin housut. Harvassa ovat myös sarjakuvat, joissa noitaneito harrastaa seksiä puhuvan kissansa kanssa. Eli ei tämä mikään Karvinen ole. Saati sitten hyvän olon ilopilleri. Mutta raastavan rehellisenä ja häiriintyneen törkyisenä kuvauksena nyky-yhteiskunnan väliinputoajista Megg, Mogg & Pöllö on täydellinen suoritus.
Teoksen vaikuttavuutta lisää Hanselmannin naivistis-taiteellinen piirrostyö, joka on monin osin kuin pikkulapsen kynästä lähtöisin. Tämä luo ihastuttavaa ristiriitaa tarinoiden raadollisen sisällön kanssa.
Apinain Tarzan: Oparin aarteet
Apinain Tarzanissa käsikirjoittaja Gaylord DuBoisilla on vielä selvästi harjoitteluvaihde päällä. Selostavia tekstejä on paljon, ja kerronta etenee paikoin lähes kuvitetun romaanin tapaan. Sankarin synnyinkertomuksessa on kuitenkin imua, joka vetää väistämättä mukaansa.
Tarzanin paluun fantastiset seikkailut Oparin mystisessä muinaiskaupungissa hehkuvat pulp-henkistä ihmeen tuntua. Tarjolla on aarteita, ihmisuhreja, rujoja nuijamiehiä sekä ylimaallisen kauniita naispapittaria. Silkkaa legendaa.
Siinä missä neljä ensimmäistä romaania on kukin ahdettu vain 24-sarjakuvasivuun, on Oparin aarteet -nimitarinaan käytetty kolminkertaisesti tilaa. Se on mahdollistanut alkuperäisen kirjan tapahtumien laajemman esittelyn. Tällä kertaa tiivistäminen olisi kuitenkin ollut paikallaan, sillä alkupuolen dramaattisten käänteiden jälkeen tarina kangistuu kaavaan, jossa Janea ja jalokiviä metsästävien toimijoiden tiet risteävät kerta toisensa jälkeen.
Robottiajan sankarista kertovasta Markos-sarjakuvasta (ks. TV 3/10) tunnettu Russ Manning on Tarzan-taiteilijoiden ehdotonta ykköskastia. Miehen piirrokset ovat kauniita ja viiva jäntevän selkeää. Myös harmoniset sommitelmat sekä kuvakerronta osuvat useimmiten nappiin. Bu vando tarmangani!
tähtivaeltajablogi 