Elokuvat – Captain America: Civil War

CACVjulisteWEBCaptain America: Civil War

Anthony ja Joe Russon ohjaamalla Captain America: Civil War -elokuvalla on paljon yhteistä Batman v Superman: Dawn of Justice -rainan kanssa. Molemmissa filmeissä tapahtumien käynnistäjänä toimivat sivulliset uhrit, jotka syntyvät superhahmojen välisten taisteluiden tiimellyksessä. Lisäksi kummassakin elokuvassa sankarit päätyvät nujakoimaan keskenään, koska eivät viitsi kuunnella, mitä toisella on sanottavaa. Kostajien kimppakiva käsittelee teemoja kuitenkin laaja-alaisemmin, vaikkei mikään järjenjättiläinen olekaan.

Maailman johtajat ovat kyllästyneet vapaana riehuviin superihmisiin ja päättävät, että tästä lähin trikoosankarit saavat toimia vain tehtävissä, joihin he saavat YK:n valtuutuksen. Hieman yllättäen aiemmin kovin rämäpäinen Rautamies (Robert Downey Jr.) on valmis alistamaan Kostajat Yhdistyneiden kansakuntien käsikassaraksi. Syyllisyyden tunteiden kanssa painiskelevan raikulipojan sijasta poikkiteloin asettuu hyveellisenä pidetty Kapteeni Amerikka (Chris Evans). Hän ei luota poliitikkoihin ja uskoo, että sankarit tietävät itse parhaiten, milloin heitä tarvitaan.

Kaksikon skisma syvenee, kun tuhoisan pommiattentaatin tekijäksi paljastuu Kapteenin vanha kamu, pahisjärjestö Hydran aikoinaan aivopesemä Bucky (Sebastian Stan). Sekä Rautamies että viranomaiset ovat sitä mieltä, että entinen terroristiagentti on syytä tappaa välittömästi. Kapteeni haluaisi sen sijaan pitää Buckyn elossa, jotta tämän mahdollinen syyllisyys voitaisiin varmistaa ennen tuomion täytäntöönpanoa. Näin omatunto ja oikeudenmukaisuuden aate ajavat Kapteeni Amerikan lain silmissä rikolliseksi.

CACV1WEBKädenväännön yltyessä muutkin Kostajat joutuvat valitsemaan puolensa. Hätiin huudetaan myös tiimiin kuulumattomia yli-ihmisiä. Sitten koittaakin suuren luokan yhteenotto, jossa taitojaan pääsevät esittelemään muun muassa Musta Leski (Scarlett Johansson), Purppuranoita (Elizabeth Olsen), Haukka (Anthony Mackie) ja Musta Pantteri (Chadwick Boseman).

Laajasta henkilökaartista huolimatta kaikilla sankareilla on elokuvassa hetkensä ja roolinsa. Esimerkiksi Hämähäkkimies (Tom Holland) ja Muurahaismies (Paul Rudd) tuovat totiseen tarinaan kaivattua huumoria. Näiden heppujen temppuilua ja sanailua on ilo seurata, vaikka lapsenkasvoinen Holland onkin hämähäkkiasustaan riisuttuna maailmankaikkeuden nössöin Peter Parker. Lisäksi Jeremy Rennerin rennon karismaattisesti tulkitsema Haukansilmä toimii kuin häkä, ja Paul Bettany saa uutettua Vision-androidiin juuri oikeanlaista inhimillisyyden ja koneälyn välillä tasapainoilevaa vierautta.

CACV2WEBKaiken taustalla kulkeva juonikuvio ei kestä kriittistä tarkastelua, kuten eivät myöskään kaikki hahmojen reaktiot ja mielenliikkeet – ne kun on puristettu väkipakolla haluttuun muottiin, jotta päähenkilöt saataisiin nuijimaan vastaparinsa henkihieveriin.

Elokuvan toimintakohtaukset ovat näyttäviä, joskin lähes järjestään ylipitkiä. Poikkeuksen tekee vain lentokentällä käytävä huikea tiimitaisto, joka on niin rempseä ja riemastuttava sillisalaatti, että sen katsoisi mielellään toistamiseen heti filmin päätyttyä.

Kokonaisuudessaan Captain America: Civil War on hyvinkin kelvollinen Marvel-vääntö. Tosin leffan nimeäminen juuri Kapteeni Amerikan mukaan on hieman hassua, kun kyseessä on ennen muuta Avengers-elokuva – ja sellaisena huomattavasti parempi kuin Age of Ultron -edeltäjänsä (Tähtivaeltaja 2/15).

Yksi selkeä ongelma Marvel-filmeissä joka tapauksessa on. Koska tapahtumat ovat aina joiltain osin jatkoa aiemmin nähdylle, täytyisivät edellisten leffojen käänteet olla hyvässä muistissa kaikkien yksityiskohtien ymmärtämiseksi. Ja se on paljon vaadittu, kun elokuvia on jo valtava liuta – eikä yksikään niistä ole erityisen mieleenpainuva.

Toni Jerrman – 3 tähteä

CACVjuliste2

Elokuvat – Foliohatun alla 7

HellraiserK1WEBFoliohatun alla
Osa 7: Hellraiser

Petri Hiltunen ja Nalle Virolainen eivät ole ainoastaan leffahulluja…. He ovat leffamielipuolia!

Elokuvat viljelevät usein johtolankoja, joita tarinan henkilöt eivät syystä tai toisesta osaa tulkita oikein. Tämä hämmennys saattaa tarttua katsojaankin niin, ettei hän näe ilmeistä totuutta tapahtumien takana. Varsinkin kun jotkut rainat tuntuvat tekevän kaikkensa syöttääkseen yleisölle harhaan johtavaa informaatiota.

Hyvänä esimerkkinä tästä käyvät sellaiset Clive Barkerin kirjoittamat elokuvat kuin Hellraiser (1987) ja Hellbound: Hellraiser II (1988). Yhdessä ne muodostavat kokonaisen tarinan, jota voidaan pitää virallisena Hellraiser-kaanonina. Tämän jälkeen sarja meni täysin kuutamolle, joten jatko-osista ei tässä yhteydessä tarvitse välittää pätkän vertaa.

Kun elokuvan nimessä komeilee sana helvetti ja mainoslause kuuluu ”Hän repii sielusi kappaleiksi”, saattavat jotkut kuvitella, että filmeissä käsitellään henkimaailman asioista. Näinhän ei tietenkään ole asian laita. (K1)

Harhainen väärinymmärrys: Lemarchandin kuutio avaa oven helvettiin, jossa kenobiiteiksi kutsutut demonit piinaavat iankaikkisesti kuolleiden syntisten sieluja sadomasokistisissa leikeissään. Heidän johtajansa on muinaisen labyrintin keskustassa oleskeleva lihan, nälän ja halun mahtava jumala Leviathan.

Karu totuus: Lemarchandin kuutio on muukalaisolentojen automatisoitu koelaitos, jonka tehtävä on tutkia ihmisten häiriökäyttäytymistä toista ulottuvuutta hyödyntäen.

Paholaismainen laboratorio

Sanotaan, että tie helvettiin on kivetty hyvillä aikomuksilla. Reitti kenobiittien sokkeloon on paljon yksinkertaisempi.

Kaiken keskiössä on infernaalinen vempain, eri muotoihin vääntyvä Lemarchandin kuutio. Kun palat saa käännettyä oikeisiin asentoihin, ulottuvuuksien väliset portit aukeavat. Konkreettisesti. Seinät repeävät ja niihin ilmestyy oviaukkoja, joista voi kävellä läpi. (K2)

HellraiserK2WEBTämä ei vastaa perinteistä ideaa kadotuksesta, jossa piru vie sielun vasta kuoleman jälkeen. Tähän paikkaan kun voi saapastella sisään täysissä voimissaan, minkä oheen sieltä voi juosta ulos.

Itse asiassa pelikuution uhrien kärsimä kidutus kohdistuu vain ja ainoastaan heidän fyysiseen olemukseensa. Heidät voi repiä, silpoa, murskata massaksi tai polttaa, ja he vain kasvavat takaisin ennalleen. Moisen piirroselokuvamaisen palautumiskyvyn taustalla on todennäköisesti pitkälle viety nanoteknologia, eikä mikään yliluonnollinen taikuus.

HellraiserK3WEBTämän käsityksen taustalle löytyy myös todistusaineistoa: Tohtori Channardin muuttuessa kenobiitiksi näemme miten hänen suoniinsa ruiskutetaan sinistä nestettä. (K3) Tämä tehdään käyttäen apuna metallisia neuloja ja läpinäkyviä muoviputkia, jotka näyttävät hyvin konkreettisilta ja teollisesti valmistetuilta. Mitään ruumiista irrallista henkistä osaa ei missään vaiheessa havaita.

Kun koeyksilö on kertaalleen käsitelty, hänen aineenvaihduntansa ei toimi enää normaalilla tavalla. Hänen haavansa pysyvät auki ja voivat vuotaa verta ikuisesti ilman, että moinen heikentää heitä tai vaarantaa heidän henkeään. (K4) Uhreille ei muodostu lainkaan rupea, mutta heillä on kyky imeä toisista ihmisistä verta, jonka avulla he voivat saada takaisin menetettyä lihaskudosta tai ihoa.

Tämä kyky yhdistää sekä kidutettavia että heidän näennäisiä kiduttajiaan.

HellraiserK4WEBOn tärkeä huomata, että kenobiitit eivät todellisuudessa ole vankilansa valtiaita, vaan uhreja siinä missä selleihin sullotut ja kahleissa roikkuvat raukatkin. Näillä pirullisilla eliittivangeilla on jopa koukkuja ja teriä sisältävät haarniskat, joiden tehtävä on estää heidän haavojaan milloinkaan parantumasta, vaikka silpomisen suorittajina he ovat koko ajan kosketuksissa vieraan veren kanssa. (K5)

HellraiserK5WEB”Helvetin herrat” ovat siis tosiasiassa aivopestyjä koekaniineja. Kenobiittien näennäinen johtaja Pinhead ei edes muista olleensa ihminen, vaan hänet on saatu luulemaan itseään iättömäksi demoniksi. Mies on kuitenkin alun perin brittiarmeijan sotilas ensimmäisestä maailmansodasta, kapteeni Elliot Spencer. (K6)

HellraiserK6WEBHän vaikuttaisi olevan vanhin kaltaisistaan, joten itse vankilakaan tuskin on niin muinainen kuin miltä se näyttää. Todellisuudessa mikään tässä keinoympäristössä ei ole ikuista, edes uhrien piina tai heidän vainoajiensa valta-asema.

Lue loppuun

Elokuvat – Batman v Superman: Dawn of Justice

BatmanSupermanSupermanWEBBatman v Superman: Dawn of Justice

Ummetus on ikävä vaiva. Siinä joutuu vääntämään torttua tosissaan. Samalla hampaat irvessä -metodilla on tehty Zack Snyderin ohjaama Batman v Superman: Dawn of Justice -elokuva.

Parikymmentä vuotta sitten supersankarisarjakuvissa oli vallalla synkkä, kyyninen asenne. Tyylilaji on selvästi tehnyt suuren vaikutuksen Snyderiin. Herra on kuitenkin ymmärtänyt aihearsenaalista pelkät pintatasot, joita hän lähestyy rautalangasta väännetyn lapsellisuuden muodossa. Sekä yltiödramatisoimalla mitättömimmätkin kohtaukset.

Elokuvan alkuasetelmassa on joka tapauksessa itua. Snyderin edellisen Teräsmies-elokuvan, Man of Steelin (Tähtivaeltaja 3/13), lopputaistelussa tuhoutui pilvenpiirtäjä jos toinenkin. Jumalaisten superolentojen välisessä ottelussa ihmismuurahaisilla ei ollut mitään arvoa. Tämä kokemus saa Bruce Waynen näkemään Teräsmiehen uhkana, joka on pysäytettävä hinnalla millä hyvänsä.

Teräsmies ei puolestaan voi sietää varjoissa viihtyvän Batmanin tapaa ottaa laki julmasti omiin käsiinsä. Näin saadaan luotua pohjat sankareita repivälle skismalle ja suuren luokan nyrkkikäräjille – erimielisyyksistä keskusteleminen kun ei tule kysymykseenkään.

BatmanSupermanDoJ3WEBKaiken taustalla tapahtumia manipuloi mielipuolinen Lex Luthor, joka haluaa hävittää molemmat viittaritarit maailmankaikkeudesta. Siinä missä Henry Cavillin esittämän Teräsmiehen ja Ben Affleckin näyttelemän Batmanin patsasteleva über-totisuus istuu filmin yleisilmeeseen, on Jesse Eisenbergin idioottityyliin tulkitsema superrikollinen istutettu aivan vääriin kulisseihin. Hän sopisi pikemminkin lasten aamuanimaation pellehenkiseksi teinikonnaksi.

Tummanpuhuvaksi puleeratun elokuvan kuluessa mätetään jengiä turpaan ja synkistellään urakalla. Naurettavan vakavasti itsensä ottava filmi ei kuitenkaan missään vaiheessa pääse hahmojen ihon alle, kiinni heidän toimiensa ja motiiviensa taustoihin. Tähän eivät riitä ulkokultaiset kulmien rypistelyt, mielessä siintävät uhkakuvat tai elokuvantekijöiden näkemys, jonka mukaan kaikki sankarit ovat angstiensa ohjastamia pakkomielteisiä ongelmakimppuja.

BatmanSupermanDoJ1WEBLisäksi leffan keskiöön nostettu pohdinta, onko jumalvoimainen muukalaisolento ihmiskunnalle uhka vai siunaus, unohtuu nopeasti kaiken rymistelyn alle. Kysymystä on myös käsitelty huomattavasti fiksummin noin ziljoonassa sarjakuvassa.

Lopullisesti filmin vesittää Snyderin kyvyttömyys päättää tarinansa. Osin munattomaksi jäävän huipennuksen jälkeen kankaille marssitetaan vielä persoonaton superpahis sekä useita turhia lisäkohtauksia. Jo tätä ennen katsojan sietokykyä on rasitettu lukuisilla irrallisilla mainospaloilla, joilla markkinoidaan Snyderin tulevia Justice League -elokuvia.

BatmanSupermanWWWEBOikeuden aamunkoiton parasta antia on Gal Gadotin esittämä Ihmenainen, vaikka häntä ei valkokankailla montaa minuuttia nähdä. Käytännössä vierailu vain pohjustaa ensi vuonna ensi-iltaansa saavaa Wonder Woman -elokuvaa.

Batman v Superman: Dawn of Justice ei ole yhtä karmaiseva kokemus kuin Man of Steel, mutta kyllä näistä pohjamateriaaleista olisi pitänyt saada aikaiseksi huomattavasti tujumpi elokuva. Nyt tyhmyys ja tylsyys hiipivät trikoisiin.

Toni Jerrman – 2 tähteä

Elokuvat – Anomalisa

AnomalisaJulisteWEBAnomalisa

Käsikirjoittajana kunnostautuneen Charlie Kaufmanin filmografiaan lukeutuu monia eriskummallisia helmiä, kuten elokuvat Being John Malkovich (1999), Eternal Sunshine of the Spotless Mind (2004) ja Synecdoche, New York (2008). Samalla omintakeisella linjalla jatkaa Kaufmanin ja Duke Johnsonin ohjaama Anomalisa.

Jo filmin lähtökohta niksauttaa mielen raiteiltaan. Kyseessä on hyvinkin arkinen tarina, joka on kuitenkin toteutettu poikkeuksellisella tavalla: reaalimaailmaa toisintavana stop motion -animaationa.

Michael Stone on elämänsä kanssa eksyksissä oleva asiakaspalveluekspertti, joka saapuu Cincinnatiin pitämään puhetta paikalle kerääntyneille myyjille. Vyötärölleen kiloja kerännyt keski-ikäinen mies on kuulijoilleen sankari, mutta itse hän tuntee olonsa väsyneeksi ja tuskaiseksi. Turtuneen mielen silmin maailma on harmaa ja puhelimen toisessa päässä jutteleva vaimo vieras. Mikään ei jaksa kiinnostaa.

Tilanne muuttuu, kun Michael kuulee käytävällä Lisan äänen. Elämään tulee jälleen valoa ja intohimoa. Tarjoaisiko Lisa mahdollisuuden uuteen alkuun? Vapautuksen masennuksen ikeestä?

Anomalisa1WEBAnimaation ohessa elokuvan älynvälähdyksiin lukeutuu äänimaailma, joka kuvastaa Michaelin epätoivon syvyyttä. Siinä missä David Thewlis antaa äänensä Michaelille ja Jennifer Jason Leigh Lisalle, vastaa kaikkien muiden ihmisten identtisestä puheenparresta Tom Noonan – olivat nämä sitten miehiä tai naisia.

Filmissä ei yritetä peitellä sitä, että hahmot on toteutettu stop motion -nukkeina. Päinvastoin, kasvoissa oikein korostetaan niiden koostuvan vaihdeltavista palasista. Tämä mahdollistaa painajaismaisen kurkistuksen ihon alle, itse luomiemme kulissien tuolle puolen.

Anomalisa3WEBAnomalisa on kokeellinen ja lähes aavemainen sukellus toivottomuuden pohjamutiin. Sen ihmiskuvaus on moniulotteista, eikä anna lopullisia eväitä tulkita edes Michaelin tragediaa. Katsoja päättää, näkeekö miehen saamattomana luuserina, itsekkäänä hyväksikäyttäjänä vai todellisuuden päähänpotkimana surullisen hahmon ritarina. Harva maailman murtama tietää itsekään, mistä hänen loputon ahdistuksensa kumpuaa.

Hyvän mielen elokuvaksi Anomalisaa ei kutsuisi edes roskikseen dumpattu rakkauskirje. Ja juuri siksi se on niin vahva ja vaikuttaa kokemus.

Toni Jerrman – 4 tähteä

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 1/16.

Anomalisa2WEB

Elokuvat – Deadpool

DeadpoolJulisteWEBNykyisin ison budjetin genre-elokuvia puffataan niin innokkaasti joka tuutista ja putkesta, ettei kuukausia kestävältä ennakkohehkutukselta voi välttyä, vaikka kuinka yrittäisi. Samalla odotukset nousevat niin korkealle, ettei niitä yltäisi täyttämään edes kuusimetrinen orangutangi. Siksi teatterissa odottaa useimmiten pettymys, vaikkei lopullinen elokuva huono olisikaan. Näin kävi myös Deadpoolin suhteen.

Deadpool

Herra Deadpool on yksi Marvelin räävittömimmistä hupihemmoista: suuta soittava punanuttuinen superpaskiaissankari, joka murjoo paperille sekä ihastuttavan huonoja vitsejä että verisiä ruumisröykkiöitä. Eli hän on aivan toista maata kuin tavanomaisten Marvel-elokuvien lapsille sopivat trikooidolit.

Tästä huolimatta hahmo on päästetty valkokankaille sikailuja pahemmin sensuroimatta. Ja siitä sietää olla kiitollinen. Tosin saavutuksesta intoillaan leffassa turhankin itsetietoisesti, yleisölle jatkuvasti silmää iskien. Elokuva ei myöskään kohoa samanlaiselle hienostuneen hulluuden asteelle kuin parhaat Gerry Dugganin ja Brian Posehnin käsikirjoittamat DP-sarjakuvat (ks. Tähtivaeltaja 1/14).

Deadpool1WEBHupia on kuitenkin tarjolla rutkasti, kun Ryan Reynoldsin rennosti tulkitsema huuliveikko etsii käsiinsä roistoa, joka pilasi hänen hehkeän hipiänsä. Verta ja huumoria lennätetään tasaisen tappavaan tahtiin, mutta samalla päähenkilöstä leivotaan vallan sympaattista moottoriturpaa. Eli vaikka Deadpool murhaakin pahiksia, on hän pohjimmiltaan hyvä ja rakastettava hanttapuli. Tätä sivuosissa vilahtavat supersankarit eivät tahdo ymmärtää.

Paheksujiin lukeutuvat sellaiset Ryhmä-X:stä tutut hahmot kuin teräksinen Kolossi ja teiniangstinen Negasonic Teenage Warhead. ”Koska studiolla ei ollut varaa isompiin tähtiin”, toteaa aiheesta Deadpool itse. Muutenkin leffa rikkoo tämän tästä reaalimaailman ja filmitodellisuuden välisen raja-aidan. Mukana on myös lukuisia elokuva- ja populaarikulttuurista ponnistavia sisäpiirinvitsejä, joilla kosiskellaan fanikunnan röhönauruja.

Deadpool3WEBPaikka paikoin elokuva yltyy lähes järjettömille komediakierteille tai eksyy ihastuttavan surrealistisille sivuraiteille. Samanlaista rohkeutta antautua sekopäisyyden vietäväksi olisi kaivattu myös juonikuvioon. Nyt tarina kulkee perinteisiä latuja synnyinkertomuksineen ja kostoteemoineen.

Tim Millerin ohjaama Deadpool-filmi toimii todennäköisesti parhaiten, jos mielipuolisen miekkosen sarjakuvairrottelut eivät ole tuttuja. Silloin jo se, että trikoosankari matkaa keikoille taksilla, harrastaa hikistä seksiä ja kiroilee antaumuksella, on normaalista poikkeava kokemus. Irtopäistä, aivomassasta ja alastomuudesta nyt puhumattakaan.

Deadpool on postmodernin itseironinen täytekakku, joka viihdyttää hyvinkin koko mittansa ajan. Silti se jättää jälkeensä kaipuun selvästi kovempaan ja palkitsevampaan revittelyyn.

Toni Jerrman – 3 tähteä

DeadpoolSarjisWEB

Elokuvat –Doctor Who: The Tomb of the Cybermen

DoctoWhoTombCybermenKansiWEBTähtivaeltaja-lehden dvd-palstalla on vuoden 2013 lopusta lähtien pyörinyt arvostelusetti, jossa on tarkoitus esitellä 20 parasta klassista Doctor Who -jaksoa. Sarja on edennyt hitaanpuoleisesti, mutta tänä vuonna koitamme parantaa tahtia. Tässä jo esimakuna alunperin numerossa 1/2015 julkaistu esittely legendaarisesta Doctor Who: The Tomb of the Cybermen -tarinasta. Muista myös Genesis of the Daleks!

Doctor Who: The Tomb of the Cybermen

Alunperin vuonna 1967 televisioitu neliosainen Doctor Who -tarina The Tomb of the Cybermen kuuluu sarjan legendaarisimpiin seikkailuihin. Arvostus johtuu osittain siitä, että jaksot olivat kadoksissa 25 vuotta ja löytyivät uudelleen vasta vuonna 1992 – niinkin kaukaa kuin Hongkongista. Tällä välin kyberhautojen mystistä statusta kasvattivat ihmisten hämärät muistikuvat lapsena television ääressä koetusta huumaavasta ihmeen tunnusta.

Morris Barryn ohjaaman mustavalkoisen The Tomb of the Cybermenin maine ei ole täysin tuulesta temmattu, sillä se lukeutuu varhaiskausien kiehtovimpiin tohtorointeihin. Rainassa seikkaillaan vieraan planeetan muinaisissa hautaholveissa, joiden kätköissä makaa uutta tulemistaan odottavien kybermiesten armeija.

Kylmät väreet kulkevat takuuvarmasti pitkin katsojan selkärankaa, kun tunteeton elektroninen ääni ilmoittaa, että tohtori ja tämän kumppanit muuntuvat pian tuoreen kyberrodun ensimmäisiksi edustajiksi.

”Kuulutte meille. Teistä tehdään kaltaisiamme.”

DoctorWhoCB2WEBKybermiesten viidensadan vuoden mittaiseksi venynyt hautarauha järkkyy, kun Telokselle tulla tupsahtaa samanaikaisesti sekä arkeologinen retkikunta että Patrick Troughtonin esittämä tohtori tovereineen. Arkeologit uskovat, että kyseessä on metallimiesten kotiplaneetta, josta löytyy tietoa heidän juuristaan ja tavoitteistaan. Tutkimusretken rahoittaneilla logistikoilla, herra Kliegilla (George Pastell) ja rouva Kaftanilla (Shirley Cooklin), näyttäisi kuitenkin olevan aivan muita suunnitelmia kybermiesten varalle.

Tarinan alkuun tutkaillaan Teloksen maanalaisen kaupungin helpommin saavutettavia osia ja niistä löytyvää teknologiaa. Ihmeteltävää riittää ja ruumiitakin syntyy, kun väärien vipujen vetely käynnistää tappavia laitteistoja. Itse hautaholviin pääseminen vaatii runsaasti matemaattista pohdiskelua ja tieteisjargonia.

DoctorWhoCB4WEBJakson visuaalisesti kiehtovinta antia tarjoilevat jäisistä haudoistaan ulos murtautuvat kybermiehet. Kohtauksesta on budjetin rajoitteista huolimatta saatu aikaan sekä vaikuttava että tehokas. Ja jos suostuu menemään leikkiin mukaan, niin kyllä hopeisiin haalareihin, putkiviritelmiin ja ilmeettömiin kypäriin sonnustautuneet kybermiehetkin ovat aika vinhaa katsottavaa. Lattioilla ”vilistävät” pienet cybermatit ovat sen sijaan murhaavista aikeistaan huolimatta yksinomaan hellyttävän kömpelöitä ilmestyksiä.

Monista hupsuista yksityiskohdista ja paikoillaan jurraavista käänteistä huolimatta Kit Pedlerin ja Gerry Davisin käsikirjoittama The Tomb of the Cybermen on jännittävä tieteisseikkailu. Ajan hammas on toki jättänyt jaksoon jälkensä, muttei ole nakertanut kaikkea sen viehätysvoimaa.

Jos nyt jotain valittamisen aihetta pitäisi etsiä, niin Doctor Who itse jää tapahtumissa suhteellisen apaattiseksi sivustakatsojaksi, jonka ratkaisuissa ei useinkaan ole mitään järkeä. Jäykistelevissä kybermiehissä ja erityisesti heitä johtavassa Controllerissa (Michael Kilgarriff) on kuitenkin tenhoa, joka korvaa helposti tohtoroinnin puutteet. Ihan kelvollisesti pärjäävät myös Whon kumppanit, kilttiasuinen huumorivahvistus Jamie (Frazer Hines) ja peloton neito Victoria (Deborah Watling).

Borgit ovat silkkaa paperia kybermiesten rinnalla!

”Me jäämme eloon.”

Leffa ••••
Kuva ••
Lisät ••

DoctorWhoCB3WEBVuonna 1992 lontoolaisen elokuvateatterin lavalla nauhoitetussa Tombwatchissa (29 min.) muistellaan kyberhautojen kuvauksia usean paikalla olleen ihmisen voimin. Yleisöä hauskuttamassa ovat mm. Barry, Hines, Watling, Cooklin ja Kilgarriff.

Huomattavasti lyhyemmin esitellään alkutekstien testejä, kuvamateriaalin restaurointia sekä BBC:n efektistudiota. Lisäksi Barry kertoo Kilgarriffin palkkaamiskuvioista ja The Final End tarjoilee pieniä näkymiä kadonneen The Evil of the Daleks -jakson lopputaistosta.

Näiden päälle tulevat 25 kuvan galleria (osa väreissä) sekä tietoiskuja harvakseltaan tarjoileva tekstitysraita.

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 1/15.

Elokuvat – Star Wars: The Force Awakens

StarWarsTFAjulisteWEB

Star Wars: The Force Awakens

Ensin ne hyvät uutiset: The Force Awakens on selvästi parempi Tähtien sota -elokuva kuin George Lucasin 2000-luvun vaihteessa laatimat kehnot esiosat.

Sitten ne huonot: The Force Awakens ei täytä siihen ladattuja suuria odotuksia, vaan luottaa liikaa alkuperäistrilogiasta kopioitujen hahmojen ja juonikuvioiden mielikuvituksettomaan kierrätykseen.

Luke Skywalker on kadonnut teille tietymättömille möhlittyään uusien jedien koulutuksen. Nyt kaukaisessa galaksissa vaikuttaa kolme voimaa: laajalle levittäytynyt Tasavalta, Leia Organan johtama vastarintaliike sekä pahan ”keisarin”, Snoken käskyttämä Ensimmäinen ritarikunta. Pimeän puolen ykkösnyrkkinä toimii laimea Darth Vader -klooni Kylo Ren (Adam Driver). Mustaan naamarin sonnustautunut valomiekkamies saa käskynsä Snoken tummanpuhuvalta hologrammilta, kuinkas muutenkaan.

StarWarsTFA2WEB

Tatooinen sijaan elokuva käynnistyy resuiselta aavikkoplaneetalla, jonka nimi on Jakku. Siellä asustaa tähtiä tuijotteleva orpotyttö Rey (Daisy Ridley). Hän tempautuu mukaan seikkailuun kohdattuaan sympaattisen BB-8-pikkudroidin, jolla on hallussaan sekä vastarintaliikkeen että ritarikunnan himoamaa informaatiota. Mukaan tarttuu myös Kylo Renin iskujoukoista karannut sotilas, Finn (John Boyega).

Sitten pitäisi löytää Luke ja siinä sivussa tuhota ritarikunnan uusi, entistäkin massiivisempi ja tuhovoimaisempi ”Kuolontähti”. Keskeiseen osaan nousee myös Kylo Renin ongelmallinen isä-poika-suhde.

StarWarsTFA1WEB

The Force Awakens tuo monin osin mieleen fanipoikien tekemän uudelleenfilmatisoinnin, joka ei tohdi astua kaluttujen kaavojen ulkopuolelle. Mukana on jopa vierailu erikoisten muukalaisten täyttämässä kapakassa sekä X-siipihävittäjien syöksy pitkin tähtiä tuhoavan jättiaseen kuilukäytävää!

Onneksi tämä ei ole koko totuus. Sekä Reystä että Finnistä on onnistuttu luomaan miellyttäviä uusia tuttavuuksia, jotka tuovat vanhaan soppaan tuoreitakin tunnelmia. Hyvin toimivat myös alkuperäisten Tähtien sota -hahmojen ikääntyneet versiot. Erityisesti Han Solosta (Harrison Ford) ja Chewbaccasta saadaan irti rutkasti nostalgista hupia. Unohtaa ei sovi myöskään C-3PO:n, R2-D2:n ja Millennium Falconin tunteita soittelevia esiintymisiä.

StarWarsTFA3WEB

Hetkittäin filmin meno ja meininki onkin täyteläistä Star Wars -herkkua. Huomattavasti parempaan olisi silti päästy vähentämällä platkuja kopioaineksia ja geneerisiksi jääviä taistelukohtauksia. Samalla olisi voitu panostaa enemmän juonenkehittelyyn, henkilökuvaukseen ja pieniin inhimillisiin hetkiin, jotka ovat keskeinen osa alkuperäisen Tähtien sodan viehätystä.

Vaikka J. J. Abramsin yritys on kelvollinen, jää vilpitön sydän, sielu ja pulp-asenne yhä hakuseen.

Toni Jerrman

Tähtivaeltajablogin muut Tähtien sotaa sivuavat jutut:

”Totuus” Luke Skywalkerista
Turkish Star Wars
Tähtien sodan Italo-kloonit, osa 1
Tähtien sodan Italo-kloonit, osa 2
Tähtien sodan Italo-kloonit, osa 3

Elokuvat – Tähtien sota: Italo-kloonien hyökkäys, osa 3

Bestia!VenusJaPetoKansiWEBTähtien sota: Italo-kloonien hyökkäys, osa 3

Viikon päästä jysähtää, kun vuosikymmenen odotetuin elokuva, Star Wars: The Force Awakens, saapuu teattereihin. Sitä ennen ehdimme käydä läpi vielä yhden satsin Italiassa valmistuneita Tähtien sota -klooneja. Viisi niistä ovat saman miehen, Alfonso Brescian käsialaa. Näistä neljä ensimmäistä on jo blogissa ehdittykin käsitellä, joten nyt on vuorossa setin viimeinen, eli Suomessa nimellä Bestia! Venus ja peto tunnettu ”helmi”. Avaruuden pedon ohessa esittelemme David Hasselhoffin tähdittämän Starcrash -rainan sekä Emanuelle-ohjaaja Bitto Albertinin hulppean Escape From Galaxy 3 -elokuvan. Nauttikaa!

BeastInSpaceKansiWEBThe Beast in Space

Alfonso Brescian viimeiseksi tieteiselokuvaksi jäi Walerian Borowczykin La Bêtea varioiva La bestia nello spazio (1980). La Bête (The Beast, 1975) on eroottisuuteen taipuva vertauskuvallinen taidekauhufantasia, joka muistetaan myös siitä, että sitä tähdittää suomalainen Sirpa Lane. Lane teki elokuvadebyyttinsä vuotta aiemmin Roger Vadimin La jeune fille assassinée -leffassa, jonka roolisuorituksesta häntä hehkutettiin uutena Brigitte Bardot’na.

Vadimin puheista huolimatta Lanesta ei kuitenkaan koskaan tullut uutta Brigitte Bardota. Tästä käy hyvänä todisteena se, että viisi vuotta myöhemmin hänet saatiin houkuteltua mukaan Alfonso Brescian viiden pennin The Beast in Space -tieteisseksploitaatioon. Brescialta veto oli tietysti mitä nerokkain, sillä se mahdollisti mainoslauseet tyyliin: ”Pedon tähti Avaruuspedon pääosassa!”

Bestia8454345WEBHeti kärkeen vieraillaan kuuskytlukulaiseen tulevaisuustyyliin sisustetussa baarissa, jossa planeettoja kiertelevät kaupparatsut siemailevat Uranuksen maitoa ja tappelevat miniasuisten neitojen huomiosta. Tehokkaaksi todistettuihin iskurepliikkeihin lukeutuu mm. ”Jos uskot tuollaisia tyyppejä, olet aina perse maassa. Minun kanssani pääset edes vuoteeseen”.

Elokuvan sankari on niljan oloinen viiksivallu, avaruuskapteeni Larry Madison (parissa muussakin Brescia-leffassa nähty Vassili Karis). Heti ensi töikseen hän pääsee hakkaamaan röyhelöpaitaan pukeutuneen, yli-ikäisen Han Solo -wannabeen, kauppalentäjä Juan Cardoson (Venantino Venantini). Sitten möyhitäänkin jo sängyssä Sirpa Lanen esittämän Sondra Richardsonin kanssa. Vaaleanpunaisilla ja -vihreillä valoilla terästetty aneeminen pehmopornokohtaus keskittyy lähinnä zoomailemaan Sondran nänneihin ja häpykarvoihin.

Aamulla Sondra kertoo välinpitämättömälle naistenkaatajalle painajaisistaan, joissa hän pakoilee koivumetsässä haarniskasaappaista petoa, partasuista äijää sekä punasilmäistä laatikkorobottia.

Bestia8455016WEB

Lue loppuun

Elokuvat – Tähtien sota: Italo-kloonien hyökkäys, osa 2

StarOdyssey4WEBTähtien sota: Italo-kloonien hyökkäys, osa 2

”Oletko nähnyt Tähtien sodan ja Imperiumin vastaiskun? Sitten sinun on nähtävä myös Taistelu avaruudesta!”

Vuonna 1977 syntyi elokuvamammutti, jonka jälkeläiset järisyttävät yhä maailmaa askelillaan. Kyseessä on tietysti kaikkien hyvin tuntema Tähtien sota -leffasarja, jonka tuoreinta osaa, Star Wars: The Force Awakens, odotetaan teattereihin joulukuun puolivälissä.

Tähtien sodan innoittamana italialainen Alfonso Brescia ryhtyi suoltamaan masiinastaan halpoja kopioseikkailuja. Kierrättämällä samoja kuvauspaikkoja, lavasteita, näyttelijöitä, juonikuvioita ja erikoistehosteita hän sai vuodessa aikaiseksi kaikkiaan viisi kalkkunan käryistä tieteiselokuvaa. Ne pistettiin maailmalle vuosina 1977–1980.

Näistä Al Bradleyn nimellä julkaistuista tekeleistä on Tähtivaeltajablogissa esitelty jo kaksi ensimmäistä eli Anno zero – Guerra nello spazio (War of the Planets) ja Battaglie negli spazi stellari (Battle of the Stars). Nyt ovat vuorossa kaksi seuraavaa. Sinua on varoitettu!

WarOfRobotsJulisteWEBWar of the Robots

War of the Robots -elokuvassa (La guerra dei robot, 1978) professori Carr (Jacques Herlin) sekä tämän kaunis Lois-assistentti (Brescian sf-leffojen vakkarikasvo Malisa Longo) ovat juuri testaamassa uutta mullistavaa reaktoria, kun polkkatukkaiset robotit kidnappaavat heidät. Kimmeltäviin kultaunivormuihin sonnustautuneet konemiehet lennättävät vankinsa kotiplaneetalleen, jota johtavat vanhukset kaipaavat proffan keksintöä pitääkseen yllä ikuista elämäänsä.

Maassa ollaan sen sijaan pahassa pulassa. Kukaan muu kuin Carr ei osaa pysäyttää koereaktoria, joka uhkaa räjähtää kahdeksassa päivässä. Niinpä muukalaisten perään lähetetään Loisin rakastettu, uljas kapteeni John Boyd (Antonio Sabato) retkikuntineen. ”Tehtävänne kuulostaa mahdottomalta, mutta meidän ja maanmiestemme elämä on käsissänne.” ”Ei hätää, annoin jo miehistölleni käskyn syöksyä avaruuden uumeniin.” ”Voi pojat, mikä mies!”

WarOfRobots1WEBTakaa-ajo keskeytyy, kun vihollisufo vaurioittaa alusta. Korjaustöitä varten joudutaan laskeutumaan radioaktiiviselle asteroidille, jonka luolastoissa käppäilee pullosilmäisiä humanoideja – sekä näitä metsästäviä polkkaroboja. Ei kuitenkaan hätää, sillä päättömästi ympyrää juoksevia kultapojuja on helppo tulittaa aina, kun he sattuvat vilahtamaan sankariemme piilon ohi. Asteroidilta mukaan tarttuu kalju Kuba (Aldo Canti alias Nick Jordan), joka osaa neuvoa reitin pahisten kuninkaalliseen palatsiin.

Jatkossa koettavia ”jännittäviä” juonenkäänteitä ei sovi tässä paljastaa. Mutta kerrottakoon, että kuvioissa toki vilahtaa lähes kaikissa Brescian sf-elokuvissa nähtävä jättimäinen, vilkkulampuilla koristeltu laatikkotietokone. Myös Tähtien sodasta lainatut valosapelit heiluvat ahkerasti.

WarOfRobots3WEBLeffa huipentuu lähes puolituntiseen avaruustaisteluun, jossa jäykissä muodostelmissa lentävät pienoismallit nykivät ruudun halki milloin mihinkin suuntaan. Silloin kun samoja efektikohtauksia ei pyöritetä kerta toisensa jälkeen uudelleen, näytetään tutkan kuvaruutua, jossa vihreät pisteet kiertelevät toisiaan. Lopputuloksena on apaattisin avaruussotakuvaus ikinä.

War of the Robots on järkeä riipivä kokemus jopa Brescia-asteikolla. Kerronta etenee kuin puolikuollut ameeba, ja vartin mittaista juonta venytetään käsittämättömillä teknopuhetulvilla, munattomilla taistelukohtauksilla sekä jatkuvilla reaktiokuvilla – kun jotain tapahtuu, kameran on käytävä yksitellen jokaisen henkilön kasvonilmeet läpi.

WarOfRobots2WEBLavasteet ja puvustus ovat pääosin tuttuja Brescian muista leffoista. Tasa-arvovaltuutettu lienee kuitenkin tyytyväinen, sillä puolet Boydin aluksen miehistöstä on nuoria, hyvännäköisiä naisia (mm. siilihiuksinen Yanti Somer) – varsinkin, koska he ovat vetäneet ylleen vihreät, ihonmyötäiset kumiasut.

Ai miksikö porukan perusunivormuissa lukee valtion nimen sijasta Trissi? No tietenkin siksi, että yksi elokuvan sponsoreista sattui olemaan Trissi Sport.

War of the Robots on avaruusseikkailujen rööpeliä hellyttävällä pudpudpud-musiikilla.

Lue loppuun

Elokuvat – Tähtien sota: Italo-kloonien hyökkäys, osa 1

StarWarsForceAwakensJulisteWEBTähtien sota: Italo-kloonien hyökkäys, osa 1

Oletko nähnyt Tähtien sodan ja Imperiumin vastaiskun? Sitten sinun on nähtävä myös Taistelu avaruudesta!

Vuonna 1977 syntyi elokuvamammutti, jonka jälkeläiset järisyttävät yhä maailmaa askelillaan. Kyseessä on tietysti kaikkien hyvin tuntema Tähtien sota -leffasarja, jonka tuoreinta osaa, Star Wars: The Force Awakens odotetaan teattereihin joulukuun puolivälissä.

George Lucasin alkuperäinen Star Wars -leffa poiki kuitenkin myös kokonaisen äpärälasten katraan, joka on jäänyt huomattavasti isukkiaan pienemmälle huomiolle. Erityisesti tällä saralla kunnostautuivat italialaiset, jotka ovat muutenkin olleet ahkeria kloonielokuvien siittäjiä: Rooman studioista on maailmalle levinnyt niin lukuisia Emmanuelle- ja Mad Max -ripoffeja, amerikkalaisten menestyselokuvien ”jatko-osia” kuin italo-westerneitäkin. Scifin saralla lopputulos vain ei koskaan ole ollut aivan Sergio Leonen luokkaa.

Yritteliäin Tähtien sodan maineella ratsastaja oli vuonna 2001 kuollut Alfonso Brescia, joka kotimaansa ulkopuolella esiintyi yleensä nimellä Al Bradley – näin yritettiin tietysti huijata potentiaalisia katsojia luulemaan, että hänen filminsä olisivat lähtöisin asiansa osaavien Hollywood-koneistojen uumenista. Joka tapauksessa tämä tuottelias visionääri ohjasi vuosina 1977 ja 1978 kaikkiaan viisi (!) elokuvaa, joilla pyrittiin rahastamaan Star Warsin vanavedessä virinnyttä scifi-innostusta.

annozeroguerranellospazioJulisteWEBMikäli George Lucas olisi kyennyt yhtä nopeaan toimintaan kaikki kolme Tähtien sota -trilogiaa olisi nähty valkokankailla jo 1970-luvulla! Asiassa olisi ollut myös se hyvä puoli, ettemme olisi joutuneet odottamaan yli 20 vuotta päästäksemme kärsimään Jar Jar Binksin ja muiden ärsyttävien pikkuskidien hönöhuumorin täyttämistä seikkailuista.

Toisaalta Star Warsin suosio olisi varmaan joka tapauksessa ollut ihan Jar Jar -asteella, mikäli Lucas olisi hyödyntänyt Alfonson kehittämää metodia. Pystyäkseen vääntämään maailmalle viisi scifi-leffaa vuodessa italiaanomme näet teki kierrätyksestä lähes taiteen: Kaikki nuo laatupätkät tapahtuvat samoissa kulisseissa ja hyödyntävät ihan samoja avaruusalustehosteita! Varmemmaksi vakuudeksi myös puvustus ja osa näyttelijöistä säilyy yhtenevänä leffasta toiseen. Puhumattakaan tietysti juonenkäänteistä ja naurettavan näköisestä tietokonehökötyksestä, joka on yleensä kaiken pahan alku ja juuri.

Kaava kuitenkin mitä ilmeisemmin toimi, sillä lähes kaikki Brescian sf-leffat saapuivat nopeasti jopa Suomeen – ja nykypäivänä moni keräilijä on valmis maksamaan noista vanhoista ja rupisista videokaseteista maltaita. Pakko on kuitenkin hampaat irvessä myöntää, etteivät Brescian tuotokset ole toteutukseltaan, ideoiltaan tai erikoisefekteiltään ihan sen aidon ja oikean Tähtien sodan tasoa. ”Saattaa olla mahdotonta, mutta se on totta!”

Lue loppuun