Elokuvat – Foliohatun alla 6

SWjulisteWEBTähtien sodan uutta tulemista odotellessa on korkea aika syventyä hetkeksi saagan aiempiin tapahtumiin. Niinpä Tähtivaeltajablogi esittää Voiman heräämisen ja halloweenin kunniaksi Star Wars -universumin salattuihin totuuksien sukeltavan Foliohatun.

Antakaa palaa Petri ja Nalle!

Foliohatun alla
Osa 6: Star Wars

Petri Hiltunen ja Nalle Virolainen eivät ole ainoastaan leffahulluja…. He ovat leffamielipuolia!

Elokuvat viljelevät usein johtolankoja, joita tarinan henkilöt eivät syystä tai toisesta osaa tulkita oikein. Tämä hämmennys saattaa tarttua katsojaankin niin, ettei hän näe ilmeistä totuutta tapahtumien takana.

Kuten kaikki ovat varmasti huomanneet, uusin osa loppumatonta taivaankappaleiden konfliktia suuntaa jälleen kohti valkokankaitamme. Nyt onkin siis hyvä hetki vilkaista George Lucasin alkuperäistä Star Wars -trilogiaa ja oikaista muutamia perustavanlaatuisia väärinkäsityksiä.

Yrjö-poika ei ole koskaan ollut erityisen taitava kertomaan tarinoita. Tästä johtuen herran vanhojen elokuvien aukkoja on pitänyt paikkailla vielä vuosienkin jälkeen uusilla kohtauksilla ja kokonaisilla lisäfilmeillä. Näiden ”korjausten” jäljiltä katsojaparat ovat kuitenkin entistäkin pahemmin pyörällä päästään, sillä kokonaisuus vaikuttaa nyt yksinomaan järjettömältä ja sisäisesti ristiriitaiselta sotkulta.

Päätimme siis auttaa hajamielistä neroa ja kertoa suoraan, miten ne asiat oikeasti menivät.

Folioiden sota

Harhaluulo: Anakin Skywalkerin poika Luke Skywalker, galaksin viimeinen toivo, kasvoi kaukaisella Tatooine-planeetalla. Jedi Obi-Wan Kenobi asui hänen lähellään pitääkseen poikaa silmällä.

Julma totuus: Tatooine on pelkkää hämäystä. Oikea Luke Skywalker kuoli Dagobahilla surullisen väärinkäsityksen seurauksena.

SWK1WEBKysymättä jätettyjä kysymyksiä

Mietitäänpä Luken elämän lähtötilannetta: hänen äitinsä kuoli synnytyksen jälkeen ja isä kääntyi pahan palvelukseen. Koko universumissa on vain kaksi hyvää jediritaria jäljellä, Yoda ja Obi-Wan Kenobi. Mutta eipä hätää, sillä myös ilkeitä Sithejä on enää kaksi. Lisäksi oikeuden puolustajilla on käsissään lottovoitto, kaksoset, jotka ovat syntyneet kaikkien aikojen mahtavimman jedin spermasta (K1).

Hyvikset tietävät ennestään, että kyky hallita voimaa kulkee suvussa, ja että mitä nuorempana tulevat jedit löydetään ja koulutetaan, sitä väkevämpiä heistä tulee. Jostain käsittämättömästä syystä kersat kuitenkin päätetään jättää kokonaan vaille koulutusta. Miksi ihmeessä Yoda lähettää Luken Tatooinelle ja Leian diplomaattiperheeseen?

Perusteluiksi mainitaan, että lapset täytyi piilottaa isältään. Selitys kuitenkin haiskahtaa. Leia toki kasvaa aikuiseksi asti luullen, että hän on Organa, senaattorisuvun jäsen. Luke sen sijaan saa isänsä sukunimen Skywalker, hänet ”kätketään” faijansa sukulaisten maatilalle – isänsä kotiplaneetalle ja paikkaan, johon Anakinin rakas Shmi-äiti on haudattu (K2). Jos Darth Vader olisi edes kerran vieraillut emonsa haudalla, hän ei olisi voinut välttyä huomaamasta poikaansa.

SWK2WEBYoda perustelee sijoittamista väitteellä, että pojan kuuluu kasvaa perheensä luona, mutta eihän tämäkään pidä paikkaansa. Shmi meni naimisiin farmari Cliegg Larsin kanssa vasta sen jälkeen kun hänen taaperonsa oli jo jättänyt planeetan eikä edes saanut uuden siippansa kanssa lapsia. Lukea kasvattava Owen Lars on aviomiehen edellisestä avioliitosta siinnyttä jälkikasvua, joten pienellä Lukella ei ole mitään järkevää suhdetta tähän sukuun.

Kaiken hyvän lisäksi pojalle on kerrottu, että hänen isänsä on nimeltään Anakin! Fakta, josta poika puhuu mielellään avoimesti kenelle tahansa, kun ei tajua siinä olevan mitään pahaa tai vaarallista. Vähänkö tyhmää, kun Tatooine on kuitenkin Imperiumin joukkojen miehittämä planeetta.

Näinkö sitä tosiaan yritetään pysyä piilossa galaksin kovimmalta pahikselta?

Entä miten Obi-Wan sitten on pitänyt silmällä poikaa? Hän on asustellut lähistöllä erakkona, ovelan salanimen ”Ben Kenobi” suojissa. Todellisuudessa hän ei ole kertaakaan edes tavannut henkilöä, jota hänen oli määrä suojella. Jollei Luke olisi joutunut pulaan hiekkakansan kanssa vanhuksen takapihalla, nämä kaksi eivät välttämättä olisi koskaan edes kohdanneet. Aika kehnoa suojelemista, jos meiltä kysytään.

Äärimmäisen outoa on myös Yodan käytös. Kun Luke saapuu Dagobahiin vihreä jedimestari ei selvästi halua pellavapäätä vaivoikseen. Hän näyttelee ensin kylähullua, ja yrittää sitten kieltäytyä itsepintaisesti opettajan roolista.

SWK3WEB”Poika on liian vanha”, hän toistelee. Esiosien mukaan hän onkin oikeassa. Jo yhdeksän vuotiasta Anakinia pidettiin Jedineuvoston toimesta liian vanhana jedioppilaaksi (K3).

Suurin kysymys tässä vaiheessa on, miksi Yoda sitten alunperin laiminlöi kaksosten opetuksen? Miksei jompaakumpaa otettu treenaamaan Dagobahille heti kehdosta? Aikoivatko kaksi viimeistä hyvää jediä todella kuolla vanhuuteen edes yrittämättä taistella Sithiä vastaan?

Lue loppuun

Elokuvat – Doctor Who: Genesis of the Daleks

DoctorWhoKansiWEBDoctor Whon uusin setti käynnistyi juuri Suomessa. Tuplajakso Magician’s Apprentice / The Witch’s Familiar sisälsi lukuisia viittauksia tohtorin henkilöhistoriaan sekä aiempiin yhteenottoihin dalekien ja heidän luojansa, Davrosin, kanssa. Tämän kunniaksi kaivoin blogiin Tähtivaeltajassa julkaistun arvostelun, jossa käsitellään viitteiden kohteista tärkeintä – vuonna 1975 valmistunutta Genesis of the Daleks -jaksoa.

Doctor Who: Genesis of the Daleks
(DVD-versio)

Vuonna 1998 Doctor Who -lehden lukijat äänestivät Terry Nationin käsikirjoittaman Genesis of the Daleksin kaikkien aikojen parhaaksi Tohtori-tarinaksi. Aivan näin maailmoja mullistava David Maloneyn ohjaaman setti ei sentään ole, mutta tulos on sinänsä looginen. Vuonna 1975 valmistuneessa kokonaisuudessa näet paljastetaan sekä Tohtorin arkkivihollisten, dalekien, syntytarina että esitellään heidät luonut hullu tohtori Davros.

DoctorWhoDalek3WEBKoukkusorminen Davros on toki vieraillut sarjassa myöhemminkin. Yksikään toinen näyttelijä ei silti ole yltänyt Michael Wisherin maanisen vangitsevaan roolisuoritukseen.

Tohtori (Tom Baker) saa vaativan tehtävän. Hänen on matkattava Skaro-planeetalle aikaan ennen dalekeja ja estettävä niiden syntymä. Tai jos tämä ei onnistu, niin ainakin muokattava dalekeista vähemmän aggressiivisia.

Skarossa on sodittu jo tuhat vuotta. Vastakkain ovat thalit ja kaledit. Molemmat ovat vakuuttuneita, että pysyvä rauha on saavutettavissa ainoastaan tappamalla viholliset sukupuuttoon. Ei siis ihme, että kumpaakin rotua on jäljellä enää yhden kaupungin verran. Muu planeetta on tuhottua joutomaata, jossa vaeltavat vain rupiset mutantit.

DoctorWhoDalek1WEBTohtori ja hänen kumppaninsa Sarah (Elisabeth Sladen) ja Harry (Ian Marter) tupsahtavat kamppailun keskelle. Tohtori ja Harry päätyvät kaledien vangeiksi, Sarah mutanttien ahdistelemaksi ja sittemmin thalien orjatyövoimaksi.

Pääosa tarinasta tapahtuu harmaissa maanalaisissa huoneissa, joissa järjestystä pitävät yllä thalien natsimaiset turvallisuusjoukot. Tiedemiehiä käskyttää Davros, dalekien alaosaa muistuttavaan pyörätuolilaitteeseen sidottu kurttunaama. Hän aikoo varmistaa, että thal-rotu säilyy elinvoimaisena aina ja iankaikkisesti.

Davros on myös parannellut rotunsa piirteitä poistamalla turhia ominaisuuksia, kuten kyvyn kokea sääliä ja myötätuntoa. Samalla hän on vahvistanut kasvattiensa halua valloittaa ja tuhota vastustajansa. Tavoitteena on yhden puhtaan rodun armoton ylivalta.

Davros on pakkomielteisen sekopääprofessorin kiteytymä. Hän on näkemyksissään ehdoton ja omasta mielestään viiltävän looginen älykimppu, jonka ainoa oikea sijoituspaikka olisi mielisairaalan suljettu osasto. Kun tämä herra kirkuu sairaita käskyjään kimeällä äänellä tai vaatii vangitulta Tohtorilta yksityiskohtaisia tietoja dalekien tulevista epäonnistumisista, juoksevat kylmät väreet katsojan selkäpiissä.

DoctorWhoDalek2WEBKuudesta noin 25-minuuttisesta jaksosta koostuva Genesis of the Daleks sisältää useita vaikuttavia kohtauksia ja juonenkäänteitä. Tarina kritisoi osuvasti nationalismia, rasismia ja fasismia sekä heittää peliin kinkkisiä moraalikysymyksiä.

Hyviä sisällöllisiä elementtejä laimentavat sarjan ulkoisen ilmeen köyhyys, pääosin kehnot efektit sekä kerronnan turhanpäiväinen venyttely. Lisäksi Baker vetää Tohtorin roolin läpi kuin olisi unten mailla. Kumppaneista Harry jää täysin turhaksi painolastiksi.

Ongelmista huolimatta Genesis of the Daleks herättää vakavia ajatuksia sekä jättää mieleen vahvat muistikuvat. Aika hyvin lähes 40 vuotta vanhan televisiosarjan jaksolta.

”Exterminate!”

Leffa ••••
Kuva •••
Lisät ••••

Genesis of a Classic on tunnin mittainen dokumentti Genesis of the Daleks -tarinan kehittelystä ja toteutuksesta. Ääneen pääsee laaja skaala sarjan tekijöitä tuottajista ja näyttelijöistä aina dalek-operaattoreihin asti. Kokonaisuus on sekä sympaattinen, informatiivinen että hauska. Dalek-ääni Roy Skelton sekä Davros-mies Michael Wisher vievät parhaat pisteet.

Lähes yhtä mittava on The Dalek Tapes -dokumentti. Siinä käydään usean haastateltavan kanssa läpi kaikki dalekien esiintymiset klassisissa Doctor Who -jaksoissa.

Kahden levyn pakettiin on upotettu myös kommenttiraita, fotogalleria ja kaikkea muuta pikkukivaa.

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 1/14.

Elokuvat – Marnie – Tyttö ikkunassa

MarnieJulisteWEBMarnie – Tyttö ikkunassa
Omoide no Mani
When Marnie Was There

Studio Ghiblin uusin elokuva on Joan G. Robinsonin vuonna 1970 suomennettuun romaaniin perustuva Marnie – Tyttö ikkunassa. Sen on ohjannut Hiromasa Yonebayashi, jonka käsialaa on myös neljän vuoden takainen Kätkijät (4/11). Normaalista Ghibli-kaavasta poiketen filmi sisältää niin monimutkaisia juonikuvioita ja kauhuun kurkottavia kohtauksia, ettei sitä voi suositella nuorimmille katsojille.

Anna on syrjäänvetäytynyt, piirtämisestä pitävä 12-vuotias tyttö. Vanhempiensa kuoleman jäljiltä hän kokee itsensä hylätyksi eikä viihdy koulutoveriensa seurassa. Kun Annan astma pahenee, tytön kasvattiäiti lähettää hänet maalle sukulaistensa hoiviin.

Vehreän luonnon huomassa sijaitseva pieni kalastajakylä on idyllinen ympäristö ja majoittajapariskunta iloisen huolettomia, mutta Annalla on silti vaikeuksia tulla toimeen muiden ihmisten kanssa. Kunnes hän kohtaa ränsistyneen rantahuvilan pihalla vaaleahiuksisen Marnie-tytön.

marnie6WEBKahden yksinäisen tytön välille kehittyy vahva suhde, johon tuo erikoisia sävyjä asetelman mahdottomuus. Rantahuvila on ollut autioituneena ja suljettuna jo pitkään, mutta silti se hehkuu Annan silmissä aina väliin iloa ja elämää. Marnien tavattuaan Anna herää usein yksin tienvarresta tai rantaruohikosta. Onko kaikki vain Annan kuvitelmaa ja Marnie silkka mielikuvitusystävä, vai onko taustalla jotain paljon fantastisempaa?

Elokuvan edetessä ja ystävyyden syvetessä selviää myös uusia yksityiskohtia molempien tyttöjen elämästä. Niiden sovittaminen loogiseksi jatkumoksi ei ole kuitenkaan helppoa. Lopullisesti vyyhti alkaa purkautua auki vahvassa kohtauksessa, joka tapahtuu ukkosmyrskyn aikana aavemaisen siilon uumenissa.

marnie2WEBFilmin tarina on arvoituksellinen ja tunnelma sadunomaisen maaginen. Päähenkilöparin ohessa paljon tilaa saavat kauneutta ja kaipuuta hehkuvat maalaismaisemat sekä lämmöllä kuvatut sivuhenkilöt. Yhdessä nämä elementit muodostavat tunteikkaan kokonaisuuden, johon on vaikea olla rakastumatta.

Marnie – Tyttö ikkunassa on jälleen yksi todiste siitä, ettei Ghibli seiso pelkästään Hayao Miyazakin harteilla. Nyt täytyy vain toivoa, että studio ylipäätään jatkaa elokuvien tekemistä.

Toni Jerrman – 4 tähteä

Marnie – Tyttö ikkunassa ensi-illassa 2.10.
Ennakkonäytökset Rakkautta & Anarkiaa -festivaaleilla 26.9. ja 27.9.

Elokuvat – Rakkautta & Anarkiaa 2015 tähditys

RAjulisteWEBRakkautta & Anarkiaa 2015

Helsingin Rakkautta & Anarkiaa -elokuvafestivaali on paraikaa käynnissä. Tähtivaeltajan ennakkotärpit laajasta tarjonnasta julkaistiin parisen viikkoa sitten. Tälle palstalle on tarkoitus päivittää päivän tai kahden välein tietoa, kuinka kukin näkemäni elokuva on pelittänyt. Tarkemmat esittelyt ja analyysit ovat luvassa kuitenkin vasta vuoden viimeiseen Tähtivaeltajaan.

Elokuvissa nähdään!

Neljän ja viiden tähden neroudet:

Turbo Kid
Liza, the Fox-Fairy
Marnie – Tyttö ikkunassa
An

Mr. Holmes
Electric Boogaloo: The Wild, Untold Story of Cannon Films
Remake, Remix, Rip-off: About Copy Culture & Turkish Pop Cinema

Kolmen tähden edestä kolisseet:

Miss Hokusai
Song of the Sea

Suosurmat
Green Room

Yhden ja kahden tähden kakkelit:

Elokuvat – Foliohatun alla 5

EvilDeadJulisteWEBFoliohatun alla
Osa 5: Evil Dead

Petri Hiltunen ja Nalle Virolainen eivät ole ainoastaan leffahulluja…. He ovat leffamielipuolia!

Elokuvat viljelevät usein johtolankoja, joita tarinan henkilöt eivät syystä tai toisesta osaa tulkita oikein. Tämä hämmennys saattaa tarttua katsojaankin niin, ettei hän näe ilmeistä totuutta tapahtumien takana.

Nyt on aika tarttua todelliseen klassikkoon. Vuonna 1981 kauhufanit yllätti Sam Raimin kengännauhabudjetilla tuotettu mestariteos, Evil Dead.

On sääli, että näinkin loistava elokuva on kaikki nämä vuodet ymmärretty ihan pieleen. Mutta ei hätää! Tänään asiat selitetään niin, että hitaammatkin sen hiffaavat.

Riivatun tenavat!

Evil Deadissa viisi nuorta, Ash, Scott, Cheryl, Linda ja Shelley, lähtevät vuoristomökille viettämään hauskaa viikonloppua. Siltä tieltä kukaan heistä ei kuitenkaan palaa. Mutta mitä talossa oikein tapahtui?

EvilDeadPromo2WEBVäärinymmärrys: Nuoret kuuntelevat kadonneen tutkijan jättämää ääninauhaa ja herättävät henkiin joukon sumerilaisia demoneja. Ash taistelee riivattuja tovereitaan vastaan, kunnes onnistuu tuhoamaan muinaisen ihmisnahalle kirjoitetun loitsukirjan. Temppu tappaa henget yhtä lukuun ottamatta, mutta se viimeinen koituu urhean selviytyjämme kohtaloksi.

Totuus: Todellisuudessa Scott on nähnyt paljon vaivaa pilaillakseen ystäviensä kustannuksella. Juomiin ujutetut huumeet aiheuttavat kuitenkin koko porukalle pahan tripin. Asiaa ei auta suolla asuva poltergeist, joka ryhtyy vainoamaan kaveripiiriä. Se ei silti riivaa yhtään ketään.

Tohtori Olematon, Nollakatu nolla

Leffa tuudittaa epätarkan katsojan harhaluuloon, että mökillä on joskus asunut demonien uhriksi joutunut tutkija. Mutta onko moista miestä ollut koskaan olemassakaan?

Tohtori, joka ei kerro nimeään edes ääninauhalla, väittää vetäytyneensä vaimonsa kanssa vuoristomökkiin tutkiskelemaan Lähi-idästä löytämäänsä loitsukirjaa. Jos näin on, niin miten ihmeessä mökin omistaja vuokraa saman tönön bailaaville pennuille? Mikäli taas pariskunta on kadonnut, luulisi poliisien tutkineen töllin varsin perusteellisesti ja löytäneen sekä ääninauhat että demonisen loitsukirjan.

EvilDead1WEBAinakin tohtori on kadonnut tyylikkäästi, sillä hän on muistanut lukita oven lähtiessään ja jättää avaimet sovittuun paikkaan. Ympäristössä ei myöskään näy kaatuneita puita, rikkoutuneita ikkunoita tai särkyneitä huonekaluja merkkinä henkien temmellyksestä. Edes verijälkiä ei ole missään, vaikka arkeologi kertoo ääninauhalla paloitelleensa vaimonsa.

Todisteena ukon oleskelusta talossa esitetään kellarista löytyvä ääninauha ja ”ihmisnahalle” kirjoitettu muinainen opus. Propit haiskahtavat kuitenkin enemmän pilailupuodista hankituilta venkuloilta kuin murhenäytelmän todistuskappaleilta.

EvilDead2WEBNaturom Demondo -kirja on toki komea teos, täynnä hienoja puuväreillä väritettyjä piirroksia (K1). Ääninauhalla tutkija väittää, että kyseessä on sumerilainen Kuolleiden kirja, täynnä hautajaisohjeita ja riittejä. Jokaiselle koulussa hereillä olleelle on kuitenkin itsestäänselvää, etteivät 4000–2000 eaa. eläneet sumerit käyttäneet kirjoja laisinkaan. Heidän tekstinsä ikuistettiin kivi- ja savitauluille ja vieläpä hyvin erilaisilla kirjaimilla (K2) kuin mitä demonien kuvia vilisevä vihkonen sisältää. Myös oikeat nyljetyt ihmiskasvot näyttävät hyvin erilaisilta kuin kellarilukemiston koominen kansikuva (K3).

EvilDead3WEBMutta mikä ehkä tärkeintä, tiedeyhteisössä ei ikinä toimittaisi filmissä kuvattuun tapaan. Yksikään yliopisto ei laskisi tutkijaa erämökille aidon 4000 vuotta vanhan reliikin kanssa! Ja jos hän on oikeasti mukamas kääntämässä teosta, niin miksi hän lausuu tekstin nauhalle sumeriksi eikä englanniksi? Varsinkin kun kukaan ei edes tiedä, miten tätä muinaista kieltä pitäisi ääntää.

Eiköhän kyseessä siis ole ilkeämielinen pila. Mutta kuka voisi keksiä näin kusipäisen jäynän?

Lue loppuun

Elokuvat – Kalkkunakesä 5

JesusChristVampireHunterKansiWEBJesus Christ Vampire Hunter

Kyllähän te kaikki Jeesus Kristuksen tunnette? Tuon Jumalan pojan ja vampyyrien pahimman vihollisen? Tai kuten Jesus Christ Vampire Hunterin nimibiisi asian kertoo: ”He came from Heaven, two sticks in his hands … it’s all good, it’s allright, everybody gets laid tonight…”

Ihmeiden aika ei ole ohi, ja nyt tuntuu ihan siltä kuin joku olisi muuttanut aivoni viiniksi. Mitenkään muuten ei ole selitettävissä tämän kanadalaisen amatöörijeesustelun talssaus vetten päällä – tai ylipäätään Kristuksen uudelleensyntymä ”seksikkäitä” verenimijöitä tulvivan kungfu-musikaalin tähdeksi!

Huolella mietitty ja käsikirjoitettu elokuva heittää ilmaan ajatuksen, että vampyyrien täytyy nylkeä lesboja kyetäkseen kulkemaan auringonvalossa (tälle löytyy ihan tieteellinenkin selitys suolia innokkaasti penkovan hullun tohtorin toimesta). Nyt kuitenkin kirkossakin on huomattu lähistön naisten harveneminen, joten piikkimohikaanipäinen punk-pappi lähetetään noutamaan Jeesusta apuun.

JesusChristVampireHunter1WEBEnsi töikseen Kristus viskoo pari munille potkivaa naisvampyyriä siunaamaansa järveen. Seuraavaksi miehen kungfu-taidoista saavat näytteen nenille hyppivät ateistilaumat. Myöhemmin vaajan korvikkeesta käyvät niin rumpupalikat, hammastikut kuin sokeiden kepitkin.

Aivan yksin Jeesus ei sentään joudu mittelemään pahisten kanssa, sillä apuun rientävät myös Mary Magnum, viininpunaiseen kumihaalariin puettu Vatikaanin agentti, sekä El Santo, tuo Meksikon lahja vapaapainille…

JesusChristVampireHunter2WEBOnko Jesus Christ Vampire Hunter huono elokuva? No, totta totisesti on! Ovatko Jesus Christ Vampire Hunterin taistelukohtaukset maailmankaikkeuden surkeimpia? No, totta totisesti ovat! Kestääkö Jesus Christ Vampire Hunterin katsoa selvinpäin? No, totta totisesti ei!

Jumalan poika rulettaa über alles! Go, Jesus, go!

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 3/03.

Kotkottavien kalkkunakokemusten pariin palataan jälleen viikon päästä – no ei todellakaan! Ei tätä hulluutta voi ihmisen poika enää kestää, rajansa kaikella! Se on loppu nyt. Eli ensi viikolla palaamme blogissa normaaliin päiväjärjestykseen.

Lohdutuksena voit tsekata vaikkapa nämä laatuleffojen esittelyt:

Death Bed: The Bed That Eats

Yor, the Hunter from the Future

Aachi & Ssipak & co

JesusChristVampireHunter3WEB

Elokuvat – Kalkkunakesä 4

RobotMonsterKansiWEBRobot Monster
aka Monster from Mars
aka Monsters from the Moon

Aikoinaan sitä osattiin tehdä kahjoja elokuvia! Kelpo esimerkki tästä on Phil Tuckerin vuonna 1953 ohjaama Robot Monster. Se on hämmästyttävän kökkö, mutta vastustamattoman viihdyttävä hääkakku.

Maapallo on tuhon oma! Ihmiskunnasta on jäljellä enää rippeet! Tarkkaan ottaen kahdeksan henkeä. Kaikki muut ovat kuolleet gorillapukuun ja sukeltajankypärään sonnustautuneen Ro-Man-avaruushirviön (George Barrows) sädeaseiden tulituksessa. Edes atomipommit eivät ole pysäyttäneet robomuukalaista. Syrjäisessä luolassa oleskelevalla Ro-Manilla on kuitenkin ongelma. Aina kun teletappi-ET soittaa saippuakuplia puhaltelevalla näköradiollaan kotiin, pomo uhkailee rangaistuksella. Viimeisetkin ihmiset on tapettava!

RobotMonster2WEBHelpommin sanottu kuin tehty, sillä henkiinjääneet ovat immuuneja kuolonsäteelle. Syynä tähän on kaikki mahdolliset taudit parantava seerumi, jonka toimivuutta professori-isä on ensitöikseen testannut perheeseensä sekä työtovereihinsa! Pari tutkijaa kokee kuitenkin karvaan kohtalon, kun he yrittävät lentää Maata kiertävälle avaruusasemalle. Ro-Man näet huomaa raketin ja räjäyttää sen taivaan tuuliin. Huonosti käy myös lelulentsikan näköiselle satelliittitukikohdalle. Puff!

Ihmissuvun kohtalo on siis vanhan proffan, tämän vaimon, hehkeän Alice-tyttären, Aliceen ihastuneen viriilin sulhon sekä kahden pikkulapsen varassa. He piilottelevat aivan robottimonsterin luolan nurkilla ja toivovat, että tunteeton kone antaisi tällä kertaa armon käydä oikeudessa. Ajatuksia vaihdetaan isolla kuvapuhelimella. Ro-Man lupaa antautumisesta kuitenkin vain pikaisen, kivuttoman kuoleman.

RobotMonster3WEBTämä ei lannista perhettä, joka päättää ryhtyä viettämään häitä! Seremonian päätteeksi vastanaineet lähtevät pusikkoon pussailemaan. Huomattavasti skidimpi tytär livahtaa heidän peräänsä ja törmää hetimiten Ro-Maniin, joka yltyy kyselemään: ”Mitäs täällä teet, pikku tyttö?” Johon pölhö-Carla vastaa: ”Isäni ei anna sinun satuttaa minua!” Jolloin Ro-Man kuristaa tytön kuoliaaksi!

Sitten gorillahirmu rientää lempiväisten perään, sillä hän on polttanut ohjainkääminsä ja rakastunut ihmislikkaan. Pian hän jo kantaakin rimpuilevaa Alicea luolalleen bondage-leikkeihin. ”Voisitko koskaan rakastaa minua kuin ihmistä?”

Asioiden kehitys ei ilahduta Ro-Manin pomoa, joka rähjää saippuakuplaradion välityksellä tunteiden turhuudesta ja tuhoamisen välttämättömyydestä. Lopulta pääjehu ampuu sormistaan säteitä, jotka tappavat Ro-Manin ja saavat jostain toisesta elokuvasta lainatut esihistorialliset hirmuliskot tappelemaan keskenään (älä minulta kysy!).

RobotMonsterKuva1WEBRobot Monsterin loogisista aukoista voisi ajaa läpi tuhannella marsmönkijällä, ja sen älytön tarina sekä pahvinen ihmiskuva liikkuvat vähintäänkin infantiililla tasolla. Tälle kaikelle tarjoillaan kuitenkin pätevä selitys. Koko filmi on näet liikaa pulp-scifiä lukeneen pikkupojan unta! Jehna jee!

Pitkästymään ei Robot Monsterin seurassa pääse edes yrittämällä. Kamalat repliikit polttavat reikiä aivokuoreen, ja Ro-Manin löntystely pitkin mäkistä kivikkoa on hurjaa seurattavaa. Kuva myös välähtelee vähän väliä negatiiviksi, mikä ilmeisestikin edustaa kuolonsäteen välkettä – tai jotain.

Robot Monsterin traileri hehkuttaa, että kyseessä on brutaalin realistinen kuva ihmiskunnan kauhujen täyteisestä tulevaisuudesta! ”Näe kiihkeä kaunotar puolihullun hirviön kourissa!” Ei kannata ottaa väitettä ihan tosissaan…

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 1/07.

Kotkottavien kalkkunakokemusten pariin palataan jälleen viikon päästä. Tästä ei kesä enää parane!

RobotMonster4WEB

Elokuvat – Kalkkunakesä 3

ManosKansiWEBManos: The Hands of Fate

Ed Wood on kalkkunaelokuvateollisuuden suurin sankari. Oman tukevan paikkansa alan historiikeissa ansaitsee myös Harold P. Warren, jonka loistelias filmiura jäi vain yhteen ohjaukseen. Manos: The Hands of Fate (1966) on kuitenkin sen luokan tumpelointia, että se istuisi saumattomasti myös Woodin filmografiaan.

Leffan ensimmäinen kymmenminuuttinen kuluu kameran seuratessa autoilevaa pariskuntaa. Michael (Warren itse), vaimo Margaret (Diane Mahree) ja pikkutytär Debbie (Jackey Neyman) hoilaavat lastenlauluja ja kiistelevät matkareitistä körötellessään pitkin syrjäisiä hiekkateitä. Tarinan mitättömyyttä korostavat leikkaukset urheiluautossa pussaileviin nuorukaisiin, joita poliisit käyvät tämän tästä kiusaamassa.

Juonenriekale nytkähtää liikenteeseen, kun aviopari päätyy illan pimetessä tyhjästä ilmestyneelle talonrähjälle. Mökin ovella tutisee Igorin ja Renfieldin pilakuvaversio Torgo (John Reynolds). Klenkkaava, ympärilleen tauotta pälyilevä partaheppu ilmoittaa huolehtivansa talosta Mestarin poissaollessa. ”Hän on lähtenyt tästä maailmasta, mutta on aina luonamme, missä ikinä kulkeekin.” Todellisuudessa Mestari (Tom Neyman) on päivätorkuilla kellarissa yhdessä paikoilleen jähmettyneen vaimokatraansa kanssa.

Manos2WEBTorgon ja Margaretin vastustelusta huolimatta Michael päättää, että perhe majoittuu yöksi taloon. Kaatopaikalle kuuluvan rötiskön olohuoneessa kauhistellaan pahaenteistä maalausta, joka esittää Mestaria ja tämän helvetinhurttaa. Repliikkejään toisteleva tärinätalonmies myös ilmoittaa, että Mestari on ihastunut Margaretiin ja haluaa tämän tuoreimmaksi vaimokseen. Mutta Torgopa ei aio antaa naista isännälleen, vaan haluaa pitää tämän itsellään.

Tässä vaiheessa aviopari ryhtyy pohtimaan paikalta poistumista, mutta valitettavasti auto on tehnyt tenän eikä suostu enää käynnistymään. Puhelintakaan ei mökistä löydy, sillä maestro ei hyväksy moderneja hilavitkuttimia. Niinpä pariskunnan on pakko vetäytyä makuuhuoneeseen nukkumaan.

Lopulta Mestarikin päättää näyttäytyä. Hän kohoaa kivipaadeltaan ja ryhtyy latelemaan rukouksia Manos-jumalalle. ”Oi sinä alkukantaisen pimeyden olento. Sinä, joka asustat maailmankaikkeuden ytimessä, yön pimeässä kuilussa. Sinä lahjoitit uskollisille palvelijoillesi ikuisen elämän. Pyhän Manoksen tahto tullaan täyttämään.”

Manos1WEBLoitsutessaan Mestari levittelee jatkuvasti käsiään paljastaakseen mustan kaapunsa punaiset sormikuviot. Ele on mitä ilmeisimmin tarkoitettu uhkaavaksi. Paljon pelottavampia ovat kuitenkin näyttelijän liimatukka ja tekoviikset. Mielipuolisen kahjosta toljotuksesta nyt puhumattakaan.

Mestarin vanavedessä heräävät myös hänen valkoisiin huntuihin sonnustautuneet vaimonsa, jotka ryhtyvät saman tien kälkättämään ja nalkuttamaan yhteen ääneen. Väittelyn pohjalla siintävät kysymykset siitä, tarvitseeko sandaalisiippa enää yhtään vaimoa lisää ja pitäisikö kutsumattomien vieraiden tyttölapsi tappaa vai ei. Riita yltyy lopulta maailman surkeimmaksi leikkipihatappeluksi, jossa huntuneitokaiset pyörivät pöllyävällä hiekalla minuuttikaupalla. Sillä välin maestro kurittaa omapäistä Torgoa tuimalla katseella. Ja hohottaa sairaalloisesti. Lisäksi hän ilmoittaa olevansa permanentti.

Saadakseen alaisensa takaisin kuriin ja herran nuhteeseen Mestari päättää, että sekä Torgo että vaimoista vanhin uhrataan Manokselle. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että tapettavia silitellään ja läpsitään ja heidän silmiensä edessä vatkataan sormia. Kuten arvata saattaa, moiseen kohteluun ei kuolisi edes likainen karvamatto.

Manos3WEBRituaalipelleilyn aikana Michael perheineen on ehtinyt paeta paikalta. Älykköinä he kuitenkin päättävät palata talolle, koska Margaret ei tykkää juoksennella pimeässä. Ja kuis ollakaan, Mestari ilmestyy heti ovelle heitä vaanimaan. Yllättäen Michael kaivaa taskustaan aseen ja ampuu Manoksen palvelijaa naamatauluun.

Onko Mestari voitettu? Eikö hän olekaan kuolematon? Uskoo, ken tahtoo. Varmemmaksi vakuudeksi esiin rullataan vielä pitkä epilogi, joka kertoo, kuinka tässä kaikessa kävikään.

Manos: The Hands of Fate on hellyttävän kömpelö elokuvan irvikuva. Juonellisesti ja kerronnallisesti se on täyttä puppua. Amatöörimäisyys paistaa esiin joka rakosesta. Hurmos elokuvan äärellä onkin lähes täydellinen. Jos herra Warren ei olisi jo ehtinyt kuolla, olisin heti lahjoittanut hänelle kolme euroa seuraavaa mestariteosta varten.

Manos4WEBManos on ikuinen! Tästä käy todisteena myös vuoden 2010 Jyväskylän Finncon, jossa punasormikaapuun sonnustautunut Mestari kulki julkeasti ihmisten ilmoilla kauhua kylvämässä.

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 3/11.

Kotkottavien kalkkunakokemusten pariin palataan jälleen viikon päästä. Tästä ei kesä enää parane!

Elokuvat – Kalkkunakesä 2

BloodsuckerLeadsTheDanceKansiWEBThe Bloodsucker Leads the Dance
La sanguisuga conduce la danza

Hölmömpi saattaisi erehtyä olettamaan, että kauhuelokuva The Bloodsucker Leads the Dance (1975) kertoo vampyyreistä. Tai edes tanssivista iilimadoista. Mutta ei. Todellisuudessa italialaisen Alfredo Rizzon ohjaama giallo ei ole edes erityisen keltainen.

Irlanti, 1902. Raha on tiukassa ja teatteriseurue hajoamassa. Hyvästejä ollaan jo jättämässä, kun paikalle pöllähtää kreivi Richard Marnack (Giacomo Rossi-Stuart). Hän ilmoittaa ihastuneensa kauniiseen Evelyniin (Patrizia De Rossi) ja kutsuu tämän vierailulle linnaansa. Mukaan pienelle saarelle lähtevät vulgääristi flirttaileva Cora (Krista Nell), tähän onnettomasti rakastunut nössö Samuel sekä tyttöystävät Rosalind ja Penny.

Mutta onko kreivi pelottavan salaperäinen vaiko vain kiehtovan kohtelias? Ja kuis kummassa herran entinen vaimo on valokuvissa täsmälleen saman näköinen kuin Evelyn?

BloodsuckerLeads3WEBGoottilinnan palvelijakunta on kovin vinksahtanut. Tirkistelevä talonmies Gregory (Luciano Pigozzi) on kaikkien mielestä ruma kuin sisäsiittoinen apina. Isäntäänsä palvova taloudenhoitaja Sybil (Femi Benussi) suhtautuu tulokkaisiin avoimen vihamielisesti. Hovimestari Jeffrey rukoilee puolestaan tulikivenkatkuista kohtaloa syntisille portoille: ”Herra, rankaise näitä jumalattomia naisia, ihmiskunnan häpeäpilkkuja, pahuuden tuoksuvia kukkia!”

Juonikuvion maatessa pysähdyksissä katsojaparka pääsee seuraamaan Rosalindin ja Pennyn kesyjä lesboleikkejä, Coran seikkailuja paikallisen kalastajan pedissä sekä Evelynin ja kreivin teennäisen hihittelevää kuhertelua. Saamme myös kuulla traagisesta sukukirouksesta – kuinka sekä Richardin isä että isoisä ovat leikanneet vaimonsa kaulan poikki. Verisiin akteihin käytetty tikari komeilee yhä linnan seinällä…

BloodsuckerLeads1WEBOli siellä myös joku tarina kummituksesta, jota kiusaa salaisuus, jota ei voi paljastaa. Tähän teemaan ei vain jatkossa muisteta enää palata.

Filmin loppupuolella päästään vihdoin asiaan, eli ihailemaan pihalta ja sängystä löytyviä teatterinaisten irtopäitä. Pakoon ei pääse, sillä mustavalkoisissa (!) arkistofilmilainoissa meri myrskyää niin, ettei ulapalle ole veneillä asiaa.

Hellyttävän kömpelösti toteutetun ja jäykästi näytellyn elokuvan käsikirjoitus on varmaan rykäisty kasaan ihan lennosta. Harvat juonenkäänteet ovat järkijättöisiä, ja huonosti englanniksi dubattu dialogi kankeampaa kuin byrokraatin polvinivelet. Jotain kieroa viehätystä tässä silti on.

Leffan päätöskohtaus yltyy sitten jo sen tason dadaan, ettei härömmästä väliä. Paljastuksia ei ole pakko lukea tai uskoa!

BloodsuckerLeads4WEBSaarelle pöllähtänyt poliisietsivä toteaa Agatha Christien sankareiden tapaan jokaisen läsnäolijan vuorollaan syylliseksi murhiin. Osa heistä jopa tunnustaa nämä urotyöt – ihan siitäkin huolimatta, ettei niitä ole tehnyt. Lisäksi todistetaan, että Evelyn on oikeasti kreivin entinen vaimo – vaikka ei olekaan. Lisäksi joku on joskus jossain passitettu mielisairaalaan.

Mutta hei, ei tämä vielä mitään, sillä todellisuudessa tappaja on kuin onkin kreivin ex-vaimo! Hämmentävän selityksen mukaan mustasukkainen Sybil (”Nuori sieluni oli tunnekuohun vallassa.”) on pitänyt naista vuosia vankinaan ja siinä samalla aivopessyt tämän murhaajaksi… Tämä on kuulkaa sen verran hanurista repäisty käänne, että sitä on ihan mahdoton arvata etukäteen. Tuskin sitä tiesi edes ohjaaja kuvauksia aloittaessaan.

BloodsuckerLeadsJulisteWEBDvd:n takakansi kehtaa väittää, että The Bloodsucker Leads the Dance on ”vimmaisen kiehtova esimerkki tirkistelevästä goottikauhusta” ja että tarjolla on ”juuri oikea määrä alastomuutta ja lesbokohtauksia”.

Samalla perättömällä linjalla jatkavat elokuvan alkuperäiset julisteet, joissa esiintyy pyssyjä heiluttavia kaunottaria. Ei leffassa mitään pyssyjä nähdä.

Nyt särkee päätä.

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 4/13.

Kotkottavien kalkkunakokemusten pariin palataan jälleen viikon päästä. Tästä ei kesä enää parane!

Elokuvat – Kalkkunakesä 1

TurkishStarWarskansiWEBTurkish Star Wars
Dünyayi Kurtaran Adam

Turkkilaisen elokuvataiteen kuuluisin rip off -tuotos on erilaisina bootleg-videoina ja -levyinä maailmalle levinnyt Turkish Star Wars (1982). Jo muutenkin kajahtaneen kalkkunaräpellyksen käsittämättömyyttä vain lisää englanninkielinen tekstitys, jossa ei tunnu olevan päätä eikä häntää.

”Tällä aikakaudella Maan kansakunnat, sivilisaatiot, rodut ja uskonnot lakkasivat olemasta erillisiä valtioita ja tulivat yhdeksi olennoksi.”

Minuuttikaupalla jatkuva alkuselostus on täyttä happoa: On kulunut satoja tuhansia vuosia ja avaruusaika on muuttunut galaksiajaksi. Samalla Maapallo ja aurinkokunta ovat siirtyneet linnunradalle. Primitiivisyyteen vajonnut ihmiskunta lentelee ympäriinsä avaruusaluksilla ja tavoittelee kuolemattomuutta. Maapallo on räjäytetty useaan kertaan pieniksi pirstaleiksi. Siitä huolimatta planeetta on yhä ehjä ja sitä suojaa päällyste, joka on tehty tiivistetyistä ihmisaivoista. Juu, kyllä siinä ihan selvästi näin sanotaan!

”Kun he menettävät itseluottamuksensa, heidän aivonsa tulevat juuri sellaisiksi kuin haluan.”

TurkishStarWars3WEBKaiken tämän sepustuksen taustalla pyöritetään sitten uudelleen ja uudelleen samoja Tähtien sodasta ”lainattuja” kuvamateriaaleja! Joiden taso on sitä luokkaa, että näyttäisivät kuvatun salaa elokuvateatterin kankaalta. Musiikki- ja äänitehostepuolella filmin harjoittaman ryöstöviljelyn kohteeksi ovat päässeet erityisesti Flash Gordon sekä Kadonneen aarteen metsästäjät.

”Eli yksi niistä Maapallon osista on tämä paikka ja sen omistaja, Wizard, aikoo valloittaa Maapallon.”

Käynnissä on sota, jossa kuolematon Wizard yrittää tuhota Maapallon, mutta planeettaa ympäröivän aivomolekyylisuojakuoren takia touhu ei ota onnistuakseen. Niinpä hassusti pukeutuva miekkonen haluaisi kaapata parit ihmisaivot tutkittavakseen. Tähän tarjoutuukin tilaisuus, kun kaksi turkkilaista hävittäjälentäjää syöksyy hullunrohkeasti hänen alusarmadansa kimppuun. Jälleen kerran Lucasin tuotoksesta pätkittyjen kohtausten avulla.

”Yksikään vartalo ei voi vastustaa minua avaruudessa. Tämä on sotaa älykkyydestä.”

TurkishStarWars1WEBLentäjäsankarimme joutuvat pahiksen kivikkoiselle planeetalle, jossa kohtaavat niin pönttöpäisiä robotteja, kirkkaanpunaisia karva-alieneita, luurankosotureita, muumioita kuin pallinaamaisen naiskaunottarenkin. Hahmojen ulkoista loistoa toteuttamaan on todennäköisesti palkattu leikkikoulun näytelmäkerhon heikkolahjaisimmat lapsukaiset.

”Olen nähnyt arvoitustesi voittamattomat voimat. Me taistelemme.”

Pääosa loppuelokuvasta koostuukin sitten tappeluista, joissa turkkilaisjäärät sananmukaisesti läpsivät vihollisen kätyreitä kerta toisensa jälkeen korville – väliin kyllä myös kädet ja jalat irtoilevat karateiskuin. Nopeutetut taistelut ovat yhtä mielenkiintoisia kuin vessanpöntön pinnanmuodostuksen tutkailu. Asiaa ei ainakaan auta tekijätiimin täydellinen kyvyttömyys rakentaa minkään tason koherenttia kuvakerrontaa. Ohjaus heiluu minne sattuu ja leikkaaja pätkii viimeisetkin järjet pois omalaatuisilla välikuvilla.

”Luurankoja tuli naisten sijasta.”

TurkishStarWars4WEBPotpuripuuroa piristävät eräät todella huikeat dialogirupeamat sekä osiot, joissa selvitellään nykytilanteen taustoja. Esimerkiksi pahiksen planeetalla sijaitsevat egyptiläiset pyramidit kuulemma todistavat, että miljardeja vuosia sitten eläneillä Maapallon ihmisillä oli käytössä atomivoimaa. Kristusta esittävistä kuvista selviää puolestaan totuus Jeesuksen tuhansia metrejä maan alle rakennuttamista kaupungeista… Jotenkin asioihin kytkeytyvät myös islam, Muhammed, Koraani sekä ihmiskunnan 13. heimo. Kaikki nämä tiedonsirpaleet johtavat sankarimme kuparisen pahvimiekan ja aivorasian luo. Niiden avulla Wizard on ehkä voitettavissa.

”Nuo ovat liian hapannaamaisia. Olisi kivaa, jos joitain pimuja minihameissa olisi tulossa.”

Uskomattomana kurana Turkish Star Wars on ihan pakkokatsottavaa kamaa!

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 2/06.

Kotkottavien kalkkunakokemusten pariin palataan jälleen viikon päästä. Tästä ei kesä enää parane!

TurkishStarWarsFotoWEB