Toni Jerrman

Sarjakuvat – Teräsmies: Maa Yksi x 2

tonitahtivaeltaja Sarjakuva-arvostelut , , , , ,

TerisMaaYksi1kansiWEBTeräsmies: Maa Yksi 1 ja 2

J. Michael Straczynskin kirjoittamissa ja Shane Davisin hienosti piirtämissä Teräsmies: Maa Yksi 1 ja 2 -opuksissa (RW Kustannus) pumpataan putkiin vaihtoehtoista metalliseosta. Kirjoissa kierrätetään jälleen kerran siniasuisen kansansankarin syntytarinaa, mutta nyt totutusta poikkeavassa kuosissa.

Jo sarjakuvan yleisilme asettaa sen eri kategoriaan kuin yleensä niin trikoonkirkkaat Teris-sovitukset. Sarjakuvassa käytetty väriskaala on ruskeanharmaa ja maailmankuva ankea. Lisäksi piirrostyyliin, hahmoihin sekä henkilöiden keskinäiseen vuorovaikutukseensa on pyritty uuttamaan realistista otetta. Edes Jimmy Olsenia ei kuvata toheloivana hupsuna, vaan vakavasti työhönsä suhtautuvana valokuvatoimittajana.

TerisMaaYksi2WEBJuuri maaseudulta suurkaupunkiin muuttanut Clark Kent on kovin hämmentynyt elämänsä tulevasta suunnasta. Supernuorukainen on niin lahjakas, että rahakkaita työtarjouksia satelee joka tuutista. Mutta jotenkin veri vetää urheilija- tai tutkijauran sijasta journalismin suuntaan. Voimansa hän pyrkii joka tapauksessa pitämään salassa, sillä hän haluaa olla vain yksi katujentallaaja muiden joukossa – tuntea yhteenkuuluvuutta yksinäisyyden ja ulkopuolisuuden sijaan.

Maailma heittää kuitenkin kapuloita miehen rattaisiin. Kun ulkoavaruudesta saapuneet valloittajat ryhtyvät listimään porukkaa, on Clarkin pakko vetää ikoninen asunsa ylleen. Varsinkin koska hyökkääjät ovat saapuneet aurinkokuntaamme etsimään viimeistä kryptonilaista…

TerisMaaYksi2kansiWEBKakkosalbumissa jatketaan Clarkin tunne-elämän perkausta. Tarinassa valotetaan mm. sitä, kuinka hän jo kouluaikoina tunsi itsensä erilaiseksi ja vetäytyi erakkomaiseen kuoreen. Muutettuaan Metropoliksen rähjäisiin kortteleihin Clark kuitenkin tutustuu pariin naapuriinsa. Heidän elämäntilanteensa kuvastaa pienieleisen taitavasti suurkaupungin nurjempaan puolta, vaikka hahmot eivät turhanpäiten kurjuudessa rämmikään.

Hyvin toimivat myös pohdinnat siitä, mihin kaikkeen supersankari saattaa voimiensa tunnossa tarttua. Mitä tehdä, kun diktaattori uhkaa lahdata isot kasat kansalaisiaan, jos Teräsmies pelastaa tsunamin alle jääneet kapinalliset? Trikoomiehen tekemä ratkaisu on lopulta raadollisempi kuin mihin Teris-sarjakuvissa on yleensä totuttu.

TerisMaaYksi21WEBAlbumin eineksiin lukeutuvat myös Lois Lanen yritys setviä Clarkin salaisuuksia, viranomaisten toimet Teräsmies-uhan neutralisoimiseksi sekä Metropolista riivaava supervoimainen sarjamurhaaja. Keitoksen heikoin lenkki ovat Parasiitti-tappajan kanssa käytävät kaksintaistelut, joiden mitta venyy pitkälle puuduttavuuden tuolle puolen.

Kokonaisuudessaan Maa Ykköset ovat varsin pätevää trikoosarjakuvaa. Käsittelyyn nostetaan niin Teräsmiestä ohjastavat opit kuin ne eettiset valinnat, joita supervoimainen muukalainen joutuu tekemään. Myös tasapainottelu realismin ja fantasian välillä toimii suhteellisen hyvin, eikä kerronta sorru missään vaiheessa omenapiirakkaa mussuttavan puhtoisuuden pauloihin.

Kaikkivoipaisuudessaan Teräsmies on useimmiten ollut silkka satuhahmo, joten on erittäin positiivista, että aihetta lähestytään väliin haastavammastakin kulmasta. Nämä sarjakuvat myös onnistuvat päivityksessään huomattavasti Man of Steel -leffan neuroottisia turpakäräjiä paremmin.

Toni Jerrman

TerisMaaYksi23WEB

Elokuvat – It Follows

tonitahtivaeltaja Elokuva-arvostelut , , , , ,

ItFollowsJulisteWEBIt Follows

Teinikauhuleffoissa seksuaalinen aktiivisuus johtaa lähes aina kuolemaan. Tästä huomiosta ammentaa myös David Robert Mitchellin It Follows -elokuva. Se on kuin lihaksi tulleen seksitaudin metafora. Kuluneesta lähtökohdasta huolimatta filmi läväyttää kankaille innovatiivisen ja omaperäisen kauhukokemuksen, jossa riittää intensiivistä jännitettä usean painajaisen edestä.

Parikymppisen Jayn (Maika Monroe) elämä mullistuu, kun hän päätyy harrastamaan seksiä tuoreen poikaystävänsä kanssa. Tarttuvan taudin sijaan tyttö saa riesakseen yliluonnollisen tappajan, joka ilmestyy hänen peräänsä satunnaisissa ulkomuodoissa – vaikkapa kuolleen isän, isoäidin tai jonkun täysin tuntemattoman hahmossa. Kaikille muille ihmisille hirmu on näkymätön, mikä vaikeuttaa tilannetta entisestään.

Asetelman ainoa hyvä puoli on, ettei olio ole kovinkaan nopea. Hitaasti kävelevää tuholaista on helppo paeta, jos vain sattuu huomaamaan, että se on lähestymässä. Varuillaan on kuitenkin oltava jatkuvasti eikä rentoutumaan pääse hetkeksikään. Paha vaanii kaikkialla, se voi olla kuka tahansa ja ilmestyä eteen millä hetkellä hyvänsä. Tämä syö vääjäämättömästi uhrien henkistä ja fyysistä kestävyyttä.

Kirouksesta voisi myös päästä eroon siirtämällä se eteenpäin uudelle seksikumppanille. Moisen teon synnyttämä moraalinen rasite onkin sitten aivan toinen kysymys. Eikä ratkaisu ole edes lopullinen, sillä jos monsteri onnistuu tappamaan kohteensa, se palaa aina edellisen saaliinsa kimppuun.

ItFollows1WEBIt Follows seuraa Jayn, tämän siskon (Lili Sepe) ja kolmen kaverin yrityksiä paeta seksipedon kynsistä. Teinikauhistelun kirkukinkkutraditioista poiketen keskushahmot ovat aidonoloisia ihmisiä, jotka toimivat höykytyksen keskelläkin järjelliseen malliin. Elokuva hakee muutenkin realistista otetta fantastisen ideansa vastapainoksi ja onnistuu tässä kiitettävästi. Jalat pysyvät maassa myös tapahtumaympäristöjen suhteen, sillä leffa on pääosin kuvattu laman raastaman Detroitin nukkumalähiöissä ja hylätyissä esikaupungeissa.

Elokuvan toteutus on rauhallista ja pienieleistä, mutta äärimmäisen tehokasta. Ohjaus, kameratyöskentely ja äänimaisemat rakentavat taiten kurkkua kuristavaa tunnelmaa – jo pelkkä verkkaisesti kameraa kohti kävelevä ihmishahmo saa sydämen jyskyttämään ja kädet hikoamaan. Vastaavaan efektiin ei monikaan 2000-luvun kauhuelokuva ole yltänyt.

Mitchell on selvästi tutkinut John Carpenterin ja Stanley Kubrickin klassikoita ja sisäistänyt niiden tarjoamat opit. Hyvä niin.

Ja kukapa voisi olla rakastumatta leffaan, jonka hahmot katsovat televisiosta niinkin merkittäviä kulttirainoja kuin Killers from Space (TV 1/02) ja Voyage to the Planet of Prehistoric Women (TV 4/06)!

Toni Jerrman – 4 tähteä

It Follows elokuvateattereissa 26.6.

ItFollows2WEB

Sarjakuvat – Kersantti Napalm

tonitahtivaeltaja Sarjakuva-arvostelut , , , , , , , , ,

KersanttiNapalm-kansiWEBKersantti Napalm:
Best of 1996–2005

Huomionarvoiset suomalaiset sarjakuvasupersankarit ovat laskettavissa yhden käden sormilla: Kapteeni Hyperventilaattorimies, Kapteeni Kuolio, Peräsmies, Hipporox – sekä vahvasti jenkkivaikutteinen Kersantti Napalm. Aliupseeritasoinen herra Palava Hyytelö on tuttu myös Tähtivaeltajan lukijoille, sillä hänen seikkailujaan julkaistiin lehdessä vuosina 2005 ja 2006.

Kersantti Napalm: Best of 1996–2005 (Musta Ritari) on nimensä mukaisesti kokoelma kivileukaisen Patriot American Forcen erikoisagentin edesottamuksia. Vesa Vitikaisen ja osin Markus Tuppuraisen käsikirjoittamissa lyhyissä kertomuksissa sankarimme saa vastaansa niin zombieita, ninjoja kuin punatähteä kantavia lihaskimppujakin. Tarinoiden satiirisesta otteesta huolimatta mukana on aina tiukaksi tiivistettyä dramatiikan tajua – ja usein myös koskettavia tragedioita.

KersanttiNapalm-RauhalaWEB2Mainio esimerkki käytetystä tyylilajista on kahdesta lyhäristä koostuva kertomus Kersantti Napalmin avioliitosta. Anssi Rauhalan komeasti piirtämässä Napalmin häät -jaksossa jykevä kersantti taluttaa tuoretta morsmaikkuaan alttarilta – kun tämä kuolla kupsahtaa sankarin arkkivihollisen myrkyttämänä. ”Tänä aamuna keitin kahvia kahdelle. Tänä yönä nukun yksin parisängyssämme”, toteaa totinen Napalm yksinkertaisen mutta äärimmäisen tehokkaan sarjakuvan lopuksi.

Tuppuraisen kuvittamassa Jäähyväiset auringonnousulle -tarinassa Napalmin vaimo palaa yllättäen kuvioihin – miekkaa heiluttavana ninjantappajazombiena! Aurinko ei silti paista risukasaan, sillä tarinan päätteeksi Napalm joutuu polttamaan jälleensyntyneen vaimonsa pelastaakseen tämän elävienkuolleiden mädänhajuiselta kohtalolta.

Aivan kaikki teoksen sarjakuvat eivät kolise yhtä hyvin. Useimmiten vika löytyy kehnonpuoleisten piirtäjien rujosta kynänjäljestä, sillä Vitikainen hallitsee lakonisen nasevien minikertomusten naputtelun sekä nappiin osuvat kuvallisen kerronnan tehokeinot. Kersantin onneksi geimeihin on kuitenkin saatu houkuteltua myös maamme kärkikaartiin lukeutuvia sarjakuvataiteilijoita. Rauhalan ja Tuppuraisen ohessa albumin sivuilla loistavat mm. Petri Hiltunen, Kristian Huitula ja Kari Sihvonen.

Paketoinniltaan kirja kalpenee parin vuoden takaisen Hypis-kokoelman rinnalla. B5-koko, pehmeät kannet ja kälyisesti taitetut kurkistukset sarjakuvien syntyprosesseihin jäävät kauaksi massiivisen Hyperventilaattorimies-opuksen loisteesta. Lisäksi teos olisi kaivannut selkeämpää yleiskatsausta kersantin hahmosta ja historiasta, jotta se avautuisi ongelmitta myös aihepiiriin aiemmin perehtymättömälle yleisölle. Tämän virheen korvaamme kierrättämällä ohessa Vesa Vitikaisen Napalm-esittelyn Tähtivaeltaja-lehdestä 1/05.

Varhaista Frank Milleriä saamme joka tapauksessa kiittää – tai syyttää – paljosta, kun puhumme suomalaisesta supersankarisarjakuvasta.

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 1/15.

KersanttiNapalm-HuitulaWEB

ASIAN VOI ESITTÄÄ MYÖS NÄIN:

Kaiken olevaisuuden suurin ja kauhein supersankari, Kersantti Napalm, on jälleen framilla. Miesenergiaa purskuavien bileiden kunniaksi kauppoihin on läväytetty lähes 100-sivuinen Kersantti Napalm: Best of 1996–2005 -julkilausuma (Musta Ritari). Tekijöinään testosteronisen Suomi-sarjakuvan jänteikkäin kermavaahto. Sellaiset macho-pullistelijat kuten Petri ”Praedor” Hiltunen, Anssi ”Hyperventilaattorimies” Rauhala ja Kristian ”Kalevala” Huitula.

Supervoimaisten sarjakuvamutanttien ikiaikaiseen tapaan Kersantti Napalm on jo useaan otteeseen pelastanut maailman pahuuden leppymättömiltä voimilta. Kuten zombieilta ja ninjoilta. Ja zombieilta ja ninjoilta. Sekä tietysti neuvostoliittolaisilta kyborgeilta. Mihinpä muuhunkaan trikooasuinen, jykeväleukainen ja sikaniskainen lihaskimppu aikaansa tuhlaisi. Ja onhan aseiden päättymätön laulu musiikkia jokaisen aidon miehen korville. Karua, mutta ah, niin kaunista.

Vaikka Kersantti Napalm omaakin suomalaiskansallisen luonteenlaadun – eli jurot juntit eivät turhaan päätänsä auo – kuuluu hän silti Yhdysvalloissa vaikuttavaan Patriot American Force (PAF) -järjestöön. Sen muita superjäseniä ovat mm. Komentaja Ironfrisbee sekä Korpraali Karju. Eikä näille nimille kannata hekotella, mikäli haluaa selvitä hengissä tästä elämästä. Yksi kunnon suihkaus Napalmin liekinheitinhansikkaista ja isompikin lauma kulttuurisnobeja on enää pelkkää tuuleen katoavaa tuhkaa!

Mutta kuinka käy Kersantilta rock’n’roll?

Kersantti Napalmin ovat luoneet urhoista ylimmät, PAF-järjestön Suomen siiven salaisimmat erikoisagentit Vesa Vitikainen ja Markus Tuppurainen. Siitä heille iso käsi. Ja viuhuva sirkkeli päin pläsiä.

Toni Jerrman

KersanttiNapalm-RauhalaWEB

Lue loppuun →

Elokuvat – Death Bed: The Bed That Eats

tonitahtivaeltaja Elokuva-arvostelut , , , ,

DeathBedKansiWEBDeath Bed: The Bed That Eats
(DVD-versio)

Tässäpä leffa, jolla on mielenkiintoinen historia. Kyseessä on detroitilaisen George Barryn ainoa pitkä elokuva, jonka hän teki ystävineen vuosina 1972–1977. Amatöörivoimin toteutetun, 16 milliselle kuvatun omalaatuisuuden levitys osoittautui kuitenkin ongelmalliseksi. Barry ei saanut myytyä kauhua, satua ja huumoria yhdistelevää tekelettään teatteri- eikä videojakeluun. Vuosien vieriessä hän lopulta luovutti ja unohti koko elokuvan olemassaolonkin – kunnes syyskuussa 2001 törmäsi sattumalta sen arvosteluun internetissä!

Kävi ilmi, että Death Bedin piraattivideokopio oli 1980-luvulla tullut myyntiin niin Englannissa, Australiassa kuin Espanjassakin. Tuolloin se ei ollut saanut ansaitsemaansa huomiota, ainoastaan hyvin pienimuotoisen kulttistatuksen. Uuden vuosituhannen nettilöytö johti lopulta elokuvan ensimmäisiin virallisiin festivaaliesityksiin alkuvuodesta 2003 sekä tähän Cult Epics -firman julkaisemaan dvd-versioon. Joskus totuus on tarua ihmeellisempää!

DeathBed2WEBDeath Bed: The Bed That Eats on kieltämättä erikoinen tapaus. Nimensä mukaisesti se kertoo suuresta viktorianaikaisesta katossängystä, joka syö ihmisiä.

Tapaamme sadistisen vuoteen ensimmäistä kertaa sen elämän ehtoopuolella. Hirvitys on unohdettu pelätyn autiokartanon kupeessa sijaitsevaan kivihökkeliin, jonne ei ole eksynyt ateriaa kymmeneen vuoteen. Kunnes hieman iäkäs nuoripari saapuu paikalle seksipitoinen eväsretki mielessään. Kun he keskittyvät kiehnäämiseen, viinit, omenat ja kanankoivet uppoavat keltaisen vaahdon säestäminä sängyn sisään – vain pulpahtaakseen sieltä ulos loppuun kaluttuina. Jo kohta vuoteen verhot sulkeutuvat rakastavaisten ympärille ja huone täyttyy kirkunan, pulputuksen ja pureskelun äänistä!

DeathBed4WEBJatkossa äimistyneen ihastuneelle katsojakunnalle selviää mm. sängyn syntyhistoria – joka on niin huippu, että en rupea sitä tässä paljastamaan – sekä sen varhaiset vaiheet. Osa niistä paljastuu vanhojen lehtiotsikoiden kautta, jotka kertovat seuraavaa: ”Tuhansia kadonnut!”, ”Outo rouskutus täyttää yön!”, ”Pormestari lupaa järeitä otteita!” ja ”Pormestari kadonnut!” Hieman tuoreemmat mussutukset nähdään ihan livenä, väliin erinomaisina hupipaloina. Erityisesti keltaiseen nesteeseen hitaasti uppoava, verta valuttava teddykarhu, on hieno visio huohottavan vuoteen syömästä lapsesta.

Niin, ja muistinko jo mainita, että tapahtumia kommentoi tauluun vangittu taiteilija, jota nälkäinen sänky on pitänyt hengissä ja seuranaan jo 70 vuoden ajan?

DeathBed1WEBMaailmankaikkeuteen materialisoituu näin eriskummallisia elokuvatuotteita äärimmäisen harvoin. Tämä on vangitsevaa magiaa, jota ei häiritse edes harrastelijamainen toteutus. Surrealistinen kokemus, jonka kuvasto jää kummittelemaan pitkäksi aikaa mielen perukoille.

Älä muuten missään nimessä sekoita tätä vuonna 2002 valmistuneeseen ”Stuart Gordon Presents” -elokuvaan Deathbed. Äläkä myöskään yritä ikinä puukottaa vuodetta joka syö – se nimittäin imaisee kätesikin samantien sisuksiinsa, eikä pelkkien luurankosormien kanssa ole kauhean kiva elää…

Leffa ••••
Kuva ••
Lisät ••

Niin ohjaajan viisiminuuttisessa monologissa kuin mukana seuraavassa neljän sivun lehtisessäkin valotetaan elokuvan syntyä sekä julkaisuhistoriaa. Laajennetussa muodossa saman informaation voi lukea myös Mikael Sovijärven & Suzanne Donahuen kirjasta Gods in Polyester.

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 1/05.

DeathBed3WEB

Kirjat – Gene Wolfe: Liktorin miekka

tonitahtivaeltaja Kirja-arvostelut , , , ,

WolfeLiktorinMiekkaWEBGene Wolfe
Liktorin miekka
The Sword of the Lictor
Suom. Tero Valkonen. Gummerus

”Minä olen ihmisten teurastaja.”

Liktorin miekka on kolmas osa Gene Wolfen Tähtivaeltaja-palkittua Uuden auringon kirja -sarjaa. Se tuo tarinakokonaisuuden fantasiamaiseen ilmapiiriin yhä selkeämpiä tieteiskirjallisia elementtejä.

Uuden auringon kirjassa eletään Maapallon iltaruskoa. Ihmiskunnan matkat avaruuden ääriin ovat enää pelkkiä muinaislegendoja. Kuolevan auringon paahteessa elinolot ja -tavat ovat taantuneet lähes keskiaikaiseen muottiin. Jäljellä on kuitenkin yhä jäänteitä loiston päivistä: muinaisia laitteita ja rakennelmia sekä vierailta planeetoilta saapuneita mystisiä matkailijoita.

Romaanin kertoja Severian on Totuuden ja katumuksen etsijäin veljeskunnan – eli kiduttajien killan – oppipoika. Liktorin miekan alussa hän toimii vangeista vastaavana virkamiehenä vuorten syleilyyn rakennetussa Traakian kaupungissa. Kiduttajan ja teloittajan ammatille on kysyntää aina ja kaikkialla. Ja Severian tekee työnsä pieteetillä, vaikkei ehkä koko sydämellään.

Kun Severian kieltäytyy suorittamasta yhtä toimeksiannoista, hän joutuu pakenemaan henkensä edestä. Peräänsä hän saa niin kaupunkia hallinnoivan arkontin sotilaat kuin arkkivihollisensa Hethorin toisista sfääreistä tuomat omituiset olennot. Matkatessaan ankaralla vuoristoseudulla Severian kohtaa myös mieliä nielevän alzabon, ihmisyytensä hylänneitä zoantrooppeja sekä pojan, joka kantaa samaa nimeä kuin hän. Puhumattakaan vanhoista tuttavuuksista, joita putkahtelee eteen yllättävissä paikoissa.

Liktorin miekka pursuaa kiehtovia ideoita ja mielikuvitusta kutkuttavia näkymiä. On eläviä patsaita ja vuoria, jotka on veistetty menneiden aikojen valtiaiden kuviksi. On ihmiset tuhkaksi polttava salamanteri ja muodottomana mustuutena virtaava tappaja. Kuu, joka loistaa vihreänä sinne aikoinaan istutettujen metsien ansiosta.

Severianin tekojen ohjastajaksi muodostuu yhä vahvemmin hänen hallussaan oleva Sovinnontekijän kynsi. Arvoituksellinen jalokivi, jolla saattaa olla voimia parantaa sairaita ja tuoda kuolleet takaisin elämään. Kynnen sanotaan kuuluneen tuhansia vuosia aiemmin eläneelle ihmeidentekijälle, jonka paluuta monet odottavat kuin uuden auringon nousua. Myyttisen esineen todellinen olemus ja tarkoitus pysyvät kuitenkin salassa.

Matkansa aikana Severian pohdiskelee maailmankaikkeuden luonnetta sekä jonkin jumalallisen voiman mahdollista olemassaoloa. Hän puntaroi monitahoisesti vapaan tahdon ja kohtalon välistä suhdetta sekä omaa asemaansa Sovinnontekijän kynnen ”valittuna” kantajana. Näihin ajatelmiin on ammennettu aineksia lukuisten uskontojen ja filosofioiden kryptisistä perinteistä.

Wolfe kutoo tarinaansa tyylikkäästi ja taidokkaasti. Hän viljelee tekstissä vanhahtavalle kuulostavaa terminologiaa, laveaa kuvailua ja runollista kieltä. Yhdessä ne saavat fantastisen kertomuksen soimaan kuin kyseessä olisi tulevaisuudessa laadittu allegorinen muinaiseepos. Symbolistisella sisällöllä ladatut kohtaukset rakentavat sekä kirjan sisäisiä että ulkoisia viittaussuhteita: historian käänteet langettavat varjonsa tulevaan ja lopunaikojen tapahtumat heijastuvat menneiden vuosituhansien uniin ja kuvitelmiin.

Liktorin miekan suurin ihme on, että hykerryttävän sameaksi ladatusta sisällöstään huolimatta teos on sekä helppolukuinen että nopeakäänteinen – sitä aivan ahmii ilosta kiljuen.

Klassikko jo syntyessään.

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 2/15.

Sarjakuvat – Batman-klassikko x 2

tonitahtivaeltaja Sarjakuva-arvostelut , , , , , , , ,

BatmanYonRitariKansiWEBBatman: Yön ritari deluxe

”Olisimme voineet muuttaa maailman… Mutta katso meitä nyt… Minusta on tullut poliittinen rasite… Ja sinä… Sinä olet vitsi…”

Batmania on nykyisin mahdoton hahmottaa ottamatta huomioon Frank Millerin yhteiskuntakriittistä Yön ritari -hittiä. Niin suuri vaikutus tuolla 1980-luvun puolivälissä syntyneellä sarjakuvalla on ollut kaikkiin myöhempiin lepakkotulkintoihin. Onkin hyvä, että RW Kustannus on julkaissut tämän synkän joutsenlaulun jälleen kerran suomeksi – siitäkin huolimatta, että ajan hammas on kohdellut teosta paikoin kaltoin.

BatmanYonRitari2WEBBatman: Yön ritari deluxen tapahtumat sijoittuvat aikaan, jolloin supersankarit ovat enää pelkkä muisto. Ihmiskunta on kateudessaan hylännyt keskuudessaan kulkeneet jumalat, ja jopa Batman on heittänyt viittansa nurkkaan. Jäljellä on enää partiopoikamainen Teräsmies, josta on tullut Yhdysvaltain presidentin salainen käsikassara.

Sisäinen polte ei ole kuitenkaan jättänyt Bruce Waynea rauhaan. Se kuiskii ja houkuttelee vanhaa miestä vetämään trikoot jälleen ylleen.

Lopullisen kimmokkeen Lepakon paluulle antaa Gothamissa riehuva väkivaltainen Mutantit-nuorisojengi, joka kokee oikeudekseen silpoa ja murhata niin nunnia, lapsia kuin vanhuksiakin.

BatmanYonRitari6WEBRoistoja rusikoivan yön kostajan paluusta ei kuitenkaan olla iloisia. Mediassa kaikenkarvaiset asiantuntijat ja rikollisten hyysääjät laukovat tuomioitaan. Myös naiivit poliitikot sekä poliisilaitos asettuvat vastahankaan. Pakkomielteinen Battis on kuitenkin vakuuttunut, että hänen kaltaistaan kivikovaa tuomaria tarvitaan Gothamin rauhoittamiseen.

BatmanYonRitari1WEBBatmanin uusi tuleminen herättää myös hänen perivihollisensa horroksesta. Kaksinaaman ohessa kaupunkia päätyy riivaamaan entistäkin hullumpi Jokeri. Ensi töikseen hymynaama tappaa satapäin tv-ohjelman nauhoituksiin saapuneita katsojia.

Yön ritarin tarina käynnistyy hitaanpuoleisesti ja itseään toistaen. Sankari vai uhka -kiistelystä on muodostunut jo supersankarisarjakuvia rasittava klise, joten teema ei enää hirveästi sytytä. Lisäksi Miller perkaa aihetta ylitsevuotavan runsassanaisesti.

Todelliseen liikenteeseen Yön ritari singahtaa vasta kokonaisuuden puolivälissä, kun Batman ja Jokeri ottavat toisistaan mittaa huvipuiston uumenissa. Tässä jaksossa on kiihkeää intensiteettiä ja tummanpuhuvaa tunnelmaa.

Vielä paremmaksi meno yltyy, kun Ronald Reagania muistuttava seniili
presidentti lähettää Teräsmiehen pysäyttämään sekä Venäjän laukaiseman ydinohjuksen että oikeuden omiin käsiinsä ottaneen Lepakkomiehen. Lopputulos on vahvasti tykittävää sarjakuvataidetta, joka jättää lukijaansa lähtemättömän jäljen.

BatmanYonRitari3WEB”Maapallon ihmiset. He pystyivät tällaiseen… Ja sinä naurat…”

Keskeisessä asemassa Yön ritarissa on Millerin omaehtoinen taide. Dramaattinen, elokuvamainen kuvakerronta sekä jylhä mustien pintojen hyötykäyttö. Tosin Miller on sittemmin yltänyt tälläkin saralla messevämpään jälkeen. Lisäksi aikoinaan kehutut Lynn Varleyn värit vaikuttavat tänä päivänä kovin valjuilta ja hengettömiltä.

Kirjan päätteeksi on koottu runsas kattaus bonusherkkuja. Mukana on Millerin alkuperäisiä tarinasynopsiksia, hahmoluonnoksia ja sivujen lyijykynäversioita. Yllättäen suuri osa tästä materiaalista on jätetty kokonaan suomentamatta.

Yön ritari herättelee moninaisia ajatuksia oikeuden ja sankaruuden käsitteistä. Toisin kuin Millerin viimeaikaiset työt, se ei asetu kritiikittä ylistämään patavanhoillista silmä silmästä -näkemystä. Pelkurimaisia poliitikkoja, pinnallisia tv-julkkuja, hyväuskoisia kukkahattutätejä ja itseään täynnä olevia kusipäitä se kuitenkin suomii ankaralla kädellä.

”Minä hehkun, minä poltan sinua… Roihuan kuumana, raivoisana ja kauniina…”

BatmanTappavaVitsiKansiWEBBatman: Tappava vitsi deluxe

RW:n valikoimista löytyy toinenkin keskeinen Batman-klassikko. Alan Mooren käsikirjoittama ja Brian Bollandin kuvittama Tappava vitsi deluxe -albumi sisältää Tappava pila -nimellä paremmin tunnetun seikkailun lisäksi viitisentoista sivua ekstramateriaalia.

Julkaisun päätarina on nähty suomeksi jo pariin kertaan – vuosina 1989 ja 2007 – mutta nyt sarjakuvaa koristaa ensi kertaa Bollandin oma väritys. Se on vanhaa palettia huomattavasti hillitympi, mikä korostaa hienosti taiteilijan pikkutarkkaa viivatyöskentelyä. Selkeimmin tämä näkyy lähes yksinomaan harmaasävyissä toteutetuissa muistelmajaksoissa.

Tappava vitsi on jälleen yksi kuvaus Batmanin ja Jokerin ikuisesta piirileikistä sekä siitä mielentilasta, josta hymynaama ammentaa sairaat temppunsa. Kertomuksessa yhdistyvät Jokerin överiksi ryöpsähtävä väkivaltaisuus ja hänen synnyintarinansa traagisuus – se, kuinka elämän potkimasta onnettomasta koomikosta tuli katkeran kahjouden mannekiini. Hirviö, joka haluaa hukuttaa tuskaisan menneisyytensä hulluuden kaiken peittävän viitan alle.

BatmanTappavaVitsi1WEB”Mikset naura kanssani?”

Tappava vitsi on psykologisesti vahva tarina, jossa kerronnan rytmitys ja tarkkaan harkittu kuvakuljetus tukevat kokonaisuuden dramaattista tunnelmaa. Viehättävän synkänoloinen on myös Bollandin oma 8-sivuinen täytetarina, jossa viaton nuorukainen visioi Batmanin murhasta muuten nuhteettoman elämänsä kohokohtaa.

Lopulta kaikki päättyy sateeseen. Kenties myös kuolemaan.

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 2/15.

BatmanTappavaVitsi2WEB

Elokuvat – Mad Max: Fury Road

tonitahtivaeltaja Elokuva-arvostelut , , ,

MadMaxjulisteWEBMad Max: Fury Road

Harva elokuva rokkaa niin vimmatusti, ettei järjenpuute häiritse pätkääkään. Mad Max: Fury Road on tällainen ihme. Vanha herra George Miller näyttää nuoren polven ohjaajille närhen munat toimintajaksoilla, jotka iskevät kuin triljoonabiljoonaziljoona volttia.

Kolmekymmentä vuotta sitä saatiin odottaa, mutta nyt tulevaisuuden joutomaiden yksinäinen maankiertäjä on jälleen täällä. Mad Maxin rooliin valitulla Tom Hardylla ei ole Mel Gibsonin kaltaista karismaa, mutta herran osa onkin kulkea heittopussin lailla pulasta toiseen.

MadMax2WEBSankarillisemman sädekehän saa ylleen valtavaa taistelurekkaa ohjastava kovismimmi Furiosa (Charlize Theron). Hän pistää elämänsä vaakalaudalle ja vapauttaa synnyttäjiksi pakotetut vaimot yksinvaltaisen Immortan Joen (Hugh Keays-Byrne) ikeestä. Hiekka pöllyää, bensa palaa ja Valhalla kerää vainajia, kun Joen soturit ahdistelevat Furiosaa ja tämän rekkaa Australian aavikkoisilla takamailla.

MadMax3WEBMax joutuu leikkiin mukaan päädyttyään Joen valkonaamaisten sotapoikien veripankiksi. Ja lopulta hänenkin on pakko valita puolensa armottomaksi yltyvässä kädenväännössä.

Elokuvan kovassa ytimessä sykkivät pitkät autokahakat. Niissä taisteluakrobaatit hurjastelevat mielikuvituksellisesti tuunatuilla ajoneuvoilla ja iskevät Furiosan panssaroidun rekan kimppuun. Meno on käsittämättömän messevää ja hienosti koreografioitua – olivat kyseessä sitten ilmassa heiluvat näyttelijät, räjähtelevät autot tai kaaoksen keskelle syöksyvä kamera. Kiihkeän toimintabaletin rytmitys pysyy ohjaajan hanskassa ja pitää katsojan tiukasti otteessaan.

Rauhallisemmissa välipätkissä joutuu paikoin sietämään älytöntä dialogia ja pikkiriikkisissä vaatteissa keimailevia naishahmoja, mutta ne eivät menoa pahemmin haittaa. Varsinkin kun koko elokuvan todellisuus fantastisine ilkimyksineen, kahjoine heimolaisineen ja turboahdettuine monsteriautoineen on kuin scifillä silattu versio vuoden 1982 Conan Barbaari -leffan maisemista.

MadMax4WEBTraumoilla ryyditetyn Maxin yrmy hahmo tuo elokuvan alkupuolella elävästi mieleen tietokonepelien synkät sankarit. Tähän suuntaan viittaa myös Immortan Joen saattueeseen kuuluva kajahtanut musiikkirekka, jonka rumpalikaarti ja tultasyöksevää sähkökitaraa veivaava rokkari herättävät Brütal Legend -pelin (2009) hevifantasiat hienosti henkiin.

Lisäksi Miller nyökkää maanmiehensä Peter Weirin suuntaan piikkiautoilla, jotka on nostettu suoraan The Cars That Ate Paris -kulttiklassikosta (1974).

Mad Max: Fury Road on hurjalla hulluudella ladattu toimintamättö. Iloisen överiksi vedettyä autopunksirkusoopperaa parhaimmillaan.

Toni Jerrman – 4 tähteä

MadMax1WEB

Sarjakuvat – Archie Goodwin & co: Sodan lieskat

tonitahtivaeltaja Sarjakuva-arvostelut , , , , , , , ,

SodanLieskatKansiWEBSodan lieskat

Kauhusarjakuviin erikoistunutta Creepy-lehteä julkaissut James Warren päätti vuonna 1965 kokeilla siipiään myös sotasarjakuvien parissa. Blazing Combat -lehden päätoimittajaksi ja käsikirjoittajaksi valikoitui alan mestari Archie Goodwin. Piirtäjiksi haalittiin tallin parhaat tähdet Wallace Woodista John Severiniin ja Reed Crandallista Joe Orlandoon. Julkaisun kansitaiteesta vastasi legendaarinen Frank Frazetta.

Toisin kuin monet muut aiheesta ammentavat lehdet, Blazing Combatia ei täytetty sotaa ylistävillä sankaritarinoilla – Goodwinin katsantokanta taistelutantereiden todellisuuteen on pikemminkin kriittinen. Näissä sarjakuvissa pääosassa ovat tavalliset ihmiset, siviilit ja sotilaat, joiden elämä repeää riekaleiksi sodan armottomassa tiimellyksessä.

SodanLieskatSeverinWEBVietnamin sotaa käyvässä maassa suurvaltakonfliktien aiheuttamien inhimillisten kärsimysten korostamista ei kuitenkaan katsottu hyvällä silmällä – ainakaan vielä vuonna 1965. Niinpä lehteä vastaan nousivat Yhdysvaltain armeija, veteraanijärjestöt sekä sarjakuvien tukkukauppiaat. Tämä kutisti Blazing Combatin levikin niin pieneksi, että lappu jouduttiin pistämään luukulle jo neljän numeron jälkeen.

200-sivuinen Sodan lieskat -kirja (Like) kokoaa yksiin kansiin kaikki Blazing Combat -lehdessä aikoinaan julkaistut sarjakuvat. Teos on vavahduttava lukukokemus, sillä sekä Goodwin että taiteilijat pistävät näissä pienissä helmissä parastaan.

Tarinoissa sotien skaala leviää laajalle. Mukana on niin Yhdysvaltain sisällissota, ensimmäinen ja toinen maailmansota, Vietnam, Korea kuin Thermopylain taistelukin. On rivisotilaita, ilmataisteluita, ratsumiehiä, sukellusveneitä ja tankkeja. Kuoleman kouraisulta ei säästytä yhdessäkään aselajissa.

SodanLieskatCrandall2WEBGoodwin onnistuu luomaan vain muutaman sivun mittaisissa viipaleissa aidonoloisia, traagisia ihmiskohtaloita. Herättämään yksilöt henkiin sekä koskettamaan lukijaa. Näyttämään sodan turhuuden ja mieltä raastavan järjettömyyden.

Hyvä esimerkki on Maisemaa!-tarina, joka kertoo vanhasta vietnamilaisesta riisinviljelijästä. Hän ei voisi vähempää välittää ympärillä käytävästä pohjoisen ja etelän sodasta. Taistelut vyöryvät kuitenkin yhtenään kylän yli, kun kumpikin osapuoli vuorollaan ”vapauttaa” asukkaat vihollisensa ikeestä. Lopulta jäljellä ovat enää hävitetyt riisipellot, tuhotut majat ja mutaisessa vedessä kelluva verinen olkihattu.

Haaveet kunniasta ja uljuudesta karisevat nopeasti sodan armottomassa paahteessa. Tappamisesta ja kuolemasta tulee arkea ja toisesta ihmisestä paha ja kasvoton vihollinen, jonka elämällä ei ole mitään merkitystä.

Sarjakuvien ohessa kirja sisältää Warrenin ja Goodwinin haastattelut. Niissä miehet kertovat Blazing Combat -lehden tekemisestä sekä ajatusmaailmasta, josta tarinat ovat kummunneet.

Sodan lieskat on vaikuttava ja tärkeä puheenvuoro rauhan puolesta. Mestarillisesti kerrottu, nappiin osuva kattaus sodan kauhuja.

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 2/15 (numero ilmestyy toukokuun jälkipuoliskolla)

SodanLieskatCrandallWEB

Kirjat – Tiina Raevaara: Yö ei saa tulla

tonitahtivaeltaja Kirja-arvostelut , , , , , ,

RaevaaraYoEiSaaTullaWEBTiina Raevaara
Yö ei saa tulla
Paasilinna

”Se, mikä ihmisessä on, koituu hänen kohtalokseen.”

Tiina Raevaara arvosteli Tähtivaeltajan numerossa 1/12 saksalaisen E. T. A. Hoffmannin novelliklassikoita sisältäneen Yökappaleita-kokoelman. Hän nosti erityisesti esiin vaikuttavan Nukuttaja-tarinan, jonka keskiössä ovat mm. pakkomielteet, nukkenainen sekä silmiä irti riipivä Nukkumatti-hahmo. Nyt Raevaara on kirjoittanut hienon romaanin, joka varioi samaa aihioita suomalaisissa maisemissa.

Yö ei saa tulla on eräänlainen moderni versio goottilaisesta kauhuromantiikasta. Jyhkeiden kivilinnojen sijaan kirjan tapahtumat sijoittuvat synkän sateiseen Helsinkiin. Sieluttoman harmaaseen kaupunkiin, joka on pelkkä kulissi jollekin, mitä meidän ei haluta näkevän.

Hieman päälle kaksikymppinen Johannes on kotoisin pienestä merenrantakaupungista. Nykyisin hän asuu Helsingissä, jossa työskentelee aikaa mittaavien kellojen täyttämässä kaupassa. Tästä huolimatta aika on eräässä mielessä pysähtynyt hänen kohdallaan. Olemassaololla ei ole suuntaa tai tarkoitusta, ja Johannes tuntee itsensä heikoksi ja mitättömäksi. Naiset ja läheisyys ovat nuorelle miehelle lähinnä kammon aihe. Kaikki tämä kytkeytyy jotenkin viisi vuotta aiemmin kuolleeseen sydänystävään, Aalo-tyttöön, jonka muisto ei jätä poikaa rauhaan.

Johanneksen tasapaksu arki saa hyytävän käänteen, kun Aalon veli Antti palaa kuvioihin. Vimmainen Antti halajaa kostoa. Kohteena on nilja bisnesmies Sandvall, jolla oli suuri rooli Aalon murhenäytelmässä. Sandvall on tapettava, ja siihen tarvitaan myös Johanneksen apua.

Antin orkestroimassa pyörityksessä Johannes päätyy moninaisten outojen ilmiöiden riepoteltavaksi. Todellisuuden pinta alkaa rakoilla, kun nuorta miestä kiusaavat painajaiset, harhanäyt ja muistikatkot. Eteen vyöryvät niin mereen sulaneen Aalon tyhjinä syyttävät silmäkuopat kuin pimeissä nurkissa vaaniva hirviömäinen Nukkumatti. Mahdottomat yössä kirskuvat raitiovaunut, ylösalaisin kulkevat junat ja harmaankalpeat hahmot, jotka kulkevat usvaisilla kaduilla vaihtamassa nukkuvien ihmisten silmiä.

Tukea ja turvaa tarjoavat vain unilääkkeet sekä Sandvallin nukkemainen vaimo, joka on niin heiveröinen, että hänen seurassaan Johanneskin voi tuntea itsensä vahvaksi ja voimakkaaksi, aidoksi mieheksi.

Kun mysteerit vähitellen avautuvat, käy yhä selvemmäksi, etteivät Johanneksen muistikuvat Aalon kohtalosta välttämättä vastaa totuutta. Onko hän ylipäätään niin viaton hiirulainen kuin antaa minäkertojan roolissaan ymmärtää?

Johanneksen irrationaaliset pelkotilat ja ahdistuskohtaukset tulevat lihaksi Raevaaran vakuuttavan kuvauksen kautta. Teksti imee lukijan osaksi fantastisia painajaisvisioita, jotka ovat pullollaan symboliikkaa ja piilomerkityksiä. Jykevien lukkojen taakse piilotettuja psykologisia traumoja. Sokeutta omille teoilleen.

Yö ei saa tulla käy kiehtovaa kirjallista keskustelua Hoffmannin novellin kanssa. Se toimii kuitenkin vaivatta myös lukijoille, joille alkuperäinen tarina ei ole tuttu. Kirjan tunnelma on tiivis ja alitajuinen pelko käsinkosketeltava. Samalla teos tarjoaa paljon tulkittavaa, näkyjä ja viittauksia, jotka huutavat rakentamaan yhteyksiä ja merkityksiä.

Sanotaan, että silmät ovat sielun peili. Mutta niistä heijastuva kuva ei ole aina kaunis. Tai sellainen, jonka haluaisi koskaan kohdata.

”Nukkumatti oli laskeutumassa jostain toisesta todellisuudesta keskelle makuuhuonettani.”

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 2/15.

Sarjakuvat – Kapteeni Hyperventilaattorimies

tonitahtivaeltaja Sarjakuvat , , , , , ,

HypisKansiWEBKapteeni Hyperventilaattorimies on legendaarisin Tähtivaeltaja-lehdessä koskaan julkaistu sarjakuva. Supersankarisarjakuvia moninaisesti parodioinut sarja käynnistyi vuonna 1987 ja jatkui kymmenen vuoden ajan. Alunperin Markku Uusitalon ja Anssi Rauhalan luoma hahmo houkutteli myöhemmin seuraansa muitakin kovia nimiä, kuten Petri Hiltusen, Johanna Sinisalon, Hannu Mänttärin ja Kivi Larmolan.

Vuonna 2013 kaikki Kapteeni Hyperventilaattorimiehen seikkailut koottiin Zum Teufel -kustantamon toimesta komeaksi kirjaksi. Kovakantisessa, isokokoisessa teoksessa on sivuja peräti 144. Kirjaa varten kaikki sarjakuvat skannattiin uudelleen alkuperäisistä originaaleista. Tämän ohessa mukaan otettiin laaja kattaus bonusmateriaaleja, jotka selvittävät yksityiskohtaisesti sarjojen taustoja ja niiden sisältämiä viitteitä. Puhumattakaan galleriasta, johon oman näkemyksensä Hyperventilaattorimiehestä taiteilivat mm. Pertti Jarla, Sami Toivonen ja Kari Sihvonen.

Oheinen kirjoitus käynnisti kirjan bonusmateriaalien monikymmensivuisen vyöryn.

Kapteeni Hyperventilaattorimies
Maailmankaikkeuden mahtavin hypersankari

Oi niitä aikoja. 1980-luvun puolivälissä suomalaisen sarjakuvan kenttä oli aivan toisenlainen kuin nykyisin. Ei ollut huippusuosittuja kotimaisia päivittäistrippejä, napanöyhtää kaivelevia omaelämäkerrallisia onanointeja tai käsittämättömän kokeellista taidesarjakuvaa. Jopa sellaiset sankarihahmot kuin Kapteeni Kuolio, Teräslilja ja Black Peider odottivat yhä synnyttäjäänsä.

HypisRauhalaSivuWEBTähän maisemaan Markku Uusitalon ja Anssi Rauhalan luoma Kapteeni Hyperventilaattorimies – ystävien kesken ihan vain Hypis – iskeytyi kuin supernova kirkkaalta taivaalta. Huumoria, supersankariparodiaa ja mielikuvituksen laukkaa yhdistävä sarjakuva oli raikas tuulahdus hubaa ja habaa. Mutta kuinka tämä kaikki sai alkunsa?

– Tähtivaeltajaan kaivattiin Anssilta viisisivuista sarjakuvaa, mutta herralla ei ollut mitään ideaa juonen suhteen. Niinpä Toni soitti minulle ja käski painua kapakkaan jonkun ihmeen Anssi Rauhalan kanssa, koska meidän pitäisi tehdä hänelle sarjakuva, paljastaa Uusitalo.

– Ensimmäinen juonikuvio syntyi sitten tuon kostean illan aikana. Pyrimme parodioimaan sarjakuvalla vanhoja puhdasotsaisia sankaritarinoita, joissa on yltiöhyveellisiä päähenkilöitä ja joissa pelastetaan jaloja asioita, kuten joulu. Toisaalta minua oli myös pitkään kiehtonut joulupukin yhteiskunnallinen funktio, Uusitalo jatkaa pilke silmäkulmassa.

– Halusimme supersankarin, jolla on hirveästi epämuodostuneita lihaksia sekä tukka, joka on lakattu monumentaaliseksi. Hahmolla piti olla myös mahdollisimman typerä nimi. Nimeen antoi viimeisen kimmokkeen se, että Hypiksellä on niin laaja rintakehä, että hän näyttää siltä kuin hyperventiloisi koko ajan. Ja onhan hyper aina kovempi juttu kuin super, Rauhala naurahtaa.

HypisRauhalaosaWEB– Ryhdyitte siis tekemään stereotyyppistä supersankaria, jolla on kaikki hahmon tyypilliset piirteet. Mutta sinänsä huvittavaa, että eipä taida maailmassa olla kovin montaa sankaria, joka näyttäisi samalta kuin Hypis. Paitsi ehkä Kari Sihvosen hyvässä 45 asteen nousukiidossa oleva Kapteeni Kanki, heittää Petri Hiltunen väliin.

Ensimmäinen Kapteeni Hyperventilaattorimies -sarjakuva osoittautui niin suosituksi, että jatkoa seurasi. Pian mukaan tarttui myös muita tekijöitä.

Paisuu kuin pullataikina

Puhtoinen sankari sai synkempiä sävyjä Petri Hiltusen hypättyä kelkkaan mukaan. Nyt tarinoihin haettiin innoitusta jenkkisarjakuvan tummanpuhuvilta uudistajilta, Alan Moorelta ja Frank Milleriltä. Todellisuus ei enää ollutkaan niin yksinkertainen kuin alkujaan oli näyttänyt. Kun pintaa vähän raotti, löytyi tasoja, jotka kyseenalaistivat kaiken aiemmin nähdyn.

HypisHiltunen3WEBUusitalo-Hiltunen-parivaljakon ensimmäinen yhteistyö oli Tähtivaeltaja-lehden numerossa 2/89 julkaistu Poismenneet ystävät. Sen alkuun oli tietysti saatava mustalle pohjalle painettu esipuhe, sillä sellainen oli myös kaikissa amerikkalaisissa supersankarialbumeissa. Niissä kehua retosteltiin maasta taivaaseen surkeimmatkin sarjakuvatekeleet.

Osa lukijoista ei sisäistänyt Ari Veintien kirjoittaman tekstin satiirisia tasoja, vaan luuli tekijöiden seonneen lopullisesti. Suuri Kurpitsa -lehden arvostelija kutsui esipuhetta jopa ”tyrmistyttäväksi”!

Lue loppuun →