Kirjat – Robert W. Chambers: Keltainen kuningas

tonitahtivaeltaja Kirja-arvostelut , , , ,

KeltainenKuningasWEBRobert W. Chambers
Keltainen kuningas
The King in Yellow
Suom. Jussi Korhonen. Basam Books

Keltainen kuningas on yli vuosisadan vanha novellikokoelma, jonka tarinoissa osassa on yliluonnollisia elementtejä ja osassa ei. Kertomusten tyyli pysyy kuitenkin samanlaisena, romanttisen jännitteisenä, kautta linjan.

Kirjan alkuosan muodostaa neljä novellia, joissa käsitellään näytelmää nimeltä Keltainen kuningas. Näytelmän lukeminen ajaa ihmiset hermoheikkoon tilaan ja jopa hulluuteen – ja voi niitä onnettomia, jotka kohtaavat itse Keltaisen kuninkaan. Tapahtumapaikkoina toimivat taiteilijoiden Pariisi sekä eriskummallinen New York, josta löytyy mm. kaupungin pyörittämä itsemurhakammio.

Kuningas ja hänen keltainen merkkinsä pysyvät tarinoissa pääosin taustalla. Niinpä mukaan mahtuu muitakin outoja elementtejä, kuten elollisen materian patsaaksi muuttava neste sekä häiriintynyt ihmisraunio, joka putsaa korvausta vastaan ihmisten tahraantuneita maineita. Tragedia on vahvasti läsnä, mutta nykypäivän trendeistä poiketen kaikki ei aina pääty kaameimmalla mahdollisella tavalla. Aihepiirin novelleista vahvimpia ovat Maineiden paikkaaja ja Keltainen merkki.

Kokoelman neljässä viimeisessä novellissa seikkaillaan myös Pariisissa. Robert W. Chambers opiskeli aikoinaan taidetta Pariisin Acadèmie Julianissa, mikä näkyy syvänä paikallistuntemuksena. Kirjailija pudottelee suvereenisti niin katujen kuin kahviloidenkin nimiä, mutta rakentaa niille myös luonteen. On puisto, josta näkyy kirkko, tai tietty silta, jota pitkin päästään Latinalaiskorttelista Riemukaarelle. Katuvilinässä on koetun elämän maku. Kertomusten tunnelma on siinä määrin kiihkeän unenomainen, ettei spekulatiivisia elementtejä ehdi edes kaivata.

Chambersin novellit olivat tuttuja H. P. Lovecraftille, ja tämä poimikin Keltaisen kuninkaan osaksi omaa Cthulhu-mythostaan. Ja miksikäs ei, hulluuteen ajava näytelmä sopii oivasti kirjahyllyyn Necronomiconin viereen. Chambersin kokoelma on innoittanut monia muitakin taiteilijoita aina kirjailijoista heavyrokkareihin. Vahvoja viittauksia löytyy myös True Detective -televisiosarjasta, mikä on nostanut Chambersin jälleen suosioon.

Keltainen kuningas on upottava sukellus 19. vuosisadan lopun boheemielämään. Sitä on monasti tituleerattu kauhukirjallisuuden klassikoksi eikä suotta. Paikoitellen novellien lopetuksista puuttuu silti se potku ja purenta, jota moderni lukija automaattisesti odottaa.

Shimo Suntila

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 1/15.

Kirjat – Suomi-spefi pärjää maailmalla

tonitahtivaeltaja Kolumni , , , , ,

UlkkisKannetParin edellisen blogijutun myötä nousi taas mieleen, kuinka hyvin kotimaisella scifillä ja fantasialla nykyisen menee ihan maailmankin mitassa.

Tähtivaeltaja-palkintoehdokkuuksia on suomalaisille kirjoille siunaantunut viime vuosina useita – vuoden 2014 sadosta peräti kolme kotimaista teosta nousi viiden kärkeen. Aiempina vuosina listoilla ovat keikkuneet mm. Johanna Sinisalon Auringon ydin, Emmi Itärannan Teemestarin kirja sekä Eija Lappalaisen ja Anne Leinosen Routasisarukset. Vuosina 2011 ja 2012 jopa voitot tulivat Suomeen kiitos Hannu Rajaniemen Kvanttivarkaan ja Maarit Verrosen Kirkkaan selkeää -romaanin.

Elokuvapuolella maailmaa on valloitettu niin Iron Skyn kuin Rare Exportsin voimin. Nyt on vuorossa Big Game ja tulevaisuudessa Iron Sky -jatko-osa The Coming Race.

Myös kirjojen ja novellien käännösosastolla menee lujaa. Johanna Sinisalon moneen kertaan palkitun ja Japania myöten levinneen Troll: A Love Story -romaanin jalanjäljissä maailmalle ovat levinneet mm. Sinisalon seuraavat teokset, Rajaniemen huumaava The Quantum Thief -trilogia, Pasi Ilmari Jääskeläisen ylistetty The Rabbit Back Literature Society ja Itärannan huikealla ensipainoksella Yhdysvalloissa liikkeellelaskettu Memory of Water. Leena Krohnista ja Jyrki Vainosesta nyt puhumattakaan

Tämän oheen myös suomalaisia novelleja on kääntynyt kiitettävissä määrin englanniksi ja muillekin kielille. Viime vuodelta esiin voi nostaa vaikkapa Jääskeläisen Where the Trains Turn (Tor.com) ja Letter to Lethe (Words Without Borders), Hannu Rajaniemen Invisible Planets (Reach for Infinity), Inkeri Kontron The Dying Embers (Strange Horizons) ja Shimo Suntilan Daughters! (Words Without Borders). Sekä tietenkin Finnish Weird -lehdessä julkaistut Tiina Raevaaran Gordon’s Story ja Jenny Kangasvuon Flow My Tears, Fall from Your Springs!

Suomalaiset tekstit on myös noteerattu hienosti maailmalla. Alan suurimman lehden, Locuksen, vuoden suositeltavat teokset listalta löytyy rutkasti suomalaisväriä. Romaanilistalla komeilevat sekä Hannu Rajaniemen The Causal Angel että Johanna Sinisalon The Blood of Angels. Nuortenkirjojen listalta löytyy Itärannan Memory of Water. Pienosromaaneissa loistaa Jääskeläisen Where the Trains Turn ja novelleissa Rajaniemen Invisible Planets.

Eikä pidä unohtaa Itärannan romaanille siunaantunutta Philip K. Dick -palkintoehdokuutta!

Tilanne on siis kovin valoisa – loisteliaampi kuin kukaan olisi vielä joitain vuosia sitten saattanut edes kuvitella. Täytyy toivoa, että tällä tiellä jatketaan myös tulevaisuudessa, sillä suomalaisella spefi-kirjallisuudella on paljon annettavaa myös ulkomaisille lukijoille.

Toni Jerrman

Elokuvat – Big Game

tonitahtivaeltaja Elokuva-arvostelut , , , ,

BigGameJulisteWEBBig Game

Jos metsään haluat mennä nyt, sä takuulla yllätyt.

Jalmari Helanderin Rare Exports -filmi (4/10) ja sitä edeltäneet joulupukkilyhärit lykkivät suomalaisen elokuvataiteen ihan uusille urille – Iron Skyn kera. Osin samoilla linjoilla jatkaa herran tuore Big Game. Se nojaa suomalaiskansallisten mytologioiden sijaan entistä selvemmin yhdysvaltalaisten toimintaelokuvien perinteeseen. Leffa lähestyy pilke silmäkulmassa erityisesti 1980-luvulla vallalla olleita tyylilajeja.

Big Game paaluttaa asenteensa vankasti peruskallioon jo kättelyssä: vaikka tapahtumat sijoittuvat Pohjois-Suomeen, ne on kuvattu jylhien saksalaisvuoristojen rinteillä – koska nämä maisemat nyt vain ovat eeppisemmät kuin koti-Suomessa! Myös filmin maalaama kuva suomalaisista on ihastuttavan kahjo. Erämaata kansoittavat vähäsanaiset partaveikot muistuttavat rujoja punaniskoja, joiden karskin ulkokuoren alla sykkii silti hyvä sydän.

BigGame3WEBOskari (Onni Tommila) on juuri täyttämässä 13 vuotta. Niinpä on koittanut hänen vuoronsa suorittaa metsäläisten ikiaikainen miehuusriitti. Poika lähetetään yksin käymättömille korpimaille, jossa hänen tulee päihittää jokin isokokoinen eläin pelkkä jousipyssy aseenaan. Tosin edes oma isä ei usko nössönoloisen Oskarin suoriutuvan tehtävästä.

Toisaalla munattomaksi syytetty Yhdysvaltain presidentti (Samuel L. Jackson) joutuu terroriteon kohteeksi. Herra ehtii juuri ja juuri pelastuskapseliin ennen kuin Suomen yllä lentänyt Air Force One -kone ammutaan alas taivaalta. Peräänsä pressa saa sekä jykeväleukaisen pukuagentti Morrisin (Ray Stevenson) että tyylikkäitä asuja suosivan miljardöörisheikki Hazarin (Mehmet Kurtulus). Suurriistan metsästys voi alkaa!

BigGame1WEBPresidentti saa kiittää onneaan, että ensimmäisenä kapselin luo eksyy Oskari-poika. Yhdysvaltain napamiehen pelastamisen sijasta nuorukaista kiinnostaa kuitenkin enemmän, että hän kykenee todistamaan isälleen olevansa tosimies. Niinpä presidentin vaatimukset kaikuvat kuuroille korville. ”Mun metsä, mun säännöt”, toteaa poju topakasti.

Elokuva pelaa hienosti Oskarin ja presidentin suhteella, jossa normiasetelmat käännetään päälaelleen. Kaksikon bondailusta saadaan irti sekä hersyvää huumoria että lämminhenkistä inhimillisyyttä. Tämä kohottaa filmin reippaasti yksioikoisen toimintamätön yläpuolelle.

BigGame4WEBBig Gamessa riittää myös vauhtia ja vaarallisia tilanteita, kun hurmeiset roistot jäljittävät parivaljakkoa halki hulppeiden metsämaisemien. Touhu on vedetty iloisen överiksi sankaroinniksi, jossa vastoinkäymisistä lannistumaton Oskari-poika pääsee näyttämään, mistä puusta hänet on veistetty. Lopputulos on itsetietoisen hyväntuulista elokuvaviihdettä, jonka mukana on helppo hurrata.

Sympaattinen elokuva pärjää hyvin Hollywoodin suurtuotantojen rinnalla. Rare Exportsia hienoisesti vaivannut visuaalinen kotikutoisuus on vaihtunut varmaotteisen ammattilaisen kädenjälkeen. Lisäksi mukaan on saatu houkuteltua aikamoinen tähtikaarti, sillä Jacksonin ja Stevensonin ohessa tarinassa toikkaroivat mm. Jim Broadbent, Felicity Huffman, Victor Garber ja Ted Levine.

Big Game tarjoaa villin retken, joka teutaroi niin että tanner soi. Järkeä tai korkeataiteellisia arvoja siitä on turha hakea, mutta hupia piisaa yllinkyllin.

Toni Jerrman – 4 tähteä

BigGame2WEB

Uutiset – Tähtivaeltaja-palkinnon ehdokkaat julkistettu

tonitahtivaeltaja Uutiset , , , , , ,

TVPEKirjakannetWEB

Vuodesta 1986 lähtien jaetun Tähtivaeltaja-palkinnon tuorein ehdokaslista on julkistettu.

Helsingin Science Fiction Seura ry:n luotsaama palkinto luovutetaan edellisvuoden parhaalle Suomessa ilmestyneelle tieteiskirjalle.

Vuoden 2014 kirjasadossa asiantuntijaraatia ilahdutti erityisesti kovatasoisten kotimaisten teosten laaja tarjonta. Lopulliselle ehdokaslistalle raati nosti seuraavat kirjat.

– Petri Laine & Anne Leinonen: Kuulen laulun kaukaisen (Kuoriaiskirjat) – ”Kirjoittajaparin taitavasti kehräämissä novelleissa huikeat tieteisvisiot yhtyvät ihmeen tuntua soitteleviin ideoihin ja maittavaan henkilökuvaukseen.”
Linkki arvosteluun (TV)

– Thomas Pynchon: Painovoiman sateenkaari (Teos. Suom. Juhani Lindholm) – ”Kompleksinen romaaniklassikko venyttää kirjallisen ilmaisun rajoja ja tarjoaa hengästyttävän lukukokemuksen, jossa fakta ja fiktio käyvät pään räjäyttävää paritanssia.”
Linkki arvosteluun (TV)

– Alastair Reynolds: Terästuulen yllä (Like. Suom. Hannu Tervaharju) – ”Kysymykset suvaitsevaisuudesta, etiikasta ja yksilön vaikeista valinnoista värittävät vetävää romaania, joka on täynnä kutkuttavia scifi-elementtejä.”
Linkki arvosteluun (TV)

– Antti Salminen: Lomonosovin moottori (Poesia) – ”Kokeellisista tarinafragmenteista koostuva kirjallinen helmi tulvii villiä sanahelinää, surrealistisia käänteitä ja hullua huumoria.”
Linkki arvosteluun (HS)

– Jani Saxell: Sotilasrajan unet (WSOY) – ”Euroopan lähimenneisyyden hirmuteot, Balkanin historia ja yhteiskuntakriittinen scifi-sisältö tukevat toisiaan vaikuttavassa, tärkeässä aikalaisromaanissa.”
Linkki arvosteluun (HS)

Tähtivaeltaja-palkinnon asiantuntijaraatiin kuuluvat toimittaja Hannu Blommila, päätoimittaja Toni Jerrman, kriitikko Elli Leppä ja kriitikko Antti Oikarinen. Voittaja julkistetaan toukokuussa.

Viime vuonna palkinnon voitti Peter Wattsin romaani Sokeanäkö (Gummerus, 2013).

Palkinnosta myös:
Wikipedia
Kirjavinkit

Tähtivaeltaja-palkinnon aiemmat voittajat:

Peter Watts: Sokeanäkö (Gummerus, 2013)
Gene Wolfe: Kiduttajan varjo (Gummerus, 2012)
Hannu Rajaniemi: Kvanttivaras (Gummerus, 2011)
Maarit Verronen: Kirkkaan selkeää (Tammi, 2010)
Hal Duncan: Vellum (Like, 2009)
Cormac McCarthy: Tie (WSOY, 2008)
Richard Matheson: Olen Legenda (Vaskikirjat, 2007)
Stepan Chapman: Troikka (The Tree Club, 2006)
Risto Isomäki: Sarasvatin hiekkaa (Tammi, 2005)
M. John Harrison: Valo (Like, 2004)
J. G. Ballard: Super-Cannes (Like, 2003)
Ray Loriga: Tokio ei välitä meistä enää (Like, 2002)
Jonathan Lethem: Musiikkiuutisia (Loki-Kirjat, 2001)
Pasi Jääskeläinen: Missä junat kääntyvät (Portti-kirjat, 2000)
Will Self: Suuret apinat (Otava, 1999)
Stefano Benni: Baol (Loki-Kirjat, 1998)
Dan Simmons: Hyperion (Like, 1997)
Theodore Roszak: Flicker (Like, 1996)
Mary Rosenblum: Harhainvalta (Jalava, 1995)
Iain M. Banks: Pelaaja (Loki-Kirjat, 1994)
Simon Ings: Kuuma pää (Loki-Kirjat, 1993)
Philip K. Dick: Oraakkelin kirja (WSOY, 1992)
William Gibson: Neurovelho (WSOY, 1991)
Philip K. Dick: Hämärän vartija (Love Kirjat, 1990)
Brian Aldiss: Helliconia-trilogia (Kirjayhtymä, 1986–89)
Flann O’Brien: Kolmas konstaapeli (WSOY, 1988)
Greg Bear: Veren musiikkia (Karisto, 1987)
Joanna Russ: Naisten planeetta (Kirjayhtymä, 1986)
Cordwainer Smith: Planeetta nimeltä Shajol (WSOY, 1985)

Sarjakuvat – Sandman

tonitahtivaeltaja Sarjakuva-arvostelut , , , , , , ,

SandmankansiWEBNeil Gaiman & co
Sandman Deluxe 1: Yösävelmiä ja alkusoittoja

”Olen matkaaja. Kuljen halki uniesi, ratsastan niiden lomassa. Laukkaan Manhattanilta lohikäärmeellä. Se on tehty niittiteräksestä ja tuoksuu hattaralta.”

Oli vuosi 1989, kun Neil Gaimanin käsikirjoittama Sandman räjäytti pääni ensimmäisen kerran. Innostuin sarjakuvasta niin paljon, että erinäisten käänteiden jälkeen onnistuin saamaan Tähtivaeltajaan numero 4/91 ensimmäisen Gaiman-haastattelumme – sittemmin niitä on tullut useita lisää. Nopeasti kasvaneen kulttimaineen myötä Sandmanin löysivät lopulta myös lukijat, jotka eivät sarjakuviin olleet aiemmin tarttuneet.

Sandmanin alkuperäinen juoksu päättyi vuonna 1996, mutta se ei ole tyrehdyttänyt sarjan megasuosiota. Unten valtiaan ympärille kudotut tarinat keräävät yhä uusia faneja, joten teoksesta otetaan jatkuvasti lisäpainoksia. Näistä komeimpia ovat suurikokoiset ja osin uudelleenväritetyt The Absolute Sandman -kokoelmat, joista ensimmäinen ilmestyi vuonna 2006.

Italialaistaustaisen RW-kustantamon Sandman Deluxe 1: Yösävelmiä ja alkusoittoja -albumi pohjautuu Absolute-teosten materiaaleihin, vaikka kirja onkin esikuvaansa pienikokoisempi. Lisäksi kovakantinen opus kattaa vain lehdet 1–8, kun ykkösabsoluutti etenee numeroon 20 asti.

Juuri näistä tarinoista Sandmanin legenda sai alkunsa, eikä niiden loisto ole vuosien saatossa himmennyt. Vaikka Gaiman itse pitää ensiaskeliaan pitkän sarjakuvan parissa haparoivina, ovat visiot yhä vahvoja ja vaikuttava.

SandmanVanhaUusiWEBVuonna 1916 Roderick ”Magus” Burgessin johtama okkultistinen salaseura yrittää manata esiin itsensä Kuoleman, mutta saakin saaliikseen tämän veljen, Sandmanin. Kalpeakasvon vankeus venyy vuosikymmenten mittaiseksi, ja tänä aikana ihmiskuntaa vaivaavat erilaiset unitaudit. Kärsivällisen odotuksen päätteeksi Nukkumatti pääsee lopulta vapauteen.

Pitkä vankeus on kuitenkin syönyt unten valtiasta, joten hän kaipaa kipeästi kolmea varastettua esinettään, joihin on uuttanut osan voimistaan. Niiden etsintä vie Morpheuksen mielikuvituksellisten demonien kansoittamaan Helvettiin, hulluksi tulleen Tohtori Kohtalon hallinnoimaan maantiekahvilaan ja John Constantinen huumekoukkuun sortuneen ex-tyttöystävän kotiluolaan.

”Kuuntele tuskanhuutoja maailmasta, jossa nurkat yhtäkkiä kuhisevat pahoja asioita. Kuuntele kipeää maailmaa. Sen kuulee kyllä.”

Sandman1WEBJonkun muun käsissä tästä kaikesta olisi saattanut syntyä toiminnallinen seikkailutarina, mutta Gaiman punoo aiheesta tarunomaista tunnelmaa huokuvan inhimillisen helmen. Hän maalaa tapahtumien pyörteisiin imaistuista ihmisistä pienin vedoin persoonallisia yksilöitä, joiden kohtalot koskettavat lukijaa. Gaimanin teksti on väkevän ilmaisuvoimaista ja toimii hyvin Sam Kiethin ja Mike Dringenbergin lähes unenomaisen kuvaston kanssa. Lopputuloksena on sarjakuvaa, joka saa kylmät väreet kulkemaan selkäpiissä.

Kirja huipentuu legendaariseen Sisareni siipien havina -episodiin. Seesteisessä, keskusteluun nojaavassa jaksossa tutustutaan Sandmanin sisareen, Kuolemaan. Hän esittäytyy lukijoille nuoren goottitytön hahmossa – idea otti välittömästi tuulta alleen ja sementoi Gaimanin maineen vanhojen myyttien oivaltavana kierrättäjänä.

Ensimmäiset Sandman-tarinat ovat pitkälti kauhupainotteisia ja ammentavat vaikutteita sekä vanhoista kauhusarjakuvista että Alan Mooren Swamp Thing -jatkumosta. Mukana on myös useita vierailevia tähtiä aina Etrigan-demonista Arkhamin mielisairaalaan suljettuun Linnunpelättiin. Jatkossa sarjan yhteydet DC-yhtiön supersankariuniversumiin vähenevät ja kerronta siirtyy enemmän kauhulla maustetun mytologisen satufantasian suuntaan.

Suomalaiseen laitokseen on poimittu Absolute-kokoelmasta tutuista bonusmateriaaleista Paul Levitzin sekopäinen esipuhe, Gaimanin yksityiskohtainen Sandman-hahmotelma, vuoden 1989 lopulla laadittu essee sarjakuvan siihenastisista tapahtumista sekä Gaimanin epilogi, joka on kirjoitettu alunperin vuonna 1991 julkaistua pehmytkantista Preludes & Nocturnes -albumia varten.

Sandman2WEBTäytyy toivoa, että RW Kustannus jaksaa julkaista Sandmanin tarun suomeksi loppuun asti. Ne aiemmat yritykset, eli Kalma-lehdessä vuosina 1991 ja 1992 ilmestyneet kahdeksan ensimmäistä jaksoa ja Jalavalta tulleet neljä seuraavaa albumia, kun jättivät kokonaisuuden ikävästi kesken. Suomennosta voisi tosin jatkossa hioa sujuvammaksi.

”Unimaailmani tuolla puolen on vain tomua ja ääretön pimeys.”

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu Tähtivaeltaja-lehden numerossa 1/15.

Neil Gaiman Tähtivaeltajassa

Novellit

Murhamysteerit (Murder Mysteries) – Tähtivaeltaja 4/93
Eräs elämä, varhaisen Moorcockin sävyissä (One Life, Furnished in Early Moorcock) – Tähtivaeltaja 2/98
Lumesta, lasista ja omenoista (Snow, Glass, Apples) – Tähtivaeltaja 1/99
Lokakuu tuolissa (October in the Chair) – Tähtivaeltaja 1/04
Sulkemisaika (Closing Time) – Tähtivaeltaja 3/04

Sarjakuvat

Rehellinen vastaus (piirros Bryan Talbot) – Tähtivaeltaja 3/94
Death: Talvinen tarina (piirros Jeff Jones) – Tähtivaeltaja 2/00

Artikkelit ja haastattelut

Neil Gaiman – Tähtivaeltaja 4/91
Neil Gaiman kuplii – Tähtivaeltaja 3/94
Tarinankertoja Neil Gaiman – Tähtivaeltaja 1/99
Neil Gaiman varjojen talossa – Tähtivaeltaja 1/04

Lisäksi useita kirja- ja sarjakuva-arvosteluja

Klassikko – Pimeyden alkemiaa

tonitahtivaeltaja Klassikko ,

TV202kansiWEBVuonna 2002 Tähtivaeltaja-lehti täytti uskomattomat 20 vuotta. Tapahtumaa juhlistettiin numerossa 2/02, johon kerättiin normaalin sisällön oheen ihmisten muisteluita ja ajatuksia lehden historian varrelta. Mukaan päätyi yli 20 tekstintekijää, joilla oli jonkinlainen suhde Tähtivaeltajaan – mukana mm. Johanna Sinisalo, Boris Hurtta, Kivi Larmola, Pasi Jääskeläinen, Jukka Laajarinne ja Jukka Halme.

Tässä yksi näyte numeroon syntyneiden lennokkaiden fantasioiden kavalkaadista.

Kimmo Lehtonen
Pimeyden alkemia

Scifi-harrastajan elämä on lyhyt. Olennaisesti lyhyempi kuin normaalin länsimaisen ihmisen elinajanodote. Normaali scifisti elää yleensä enintään viisi vuotta; vain harva pystyy kymmeneen, vielä harvempi viiteentoista ja tuskin kukaan kahteenkymmeneen vuoteen.

Kahdenkymmenen vuoden elinkaarensa aikana Tähtivaeltaja-lehti on kehittänyt neljä scifisti-sukupolvea, jotka ovat syntyneet roskaviihteen hedelmällisessä maaperässä, kasvattaneet uteliaisuuttaan ja tiedonnälkäänsä selailemalla salaa Tähtivaeltaja-lehteä kirjastoissa tai kirjakaupoissa ja lopulta päätyneet viattomina ja hyväuskoisina scifi-mafian vaikutuspiiriin.

Nyt jo neljän fandom-sukupolven ajan on scifi-harrastus armottomasti imenyt luovia elinnesteitä uhriensa suonista jättäen jälkeensä tyhjiä ihmisenkuoria vailla rohkeutta kohdata todellista elämää. Raunioita, jotka kaikkensa annettuaan ovat päätyneet arkkitehdeiksi, mainostoimittajiksi, kirjailijoiksi, tohtoreiksi ja ties miksi yhteiskunnan rattaiston osasiksi – mutta silti elätelleen yhä salaa toivetta saada vielä kerran luovuttaa osan itsestään suureen saostusastiaan.

Tuosta tihkuvasta sydänverestä on Toni Jerrman pimeyden alkemian ja mystisten yhtälöiden avulla tuottanut maagista painomustetta tuhansiin artikkeleihin, haastatteluihin, raportteihin ja sarjakuviin. Erityisen arvossa on graafikoiden veri, koska vain siitä voidaan tuottaa lehden seksikkäitä ja myyviä nelivärikansia. Noiden maagisten painomusteiden ansiosta Tähtivaeltaja on kahdenkymmenen vuoden ajan onnistunut pysymään hädin tuskin hyvän maun, viihteellisyyden, älyllisyyden ja taiteellisuuden rajamaalla, koskaan kuitenkaan varsinaisesti ylittämättä sitä.

ToniKimmoMarkku1987Tähtivaeltaja on luonut meistä ajatusten orjia, joille normaalit tuntemukset – rahasta, nopeista autoista, jääkiekkomestaruuksista, luonnon ihmeistä ja seksistä – eivät enää merkitse mitään, koska olemme sielumme silmin nähneet asioita, joita normaali ihmismieli ei pysty kuvittelemaan.

Olemme kokeneet galaksien tuhon maailmanlopun alla, nähneet tähtien syntyvän ja kuolevan sekunnin murto-osan aikana universumin syntyhetkellä. Olemme viettäneet aikaa planeetoilla, joiden armottomat olosuhteet ja tajuntaaräjäyttävä kauneus on saanut meidät haukkomaan henkeämme. Olemme matkanneet halki avaruuden loputonta, yksinäistä pimeyttä seuranamme mielipuolisia tiedemiehiä ja kauniita neitosia. Olemme taistelleet, voittaneet ja hävinneet elämää suurempia kamppailuja kosmista pahuutta vastaan.

Olemme jääneet vangiksi ihmismielen pimeimpiin ja kieroutuneimpiin sopukoihin ja löytäneet sieltä tien ulos. Olemme voittaneet Thermopylaissa ja hävinneet Gettysburgissa, olemme rakastaneet hulluja diktaattoreita ja vihanneet vapautta, olemme etsineet kohtaloamme multiversumien sokkeloista ja kokeneet transsendenssin jokaisen tarinan alussa.

Scifi-harrastus on serendipiteettiä, sillä kaiken tämän olemme löytäneet vaikkemme ole sitä etsineet – joten mitäpä normaalista elämästä, kun olemme saaneet kokea jotain paljon parempaa.

Yhä uudestaan ja uudestaan olemme me, sen uhrit ja uskolliset kätyrit, kokoontuneet Mafiaan ja Finnconiin väijymään uusia uhreja, joille olemme muka vain alkoholin sumentamin silmin ja mielin vakuuttaneet, että fandomissa on oikeasti hauskaa – siinä toivossa, että seuraava sukupolvi, jolle voimme välittää hallitsemamme salaisen totuuden, olisi valmis ja me saisimme vihdoin vapauden.

Kimmo Lehtonen

Kimmo Lehtonen on kirjailija, joka on julkaissut neljä sf-romaania. Hänen uusin teoksensa, Otaminut, on juuri ilmestynyt e-kirjana. Tähtivaeltajassa Kimmo on kunnostautunut erityisesti uuden scifi-kirjallisuuden esittelijänä.

iTunes: Otaminut

Elokuvat – Antiviral

tonitahtivaeltaja Elokuva-arvostelut , , , , ,

AntiviralkansiWEBAntiviral
(UK-versio)

Vanha sanonnan mukaan omena ei puusta kauas putoa. Tämä pätee myös Cronenbergien perheeseen. Brandon-pojan Antiviral-elokuva (2012) tuo näet ensimmäisenä mieleen David-isän mestarillisen tuotannon. Erityisesti sellaiset hyytävän kliiniset fetisismikuvaukset kuin Dead Ringersin (1988) ja Crashin (1996).

Valkoista designia hohkaava Lucas-klinikka palvelee julkkiskulttuurin sofistikoituneimpia konnossöörejä. Heitä, jotka haluavat mahdollisimman lähelle uutisissa paistattelevia tähtiä. Klinikka myy taatusti aidoista julkkulähteistä ammennettuja sairauksia aina kuumeflunssasta sukupuolitauteihin. Mikä voisikaan olla intiimimpää kuin suora biologinen kommunikaatio kehosta kehoon.

Kun trendijulkimon verinäytteestä uutettu huuliherpes puhkeaa kukkaan omalla naamalla, on helppo kuvitella suudelleensa sankariaan. Tai päässeensä suoraan yhteyteen pop-taivaan päiväperhojen kyllästämän kollektiivisen alitajunnan kanssa.

Antiviral1WEBHyvin käyvät kaupaksi myös keinotekoiset ihosiirrännäiset sekä lihaisat pihvit, jotka on kasvatettu julkkisten soluista. Voimauttava kokemus on vähän kuin Jeesusta söisi.

Syd March (Caleb Landry Jones) on yksi Lucas-klinikan sliipatuista myyntimiehistä. Poika harrastaa myös sivubisnestä: hän salakuljettaa omassa kehossaan firman tuotteita laittomille markkinoille. Jatkuva tautikimara ei tee hyvää kalpean limanuljaskan terveydelle. Vielä ikävämpi yllätys on edessä, kun hän piikittää itseensä superjulkku Hannah Geistin (Sarah Gadon) kantaman taudin – se näet paljastuu tappavaksi design-virukseksi.

Antiviralin visuaalinen asu on hiottu ihailtavan tiukaksi. Linjat ja muodot ovat selkeitä, kuvakulmat tarkkaan harkittuja. Maailman kylmyyttä korostavat niin valkeiksi puunattujen lavasteiden ja mustien pukujen kontrasti kuin valtavat seinäkuvat täydellisiksi photoshopatuista mallikasvoista. Tästä elokuvasta ei tyyliä puutu.

Antiviral3WEBToteutustapa palvelee hienosti filmin sisältöä, joka vetää nykyisen pintaliitäjien palvonnan loogiseen päätepisteeseensä. Aidot uutiset ja oma elämä ovat turhia hyveitä maailmassa, jossa kuuluisuus on itsearvo ja tiedonvälitys pelkkää maanista julkkisskandaalien riepottelua. Kyynisyydelle ja ahneudelle on sen sijaan turha odottaa paskaista loppua, ne kukoistavat kuin kukko tunkiolla.

Esikoisohjaukseksi Antiviral on harvinaisen nappiin osunut suoritus. Seuraava kysymys onkin, kuinka korkealle Cronenbergien elokuvaklaanin uusin tulokas vielä yltääkään.

Leffa ••••
Kuva ••••
Lisät •••

Brandon Cronenbergin ja pääkuvaaja Karim Hussainin kommenttiraita on sekä viihdyttävä että informatiivinen. Korviin tarttui mm. sellainen erikoinen paljastus, että filmissä hidastettuna nähtävä aivastuskohtaus on suunnattu kaikille niille ”lukuisille” aivastusfetisisteille, jotka pettyivät Steven Soderberghin Contagion-leffan (4/11) ysköspainotteisuuteen.

Parin minuutin mittaisia minidokuja on neljä ja poistettuja kohtauksia kaksi.

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 3/13.

Antiviral on ilmestynyt dvd:llä myös Suomessa.

Kirjat – Marisha Pessl: Yönäytös

tonitahtivaeltaja Kirja-arvostelut , , , , ,

PesslNightFilmWEBMarisha Pessl
Yönäytös
Night Film
Suom. Laura Beck. Otava

Kaikkia mysteereitä ei ole tarkoitettu avattaviksi. Ainakaan, jos totuudesta ei ole valmis maksamaan kovaa hintaa.

Amerikkalaiskirjailija Marisha Pesslin toinen romaani, Yönäytös, herätti maailmalla jo ennakkoon niin suurta pöhinää, että se julkaistiin pikavauhtia myös suomeksi. Käytännössä lähes samaan aikaan kuin Yhdysvalloissa. Kyseessä on arvoituksilla ja hämärillä johtolangoilla pippuroitu vetävä lukuromaani, jota on vaikea laske kesken käsistään – ihan siitäkin huolimatta, että sivuja tiiliskiveen on eksynyt yli seitsemänsataa.

Scott McGrath on maailmaa nähnyt tutkiva reportteri. Hänen uransa kokee pahan kolauksen, kun hän syyttää erakkomaista elokuvaohjaaja Stanislas Cordovaa vaaralliseksi, Charles Mansonin kaltaiseksi saalistajaksi. Kunnianloukkaus ilman pitäviä todisteita tekee harvemmin hyvää journalistin uskottavuudelle.

Muutamaa vuotta myöhemmin Cordovan tytär Ashley kuolee epäselvissä olosuhteissa. Tämä herättää jälleen McGrathin pakkomielteen, joten hän ryhtyy entistäkin määrätietoisemmin tutkimaan ohjaajan ja tämän tyttären salaisuuksiin verhottua elämää. Yhdessä kahden nuoren kumppaninsa kanssa hän jäljittää Cordovat tavanneita ihmisiä ja saa heidät avautumaan kokemuksistaan.

Vähitellen esiin keriytyy kuva todellisuuden pimeälle puolelle sukeltaneesta nerosta, joka on valmis uhraamaan kaiken vimmaisten visioidensa vuoksi. Hurjat noitamenot, salatieteet ja lapsiuhrit värittävät kertomuksia – tai niin ainakin McGrath kuulemastaan päättelee. Mutta mikä on totuus? Onko kyseessä pelkkä huhujen kimara vai kumpuavatko Cordovan elokuvien hypnoottiset pelkotilat aidon pahuuden syövereistä?

Romaanin parasta antia ovat Cordovan filmien kuvaukset ja analyysit. Valtavalle maatilalleen sulkeutunut ohjaaja ei anna haastatteluja, mikä vain lietsoo hänen kauhuelokuviensa synkkiä tulkintoja. Pahaenteisyyttä lisäävät näyttelijöiden oudot katoamiset ja se, että Cordovan viimeisimmät filmit on luokiteltu niin ahdistaviksi, ettei niitä ole päästetty lainkaan viralliseen levitykseen. Salaisten näytösten ohessa kielletyt leffat voi katsoa vain kädestä käteen leviävinä piraattiversioina. Näissä elokuvissa maailma ja ihmissielu revitään vereslihalle eikä mikään ole katsomiskokemuksen jälkeen ennallaan.

Pessl osaa rakentaa kirjaan jännitteitä, jotka kuljettavat tarinaa mukaansatempaavasti. Kun päähenkilöt lopulta tunkeutuvat Cordovan tilalle, kiristyy vainoharhainen tunnelma käsinkosketeltavaksi. Myös romaanin ensimmäinen päätös on hämmästyttävän älykäs. Valitettavasti se toinen vetää hyvältä ratkaisulta jalat alta.

Pisteet ansaitsee kirjailijan paneutuminen henkilökuviin. Pääosa teoksen hahmoista on täysipainoisesti hahmoteltuja, omaehtoisia persoonallisuuksia. Tosin kaikkien vastaantulijoiden hillitön into tilittää McGrathille aiemmin salassa pitämiään Cordova-muistoja ei ole kovin uskottavaa. Muutenkin kerrontaa olisi voinut virtaviivaistaa, sillä nyt haahuillaan turhaa mustan magian hallusinatorisilla sivupoluilla.

Tavanomaisesta psykologisesta trilleristä Yönäytöksen erottaa kokeellinen toteutus. Normaalin tekstin sekaan on ympätty nettisivuja, lehtijuttuja ja poliisiraportteja visuaalisesti toisintavaa materiaalia. Konsepti ei ole pelkkää erikoisuuden tavoittelua, sillä se tuo tarinaan sekä realismin henkeä että tuoreita kerronnallisia keinoja.

Aiheen mukaisesti romaaniin on tietysti upotettu myös rutkasti elokuva- ja kirjallisuusviitteitä. Tämän ohessa piikitellään nykypäivän älyvapaata pikakulutuskulttuuria, jossa Twitter-viestit ovat korvanneet laatujournalismin.

Yönäytöstä on helppo suositella sekä kauhuelokuvien että jännärien ystäville. Se ei vedä vertoja Theodore Roszakin mestarilliselle, Tähtivaeltaja-palkitulle Flicker-romaanille (ks. Tähtivaeltaja 1/97), mutta tarjoilee silti ihan fiksun ja filmaattisen lukurupeaman.

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 1/14.

Elokuvat – Foliohatun alla 2

tonitahtivaeltaja Elokuva-arvostelut, Foliohatun alla , , , , ,

Lotr-Return-JulisteWEBFoliohatun alla
Osa 2: The Lord of the Rings

”Yksi sormus löytää heidät, se yksi heitä hallitsee,
se yksi heidät yöhön syöksee ja pimeyteen kahlitsee.”

Petri Hiltunen ja Nalle Virolainen eivät ole ainoastaan leffahulluja…. He ovat leffamielipuolia!

Elokuvat viljelevät usein johtolankoja, joita tarinan henkilöt eivät syystä tai toisesta osaa tulkita oikein. Tämä hämmennys saattaa tarttua katsojaankin niin, ettei hän näe ilmeistä totuutta tapahtumien takana.

Foliohatun alla -palstalla paljastetaan valkokankaan kätketyt salaliitot. Nyt syyniin joutuu J. R. R. Tolkienin rakastettu luomus, jonka Peter Jackson niin mainiosti siirsi valkokankaalle. Tarun olette varmasti kuulleetkin, varautukaa siis kohtaamaan…

Lotr-k1WEB…totuus sormusten herrasta

Elokuvan (ja kirjan) väite: Sauronin takoma Herrasormus (K1) hallitsee kaikkia muita mahtisormuksia, ja sen avulla voi nousta maailman valtiaaksi. Sormusten Sormus antaa kantajalleen pitkän iän, mutta muuttaa hänet pahaksi ja itsekkääksi. Valtasormus houkuttelee ja lumoaa kaikki läheisyydessään, eikä sen kerran haltuunsa saanut halua luopua siitä koskaan. Sormuksella on myös oma tahto ja palava halu palata Sauronin luokse. Heikot yksilöt se saa täysin valtaansa.

Totuus: Sauronin Herrasormus lahjoittaa kantajalleen pitkän ja terveellisen elämän – ja siinä kaikki. Sen avulla ei voi hallita yhtään mitään, eikä se muuta ketään pahaksi. Se ei halua Sauronin luokse, eikä siitä luopuminen ole erityisen vaikeaa.

Lotr-k2WEBIhanko maailman valtiaaksi?

Vuonna 1693 Toista Aikaa Sauron lähtee Herrasormus kädessään valloittamaan Keski-maata. (K2) Suuri laivasto voittaa hänet seitsemän vuotta myöhemmin.

Vuonna 3261 Sauron selätetään jälleen ja vangitaan.

Sauron ei selvästi lannistu vähästä, sillä vuonna 3428 hän hyökkää armeijoineen Gondoriin. Yritys päättyy Mustan Tornin piiritykseen ja täydelliseen tappioon. Sitä myöten Valtasormus päätyy ihmisten käsiin.

Tämä voodookoriste ei siis näytä tuovan voittoa missään vaiheessa, ei edes taistelussa perinteistä armeijaa vastaan. Entä muut mahtisormukset, joita sen piti hallita? Jos moinen väite pitäisi paikkansa, Sauronin rinnalla marssisi kolme haltiakuningasta joukkoineen, seitsemän kääpiöruhtinasta taistelijoineen ja yhdeksän ihmisvaltiasta sotureineen.

Lotr-k3WEBKun elokuvassa näytetään Sauronin tuho, hänen ympärillään pyörii kuitenkin pelkkiä tehottomia örkkejä. (K3) Jopa yli tuhat vuotta aiemmin syntyneet sormusaaveet loistavat poissaolollaan. Mitä ilmeisimmin jossain toisaalla on paremmat bileet.

Lähimmäs haavettaan maailman valloituksesta Sauron pääsee kolmannen ajan lopulla – eli elokuvien tapahtuma-aikaan – jolloin hänellä todistettavasti ei enää ole sormusta hallussaan! Avain voittoon näyttäisikin siis olevan ylivoimainen armeija, ei maaginen blingbling-trinketti.

Lue loppuun →