Kirjoittaja: tonitahtivaeltaja

Kolumni – Kuunneltu musiikki

tonitahtivaeltaja Kolumni, Yleinen , , , , , ,

Kuunneltu musiikki

Monilla ihmisillä saattaa nyt olla tavallista enemmän luppoaikaa, kun korona jyrää ja jytisee normaaliarjen yli. Niinpä tarjoilemme tällä kertaa linkkilistan musiikkivideoihin, jotka ovat lähiaikoina soineet myös Tähtivaeltajan tekohetkien taustalla.

Ja jottei aivan liioitteluun menisi, pitäydyttäköön nyt vain ja ainoastaan viiden bändin tuotannossa ja valittakoon mukaan vain neljä biisiä kultakin soitinyhtyeeltä. Muuten koko homma menisi hamstraamiseksi ja lista paisuisi useiden tuhansien linkkien mittaiseksi.

Ja ei, ei The Doorsia tällä kertaa. Kaikkihan te tiedätte jo ennestään, että Jim Morrison rulaa!

Rock on!

Clutch:

X-Ray Visions

A Quick Death in Texas

Electric Worry

Fortunate Son

Danko Jones:

Fists Up High

Do You Wanna Rock

Full Of Regret

Dance Dance Dance

Frank Carter & The Rattlesnakes:

I Hate You

Juggernaut

Trouble

Crowbar

Halestorm:

Love Bites (So Do I)

Mayhem

I Miss The Misery

Vicious

The 69 Eyes:

27 & Done

Cheyenna

Dead Girls Are Easy

Two Horns Up

Nauttikaa ja pärjäilkää!

Toni Jerrman

Kirjat – Peter Høeg: Sinun silmiesi kautta

tonitahtivaeltaja Kirja-arvostelut, Yleinen , , , , ,

HoegSinunSilmiesiWEB

Peter Høeg
Sinun silmiesi kautta
Gennem dine øjne
Suom. Sanna Manninen. Tammi

Kun Peterin ystävä, miltei hänen veljenään kasvanut Simon, yrittää itsemurhaa, Peter kuulee sairaanhoitajalta erikoisesta neuropsykologisesta tutkimusyksiköstä. Laitoksen tutkimusohjelma kehittää aivokuvannusmenetelmien ja graafisen projektion yhdistelmää, jonka avulla on mahdollista nähdä ja kokea traumatisoituneen koehenkilön tietoisuus.

Voisiko menetelmästä olla apua Simonille? Peter pääsee yksikön johtajan, Lisan puheille. Sattumoisin myös Lisa on hänen lapsuudenystävänsä – onnettomuuden takia hän ei kuitenkaan muista lapsuuttaan. Yhdessä ensin Peter ja Lisa, sitten kaikki kolme, ryhtyvät tarkastelemaan teknologian mahdollisuuksia päästä käsiksi tiedostamattomaan, unohtuneeseen, omaan ja toisen ihmisen kokemukseen.

Høeg kutoo kiehtovan, reaalifantastisen kudelman lapsuuden siteistä, traumoista ja muistoista. Miten ihminen havaitsee ja muistaa elämäänsä? Entä miten siitä muodostuu oman elämän kertomus, joka voi kahlita tai vapauttaa? Romaani etenee syvälle mielenfilosofian ja neurotieteiden kysymyksiin ja spekuloi ajatuksella, että ihmisen tietoisuus ei ole vain fyysiseen kehoon rajautuva emergentti ilmiö – vaan jotain, mikä on mahdollista jakaa toisen kanssa ja jolla voi myös muuttaa kaikille yhteistä todellisuutta.

Juonen edetessä romaanin Peter Høeg -niminen päähenkilö joutuu matkustamaan myös omaan tietoisuuteensa. Kumpi oikeastaan on illuusio, kokemus erillisyydestä vai tunne toisen ihmisen kohtaamisesta? Hahmojen lapsuus näyttäytyy toisaalta maagisena, toisaalta hyvin tunnistettavana kuvauksena siitä, miten lapsen mutkaton suhtautuminen tekee mahdottomasta mahdollista. Kaiken muun painavan tematiikan ohella on siis kyse myös aikuisuuden ja lapsuuden luonteesta, kuten Høegin romaaneissa usein.

Høegin kerronta on pakotonta, nykyhetken ja menneisyyden elementit on rytmitetty hyvin. Sanna Mannisen sujuvasti virtaava suomennos antaa lukijan uppoutua häiriöttä hahmojen maailmaan ja mielenmaisemaan kuin se heijastettaisiin kolmiulotteisena kuvana verkkokalvoille. Siinäpä samalla romaanin tärkeä metaviesti: kirjoittamisen ja kirjapainon teknologia avaa meille ovia toisen ihmisen tajunnasta – ja kulttuurisesta tajunnasta – kumpuaviin eläviin todellisuuksiin.

Siis hyviä uutisia ihmisyydestä ja tietoisuudesta kiinnostuneille lukijoille: ei tarvitse hankkia ketamiinia ja uusinta neurotekniikkaa päästäkseen syvälle tajunnan perimmäisten kysymysten ääreen. Voi vain avata esimerkiksi juuri tämän kirjan.

Kaisa Ranta

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 1/20.

Kolumni – Pääkirjoitus 1/20

tonitahtivaeltaja Kolumni, Yleinen , , , , , , , , ,

TVkansi120artWEB

No olipas aikamoinen ruljanssi viime numeron postituksen kanssa.

Lehti saatiin Postin huomaan heti postilakon päätyttyä, ja ensimmäiset tilaajat saivat sen käsiinsä jo marraskuun puolella. Iso osa lehdistä saapui kuitenkin perille huomattavasti myöhemmin – joillekin se tuli vasta tammikuun lopussa. Ja joitain kappaleita hävisi kokonaan Postin uumeniin. Pahoittelemme asiaa maamme postilaitoksen puolesta.

Mutta nyt tämän numeron kimppuun. Lehden käynnistää Shimo Suntilan mestarillinen analyysi brittikirjailija Emma Newmanin tuotannosta. Monipuolisen kynäniekan toimenkuvaa täydentää haastattelu, jossa Newman paljastaa mm. kirjailijaelämää sävyttävät taloudelliset haasteet.

Numeron toinen mahtiponnistus on jo noin miljoonatta kertaa Tähtivaeltajan sivuilla nähtävä sarjakuvavuosikatsaus. Sen luettuasi tiedät kaiken tarvittavan tuoreista amerikkalaisista genresarjakuvista. Ja mikäs sen hienompaa.

Tarjolla on myös kotimaista kuvataidetta, kun Puupäähatulla palkitut sarjakuvamaakarit pistävät parastaan. Kristallialuksella seilaava Petri Hiltunen availee tajunnan ovia Kapteeni Hyperventilaattorimiehen uusimman seikkailun toisessa osassa. Kivi Larmola uppoaa puolestaan yhä syvemmälle Lev Termenin kiehtovaan elämään Kaikki liikkuu -tarinan kolmannessa jaksossa.

Universumi ei ole koskaan ollut näin kaunis!

Ja tämä on vasta alkua. Mainita voisi vielä vaikkapa pähkinänkuoreen suljetun Edmund Schluesselin hienon Trumpettifanfaari-novellin. Tai sen, että Harley Quinn riehuu nyt niin dvd-palstalla kuin elokuva-arvioissa – ja Takashi Miike joraa sekä Night Visions -raportissa että dvd-kattauksessa.

Pop! Pop! Pop!

Jäsenet saavat lehden välissä myös Helsingin Science Fiction Seuran alennuksiin oikeuttavan jäsenkortti vuodelle 2020.

”Viemme sinut avaruuden takaiseen avaruuteen! Pääset tutkimaan tuntematonta… kuudennen aistin mysteerien tuolla puolen… Pahimmat pelkosi kaivetaan esiin ja heitetään kimppuusi… Matkaa siis x-kertaa nopeammin kuin mielikuvituksesi… seitsemännelle planeetalle.”

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 1/20.

TV120sisallysWEB

Sarjakuvat – Guido Buzzelli: Trilogia

tonitahtivaeltaja Sarjakuva-arvostelut, Yleinen , , , , ,

TrilogiaKansiWEB

Guido Buzzelli
Trilogia

Guido Buzzelli (1927–1992) lukeutuu saman ikäpolven italialaissarjakuvan mestareihin kuin vaikkapa Guido Crepax ja Hugo Pratt. Täällä kaukaisessa pohjolassa hän on kuitenkin jäänyt lähes tuntemattomaksi. Niinpä kolme huikeaa tarinaa sisältävän Trilogia-teoksen (Täysi Käsi) julkaiseminen suomeksi on todellinen kulttuuriteko. Alkujaan nämä sarjakuvat ovat ilmestyneet 1960- ja 1970-lukujen taitteen molemmin puolin.

Trilogia1WEB

Kurjien kapina on ilkikurisen räävitön mukaelma ikiaikaisesta aiheesta. Teos, jonka kuvissa ja sommitelmissa on vahvoja vaikutteita maalaus- ja piirrostaiteen klassikosta.

Sarjakuvan maailmassa rumat ja rujot kurjat raatavat kaivoksissa kauniiksi kutsutun yläluokan komennuksessa. Orjatyö ei kuitenkaan ylevöitä, joten rupiset kansalaiset ovat sisäisestikin aikamoisen rivoa sakkia. Järki ei päätä pakota myöskään kylpemisestä sekä yltäkylläisistä pidoista ja orgioista nautiskelevien kauniiden keskuudessa. Tyhjänpäiväistä runoa ihastellaan ja kutsutaan eeppiseksi, mystilliseksi ja suunnattoman sensuelliksi. Ja sotia saadaan aikaan riidasta, kenellä on komein kylpyallas.

Trilogia2WEB

Kurjien kapinassa Buzzelli ruoskii armotta ihmiskunnan pinnallisuutta, tyhmyyttä, ahneutta, väkivaltaisuutta ja laumasieluisuutta – yhteiskuntaluokkaan katsomatta. Fantasiahenkisen satiirin tiimellyksessä meno yltyy jatkuvasti päättömämmäksi, eikä yksikään hahmo selviä tykityksen keskeltä puhtain paperein.

Taiteilijan pessimistinen ja nihilistinen ihmiskuva on vahvasti esillä myös Labyrintit-tarinassa. Se kertoo itsekeskeisestä miehestä, joka vaeltaa suurtuhon jälkeisessä maailmassa. Vimmaisissa kuvissa päälle hyökyy ruumiita, raunioita ja kaatuneita mainostauluja – sekä ihmispäisiä koiria ja koirapäisiä ihmisiä. Tämän mielipuolisen karnevaalin keskelläkin päähenkilömme ensimmäinen ajatus on hänen autonsa, talonsa ja pankkitilinsä kohtalo.

Trilogia3WEB

Mustanpuhuvan friikkisirkuksen vastapainona toimii scifistinen Sfääri, jossa kaikki on puhtoista ja täydellistä. Mutta se, voiko tätä fyysistä ja psyykkistä terveyttä korostavaa yhteisöä kutsua utopiaksi – tai saavuttamisen arvoiseksi – onkin jo täysin toinen kysymys. Ainakaan tavallisen viallisella ihmisellä ei ole sinne mitään asiaa.

Labyrintit on kuin kuumehoureinen trippi mielettömyyden kaiken syöville turuille. Päälle vyöryvä höykytys, joka kuljettaa lukijan keskelle turmion balettia ja hullujen tiedemiesten hillittömiä ihmiskokeita. Absurdi ja toivoton sarjakuvahelmi.

Trilogia4WEB

Teoksen päättävä Zil Zelub on Shokki-tyylinen kertomus kehnosta sellonsoittajasta, joka herää eräänä aamuna kafkamaiseen tilanteeseen: hänen ruumiinsa osat, kuten kädet, jalat ja pää ovat alkaneet elää omaa, vartalosta irrallista elämäänsä. Väliin ne toki kiinnittyvät takaisin kehoon, mutta eivät välttämättä omille paikoilleen.

Etsiessään parannuskeinoa kiusalliseen vaivaansa Zil joutuu sekoitetuksi poliittiseen kaksintaisteluun, jossa kaikki keinot tuntuvat olevan sallittuja. Mutta tämä on vain yksi juonne tarinassa, jossa piirileikkiä käyvät Zilin painajaisunet, lapsuusmuistot ja sankarihaaveet. Koskaan unohtamatta kaupunkia riivaavia kalmanlemuisia muovilintuja.

Trilogia6WEB

Sarjakuvan voi nähdä myös vertauskuvallisena tarinana itseään epäonnistuneena pitävän taiteilijan henkisestä kujanjuoksusta. Raivosta ja turhautumisesta sekä tunteenpalon intohimoisesta ailahtelusta.

Kokonaisuutenaan Trilogia on uskomattoman hieno teos, joka on tulvillaan omintakeista taidetta ja vahvaa kerrontaa. Nyt eletään toivossa, että jatkossa Buzzellia saataisiin enemmänkin suomeksi.

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 1/20.

Trilogia5WEB

Uutiset – Tähtivaeltaja-palkinnon 2020 ehdokkaat julkistettu

tonitahtivaeltaja Uutiset, Yleinen , , , , , , , , , , , , , , , ,

TVPEhdokaskannet2020WEB

Tähtivaeltaja-palkinnon 2020 ehdokkaat julkistettu

Vuodesta 1986 lähtien jaetun Tähtivaeltaja-palkinnon tuorein ehdokaslista on julkistettu. Helsingin Science Fiction Seura ry:n luotsaama palkinto luovutetaan edellisvuoden parhaalle Suomessa ilmestyneelle tieteiskirjalle.

Vuoden 2019 tarjonnassa näkyi niin ajankohtaisia kuin ikiaikaisia teemoja, ja myös tieteiskirjallisuuden alalajien kirjo ilahdutti raatia. Hyviä kirjoja ilmestyi niin runsaasti, että ehdokaslistalle olisi helposti voinut nostaa tuplamäärän teoksia.

Lopulliselle ehdokaslistalle raati valitsi seuraavat kirjat:

– Naomi Alderman: Voima (The Power, suom. Marianna Kurtto, Gummerus)
Dystopiatrilleri kääntää sukupuolten valtasuhteet päälaelleen, kun naisille kehittyy kyky antaa tappavia sähköiskuja. Teos peilaa viiltävästi aikamme tasa-arvokysymyksiä väittämättä kuitenkaan vallan väärinkäyttöä minkään tietyn sukupuolen piirteeksi.

– Margaret Atwood: Testamentit (The Testaments, suom. Hilkka Pekkanen, Otava)
Gileadin uskonnolliseen sukupuolisortoon palaava romaani on valitettavan ajankohtainen puheenvuoro uuskonservativismin lisääntyessä. Samalla teos kuitenkin muistuttaa, että aina on niitä, jotka eivät alistu.

– Agustina Bazterrica: Rotukarja (Cadáver exquisito, suom. Einari Aaltonen, Like)
Ravisteleva kuvaus yhteiskunnasta, jossa on siirrytty laajamittaiseen ihmissyöntiin. Romaani kommentoi painokkaasti teollista lihantuotantoa ja rahan vallan epäinhimillistävää vaikutusta.

– Peter Høeg: Sinun silmiesi kautta (Gennem dine øjne, suom. Sanna Manninen, Tammi)
Aivokuvannusmenetelmät ja lapsuusystävien kokemukset avaavat tien mielenfilosofiseen pohdintaan. Soljuvan syvällinen lukuromaani esittää suuria kysymyksiä tajunnasta, persoonasta ja toisen ihmisen ymmärtämisestä.

– Antti Salminen: Mir (Poesia)
Fragmentaarinen, romaanin rajoja rikkova teos vie villin lyyriselle matkalle sienten varjobiosfääriin. Mir nostaa lukijan eteen toiseuden, jossa ihminen on parhaimmillaankin vain vähäinen palvelija sienten ja kasvien ikiaikaisessa sodassa.

Tähtivaeltaja-palkinnon asiantuntijaraatiin kuuluvat toimittaja Hannu Blommila, päätoimittaja Toni Jerrman, kriitikko Elli Leppä ja suomentaja, kriitikko Kaisa Ranta. Voittaja julkistetaan huhti-toukokuussa.

Palkinnosta myös:
Wikipedia
Kirjavinkit

Tähtivaeltaja-palkinnon aiemmat voittajat:

Johannes Anyuru: He hukkuvat äitiensä kyyneliin (S&S, 2018)
Jani Saxell: Tuomiopäivän karavaani (WSOY, 2017)
Lauren Beukes: Zoo City – Eläinten valtakunta (Aula & co, 2016)
Margaret Atwood: Uusi maa (Otava, 2015)
Antti Salminen: Lomonosovin moottori (Poesia, 2014)
Peter Watts: Sokeanäkö (Gummerus, 2013)
Gene Wolfe: Kiduttajan varjo (Gummerus, 2012)
Hannu Rajaniemi: Kvanttivaras (Gummerus, 2011)
Maarit Verronen: Kirkkaan selkeää (Tammi, 2010)
Hal Duncan: Vellum (Like, 2009)
Cormac McCarthy: Tie (WSOY, 2008)
Richard Matheson: Olen Legenda (Vaskikirjat, 2007)
Stepan Chapman: Troikka (The Tree Club, 2006)
Risto Isomäki: Sarasvatin hiekkaa (Tammi, 2005)
M. John Harrison: Valo (Like, 2004)
J. G. Ballard: Super-Cannes (Like, 2003)
Ray Loriga: Tokio ei välitä meistä enää (Like, 2002)
Jonathan Lethem: Musiikkiuutisia (Loki-Kirjat, 2001)
Pasi Jääskeläinen: Missä junat kääntyvät (Portti-kirjat, 2000)
Will Self: Suuret apinat (Otava, 1999)
Stefano Benni: Baol (Loki-Kirjat, 1998)
Dan Simmons: Hyperion (Like, 1997)
Theodore Roszak: Flicker (Like, 1996)
Mary Rosenblum: Harhainvalta (Jalava, 1995)
Iain M. Banks: Pelaaja (Loki-Kirjat, 1994)
Simon Ings: Kuuma pää (Loki-Kirjat, 1993)
Philip K. Dick: Oraakkelin kirja (WSOY, 1992)
William Gibson: Neurovelho (WSOY, 1991)
Philip K. Dick: Hämärän vartija (Love Kirjat, 1990)
Brian Aldiss: Helliconia-trilogia (Kirjayhtymä, 1986–89)
Flann O’Brien: Kolmas konstaapeli (WSOY, 1988)
Greg Bear: Veren musiikkia (Karisto, 1987)
Joanna Russ: Naisten planeetta (Kirjayhtymä, 1986)
Cordwainer Smith: Planeetta nimeltä Shajol (WSOY, 1985)

Elokuvat – Color Out of Space

tonitahtivaeltaja Elokuva-arvostelut, Yleinen , , , , , , ,

ColorOutOfSpaceJulisteWEB

Color Out of Space

”Länteen Arkhamista vuoret kohoavat villeinä ja siellä on laaksoja joiden syviin metsiin ei metsurin kirves ole kajonnut. Pimeissä kapeissa notkoissa puut kasvavat hämmästyttävän kieroiksi ja ohuet purot solisevat ikuisesti piilossa auringonvalolta.”

Tämänvuotisen Lux Helsinki -valotaidefestivaalin paras työ, muutaman minuutin mittainen The Colour Out of Space pohjautui H. P. Lovecraftin Väri avaruudesta -novelliin (1927, suom. 1991 kokoelmassa Nimetön kaupunki). Nyt samaisesta tarinasta on valmistunut myös tuore elokuvaversio. Hypnoottisen Color Out of Space -filmin on ohjannut pitkään kuvioista poissa pysytellyt mestarismies Richard ”Dust Devil” Stanley, ja sen pääosassa nähdään Nicolas Cage. Leffan tuottajanpallilla istuu samoja tahoja kuin Cagen tähdittämässä erinomaisessa Mandy-revittelyssä (Tähtivaeltaja 4/18).

ColorOutOfSpace1WEB

Gardnerien perhe asuu maatilalla Arkhamin metsäisellä syrjäseudulla. Nathan-isän (Cage) uusin älynväläys on alpakoiden kasvattaminen.

Arjessa riittää ongelmia, sillä Theresa-äitiä (Joely Richardson) vaivaa syöpä, Benny-teini (Brendan Meyer) pössyttelee pilveä ja Lavinia-tytär (Madeleine Arthur) leikkii goottinoitaa – sekä fanittaa suomalaista Babylon Whores -yhtyettä. Vain joukon nuorimmaisin, Jack-poika (Julian Hilliard), vaikuttaa ihan tyytyväiseltä oloonsa Sam-koiran seurassa.

ColorOutOfSpace3WEB

Eräänä yönä kaikki kuitenkin muuttuu. Vaikeasti määriteltävää violetinvaaleanpunaista väriä hehkuva meteoriitti iskeytyy keskelle perheen pihamaata. Erikoinen ilmiö työntää Gardnerien arjen hitaasti mutta varmasti raiteiltaan. Sähkölaitteet reistailevat, pihalle nousee outoja punaisia kukkia, Theresa pilkkoo porkkanan ohessa sormensa, Nathan saa selittämättömiä raivokohtauksia ja Jack juttelee kaivossa asuvan ystävänsä kanssa.

Lopulta tilanne ajautuu jo niin huikeaan pyöritykseen, että sitä eivät enää ymmärrä edes paikallinen hippivanhus (Tommy ”Cheech & Chong” Chong) tai Arkhamin vesivaroja tutkimaan saapunut nuori hydrologi (Elliot Knight).

ColorOutOfSpace2WEB

Color Out of Space on vahva näyttö siitä, että vuosikymmenten tauko ei ole tylsistyttänyt visionäärisen Stanleyn ohjaajankykyjä. Elokuva on taitavasti tehty, vaikka alkuun jännitysruuvia kiristetäänkin hieman verkkaiseen tahtiin – huumoriakaan unohtamatta. Mutta kun kuumeisen psykedeeliset kauhu- ja väritykitykset valtaavat kuva-alan, ollaan aidosti mielipuolisen Lovecraft-kokemuksen ytimessä. Tässä vaiheessa silmät nauliutuvat valkokankaalle ja aivosolut sinkoutuvat henkeäsalpaaviin sfääreihin.

Myös kaikki näyttelijät suoriutuvat hienosti rooleistaan. Erityismaininnan ansaitsee Cage, joka ottaa maksimaaliset tehot irti roolinsa vaatimasta hillittömästä hulluudesta.

Tämän elokuvan jälkeen et enää koskaan katso taivasta kuin ennen.

”Se oli vain väri avaruudesta – pelottava sanansaattaja äärettömyyden hahmottomista valtakunnista tuntemamme maailmankaikkeuden tuolta puolen.”

Toni Jerrman – 4 tähteä

Color Out of Space ensi-illassa 14.2.

ColorOutOfSpace4WEB

Kirjat – Margaret Atwood: Testamentit

tonitahtivaeltaja Kirja-arvostelut, Yleinen , , , , ,

AtwoodTestamentitWEB

Margaret Atwood
Testamentit
The Testaments
Suom. Hilkka Pekkanen. Otava

Margaret Atwoodin Orjattaresi-romaanin jatko-osaa saatiin odottaa 35 vuotta – eikä teos valitettavasti voisi olla enää yhtään ajankohtaisempi.

Kirjan tapahtumia peilaa väistämättä edelliseen romaaniin ja siitä tehtyyn huippusuosittuun tv-sarjaan sekä yleiseen maailmantilanteeseen. Mieleen nousevat Yhdysvaltojen latvasta laho presidentti, aborttitilanteen huonontuminen ympäri maailmaa, #metoo-liike ja transihmisten oikeudet. Vielä Orjattaresi-romaania lukiessani pidin Gileadin fundamentalistikristityn valtion misogyynisiä olosuhteita aikansa eläneinä ja pohjimmiltaan epäuskottavina. En pidä enää.

Testamentit-romaanin juoni etenee kolmen hahmon näkökulmasta. Yksi Gileadin kulissien takaisista johtohahmoista, Lydia-täti, kirjoittaa salaisia muistelmiaan. Niissä hän kuvailee uskonnollisen vallankaappauksen kulkua ja omaa osuuttaan siinä. Hänen myöhemmät vaiheensa eivät nekään aseta Gileadin johtajia tai häntä itseään kovin mairittelevaan valoon.

Erinomaisesti suomennettu teksti on kuivan humoristista, yhtä aikaan sarkastista ja lempeää. Muistelmista ilmenee vanhan naisen sympatia olosuhteiden uhreja ja hankalassa tilanteessa tehtyjä valintoja kohtaan. Lydian ääni tuntuu jossain määrin olevan Atwoodin oma ääni – se ei milloinkaan lakkaa olemasta pistävän terävä niitä kohtaan, joiden tavoitteena on muiden alistaminen. Lydia-täti ei myöskään kaunistele päätöksiään. Tehtyjen valintojen kautta lukijan eteen hahmottuu erittäin pitkää peliä pelaava rautanyrkki, joka on kaikkein säälimättömin itseään kohtaan.

Toinen kertojanääni kuuluu Daisy-tytölle. Hän asuu Kanadassa ja elää tavanomaista elämää hiljaisten, pelokkaiden vanhempiensa kanssa – kunnes kohtalokas päivä paljastaa dramaattisia seikkoja hänen syntyperästään.

Daisy on nuriseva teini, joka etsii kapinahengelleen kohdetta ja päätyy vastoin tahtoaan monien lankojen muodostaman verkoston keskipisteeksi. Hänen kokemusmaailmansa asetetaan kontrastiin gileadilaisen elämänmenon kanssa paikoin melko alleviivaten.

Romaanin kolmas keskiö on Agnes Jemima, joka tarkastelee Gileadin teokratiaa sisältäpäin. Hänen kauttaan valottuu, miten naisia sosiaalistetaan sortoyhteiskunnan jäseniksi. Luku- ja kirjoituskielto, avioliittopakko sekä miesten suorittamat avoimet ja peitellyt alistamisteot ovat sinänsä tuttua kuvastoa. Agnesin näkökulmassa uutta on sosiaaliluokkien sisäinen nokittelu ja pikkumainen vallantavoittelu. Hänen ja vapaammin kasvaneen Daisyn mielenmaisemien erot kuvastavat tehokkaasti Gileadin vääristymiä.

Kirjassa hyödynnetään koko lailla samoja elementtejä kuin Orjattaresi-romaanissa: arki on tukahduttavaa, pinnan alla muhii kapinahenki, odottamaton apu tulee yllättäviltä tahoilta ja edessä on jännittävä pakomatka. Kokonaisuutena Testamentit on silti ansiokas jatko-osa, jonka maalaama visio totalitaarisesta, ultrakonservatiivisesta yhteiskunnasta on nykyisin vielä hyytävämpi kuin 35 vuotta sitten.

Elli Leppä

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 4/19.

Sarjakuvat – Blueberry: Fort Navajo – Ukkosta lännessä – Yksinäinen kotka & Kadonnut ratsumies – Navajojen jäljillä – Hopeatähti

tonitahtivaeltaja Sarjakuva-arvostelut, Yleinen , , , , , , , ,

Jean-Michel Charlier & Jean Giraud
Blueberry:
Fort Navajo – Ukkosta lännessä – Yksinäinen kotka
Kadonnut ratsumies – Navajojen jäljillä – Hopeatähti

Aikaahan siihen meni, mutta lopulta myös kaksi ensimmäistä Jean-Michel Charlierin ja Jean Giraudin Blueberry-integraalia (Like) saatiin suomeksi. Tämä käänne on vähintäänkin muutaman viikon kestävän länkkärijuhlan paikka!

Fort Navajo – Ukkosta lännessä – Yksinäinen kotka -kirja käynnistää luutnantti Blueberryn seikkailuista kertovan massiivisen länneneepoksen. Yhdysvaltojen sisällissota on päättynyt, ja Pohjoisvaltioiden joukoissa taistellut Mike S. Blueberry on päätynyt Arizonan ja Uuden Meksikon perukoille.

Blueberry1WEB

Tyypillistä villin lännen sankaria miehestä ei kuitenkaan leivota, sillä jo tarinan ensi sivuilla hänet tavataan huijaamassa saluunan korttipöydässä. Muutenkin herra on kovin kuriton ja rämäpäinen oman tiensä kulkija, joka ei kunnioita kaluunakukoiksi kutsumiaan upseereja.

Pienen ja syrjäisen Fort Navajo -linnoituksen ympärillä kuohuu. Apasseja epäillään Stantonin ranchin tuhopoltosta, asukkaiden tappamisesta ja nuoren Dick-pojan ryöstöstä. Tämä antaa intiaaneja palavasti vihaavalle ja taisteluja epätoivon vimmalla kaipaavalle majuri Bascomille hyvän tekosyyn hyökätä viattomienkin apassien kimppuun.

Blueberry2WEB

Näistä lähtökohdista liikkeelle ryntää jatkuvasti suuremmille kierroksille eskaloituva tarina, jossa laajamittaisen sodan syttyminen ratsuväen ja intiaanien välille on enemmän kuin todennäköistä. Jotta saisi estettyä molemminpuolisen tuhon, Blueberry joutuu syöksymään lukuisten vaarojen keskelle. Tukenaan hänellä on vain vastikään West Pointista valmistunut luutnantti Craig, päähänpotkittu puoliverinen luutnantti Crowe sekä kertomuksen loppupuolella mukaan humpsahtava juoppo mainari McClure.

Intiaanien joukossa Blueberryn pahin vastus on verenhimoinen Yksinäinen kotka, joka tekee kaikkensa yllyttääkseen apassit ja navajot sotaan.

Blueberry3WEB

Tarina kasvaa lopulta viiden albumin mittaiseksi kokonaisuudeksi, josta ei puutu käänteitä tai jännitystä. Blueberryn oveluus ja rohkeus kuljettavat häntä eteenpäin kinkkisimpienkin tilanteiden tiimellyksessä, vaikka herran tempausten onnistuminen on tämän tästä hiuskarvan varassa. Toimii kuin häkä!

Taiteen puolella Giraudin piirros kehittyy albumi albumilta, vaikka jälki on mainiota jo alun alkaenkin. Aivan ensimmäisissä jaksoissa väritys tosin vie parhaan terän taiteilijan viivasta, mutta tästäkin ongelmasta päästään myöhemmin eroon.

Blueberry4WEB

Kadonnut ratsumies – Navajojen jäljillä – Hopeatähti -teoksen päättää vain yhden albumin mittainen Hopeatähti-tarina. Se tekee kunniaa klassisille lännenleffoille kertomalla oikeamielisen sheriffin ja lähiseutuja terrorisoivan rosvojoukon välisestä tiukasta köydenvedosta.

Sheriffinä nähdään tietenkin Blueberry. Hänen apunaan häärivät McCluren ohessa intomielinen nuorukainen sekä kovapintainen opettajatar. Huumorillakin ladattu kertomus on edellisiä jaksoja kepeämpi, mutta tästä huolimatta tarina vetää eteenpäin veturin lailla. Tarjolla on siis nannaa ja mannaa koko rahan edestä.

Blueberry5WEB

Sarjakuvien ohessa molemmat opukset sisältävät runsaasti kiehtovaa oheiskuvitusta sekä tietopaketit Blueberryn ja sarjan tekijöiden taustoista.

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 4/19.

Blueberry6WEB

Elokuvat – Horror of the Blood Monsters

tonitahtivaeltaja Elokuva-arvostelut, Yleinen , , , , , , ,

HorrorOfTheBloodMonstersKansiWEB

Horror of the Blood Monsters
aka Vampire Men of the Lost Planet
aka Space Mission of the Lost Planet
(Katalonialainen dvd-versio)

Al Adamsonia voisi kutsua köyhän miehen Roger Cormaniksi. Sen verran kehnoja halpiksia hän tunki drive-in-teattereihin 1960- ja 1970-luvuilla. Toki hän oli Cormanin tapaan myös kekseliäs. Tästä käy hyvänä osoituksena vuonna 1970 valmistunut Horror of the Blood Monsters, joka monilta osiltaan kierrättää filippiiniläisen Tagani-luolamiesfilmin (1965) materiaalia.

HorrorOfTheBlood2WEB

Horror of the Blood Monsters käynnistyy pitkällä, möreällä äänellä lausutulla vampyyrimonologilla: ”Olen elänyt satoja vuosia tarinoissanne ja todellisuudessanne. Etsin öisin tuoretta verta kylmien suonieni ravinnoksi. Monet uhreistani ovat liittyneet epäpyhään elävienkuolleiden armeijaani. Muuttuneet sieluttomiksi olennoiksi.”

Sitten verenimijä satuilee jotain siitä, kuinka vampyyrit saapuivat Maapallolle miljoonia vuosia aiemmin kaukaisesta galaksista. Ja siitä, kuinka vain heidän kotiplaneetaltaan voi löytyä tieto, jolla vampyyrien invaasio voidaan pysäyttää. Ihmisten kaikki aiemmat yritykset lentää planeetalle ja takaisin ovat epäonnistuneet, mutta nyt tohtori Rynningin (John Carradine) johtama retkikunta on valmistautumassa uuteen yritykseen.

Jostain syystä tätä seikkaa ei kuitenkaan ole kerrottu tohtori Rynningille, joka aikoo lennellä raketillaan Spectrum-aurinkokuntaan. Alukseen osuva säteilymyrsky ohjaa koko konkkaronkan kuitenkin vampyyrien kotiplaneetalle. Siellä miehistö valmistautuu korjaamaan aluksen vaeltamalla ympäriinsä kivikkoisessa maastossa.

HorrorOfTheBlood5WEB

Elokuvan avaruuslento on vallan tuskaista katsottavaa. Jakso koostuu lähinnä puhuvista päistä sekä jostain toisesta elokuvasta lainatusta rakettitukikohtakuvastosta – jota vieläpä näytetään usein pysäytyskuvana. Aluksen miehistölle tyhjää höpöttävä parivaljakko (Robert Dix & Vicki Volante) on puolestaan kuvattu ilman lavasteita – he yksinkertaisesti vain istuvat mustan lakanan edessä. Itse avaruusaluksen pahvilavasteet tai naisastronautin (Britt Semand) valtava peruukkikaan eivät vakuuta. Kuten eivät myöskään The Wizard of Mars -leffasta (1965) leikellyt avaruuslentokuviot. Tästä kaikesta saamme kuitenkin nauttia lähes parinkymmenen minuutin ajan.

Vieras planeetta osoittautuu maastoltaan ja ilmakehältään Maapallon kopioksi. Ainoa merkittävä ero on, että vaihtuva säteilykenttä värjää kaiken väliin vihreäksi, keltaiseksi, siniseksi tai punaiseksi. Käytännössä ratkaisu johtuu siitä, että Taganista lainatut pätkät olivat alkujaan mustavalkoisia!

HorrorOfTheBlood7WEB

Pian paljastuu, että planeetalla eletään esihistoriallista aikaa. Kitukasvuisessa kivikkomaisemassa vaeltavat miehistön jäsenet näkevät vehreissä viidakoissa riehuvia dinosauruksia ja jättiliskoja – pätkissä, joita on kierrätetty vaikka kuinka monissa elokuvissa. He pääsevät myös seuraamaan kahden kivikautisen ihmisheimon väkivaltaisia yhteenottoja.

Nuolet, keihäät, kivikirveet ja nuijat heiluvat antaumuksella, kun rauhaa rakastavat Taganit taistelevat verenhimoisia Tubetoneja vastaan. Tosin näissä loputtomiin jatkuvissa matseissa ei ole mitään logiikkaa, sillä väliin viholliset ovat leopardiasuisia käärmehemmoja ja toisinaan sapelihampaisia hyypiöitä. Hetkittäin hahmot osaavat puhua, mutta pääosin he kykenevät ainoastaan murahtelemaan.

HorrorOfTheBlood4WEB

Lopulta aluksen miehistö pelastaa Lian-nimisen (Jennifer Bishop) luolanaisen. Jotta voisivat keskustella tämän kanssa, he poraavat naisen kalloon reiän, jonne tungetaan sekä aivoaaltoja muokkaavaa seerumia että mekaaninen kommunikointilaite – jonka käyttöä tosin suositellaan vain eläimille. Myöhemmin Lian ja yksi miehistön jäsenistä (Joey Benson) rakastuvat traagisesti.

Jännitteetön ja itseään toistava kuvasto riemastuttaa paikoin. Kuten vaikkapa silloin, kun kahdella jalalla seisovat jättiravut tai suloiset ihmislepakot käyvät luolamiesten kimppuun. Vähintään hämmentäviä ovat myös yllättäen mukaan leikatut kohtaukset, joissa Maan rakettitukikohdasta tuttu parivaljakko harrastaa futuristista seksiä. Tähän operaatioon tarvitaan päähän kytketyt johdot, lukemattomia vilkkuvia värivaloja sekä hälytyskakofoninen ääniraita! Miten tämä liittyy yhtään mihinkään, jää täysin epäselväksi.

HorrorOfTheBlood8WEB

Palaillessaan takaisin alukseensa miehistö löytää rautaisen lippaan. Siitä käy ilmi, että planeetalla on aikoinaan kukoistanut korkeateknologinen kulttuuri, joka tuhosi itsensä atomisodassa. Tämän jälkeen tohtori Rynning tajuaa, ettei planeetta olekaan ihmisille turvallinen. Toisin kuin hän aiemmin uskoi, ilmassa leijuu tappava virus – joka onneksi tuhoutuu Maan ilmakehässä.

Sitten söpön kökkö pienoismalliraketti poistuu planeetalta ja elokuva päättyy. Tässä vaiheessa katsoja on vähintäänkin äimän käkenä sen suhteen, kuinka alun vampyyrimonologi ylipäätään kytkeytyy leffan muuhun sisältöön, jossa vampyyreitä ei edes mainita – saati sitten tavata.

HorrorOfTheBlood1WEB

Kokonaisuudessaan Horror of the Blood Monsters on ihastuttavan järjetön sekasotku. Hetkittäin aika käy sen seurassa pitkäksi, mutta eipä näin monesta lähteestä kasattua ja superhalvoilla uusilla pätkillä tilkittyä kalkkunaa voi kuin rakastaa. Sillä tokihan on niin, että hulluus ja nerous käyvät aina käsikynkkää!

Leffa • tai •••••
Kuva ••
Lisät •

Ei mitään lisukkeita.

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 3/19.

HorrorOfTheBlood9WEB

Kirjat – Liu Cixin: Synkkä metsä

tonitahtivaeltaja Kirja-arvostelut, Yleinen , , , , , , ,

LiuCixinSynkkaMetsaWEB

Liu Cixin
Synkkä metsä
Heian senlin
Suom. Rauno Sainio. Aula & Co

Synkkä metsä on toinen osa kiinalaisen Liu Cixinin Muistoja planeetta Maasta -trilogiaa. Kyseessä on Isaac Asimovin ja Arthur C. Clarken hengessä kirjoitettu huikea tieteissaaga, jossa koko ihmiskunnan olemassaolo asettuu vaakalaudalle.

Kakkosromaanin alussa eletään synkissä tunnelmissa. Maapalloa lähestyy Trisolaris-aurinkokunnasta valloittajalaivasto, jonka teknologia on huomattavasti ihmiskuntaa edellä. Samaan aikaan Trisolariksesta saapuneet eriskummalliset Sofonit ovat estäneet fysiikan perustutkimuksen etenemisen. Tämän oheen ne tarkkailevat aivan kaikkea, mitä Maassa tapahtuu.

Epätoivoisessa tilanteessa YK sekä Planetaarinen puolustusneuvosto päätyvät erikoiseen ratkaisuun: koska ainoastaan ihmisten ajatukset ovat suojassa Sofonien tarkkailulta, Maapallon vastastrategian suunnittelu annetaan neljän erikoisyksilön tehtäväksi. Kullekin Seinänkohtaajalle luovutetaan lähes rajattomat resurssit, joiden avulla heidän tulisi kehittää juonia trisolarislaisten pään menoksi – ideoita, joista he eivät saa hiiskahtaa kenellekään.

Yksi Seinänkohtaajista on tähtitieteilijä Luo Ji, joka on aikoinaan tutkinut kosmista sosiologiaa. Itsekeskeisenä ja laiskanpuoleisena miehenä Luo Ji käyttää saamansa resurssit kuitenkin siihen, että hankkii itselleen unelmiensa vaimon ja kotikartanon. Ihmiskunnan tulevasta kohtalosta hän ei voisi vähempää välittää. Jostain selittämättömästä syystä trisolarislaiset ottavat kuitenkin juuri hänet silmätikukseen.

Synkkä metsä on uskomattoman rikas romaani. 700-sivuisen tiiliskiven mittaan päähenkilöiksi nousee useita hahmoja, jotka omalta osaltaan avittavat ihmiskunnan kehitystä ja pohjustavat tulevaa taistelua trisolarislaisia vastaan. Kirjassa käydään laajalla skaalalla läpi niin ihmisten reaktioita ulkoavaruudesta saapuvaan uhkaan kuin mahdollisia teknologisia edistysaskelia. Keskusteluissa esitelmöidään, filosofoidaan, haikaillaan, pohdiskellaan ja ideoidaan.

Lopulta toivottomuuden ajasta hypätään parisataa vuotta tulevaisuuteen, jolloin Maapallo ja sitä hallitseva tunnelma on aivan toisenlainen kuin kirjan alkupuolella. Mittavuudessaan muutos vaikuttaa epäuskottavalta, mutta oivallusten tuoksinassa moinen seikka ei hirveästi häiritse.

Cixin tykittää kehiin monenmoisia visioita, joista ei ihmeen tuntua puutu. On suuria suunnitelmia, teknologisia saavutuksia, valtavia avaruuslaivastoja ja ihmismielen ronkintaa. Väliin kirjailijan maalaama näkemys on hyvinkin pessimistinen, mutta hetkittäin kerronta kohoaa uuden aamuruskon siiville. Tämän pyörityksen keskellä lukija ei voi kuin ihastella Cixinin mielikuvituksen lentoa – joka kuitenkin aina pyrkii olemaan kytköksissä tieteellisten teorioiden tarjoamiin aitoihin kehitysmahdollisuuksiin.

Yhtä hyvin ei toimi romaanin inhimillinen puoli. Ajatus ideologisten mielialojen muokkaamisesta poliittisten kaaderien voimin voitaneen pistää kirjailijan kotimaan piikkiin. Hämmennystä herättävät kuitenkin käsitys koko ihmiskuntaa aidosti yhdistävistä perimmäisistä arvoista sekä yleiset ilmapiirivaihtelut, jotka vaikuttavat aivan jokaisen kansalaisen tunnetilaan.

Pahiten mennään silti metsään, kun kuvioihin astuu rakkaus. Cixinin kyky kirjoittaa romanttista kuvastoa on lähinnä Harlekiini-romaanien tasolla. Niinpä saamme luettavaksemme mm. sellaisia sanataiteen kukkasia kuin ”naisen hymy oli kuin auringon valollaan täyttämä kastepisara, joka keveästi tippui kuivimpaan paikkaan hänen sydämessään” ja ”hänen yhä lapsenomainen, pehmeä äänensä ja lähteenraikas hymynsä silittivät Tylerin voipunutta sielua kuin enkelin hellät kädet”.

Jos kykenee poistamaan mielestään romaanin satakunta kehnointa sivua, käsissä on erinomaisen kiehtova vanhan koulukunnan tieteisromaani. Teos, jonka äärellä mieli lentää sfääreihin, jotka aiemmin ovat jääneet käymättömiksi korpimaiksi.

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 4/19.