Marisha Rasi-Koskinen
Mykkien lintujen museo
WSOY
Eletään elokuuta vuonna 1985. Takaristin pikkuruista kyläkoulua pitää pystyssä vanha opettaja, joka on juurtunut rakennukseen kuin vanha mänty. Iivana Jylhä on ainoana opettajana hallinnut luokkahuonetta ja koko kylän ilmapiiriä vuosikymmeniä. Kun Takaristiin ilmestyy kaksi outoa tyttöä undulaatteineen, tasapaino järkkyy. Alkaa tapahtumien ketju, jota kukaan ei voi pysäyttää.
Neljä vuosikymmentä myöhemmin tuore ylioppilas Veronika tekee podcastia kadonneista kylistä ja päätyy moottoritien alle jääneeseen Takaristiin. Metsittyneiden raunioiden keskellä todellisuus alkaa liukua unien puolelle. Joku kuvaa Veronikaa vanhalle videokasetille ja undulaatit kuolevat, yksi kerrallaan.
Mykkien lintujen museo on romaani, joka avaa vähin äänin hiljaisuuden kerrostumia. Kertomuksen keskeinen metafora on koulun yläkerrassa sijaitseva täytettyjen, mykkien lintujen museo. Linturaukat ovat symboleja kaikille niille oppilaiden tunteille ja kokemuksille, jotka ovat vuosien saatossa menettäneet äänensä. Romaanin keskeinen teema on tämän hiljaisuuden periytyminen. Häpeä ja pelko muuntuvat lopulta sukupolvet ylittäväksi traumaksi.
Kahdessa ajassa kulkeva tarina vaatii aluksi keskittymistä, sillä 1980-luvun jaksot vaihtavat näkökulmaa tiheään ja lapsikertojia on useita. Kun rytmiin pääsee sisään, lukeminen on nautinto. Loppua kohden tunnelma muuttuu hyvin tiheäksi ja jännittäväksi, ja romaani vetää lukijan mukaansa kuin mustavetinen erämaalampi, jonka pohjaa ei näe.
Tarinan eri ulottuvuuksista on vaikea sanoa mitään spoilaamisen pelossa, mutta tasoja tosiaan riittää. Rehevän metsän ja autiotalojen hiljaisuus on pettävää. Mykkien lintujen museo vie lukijan unenomaiselle tutkimusmatkalle, joka vähitellen paljastuu yliluonnolliseksi ansaksi.
Romaani on itsenäinen osa todellisuuden rajoja tutkivaa trilogiaa, johon kuuluvat myös teokset Auringon pimeä puoli ja Pudonneet. Mykkien lintujen museo on tarina traumasta, muistamisesta ja siitä, miten menneisyys löytää tiensä takaisin.
Melina Marras
Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 3/26.
