kirjat

Uutiset – Helsingin Kirjamessut 2015

tonitahtivaeltaja Uutiset ,

Kirjamessu2015WEBHelsingin Kirjamessut 2015

Kirjamessut valtaavat Helsingin Messukeskuksen 22.–25. lokakuuta. Kirjallisuuden ystävien jokavuotinen päätapahtuma tarjoilee jälleen huimat kasat ostettavaa, katsottavaa, löydettävää ja kuunneltavaa. Esillä ovat niin uutuuskirjat, antikvariaattien aarteet kuin valtava määrä ohjelmaa! Messut ovat avoinna torstaina klo 10–18, perjantaina klo 10–20, lauantaina ja sunnuntaina klo 10–18.

Paikalla on tietenkin tuttuun tapaan myös pääkaupunkiseudun scifi-seurojen yhteinen myyntitiski, josta voit hankkia edullisesti niin vanhoja lehtiä, badgeja, oheistuotteita kuin messevillä palkinnoilla varustettuja arpoja. Löydät osastomme osoitteesta 6h131 aivan Louhi-lavan viereltä. Samassa yhteydessä on myös Helsingissä vuonna 2017 järjestettävän Worldcon 75 -tapahtuman infopiste.

Muista myös kirjamessujen scifi-ohjelma perjantaina 23.10. klo 17.30-20.00 Louhi-lavalla:

klo 17.30 Nälkäpelien ja outolintujen yhteiskunnat – miksi nuorille kirjoitetaan synkkiä tulevaisuuksia?
Eija Lappalainen, Marianna Leikomaa, Vesa Sisättö

klo 18.15 Maailmoja luomaan!
Maailmanrakennuksen työpajassa luodaan yhdessä fantasiamaailma tai pari vapaasti hyödynnettäväksi. Ohjelmanumero toteutetaan yhdessä KirjaKallion kanssa ja se on suunnattu kaikenikäisille kirjoittamisen harrastajille.
Kaisa Ranta

klo 18.45 Kuvastaja-palkinnon jako
Suomen Tolkien-seura jakaa Kuvastaja-palkinnon viime vuoden parhaalle suomalaiselle fantasiakirjalle.
Marianna Leikomaa

klo 19 Worldcon tulee Helsinkiin!
Jukka Halme, Saija Aro

klo 19.30 Meistäkö marsilaisia?
Kirjailija Risto Isomäki pohtii Mars-matkailun ja Marsissa elämisen mahdollisuuksia Andy Weirin Marsilainen-romaanin innoittamana. Kirjan pohjalta on teattereihin jo saapunutkin Ridley Scottin ohjaama elokuva.

Messuilla nähdään!

Kirjat – Anne Leinonen: Pienen rasian jumala ja muita novelleja

tonitahtivaeltaja Kirja-arvostelut , , , , ,

LeinonenPienenRasiaJumalaWEBAnne Leinonen
Pienen rasian jumala ja muita novelleja
Atena

Anne Leinonen lukeutuu suomalaisten spefi-kirjoittajien kärkikaartiin. Hänen tuotantonsa on erittäin monipuolista ja kattaa kaikki mahdolliset tyylilajit uuskummasta avaruusscifiin. Pienen rasian jumala -novellikokoelma painottuu maanläheisiin tarinoihin, joista ei kuitenkaan puutu vaihtelua ja ihmeen tuntua.

Joitain yhteneväisyyksiäkin kertomuksista löytyy. Mukana on useita novelleja, jotka ammentavat aineksensa suomalaiskansallisesta perinnemaisemasta. On pieniä puisia tupia ja maalaiskyliä, joissa elämä kulkee luonnon muovaamia polkuja – oltiin sitten menneessä, tulevassa tai kokonaan toisella planeetalla.

Hyvä esimerkki tästä tyylilajista on ihmissusimyyttiä vahvasti inhimillistävä Tuonenkalma, surmansuitset. Siinä syrjäisessä mökissä asuva äiti vie vastasyntyneen petolapsensa suolle kuolemaan, mutta sisko ottaa salaa huolehtiakseen pahalaisesta veljestään.

Oman lisänsä tarinaan tuovat vanhat kansan väentaiat, arjen nihkeä ankaruus sekä perhekuvaus, jossa vaimon osana on alistua ja tyttären arvo on hänestä saatavissa naimarahoissa. ”Tuokin naisenpuoli pitäisi jollekulle naittaa, ei täällä söisi ruokiamme.”

Pikkukylien aitoissa ja kammareissa liikutaan myös kuoleman ympärillä pyörivissä tarinoissa Ken vainajia muistelee ja Kutsuvat sitä kuolemaksi. Ken vainajia muistelee -novellissa kuolleet täytyy unohtaa ja vyöttää tiukasti maahan, jotta he eivät palaisi takaisin ihmisten keskuuteen. Jälkimmäisessä tarinassa teknisesti ja tiedollisesti taantunut yhteisö on eksyksissä kuolemanjälkeisen virtuaalielämän käsitteen kanssa.

Molemmissa novelleissa päällepäin yksinkertaiselta näyttävä arki vinksahtaa taitavasti spefi-elementtien vietäväksi. Kertomusten ytimessä pysyvät silti aina aidonoloiset ihmiset, heidän elämänarvonsa ja tunteensa: rakkaus, kaipuu, tuska ja syyllisyys.

Leinosella riittää omaperäisiä ideoita, eikä hän tyydy vain yhden aiheen tai teeman ympärille rakentuviin tarinoihin. Esimerkiksi Sanojen mahti -novelli käsittelee sekä hyvin erikoista vierasta planeettaa, Maapallolle saapuneita hämmentäviä muukalaisia, todellisuuden pirstoutumista, perheensä menettäneen miehen angstia että pakkomielteiselle ristiretkelle lähtevän suurlähettilään dilemmaa. Ja kaikki tämä tehtynä yhtenä saumattomana kokonaisuutena!

Kutkuttavaa outoutta on tarjolla myös kirjan niminovellissa, jossa nuori poika kohtaa vanhan miehen ja oppii jotain uutta itsestään. Tapahtumien taustalla käyskentelevät taivaisiin asti yltävät, valtavat jumalolennot, jotka eivät kiinnitä ihmisiin mitään huomiota. Eivätkä pienetkään jumalat ole enää pitkään pieniä.

Ihoon kirjoitettuja tarinoita, täydellistä todennäköisyysmatematiikkaa ja dna-koodattuja lapsijäljitelmiä. Ahneutta, pelkoja, luopumista, onnea ja kauneutta. Leinosen taitavasti kirjoitetut ja vetävästi kerrotut novellit taipuvat moneen suuntaan peri-inhimillisten päähenkilöidensä ympärillä. Tästä on hyvä spefi-kirjallisuus tehty.

Erinomaisen kokoelman ainoa hairahdus on, ettei siinä kerrota, että suurin osa kirjan tarinoista on aiemmin julkaistu kotimaisissa sf-lehdissä ja -antologioissa. Ratkaisussa on hienoista huijauksen makua.

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 3/15.

Kirjat – Margaret Atwood: Uusi maa

tonitahtivaeltaja Kirja-arvostelut , , , , , ,

AtwoodUusiMaaWEBMargaret Atwood
Uusi maa
MaddAddam
Suom. Kristiina Drews. Otava

Uusi maa on kolmas osa Margaret Atwoodin tuhtia ja kunnianhimoista MaddAddam-trilogiaa. Kirja käynnistyy hetkestä, jossa Oryx ja Crake ja Herran tarhurit -romaanien tarinalinjat kohtaavat.

On kulunut puolisen vuotta lähes koko ihmiskunnan hävittäneestä keinotekoisesta pandemiasta. Herran tarhurit -ekokommuunin ja MaddAddam-bioterroristiryhmän harvat eloonjääneet ovat perustaneet yhteisön, joka yrittää selvitä hengissä uudessa maailmantilanteessa. Vaaroja aiheuttavat niin geenimuovatut älysiat kuin raa’an Verikuula-pelin koulimat väkivaltaiset veteraanit.

Pian myös nerokkaan Craken kehittelemät muuntogeeniset crakelaiset lyöttäytyvät ryhmän seuraan. Tämä laboratorioissa muovattu humanoidilaji edustaa luojansa näkemystä täydellisistä ihmisistä. Fyysisesti virheettömistä, mutta ajatuksiltaan naiivin lapsenomaisista crakelaisista on siivottu pois niin aggressiivisuus, mustasukkaisuus, omistamisenhalu kuin lihanhimokin.

Lammaslaumaa muistuttavat crakelaiset eivät ymmärrä pelon käsitettä, parittelevat vailla estoja ja syövät vain vihreitä lehtiä. He kommunikoivat laulullaan eläinten kanssa ja ovat perusluonteeltaan ystävällisiä, luottavaisia sekä hyväuskoisia. Tarinoiden kautta he ovat korottaneet Craken lempeäksi jumalhahmoksi. Hyväntekijäksi, jonka jokainen teko ja sana on autuas.

Asetelma rakentaa romaaniin antoisaa ristiriitaa, sillä juuri Crake loi Super-Onni-pillerit, jotka pyyhkivät ihmiskunnan olemattomiin. Hän koki, että totaalinen perikato oli ainoa keino pelastaa Maapallon luonto ja eläimet ihmisten ahneudelta ja tuhovimmalta.

Myyttiset kertomukset Craken urotöistä valottavat hienosti uskontojen syntymekanismeja ja tarinoiden voimaa. Legenda korvaa todellisuuden, ja huolimaton lausahdus ja sen epätoivoinen selitysyritys muuttuvat pyhäksi sanaksi. Niinpä crakelaisille on aivan turha väittää, ettei Vittu oikeasti tarkoita Craken lähettämää näkymätöntä sankaria, joka lentää heidän avukseen pahimman hädän hetkellä.

Myös elämäntapaopetukset on helppo saada juurtumaan, kun toteaa, että kyseessä on luojalta saatu käsky. Kun narratiivit toistuvat ja leviävät, niistä tulee uskonkappaleita, joiden totuutta ei sovi kyseenalaistaa.

Romaanin toinen keskeinen juonne on Herran tarhureita johtaneen Aatami Ensimmäisen veljen, Zebin, elämäntarina. Siihen kietoutuu myös suhde Tobyyn, kirjan keskushahmoon.

Zebin kautta lukijalle esitellään tuhoa edeltäneen maailman dystopistisia ulottuvuuksia. Yhteiskunta, jossa valta on valunut ahneiden suuryritysten käsiin ja ihmiset jakautuneet rikkaisiin ja köyhiin.

Korporaatioiden muurien sisäpuolisissa Piireissä nautitaan yltäkylläisestä elämästä, kun slummiutuneissa Rahvaanmaissa henki on halpa, palkka olematon ja seksibisnes kukoistaa. Terveysfirmalla menee taatusti lujaa, kun se ensin levittää tautia ja sitten myy siihen kalliita hoitokeinoja.

Perinteiseen tapaan piiskasta saavat myös äärikonservatiiviset tv-pastorit, jotka saarnaavat hyveellisyyttä ja nyhtävät seurakuntalaisiltaan rahat samalla, kun itse rypevät perversioiden keskellä.

Dystopiaosastolla Atwoodin romaani polkee moneen kertaan kaluttuja latuja. Hänen tekstinsä on kuitenkin niin valovoimaista ja kuvailunsa niin elämänmakuista, että sisällön kliseisyys on helppo antaa anteeksi. Sama pätee kirjan hetkittäisiin notkahduksiin poikakirjamaisen seikkailuviihteen ja harlekiini-romanssien tunnelmiin. Vastapainoksi kun on tarjolla moniulotteisia henkilöhahmoja, herkullista dialogia, piikikästä satiiria sekä aitoa huolta planeettamme tulevaisuudesta.

Kokonaisuutena MaddAddam-trilogia on vahva ja vaikuttava visio ihmiskunnan kohtalonhetkistä. Hyvää tieteiskirjallisuutta, joka tekijänsä ansiosta saanee lukijoita myös niistä piireistä, jotka yleensä suhtautuvat scifiin nyreästi. Ja mikäs sen hienompaa.

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 3/15.

Kirjat – Jeff VanderMeer: Hävitys

tonitahtivaeltaja Kirja-arvostelut , , , , , ,

VanderMeerHavitysWEBJeff VanderMeer
Hävitys
Annihilation
Suom. Niko Aula. Like

Jeff VanderMeer on suomalaisille tuttu nimi Tähtivaeltajan sivuilta jo vuosikymmenen takaa. Hän on nerokas työmyyrä, joka on kirjailijauran ohessa toimittanut vaimonsa kanssa kasoittain laadukkaita antologioita. Tuoreella Eteläraja-trilogiallaan VanderMeer on noussut megatähdeksi, joka niittää kirjallisuuspalkintoja ja valloittaa sydämiä myös valtavirtayleisön puolella.

Alue X:llä pätevät omat luonnonlait. Näiltä ominaisuuksiltaan se muistuttaa M. John Harrisonin Saudaden vyöhykettä ja Kefahuchin vuota, mutta Alue X on henkilökohtaisempi. Se ei ainoastaan lumoa ihmisiä käsittämättömyydellään, vaan viekoittelee heitä ymmärryksen rajalla olevilla kysymyksillä – ja lupailee vastauksia niille, joilla on valmiudet ne nähdä.

Kahdestoista retkikunta lähetetään X-alueelle hankkimaan kyseisiä vastauksia. Mukana on biologi, psykologi, maanmittari ja antropologi. Pitkän koulutusjakson jälkeen he eivät muita nimiä toisistaan käytäkään. Kun ryhmä pääsee aiemman retkikunnan pystyttämään perusleiriin, se ryhtyy tutkimaan ympäristöään ja löytää tornin, joka kohoamisen sijaan vajoaa maan alle. Eikä tämä ole tornin oudoin ominaisuus.

Myös biologin aviomies on käynyt Alue X:llä, ja toisin kuin moni muu hän on palannut sieltä. Miten se tapahtui, kukaan ei osaa kertoa – eikä hän ehkä sittenkään palannut. Biologin motivaatiot liittyä retkikuntaan ovat kuitenkin monitahoisemmat kuin vain siippansa jalanjäljissä kulkeminen. Kyse on siitä, kuka hän sisimmässään on ja mitä hän elämältään haluaa. Hänen valintansa on joka tapauksessa sekä mahdollisuus että riski, sillä kun ihminen astuu Alue X:ään, Alue X astuu ihmiseen.

Kiinnostavinta ei lopulta ole, kuka selviää hengissä ja kuka ei, vaan se, mitä selviytyminen ylipäätään tarkoittaa.

Hävitys on kertomus niin ekokatastrofista, tutkimusmatkailijoista kuin elämästäkin. Ei elämän tarkoituksesta vaan siitä, mitä elämällä on tarjottavanaan.

VanderMeeria on väliin verrattu Lovecraftiin. Ymmärrän ajatuksen, vaikka nauran sille päin naamaa. Lovecraft kirjoitti kosmista kummaa, VanderMeer uuskummaa. Heidät erottaa kuitenkin toisistaan se yksinkertainen seikka, että VanderMeer on kirjallinen nero, jonka teksti suorastaan laulaa.

Hävityksessä tasoja ja merkityksiä riittää useammalle lukukerralle. Vaikka käännös on mitä erinomaisin, herättää teksti halun lukea kirjan myös alkukielellä, jottei pieninkään yksityiskohta jäisi huomaamatta.

Mitäpä Hävitystä enempää kehumaan. Tämän täytyy olla seuraava Tähtivaeltaja-palkinnon voittaja tai syön hattuni.

Shimo Suntila

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 3/15. Kyseinen numero ilmestyy elo-syyskuun taitteessa.

Kirjat – Esa Mäkinen: Totuuskuutio

tonitahtivaeltaja Kirja-arvostelut , , , , ,

EsaMakinenTotuuskuutioWEBEsa Mäkinen
Totuuskuutio
Otava

Toimittaja Esa Mäkisen esikoisromaani Totuuskuutio sijoittuu lähitulevaisuuden valvontayhteiskuntaan. Se on vahvasti kiinni tässä ajassa, sillä hyvin monet kirjan ahdistavista asioista ovat jo käyneet lähes toteen tai ovat ainakin hyvää vauhtia toteutumassa.

Tero Lilja on menestyvä täsmäyttäjä hakukone- ja palvelujätti Celsiuksessa. Hän työskentelee yritysten ja julkkisten maineenhallinnan parissa. Kun menestyvä laulaja törttöilee kännissä ja kourii tarjoilijaa, Tero pitää huolen, että tieto oiotaan – eli täsmäytetään – maksavien asiakkaiden edun mukaiseksi. Koko palvelun kyseenalaisuus kiteytyy Teron esimiehen puistattavaan lausahdukseen ”Oikeus unohdukseen tarkoittaa myös oikeutta tulla muistetuksi oikein”. Työn moraalinen pohdinta ei Teroa kuitenkaan kiinnosta, ei ennen kuin täsmäytys liippaa liian läheltä hänen omaa elämäänsä.

Totuuskuutio on sekä lähitulevaisuustrilleri että suoranainen ennuste siitä, mihin olemme jo matkalla. Kirja tarkkailee tiukasti Googlen ja muiden jättimäisten internetyhtiöiden kehityskäyrää ja jatkaa viivaa pelottavan uskottavalta vaikuttavaan suuntaan. Teos on myös Dave Eggersin The Circle -romaanin hengenheimolainen – pisteliäs ja ironinen kuvaus valvontayhteiskunnasta. Mäkinen piikittelee niin nykyjournalismia kuin ihmisiä kuluttajina. Hänen näkemyksensä tosi-tv-viihteen tulevaisuudesta huvittaa ja ahdistaa.

Romaani esittää monenlaisia kysymyksiä, jotka ovat juuri nyt ajankohtaisia. Kenellä on oikeus internetissä olevaan tietoon? Mikä on yhtiöiden ja valtioiden vastuu? Kuinka paljon netissä muokataan informaatiota haluttuun suuntaan? Mäkinen ei kuitenkaan marinoi romaaniaan vainoharhassa, sillä Totuuskuution tyyli on varsin arkista ja toteavaa. Se tekee kirjan tapahtumista uskottavia. Jopa niin, että välillä unohtaa, etteivät romaanin esittämät visiot olekaan vielä tosiasioita.

Erityisen ilahduttavaa on Mäkisen kyky viljellä yksityiskohtia, mutta silti ilmaista asiansa tiiviisti. Kirjailija on myös miettinyt kokonaisuutta monelta kantilta eikä ratsasta pelkästään ihmisten yksityisyyden menettämisen peloilla. Totuuskuution sivujuonteena kulkee ekologisen katastrofin partaalla taiteileva maailma, jossa hiilivaluutta on kultaakin kalliimpaa ja väestö jakautunut yhä vahvemmin voittajiin ja häviäjiin.

Romaanin heikkous on ohueksi jäävä henkilökuvaus. Päähenkilö Terosta saa sentään jonkinlaisen otteen, mutta muut hahmot jäävät etäisiksi silueteiksi. Toinen särö kuution kylkeen tulee juonesta, joka on asetelman mahdollisuuksiin nähden turhan yksioikoinen.

Puutteineenkin Totuuskuutio säilyttää muotonsa, joten teoksen kulmien suoruutta ei tarvitse epäillä. Kirja pistää aivot hyrräämään eikä sorru tarjoilemaan valmiita vastauksia herättämiinsä kysymyksiin.

Vaan mikä se kaiken keskiössä oleva Totuuskuutio lopulta on? Eräänlainen taideteos, kaikkinäkevän silmän symboli.

Aleksi Kuutio

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 2/15.

Kirjat – Tiina Raevaara: Yö ei saa tulla

tonitahtivaeltaja Kirja-arvostelut , , , , , ,

RaevaaraYoEiSaaTullaWEBTiina Raevaara
Yö ei saa tulla
Paasilinna

”Se, mikä ihmisessä on, koituu hänen kohtalokseen.”

Tiina Raevaara arvosteli Tähtivaeltajan numerossa 1/12 saksalaisen E. T. A. Hoffmannin novelliklassikoita sisältäneen Yökappaleita-kokoelman. Hän nosti erityisesti esiin vaikuttavan Nukuttaja-tarinan, jonka keskiössä ovat mm. pakkomielteet, nukkenainen sekä silmiä irti riipivä Nukkumatti-hahmo. Nyt Raevaara on kirjoittanut hienon romaanin, joka varioi samaa aihioita suomalaisissa maisemissa.

Yö ei saa tulla on eräänlainen moderni versio goottilaisesta kauhuromantiikasta. Jyhkeiden kivilinnojen sijaan kirjan tapahtumat sijoittuvat synkän sateiseen Helsinkiin. Sieluttoman harmaaseen kaupunkiin, joka on pelkkä kulissi jollekin, mitä meidän ei haluta näkevän.

Hieman päälle kaksikymppinen Johannes on kotoisin pienestä merenrantakaupungista. Nykyisin hän asuu Helsingissä, jossa työskentelee aikaa mittaavien kellojen täyttämässä kaupassa. Tästä huolimatta aika on eräässä mielessä pysähtynyt hänen kohdallaan. Olemassaololla ei ole suuntaa tai tarkoitusta, ja Johannes tuntee itsensä heikoksi ja mitättömäksi. Naiset ja läheisyys ovat nuorelle miehelle lähinnä kammon aihe. Kaikki tämä kytkeytyy jotenkin viisi vuotta aiemmin kuolleeseen sydänystävään, Aalo-tyttöön, jonka muisto ei jätä poikaa rauhaan.

Johanneksen tasapaksu arki saa hyytävän käänteen, kun Aalon veli Antti palaa kuvioihin. Vimmainen Antti halajaa kostoa. Kohteena on nilja bisnesmies Sandvall, jolla oli suuri rooli Aalon murhenäytelmässä. Sandvall on tapettava, ja siihen tarvitaan myös Johanneksen apua.

Antin orkestroimassa pyörityksessä Johannes päätyy moninaisten outojen ilmiöiden riepoteltavaksi. Todellisuuden pinta alkaa rakoilla, kun nuorta miestä kiusaavat painajaiset, harhanäyt ja muistikatkot. Eteen vyöryvät niin mereen sulaneen Aalon tyhjinä syyttävät silmäkuopat kuin pimeissä nurkissa vaaniva hirviömäinen Nukkumatti. Mahdottomat yössä kirskuvat raitiovaunut, ylösalaisin kulkevat junat ja harmaankalpeat hahmot, jotka kulkevat usvaisilla kaduilla vaihtamassa nukkuvien ihmisten silmiä.

Tukea ja turvaa tarjoavat vain unilääkkeet sekä Sandvallin nukkemainen vaimo, joka on niin heiveröinen, että hänen seurassaan Johanneskin voi tuntea itsensä vahvaksi ja voimakkaaksi, aidoksi mieheksi.

Kun mysteerit vähitellen avautuvat, käy yhä selvemmäksi, etteivät Johanneksen muistikuvat Aalon kohtalosta välttämättä vastaa totuutta. Onko hän ylipäätään niin viaton hiirulainen kuin antaa minäkertojan roolissaan ymmärtää?

Johanneksen irrationaaliset pelkotilat ja ahdistuskohtaukset tulevat lihaksi Raevaaran vakuuttavan kuvauksen kautta. Teksti imee lukijan osaksi fantastisia painajaisvisioita, jotka ovat pullollaan symboliikkaa ja piilomerkityksiä. Jykevien lukkojen taakse piilotettuja psykologisia traumoja. Sokeutta omille teoilleen.

Yö ei saa tulla käy kiehtovaa kirjallista keskustelua Hoffmannin novellin kanssa. Se toimii kuitenkin vaivatta myös lukijoille, joille alkuperäinen tarina ei ole tuttu. Kirjan tunnelma on tiivis ja alitajuinen pelko käsinkosketeltava. Samalla teos tarjoaa paljon tulkittavaa, näkyjä ja viittauksia, jotka huutavat rakentamaan yhteyksiä ja merkityksiä.

Sanotaan, että silmät ovat sielun peili. Mutta niistä heijastuva kuva ei ole aina kaunis. Tai sellainen, jonka haluaisi koskaan kohdata.

”Nukkumatti oli laskeutumassa jostain toisesta todellisuudesta keskelle makuuhuonettani.”

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 2/15.

Kirjat – Robert W. Chambers: Keltainen kuningas

tonitahtivaeltaja Kirja-arvostelut , , , ,

KeltainenKuningasWEBRobert W. Chambers
Keltainen kuningas
The King in Yellow
Suom. Jussi Korhonen. Basam Books

Keltainen kuningas on yli vuosisadan vanha novellikokoelma, jonka tarinoissa osassa on yliluonnollisia elementtejä ja osassa ei. Kertomusten tyyli pysyy kuitenkin samanlaisena, romanttisen jännitteisenä, kautta linjan.

Kirjan alkuosan muodostaa neljä novellia, joissa käsitellään näytelmää nimeltä Keltainen kuningas. Näytelmän lukeminen ajaa ihmiset hermoheikkoon tilaan ja jopa hulluuteen – ja voi niitä onnettomia, jotka kohtaavat itse Keltaisen kuninkaan. Tapahtumapaikkoina toimivat taiteilijoiden Pariisi sekä eriskummallinen New York, josta löytyy mm. kaupungin pyörittämä itsemurhakammio.

Kuningas ja hänen keltainen merkkinsä pysyvät tarinoissa pääosin taustalla. Niinpä mukaan mahtuu muitakin outoja elementtejä, kuten elollisen materian patsaaksi muuttava neste sekä häiriintynyt ihmisraunio, joka putsaa korvausta vastaan ihmisten tahraantuneita maineita. Tragedia on vahvasti läsnä, mutta nykypäivän trendeistä poiketen kaikki ei aina pääty kaameimmalla mahdollisella tavalla. Aihepiirin novelleista vahvimpia ovat Maineiden paikkaaja ja Keltainen merkki.

Kokoelman neljässä viimeisessä novellissa seikkaillaan myös Pariisissa. Robert W. Chambers opiskeli aikoinaan taidetta Pariisin Acadèmie Julianissa, mikä näkyy syvänä paikallistuntemuksena. Kirjailija pudottelee suvereenisti niin katujen kuin kahviloidenkin nimiä, mutta rakentaa niille myös luonteen. On puisto, josta näkyy kirkko, tai tietty silta, jota pitkin päästään Latinalaiskorttelista Riemukaarelle. Katuvilinässä on koetun elämän maku. Kertomusten tunnelma on siinä määrin kiihkeän unenomainen, ettei spekulatiivisia elementtejä ehdi edes kaivata.

Chambersin novellit olivat tuttuja H. P. Lovecraftille, ja tämä poimikin Keltaisen kuninkaan osaksi omaa Cthulhu-mythostaan. Ja miksikäs ei, hulluuteen ajava näytelmä sopii oivasti kirjahyllyyn Necronomiconin viereen. Chambersin kokoelma on innoittanut monia muitakin taiteilijoita aina kirjailijoista heavyrokkareihin. Vahvoja viittauksia löytyy myös True Detective -televisiosarjasta, mikä on nostanut Chambersin jälleen suosioon.

Keltainen kuningas on upottava sukellus 19. vuosisadan lopun boheemielämään. Sitä on monasti tituleerattu kauhukirjallisuuden klassikoksi eikä suotta. Paikoitellen novellien lopetuksista puuttuu silti se potku ja purenta, jota moderni lukija automaattisesti odottaa.

Shimo Suntila

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 1/15.

Kirjat – Suomi-spefi pärjää maailmalla

tonitahtivaeltaja Kolumni , , , , ,

UlkkisKannetParin edellisen blogijutun myötä nousi taas mieleen, kuinka hyvin kotimaisella scifillä ja fantasialla nykyisen menee ihan maailmankin mitassa.

Tähtivaeltaja-palkintoehdokkuuksia on suomalaisille kirjoille siunaantunut viime vuosina useita – vuoden 2014 sadosta peräti kolme kotimaista teosta nousi viiden kärkeen. Aiempina vuosina listoilla ovat keikkuneet mm. Johanna Sinisalon Auringon ydin, Emmi Itärannan Teemestarin kirja sekä Eija Lappalaisen ja Anne Leinosen Routasisarukset. Vuosina 2011 ja 2012 jopa voitot tulivat Suomeen kiitos Hannu Rajaniemen Kvanttivarkaan ja Maarit Verrosen Kirkkaan selkeää -romaanin.

Elokuvapuolella maailmaa on valloitettu niin Iron Skyn kuin Rare Exportsin voimin. Nyt on vuorossa Big Game ja tulevaisuudessa Iron Sky -jatko-osa The Coming Race.

Myös kirjojen ja novellien käännösosastolla menee lujaa. Johanna Sinisalon moneen kertaan palkitun ja Japania myöten levinneen Troll: A Love Story -romaanin jalanjäljissä maailmalle ovat levinneet mm. Sinisalon seuraavat teokset, Rajaniemen huumaava The Quantum Thief -trilogia, Pasi Ilmari Jääskeläisen ylistetty The Rabbit Back Literature Society ja Itärannan huikealla ensipainoksella Yhdysvalloissa liikkeellelaskettu Memory of Water. Leena Krohnista ja Jyrki Vainosesta nyt puhumattakaan

Tämän oheen myös suomalaisia novelleja on kääntynyt kiitettävissä määrin englanniksi ja muillekin kielille. Viime vuodelta esiin voi nostaa vaikkapa Jääskeläisen Where the Trains Turn (Tor.com) ja Letter to Lethe (Words Without Borders), Hannu Rajaniemen Invisible Planets (Reach for Infinity), Inkeri Kontron The Dying Embers (Strange Horizons) ja Shimo Suntilan Daughters! (Words Without Borders). Sekä tietenkin Finnish Weird -lehdessä julkaistut Tiina Raevaaran Gordon’s Story ja Jenny Kangasvuon Flow My Tears, Fall from Your Springs!

Suomalaiset tekstit on myös noteerattu hienosti maailmalla. Alan suurimman lehden, Locuksen, vuoden suositeltavat teokset listalta löytyy rutkasti suomalaisväriä. Romaanilistalla komeilevat sekä Hannu Rajaniemen The Causal Angel että Johanna Sinisalon The Blood of Angels. Nuortenkirjojen listalta löytyy Itärannan Memory of Water. Pienosromaaneissa loistaa Jääskeläisen Where the Trains Turn ja novelleissa Rajaniemen Invisible Planets.

Eikä pidä unohtaa Itärannan romaanille siunaantunutta Philip K. Dick -palkintoehdokuutta!

Tilanne on siis kovin valoisa – loisteliaampi kuin kukaan olisi vielä joitain vuosia sitten saattanut edes kuvitella. Täytyy toivoa, että tällä tiellä jatketaan myös tulevaisuudessa, sillä suomalaisella spefi-kirjallisuudella on paljon annettavaa myös ulkomaisille lukijoille.

Toni Jerrman

Kirjat – Marisha Pessl: Yönäytös

tonitahtivaeltaja Kirja-arvostelut , , , , ,

PesslNightFilmWEBMarisha Pessl
Yönäytös
Night Film
Suom. Laura Beck. Otava

Kaikkia mysteereitä ei ole tarkoitettu avattaviksi. Ainakaan, jos totuudesta ei ole valmis maksamaan kovaa hintaa.

Amerikkalaiskirjailija Marisha Pesslin toinen romaani, Yönäytös, herätti maailmalla jo ennakkoon niin suurta pöhinää, että se julkaistiin pikavauhtia myös suomeksi. Käytännössä lähes samaan aikaan kuin Yhdysvalloissa. Kyseessä on arvoituksilla ja hämärillä johtolangoilla pippuroitu vetävä lukuromaani, jota on vaikea laske kesken käsistään – ihan siitäkin huolimatta, että sivuja tiiliskiveen on eksynyt yli seitsemänsataa.

Scott McGrath on maailmaa nähnyt tutkiva reportteri. Hänen uransa kokee pahan kolauksen, kun hän syyttää erakkomaista elokuvaohjaaja Stanislas Cordovaa vaaralliseksi, Charles Mansonin kaltaiseksi saalistajaksi. Kunnianloukkaus ilman pitäviä todisteita tekee harvemmin hyvää journalistin uskottavuudelle.

Muutamaa vuotta myöhemmin Cordovan tytär Ashley kuolee epäselvissä olosuhteissa. Tämä herättää jälleen McGrathin pakkomielteen, joten hän ryhtyy entistäkin määrätietoisemmin tutkimaan ohjaajan ja tämän tyttären salaisuuksiin verhottua elämää. Yhdessä kahden nuoren kumppaninsa kanssa hän jäljittää Cordovat tavanneita ihmisiä ja saa heidät avautumaan kokemuksistaan.

Vähitellen esiin keriytyy kuva todellisuuden pimeälle puolelle sukeltaneesta nerosta, joka on valmis uhraamaan kaiken vimmaisten visioidensa vuoksi. Hurjat noitamenot, salatieteet ja lapsiuhrit värittävät kertomuksia – tai niin ainakin McGrath kuulemastaan päättelee. Mutta mikä on totuus? Onko kyseessä pelkkä huhujen kimara vai kumpuavatko Cordovan elokuvien hypnoottiset pelkotilat aidon pahuuden syövereistä?

Romaanin parasta antia ovat Cordovan filmien kuvaukset ja analyysit. Valtavalle maatilalleen sulkeutunut ohjaaja ei anna haastatteluja, mikä vain lietsoo hänen kauhuelokuviensa synkkiä tulkintoja. Pahaenteisyyttä lisäävät näyttelijöiden oudot katoamiset ja se, että Cordovan viimeisimmät filmit on luokiteltu niin ahdistaviksi, ettei niitä ole päästetty lainkaan viralliseen levitykseen. Salaisten näytösten ohessa kielletyt leffat voi katsoa vain kädestä käteen leviävinä piraattiversioina. Näissä elokuvissa maailma ja ihmissielu revitään vereslihalle eikä mikään ole katsomiskokemuksen jälkeen ennallaan.

Pessl osaa rakentaa kirjaan jännitteitä, jotka kuljettavat tarinaa mukaansatempaavasti. Kun päähenkilöt lopulta tunkeutuvat Cordovan tilalle, kiristyy vainoharhainen tunnelma käsinkosketeltavaksi. Myös romaanin ensimmäinen päätös on hämmästyttävän älykäs. Valitettavasti se toinen vetää hyvältä ratkaisulta jalat alta.

Pisteet ansaitsee kirjailijan paneutuminen henkilökuviin. Pääosa teoksen hahmoista on täysipainoisesti hahmoteltuja, omaehtoisia persoonallisuuksia. Tosin kaikkien vastaantulijoiden hillitön into tilittää McGrathille aiemmin salassa pitämiään Cordova-muistoja ei ole kovin uskottavaa. Muutenkin kerrontaa olisi voinut virtaviivaistaa, sillä nyt haahuillaan turhaa mustan magian hallusinatorisilla sivupoluilla.

Tavanomaisesta psykologisesta trilleristä Yönäytöksen erottaa kokeellinen toteutus. Normaalin tekstin sekaan on ympätty nettisivuja, lehtijuttuja ja poliisiraportteja visuaalisesti toisintavaa materiaalia. Konsepti ei ole pelkkää erikoisuuden tavoittelua, sillä se tuo tarinaan sekä realismin henkeä että tuoreita kerronnallisia keinoja.

Aiheen mukaisesti romaaniin on tietysti upotettu myös rutkasti elokuva- ja kirjallisuusviitteitä. Tämän ohessa piikitellään nykypäivän älyvapaata pikakulutuskulttuuria, jossa Twitter-viestit ovat korvanneet laatujournalismin.

Yönäytöstä on helppo suositella sekä kauhuelokuvien että jännärien ystäville. Se ei vedä vertoja Theodore Roszakin mestarilliselle, Tähtivaeltaja-palkitulle Flicker-romaanille (ks. Tähtivaeltaja 1/97), mutta tarjoilee silti ihan fiksun ja filmaattisen lukurupeaman.

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 1/14.

Kirjat – Alastair Reynolds: Terästuulen yllä

tonitahtivaeltaja Kirja-arvostelut , , , , ,

ReynoldsTerastuulenYllaWEBAlastair Reynolds
Terästuulen yllä
On the Steel Breeze
Suom. Hannu Tervaharju. Like

Terästuulen yllä on toinen osa Alastair Reynoldsin Poseidonin lapset -trilogiaa. Sarja käynnistyi Muistoissa sininen maa -romaanilla ja kertoo ihmiskunnan levittäytymisestä avaruuteen.

Kirjan päähenkilö on edellisestä teoksesta tutun Akinya-suvun vesa, Chiku Akinya. Hän on monistanut itsensä kolmeksi identtiseksi ihmiseksi, jotka jakavat muistonsa. Yksi heistä jää Maapallolle, toinen lähtee tavoittamaan suvun matriarkan teille tietymättömille karannutta avaruusalusta.

Kolmas liittyy asteroideista muovattujen holoalusten armadaan. Miljoonia ihmisiä mukanaan kuljettava karavaani on matkalla kohti valovuosien päässä sijaitsevaa maankaltaista Crucible-planeettaa. Sinne heidät on houkutellut maailman pinnalla sijaitseva valtava rakennelma, todiste vieraan älyn aikaansaannoksista.

Tuhdissa romaanissa riittää salaisuuksia, jännitteitä ja juonenkäänteitä useammankin teoksen edestä. Lissabonin vanhassa kaupungissa tukikohtaansa pitävä Chiku Keltainen säntäilee ympäri aurinkokuntaa, kun hän ottaa selkoa pahankurisesta Arakne-tekoälystä. Verkottuneen maailmankaikkeuden solmukohtiin kätkeytynyt keinoäly punoo juonia, jotka saattavat johtaa koko ihmiskunnan häviämiseen.

Poliittinen kuhina ja kinastelu retken päämääristä sekoittavat puolestaan holoalusten elämää. Vain Chiku Vihreä tietää, että matkalaisille on valehdeltu – että todellisuus Cruciblessa on vallan toisenlainen kuin heille on uskoteltu. Tiedon myötä hän joutuu tekemään vaikean valinnan perheensä ja velvollisuuksiensa välillä.

Tämä kaikki on kuitenkin vasta pintaraapaisu Reynoldin esiin vyöryttämistä teemoista ja visioista. Kirjailija kuvaa monipolvisesti Venuksen taivaalla riippuvia gondoleita ja ankarien sääilmiöiden ryöpyttämiä pintamaisemia. Saturnuksen Hyperion-kuun taiteilijayhdyskuntia ja mielikuvituksellisten holoalusten yhteiskuntajärjestelmiä. Älyltään kehittyneitä elefanttilaumoja ja totaalista toiseutta huokuvia massiivisia koneita. Kutkuttavia yksityiskohtia voisi luetella sivukaupalla.

Tärkeään rooliin romaanissa nousee pohdinta ihmisten ja tekoälyjen suhteesta. Onko yhteinen tulevaisuus kahden näin erilaisen elämänmuodon välillä mahdollista vai tuhoaako toinen väistämättä kilpakumppaninsa?

Kysymykset suvaitsevaisuudesta, etiikasta ja eloonjäämisestä säteilevät myös kirjan muuhun sisältöön. Hahmot joutuvat kerta toisensa jälkeen tekemään valinnan väkivallan ja rauhanomaisen vastarinnan välillä. Ja vaikka romaani painottaakin tarvetta moraalisesti kestäviin ratkaisuihin, ei tapahtumien tuoksinassa vältytä päätöksiltä, jotka johtavat miljooniin kuolonuhreihin. Se on kova taakka kenen tahansa kannettavaksi.

Terästuulen yllä on hieno tieteiskertomus, jonka vietäväksi on ilo heittäytyä. Se hakkaa mennen tullen kelvon edeltäjänsä ja osoittaa, että Reynoldsilla riittää kunnianhimoa pyrkiä aina vain parempaan – oli kyse sitten tarinan älykkyydestä, ihmiskuvauksen tasosta tai scifististen ihmeiden ilotulituksesta.

Toni Jerrman

Teksti julkaistaan Tähtivaeltaja-lehden numerossa 1/15.