Uutiset – Night Visions: Maximum Halloween 3023

Night Visions – Maximum Halloween 3023

Ensi viikolla, eli tarkemmin sanottuna 15.–19.11., helsinkiläisiä genre-elokuvafaneja hellitään maittavalla kattauksella uusia ja vanhoja scifi-, kauhu-, toiminta- ja kalkkunaleffoja. Night Visions – Maximum Halloween 3023 -filmifestari tuo Kinopalatsin valkokankaille peräti 40 elokuvaa, joita tuskin toiste nähdään suomalaisissa leffateattereissa. Niinpä tilaisuuteen kannattaa iskeä kuin sika limppuun.

Koska kaikkia tarjolla olevia elokuvia ei mitenkään ehdi katsomaan, niin nostettakoon tässä postauksessa esiin Yön kuvien tuoreet scifi-leffat. Näillä pääsee festarikokemuksessa alkuun, ja sitten päälle voi ladata mittavat määrät kauhua, toimintaa ja kalkkunoita oman maun mukaan.

The Animal Kingdom (2023)
Thomas Cailleyn ohjaamassa ranskalaisdystopiassa tauti muuttaa sairastuneet vähitellen eläimiksi.

Apocalypse Clown (2023)
George Kanen mustassa irlantilaiskomediassa klovnit joutuvat kohtaaman maailmanlopun maisemat.

Concrete Utopia (2023)
Yhteiskunnalisen scifin helmeksi kutsutussa eteläkorealaisessa leffassa eletään suuren tuhon jälkeisessä maailmassa.

Hostile Dimensions (2023)
Graham Hughesin brittielokuvassa Emily löytää oven, joka paljastuu portiksi toiseen todellisuuteen.

Restore Point (2023)
Robert Hlozin lähitulevaisuuteen sijoittuvassa dystopiassa terroristit haluavat pysäyttää systeemin, jonka avulla kuolleet herätetään takaisin henkiin.

River (2023)
Pieni japanilainen kylpylälaakso asukkaineen päätyy kahden minuutin aikaluuppiin. Käsikirjoittana Summer Time Machine Bluesista tuttu Makoto Ueda.

You Can Call Me Bill (2023)
Star Trek -legenda William Shatnerin muotokuva on paljon monitasoisempi kuin voisi odottaa.

Kaikki Night Visions -leffojen esittelyt löytyvät täältä.

Toni Jerrman

Uutiset – Helsingin Kirjamessut 2023

Helsingin Kirjamessut 2023

Kirjafanien vuoden kohokohta eli Helsingin Kirjamessut tekee jälleen tuloaan! 26.–29.10. kaikki kirjallisuuden ystävät suuntaavat kohti Helsingin Messukeskusta. Ohjelmaa on tavalliseen tapaan tarjolla runsain mitoin.

Myös Helsingin Science Fiction Seuralla ja muilla pääkaupunkiseudun sf-järjestöillä on messuilla oma tiskinsä. Sieltä voi käydä hankkimassa uudempia ja vanhempia Tähtivaeltajia, T-paitoja, kyniä, Marvineita, edullisia kirpparikirjoja ja vaikka mitä. Muista siis vierailla osastollamme!

Oheiseen listaan olemme koonneet kattauksen messujen spefi- ja sarjakuvaohjelmista sekä genreämme liippaavista tieteellisemmistä esityksistä. Ja näitähän riittää, painotuksen ollessa pitkälti nuortenkirjoissa, mutta kyllä kuunneltavaa löytyy myös aikuiseen makuun – esimerkkeinä vaikkapa perjantain Iain M. Banks -keskustelu ja lauantain Praedor-paneeli.

Utopioita ja dystopioita jahdatessaan kannattaa monistaa itsensä, sillä aiheesta järjestetään lauantaina kaksi mielenkiintoista paneelia yhtäaikaa.

Listauksen ohessa spefi-aiheista ohjelmaa löytyy varmuudella myös kustantamojen omilta osastoilta, joten pulaa tekemisestä ei todellakaan tule.

TORSTAI 26.10.

10.30–11.00 Kallio
Mirjami Sirén
Kaupunki ilman koteja

11.00–11.30 Toukola
Anu Holopainen
IIK! Kuuntele kauhutarinaa ja piirrä!

13.00–13.30 Senaatintori
Aino Havukainen & Sami Toivonen
Tatun ja Patun fantasiaseikkailu

14.30–15.00 Kallio
Helena Waris
Kimeerit

15.00–15.30 Toukola
Tinka Baer
Kohti tuntematonta – Kaikujat I

15.30–16.00 Kallio
Satu Leisko
Ihmisenhaltija

17.00–17.30 Kumpula
Siri Kolu
Hereiset – Aamun kauhut

17.30–18.00 Kallio
Kersti Juva
Taru sormusten herrasta

18.30–19.00 Senaatintori
The 69 Eyes & Timo Kalevi Forss
The 69 Eyes

PERJANTAI 27.10.

10.30–11.00 Kallio
Sini Helminen
Kalma

12.30–13.00 Kumpula
Anttu Unkari & Kai Vaalio
Isämies ja mahdoton aikasolmu

13.00–13.30 Kallio
J. S. Meresmaa
Tytär hämärän, piika pimeän

14.00–14.30 Kruununhaka
Maija-Riitta Ollila
Tulevaisuuden paranneltu ihminen

15.00–15.30 Kumpula
Miikka Tamminen
Hirviöiden käsikirja

15.00–15.30 Senaatintori
Esko Valtaoja
Kuukävely ja kuusi voileipää

16.00–16.30 Kumpula
J. S. Meresmaa & Emma Rautala
Hirviöhoitola – Loistava luurankoinen

16.00–16.30 Kruununhaka
Karolina Kouvola
Pohjolan noituus

16.00–16.30 Hakaniemi
Ulla Donner & Iida Turpeinen
Ihmiskunta, mitä tuli tehtyä?

17.00–17.30 Kumpula
Riina Kaarla, Sami Kaarla & Anders Vacklin
Tehtävä Kuussa. Pet Agents 8

17.30–18.00 Kallio
Risto Isomäki
Viimeinen erämaa

18.30–19.00 Esplanadi
Niko Aula & Iida Simes
Iain M. Banks, maailman paras scifikirjailija

19.00–19.30 Kruununhaka
Tuukka Perhoniemi & Suvi Viranta-Kovanen
Linnunradan käsikirja olioista

19.00–19.30 Töölö
Ronja Erkko & Antti Litmanen
Algernon Blackwood & luonnon kauhut

LAUANTAI 28.10.

11.00–11.30 Senaatintori
Juha Hurme, J. S. Meresmaa, Anni Kuu Nupponen & Marko Suomi
Kenen Kalevala? & Tinarinnat – Kalevalan naisten uudet tarinat

11.00–11.30 Kumpula
Aino Havukainen & Sami Toivonen
Tatun ja Patun fantasiaseikkailu

13.00–13.30 Lonna
Niklas Ahnberg & Vehka Kurjenmiekka
Valta fantasiakirjallisuudessa

13.30–14.00 Lonna
Pasi Klemettinen & Miila Westin
Myytit heräävät eloon

14.30–15.00 Töölö
Siiri Enoranta, Antti Leikas & Jani Saxell
Utopiat ja dystopiat: minkälaisia asioita kirjallisuudella voidaan tavoitella?

14.30–15.00 Kallio
Mia Myllymäki & Anni Kuu Nupponen
Ympäristökatastrofeja, ilmastopakolaisia ja toiveikkaita tulevaisuuden visioita

14.30–15.00 Töölönlahti
Meri Jaakola, Aija Keskiväli, Vehka Kurjenmiekka & Eedi Tynnyrinen
R. F. Kuang: Babel – Mikä #booktok-menestyskirjassa vetoaa lukijoihin?

15.00–15.30 Töölönlahti
Magdalena Hai
Sarvijumala

15.00–15.30 Lonna
Petri Hiltunen, Erkka Leppänen, Kristel Nyberg & Kaisa Ranta
Praedor – yksi maailma, kolme taiteenlajia ja monta tekijää

16.00–16.30 Esplanadi
Pertti Jarla
Fingerpori 16 & Säästäväisen elämän Fingerpori

16.30–17.00 Lonna
Suomen Tolkien-seura
Kuvastaja-palkinnon jako

17.00–17.30 Kumpula
Jussi Lehmusvesi & Christer Nuutinen
Arianan aikamatkat – Lumikin tyrmäävä töks

17.00–17.30 Lonna
Juba Tuomola
Viivi ja Wagner | Fyffe käy kirjastossa

17.30–18.00 Lonna
Marja Lappalainen & Jarkko Vehniäinen
Kamala luonto – oman elämänsä sankarit

18.00–18.30 Lonna
Hannu Leimu
Aavikon reiteillä

18.30–19.00 Lonna
Suomen Sarjakuvaseura
Paneelikeskustelu sarjakuvasta

19.00–19.30 Lonna
Suomen Sarjakuvaseura
Sarjakuvaluentaa: Tule kokemaan sarjakuvaa uudella tavalla!

SUNNUNTAI 29.10.

11.00–11.30 Kallio
Anniina Mikama
Tulen ja tuhkan tyttäret

13.30–14.00 Lonna
Veera Salmi
Aina Ponoi

Mahdolliset muutokset kannattaa tsekata Kirjamessujen omilta sivuilta.

Elokuvat – Rakkautta & Anarkiaa 2023 -tärpit

Rakkautta & Anarkiaa 2023 -tärpit

Ilman rakkautta ja anarkiaa ei ole elämää. Tämän todistaa myös Rakkautta & Anarkiaa -filmifestivaali, joka vyöryttää 14.–24.9. Helsingin valkokankaat täyteen tuoreita elokuvahelmiä.

Tarjolla on vanhaan tuttuun tapaan satoja pitkiä ja lyhyitä filmejä, joista suurin osa nähdään suomalaisissa elokuvateattereissa vain nyt. Niinpä itsensä kannattaa monistaa, jotta ehtii katsoa niistä mahdollisimman monta.

Henkilökohtaisesti löysin ohjelmakatalogista yli 50 elokuvaa, jotka haluaisin välttämättä nähdä. Koska nyt ollaan kuitenkin Tähtivaeltajablogissa, listaan tähän niistä vai ne, jotka liippaavat likeltä Tähtivaeltajan aihepiirejä.

Kussakin osiossa edetään virallisessa aakkosjärjestyksessä. Galaktisen lain mukaan listassa täytyy olla tasan 20 elokuvaa, joten siitä on pakko pitää kiinni. Mutta pidemmittä puheitta filmejä kehiin!

Scifi

Animalia (2023)
Marokkoon sijoittuva elokuva yhdistää samaan yhteiskuntakriittiseen katselmukseen raskaana olevan naisen, emansipaation ja tähdistä saapuvat avaruusvierailijat. Yhdistelmä on niin surrealistinen, että täytyyhän lopputulos tsekata!

Lola (2022)
Andrew Leggen 1940-luvulle sijoittuvassa mustavalkoisessa leffassa sisarukset keksivät laitteen, joka sieppaa radio- ja televisiolähetyksiä tulevaisuudesta. Budjetin minimalistisuus onnistutaan aina väliin kääntämään kekseliääksi kerronnaksi. Kuinka käy nyt?

The Pod Generation (2023)
Lähitulevaisuudessa raskauden voi jakaa keinotekoisten kohtujen avulla. Teknologiset edistysaskeleet ovat muutenkin hämärtäneet otetta elämän inhimillisestä puolesta. Elokuvan ohjauksesta ja käsikirjoituksesta vastaa Sophie Barthes.

Poor Things (2023)
Yorgos Lanthimosin ohjaama irlantilaisfilmi pohjautuu Tähtivaeltajassa 1/02 esitellyn kulttikirjailija Alasdair Grayn romaaniin. Luvassa kutkuttavan scifistinen juonikuvio sekä steampunk-henkistä visualisointia. Jess! Jess!

The Survival of Kindness (2022)
Australialaisen Rolf de Heerin kirjoittama ja ohjaama filmi kuljettaa katsojat suuren katastrofin jälkeiseen maailmaan, jossa valtaapitävät kohtelevat muita ihmisiä orjinaan. Julma todellisuus takaa ainakin sen, että dystopiapisteet napataan kotiin.

Kauhu

The Edge of Shadows (2022)
Malik Kleistin ohjaama ja käsikirjoittama elokuva sijoittuu Grönlannin syrjäseuduille. Spefi-tvistin tarinaan tuovat paikallisesta mytologiasta ammennetut hirviöt. Eipä heti tule mieleen toista Grönlannissa tapahtuvaa kauhuleffaa!

In Flames (2023)
Pahat voimat ahdistelevat äitiä ja tytärtä pakistanilais-kanadalaisen Zarrar Kahnin ohjaamassa ja käsikirjoittamassa kauhudraamassa. Samalla mukaan ui vahvaa yhteiskunnallista kommentaaria naisia alistavista säännöistä ja tavoista.

Nightsiren (2022)
Folk-kauhudraamaksi tituleerattu, Slovakiasta kotoisin oleva elokuva vaikuttaa kuvastoltaan kiehtovalta. Tarjolla noituutta, kostoa ja älykästä jännitystä. Kuinka omintakeiset naiset pärjäävät vanhoillisessa kyläyhteisössä?

Tesis (1996)
Espanjalaisen Alejandro Amenábar esikoiselokuva esitettiin R&A-festareilla ensimmäistä kertaa vuonna 1996. Tuolloin totesin Tähtivaeltajan sivuilla, että filmi on tehty vahvalla ammattitaidolla ja kauhukohtauksiin on saatu piinaavaakin jännitystä.

Sorcery (2023)
1800-luvun lopulla, Chileen kuuluvalla saarella kristityt uudisasukkaat ja paikalliset alkuperäisasukkaat päätyvät tukkanuottaisille. Christopher Murrayn filmi kurottaa myös noituuden, faabeleiden ja fantasiatarinoiden suuntaan.

Aasia

The Grandmaster (2013)
Aina kannattaa ottaa tilaisuudesta vaari, kun tarjolla on mahdollisuus nähdä isolta valkokankaalta mestarillisen Wong Kar-wain kymmenen vuoden takainen klassikko! Legendaarista Ip Man -mestaria näyttelee aina yhtä taitava Tony Leung.

The Invisible Fight (2023)
No ei nyt aidosti Aasiaa, mutta kuten Janne Sundqvist toteaa festarikatalogissa: ”Mikä yhdistää kung-fua, Jeesusta ja Black Sabbathia? Ainakin virolaisen Rainer Sarnetin uusi komedia, jossa 1970-luvun Neuvostoliiton vainoamat ortodoksi-kung-fu-munkit liitelevät luostarin kattokruunuissa, kaahaavat neukkuautoilla ja kilvoittelevat kohti taistelulajin täydellistä hallintaa.” Jehnaa!

Hunt (2022)
Koreasta kajahtaa! Lee Jung-jaen ohjaamassa toimintamätössä Etelä-Korean agentit etsivät joukkoonsa soluttautunutta pohjoiskorealaista vakoojaa. Kaiken taustalla on poliittinen kuohunta 1980-luvun alun Etelä-Koreassa. Juonessa piisaa salaisuuksia.

Kubi (2023)
Legendaarisen Takeshi Kitanon ohjaamassa ja käsikirjoittamassa historiallisessa elokuvassa käydään valtataisteluita, joten ainakaan verestä ja juonitteluista ei tule pulaa. Kun sotaherrat iskevät ison vaihteen silmään, kyynisyys ja komiikka kohtaavat.

Monster (2023)
Japanilaisen Hirokazu Kore-edan ohjaamat elokuvat ovat aina tapauksia. Tällä kertaa keskiössä ovat perhesuhteet ja lasten mielikuvitusmaailmat. Kehuja on sadellut jokaisesta mahdollisesta suunnasta, joten pakkohan tämän on toimia.

Animaatio

Art College 1994 (2023)
1990-luvulle sijoittuva kiinalaisanimaatio taidekoulun oppilaista, jotka etsivät omaa tietään ja haaveilevat menestyksestä. Päämäärättömyyttä, jutustelua ja kaljaa piisaa yleismaailmalliseksi kutsutussa, Liu Jianin ohjaamassa elokuvassa.

Blind Willow, Sleeping Woman (2022)
Leffasävellyksistäänkin tunnetun Pierre Földesin esikoisanimaation tapahtumat sijoittuvat Japaniin, sillä tarinoiden pohjina ovat toimineet Haruki Murakamin novellit. Kun Murakamin tuotannon tuntee, niin luvassa lienee mieltä ja aivoja kivasti soittelevia uuskummia kertomuksia.

Funny Pages (2022)
Owen Klinen leffa ei tietenkään ole animaatio, mutta humpsahti nyt tähän kategoriaan, koska kertoo sarjakuvataiteilijan urasta haaveilevasta teinistä. Kajahtanutta huumoria, intomielisiä nörttejä ja sarjakuvia, mikäs sen mukavampaa!

Marcel the Shell with Shoes On (2021)
Jos mokumentti kertoo pienestä yksisilmäisestä simpukankuoresta, jolla on jalassaan kengät, niin täytyyhän se katsoa! Varsinkin kun minisankari elää ihmisasunnossa, jonka kokoluokka on otuksella vallan haasteellinen. Jo traileri rulaa.

White Plastic Sky (2023)
Vuoden 2123 post-apokalyptiseen Budapestiin sijoittuva dystopia kertoo nuoresta pariskunnasta ja maailmasta, jossa ihmisten elinikää säännöstellään valtion toimesta. Rotoskooppitekniikalla luodun filmin visuaalinen ulkoasu lumoaa. Ihan nakkipakko!

Lisäksi underissa puplaavat sellaiset lyhytelokuvasetit kuin Animatrics Fresh Picks, Do Androids Dream?, Night Visions esittää, Silmäkarkkia ja Synkkiä satuja uskaliaille aikuisille.

Täydellinen lista kaikista esitettävistä leffoista löytyy tietenkin Rakkautta & Anarkiaa -festivaalien omalta sivulta.

Eipä sitten muuta kuin aikatauluja rustaamaan!

Toni Jerrman

Uutiset – Tähtifantasia-palkinto 2023 jaettu

Tähtifantasia-palkinto 2023

Helsingin Science Fiction Seuran Tähtifantasia-palkinto
parhaasta vuonna 2022 suomeksi ilmestyneestä
fantasiakirjasta annetaan Aula & Co:n julkaisemalle
JYRKI VAINOSEN romaanille TÄYTETYT.

Täytetyt on unenomainen tarina. Sen aistivoimaiset kuvaukset luonnonympäristöstä yhdistyvät päähenkilön minuuteen kohdistuvaan eksistentiaaliseen uhkaan, jopa kauhuun.

Ison rikosoikeudenkäynnin avaintodistaja Elias tuodaan turvaan outoon Muurikaupunkiin. Hän on paikan ainoa ihmisasukas. Oppaakseen hän saa vain yhden kirjeen, jossa kaupungin kerrotaan kuuluvan Mestarille. Mestarin hahmo tulee Eliaksen uniin ja pyyhkii yö yöltä pois tämän muistia ja täyttää sen uudenlaisilla näyillä.

Yksinäisen miehen päivät kuluvat verkalleen ympäristössä, jota luonto ja eläimet valtaavat vähitellen omakseen. Samalla kun päähenkilön menneisyys katoaa, hän takertuu vanhan minuutensa rippeisiin. Elias, sikäli kuin se on hänen oikea nimensä, kirjoittaa muistikirjaan kaiken, mitä aiemmasta elämästään muistaa. Samalla hän koettaa saada selvää kaupungin mysteeristä ja ymmärtää, mitä hylätyissä taloissa olevat täytetyt, palsamoidut ihmishahmot merkitsevät.

Vainonen sijoittaa tekstiin irvokkaan julmia kohtauksia ja vahvaa vertauskuvallisuutta. Ne ilmentävät tiedostamattoman ohjausta elämänkulussa, piileviä valtamekanismeja, todellisuuden kielellistä ja kuvallista hahmottamista.

Emme näe maailmaa suoraan, mutta yritämme selittää sitä. Emme löydä minuutta, vaan suhteiden verkon menneen ja nykyhetken, ympäristön ja toisten ihmisten välillä. Ihmisen, eläimen ja maan rajat häilyvät. Varmoiksi kuvittelemamme uskomukset ovat meihin ulkopuolelta asetettuja. Onko tämä ahdistavaa vai lopulta vapauttavaa?

Jyrki Vainonen on nykyhetken parhaita suomen kielen käyttäjiä. Täytetyt on jännittävä ja runollinen teos, jonka voi avata miltä sivulta tahansa vain tekstiä ihastellakseen. Moniselitteinen tarina ja sen tarkat havainnot kestävät monta lukukertaa.

Tähtifantasia-palkinnon asiantuntijaraatiin kuuluvat Tähtivaeltaja-lehden kriitikko Jukka Halme, kriitikko Aleksi Kuutio, Risingshadow.netin edustaja Osmo Määttä sekä kirjabloggaaja Niina Tolonen.

Palkinnosta myös:
Wikipedia
Kirjavinkit

Tähtifantasia-palkinnon aiemmat voittajat:

Susanna Clarke: Piranesi (WSOY, 2021, suom. Helene Bützow)

Margaret Rogerson: Kirjojen tytär (Karisto, 2020, suom. Mika Kivimäki)
Juhani Karila: Pienen hauen pyydystys (Siltala, 2019)
Samanta Schweblin: Houreuni (Like, 2018, suom. Einari Aaltonen)
David Mitchell: Luukellot (Sammakko, 2017, suom. Einari Aaltonen)
Kazuo Ishiguro: Haudattu jättiläinen (Tammi, 2016, suom. Helene Bützow)
Shaun Tan: Etäisten esikaupunkien asioita (Lasten Keskus, 2015, suom. Jaana Kapari-Jatta)
Terry Pratchett: FC Akateemiset (Karisto, 2014, suom. Mika Kivimäki)
Bruno Schulz: Kanelipuodit ja muita kertomuksia (Basam Books, 2013, suom. Tapani Kärkkäinen)
Steph Swainston: Uusi maailma (Like, 2012, suom. J. Pekka Mäkelä)
Andrzej Sapkowski: Kohtalon miekka (WSOY, 2011, suom. Tapani Kärkkäinen)
Andrzej Sapkowski: Viimeinen toivomus (WSOY, 2010, suom. Tapani Kärkkäinen)
Haruki Murakami: Kafka rannalla (Tammi, 2009, suom. Juhani Lindholm)
Ellen Kushner: Thomas Riiminiekka (Vaskikirjat, 2008, suom. Johanna Vainikainen-Uusitalo)
Ngugi wa Thiong’o: Variksen Velho (WSOY, 2007, suom. Seppo Loponen)
Jeff VanderMeer: Pyhimysten ja mielipuolten kaupunki (Loki-kirjat, 2006, suom. Johanna Vainikainen-Uusitalo)

Uutiset – Tähtivaeltaja-palkinto 2023 jaettu

Tähtivaeltaja-palkinto 2023

Helsingin Science Fiction Seuran Tähtivaeltaja-palkinto
parhaasta vuonna 2022 suomeksi ilmestyneestä
science fiction -kirjasta annetaan Jalavan julkaisemalle
N. K. JEMISININ romaanille KIVINEN TAIVAS.
Teoksen on suomentanut Mika Kivimäki.

N. K. Jemisinin Kivinen taivas (The Stone Sky, 2017) päättää ansiokkaan Murtunut maailma -trilogian. Palkinto on samalla tunnustus koko sarjalle, joka on täynnä ihmeen tuntua, painavia teemoja ja taitavasti luotuja henkilöhahmoja.

Kivinen taivas – ja samalla koko Murtunut maailma -trilogia – on mieleenpainuva lukukokemus ja poikkeuksellinen mestariteos. Teossarja tarkastelee hämmästyttävän taitavasti perustavanlaatuisia yhteiskunnallisia ja inhimillisiä kysymyksiä. Lisäksi se käsittelee maailmanloppua tavalla, joka saa kaikki muut maailmanloppuromaanit kalpenemaan.

Kivinen taivas vie kokemustensa runnomat hahmot lopulliseen kohtaamiseen ja entistäkin vaikeampiin valintoihin järistyskatastrofin raunioittamassa maailmassa. Vaakalaudalla ovat niin äidin ja tyttären suhde kuin koko planeetan tulevaisuus. Maailmanlopusta ei selviä tahraamatta käsiään.

Jemisinin taito rakentaa hämmästyttävä, johdonmukainen ja omaperäinen maailma on vailla vertaansa. Kivinen taivas onnistuu sekä vastaamaan aiempien osien herättämiin kysymyksiin että kehittelemään niitä yllättäviin suuntiin. Samalla teos valaisee monin tavoin tapahtumien taustalla siintävän maailman historiaa ja yhteisöjen rakenteita.

Kunnianhimoinen romaani on myös kielellisesti korkeatasoinen, ja kerronnan lumo pitää otteessaan. Jemisinin vimmaisuus ei anna armoa, mutta raadollisuutta tasapainottaa vinon synkeä huumori. Mielikuvituksellisesta miljööstä huolimatta sanoma luovuttamattomasta ihmisoikeudesta hehkuu kirkkaana kautta koko trilogian ja pakottaa tarkastelemaan myös omassa maailmassamme vallitsevaa sortoa ja syrjintää.

Tähtivaeltaja-palkinnon asiantuntijaraatiin kuuluvat toimittaja Hannu Blommila, päätoimittaja Toni Jerrman, kriitikko Elli Leppä ja suomentaja, kriitikko Kaisa Ranta.

Palkinnosta myös:
Wikipedia
Kirjavinkit

Tähtivaeltaja-palkinnon aiemmat voittajat:

Kazuo Ishiguro: Klara ja aurinko (Tammi, 2021)
Emmi Itäranta: Kuunpäivän kirjeet (Teos, 2020)
Margaret Atwood: Testamentit (Otava, 2019)
Johannes Anyuru: He hukkuvat äitiensä kyyneliin (S&S, 2018)
Jani Saxell: Tuomiopäivän karavaani (WSOY, 2017)
Lauren Beukes: Zoo City – Eläinten valtakunta (Aula & Co, 2016)
Margaret Atwood: Uusi maa (Otava, 2015)
Antti Salminen: Lomonosovin moottori (Poesia, 2014)
Peter Watts: Sokeanäkö (Gummerus, 2013)
Gene Wolfe: Kiduttajan varjo (Gummerus, 2012)
Hannu Rajaniemi: Kvanttivaras (Gummerus, 2011)
Maarit Verronen: Kirkkaan selkeää (Tammi, 2010)
Hal Duncan: Vellum (Like, 2009)
Cormac McCarthy: Tie (WSOY, 2008)
Richard Matheson: Olen legenda (Vaskikirjat, 2007)
Stepan Chapman: Troikka (The Tree Club, 2006)
Risto Isomäki: Sarasvatin hiekkaa (Tammi, 2005)
M. John Harrison: Valo (Like, 2004)
J. G. Ballard: Super-Cannes (Like, 2003)
Ray Loriga: Tokio ei välitä meistä enää (Like, 2002)
Jonathan Lethem: Musiikkiuutisia (Loki-Kirjat, 2001)
Pasi Jääskeläinen: Missä junat kääntyvät (Portti-kirjat, 2000)
Will Self: Suuret apinat (Otava, 1999)
Stefano Benni: Baol (Loki-Kirjat, 1998)
Dan Simmons: Hyperion (Like, 1997)
Theodore Roszak: Flicker (Like, 1996)
Mary Rosenblum: Harhainvalta (Jalava, 1995)
Iain M. Banks: Pelaaja (Loki-Kirjat, 1994)
Simon Ings: Kuuma pää (Loki-Kirjat, 1993)
Philip K. Dick: Oraakkelin kirja (WSOY, 1992)
William Gibson: Neurovelho (WSOY, 1991)
Philip K. Dick: Hämärän vartija (Love Kirjat, 1990)
Brian Aldiss: Helliconia-trilogia (Kirjayhtymä, 1986–89)
Flann O’Brien: Kolmas konstaapeli (WSOY, 1988)
Greg Bear: Veren musiikkia (Karisto, 1987)
Joanna Russ: Naisten planeetta (Kirjayhtymä, 1986)
Cordwainer Smith: Planeetta nimeltä Shajol (WSOY, 1985)

Uutiset – Tähtifantasia-palkinnon 2023 ehdokkaat julkistettu

Tähtifantasia-ehdokkaat 2023

Vuodesta 2007 lähtien jaetun Tähtifantasia-palkinnon ehdokaslista on julkistettu. Helsingin Science Fiction Seura ry:n jakama palkinto annetaan edellisvuoden parhaalle Suomessa ilmestyneelle fantasiakirjalle. Vuoden 2022 teoksista on valittu ehdokkaiksi viisi fantasiakirjallisuuden monimuotoisuutta heijastavaa kirjaa.

• Mariana Enriquez: Yö kuuluu meille (WSOY, suom. Sari Selander) – Kauhufantasia kietoutuu saumattomasti osaksi yhteiskunnallista ja psykologista romaania. Kokonaisuus on yllättävä ja ravisteleva, samalla kiehtova ja inhimillinen.

• Marko Hautala: Kuolleiden valssi (Tammi) – Osuvaa ihmiskuvausta, tumman humoristista aikalaishistoriaa ja kauhun syviä pohjavirtoja. Varmaotteinen, tyylikäs novellikokoelma.

• Keigo Higashino: Namiyan puodin ihmeet (Punainen Silakka, suom. Raisa Porrasmaa) – Aikamatkustusfantasia osoittaa, että ajattelu, kuunteleminen ja myötätunto ovat elämän todellista ydintä. Taidokkaasti kerrottu, lämpimän humanistinen teos.

• Marja Kyllönen: Vainajaiset (Teos) – Kainuulaista gotiikkaa ja syvällekäyvää kärsimyksen kuvausta. Omaperäinen romaani on ladattu täyteen sanojen mahtia.

• Jyrki Vainonen: Täytetyt (Aula & Co) – Hiljaa avautuva, kaunis ja kauhistuttava mysteeriromaani käsittelee yksinäisyyttä, minuutta ja elämänkulkua. Runollinen mutta selkeä kielenkäyttö on mestarillista.

Tähtifantasia-palkinnon asiantuntijaraatiin kuuluvat Tähtivaeltaja-lehden kriitikko Jukka Halme, kriitikko Aleksi Kuutio, Risingshadow.netin edustaja Osmo Määttä sekä kirjabloggaaja Niina Tolonen.

Palkinnosta myös:
Wikipedia
Kirjavinkit

Tähtifantasia-palkinnon aiemmat voittajat:

Susanna Clarke: Piranesi (WSOY, 2021, suom. Helene Bützow)

Margaret Rogerson: Kirjojen tytär (Karisto, 2020, suom. Mika Kivimäki)
Juhani Karila: Pienen hauen pyydystys (Siltala, 2019)
Samanta Schweblin: Houreuni (Like, 2018, suom. Einari Aaltonen)
David Mitchell: Luukellot (Sammakko, 2017, suom. Einari Aaltonen)
Kazuo Ishiguro: Haudattu jättiläinen (Tammi, 2016, suom. Helene Bützow)
Shaun Tan: Etäisten esikaupunkien asioita (Lasten Keskus, 2015, suom. Jaana Kapari-Jatta)
Terry Pratchett: FC Akateemiset (Karisto, 2014, suom. Mika Kivimäki)
Bruno Schulz: Kanelipuodit ja muita kertomuksia (Basam Books, 2013, suom. Tapani Kärkkäinen)
Steph Swainston: Uusi maailma (Like, 2012, suom. J. Pekka Mäkelä)
Andrzej Sapkowski: Kohtalon miekka (WSOY, 2011, suom. Tapani Kärkkäinen)
Andrzej Sapkowski: Viimeinen toivomus (WSOY, 2010, suom. Tapani Kärkkäinen)
Haruki Murakami: Kafka rannalla (Tammi, 2009, suom. Juhani Lindholm)
Ellen Kushner: Thomas Riiminiekka (Vaskikirjat, 2008, suom. Johanna Vainikainen-Uusitalo)
Ngugi wa Thiong’o: Variksen Velho (WSOY, 2007, suom. Seppo Loponen)
Jeff VanderMeer: Pyhimysten ja mielipuolten kaupunki (Loki-kirjat, 2006, suom. Johanna Vainikainen-Uusitalo)

Uutiset – Tähtivaeltaja-palkinnon 2023 ehdokkaat julkistettu

Tähtivaeltaja-palkinnon 2023 ehdokkaat julkistettu

Vuodesta 1986 lähtien jaetun Tähtivaeltaja-palkinnon tuorein ehdokaslista on julkistettu. Helsingin Science Fiction Seura ry:n luotsaama palkinto luovutetaan edellisvuoden parhaalle Suomessa ilmestyneelle tieteiskirjalle.

Vuoden 2022 kiitettävän moniäänisestä tarjonnasta asiantuntijaraati valitsi lopulliselle ehdokaslistalle seuraavat teokset:

• N. K. Jemisin: Kivinen taivas (The Stone Sky, suom. Mika Kivimäki, Jalava)

Kokemustensa särkemät päähenkilöt vaeltavat kohti lopullista kohtaamista, joka määrittää planeetan tulevaisuuden. Teoksen keskiössä on hyväksikäytön, syrjinnän ja suoranaisen sorron teemoja. Takaumien kautta paljastuu oleellisia seikkoja maailman traagiseen nykytilanteeseen johtaneista tapahtumista. Romaani päättää komeasti Murtunut maailma -trilogian.

• Heikki Kännö: Ihmishämärä (Sammakko)

Kunnianhimoinen järkäle kokoaa yhteen eurooppalaisen sivistyksen keskeisiä rakennuspalikoita. Teos pyrkii rakentamaan wagneriaanisen kokonaisteorian ihmisten ja jumalten välisestä kanssakäymisestä. Pienen saksalaisen omenatarhan omistaja toimii keskushenkilönä valtakuntia ja aikakausia kattaville risteäville tarinakaarille.

• Jens Liljestrand: Vaikka kaikki päättyisi (Även om allt tar slut, suom. Jaana Nikula, WSOY)

Lähitulevaisuuden Ruotsissa keskiluokkainen perhe ajautuu kaaoksen keskelle ilmastokatastrofin aiheuttamien laajojen maastopalojen vuoksi. Kirjailija perkaa länsimaisen elämäntavan syyllisyyksiä ja vastuuttomuuksia tarkkanäköisesti useiden näkökulmahenkilöiden ja episodimaisen kerronnan kautta.

• Emily St. John Mandel: Asema 11 (Station Eleven, suom. Aleksi Milonoff, Tammi)

Romaanissa influenssapandemia on surmannut suurimman osan maailman väestöstä. Nyt yhteiskuntaa rakennetaan uudelleen kyläyhteisöjen varaan. Erillisistä tarinalinjoista koostuva teos seuraa sekä romahduksen hetkeä että kiertävän musiikkikaravaanin vaelluksia. Yllättävän lempeä visio kysyy painavia kysymyksiä siitä, mikä tekee ihmiselämästä elämisen arvoista.

• Richard Powers: Hämmästys (Bewilderment, suom. Antero Tiittula, Gummerus)

Viipyilevän viisas romaani pohtii, kuinka elää ilmastokriisin ja luontokadon aikakaudella. Ihmisen pienuus ja suuruus, toivo ja epätoivo, lohtu ja lohduttomuus voivat sekä jähmettää että kannustaa toimimaan. Filosofinen kerronta antaa lukijalle tilaa löytää omat vastauksensa.

Tähtivaeltaja-palkinnon asiantuntijaraatiin kuuluvat toimittaja Hannu Blommila, päätoimittaja Toni Jerrman, kriitikko Elli Leppä ja suomentaja, kriitikko Kaisa Ranta. Voittaja julkistetaan huhti-toukokuussa.

Palkinnosta myös:
Wikipedia
Kirjavinkit

Tähtivaeltaja-palkinnon aiemmat voittajat:

Kazuo Ishiguro: Klara ja aurinko (Tammi, 2021)
Emmi Itäranta: Kuunpäivän kirjeet (Teos, 2020)
Margaret Atwood: Testamentit (Otava, 2019)
Johannes Anyuru: He hukkuvat äitiensä kyyneliin (S&S, 2018)
Jani Saxell: Tuomiopäivän karavaani (WSOY, 2017)
Lauren Beukes: Zoo City – Eläinten valtakunta (Aula & Co, 2016)
Margaret Atwood: Uusi maa (Otava, 2015)
Antti Salminen: Lomonosovin moottori (Poesia, 2014)
Peter Watts: Sokeanäkö (Gummerus, 2013)
Gene Wolfe: Kiduttajan varjo (Gummerus, 2012)
Hannu Rajaniemi: Kvanttivaras (Gummerus, 2011)
Maarit Verronen: Kirkkaan selkeää (Tammi, 2010)
Hal Duncan: Vellum (Like, 2009)
Cormac McCarthy: Tie (WSOY, 2008)
Richard Matheson: Olen Legenda (Vaskikirjat, 2007)
Stepan Chapman: Troikka (The Tree Club, 2006)
Risto Isomäki: Sarasvatin hiekkaa (Tammi, 2005)
M. John Harrison: Valo (Like, 2004)
J. G. Ballard: Super-Cannes (Like, 2003)
Ray Loriga: Tokio ei välitä meistä enää (Like, 2002)
Jonathan Lethem: Musiikkiuutisia (Loki-Kirjat, 2001)
Pasi Jääskeläinen: Missä junat kääntyvät (Portti-kirjat, 2000)
Will Self: Suuret apinat (Otava, 1999)
Stefano Benni: Baol (Loki-Kirjat, 1998)
Dan Simmons: Hyperion (Like, 1997)
Theodore Roszak: Flicker (Like, 1996)
Mary Rosenblum: Harhainvalta (Jalava, 1995)
Iain M. Banks: Pelaaja (Loki-Kirjat, 1994)
Simon Ings: Kuuma pää (Loki-Kirjat, 1993)
Philip K. Dick: Oraakkelin kirja (WSOY, 1992)
William Gibson: Neurovelho (WSOY, 1991)
Philip K. Dick: Hämärän vartija (Love Kirjat, 1990)
Brian Aldiss: Helliconia-trilogia (Kirjayhtymä, 1986–89)
Flann O’Brien: Kolmas konstaapeli (WSOY, 1988)
Greg Bear: Veren musiikkia (Karisto, 1987)
Joanna Russ: Naisten planeetta (Kirjayhtymä, 1986)
Cordwainer Smith: Planeetta nimeltä Shajol (WSOY, 1985)

Uutiset – Helsingin Kirjamessut 2022

Helsingin Kirjamessut 2022

Kirjafanien vuoden kohokohta eli Helsingin Kirjamessut tekee jälleen tuloaan! 27.–30.10. kaikki kirjallisuuden ystävät suuntaavat kohti Helsingin Messukeskusta. Ohjelmaa on tavalliseen tapaan tarjolla runsain mitoin.

Myös Helsingin Science Fiction Seuralla ja muilla pääkaupunkiseudun sf-järjestöillä on messuilla oma tiskinsä. Sieltä voi käydä hankkimassa uudempia ja vanhempia Tähtivaeltajia, T-paitoja, kyniä, Marvineita, edullisia kirpparikirjoja ja vaikka mitä. Muista siis vierailla osastollamme osoitteessa 6p19.

Oheiseen listaan olemme koonneet kattauksen messujen spefi-ohjelmista. Näiden ohessa aiheesta löytyy varmasti keskusteluja myös kustantamojen omilla osastoilla, eli pulaa tekemisestä ei messuilla tule puuttumaan.

TORSTAI 27.10.

10.30–11.00 Kallio
A.R.S. Horkka
JÄÄTÄVÄÄ

11.00–11.30 Töölö
Markus Harju, haastattelija Matti Järvinen
SOLOMON KANE SUOMEKSI

11.00–11.30 Lonna
KUVASTAJA-PALKINNON JAKO

13.30–14.00 Fiskehamnen
Irmelin Sandman Lilius, intervjuare Henrik Huldén
IRMELIN SANDMAN LILIUS BAGGENS KOJA

14.00–14.30 Kallio
Niklas Ahnberg
POIKA JOKA KÄVELI VETTEN PÄÄLLÄ

16.30–17.00 Kallio
Siiri Enoranta, Henriika Tulivirta, haastattelijat Anna Tulusto ja Pietari Kylmälä
YLE LUKUPIIRI TULUSTO & KYLMÄLÄ: SIIRI ENORANTA JA MAAILMANTYTTÄRET

PERJANTAI 28.10.

10.30–11.00 Töölö
Minna Mikkonen, haastattelija Jonna Tapanainen
AMELIAN LUUT

13.00–13.30 Kallio
Elina Pitkäkangas
SANG

14.30–15.00 Lonna
Reetta Vuokko-Syrjänen ja Nadja Sokura
OSUUSKUMMAN ESIKOISET: TUNTEMATTOMAT TIET JA SYNTYKEHO

15.00–15.30 Esplanadi
Juba Tuomola
VIIVI JA WAGNER 25 – RAKKAUTTA RÖH & MINERVA – JÄTTILÄISEN KYYNELEET

15.00–15.30 Lonna
Mari Laaksonen
DEGNE

15.30–16.00 Esplanadi
Kati Rapia, haastattelija Juha Hurme
VOIMIA!

15.30–16.00 Lonna
Rauno Sainio, haastattelija Niko Aula
KIINALAISET ROMAANIT

16.00–16.30 Töölö
Marko Hautala
KUOLLEIDEN VALSSI

16.00–16.30 Kallio
Sini Helminen
SYSI

16.00–16.30 Lonna
Jyrki Vainonen, haastattelija Niko Aula
TÄYTETYT

17.30–18.00 Suomenlinna
Mikko Kamula, Katri Kauppinen
SUOMALAINEN MYTOLOGIA HERÄÄ HENKIIN HISTORIALLISISSA ROMAANEISSA

18.00–18.30 Töölö
Mikko-Pekka Heikkinen
NORPPAÖLJY

LAUANTAI 29.10.

10.30–11.00 Kallio
Taru Kumara-Moisio, haastattelija Kallion lukion opiskelijat
TAIVAANJUURET

13.00–13.30 Kallio
Arla Kanerva
LOPUN AIKOJA

14.00–14.30 Kallio
Sami Tissari
KRYSA

14.30–15.00 Kallio
Seidi Saikkonen
JÄLKEEN

17.00–17.30 Töölönlahti
Heikki Kännö, haastattelija Rosa Liksom
IHMISHÄMÄRÄ

17.30–18.00 Kallio
Elina Airio, Seidi Saikkonen, haastattelija Jenni Råback
DYSTOPIA: AIKAMME JA TULEVAISUUTEMME

18.00–18.30 Töölönlahti
Aleksi Kuutio,
TÄHTIVAELTAJA-PODCAST LIVE! – MIKÄ ON SPEFISSÄ IN JA OUT VUONNA 2022?

SUNNUNTAI 30.10.

12.00–12.30 Kallio
Anne Kovalainen
ENSIN PALASIVAT LINNUT

14.00–14.30 Esplanadi
Kalle Kinnunen, Emmi Itäranta, Saga Sarkola
VEDEN VARTIJA – TEEMESTARIN KIRJASTA ELOKUVAKSI

14.00–14.30 Lonna
Juhani Karila, Sebastian Musielak, Lola Rogers, haastattelija Claire Saint-Germain
MITEN KÄÄNTÄÄ RYLLÄÄVÄT TURVEMÖRÖT JA RAITAJALAT? SUOMALAISEN KIRJALLISUUDEN KÄÄNTÄJIEN HAASTEITA

15.30–16.00 Kruununhaka
Jyrki Korpua
TOLKIEN JA KALEVALA

16.00–16.30 Kruununhaka
Mikko Kamula, haastattelija Eeva Herrainsilta
KALEVAN POJAT

Muutokset ovat tietenkin mahdollisia!

Elokuvat – Rakkautta & Anarkiaa 2022 -tärpit

Rakkautta & Anarkiaa 2022 -tärpit

Nostakaa lippu salkoon! Todellisuuden erinomaisin elokuvafestivaali, Rakkautta & Anarkiaa, pursuaa ja tursuaa jälleen Helsingin elokuvateattereihin. 15.–25. syyskuuta mannaa sataa taivaasta lähes 150 pitkän ja yli 160 lyhyen elokuvan muodossa. Tästä ei filmifriikin elämä enää makoisammaksi muutu.

Koska kenenkään aika ei riitä festivaalin kaikkien elokuvien katsomiseen, olen koonnut tähän listan niistä leffoista, jotka itse aion festareilla tsekata. Ja koska nyt ollaan Tähtivaeltajablogissa, katse suuntautuu tietenkin scifin, fantasian, kauhun, Aasian ja animaatioiden suuntaan.

Lohkoketjumaisesti elokuvat on jaettu kahteen karsinaan, joissa molemmissa edetään tiukan aakkosjärjestyksen ehdoilla. Ja sitten ei muuta kuin menoksi!

Scifi, kauhu ja fantasia

Crimes of the Future (2022)
Mestariohjaaja David Cronenbergin uusin elokuva pakkaa kankaille lähitulevaisuuden dystopistista kehokauhua. Niin isolla kauhalla, että siitä riittää ammennettavaa suuntaan jos toiseenkin.

Don’t Worry Darling (2022)
Psykologisessa trillerissä 1950-lukulainen kotiäiti elää miehensä kanssa kokeellisessa, utopistisessa yhteisössä. Pinnan alla piilee kuitenkin synkkiä salaisuuksia, jotka vääntävät kaiken toiseen malliin.

Earwig (2021)
Surrealistiseksi, oudoksi ja kiehtovaksi mainittu elokuva tarkemmin nimeämättömäksi jäävän sodan jälkeisestä Euroopasta. Tarjolla niin kehokauhua, väkivaltaa kuin painajaismaista visuaalisuutta.

Enys Men (2022)
Kokeellisena ohjaajana mainetta niittäneen Mark Jenkinin ohjaama filmi kertoo erakkona elävästä naisesta, joka sekoaa omiin erikoisiin harhoihinsa. Folk-kauhuksikin elokuvaa on kutsuttu.

Lamb (2021)
Hidasliikkeinen islantilainen kauhufantasia maaseudulla asuvasta avioparista, joka kasvattaa eläinihmishybridiä kuin omaa tytärtään. Äidin roolia näyttelee Noomi ”Millennium” Rapace.

Neptune Frost (2021)
Afrofuturistinen musikaalifantasia mystisistä kapinallisista, jotka yrittävät löytää itselleen tilaa elää vapaasti ilman poliittista väkivaltaa ja taloudellista eriarvoisuutta. Uutta ja kummaa!

Vesper (2022)
Biopunk-henkisessä scifi-draamassa 13-vuotias Vesper yrittää sinnitellä isänsä kanssa hengissä ekosysteemiä kohdanneen tuhon jälkimainingeissa. Jo filmin visuaalinen ulkoasu kiehtoo.

W (2022)
Jos scifi-elokuvan esittely alkaa lauseella ”Kuolemansairas Madame Eurooppa kituu viimeisessä asemapaikassaan kiinalaisen mieskoneensa seurassa” on filmin pakko olla jotain ennennäkemätöntä.

Aasia ja animaatio

Decision to Leave (2022)
Eteläkorealaisen Park Chan-wookin tuorein elokuva yhdistää noir-henkisen murhamysteerin rakkaustarinaan. Ohjaajan filmit ovat aina pakkokatsottavia, joten odotukset asettuvat nytkin korkealle.

Inu-Oh (2021)
Masaaki Yuasan ohjaama anime sijoittuu 1300-luvun Japaniin. Arvostelujen perusteella visuaalisesti loistokas filmi rokkaa kuin eläin. Menee ihan heittämällä pakkotsekattavien listalle.

The Island (2021)
Anca Damianin erinomaisen erikoinen animaatio sekoittaa samaan villiin soppaan Robinson Crusoen, Välimerta ylittävät pakolaiset, omintakeisen merenneidon, piraatin perikuvan sekä ties mitä ihmeitä.

Plan 75 (2022)
Lähitulevaisuuden Japaniin sijoittuvassa elokuvassa voimaan on astunut vapaaehtoinen eutanasiaohjelma 75 vuotta täyttäneille kansalaisille. Idea tuo mieleen Piia Leinon Yliaika-romaanin.

Raging Fire (2021)
Vielä joitain vuosikymmeniä sitten hongkongilaiset toimintaelokuvat olivat R&A-festareiden tuhdein tukipilari. Nyt tätä herkkua tarjoilee Donnie Yenin tähdittämä kovaotteinen rikosdraama.

Vain sekunti (2020)
Zhang Yimou lukeutuu kiinalaisohjaajien kermaan kiitos mm. sellaisten elokuvien kuin Hero (2002) ja Lentävien tikarien talo (2004). Nyt liikutaan kuitenkin selvästi realistisemmissa ympyröissä.

Nämä elokuvat raapaisevat tietysti vain pintaa festivaalien koko tarjontaa ajatellen. Pienellä vaivalla listoilta löytyy varmasti lukuisia juuri sinua kiinnostavia filmejä. Koko kattauksen voi katsastaa osoitteesta https://hiff.fi/elokuvat/2022/

Katsomisiin!

Toni Jerrman

Uutiset – Tähtifantasia-palkinto 2022 jaettu

Tähtifantasia-palkinto 2022

Helsingin Science Fiction Seuran Tähtifantasia-palkinto
parhaasta vuonna 2021 suomeksi ilmestyneestä
fantasiakirjasta annetaan WSOY:n julkaisemalle
SUSANNA CLARKEN romaanille PIRANESI.
Teoksen on suomentanut Helene Bützow.

Piranesiksi kutsuttu mies elää loputtomassa sokkelossa, joka koostuu suurista saleista ja portaikoista. Saleissa on patsaita, rakennuksen yläkerroksista näkyvät pilvet ja tähdet, alhaalla on vettä. Mies vaikuttaa menettäneen muistinsa ja on vuoroveden sekä muiden luonnonvoimien armoilla.

Päähenkilö on vanki, omanlaisensa tieteilijä ja tutkimusmatkailija. Hänen maailmansa saattaa kätkeä sisälleen muinaisia salaisuuksia. Piranesin ainoa puhekumppani on Toinen, salaperäinen mies, jolta hän saa tehtävän suoritettavakseen. Piranesi kuitenkin kyseenalaistaa hänelle annetun tehtävän mielekkyyden. Toiselle maailma on labyrintti, mutta Piranesi kutsuu sitä Taloksi, joka on kaunis ja lempeä asukkailleen.

Piranesi-romaani on omaperäinen ja yllättävä, kaunis ja kiehtova. Tiivis teos toimii niin jännittävänä mysteerinä, runollisesti kuvattuna fantasiamatkana kuin filosofisena pohdintana. Taitavasti rytmitetty kerronta pitää lukijan otteessaan ja avaa arvoitusta vähitellen. Kirjailija luo maailmastaan täyteläisen yleiskuvan, joka laajenee lukijan mielessä. Päähenkilön myönteisyys ja vilpittömyys luovat vastakohdan hänen tilanteensa erikoisuudelle ja osin kauhistuttaville tapahtumille.

Susanna Clarken romaani on taideteos, joka ei tyhjene yksittäiseen tulkintaan. Se kertoo sairastumisesta ja toipumisesta, muistista ja identiteetistä, tiedon etsinnästä, yksinäisyyden ilosta ja kaipuusta muiden ihmisten luo. Piranesi näyttää, kuinka mahdottomilta tuntuvissa tilanteissa pystyy löytämään mielenrauhan pienistä asioista. Toisaalta kirjan sanoma ei kannusta romanttiseen haihatteluun. Päähenkilön selviytymiskeinoja ovat looginen päättely, arjen järjestäminen ja kouriintuntuva tekeminen.

Romaanin keskiössä ovat nimihenkilön psykologia sekä Talon, eli todellisuuden, äärettömyys, arvoituksellisuus ja kauneus. Kirja haastaa pohtimaan suhdetta maailmaan ja siitä pakenemiseen. Romaanissa taikuutta käytetään pelkäksi tekniikaksi rappeutuneena tieteenä. Kaikkeuden ihmeellisyyden paljastamisen sijasta se on väline vallantavoitteluun. Piranesi arvostaa ympäristöään sen itsensä vuoksi, kun toisille se on hyväksikäyttöä varten. Clarke viittaa yhteiskuntaan, jossa ihmiset ovat unohtaneet osansa suuremmasta kokonaisuudesta ja keskittyvät pikkumaiseen etujen kahmimiseen. Kirja vihjaa, että salaisuutta etsiessä kannattaa kiinnittää huomiota avoimuuteen ja kuuntelemiseen. Huolenpito ja myötätunto ovat avaimia maailmaan.

Kokoaan suurempi Piranesi jää lukijan mieleen. Se on borgesmainen palapeli Mervyn Peaken tyyliin. Kuvitelma, joka kertoo oudosta ja ihmeellisestä todellisuudestamme ja ihmisenä olemisesta.

Englantilaisen Susanna Clarken (s. 1959) edellinen romaani oli Jonathan Strange & herra Norrell (2004), joka ilmestyi suomeksi vuonna 2005. Molempien teosten loistavat suomennokset ovat Helene Bützowin käsialaa.

Tähtifantasia-palkinto jaettiin kuudettatoista kertaa. Palkinnon asiantuntijaraatiin kuuluvat kriitikko Jukka Halme, kriitikko Aleksi Kuutio, Risingshadow.netin edustaja Osmo Määttä sekä kirjabloggaaja Niina Tolonen.

Palkinnosta myös:
Wikipedia
Kirjavinkit

Tähtifantasia-palkinnon aiemmat voittajat:

Margaret Rogerson: Kirjojen tytär (Karisto, 2020, suom. Mika Kivimäki)
Juhani Karila: Pienen hauen pyydystys (Siltala, 2019)
Samanta Schweblin: Houreuni (Like, 2018, suom. Einari Aaltonen)
David Mitchell: Luukellot (Sammakko, 2017, suom. Einari Aaltonen)
Kazuo Ishiguro: Haudattu jättiläinen (Tammi, 2016, suom. Helene Bützow)
Shaun Tan: Etäisten esikaupunkien asioita (Lasten Keskus, 2015, suom. Jaana Kapari-Jatta)
Terry Pratchett: FC Akateemiset (Karisto, 2014, suom. Mika Kivimäki)
Bruno Schulz: Kanelipuodit ja muita kertomuksia (Basam Books, 2013, suom. Tapani Kärkkäinen)
Steph Swainston: Uusi maailma (Like, 2012, suom. J. Pekka Mäkelä)
Andrzej Sapkowski: Kohtalon miekka (WSOY, 2011, suom. Tapani Kärkkäinen)
Andrzej Sapkowski: Viimeinen toivomus (WSOY, 2010, suom. Tapani Kärkkäinen)
Haruki Murakami: Kafka rannalla (Tammi, 2009, suom. Juhani Lindholm)
Ellen Kushner: Thomas Riiminiekka (Vaskikirjat, 2008, suom. Johanna Vainikainen-Uusitalo)
Ngugi wa Thiong’o: Variksen Velho (WSOY, 2007, suom. Seppo Loponen)
Jeff VanderMeer: Pyhimysten ja mielipuolten kaupunki (Loki-kirjat, 2006, suom. Johanna Vainikainen-Uusitalo)