Heikki Kännö
Ihmishämärä
Sammakko

Heikki Kännön neljäs romaani jatkaa temaattista jatkumoa, joka esikoiskirja Mehiläistiestä alkaen on piirtänyt omaleimaista kuvaa Euroopan vaihtoehtoisen taidehistorian käänteistä. Aiemmissa kirjoissa sivutut mystikkotaiteilijat Joseph Beuys ja Heinrich Hase ovat tässäkin teoksessa esillä päähenkilöiden osin tiedostamattomina taustavaikuttajina.

Ihmishämärä kommentoi jo sisällysluettelostaan lähtien korkeakulttuurin ja sivistyksen eri modaliteetteja kunnianhimoisen laajalla haravalla. Tilaa saavat niin germaaninen/skandinaavinen mytologia, Euroopan vaiheet toisesta maailmansodasta alkaen, Richard Wagnerin teokset kuin laaja kirjo filosofejakin. Välillä hengästyttää. Hahmojen suulla käydään läpi jo ensimmäisillä sivuilla mm. Descartesin, Spinozan ja Leibnizin tuotantoa, eikä oppisisältö siitä ainakaan kevene tarinan päästessä vauhtiin.

Tapahtumapaikkojen keskiössä on saksalainen Kleven pikkupaikkakunta, jonka lähistöllä on historian saatossa ryvetty juoksuhautojen mudassa. Juoksuhaudasta saakin alkunsa yksi kirjan näkökulmahenkilöistä, silmäpuoli, synkkä Hans Otter, jonka itsensä etsiskely ja muistin palauttaminen läpäisevät punaisena lankana koko ajan ja paikan monikerroksisen rakenteen.

Klevessä sijaitsee myös Goldener Apfel -omenatarha, jonka kultakuoriset omenat ja niiden emäntä Engelbertha muodostuvat toiseksi keskiöksi vyöryvien tapahtumien virrassa. Tässä lähitulevaisuuden yhteiskunnassa ilmastonmuutos on edennyt ja eurooppalaista arkea värittävät entistä enemmän rankkasateiden aiheuttamat tulvat, helteiden kärventämät kuivat jaksot sekä tappavat punkkitaudit. Engelberthan vaikutuspiiriin kulkeutuu myös muita henkilöitä, kuten matemaatikko-kuvataiteilija Baldovino ja hänen nuori oppilaansa Anastázie, joiden arkisemmat murheet kiinnittävät kerronnan konkretiaan.

Ihmishämärä hyödyntää sisäkkäisiä kehys- ja sivutarinoita; milloin taideopiskelijoille kerrotaan tuhansia vuosia vanhasta historiasta, milloin pohjoismaiset jumalat selvittelevät välejään ajan alkuhämärissä. Kehykset sulautuvat äkkiarvaamatta toisiinsa. Esimerkiksi jumalat Freia ja Wotan päätyvät Berliiniin elämään pitkiä jaksoja ihmishahmossa.

Eräänä läpileikkaavana tarinakehyksenä toimii Wagnerin Ring-oopperasaagan juonenkuljetus, jossa ylijumalan arkkivihollisen roolin saa kääpiömäisten nibelungien kuningas Alberich. Wagnerin persoonasta ja tuotannosta samoin kuin Nietzschen filosofisista teoksista ammennetaan saatanallisten sopimusten aineksia. Niistä rakennetaan suurta kansallissosialismin selitys- ja kehityskertomusta, joka kattaa lähes kaikki saksalaiset kansallisikonit.

Koska tässä ei vielä ole tarpeeksi, palikkatorniin on lisätty myös tekoälyn herääminen ja transhumanismin elementtejä. Kasassa on suorastaan megalomaaninen jumalten ja ihmisten maailmat toisiinsa lomittava eepos, jonka maagisena liimana toimii fiktiivinen vril-alkuaine.

Lukijan käsityskykyä tyylikkäästi haastavassa, taidokkaassa teoksessa esitetään päätähuimaava tulkinta skandinaavisten jumalien uuden valtakauden alusta ja ihmisten vajoamisesta unohdukseen. Ihmisten maailman tuhon alkaessa kirjassa vaelletaan murtuvassa Euroopassa, ydinohjusten, tulvien ja tartuntatautien riivaamassa maisemassa, jonka ylle maailmanpuu on noussut uuteen kukoistukseensa.

Elli Leppä

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 3/22.