Kirjoittaja: tonitahtivaeltaja

Elokuvat – Yor, the Hunter from the Future

tonitahtivaeltaja Elokuva-arvostelut , , , ,

YorkansiWEBYor, the Hunter from the Future
aka Il mondo di Yor
(USA-versio)

Maailma on pullollaan mahtavia barbaarieepoksia. Tämä kävi ilmi jo vuoden 1992 ensimmäisessä Tähtivaeltajassa julkaistusta Miekkoja, magiaa ja muskeleita -artikkelista. Mutta edes tuossa tekstissä ei kehdattu mainita Antonio Margheritin luolabarbaariklassikkoa Yor, the Hunter from the Future (1983).

Valkoiseen peruukkiin ja lannevaatteeseen sonnustautunut Yor (Kapteeni Amerikkanakin mainetta niittänyt Reb Brown) hymyilee kuin Naantalin aurinko tuuletellessaan takapuoltaan karussa kalliomaastossa. Razzle-ehdokkuudella kukitettu pirteä tunnusbiisi kertoo, että Yor on miesten mies, huomisen mies, joka on eksyksissä eilisen maailmassa.

Tapahtumat tosin sijoittuvat post-apokalyptiseen tulevaisuuteen, jossa suurin osa ihmiskuntaa on taantunut kivikautiselle tasolle. Lisäksi säteily on herättänyt henkiin isot kasat dinosauruksia.

Yor1WEBYorin timmeille lihaksille löytyy käyttöä, kun nykyisin virheellisesti kasvissyöjäksi kuviteltu Triceratops hyökkää sorean Ka-Laan (Corinne Cléry) ja tämän isähahmon, Pagin (Luciano Pigozzi) kimppuun. Hirmulisko ei peljästy edes Ka-Laan meikkejä ja permanentattuja hiuksia.

Yor hakkaa kivikirveellään Triceratopsin muussiksi ja saa kuulla olevansa ihan erilainen kuin kaikki muut miehet. Blondi poju onkin aina ihmetellyt, miksi ei ole kohdannut kaltaistaan kaunosielua. Ka-Laa on tietenkin ihan heikkona pelastajaansa.

Pian rauhaa ja rakkautta julistava Yor joutuu jälleen tarttumaan kirveeseensä, kun Apinoiden planeetalta karanneet luolastrumffit tulevat ja tappavat Ka-Laan koko heimon. Tyttö itse päätyy sininaamojen vangiksi.

Hätä ei ole kuitenkaan tämän näköinen, sillä Yor kolkkaa lentoliskon ja rakentaa olennon siivistä riippuliitimen. Sitten tarvitsee vain syöksyä luolaan ilmateitse ja pelastaa neito pulasta.

Yor4WEBSeuraavaksi Yor, Ka-Laa ja Pag taistelevat tulisia tikkuja heiluttelevia hiekkamiehiä vastaan. Näiden ilkimysten luona sankarimme törmäävät mystiseen kaunottareen, jonka rinnalla roikkuu samanlainen medaljonki kuin Yorilla. Osaisiko nainen kertoa jotain Yorin heimosta?

Ka-Laa ei ole kilpakumppanista innoissaan, mutta onneksi tulokas menehtyy hetikohtsillään. Viimeisinä sanoinaan neitokainen kuiskaa Yorille: ”Suutele minua pikaisesti, sillä kuulen jumalteni kutsun.” Tätä ennen hiekkamiesten luola romahti, koska Yor piteli käsissään palavaa miekkaa. Tai sitten sortuma käynnistyi jostain vielä epätodennäköisemmästä syystä.

Sitten ollaankin jo rannikkokylässä, jonka asukkaat höpöttävät omalaatuisesta miehestä, joka saapui taivaasta tulisella linnulla. Lähistöllä on kuulemma myös salaperäinen saari, jota ympäröivät ikuiset myrskyt.

Ja tässä vaiheessa elokuva heittää uuden vaihteen kehiin. Juonipaljastuksia luvassa!

Yor3WEBKäy ilmi, että viimeiset korkean luokan teknologiaa hallitsevat ihmiset pitävät saarella tukikohtaansa. Mustahuppuisen Overlordin (John Steiner) johdolla he ovat kehittämässä tunteettomia androideja, joiden on tarkoitus lisääntyä ja täyttää Maa. Kunhan kaikki barbaarit on ensin tapettu pois kuljeksimasta. Jollain ihme logiikalla tämän tempun pitäisi pelastaa sivilisaatio.

Onneksi Yliherran alaiset eivät ole keisarinsa kanssa samaa mieltä ja nousevat Darth Vader -kypäriin sonnustautuneita androideja vastaan. Sankaroinnin keskeiset tempaukset on varattu tietysti Yorille. Värikkäät sädeaseet soittavat sinfoniaa, joka ei nouse lähellekään vuoden 1980 Flash Gordon -leffan tasoja.

Filmin lopussa saarnataan rakkaudesta ja suvaitsevaisuudesta sekä esitetään harras toive, että uuden uljaan Maapallon ihmiset eivät toistaisi esi-isiensä virheitä.

Wau! Yor, the Hunter from the Future on rakastettavan surkeaa kokkelia. Riemu on taattu varsinkin niinä hetkinä, kun filmi kuvittelee ihan oikeasti painivansa samassa sarjassa kuin Tähtien sota ja Kadonneen aarteen metsästäjät.

YorSarjisWEBNyt kun joku vielä tajuaisi suomentaa Juan Zanotton ja Ray Collinsin Henga, el cazador -sarjakuvan, johon filmi perustuu, niin maailmankaikkeus olisi täydellinen.

Sillä välin on pakko etsiä käsiin Yorin tv-versio, jolla on mittaa yli kolme tuntia!

Leffa • tai •••••
Kuva •••
Lisät •

Lisämateriaalina pelkästään traileri.

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 2/14.

Sarjakuvat – Before Watchmen

tonitahtivaeltaja Sarjakuva-arvostelut , , , , ,

WatchmenotsWEB

Ennen Vartijoita

Before Watchmen

Kun DC ilmoitti aloittavansa uuden lehtisarjan Alan Mooren ja Dave Gibbonsin luoman Watchmenin pohjalta, moni piti hanketta silkkana rahastuksena.

Käytännössä vuonna 2012 ilmestyneisiin Before Watchmen -julkaisuihin on tarttunut innosta täristen. Kiitos tästä kuuluu tekijäkaartille, johon on saatu houkuteltua iso kasa jenkkisarjakuvan kovimpia nimiä aina Adam Hughesista Darwyn Cookeen.

NiteOwl1WEB

Before Watchmen -minisarjat eivät tietenkään kestä vertailua alkuperäiseen, mutta eipä tuo ole tarkoituskaan. Pikemminkin yrityksenä on ollut luoda hyvää sarjakuvaviihdettä, joka valaisee mielenkiintoisesti Watchmenistä tuttujen hahmojen historiaa. Ja tässä on onnistuttu.

Sarjat ovat myös käyneet hyvin kaupaksi. Niinpä alunperin ilmoitettua seitsemän lehden kokonaisuutta on täydennetty kahdella lyhärillä.

Suomeksi Vartijat ennen -kokoelmia on julkaistu kaksi: Minuuttimiehet & Silkkiaave ja Koomikko & Rorschack (Egmont, 2013).

MinutemenWEB

Silkkinen minuutti

Darwyn Cooken kirjoittama ja piirtämä Minutemen kertoo 1930-luvun lopulla syntyneen sankaritiimin seikkailuista. Tarina etenee kahdessa aikatasossa.

1960-luvulla seurataan harmaantuneen Nite Owlin muistelmien herättämää kuohuntaa. Yhä elossa olevat ex-kumppanit eivät katso hyvällä silmällä projektia, joka paljastaisi karut totuudet puhtoisten kulissien takaa. Sarjakuvan lukijat saavat kuitenkin nähdäkseen Minutemenien elämän karikot. Epäonnistuneet tehtävät, tulehtuneet henkilösuhteet ja väkivaltaiset kohtalot.

Siinä missä osa sankareista on liikkeellä vilpittömin aikein, hakevat toiset touhusta vain adrenaalipiikkiä tai rahaa ja julkisuutta. Esimerkiksi pedofiilirinkiä ei sovi tutkia, sillä se antaisi yleisölle aivan liian ankean kuvan todellisuudesta. Minuuttimiesten iloinen pukuleikki saa sarjan kuluessa kuitenkin monia synkkiä sävyjä.

SilkSpectre2WEBTraagisesta pohjavireestä huolimatta Minutemen jää hieman etäiseksi episodikoosteeksi. Sisällön hajanaisuuden korvaa kuitenkin Cooken nostalginen kynänjälki, jossa pin-up-taiteen kultakauden viiva kohtaa modernin ranskalaisbelgialaisen ligne clairen sekä retrofiilistä hehkuvan animaatiotyylittelyn.

Cooke vastaa myös Silk Spectre -sarjan käsikirjoituksesta. Amanda Connerin piirtämässä psykedeelisessä kasvutarinassa kuljetaan huomattavasti Minutemeniä kepeämmillä linjoilla.

Lue loppuun →

Kirjat – Thomas Pynchon: Painovoiman sateenkaari

tonitahtivaeltaja Kirja-arvostelut , , , , ,

PynchonWEBThomas Pynchon
Painovoiman sateenkaari
Gravity’s Rainbow
Suom. Juhani Lindholm. Teos

Thomas Pynchonin vuonna 1973 julkaistun järkälemäisen klassikon, Painovoiman sateenkaaren, suomennos on kulttuuriteko vailla vertaa. Kyseessä on toisen maailmansodan loppuvaiheisiin sijoittuva rakettimekaniikan ja polymeerikemian hervoton riemulaulu, jonka purskahteleva kerrontatyyli vähät välittää perinteisten muotojen rajoitteista. Juhani Lindholmin käännös on mestarillista työtä ja jo itsessään kolossaalinen saavutus alkutekstin kompleksisuuden ja tavattoman ilmaisullisen runsauden takia.

Pynchonin ominaistyyli on tajunnanvirtamaista, raskaslukuista tekstiseinää vailla luku- tai kappalejakoja. Sanojen rannaton tulva lähestyy kuvattavaa asiaa sykkyräisiä kiertoteitä ja pyrkii korvaamaan sanataiteellisen osumatarkkuuden silkalla likimääräisyyksien runsaudella. Kerronnassa viljellään päättymättömän pitkiä virkkeitä sekä kielellisiä harharetkiä. Lopulta juonen kaarikin pirstaloituu nykiviksi katkelmiksi.

Säännöllisin väliajoin kerronta erkanee tykkänään arkijärjen kahleista ja uppoaa hallusinatoristen näkymaisemien hetteikköihin. Väliin sanatulvasta kuitenkin huuhtoutuu esiin pieniä kielellisiä helmiä, lähes runon kaltaisia kauniita ja kirkkaita pysähtyneen hetken kuvia. Lukukokemuksena teos on varsin vaativa ja edellyttää lukijalta kärsivällisyyttä sekä tyhjäkäynnin sietoa.

Tarinalinjat sisältävät runsaasti roiseja pornografisia kuvauksia, jotka äityvät suorastaan rypemään groteskeissa yksityiskohdissa. Naisten rooli on valitettavasti typistynyt himon kohteiksi, joiden sielunelämällä ei juuri ole merkitystä. Teos on niiltä osin vahvasti aikansa lapsi.

Toinen leimallinen piirre ovat rikkaat kulttuuriviittaukset elokuvan ja musiikin saralta. Proosa ratkeaa toistuvasti hilpeäksi musikaaliksi laulusäkeistöjä, kuoro-osuuksia ja koreografioita myöten. Yllättävissä notkelmissa piilee myös salakavalia, riemastuttavia pikku anakronismeja. Kielellisen riemunkirjavuuden ja sekametelisopan vastapainoksi tekstistä pilkahtaa myös säkenöivän tarkkoja oivalluksia ja rutikuivaa ironiaa.

Useiden näkökulmahenkilöiden edesottamuksia seuraileva sodanaikainen odysseia harhailee Euroopan pohjoisosien halki. Hahmojen tarinakaarien merkittävyys aaltoilee, väkeä lappaa edes takaisin sekä valokeilassa että kulisseissa.

Perusasetelmana on Saksa vastaan Englanti. Molemmissa valtioissa kehitetään sodan kulun kääntävää rakettia, jonka toimintaprosessien jokainen yksityiskohta kuvataan tuskallisella, pakkomielteisellä tarkkuudella. Puhutaan vakoojista, soluttautumisesta ja valtioiden sotakoneistojen sisäisistä kähminnöistä – kaksoisagentit ja petturuus kytevät jokaisen hahmon tajunnan taustalla.

Sinikopioiden, kemiallisten kaavojen ja behavioristisen psykologian kryptisyys lähentelee jo salatiedettä, joka kohoaa lähes uskonnon tasolle. Kaiken läpäisee varsin oikeutettu paranoia, joka tekee kertojista epäluotettavia.

Tuhatsivuisessa opuksessa massiiviset määrät kovaa historiallista faktaa limittyvät erottamattomasti spekulaatioon ja puhtaaseen fiktioon. Saksassa odotellaan lopunaikoja, halki Euroopan järjestetään kuukausien mittaisia orgiastisia maailmanlopun bakkanaaleja. Hetkellisen kimalluksen kulissina on raunioituneita yhteiskuntia, kylmän meren pyyhkimiä miinoitettuja rantoja sekä romahtaneita kaupunginosia, joissa sanomalehtipaperiin käpertyneet katulapset tappelevat ruoanjätteistä yhdessä kulahtaneiden huorien kanssa.

Painovoiman sateenkaaren on arveltu tavoittelevan kirjalliselta tyyliltään sotatilassa olevan yhteiskunnan kaoottisuuden ilmiasua. Siinä se kieltämättä onnistuukin.

Elli Leppä

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 4/14