Teenage Caveman
aka Prehistoric World
(DVD, UK-versio)

Vuoden 2016 marraskuussa menehtynyt Robert Vaughn ehti näyttelijänuransa aikana esiintyä useissa arvostetuissa elokuvissa ja televisiosarjoissa. Niihin lukeutuvat mm. sellaiset filmit kuin The Young Philadelphians (1959), The Magnificent Seven (1960) ja Battle Beyond the Stars (1980). Television puolella hänen tunnetuin roolinsa oli salainen agentti Napoleon Solo suositussa The Man from U.N.C.L.E. -sarjassa (1964–1968).

Herran filmografiaan lukeutuu myös vähemmän mairittelevia elokuvia. Yksi niistä on Samuel Z. Arkoffin tuottama ja Roger Cormanin ohjaama Teenage Caveman. Vuonna 1958 valmistunut mustavalkoinen halpis on silkkaa kalkkunaa alusta loppuun.

Filmi käynnistyy raamatullisen mahtipontisella selostuksella: ”Alussa oli kaaos, loputon yö. Sitten ääni sanoi: tulkoon valkeus. Ja pimeys erotettiin valosta. Tämän jälkeen luotiin meret ja maat, aurinko hallitsemaan päiviä, kuu öitä ja tähdet tuomaan valoa pimeyteen. Vehreä kasvusto ja hedelmälliset eläimet, jotka lisääntyivät ja täyttivät maan. Ja sitten tuli ihminen.”

Tästä päästäänkin sujuvasti lannevaatteisiin ja karvataljoihin sonnustautuneisiin luolamiehiin, jotka asuvat karulla vuoristoseudulla. Heidän elämäänsä ohjastaa laki, joka kieltää heitä ylittämästä jokea, vaikka sen toisella puolella olisi rehevä viidakko täynnä saaliiksi kelpaavia eläimiä – sekä hupsusti animoituja dinosauruksia.

Klaanilla on myös kolme pyhää lahjaa, joista heidän tulee pitää ikuisesti huolta. Niinpä yksi heimolaisista vahtaa tunnista toiseen pientä nuotiota, toinen pyörittää päivät pääksytysten pyörää ja kolmas rakentaa savitötteröä aina vain uudelleen.

Luolamiesten keskuudessa kytee kuitenkin kapinamieliala, jota edustaa nuori teinipoika – eli noin kolmikymppiseltä näyttävä Vaughn. Hän haluaisi matkata vehreämmille niityille kielloista piittaamatta. Tässä häntä yllyttää vanhempi partaherra (oivan niminen Frank De Kova), joka pyrkii syrjäyttämään pojun isän symbolintekijän roolista. Jos ja kun poika sortuu rikokseen, menettää hänen koko perheensä asemansa, kenties myös henkikultansa.

Pyhiä lakeja uhmaten poika ja pari hänen kaveriaan ylittävät joen. Viidakossa he kohtaavat mm. verenhimoisia koiria sekä jostain toisesta leffasta lainattuja jättiliskoja. Puiden keskellä vaanii myös hupsunnäköinen hirviö, joka tunnetaan nimellä Jumala-Jonka-Kosketus-Tappaa.

Seuraavaksi koetaan kaikenlaisia kommervenkuloita, joiden kuluessa Vaughn-poika keksii jousipyssyn ja luolamiehet todistavat perimmäisen ihmisyytensä tappamalla sekä karhun että paikalle ratsastavan muukalaisen. Molempia esittää Beach Dickerson, joka nähdään leffassa myös vesijuoksuhiekkaan hukkuvana nuorukaisena. Tämän lisäksi monitaituri Dickerson esiintyy tom-tom-rummuttajana oman aiemman hahmonsa hautajaisissa!

Löysästi eteenpäin löntystelevän filmin loppuun on säästetty todellinen yllätyskäänne, jonka nyt spoilaan tässä kaikelle kansalle. Aneemisen takaa-ajokohtauksen päätteeksi Jumala-Jonka-Kosketus-Tappaa saa kivestä päähän ja kuolee. Kun luolamiehet tutkivat ruumista, he huomaavat, että kyseessä onkin outoon asuun sonnustautunut vanha mies. Hepulta löytyy myös kirja, jossa on kuvia modernista maailmasta sekä artikkeli Hiroshimaan pudotetusta atomipommista. Karvataljakansa ei tietenkään ymmärrä opuksesta yhtään mitään, mutta onneksi kuollut vanhus sentään valistaa katsojaparkoja.

Syvällä rintaäänellä hän satuilee, kuinka luolamiehet ovat degeneroituneita jäänteitä ydinsodan tuhoamasta ihmiskunnasta. Hän itse oli viimeinen hävityksestä selvinnyt, pitkäikäisyydellä siunattu tiedemies, joka on tutkinut heidän elämäänsä. Ja kenties teinipojan osoittama uteliaisuus ympäröivää maailmaa kohtaan on ensimmäinen merkki ihmisten uuden kehityksen ensiaskelista.

Tämän jälkeen ääneen pääsee vielä melodramaattinen kertoja, joka toteaa kaiken juuri nähdyn tapahtuneen kauan kauan sitten. ”Ja kuten tiedämme, ihmiskunta nousi alhostaan, sulatti metalleja, keksi räjähteitä ja pyörillä kulkevia koneita. Torneja rakennettiin ja murskattiin. Kuinka monta kertaa kaikki tämä toistuu? Ja kun se taas kerran käy toteen, jääkö kukaan meistä henkiin vai onko edessä ihmiskunnan vihoviimeinen loppu?”

Eli vaikka helposti voisi luulla, että Teenage Caveman on pelkkä halpahintainen roskaelokuva teiniyleisön ratoksi, on se todellisuudessa vakava varoitus ydinsodan vaaroista. Se tosin ei tee kokemuksesta yhtään vetävämpää. Niinpä filmin positiivisimmaksi puoleksi jää, että se kestää vain vaivaiset 65 minuuttia.

DVD-levyn lisämateriaalit:

Vuonna 1991 tehdyllä, yksinomaan ääniraitana kuultavalla Samuel Z. Arkoffin haastattelulla on mittaa 50 minuuttia. Velmusti uraansa suhtautuva karnevalistinen herra ehtii siinä ajassa kertoilla useitakin hauskoja anekdootteja tuottamistaan elokuvista.

Yleensä filmit saivat alkunsa niin, että keksittiin vetävä nimi, jonka pohjalta laadittiin mainosjuliste. Vasta sitten ruvettiin miettimään, mitäs leffassa itse asiassa tapahtuisi.

Rainat myös rykäistiin kasaan todella nopeasti ja halvalla. Aina väliin tämä johti ongelmiin. Kuten siihen, ettei The Beast with a Million Eyes -elokuvan (1955) ensimmäisessä versiossa esiintynyt minkään sortin hirviötä – mutta pakkohan sinne oli sellainen jostain vääntää. Tässä apuna toimi höyryävä, rei’itetty teepannu.

Jutussa luetellaan myös iso liuta sittemmin merkittävään asemaan nousseita tekijöitä, jotka aloittivat uransa Arkoffin tuotannoissa, sekä ladotaan madonluvut 1990-alun Hollywood-studioille.

Lisähupia tarjoilevat trailerit, joissa hehkutetaan mm. elokuvia Day the World Ended (”Raakaa, kiljuvaa kauhua!”), Blood of Dracula (”Näet painajaisia loppuelämäsi!”) ja The Brain Eaters (”Verisuonesi räjähtävät järkytyksestä!”).

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 2/17.