Elokuvat – Ready Player One

ReadyPlayerOneJulisteWEB

Ready Player One

Vuoden 2011 hittikirja oli Ernest Clinen populaarikulttuurinostalgiassa vellova Ready Player One. Vekkulin viihdyttävä romaani otti kaiken ilon irti lukemattomista viittauksista 1980-luvun peleihin, leffoihin ja levyihin. Suomessakin vieraillut kirjailija (ks. Tähtivaeltaja 3/12) juhlisti omaa nörtteyttään ostamalla kirjasta ja sen elokuvaoikeuksista saamillaan rahoilla Paluu tulevaisuuteen -filmeistä tutun DeLorean-auton.

Vuosien mittaan kiihkein fanitus kirjan ympärillä on ehtinyt jo laantua. Siksi on sääli, että Steven Spielbergin ohjaama elokuvaversio saadaan valkokankaille vasta nyt. Ja vaikka Cline itse on toiminut leffan toisena käsikirjoittajana, tuntuu kuin romaanin sydän – nörttiviitteiden viettelevä tulva – olisi hukkunut jonnekin matkan varrelle.

Vuonna 2045 suurin osa ihmiskunnasta viettää aikansa mieluummin Oasis-virtuaalitodellisuudessa kuin ankeassa reaalimaailmassa. Eksentrisen James Hallidayn (epätasainen Mark Rylance) kehittelemässä Oasiksessa voi olla kuka vain ja tehdä, mitä haluaa. Vuosia aiemmin kuollut Halliday on piilottanut tuhansia planeettoja käsittävään luomukseensa myös kolme avainta, joiden löytäjä saa koko virtuaalimaailman hallintaansa.

ReadyPlayerOne4WEB

Näitä pääsiäismunia metsästävät munastajat, kuten teinipoika Wade ”Parzival” Watts (Tye Sheridan). Hän on perehtynyt pikkutarkasti Hallidayn elämään kyetäkseen ratkaisemaan miehen jälkeensä jättämät arvoitukset. Kavereinaan Wadella on mm. ihastuttava Art3mis-tyttö (Olivia Cooke) ja romuluinen tekniikkanero Aech (Lena Waithe).

Pahiksina elokuvassa häärivät IOI-firman loputtomat agenttilaumat. Heitä johtaa ilkeä Nolan Sorrento (Ben Mendelsohn), joka haluaa Oasiksesta yrityksensä rahasammon.

Elokuvan pääpaino on nopeiksi leikatuissa toimintakohtauksissa, joissa kaahaillaan rallipeleissä tai taistellaan virtuaalimaailmoissa. Paikoin kädenvääntö sujahtaa myös reaalitodellisuuden puolelle, eikä johtolankojen pengontaakaan ole täysin hylätty. Jotain oleellista kuitenkin uupuu.

ReadyPlayerOne2WEB

Kirjassa paletti on todella laaja ja aikaa uhrataan rutkasti myös Hallidayn fanittamien kasari-ilmiöiden ihastuttavaan perkaukseen. Leffassa romaanin paras puoli hautautuu tietokonetehostetun mätön alle. Toki kuvissa vilahtelee lukuisia ikonisia hahmoja ja taustalla soi 1980-luvun musiikkiraita, mutta näiden elementtien bongailu jää katsojille, jotka jaksavat käydä leffan bluray-version läpi ruutu ruudulta.

Merkittävimmin esiin nousevat lähinnä Hohto-elokuva, Rautajätti, King Kong, Mechagodzilla, DeLorean sekä Atari 2600 -pelikonsolille kehitetty Adventure-peli. Ja se on jo aikamoisen köyhää.

Myös henkilöhahmot ja heidän keskinäiset suhteensa ovat kovin ohuita. Tietokonevelhojen kankaille loihtimista värikkäistä virtuaalimaailmoista voidaan olla montaa mieltä, mutta itseäni valittu tyylilaji ei miellyttänyt.

Spielbergin elokuva on toki suuren luokan spektaakkeli, jossa on hetkittäin klassisen nuorisoseikkailun tenhoa. Silti paljon parempaa nostalgiahubaa tarjoilee vaikkapa viiden vuoden takainen Räyhä-Ralf-animaatioelokuva.

Rumpanpumppaa ja kirjassa vara parempi.

Toni Jerrman

ReadyPlayerOneKansiWEB

Ernest Clinen tunnustukset
Julkaistu alunperin Tähtivaeltajassa 3/12 Ready Player One -artikkelin kylkiäisenä.

Dungeons & Dragons

Vietin koko teini-ikäni pelaten D&D:tä, ja se on vaikuttanut hurjasti myöhempään kirjoittamiseeni. Samoin kuin muutkin roolipelit, kuten Car Wars, GURPS, Star Frontiers ja Champions.

DeLorean

Makein koskaan valmistettu auto. Se on 1980-luvun ikonisin kulkuväline ja ainoa auto, joka on samalla aikakone. Niinpä se on täydellinen tunnus romaanilleni. Ja siksi jaan juuri DeLoreanin pääpalkinnoksi Ready Player One -kirjan pääsiäismunanmetsästyskisassa.

Blade Runner

Ehdottomasti kaikkien aikojen paras scifi-filmi. Ja se vieläpä sijoittuu vuoteen 2019, johon on enää seitsemän vuotta aikaa. Jonkun pitäisi jo kohta alkaa valmistaa niitä elokuvassa käytettyjä lentäviä autoja!

Ladyhawke

Katsoin Ladyhawke-leffan nuorempana HBO:lta varmaan useita satoja kertoja ja pidin siitä joka katsomalla. Lisäksi se on ainoa tietämäni miekka ja magia -elokuva, jossa käytetään rutkasti elektronista syntetisaattorimusiikkia.

Atari 2600

Ihmiskunnan ensimmäinen ja paras kotivideopelikonsoli. Istuin kiinni juotettuna oman Atari 2600:n ääressä vuodet 1978–1984.

Kurt Vonnegut

Yksi ehdottomista suosikkikirjailijoistani. Hän ja Douglas Adams ovat pitkälti vastuussa vinoutuneesta maailmankatsomuksestani.

Duran Duran

Pakko on ihailla bändiä, joka ottaa nimensä Barbarella-leffan hullulta tiedemieheltä. Duran Duran teki myös 1980-luvun cooleimmat musiikkivideot. Kuten Wild Boysin, jonka ohjasi Highlanderista tuttu Russell Mulcahy.

Pac-Man

Olen matkalla pelisaliin taskut täynnä kolikoita…

Rush

Kaikkien aikojen paras bändi. Kutsun heitä Pohjoisen Jumaliksi.

Ultraman

Teräsmiehen japanilaisversio ja lapsuuteni suursuosikki.

Monty Python

Rakastan Pythonia! He tekivät komedialle saman, minkä The Beatles teki musiikille.

Massiivinen monen pelaajan verkkoroolipeli

Alkuperäisen englanninkielisen termin keksi Richard Garriott. Hän kehitti ensimmäisen aidon massiivisen monen pelaajan verkkoroolipelin, Ultima Onlinen. Hän on myös inspiraationi Ready Player One -romaanin James Halliday -hahmolle.

Mecha

Japanilaisissa animeissa käytetty nimi roboteille. Yleensä kyseessä ovat jättirobotit, jotka tietenkin ovat roboteista parhaita.

 

ReadyPlayerOne1WEB

Top 5 – Kirjat

William Gibson: Neurovelho
Garry Gygax: Luolamestarin ohjekirja
Kurt Vonnegut: Galápagos
Douglas Adams: Linnunradan käsikirja liftareille
Ken Grimwood: Replay

Top 5 – Levyt

Peter Gabriel: Us
Rush: Moving Pictures
R.E.M.: Eponymous
Van Halen: 1984
They Might Be Giants: Lincoln

Top 5 – Pelit

Pac-Man
Black Tiger
Heavy Barrel
Joust
Robotron

Top 5 – Taistelurobotit

Giganter
Giant Robo
Manzinger Z (Tranzor Z)
Leopardon
Voltron

ReadyPlayerOneKamakuvaWEB

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.