Like

Kirjat – Alastair Reynolds: Aurora ja Kellomestari

tonitahtivaeltaja Kirja-arvostelut , , , , , , , ,

Alastair Reynolds
Aurora ja Kellomestari
Machine Vendetta
Suom. Hannu Tervaharju. Like

Alastair Reynoldsin Aurora ja Kellomestari on kolmas osa romaanisarjaa, joka kertoo prefekti Dreyfusin edesottamuksista. Kirjasta saa eniten irti, jos edelliset mestariteokset Prefekti (2009) ja Elysionin tuli (2018) ovat hanskassa, mutta tästä huolimatta uutuudesta on helppo nauttia, vaikka muistikuvat aiemmista käänteistä olisivatkin hapertuneet.

Kirjasarjan tapahtumat sijoittuvat Yellowstone-planeettaa kiertävälle Timanttivyölle. Se koostuu kymmenestätuhannesta erilaisesta habitaatista, joissa asuu kymmeniä miljoonia ihmisiä ja hypersikoja – joista osa on muovannut itsensä hyvinkin perinteistä poikkeaviin muotoihin.

Timanttivyön demokratian toimivuudesta sekä järjestyksen ylläpidosta vastaavat prefektit, joiden tukikohta on nimeltään Sotisopa. Työsarkaan nähden prefekteistä on aina pula, sillä mukaan hyväksytään vain idealisteja, jotka ovat valmiita uhraamaan oman henkensä suojellakseen Timanttivyön asukkaita ja heidän oikeuksiaan.

Romaanin käynnistyessä Sotisopa on ongelmien riepoteltavana. Hypersikaprefekti Mizler Cranack on tehnyt provosoimattoman hyökkäyksen rauhanomaiseen habitaattiin ja kylvänyt rutkasti tuhoa ja kuolemaa. Tämä synnyttää ihmisten ja hypersikojen välisiä levottomuuksia ja sabotaasi-iskuja, jotka vaativat lukuisia kuolonuhreja.

Kaiken muun hyvän lisäksi arvostettu prefekti Ingvar Tench matkaa aivan yllättäen lähestymiskiellossa olevaan habitaattiin, eikä ota kuuleviin korviinsa Sotisovan pysähtymiskäskyjä. Miksi näin, on kysymys, joka kiusaa Dreyfusia vielä pitkään.

Ja aivan kuin tässä ei olisi tarpeeksi, Timanttivyön tietoverkoissa häärii kaksi toisiaan vastaan taistelevaa häijyä tekoälyä. Jos jompikumpi niistä voittaa kädenväännön, saattaa Timanttivyön aika olla ohi.

Monipolvisen konfliktin keskellä Dreyfusin huomiosta kamppailevat myös hänen vakavasti sairas vaimonsa sekä hämmentävän utelias prefektikandidaatti.

Kirjassa seurataan Dreyfusin ohessa kahden muun prefektin tekemisiä. Heidän yhteinen tavoitteensa on hillitä ihmisten ja hypersikojen välisiä yhteenottoja sekä selvittää, miksi Mizler ja Ingvar toimivat niin jyrkästi Sotisovan eetosta ja ohjeistusta vastaan.

Näistä lähtökohdista esiin kehräytyy lukuisten kutkuttavien arvoitusten, kiehtovien visioiden ja väkivahvan toiminnan kuljettama jännitysnäytelmä, joka pitää lukijan tiukasti otteessaan. Lähes 600-sivuisen romaanin tahtoisi ahmia kerralla läpi – ja tarinan päättyessä välittömästi palata takaisin tähän vangitsevaan maailmaan.

Reynolds on suuren kokoluokan tieteisseikkailujen virtuoosi, ja tästä Aurora ja Kellomestari on oivallinen osoitus. Silkkaa timanttia!

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 1/25.

Sarjakuvat – Sami Makkonen: Sielujen kutoja

tonitahtivaeltaja Sarjakuva-arvostelut , , , , ,

Sami Makkonen
Sielujen kutoja
Like

”Missään ei ollut mitään kirkasta, kaikki oli sameaa ja haalistunutta.”

Sami Makkonen on viime aikoina niittänyt mainetta sekä Kalevala-tulkinnallaan että kansanperinnekauhua edustavalla Hevosjumala-albumilla. Hänen uusin teoksensa, Sielujen kutoja, sukeltaa syvälle esoteeristen painajaisvisioiden uumeniin.

Markus sekä hänen Osman-poikansa ja Aaron-kaverinsa suuntaavat maalle kohti Hiisimäen sukukartanoa. Usvaisesta maasta, kutojan kammareista ja suvun juurista horiseva Noora-Maija-täti odottaa paikalla Markuksen äidin kanssa. Jo matkalla kolmikko kohtaa kuoleman, kun naapurin vanha Eino menehtyy linja-autossa. Perillä heitä odottaa synkkä lato, metsittynyt piha ja rähjäisessä kunnossa oleva talo. Pöydällä on mädäntyneitä hedelmiä, tapetit roikkuvat homepilkkujen peittämänä ja sisäkatto on täynnä tummankeltaisia läikkiä. Äitiä tai Noora-Maijaa ei näy missään.

Sen sijaan Markus löytää tädin muistiinpanot, joissa elämää kuvataan houreisena illuusiona ja henkisen kasvun keskeiseksi elementiksi mainitaan kuihtuminen, rappeutuminen ja kuolema. Tekstiin on litteroitu myös suolammen rannalla sijaitsevasta autiomökistä löytyneiden nauhojen sisältö. Niissä Antti Honkimaa kertoo irvokkaista unistaan, joissa hän vaeltaa pimeässä mysteeriluolassa ja kohtaa niin vitivalkoisen naisen kuin ihmisten sairaalloisia irvikuviakin.

Jokin on Hiisimäellä pielessä, on ollut jo vuosisatojen ajan. Ja jotenkin tähän kaikkeen kytkeytyvät maanalaiset käytävät, ilmassa leijuvat itiöparvet, mystisen painajaispuun hedelmät ja sarkapukuinen kuoleman lähettiläs. Puhumattakaan mustien pappien okkultistisista riiteistä ja kirotusta kasvimagiasta.

Sielujen kutoja tulvii synkkää tunnelmaa ja pimeyden mytologiaa. Se kietoo lukijan sanoinkuvaamattomien kauhujen kähmäiseen verkkoon, josta on aivan turha edes yrittää pyristellä vapauteen. Hullun kuun loimottaessa yliaistilliset kuumehoureet tunkeutuvat aivopoimuihin ja jäävät sinne asumaan.

Sarjakuvan hurjaa tenhoa korostaa Makkosen mustanharmaa, rouheinen piirrosjälki, joka jättää paljon lukijan oman mielikuvituksen varaan. Näin vimmaisen vahvaa kauhua ei visuaalisessa mediassa tule useinkaan eteen. Niinpä Sielujen kutojaa on helppo kutsua hyytäväksi mestariteokseksi.

”Kinkerit käynnistyvät. Mustan hulluuden vakkajuhlat.”

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 3/24.

Sarjakuvat – Sami Makkonen: Hevosjumala

tonitahtivaeltaja Sarjakuva-arvostelut , , , , ,

Sami Makkonen
Hevosjumala

”Pelko ja rienaus. Pettymys ja pakkomielle. Ne asuivat tässä talossa.”

The Texas Chain Saw Massacre, The Hills Have Eyes, Kuutamosonaatti… Jos ryhtyisin tässä listaamaan kaikki ne kauhuelokuvat, jotka kertovat syrjäseutujen mielipuolten synkistä harrastuksista, joutuisit lukemaan litaniaa useamman päivän ajan. Samaisesta aihepiiristä ammentaa myös Sami Makkosen painajaismainen Hevosjumala-albumi (Like). Tosin se sekoittaa kuvioihin myös kirotun kirjan, joka herättää mielleyhtymiä Evil Dead -elokuvien ja H. P. Lovecraftin tuotannon suuntaan. Kaikista näistä yhtymäkohdista huolimatta Hevosjumalaa voi kutsua sekä omintakeiseksi että suomalaiskansalliseksi teokseksi.

On vuosi 2017, kahta päivää ennen joulua. Kolme nuorta hiihtäjää on eksynyt lumisen metsän uumeniin. Onnekseen – tai pikemminkin epäonnekseen – he päätyvät Harvilan suvun syrjäiselle maatilalle. Siellä he kohtaavat Pertin ja Marjatan ohessa pyörätuoliin sidotun, hengityslaitetta käyttävän potran Petru-pojan. Unohtaa ei sovi kuollutta isoisää, Aatosta, jota säilytetään halkoliiterissä – sillä onhan pian luvassa jouluyö, taikojen aika. Ja jos loitsut ja uhrit suoritetaan oikein, kylmältä maalta ja hevosen paskalta haiseva Herra tulee ja tuo pimeyden mukanaan.

Riittien jälkeen tarina hyppää vuoden 2017 heinäkuulle. Nyt kerronnan keskiössä on nuoripari, joka on remontoimassa Harvilan sukutilan naapurissa sijaitsevaa ränsistynyttä mökkiä. Heille tällöin vielä elossa ollut Aatos toteaa, että kannattaisi poistua paikalta ennen kuin on liian myöhäistä. Varoitukset kaikuvat kuitenkin kuuroille korville. Ja sitten maakellarista nousee…

Se, kuinka tähän kaikkeen on päädytty, selviää albumin viimeisestä jaksosta, joka käynnistyy vuoden 1988 kesäpäiväntasauksesta. Tuolloin Aatos päättää loitsia siunausta perheelleen mystisen taikakirjan ohjeiden avulla. Tästä saa alkunsa hulluus, joka lopulta vie koko suvun mukanaan.

Hevosjumala on vanhojen suomalaisten mytologioiden pohjalta laadittu vahvatunnelmainen kauhusarjakuva, jonka voimakas graafinen ilme saa mielikuvituksen laukalle. Kuvissa selkeys antaa tilaa tummille kauhuille, jotka iskevät suoraan alitajuntaan. Lopulta koossa on vimmainen pyörre, joka imee lukijan helvetillisten houreiden riepoteltavaksi.

Tähän synkkyyteen on hyvä hukkua.

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 2/22.

Uutiset – Tähtivaeltaja-palkinnon 2022 ehdokkaat julkistettu

tonitahtivaeltaja Uutiset , , , , , , , , , , , , , ,

Tähtivaeltaja-palkinnon 2022 ehdokkaat julkistettu

Vuodesta 1986 lähtien jaetun Tähtivaeltaja-palkinnon tuorein ehdokaslista on julkistettu. Helsingin Science Fiction Seura ry:n luotsaama palkinto luovutetaan edellisvuoden parhaalle Suomessa ilmestyneelle tieteiskirjalle.

Vuoden 2021 kiitettävän moniäänisestä tarjonnasta asiantuntijaraati valitsi lopulliselle ehdokaslistalle seuraavat teokset:

  • Anne-Maija Aalto: Mistä valo pääsee sisään (Otava)
    Uus-Tokioon sijoittuvassa, yhteiskunnallisesti kantaaottavassa romaanissa ihmisarvo määräytyy syntyperän mukaan. Lopputuloksena on julma dystopia, jossa jopa epäinhimilliset ihmiskokeet ovat arkea. Vahva ja vaikuttava teos, joka osuu aikakautemme uhkakuvien ytimeen.
  • Kazuo Ishiguro: Klara ja aurinko (Klara and the Sun, suom. Helene Bützow, Tammi)
    Androidin elämäntarina yhdistyy synkeään lähitulevaisuuteen ja perhetragediaan. Filosofinen romaani avaa kerroksensa vähitellen ja esittää olennaisia huomioita ihmisyydestä, rakkaudesta ja toivosta.
  • N. K. Jemisin: Viides vuodenaika (The Fifth Season, suom. Mika Kivimäki, Jalava)
    Kunnianhimoinen romaani sekoittaa omaperäisesti scifin ja fantasian elementtejä harvinaisen eheäksi, yksityiskohtaiseksi maailmaksi. Sorron ja selviytymisen teemat kietoutuvat vetäväksi juoneksi, jossa osansa on niin yksilöiden ratkaisuilla kuin geologisilla aikakausilla.
  • Marc-Uwe Kling: QualityLand (QualityLand, suom. Sanna van Leeuwen, Like)
    Ajankohtainen kertomus pienen ihmisen taistelusta kaikkitietäviä algoritmeja vastaan. Romaani pohtii ilkikurisesti mutta silti vakavissaan, kuinka paljon annamme markkinalogiikan määrittää elämäämme.
  • Yoko Ogawa: Muistipoliisi (Hisoyaka na Kessho, suom. Markus Juslin, Tammi)
    Pohdiskeleva, surumielinen romaani tarkastelee äärimmäisen totalitarismin kourissa kutistuvaa maailmaa. Se kysyy, mitä ihmisestä jää jäljelle, kun jopa muistaminen on kiellettyä.

Tähtivaeltaja-palkinnon asiantuntijaraatiin kuuluvat toimittaja Hannu Blommila, päätoimittaja Toni Jerrman, kriitikko Elli Leppä ja suomentaja, kriitikko Kaisa Ranta. Voittaja julkistetaan huhti-toukokuussa.

Palkinnosta myös:
Wikipedia
Kirjavinkit

Tähtivaeltaja-palkinnon aiemmat voittajat:

Emmi Itäranta: Kuunpäivän kirjeet (Teos, 2020)
Margaret Atwood: Testamentit (Otava, 2019)
Johannes Anyuru: He hukkuvat äitiensä kyyneliin (S&S, 2018)
Jani Saxell: Tuomiopäivän karavaani (WSOY, 2017)
Lauren Beukes: Zoo City – Eläinten valtakunta (Aula & Co, 2016)
Margaret Atwood: Uusi maa (Otava, 2015)
Antti Salminen: Lomonosovin moottori (Poesia, 2014)
Peter Watts: Sokeanäkö (Gummerus, 2013)
Gene Wolfe: Kiduttajan varjo (Gummerus, 2012)
Hannu Rajaniemi: Kvanttivaras (Gummerus, 2011)
Maarit Verronen: Kirkkaan selkeää (Tammi, 2010)
Hal Duncan: Vellum (Like, 2009)
Cormac McCarthy: Tie (WSOY, 2008)
Richard Matheson: Olen Legenda (Vaskikirjat, 2007)
Stepan Chapman: Troikka (The Tree Club, 2006)
Risto Isomäki: Sarasvatin hiekkaa (Tammi, 2005)
M. John Harrison: Valo (Like, 2004)
J. G. Ballard: Super-Cannes (Like, 2003)
Ray Loriga: Tokio ei välitä meistä enää (Like, 2002)
Jonathan Lethem: Musiikkiuutisia (Loki-Kirjat, 2001)
Pasi Jääskeläinen: Missä junat kääntyvät (Portti-kirjat, 2000)
Will Self: Suuret apinat (Otava, 1999)
Stefano Benni: Baol (Loki-Kirjat, 1998)
Dan Simmons: Hyperion (Like, 1997)
Theodore Roszak: Flicker (Like, 1996)
Mary Rosenblum: Harhainvalta (Jalava, 1995)
Iain M. Banks: Pelaaja (Loki-Kirjat, 1994)
Simon Ings: Kuuma pää (Loki-Kirjat, 1993)
Philip K. Dick: Oraakkelin kirja (WSOY, 1992)
William Gibson: Neurovelho (WSOY, 1991)
Philip K. Dick: Hämärän vartija (Love Kirjat, 1990)
Brian Aldiss: Helliconia-trilogia (Kirjayhtymä, 1986–89)
Flann O’Brien: Kolmas konstaapeli (WSOY, 1988)
Greg Bear: Veren musiikkia (Karisto, 1987)
Joanna Russ: Naisten planeetta (Kirjayhtymä, 1986)
Cordwainer Smith: Planeetta nimeltä Shajol (WSOY, 1985)

Sarjakuvat – Janne Kukkonen: Voro 3: Jumalten hauta

tonitahtivaeltaja Sarjakuva-arvostelut , , , , , ,

Janne Kukkonen
Voro 3: Jumalten hauta
Like

”Turhuuden nimeen te vuodatatte verenne ja murskaatte linnanne! … Synninmaksun aika on vihdoin koittanut!”

Janne Kukkosen Voro-trilogian ensimmäiset osat olivat paksuja opuksia, mutta kokonaisuuden päättävä Voro 3: Jumalten hauta (Like) se vasta tuhti teos onkin – mittaa kirjalle kertyy peräti 460 sivua! Ja ne kaikki hehkuvat fantasian mahtavinta taikaa.

Edellisten osien käänteiden jäljiltä nuori ja neuvokas Lilja-tyttö on päätynyt manan majoille. Siellä hän tapaa itsensä Kalman, joka toivottaa pienen voron tervetulleeksi valtakuntaansa. Samalla Lilja joutuu kohtaamaan tekojensa seuraukset, eli sen, että hänen valintansa ovat saattaneet koko ihmiskunnan turmion tielle.

Mutta edes näin synkässä tilanteessa sitkeä sisupussimme ei ole valmis antamaan periksi. Hän puskee vaikka läpi harmaan kiven korjatakseen virheensä ja pelastaakseen ihmiskunnan kadotukselta. Kunhan vain ensin keksii keinon, jolla päästä pois kuolon kuilun tuolta puolen…

Reaalimaailmassa henkiin herännyt Tuli-isä, luojajumala Ithiel Valonväre, tuhoaa orja-armeijoineen ja Tulikiven jättiläisineen valtakunnan toisensa perään. Hän jättää jälkeensä vain raunioita ja ruumispeltoja. Sillä kun jumala saa tarpeekseen luomustensa pahuudesta ja ahneudesta, vallan- ja verenhimosta, ainoa ratkaisu on hävittää nämä syöpäläiset maan päältä – ja sen Ithiel aikoo tehdä yksi ihminen kerrallaan.

Häntä vastaan käy mitätön joukkio, jonka johtajina toimivat Liljan oppi-isä, likaisen menneisyytensä salannut Seamus, sekä Ithieliä aiemmin palvonut Paloheimon sokea ylipappi. Vastarintaliikkeen riveihin yritetään houkutella myös Ithielin vastinparia, jumalkumppani Sysineitoa, mutta tämä temppu on helpommin sanottu kuin tehty. Ongelmia piilee myös ihmiskuninkaiden liittoumassa, jossa jokainen kruununpää etsii vain oikeaa tilaisuutta pettääkseen uudet kumppaninsa. Sillä sellainen on ihmisen luonto.

Voro 3 iskee pöytään todelliset madonluvut ihmiskunnalle. Kaiken pahuuden ja kurjuuden keskelläkin toivon ja hyvyyden liekki jaksaa silti yhä lepattaa – jos vain ihmiset ja jumalat suovat. Tämän kädenväännön tiimellyksessä pieni mutta pippurinen Lilja joutuu pistämään parastaan ja tekemään kauaskantoisia ratkaisuja.

Kukkosen luomus on eeppistä jumalfantasiaa parhaimmillaan. Kerronta vetää kuin luotijuna, ja sisältö tursuaa taianomaista tunnelmaa sekä omintakeisia elementtejä. Paikoin hyvällä tavalla vanhahtava dialogi, hurmeisen taitava piirrostaide sekä kiehtovat henkilöhahmot tukevat suurisydämistä kokonaisuutta, joka on syystäkin saavuttanut mainetta myös kansainvälisesti. Sarjan julkaisuoikeudet on ehditty myydä jo mm. Ranskaan, Yhdysvaltoihin ja Italiaan.

Käytännössä Voro-trilogia on niin kovaa kamaa, että sitä voi aivan hyvin verrata vaikkapa Jeff Smithin Luupäät-saagaan tai Hayao Miyazakin Tuulen laakson Nausicaä -sarjakuvaan. Ja näistä kehuista on paha pistää enää yhtään paremmaksi. Eli jos tämän trilogian ensimmäinen osa ei muutama vuosi sitten voittanut Sarjakuva-Finlandia-palkintoa, minä lupaan syödä kaikki naapurini pupillit. Ja sillä sipuli!

”Ku ei häikäse armas aurinko. Ei kumota kalapia kuu. Silloin kalman kansa karkeloi! Leikkiä lyö ja rettelöi!!”

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 4/21.

Sarjakuvat – Hannu Leimu: Kadonneet

tonitahtivaeltaja Sarjakuva-arvostelut , , , , ,

Hannu Leimu
Kadonneet
Like

Kokkolalaisen kuvataiteilija Hannu Leimun esikoissarjakuva-albumi Kadonneet (Like) on mittakaavaltaan kunnianhimoinen teos: 150-sivuinen, realistishenkiseen tyyliin piirretty mustavalkoinen dystopiavisio sodan autioittamasta maailmasta.

Cormac McCarthyn Tähtivaeltaja-palkitun Tie-romaanin tapaan Kadonneet kertoo isästä ja pojasta, jotka vaeltavat läpi tuhottujen maisemien. Tarkemmin määrittelemätön sota on jättänyt jälkeensä ruostuvia tankkeja, raunioituneita taloja ja luodinreikien puhkomia seiniä. Pelkoja lietsovat villiintyneet koiralaumat, joukkoteloitusten jäljet sekä surutta muita ihmisiä lahtaavat jengiläiset. Isällä ja pojalla on kuitenkin missio, joka ajaa heitä eteenpäin: he haluavat löytää pojan äidin, jonka ihmiskauppiaat ovat kaapanneet.

Kaksikon pitkä vaellus on sekoitus vaaroja, kohtaamisia, yksinäisyyttä ja toveruutta. Rikki revityt kaupunkiympäristöt tarjoilevat ankeutta, mutta maaseudulla luonto jatkaa elämäänsä ihmisten poissaolosta piittaamatta. Väliin leijutaan unten kuvastossa, toisinaan ihmetellään ihmisten julmuutta toisiaan kohtaan.

Kovasta yrityksestä huolimatta albumi ei missään välissä temmo kunnolla kraivelista. Kohtaukset jäävät ulkokohtaisiksi, eikä kuolleen maailman tunnelma välity lukijalle asti. Myös päähenkilöt ovat kovin etäisiä. Pahiten mennään metsään pahisten kohdalla. He ovat toimiltaan ja ulkoiselta olemukseltaan kuin postapokalyptisen elokuvaviihteen pilakuvakortistosta lainattuja.

Leimun viivapiirros on taitavaa ja huolellista – se tuo mieleen jopa Milo Manaran tuotannon. Hahmoissa esiintyy silti jäykkyyttä, joka tuppaa hukkaamaan liikkeen vaikutelman. Niinpä väliin tuntuu kuin katsoisi paikoilleen jähmettyneitä valokuvia. Leimulla on ongelmia myös sarjakuville ominaisessa kuvakuljetuksessa, joka ei aina solju eteenpäin luonnollisen oloisesti.

Kauneusvirheineenkin Kadonneet on huomionarvoinen sarjakuva. Esikoisteokseksi se on jopa huikea saavutus. Ihan siitä huolimatta, että vastaavia kujanjuoksuja on nähty jo lähes loputon määrä sekä zombeilla että – kuten tässä – ilman.

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 2/21.

Kirjat – Christina Sweeney-Baird: Viimeiset miehet

tonitahtivaeltaja Kirja-arvostelut , , , , ,

Christina Sweeney-Baird
Viimeiset miehet
The End of Men
Suom. Kirsi Luoma. Like

Christina Sweeney-Bairdilla kävi uskomattoman hyvä tuuri, kun hänen pandemiaromaaninsa sattui valmistumaan koronan yhä riehuessa. Ilman viruksen vetoapua tuskin kukaan olisi jaksanut kiinnostua näin kaavamaisesta, keskinkertaista kehnommasta kirjallisuustuotteesta.

Viimeiset miehet kertoo lähitulevaisuudesta, jota riivaa vain miehiä tappava virus. Vauhdilla leviävä tauti vie hetkessä hautaan 90 prosenttia Maapallon miehistä.

Romaani lähestyy pandemia-aikaa ja sen jälkeistä uutta normaalia useiden näkökulmahenkilöiden silmin – noin viiden vuoden aikajanalla.

Skotlannissa asuva Amanda on ensiapupoliklinikalla työskentelevä lääkäri. Hän on ensimmäinen, joka tajuaa, että nyt on jotain pahasti pielessä. Ylemmät lääkintäviranomaiset eivät kuitenkaan välitä hänen varoituksistaan. Kanadalainen Lisa on virologian professori, joka näkee rokotekehittelyssä mahdollisuuden lyödä rahoiksi. Elizabeth on puolestaan Yhdysvaltain tartuntatautiviraston työntekijä, joka matkaa hyvää hyvyyttään Iso-Britanniaan auttamaan taudin taltuttamisessa.

Keskeisissä rooleissa esiintyvät myös antropologi Catherine, Britannian tiedusteluyhteisön edustaja Dawn, The Washington Postiin virusartikkeleita kirjoittava Maria Ferreira sekä kasa muita henkilöitä. Monet heistä ovat tarpeettomia romaanin ydinkerronnan kannalta. Eikä kellään heistä ole aidosti omaa ääntä.

Itse tarinassa ratkotaan viruksen alkuperää, yritetään keksiä tehokkaita rokotteita ja itkeä vollotetaan kuolleiden rakkaiden perään. Surussa vellotaan niin urakalla ja niin ulkokultaisesti, että homma alkaa muistuttaa huonon kirjallisuuden hupijuhlaa. Sweeney-Bairdin tasapaksu tekstimassa kun ei pysty yrityksistä huolimatta edes värisyttämään lukijan tunnerekisteriä.

Latteasti eteenpäin valuvan tarinoinnin seassa maailmaa pyörittäviä koneistoja laitetaan uuteen uskoon, jotta yhteiskunnallinen infrastruktuuri ei kaatuisi ja ihmiskunnan tulevaisuus olisi auvoinen. Ja kyllähän pätevät ja vahvat naiset hoitavat nämä asiat paremmin kuin mihin miehet ovat ikinä kyenneet.

Ja tästä pääsemmekin romaanin ainoaan edes osittain toimivaan osaseen, eli feministiseen asenteeseen. Toki feminististä tieteiskirjallisuutta on kirjoitettu jo vuosikymmenten ajan, mutta nyt trendi on taas nostanut kiitettävästi päätään. Sweeney-Baird ei ole kuitenkaan kirjallisilta lahjoiltaan yhtä taidokas kuin vaikkapa Margaret Atwood, Naomi Alderman, Rivers Solomon tai N. K. Jemisin. Niinpä hän tuo sanottavansa esiin päälleliimattuina kohtauksina, jotka eivät sujahda luontevaksi osaksi kerrontaa.

Kirjan yhteiskuntakriittinen ulottuvuus onkin silkkaa lokeroiden täyttöä. Nyt on valitettu siitä, että kaikki laitteet ja esineet suunnitellaan miehisten mallien mukaan. Rasti ruutuun! Nyt on pilkattu sekopäistä incel-kulttuuria. Rasti ruutuun! Nyt on huomioitu hlbtiq-ihmisten ongelmat. Rasti ruutuun! Ja niin edelleen.

Kokonaisuutena Viimeiset miehet on eloton rautalankaväännös, joka seilaa aivan toisilla vesillä kuin aidosti koukuttava kaunokirjallisuus.

Toni Jerrman

Uutiset – Tähtifantasia-palkinnon 2020 ehdokkaat julkistettu

tonitahtivaeltaja Uutiset, Yleinen , , , , , , , , , , , , , , , ,

TahtifantasiaEhdokkaat2020WEB

Tähtifantasia-ehdokkaat 2020

Vuodesta 2007 jaetun Tähtifantasia-palkinnon ehdokaslista on julkistettu. Helsingin Science Fiction Seura ry:n jakama palkinto annetaan edellisvuoden parhaalle Suomessa ilmestyneelle fantasiakirjalle. Tänä vuonna mukana ovat ensimmäistä kertaa suomennettujen fantasiakirjojen lisäksi myös kotimaiset teokset.

Vuoden 2019 teoksista on valittu ehdokkaiksi viisi fantasiakirjallisuuden monimuotoisuutta heijastavaa kirjaa. Listan kolme suomalaista teosta ovat vahva näyttö suomalaisen fantasiakirjallisuuden korkeasta tasosta.

• Katri Alatalo: Ikuisesti, siskoni (Gummerus)
Huikaisevan kauniilla ja aistivoimaisella kielellä kerrottu eeppinen fantasia vie syvälle syyllisyyden ja sisaruuden teemoihin.

• Neil Gaiman: Pohjoisen mytologia (Like, suom. Jouko Ruokosenmäki)
Mestarikertojan myyttien uudelleentulkinta yllättää elävyydellään ja viihdyttävyydellään.

• Karoliina Heinola: Hitonhauta ja muita puolielävien kohtaloita (Aarni)
Mielikuvituksekas, kansanperinnettä hyödyntävä kauhukokoelma on nautinnollisen pelottava.

• Juhani Karila: Pienen hauen pyydystys (Siltala)
Taiturimainen sanankäyttäjä kietoo huumorilla yhteen mysteerin ja riipaisevan ihmissuhdetarinan absurdissa Itä-Lapissa.

• V. E. Schwab: Magian syvempi sävy (Karisto, suom. Mika Kivimäki)
Omaperäinen maailmanrakennus ja kiinnostavat henkilöhahmot tempaavat lukijan seikkailuun rinnakkaisissa todellisuuksissa.

Tähtifantasia-palkinnon asiantuntijaraatiin kuuluvat Tähtivaeltaja-lehden kriitikko Jukka Halme, kriitikko Aleksi Kuutio sekä fantasiaharrastaja, Risingshadow.netin edustaja Osmo Määttä.

Palkinnosta myös:
Wikipedia
Kirjavinkit

Tähtifantasia-palkinnon aiemmat voittajat:

Samanta Schweblin: Houreuni (Like, 2018, suom. Einari Aaltonen)
David Mitchell: Luukellot (Sammakko, 2017, suom. Einari Aaltonen)
Kazuo Ishiguro: Haudattu jättiläinen (Tammi, 2016, suom. Helene Bützow)
Shaun Tan: Etäisten esikaupunkien asioita (Lasten Keskus, 2015, suom. Jaana Kapari-Jatta)
Terry Pratchett: FC Akateemiset (Karisto, 2014, suom. Mika Kivimäki)
Bruno Schulz: Kanelipuodit ja muita kertomuksia (Basam Books, 2013, suom. Tapani Kärkkäinen)
Steph Swainston: Uusi maailma (Like, 2012, suom. J. Pekka Mäkelä)
Andrzej Sapkowski: Kohtalon miekka (WSOY, 2011, suom. Tapani Kärkkäinen)
Andrzej Sapkowski: Viimeinen toivomus (WSOY, 2010, suom. Tapani Kärkkäinen)
Haruki Murakami: Kafka rannalla (Tammi, 2009, suom. Juhani Lindholm)
Ellen Kushner: Thomas Riiminiekka (Vaskikirjat, 2008, suom. Johanna Vainikainen-Uusitalo)
Ngugi wa Thiong’o: Variksen Velho (WSOY, 2007, suom. Seppo Loponen)
Jeff VanderMeer: Pyhimysten ja mielipuolten kaupunki (Loki-kirjat, 2006, suom. Johanna Vainikainen-Uusitalo)

Uutiset – Tähtivaeltaja-palkinnon 2020 ehdokkaat julkistettu

tonitahtivaeltaja Uutiset, Yleinen , , , , , , , , , , , , , , , ,

TVPEhdokaskannet2020WEB

Tähtivaeltaja-palkinnon 2020 ehdokkaat julkistettu

Vuodesta 1986 lähtien jaetun Tähtivaeltaja-palkinnon tuorein ehdokaslista on julkistettu. Helsingin Science Fiction Seura ry:n luotsaama palkinto luovutetaan edellisvuoden parhaalle Suomessa ilmestyneelle tieteiskirjalle.

Vuoden 2019 tarjonnassa näkyi niin ajankohtaisia kuin ikiaikaisia teemoja, ja myös tieteiskirjallisuuden alalajien kirjo ilahdutti raatia. Hyviä kirjoja ilmestyi niin runsaasti, että ehdokaslistalle olisi helposti voinut nostaa tuplamäärän teoksia.

Lopulliselle ehdokaslistalle raati valitsi seuraavat kirjat:

– Naomi Alderman: Voima (The Power, suom. Marianna Kurtto, Gummerus)
Dystopiatrilleri kääntää sukupuolten valtasuhteet päälaelleen, kun naisille kehittyy kyky antaa tappavia sähköiskuja. Teos peilaa viiltävästi aikamme tasa-arvokysymyksiä väittämättä kuitenkaan vallan väärinkäyttöä minkään tietyn sukupuolen piirteeksi.

– Margaret Atwood: Testamentit (The Testaments, suom. Hilkka Pekkanen, Otava)
Gileadin uskonnolliseen sukupuolisortoon palaava romaani on valitettavan ajankohtainen puheenvuoro uuskonservativismin lisääntyessä. Samalla teos kuitenkin muistuttaa, että aina on niitä, jotka eivät alistu.

– Agustina Bazterrica: Rotukarja (Cadáver exquisito, suom. Einari Aaltonen, Like)
Ravisteleva kuvaus yhteiskunnasta, jossa on siirrytty laajamittaiseen ihmissyöntiin. Romaani kommentoi painokkaasti teollista lihantuotantoa ja rahan vallan epäinhimillistävää vaikutusta.

– Peter Høeg: Sinun silmiesi kautta (Gennem dine øjne, suom. Sanna Manninen, Tammi)
Aivokuvannusmenetelmät ja lapsuusystävien kokemukset avaavat tien mielenfilosofiseen pohdintaan. Soljuvan syvällinen lukuromaani esittää suuria kysymyksiä tajunnasta, persoonasta ja toisen ihmisen ymmärtämisestä.

– Antti Salminen: Mir (Poesia)
Fragmentaarinen, romaanin rajoja rikkova teos vie villin lyyriselle matkalle sienten varjobiosfääriin. Mir nostaa lukijan eteen toiseuden, jossa ihminen on parhaimmillaankin vain vähäinen palvelija sienten ja kasvien ikiaikaisessa sodassa.

Tähtivaeltaja-palkinnon asiantuntijaraatiin kuuluvat toimittaja Hannu Blommila, päätoimittaja Toni Jerrman, kriitikko Elli Leppä ja suomentaja, kriitikko Kaisa Ranta. Voittaja julkistetaan huhti-toukokuussa.

Palkinnosta myös:
Wikipedia
Kirjavinkit

Tähtivaeltaja-palkinnon aiemmat voittajat:

Johannes Anyuru: He hukkuvat äitiensä kyyneliin (S&S, 2018)
Jani Saxell: Tuomiopäivän karavaani (WSOY, 2017)
Lauren Beukes: Zoo City – Eläinten valtakunta (Aula & co, 2016)
Margaret Atwood: Uusi maa (Otava, 2015)
Antti Salminen: Lomonosovin moottori (Poesia, 2014)
Peter Watts: Sokeanäkö (Gummerus, 2013)
Gene Wolfe: Kiduttajan varjo (Gummerus, 2012)
Hannu Rajaniemi: Kvanttivaras (Gummerus, 2011)
Maarit Verronen: Kirkkaan selkeää (Tammi, 2010)
Hal Duncan: Vellum (Like, 2009)
Cormac McCarthy: Tie (WSOY, 2008)
Richard Matheson: Olen Legenda (Vaskikirjat, 2007)
Stepan Chapman: Troikka (The Tree Club, 2006)
Risto Isomäki: Sarasvatin hiekkaa (Tammi, 2005)
M. John Harrison: Valo (Like, 2004)
J. G. Ballard: Super-Cannes (Like, 2003)
Ray Loriga: Tokio ei välitä meistä enää (Like, 2002)
Jonathan Lethem: Musiikkiuutisia (Loki-Kirjat, 2001)
Pasi Jääskeläinen: Missä junat kääntyvät (Portti-kirjat, 2000)
Will Self: Suuret apinat (Otava, 1999)
Stefano Benni: Baol (Loki-Kirjat, 1998)
Dan Simmons: Hyperion (Like, 1997)
Theodore Roszak: Flicker (Like, 1996)
Mary Rosenblum: Harhainvalta (Jalava, 1995)
Iain M. Banks: Pelaaja (Loki-Kirjat, 1994)
Simon Ings: Kuuma pää (Loki-Kirjat, 1993)
Philip K. Dick: Oraakkelin kirja (WSOY, 1992)
William Gibson: Neurovelho (WSOY, 1991)
Philip K. Dick: Hämärän vartija (Love Kirjat, 1990)
Brian Aldiss: Helliconia-trilogia (Kirjayhtymä, 1986–89)
Flann O’Brien: Kolmas konstaapeli (WSOY, 1988)
Greg Bear: Veren musiikkia (Karisto, 1987)
Joanna Russ: Naisten planeetta (Kirjayhtymä, 1986)
Cordwainer Smith: Planeetta nimeltä Shajol (WSOY, 1985)

Sarjakuvat – Blueberry: Fort Navajo – Ukkosta lännessä – Yksinäinen kotka & Kadonnut ratsumies – Navajojen jäljillä – Hopeatähti

tonitahtivaeltaja Sarjakuva-arvostelut, Yleinen , , , , , , , ,

Jean-Michel Charlier & Jean Giraud
Blueberry:
Fort Navajo – Ukkosta lännessä – Yksinäinen kotka
Kadonnut ratsumies – Navajojen jäljillä – Hopeatähti

Aikaahan siihen meni, mutta lopulta myös kaksi ensimmäistä Jean-Michel Charlierin ja Jean Giraudin Blueberry-integraalia (Like) saatiin suomeksi. Tämä käänne on vähintäänkin muutaman viikon kestävän länkkärijuhlan paikka!

Fort Navajo – Ukkosta lännessä – Yksinäinen kotka -kirja käynnistää luutnantti Blueberryn seikkailuista kertovan massiivisen länneneepoksen. Yhdysvaltojen sisällissota on päättynyt, ja Pohjoisvaltioiden joukoissa taistellut Mike S. Blueberry on päätynyt Arizonan ja Uuden Meksikon perukoille.

Blueberry1WEB

Tyypillistä villin lännen sankaria miehestä ei kuitenkaan leivota, sillä jo tarinan ensi sivuilla hänet tavataan huijaamassa saluunan korttipöydässä. Muutenkin herra on kovin kuriton ja rämäpäinen oman tiensä kulkija, joka ei kunnioita kaluunakukoiksi kutsumiaan upseereja.

Pienen ja syrjäisen Fort Navajo -linnoituksen ympärillä kuohuu. Apasseja epäillään Stantonin ranchin tuhopoltosta, asukkaiden tappamisesta ja nuoren Dick-pojan ryöstöstä. Tämä antaa intiaaneja palavasti vihaavalle ja taisteluja epätoivon vimmalla kaipaavalle majuri Bascomille hyvän tekosyyn hyökätä viattomienkin apassien kimppuun.

Blueberry2WEB

Näistä lähtökohdista liikkeelle ryntää jatkuvasti suuremmille kierroksille eskaloituva tarina, jossa laajamittaisen sodan syttyminen ratsuväen ja intiaanien välille on enemmän kuin todennäköistä. Jotta saisi estettyä molemminpuolisen tuhon, Blueberry joutuu syöksymään lukuisten vaarojen keskelle. Tukenaan hänellä on vain vastikään West Pointista valmistunut luutnantti Craig, päähänpotkittu puoliverinen luutnantti Crowe sekä kertomuksen loppupuolella mukaan humpsahtava juoppo mainari McClure.

Intiaanien joukossa Blueberryn pahin vastus on verenhimoinen Yksinäinen kotka, joka tekee kaikkensa yllyttääkseen apassit ja navajot sotaan.

Blueberry3WEB

Tarina kasvaa lopulta viiden albumin mittaiseksi kokonaisuudeksi, josta ei puutu käänteitä tai jännitystä. Blueberryn oveluus ja rohkeus kuljettavat häntä eteenpäin kinkkisimpienkin tilanteiden tiimellyksessä, vaikka herran tempausten onnistuminen on tämän tästä hiuskarvan varassa. Toimii kuin häkä!

Taiteen puolella Giraudin piirros kehittyy albumi albumilta, vaikka jälki on mainiota jo alun alkaenkin. Aivan ensimmäisissä jaksoissa väritys tosin vie parhaan terän taiteilijan viivasta, mutta tästäkin ongelmasta päästään myöhemmin eroon.

Blueberry4WEB

Kadonnut ratsumies – Navajojen jäljillä – Hopeatähti -teoksen päättää vain yhden albumin mittainen Hopeatähti-tarina. Se tekee kunniaa klassisille lännenleffoille kertomalla oikeamielisen sheriffin ja lähiseutuja terrorisoivan rosvojoukon välisestä tiukasta köydenvedosta.

Sheriffinä nähdään tietenkin Blueberry. Hänen apunaan häärivät McCluren ohessa intomielinen nuorukainen sekä kovapintainen opettajatar. Huumorillakin ladattu kertomus on edellisiä jaksoja kepeämpi, mutta tästä huolimatta tarina vetää eteenpäin veturin lailla. Tarjolla on siis nannaa ja mannaa koko rahan edestä.

Blueberry5WEB

Sarjakuvien ohessa molemmat opukset sisältävät runsaasti kiehtovaa oheiskuvitusta sekä tietopaketit Blueberryn ja sarjan tekijöiden taustoista.

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 4/19.

Blueberry6WEB