The Ice Tower
– La tour de glace

Sijaisperheessä vaatimattomissa oloissa elävää Jeannea (Clara Pacini) ei hymyilytä. Maaseudun alkutalvi tarjoaa teini-ikäiselle orpotytölle huonoja virikkeitä: lehdettömiä puita, räntäisiä vuoria, pimeyttä, kylmyyttä ja ankeutta. Rinteessä saa sentään paarustaa, ja illalla voi lukea pienelle sisarpuolelle H. C. Andersenin Lumikuningatarta ja unelmoida jostakin paremmasta. Kaupungista lähetetyssä postikortissa on lumoava kuva hyvin valaistusta luistinradasta. Eräänä päivänä Jeanne lähtee.

Lumisessa kaupungissa ei ole tuttuja, ja yösijan tarpeessa Jeanne murtautuu elokuvastudion kellariin. Rakennuksessa filmataan Lumikuningatarta. Aluksi Jeanne seuraa elokuvantekoa sivusta, mutta pian hänet vedetään mukaan tapahtumiin.

Ohjaaja Lucile Hadžihalilović on tehnyt upean aikuisten satuelokuvan. Valaistus, lavastus, värit ja linssivalinnat luovat maagista tunnelmaa. Valkokankaalla kimaltelee ja heijastelee: on kristalleja, peilejä (filmin ranskankielisessä nimessä sanalla ”glace” on kaksoismerkitys: se tarkoittaa paitsi jäätä, myös peiliä), astioita, huulikiillettä, glittermaskaraa. Myös itse elokuva on tietenkin heijastus todellisuudesta.

Mystistä lumousta rakennetaan myös hillityllä ääniraidalla. Filmissä puhutaan verrattain vähän, ja taustoissakin vaalitaan hiljaisuutta. Sitäkin merkittävämmiksi muuttuvat ne äänet ja sanat, joita kuullaan, sekä ne, joita ei kuulla. On kohtauksia, joissa katsoja tulee otetuksi sisään elävään, tavattoman todentuntuiseen äänimaisemaan. Vilun pystyy suorastaan aistimaan.

Kimmellykset viittaavat Andersenin satuun, jossa paholaisen peilin sirpaleet paitsi heijastavat myös suurentavat ihmisten pahuuden. Kun Lumikuningatarta näyttelevä suuri tähti, Cristina (Marion Cotillard), näkee itsestään otettuja otoksia, hän on tyytymätön ja epätoivoinen. Kylmä ja paha roolihahmo on epämieluisa, mutta näyttää silti korostavan hänen omaa piittaamatonta, jopa julmaa käytöstään. Hänen ja Jeannen, kahden yksinäisen, välille muodostuu kuitenkin voimakas, vaarallinen yhteys. Lumikuningatar vaatii lähimmiltään uhreja. On lähdettävä taas, mutta jäärouvan kanssa vai tämän luota?

Marion Cotillard on työskennellyt Hadžihalilovićin ohjauksessa myös mestariteoksessa Innocence (2004). Nyt hän näyttelee vaarallista ja piinattua Cristinaa väkevän jännitteisesti. Clara Pacini on teinitytön rooliin vähän liian vanha, mutta ruumiillistaa Jeannen surullisen-uteliaan katseen ja varautuneisuuden hienosti. Kumpikin hahmo huokuu arvoituksellisuutta: heidän sisällään myllertäviä suruja ja kaipuita ei selitetä puhki.

Psykologinen selittelemättömyys on osa satuelokuvan traditiota. ”Aikuiset” toimivat niin kuin toimivat, ja protagonistille heidän todellisuutensa näyttäytyy vieraana, paikkana, jossa ei ainakaan aluksi osaa toimia. Lapsi itse taas on puolityhjä taulu. Useimmissa tilanteissa Jeannekin ajelehtii johdateltavana ja ohjailtavana, mutta koettelemusten myötä hän itsenäistyy ja löytää oman voimansa. Vaikka hän kasvaa aikuisten maailmaan, Hadžihalilović ei riko lumousta. Tyttö saa jäädä mysteeriksi, joka kenties aikanaan houkuttelee pienen sisarpuolensa lähtemään omalle tutkimusmatkalleen.

Jukka Laajarinne – 5 tähteä

Suomen ensi-ilta 28.8.