kirjat

Kirjat – Linnea Kuuluvainen: Metsän peitto

tonitahtivaeltaja Kirja-arvostelut , , , , ,

Linnea Kuuluvainen
Metsän peitto
Gummerus

Linnea Kuuluvaisen esikoisromaani sijoittuu tulevaisuuden Turkuun, joka on tuhoutunut ihmisen ja luonnon välille syttyneen sodan seurauksena. Kaupungin raunioille on rakennettu totalitaristinen kaupunkivaltio, ekofasistinen diktatuuri, jossa noudatetaan hirmuvallan klassisimpia perinteitä. Elämän edellytyksiä, kuten ruokaa ja vettä, säännöstellään ankarasti, ja lasten hankkiminen on tiukasti luvanvaraista. Kansalaisten kontrolli ulottuu kehtolaulujen sanojen tasolle asti.

Kirja alkaa pikkutarkalla ekspositiolla siitä, mikä kaikki tuhon jälkeen on muuttunut ja eri lailla kuin nykyään. Dystopiakuvasto ei ole erityisen omintakeista, mutta siitä kyllä hahmottuu seikkaperäisesti, miten ahtaalle Valtion asukkaat on ajettu sekä henkisesti että fyysisesti.

Lyhyisiin, parin sivun mittaisiin lukuihin jaetun tekstin kieliasussa horjutaan omaäänisyyden ja tekotaiteellisuuden välimaastossa. Paikoin kikkailu eksyy rasittavuuden puolelle, välillä kuvailu on lyyrisen kaunista. Tapahtumat ja niiden herättämät tuntemukset tulevat ansiokkaasti iholle, sanankäyttö on aistivoimaista. Ilmastonmuutoksen kuumentama säätila noruu hikipisaroina hahmojen selkäpiissä.

Eri aikatasoissa kuljetettua tarinaa kerrotaan kahden näkökulmahenkilön suulla. Edla on tavallinen teini, jonka ensiromanssi keskeytyy katastrofaalisiin tapahtumiin metsän hyökätessä kaupunkiin. Kontrollivaltion siemenet kylvetään tuhon ja kuoleman keskelle, kun mahdollisimman monia ihmishenkiä yritetään pelastaa. Tytön arkaluonteinen salaisuus limittyy radikaalisti muuttuneiden olojen kanssa.

Toisessa juonikaaressa Ingrid lähetetään Valtion muurien ulkopuolelle osana tutkimusretkikuntaa selvittämään, voisiko sinne perustaa ihmisasutusta. Hieman Jeff VanderMeerin Eteläraja-trilogiaa kaikuen seurue joutuu metsän oudon vaikutuksen alaiseksi. Tehtävän suorittaminen loppuun alkaa näyttää yhä epätoivoisemmalta. Aistihavaintojen vääristyessä on vaikea enää erottaa ulkopuolista maailmaa päänsisäisestä.

Päähenkilöt haluaisivat elää pieniä, turvallisia elämiään tutussa ympäristössä, tuttujen ihmisten kanssa, mutta heidän tempaistaan väkisin mukaan muutoksiin. Edla on viettänyt lapsuutensa tuhoa edeltävässä yhteiskunnassa ja muistelee sitä kaihoten. Ingridille vanhaa maailmanjärjestystä edustavat puolestaan isoäidin tarinat, vanhat laulut ja lohdulliset perunakaramellit. Totalitarismi koulii yksilöt toimimaan toisiaan vastaan, ja arjen pikkumaisuudet kasvavat nopeasti vaarallisiin mittasuhteisiin.

Teemoja on paljon, jopa liikaa. Joko metsän uhka tai ekototalitarismi olisi yksinäänkin riittänyt romaanin kehykseksi. Kun mukaan tuodaan vielä kansantaruista tuttu metsänpeitto, johon Valtion asukkaita on välillä kadonnut vahingossa tai tahallaan, juonen fokus uhkaa kadota ja painotukset muuttua epäselviksi. Totalitarismin kuvaus ei esitä genrestään uusia puolia, ja nyansseja puuttuu.

Valittu positio, jossa sen paremmin metsä kuin kaupunkikaan ei ole ihmiselle vieraanvarainen elinympäristö, on sinänsä kiehtova. Laiminlyötyään luonnon hyvinvoinnin ihmiset ovat saaneet ansionsa mukaan, eikä metsän vihamielisyyttä välttämättä saada enää laantumaan. Ekologinen viesti on vahva.

Elli Leppä

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 3/24.

Kirjat – Vladimir Nabokov: Kutsu mestaukseen

tonitahtivaeltaja Kirja-arvostelut , , , , , ,

Vladimir Nabokov
Kutsu mestaukseen
Priglašenije na kazn’
Suom. Vappu Orlov. Moebius

Käännöskaunoon keskittynyt pienkustantamo Moebius on muun hyvän ohella paikannut aukkoja suomeksi saatavilla olevissa Vladimir Nabokovin romaaneissa: Heikki Karjalaisen kääntämä Väärin päin ilmestyi 2021, ja nyt oudonlyyristen dystopioiden ystävien iloksi saatavilla on Vappu Orlovin suomentama Kutsu mestaukseen. Kirjoja pidetään usein sukulaisteoksina, vaikka Väärin päin ajoittuu Nabokovin englanninkieliseen ja Kutsu mestaukseen venäjänkieliseen kauteen.

Kuvitteellisen maan kuvitteellisessa kaupungissa on linnoitus, jonka sellissä Cincinnatus C. odottaa tuomionsa täytäntöönpanoa. Nuoren miehen kohtalona on mestauslava, koska hän on syyllistynyt ”tieto-opilliseen eksytykseen”. Mutta sillä välin on siedettävä epätietoisuutta, koska kukaan ei suostu kertomaan, kuinka kauan odotus kestää.

Sietämistä Cincinnatuksella riittääkin. Sen sijaan että kuolemaantuomittu saisi osakseen myötätuntoa tai edes rauhaa, sellissä ramppaa vanginvartijasta alkaen asiaankuuluvaa ja -kuulumatonta väkeä patistamassa Cincinnatusta käyttäytymään roolinsa mukaisesti. Tunnustaisi! Katuisi! Tai olisi edes kiitollisempi sääntöjen sallimista erivapauksista!

Tilanne alkaa pian muistuttaa absurdia teatteria. Ajankulun epämääräisyys, lausumattomat ja ääneen lausutut odotukset sekä kulissimaiset hämäykset tekevät vankisellistä näyttämön – tai näyttämöstä vankilan päähenkilölle, joka tuntee kaikkien muiden olevan osa jotain aivan muuta näytelmää. Silti Cincinnatus sinnittelee kuin toivoisi epätoivoisesti, että jossain vaiheessa jonkun toisenkin on osuttava kohdakkain hänen kertomuksensa kanssa.

Lopputulos on rujo satu, jota on yhtä aikaa sekä erittäin helppo että erittäin vaikea ymmärtää. Kirja on sangen tietoinen olemuksestaan kirjana: Nabokov harhauttaa paljastamalla metkunsa rehdisti. Lukijan huomiota vaatii sekä jo luettu, nyt luettava, vielä lukematon että se, mikä on kaikkien kolmen takana. Temppu toteutetaan tyylillä, jonka suomentaja Vappu Orlov tulkitsee varmalla otteella: hössötys, maanittelu, haparointi, julistus, imartelu ja paheksunta kalskahtavat aidoilta silloinkin kun kaikki on falskeimmillaan.

Elämä, kuolema. Tosi, valhe. Yksilö, toiset. Tyhjä paperi, täysi paperi. Kutsu mestaukseen on se kaikki ja samalla enemmän – kirjan kiteyttämiseen menisi monta kirjaa. Kun kerran ei voi tietää, paljonko aikaa on jäljellä, kiinnostuneet käyttävät sen parhaiten lukemalla itse.

Kaisa Ranta

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 3/24.

Uutiset – Helsingin Kirjamessut 2024

tonitahtivaeltaja Uutiset , , ,

Helsingin Kirjamessut 2024

Teemana tulevaisuus

Kirjafanien vuoden kohokohta eli Helsingin Kirjamessut tekee jälleen tuloaan! 24.–27.10. kaikki kirjallisuuden ystävät suuntaavat kohti Helsingin Messukeskusta. Ohjelmaa on tavalliseen tapaan tarjolla runsain mitoin.

Myös Helsingin Science Fiction Seuralla ja muilla pääkaupunkiseudun sf-järjestöillä on messuilla oma tiskinsä. Sieltä voi käydä hankkimassa uudempia ja vanhempia Tähtivaeltajia, T-paitoja, kyniä, Marvineita, edullisia kirpparikirjoja ja vaikka mitä. Muista siis vierailla osastollamme osoitteessa 6p19!

Oheiseen listaan olen koonnut kattauksen messujen spefi- ja sarjakuvaohjelmista. Ja näitähän riittää, sillä tänä vuonna messujen teemana on juurikin tulevaisuus.

Listauksen ohessa spefi-aiheista ohjelmaa löytyy varmuudella myös kustantamojen omilta osastoilta, joten pulaa tekemisestä ei todellakaan tule. Ja spefi-kirjailijoita vierailee toki muissakin ohjelmissa.

TORSTAI 24.10.

10:30–11:00 Töölö-lava
Jaakko Yli-Juonikas
Tuhatkaunokin tuho

10:30–11:00 Arabia-lava
Suomen Tolkien-seura
Kuvastaja-palkinnon jako

11:30–12:00 Lonna-sali
Kaisa Ranta
Maailmoja luomaan!

12:30–13:00 Töölö-leva
Vehka Kurjenmiekka ja Niklas Ahnberg
Fantasian tulevaisuus

13:00–13:30 Kallio-lava
J-P Koskinen
Likainen totuus

14:30–15:00 Kruununhaka-lava
Tuukka Hämäläinen ja Tero Mielonen
Tiedettä valkokankaalla

16:00–16:30 Vallisaari-sali
Ville Hänninen ja Markku Jalava
Pekka Puupää alusta loppuun

16:00–16:30 Senaatintori-lava
Pertti Jarla
Fingerpori 17

17:00–17:30 Arabia-lava
Jenny Kangasvuo
Kaikessa lihassa on tahto

18:00–19:00 Kruununhaka-lava
Tommi Tenkanen, Kirsi Lehto, Risto Isomäki ja Pekka Janhunen
Tulevaisuuskeskustelu – matkalla avaruudessa

18:30–19:00 Kallio-lava
Artemis Kelosaari, Dess Terentjeva, Eve Lumerto, Jenny Kangasvuo ja Rimma Joonatan Erkko
Queer ja spekulatiivinen fiktio

PERJANTAI 25.10.

11:00–11:30 Töölö-lava
Markus Harju ja Rimma Erkko
Spefin suomentamisen salat

11:00–11:30 Lonna-sali
Anne Muhonen ja Miila Westin
Sarjakuva lasten- ja nuorten lukuinnon herättäjänä – miten se tehdään?

11:30–12:00 Töölö-lava
Rauno Sainio
Rauno Sainio – kiinankielisen kirjallisuuden sanansaattaja

13:30–14:00 Suomenlinna-sali
Niilo Sevänen
Ikitalven polku

16:30–17:00 Senaatintori-lava
Risto Isomäki
Pimeää jäätä

16:30–17:00 Lonna-sali
Jukka Laajarinne ja Sara Norja
Tulevaisuuden kielet – mitä puhumme 2124?

16:30–17:00 Suomenlinna-sali
Heikki Kännö
Kädet

17:00–17:30 Suomenlinna-sali
Matti Kangaskoski
Kosmos ja kuolema

LAUANTAI 26.10.

10:30–11:00 Lonna-sali
Artemis Kelosaari, Maria Carole ja Toni P.J. Saarinen
Fantasian tulevaisuus

11:00–11:30 Kallio-lava
Sini Helminen
Kunnes kuolen

11:00–11:30 Senaatintori-lava
Siri Pettersen
Vardari: Rautasusi & Hopeakurkku

11:30–12:00 Suomenlinna-sali
Jari Koponen ja Vesa Sisättö
Kuviteltu tulevaisuus – Tieteiskirjallisuus Suomessa 1803–1944

11:30–12:00 Lonna-sali
Pauli Kallio, Pertti Jarla ja Petteri Oja
Kuka päättää sarjakuvamarkkinoilla?

12:00–12:30 Senaatintori-lava
Hannu Rajaniemi, Matti Kangaskoski ja Otto Tähkäpää
Vuonna 2064: Tulevaisuus kirjallisuudessa

12:00–12:30 Lonna-sali
H-P Ontto-Panula, Nina Mutik, Siiri Viljakka ja Johanna Rojola
Mitä on sateenkaarisarjakuva?

13:00–13:30 Töölö-lava
Anne-Maija Aalto, Mikko Kalajoki ja Salla Simukka
Nuortenkirjallisuus 2030

13:30–14:00 Hakaniemi-lava
Naomi Alderman
Tuleva

13:30–14:00 Kallio-lava
Elina Pitkäkangas
Naraka

13:30–14:00 Lonna-sali
Kivi Larmola
Lev Termenin ihmeellinen elämä

14:00–14:30 Lonna-sali
Veli-Matti Äijälä
Kuolemisen taito – Läjä Äijälän underground-sarjakuvat

14:30–15:00 Kallio-lava
Annastiina Storm
Kymmenen ja yksi Maddasia

15:00–15:30 Kallio-lava
Anne-Maija Aalto
Unohdettujen kirja

15:30–16:00 Kallio-lava
Siri Kolu ja Salla Simukka
Tästä Ihmemaahan

15:30–16:00 Töölönlahti-lava
Mari Leminen, Anna Nikkilä ja Liisa Pihlaja
Klassikot ja tulevaisuus

16:00–16:30 Esplanadi-lava
Aino Havukainen ja Sami Toivonen
Tatu ja Patu – Paikoillenne, valmiit, hep!

17:00–17:30 Lonna-sali
Toni P. J. Saarinen, Reetta Vuokko-Syrjänen, Mia Myllymäki ja Sami Tissari
Saako tulevaisuudelle nauraa?

17:00–17:30 Esplanadi-lava
Hannu Rajaniemi
Varjomi

17:30–18:00 Lonna-sali
Artemis Kelosaari
Etelän poika

18:00–18:30 Esplanadi-lava
Ville Ranta
Viininjuojat

18:30–19:00 Töölönlahti-lava
Sanna Tolmunen, S. K. Rostedt ja Terhi Tarkiainen
Kotimainen romantasia ja dark fantasy ovat täällä

19:00–19:30 Esplanadi-lava
Kari Korhonen
Ankka-taiteilija Kari Korhonen

SUNNUNTAI 27.10.

11:00–11:30 Esplanadi-lava
Mauri Kunnas
Iik! Varokaa mörköjä!

11:30–12:00 Töölönlahti-lava
Aleksi Kuutio, Halme Jukka ja Mia Myllymäki
Tähtivaeltaja-podcast live!

11:30–12:00 Kallio-lava
Siiri Enoranta
Keuhkopuiden uni

12:00–12:30 Töölönlahti-lava
Vehka Kurjenmiekka, Elina Pitkäkangas ja S. K. Rostedt
Fantasian lumo

12:30–13:00 Töölönlahti-lava
Sarianna Silvonen
Kuinka käännetään Sarah J. Maasin romantasiahittikirjoja?

13:00–13:30 Kallio-lava
Marjut Pettersson
Manalan mylly

13:30–14:00 Vallisaari-sali
Jarkko Vehniäinen ja Marja Lappalainen
Kamala luonto – Täyttä elämää

14:30–15:00 Kallio-lava
Eve Lumerto
Laulaja

15:00–15:30 Kallio-lava
Mirjami Sirén
Huone ilman ovea

15:30–16:00 Kallio-lava
Tiina Taipale
Nukketeatteri

16:00–16:30 Arabia-lava
Harrriet Lonka, Jyrki Tossavainen, Sami Saramäki ja Ville Keynäs
Jules Vernen Matka Maan keskipisteeseen

16:30–17:00 Senaatintori-lava
Antti Salminen ja Linnea Kuuluvainen
Visioita lähitulevaisuudesta

Mahdolliset muutokset kannattaa tsekata Kirjamessujen omilta sivuilta.

Toni Jerrman

Kirjat – Melina Marras: Para

tonitahtivaeltaja Kirja-arvostelut , , , , , ,

Melina Marras
Para
Nysalor

Roihu on vasta yhdentoista mutta kokenut monenlaisia muutoksia. Varpu-äiti on kuollut, ja isä haluaa jättää menneet taakseen. Yritys on alusta saakka tuhoon tuomittu. Isä ja poika muuttavat Varpun Yösydän-suvun autioituneeseen kartanoon Lohjansaarelle.

Yösydämet ovat olleet saaren yhteisön tuki ja turva historian vaikeina hetkinä. He ovat kätilöineet lapset maailmaan, hoitaneet sairaudet ja peitonneet katovuodet, mutta saaneet lopulta aikaan myös kadonneita ja silvottuja lapsia, salaperäisiä tulipaloja ja pelkoa. Roihu on sukunsa viimeinen, eikä hänen läsnäoloonsa suhtauduta lainkaan lämpimästi – ei varsinkaan sitten, kun ihmisiä alkaa kuolla väkivaltaisesti.

Roihu joutuu kohtaamaan yksin äidin suvun maineen ja perinteet. Mikko-isä on jalat maassa elävä kokki, jolla oli tapana suhtautua vaimonsa kansanperinteestä ammentaviin käsityksiin epäuskoisesti mutta suvaiten. Varpulla oli joka tapauksessa lapseen heistä kahdesta syvempi suhde, ja sitä Mikko joutuu nyt harmittelemaan.

Kun uudessa asuinpaikassa alkaa tapahtua kummia, Mikko tuntee suurta avuttomuutta. Roihun onneksi paikalla asuu yhä Inkeri, noitana pidetty vanhus, joka oli Roihun Irma-isoäidin paras ystävä ja oikea käsi. Inkeri avaa Yösydänten perinnön Roihulle, kertoo, mikä rooli suvulle on valtavalla Paavolan tammella, ja tekee kaikkensa, jotta Roihun vahingossa vapaaksi päästämä pahuus saataisiin sinne, minne se pohjimmiltaan kuuluu.

Para on Yösydän-trilogian avaus, mukaansatempaava kauhuromaani, joka sopii lukemiseksi suomalaiseen juhannukseen kuin näkki rantaveteen. Tarina on sopivasti kirjan mittainen, ja vaikka jatko on tervetullutta, Para kantaisi tällaisenaankin.

Melina Marras on ammentanut aineistoa kansanperinteestä ja historiasta. Paavolan tammikin on todella olemassa Lohjansaaressa. Marras on käsitellyt samanlaisia aiheita vuonna 2019 ilmestyneessä Hitonhauta ja muita puolielävien kohtaloita -novellikokoelmassa. Siinä kirjailija käytti Karoliina Heinola -nimeä.

Parassa liikutaan nykyhetkestä takaumiin muutaman vuosikymmenen päähän. Roihun ja Mikon kohtaamat kauheudet on rakennettu menneisyydessä toisten ihmisten valinnoilla. Varpu oli äitinä ja puolisona lempeä, mutta hänen nuoruutensa paljastuu suorastaan brutaalin veriseksi. Kun peri-inhimilliset tunteet, kuten suru, viha ja kostonhimo, yhtyvät tuonpuoleisen voimiin, syntyy epäinhimillisen suurta kärsimystä.

Parassa on viehättävää se ehdottomuus, jolla Marras aiheeseensa suhtautuu. En osaa arvioida, mikä kaikki ammentaa todellisesta kansanperinteestä ja mikä on keksittyä. Tällä ei ole väliä. Merkityksellistä on, että noituus ja tuonpuoleinen ovat läsnä kaikkialla juonessa, ympäristössä ja henkilöissä. Totaalisuus tekee niistä uskottavia ja kiinnostavia. Ne motivoivat kirjan henkilöitä ja pakottavat heidät toimimaan.

Parannettavaakin romaanissa löytyy. Juonen realistinen puoli olisi ajoittain kaivannut lisää uskottavuutta. Mikko esimerkiksi päästää poikansa yksin ulos pimeälle pihalle, vaikka talosta on juuri ampaissut karkuun tuntemattomaksi jäänyt tunkeilija. Lisäksi Mikko kuuli hetkeä aiemmin, että joku on tappanut väkivaltaisesti naapurin vanhan miehen. Poliisejakaan ei paikkakunnalla tunnu käyvän, vaikka ihmisiä kuolee kauheilla tavoilla.

Kiinnittäisin huomiota myös tuhahtamisiin, kailottamisiin ja mutinoihin – ”sanoa” on paras tapa ilmoittaa, että henkilöt puhuvat. Kun tapahtumat ovat värikkäitä ja ihmiset täynnä tunteita, dialogin juoksutus ei kaipaa ylimääräisiä tehostesanoja.

Para on kiehtova lukukokemus. Se tempaisee mukaansa pimeään ja väkivaltaiseen perinteeseen, mutta sen kuvailemat ihmiset pyrkivät kohti valoa. Jään mielenkiinnolla odottamaan, mitä Roihu saa seuraavaksi vastaansa.

Tiina Raevaara

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 3/24.

Kirjat – Solvej Balle: Tilavuuden laskemisesta I

tonitahtivaeltaja Kirja-arvostelut , , , , , , ,

Solvej Balle
Tilavuuden laskemisesta I
Om udregning af rumfang I
Suom. Sanna Manninen. Kosmos

Solvej Ballen suuren suosion saavuttanut seitsenosainen kirjasarja alkaa auditiivisella kuvailulla. On kaksikerroksinen talo ja talossa ihminen, jonka läsnäoloa havainnoidaan pelkkien elämisen äänien perusteella. Kulkemista huoneesta toiseen, teen keittämistä, askelia portaissa, vaatteiden kahahduksia, ulko-oven kolahdusta. Vähä vähältä avautuu, kuka henkilöä havainnoi ja miksi. Vanhojen kirjojen kauppiaspariskunta Selter & Selter elää samassa talossa, päähenkilö Tara vierashuoneessa ja hänen aviopuolisonsa Thomas loppuosassa taloa, toisistaan tietämättä, murtuneen ajan erottamana.

Aivan tavallisena marraskuun kahdeksantenatoista, kun Tara on antikvaarisilla kirjamessuilla Bordeaux’issa, ajan kulku on hajonnut. Hän päätyy elämään toistuvasti samaa päivää yhä uudelleen ja uudelleen.

Tara palaa kotiinsa Clairon-Sous-Boisin pikkukaupunkiin Thomas-miehensä luokse ja havaitsee olevansa yksin aika-anomalian kourissa. Thomas ikään kuin resetoituu joka yö takaisin samaan päivään eikä muista vaimonsa selittämästä oudosta tilanteesta enää mitään. Joka päivä selittäminen täytyy aloittaa alusta ja samalla kestää toisen hämmennys, pelko ja vähittäinen tottuminen outoon asetelmaan.

Pariskunta tekee tutkimuksia anomaliasta yrittäen löytää ratkaisun rikkoutuneelle ajalle: mitkä esineet katoavat, millä hetkellä yön aikana aika alkaa uudelleen, miten oudosta epäjatkuvuudesta voisi päästä pois.

Lopulta Tara ei enää jaksa selittää ja tyytyy elämään vieraana omassa talossaan. Hän varoo huolellisesti näyttäytymästä miehelleen, jotta tämän illuusio ajan katkeamattomuudesta säilyisi. Olohuoneen oven molemmilta puolilta kajastavat valot sekoittuvat toisiinsa, sen lähemmäs toisiaan kertoja ja hänen aviomiehensä eivät enää yllä.

Ballen kerronta on kaunista, niukkaa ja ilmavaa. Tara kirjoittaa tapahtumia muistiin sekä dokumentointimielessä, ajankuluna että oman muistinsa tueksi. Samalla pohditaan havainnoivaa mieltä ilman muistikuvia ja kontekstia: miten päivä muodostuu uudelleen aamulla herättyä, ennen kuin ihminen muistaa, kuka on tai missä ja milloin on. Tarinalinjaa kuljetetaan kahdessa tasossa. Vuoden mittaan päivät sekoittuvat toisiinsa.

Taran suhtautuminen tilanteeseensa on yksi tarinan oleellisista juonteista: miten tavallinen ihminen suhtautuu selittämättömään, käsittämättömään; murtuneeseen luonnonlakiin, jolle ei ole syytä tai selitystä. Toisteisista päivistä muodostuu prosessi, jossa Tara sopeuttaa itsensä kertautuneen päivän elämiseen ja löytää elämäänsä hetki hetkeltä etenevän, minimalistisen rytmin. Taran mielenterveyden hidasta horjumista kuvataan lyyrisesti, metaforien kautta.

Vuoden kiertyessä loppuunsa, uuden marraskuun kahdeksannentoista lähestyessä, Tara tekee vielä viimeisen irtioton pyristelläkseen vapaaksi. Loppu jää avoimeksi sarjan seuraavia osia varten.

Elli Leppä

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 2/24.

Kirjat – Toshikazu Kawaguchi: Ennen kuin kahvi jäähtyy

tonitahtivaeltaja Kirja-arvostelut , , , , , ,

Toshikazu Kawaguchi
Ennen kuin kahvi jäähtyy
Coffee ga samenai uchini
Suom. Markus Juslin. Bazar

Kepeän melankolista. Siinä Toshikazu Kawaguchin romaanin pohjavire. Ennen kuin kahvi jäähtyy -teos rakentuu aikamatkailun ympärille, mutta pääosassa ovat kirpeät henkilöhahmot ja elämän perusasioiden pohtiminen. Mikä on tärkeää? Mitä jos olisin tehnyt toisin?

Romaani on joka solullaan hyvin japanilainen ja tuokin elävästi mieleen muutama vuosi sitten ilmestyneen japanilaisen Namian puodin ihmeet -kirjan. Teos on tyyliltään herkkävireinen sekä täynnä länsimaalaisittain katsottuna omintakeisia tapoja ja mielenmaisemia kunniakäsityksineen.

Kokonaisuus muodostuu neljästä aluksi erilliseltä vaikuttavasta tarinasta, joissa henkilö matkaa ajassa menneeseen tai tulevaan. Aikamatkailu onnistuu hämyisessä kellarikahvilassa juomalla kahvikupillisen tarkkojen rituaalien mukaan. Vähitellen kertomukset limittyvät ja paljastavat lisää kahvilan asiakkaista ja henkilökunnasta. Et saa tietää mitään mullistavaa, mutta tarkkaan harkittujen yksityiskohtien kautta huomaat pian kiintyneesi hahmoihin.

Aikamatkan syynä on useimmiten halu korjata tekemänsä virhe. Yksi haluaisi kertoa miesystävälleen, että rakastaakin tätä. Toinen toivoo korjaavansa välit siskoonsa, kolmas haluaisi kipeästi ymmärtää muistisairasta miestään ja neljäs tavata tulevaisuuden sukulaisensa. Aikamatkalla ei kuitenkaan voi muuttaa tulevaa, joten hetken pyrähdyksellä ei välttämättä saavuta haluamaansa.

Aikamatkustukseen liittyy lukuisia muitakin tiukkoja sääntöjä. Toisessa ajassa voi viettää vain sen hetken, mitä kahvikupillinen kestää jäähtyä, kuten kirjan nimikin sanoo. Matkalaisen on pysyttävä kahvilan tietyllä tuolilla – jossa tavallisesti istuu kirjaa lukeva haamu. Tämä käy kerran päivässä vessassa, jolloin paikan voi napata.

Sääntöjen lista on pitkä, ja se luetellaan jo humoristisessa prologissa. Toinen kirjailija olisi luonut jännitteen paljastamalla aikahyppelyn mysteeriä tipoittain, mutta ei Kawaguchi. Hän antaa tilan persoonallisille henkilöille.

Henkilökaartista nousevat erityisesti esiin traaginen kahvilan kanta-asiakas, puutarhuri, jolla on nuoruusiän muistisairaus. Sekä naapurissa kapakkaa pitävä Hirai Yaeko, joka pukeutuu leopardikuvioisiin vaatteisiin ja kulkee päivät pitkät papiljotit päässä. Myös kahvilan henkilökunta astuu esiin varjoista ja tulee tutummaksi sivu sivulta.

Tarinoista kumpuaa aasialainen perinteinen kunniakäsitys ja velvollisuudentunto sekä niiden vastinparina anteeksianto ja nöyryys muutosten edessä. Vaikenemisen kulttuuri ja kommunikaation tärkeys. Kiintymys ja luopuminen. Vaikka aikamatkalla ei voi muuttaa tapahtumien kulkua, niin itse matkalainen muuttuu. Ymmärtää, hyväksyy, oppii rakastamaan.

Klank-klonk. Tämä ääni toistuu kahvilassa useasti, mutta jää pitkään selityksettä. Sekin on tyylikäs yksityiskohta kokonaisuudessa. Kilkatus, joka rytmittää, korostaa, kiihdyttää, jarruttaa.

Kawaguchin romaanista jää pakahduttavan puhdistava, seesteinen jälkimaku. Menneelle et voi mitään, mutta omaan ajatustapaasi menneestä ja nykyisyydestä voit vaikuttaa. Ota hetkestä kiinni, sillä huomisesta et tiedä.

Minna Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 2/24.

Uutiset – Tähtifantasia-palkinto 2024 jaettu

tonitahtivaeltaja Uutiset , , , , ,

Tähtifantasia-palkinto 2024

Helsingin Science Fiction Seuran Tähtifantasia-palkinto
parhaasta vuonna 2023 suomeksi ilmestyneestä
fantasiakirjasta annetaan Teoksen julkaisemalle
JORGE LUIS BORGESIN novellikokoelmalle KERTOMUKSET.
Teoksen on suomentanut Anu Partanen.

Kertomukset sisältää 1900-luvun keskeisintä novellistiikkaa, jonka vaikutusvallalle vetävät vertoja lähinnä James Joycen ja Samuel Beckettin kaltaisten kirjailijoiden teokset. Argentiinalainen Jorge Luis Borges (1899–1986) oli runoilija, esseisti ja fantastinen prosaisti, joka hyödynsi genrefiktion mahdollisuuksia. Nobelin kirjallisuuspalkinto Borgesilta jäi saamatta, mutta hän sai elämäntyöstään muun muassa World Fantasy -palkinnon.

Kokoelman ytimessä on 1940-luvulla ilmestynyt Fiktioita-kokonaisuus, jonka kuuluisin novelli on Baabelin kirjasto. Siinä Borges kuvaa maailmaa loputtomana kirjastona, jonka kirjoitukset sisältävät kaikki mahdolliset maailmat. Borgesin tarinoissa todellisuus näyttäytyy sokkelona. Näennäisen järjestyksen takana on kaaos, tyhjyys ja äärettömyys. Silti etsiminen on oma palkintonsa ja ikuisuudessa jokainen paikka on näköalapaikka.

Borges on selkeä ja miellyttävä kertoja, joka taitaa realistisen ja tunnelmallisen kuvauksen. Hän houkuttelee lukijan ajatusleikkeihin ja niiden äärimmäisiin johtopäätöksiin helposti seurattavalla kielellä. Borges luo muutamalla lauseella uskottavia hahmoja ja vaihtoehtoisia maailmoja. Hänen tekstissään ei ole mitään liikaa eikä mitään liian vähän.

Kertomuksissa on huumoria, joka muistuttaa suhteellisuudesta ja tarkkaavaisuuden merkityksestä. Niistä voi löytää näkökulmia historian ja nykyajan ilmiöihin. Esimerkiksi salaliittoteorioiden leviämistä ja informaatiovaikuttamista voi ajatella Borgesin käsittelemien aiheiden kautta, joita ovat petos ja itsepetos sekä identiteetin ja merkityksen etsintä.

Borgesin jäljillä ovat kulkeneet Gene Wolfe, Jeff VanderMeer ja monet muut kirjailijat. Hänen tarinansa tulevat varmasti innoittamaan yhä uusia tekijöitä ylittämään niiden näyt, muotoilemaan uusia polkuja, joita ajatukset kulkevat vielä paremmin.

Anu Partasen huolellinen käännös on taidekäsityötä, joka on jokaisen saavutettavissa. Kirjahyllyssä teos on vastalause kertakäyttökulttuurille. Borgesin kertomukset on ajatonta kirjallisuutta, josta saa itselleen elinikäisen ystävän.

Tähtifantasia-palkinnon asiantuntijaraatiin kuuluvat Tähtivaeltaja-lehden kriitikko Jukka Halme, kriitikko Aleksi Kuutio, Risingshadow.netin edustaja Osmo Määttä sekä kirjabloggaaja Niina Tolonen.

Tähtifantasia-palkinnon aiemmat voittajat:

Jyrki Vainonen: Täytetyt (Aula & Co, 2022)
Susanna Clarke: Piranesi (WSOY, 2021, suom. Helene Bützow)

Margaret Rogerson: Kirjojen tytär (Karisto, 2020, suom. Mika Kivimäki)
Juhani Karila: Pienen hauen pyydystys (Siltala, 2019)
Samanta Schweblin: Houreuni (Like, 2018, suom. Einari Aaltonen)
David Mitchell: Luukellot (Sammakko, 2017, suom. Einari Aaltonen)
Kazuo Ishiguro: Haudattu jättiläinen (Tammi, 2016, suom. Helene Bützow)
Shaun Tan: Etäisten esikaupunkien asioita (Lasten Keskus, 2015, suom. Jaana Kapari-Jatta)
Terry Pratchett: FC Akateemiset (Karisto, 2014, suom. Mika Kivimäki)
Bruno Schulz: Kanelipuodit ja muita kertomuksia (Basam Books, 2013, suom. Tapani Kärkkäinen)
Steph Swainston: Uusi maailma (Like, 2012, suom. J. Pekka Mäkelä)
Andrzej Sapkowski: Kohtalon miekka (WSOY, 2011, suom. Tapani Kärkkäinen)
Andrzej Sapkowski: Viimeinen toivomus (WSOY, 2010, suom. Tapani Kärkkäinen)
Haruki Murakami: Kafka rannalla (Tammi, 2009, suom. Juhani Lindholm)
Ellen Kushner: Thomas Riiminiekka (Vaskikirjat, 2008, suom. Johanna Vainikainen-Uusitalo)
Ngugi wa Thiong’o: Variksen Velho (WSOY, 2007, suom. Seppo Loponen)
Jeff VanderMeer: Pyhimysten ja mielipuolten kaupunki (Loki-kirjat, 2006, suom. Johanna Vainikainen-Uusitalo)

Kirjat – Niilo Sevänen: Ikitalven polku

tonitahtivaeltaja Kirja-arvostelut , , , , ,

Niilo Sevänen
Ikitalven polku
Gummerus

Ikitalven polku alkaa vuoden 1007 kylmästä Konstantinopolista, jossa oluelle perso luutunsoittaja Orfeus saa äkillisesti vastuulleen pienen siskontyttärensä Hallan – jota verenhimoiset palkkasoturit ajavat takaa. Hallan silmissä välkkyy sama yliluonnollisen sininen tuike kuin taivaalle syttyneessä salaperäisessä tähdessä, ja tytöllä on voimia, jotka ylittävät ihmisymmärryksen. Halla lentää unissaan lintuna ja näkee enteitä, hänen sisällään velloo raivoisa talvi ja sen jäiset voimat, jotka vain odottavat vapautumistaan.

Jo seitsemän vuotta kestänyt maailmantalvi ja sen puhureissa rellestävät myyttiset pedot ovat hirmuisen Valkoisen noidan aikaansaannoksia. Mutta ihmiset eivät ole varmoja, ketä noidan valtaannoususta voisi syyttää. Tekikö Dublinin pakanakuningas sopimuksen itse Saatanan kanssa?

Ikitalven polku on Niilo Seväsen esikoisromaani, joka aloittaa keskiajasta, maailmanmyyteistä ja fantasiasta runsain mitoin ammentavan Ikitalvi-kirjasarjan. Teoksen mosaiikkimainen tapa hyödyntää erilaisten kulttuurien jumaltarustoja ja eksotiikkaa on kiehtovaa luettavaa. Turussa kulttuurihistoriaa opiskellut Sevänen luo varsin eeppiset ja varmasti paljon taustatutkimusta vaatineet puitteet tarinalleen, josta ei puutu myöskään meininkiä.

Kirja etenee hengästyttävää tahtia seuraten Hallan ja Orfeuksen vaaroja täynnä olevaa pakomatkaa. Tosin välillä juoni juoksee ehkä liiankin nopeasti. Jännitys kantaa hyvin läpi tarinan, joka suorastaan imaisee lukijan sisäänsä, mutta toisinaan olisin halunnut pysähtyä nautiskelemaan kiinnostavasti kirjoitettujen hahmojen sielunelämästä hieman enemmän.

Erityisen huikeasti toimivat eteerisemmät kappaleet, joissa seurataan Hallan unennäköä. Kutkuttavan jännittävä on myös leskikeisarinna Theofanan salaperäinen vanki, jota kuolema ei suostunut korjaamaan.

Ikitalven polku on upea aloitus toivon mukaan pitkälle kirjasarjalle. Tarina herättää lukuisia kysymyksiä, joihin lukija haluaa saada vastauksia. Pakko todeta, että koukkuun jäin!

Melina Marras

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 2/24.

Kirjat – Chi Ta-wei: Kalvot

tonitahtivaeltaja Kirja-arvostelut , , , , , , ,

Chi Ta-wei
Kalvot
Mo
Suom. Rauno Sainio. Hertta

Momo on nuori nainen, joka elää 2100-luvun maailmassa. Otsonikato on tehnyt asumisen kuivalla maalla mahdottomaksi, joten ihmiskunta on muuttanut merenpohjaan. Robotisoituja sotia käydään kuitenkin edelleen mantereilla.

Maailmankuulun ihospesialisti Momon erilaiset ihohoidot ovat kuluttavassa maailmassa suosittuja. Tämä erakko asuu yksin kodin ja työtilan yhdistelmässä. Hän vaikuttaa tyytyväiseltä elämäänsä, vaikka välillä hänen mieleensä tulee outoja muistoja sairaalasta ja unelmia sotaroboteista.

Momo ei ole ollut 20 vuoteen yhteydessä äitiinsä, mutta nyt 30-vuotissyntymäpäivänsä aikaan äiti palaa hänen elämäänsä.

Paljon enempää Kalvojen juonesta ei kannata kertoa. Kirjan ydin on sen päähenkilö Momo. Hänen salaisuutensa ympäriltä poistetaan kuoria – tai himmentäviä kalvoja – kunnes totuus tulee näkyviin. Erilaisia kalvoja teoksessa onkin useita: suojelevia, peittäviä ja tietoja välittäviä. Romaani on runollinen, surullinen ja kaunis.

Kirjaa markkinoidaan myös kiinalaisen queer-kirjallisuuden klassikkona. Momon sukupuolikokemus on todellakin queer kuten myös hänen taustansa. Kaikki tämä on teoksen maailmassa täysin luonnollista.

Nykylukijalle Kalvot on myös nostalginen muisto 1990-luvusta. Kirja on nimittäin alun perin ilmestynyt vuonna 1996. Kuten monet aikakautensa tieteisteokset, se nostaa muun muassa otsonikadon, aidsin ja suuryritysten vallan tulevaisuuden uhkakuviksi. Sittemmin listan kaksi ensimmäistä uhkaa on suurelta osin päihitetty, mutta tilalle on tullut uusia ja pahempia. Perustunne uhkaavasta tulevaisuudesta ei sinänsä ole muuttunut.

Valitettavasti tätä hiukan vanhentunutta tulevaisuutta selitetään infodumpissa, joka katkaisee romaanin muuten hyvin vetävän alkuosan. Onneksi kirja pääsee pian takaisin raiteilleen.

Chi Ta-wein romaanin suomennos on selkeästi tapaus, ja kirja ansaitsi tulla käännetyksi iästään huolimatta. Itse asiassa meitä hemmotellaan, koska saamme luettavaksemme suoraan kiinasta suomennetun tieteisromaanin, joka on oletettavasti ensimmäinen suomeksi julkaistu taiwanilaisen scifin edustaja.

Vesa Sisättö

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 2/24.

Uutiset – Tähtivaeltaja-palkinto 2024 jaettu

tonitahtivaeltaja Uutiset , , , , , ,

Tähtivaeltaja-palkinto 2024

Helsingin Science Fiction Seuran Tähtivaeltaja-palkinto
parhaasta vuonna 2023 suomeksi ilmestyneestä
science fiction -kirjasta annetaan Hertan julkaisemalle
AMAL EL-MOHTARIN ja MAX GLADSTONEN romaanille
TÄLLÄ TAVALLA HÄVITÄÄN AIKASOTA.
Teoksen on suomentanut Kaisa Ranta.

Amal El-Mohtarin ja Max Gladstonen Tällä tavalla hävitään aikasota -pienoisromaani (This Is How You Lose the Time War, 2019) on lumoava kielellinen runsaudensarvi, jonka pääteemoja ovat yhteyden muodostuminen ja rakkaus mahdottomissa olosuhteissa.

Kaksi ajassa matkustavaa agenttia edustavat aika-avaruusjatkumon vastakkaisia puolia, teknokraattista Virastoa ja bioutopistista Puutarhaa. He matkaavat eri aikakausille, joissa yrittävät edistää omien tahojensa pyrkimyksiä ja samalla sotkea vastustajansa suunnitelmia. Panoksena on koko ihmiskunnan tulevaisuus. Pelimerkeistä käyvät ihmisten ja kansojen kohtalot, joita muovataan ja tarvittaessa tuhotaan kylmäverisesti.

Vuosisatojen ja -tuhansien virta kääriytyy auki lukijan jalkojen juureen kuin värikylläinen matto, jonka kuvakudoksesta paljastuu lukematon määrä toinen toistaan kiehtovampia detaljeja. Historian hämärissä tarvotaan hyökkäävän mongolilauman mukana, seilataan hylkeenpyytäjien aluksilla ja väistellään uppoavan Atlantiksen laavavirtoja. Tulevaisuus kurottuu kyberneettisiin temppeleihin. Jokainen miniatyyrimaisema on kaunis ja yksityiskohtainen kuin kultasepäntyönä tehty kirjallinen koru.

Myös päähenkilöt ovat taidokasta työtä. Agentit törmäävät toisiinsa työtehtävien merkeissä ja aloittavat kiusoittelevan kissa ja hiiri -leikin. Suureksi osaksi kirjeromaanina toteutettu kerronta kuvaa vähittäisen kehityskulun, jossa päinvastaisia maailmankuvia tunnustavat naiset tutustuvat hitaasti toisiinsa ja alkavat vastentahtoisesti ihailla toisiaan. Koska orastava suhde on pidettävä piilossa sodan osapuolilta, viestit kätketään mielikuvituksellisiin paikkoihin, kuten teelehtien kuvioihin ja mehiläisten tanssiin.

Aikasodan teemaan sopivasti romaanissa on tarinalinjan sisäisiä aikakerrostumia, jotka hahmottuvat vaivihkaa. Nokkela rakenne pitää lukijan varpaillaan loppumetreille asti. Tyylikäs ja hallittu teksti on täynnä ihmeen tuntua. Käännöksessä on tavoitettu erinomaisesti alkuteoksen tyylirekisteri ja sanallinen ilotulitus.

Pintatasoiltaan kepeä kirja avautuu kerroksittain ja puhuu ihmisyyden tärkeistä pohjavirroista. Viesti ymmärryksen syttymisestä verivihollisten välille on paikallaan kaikissa aikakausissa, myös meidän omassamme.

Tähtivaeltaja-palkinnon asiantuntijaraatiin kuuluivat:

Kriitikko Hannu Blommila, päätoimittaja Toni Jerrman ja kriitikko Elli Leppä.

Palkinnosta myös:
Wikipedia
Kirjavinkit

Tähtivaeltaja-palkinnon aiemmat voittajat:

N. K. Jemisin: Kivinen taivas (Jalava, 2022)
Kazuo Ishiguro: Klara ja aurinko (Tammi, 2021)
Emmi Itäranta: Kuunpäivän kirjeet (Teos, 2020)
Margaret Atwood: Testamentit (Otava, 2019)
Johannes Anyuru: He hukkuvat äitiensä kyyneliin (S&S, 2018)
Jani Saxell: Tuomiopäivän karavaani (WSOY, 2017)
Lauren Beukes: Zoo City – Eläinten valtakunta (Aula & Co, 2016)
Margaret Atwood: Uusi maa (Otava, 2015)
Antti Salminen: Lomonosovin moottori (Poesia, 2014)
Peter Watts: Sokeanäkö (Gummerus, 2013)
Gene Wolfe: Kiduttajan varjo (Gummerus, 2012)
Hannu Rajaniemi: Kvanttivaras (Gummerus, 2011)
Maarit Verronen: Kirkkaan selkeää (Tammi, 2010)
Hal Duncan: Vellum (Like, 2009)
Cormac McCarthy: Tie (WSOY, 2008)
Richard Matheson: Olen legenda (Vaskikirjat, 2007)
Stepan Chapman: Troikka (The Tree Club, 2006)
Risto Isomäki: Sarasvatin hiekkaa (Tammi, 2005)
M. John Harrison: Valo (Like, 2004)
J. G. Ballard: Super-Cannes (Like, 2003)
Ray Loriga: Tokio ei välitä meistä enää (Like, 2002)
Jonathan Lethem: Musiikkiuutisia (Loki-Kirjat, 2001)
Pasi Jääskeläinen: Missä junat kääntyvät (Portti-kirjat, 2000)
Will Self: Suuret apinat (Otava, 1999)
Stefano Benni: Baol (Loki-Kirjat, 1998)
Dan Simmons: Hyperion (Like, 1997)
Theodore Roszak: Flicker (Like, 1996)
Mary Rosenblum: Harhainvalta (Jalava, 1995)
Iain M. Banks: Pelaaja (Loki-Kirjat, 1994)
Simon Ings: Kuuma pää (Loki-Kirjat, 1993)
Philip K. Dick: Oraakkelin kirja (WSOY, 1992)
William Gibson: Neurovelho (WSOY, 1991)
Philip K. Dick: Hämärän vartija (Love Kirjat, 1990)
Brian Aldiss: Helliconia-trilogia (Kirjayhtymä, 1986–89)
Flann O’Brien: Kolmas konstaapeli (WSOY, 1988)
Greg Bear: Veren musiikkia (Karisto, 1987)
Joanna Russ: Naisten planeetta (Kirjayhtymä, 1986)
Cordwainer Smith: Planeetta nimeltä Shajol (WSOY, 1985)