Uutiset – Tähtivaeltaja-palkinto 2015 jaettu

SalminenLomonosovinWEBTähtivaeltaja-palkinto 2015

Helsingin Science Fiction Seuran Tähtivaeltaja-palkinto
parhaasta vuonna 2014 suomeksi ilmestyneestä
science fiction -kirjasta annetaan Poesian julkaisemalle
ANTTI SALMISEN romaanille LOMONOSOVIN MOOTTORI.

Antti Salmisen Lomonosovin moottori on poskettomalla huumorilla ja villeillä tarinankäänteillä silattu kirjallinen helmi. Se on proosan ja lyriikan rajamailla taiteileva teos, jonka tarina sijoittuu maailman ja inhimillisyyden tuolle puolen perustettuun Novaja Zemljan mystikkoyhteisöön.

Salmisen tekstuaalinen taidonnäyte on rakenteeltaan anteeksipyytelemättömän kokeellinen ja luottaa lukijan haluun heittäytyä alkemistis-mekanististen visioiden upottavaan pyörteeseen. Tarjolla on mosaiikkimainen kokoelma yhteen ajautuneita teemoja, joita yhdistävät alkemian ja transmutaation syvät pohjavirrat. Romaanin selittämättömyys ja epälineaarisuus ovat onnistuneita tehokeinoja, joka nostavat sanoinkuvaamattomien sattumusten kavalkadin lähelle todellista neroutta.

Fragmentaarinen kerrontatyyli yhdistelee sulassa sovussa erilaisia tekstilajeja. Päiväkirjaotteet, litteroinnit, inventaariolistat ja säätiedotukset kutovat kasaan hurjaa näkyä maailmanlopun koneesta. Mielikuvituksellisen koneen hirviömäisessä ytimessä on osia niin massiivisesta herttuakalmarista, generaattoreista kuin sekalaisista mikropiireistä.

Käynnistyttyään Lomonosovin moottorin on tarkoitus tavalla tai toisella tehdä loppu nykyisestä maailmanjärjestyksestä. Tähän päämäärään pyrkivät Lokiksi kutsuttu skatologisen instituutin entinen tutkija sekä hänen omituinen seurakuntansa.

Monipolvinen kertojanääni kuvailee poikkeuksellisen kaunopuheisesti lopun aikoihin valmistautuvien hylkiöiden ponnistuksia. Tunnelma on paikoin groteski, paikoin äkkihilpeä. Absurdi huumori kukkii niin Igumenin tunkiolla kuin rantaan ajautuneiden valaanraatojen käsittelyohjeiden sivuillakin.

Lukija pääsee kaivautumaan juonen läpi myös tarinakatkelmien ristiviitteiden kautta. Nämä oudot polut tarjoavat uusia komplementaarisia luentatapoja jo ennestään viittauksia ja intertekstuaalisuutta tulvivaan riemastuttavaan materiaaliin.

Tähtivaeltaja-palkinnon asiantuntijaraatiin kuuluivat:

Kriitikko Hannu Blommila, päätoimittaja Toni Jerrman, kriitikko Elli Leppä ja kriitikko Antti Oikarinen.

Lisätietoja kirjasta:
http://www.poesia.fi/lomonosovin-moottori/

Palkinnosta myös:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Tähtivaeltaja-palkinto
http://www.kirjavinkit.fi/kirjallisuuspalkinnot/tahtivaeltaja

Tähtivaeltaja-palkinnon aiemmat voittajat:

Peter Watts: Sokeanäkö (Gummerus, 2013)
Gene Wolfe: Kiduttajan varjo (Gummerus, 2012)
Hannu Rajaniemi: Kvanttivaras (Gummerus, 2011)
Maarit Verronen: Kirkkaan selkeää (Tammi, 2010)
Hal Duncan: Vellum (Like, 2009)
Cormac McCarthy: Tie (WSOY, 2008)
Richard Matheson: Olen legenda (Vaskikirjat, 2007)
Stepan Chapman: Troikka (The Tree Club, 2006)
Risto Isomäki: Sarasvatin hiekkaa (Tammi, 2005)
M. John Harrison: Valo (Like, 2004)
J. G. Ballard: Super-Cannes (Like, 2003)
Ray Loriga: Tokio ei välitä meistä enää (Like, 2002)
Jonathan Lethem: Musiikkiuutisia (Loki-Kirjat, 2001)
Pasi Jääskeläinen: Missä junat kääntyvät (Portti-kirjat, 2000)
Will Self: Suuret apinat (Otava, 1999)
Stefano Benni: Baol (Loki-Kirjat, 1998)
Dan Simmons: Hyperion (Like, 1997)
Theodore Roszak: Flicker (Like, 1996)
Mary Rosenblum: Harhainvalta (Jalava, 1995)
Iain M. Banks: Pelaaja (Loki-Kirjat, 1994)
Simon Ings: Kuuma pää (Loki-Kirjat, 1993)
Philip K. Dick: Oraakkelin kirja (WSOY, 1992)
William Gibson: Neurovelho (WSOY, 1991)
Philip K. Dick: Hämärän vartija (Love Kirjat, 1990)
Brian Aldiss: Helliconia-trilogia (Kirjayhtymä, 1986–89)
Flann O’Brien: Kolmas konstaapeli (WSOY, 1988)
Greg Bear: Veren musiikkia (Karisto, 1987)
Joanna Russ: Naisten planeetta (Kirjayhtymä, 1986)
Cordwainer Smith: Planeetta nimeltä Shajol (WSOY, 1985)

Uutiset – Tähtifantasia-palkinnon ehdokkaat julkistettu

TFPEkirjankannetWEBTähtifantasia-palkintoehdokkaat 2015 julkistettu

Helsingin Science Fiction Seura ry jakaa vuosittain Tähtifantasia-palkinnon parhaalle suomennetulle fantasiakirjalle. Vuoden 2014 käännösteoksista asiantuntijaraati on valinnut palkintoehdokkaiksi viisi fantasiakirjallisuuden monimuotoisuutta heijastavaa kirjaa.

– Kate Atkinson: Elämä elämältä (Schildts & Söderströms, suom. Kaisa Kattelus) – ”Lämmöllä ja näkemyksellä kerrotut vaihtoehtoiset elämänkulut haastavat miettimään minuuden ja historian sattumanvaraisuutta sekä arjen tekojen arvoa.”

– Robert W. Chambers: Keltainen kuningas (Basam Books, suom. Jussi Korhonen) – ”Kauhuromantiikan klassikkoteoksen vihjaileva arvoituksellisuus ja mestarillinen tunnelmakuvaus jäävät pysyvästi mieleen.”

– Machado de Assis: Kuolematon ja muita novelleja (Sammakko, suom. Pirkka Valkama) – ”Maagisen realismin edelläkävijän hauskat ja terävänäköiset kertomukset paljastavat ihmisluonteen ikuisia hullutuksia.”

– Terry Pratchett: FC Akateemiset (Karisto, suom. Mika Kivimäki) – ”Ryhmäkuntaisuus ja suvaitsemattomuus saavat kyytiä humoristisessa jalkapalloromaanissa, jälleen yksi helmi teossarjassa, jonka arvo tulee säilymään.”

– Liz Williams: Kultainen lohikäärme (Like, suom. Sirje Niitepõld) – ”Omaperäisesti tulkittu kiinalainen tarusto, satiirinen näkymä taivaan ja helvetin byrokratioihin ja kiinnostava henkilökuvaus antavat puitteet fantastisen viihdyttävälle lukukokemukselle.”

Tähtifantasia-palkinnon asiantuntijaraatiin kuuluvat kriitikko Jukka Halme, kriitikko Aleksi Kuutio, kirjailija ja kustannustoimittaja Anne Leinonen sekä fantasiaharrastaja, Risingshadow.netin edustaja Osmo Määttä.

Palkinnon saaja julkistetaan kesäkuussa.

Viime vuonna palkinnon voitti Bruno Schulzin novellikokoelma Kanelipuodit ja muita kertomuksia (Basam Books, 2013). Teoksen on suomentanut Tapani Kärkkäinen.

Tähtifantasia-palkinnon aiemmat voittajat:

Bruno Schulz: Kanelipuodit ja muita kertomuksia (Basam Books, 2013, suom. Tapani Kärkkäinen)
Steph Swainston: Uusi maailma (Like, 2012, suom. J. Pekka Mäkelä)
Andrzej Sapkowski: Kohtalon miekka (WSOY, 2011, suom. Tapani Kärkkäinen)
Andrzej Sapkowski: Viimeinen toivomus (WSOY, 2010, suom. Tapani Kärkkäinen)
Haruki Murakami: Kafka rannalla (Tammi, 2009, suom. Juhani Lindholm)
Ellen Kushner: Thomas Riiminiekka (Vaskikirjat, 2008, suom. Johanna Vainikainen-Uusitalo)
Ngugi wa Thiong’o: Variksen Velho (WSOY, 2007, suom. Seppo Loponen)
Jeff VanderMeer: Pyhimysten ja mielipuolten kaupunki (Loki-kirjat, 2006, suom. Johanna Vainikainen-Uusitalo)

Palkinnosta myös:
Wikipedia
Kirjavinkit

Uutiset – Tähtivaeltaja-palkinnon ehdokkaat julkistettu

TVPEKirjakannetWEB

Vuodesta 1986 lähtien jaetun Tähtivaeltaja-palkinnon tuorein ehdokaslista on julkistettu.

Helsingin Science Fiction Seura ry:n luotsaama palkinto luovutetaan edellisvuoden parhaalle Suomessa ilmestyneelle tieteiskirjalle.

Vuoden 2014 kirjasadossa asiantuntijaraatia ilahdutti erityisesti kovatasoisten kotimaisten teosten laaja tarjonta. Lopulliselle ehdokaslistalle raati nosti seuraavat kirjat.

– Petri Laine & Anne Leinonen: Kuulen laulun kaukaisen (Kuoriaiskirjat) – ”Kirjoittajaparin taitavasti kehräämissä novelleissa huikeat tieteisvisiot yhtyvät ihmeen tuntua soitteleviin ideoihin ja maittavaan henkilökuvaukseen.”
Linkki arvosteluun (TV)

– Thomas Pynchon: Painovoiman sateenkaari (Teos. Suom. Juhani Lindholm) – ”Kompleksinen romaaniklassikko venyttää kirjallisen ilmaisun rajoja ja tarjoaa hengästyttävän lukukokemuksen, jossa fakta ja fiktio käyvät pään räjäyttävää paritanssia.”
Linkki arvosteluun (TV)

– Alastair Reynolds: Terästuulen yllä (Like. Suom. Hannu Tervaharju) – ”Kysymykset suvaitsevaisuudesta, etiikasta ja yksilön vaikeista valinnoista värittävät vetävää romaania, joka on täynnä kutkuttavia scifi-elementtejä.”
Linkki arvosteluun (TV)

– Antti Salminen: Lomonosovin moottori (Poesia) – ”Kokeellisista tarinafragmenteista koostuva kirjallinen helmi tulvii villiä sanahelinää, surrealistisia käänteitä ja hullua huumoria.”
Linkki arvosteluun (HS)

– Jani Saxell: Sotilasrajan unet (WSOY) – ”Euroopan lähimenneisyyden hirmuteot, Balkanin historia ja yhteiskuntakriittinen scifi-sisältö tukevat toisiaan vaikuttavassa, tärkeässä aikalaisromaanissa.”
Linkki arvosteluun (HS)

Tähtivaeltaja-palkinnon asiantuntijaraatiin kuuluvat toimittaja Hannu Blommila, päätoimittaja Toni Jerrman, kriitikko Elli Leppä ja kriitikko Antti Oikarinen. Voittaja julkistetaan toukokuussa.

Viime vuonna palkinnon voitti Peter Wattsin romaani Sokeanäkö (Gummerus, 2013).

Palkinnosta myös:
Wikipedia
Kirjavinkit

Tähtivaeltaja-palkinnon aiemmat voittajat:

Peter Watts: Sokeanäkö (Gummerus, 2013)
Gene Wolfe: Kiduttajan varjo (Gummerus, 2012)
Hannu Rajaniemi: Kvanttivaras (Gummerus, 2011)
Maarit Verronen: Kirkkaan selkeää (Tammi, 2010)
Hal Duncan: Vellum (Like, 2009)
Cormac McCarthy: Tie (WSOY, 2008)
Richard Matheson: Olen Legenda (Vaskikirjat, 2007)
Stepan Chapman: Troikka (The Tree Club, 2006)
Risto Isomäki: Sarasvatin hiekkaa (Tammi, 2005)
M. John Harrison: Valo (Like, 2004)
J. G. Ballard: Super-Cannes (Like, 2003)
Ray Loriga: Tokio ei välitä meistä enää (Like, 2002)
Jonathan Lethem: Musiikkiuutisia (Loki-Kirjat, 2001)
Pasi Jääskeläinen: Missä junat kääntyvät (Portti-kirjat, 2000)
Will Self: Suuret apinat (Otava, 1999)
Stefano Benni: Baol (Loki-Kirjat, 1998)
Dan Simmons: Hyperion (Like, 1997)
Theodore Roszak: Flicker (Like, 1996)
Mary Rosenblum: Harhainvalta (Jalava, 1995)
Iain M. Banks: Pelaaja (Loki-Kirjat, 1994)
Simon Ings: Kuuma pää (Loki-Kirjat, 1993)
Philip K. Dick: Oraakkelin kirja (WSOY, 1992)
William Gibson: Neurovelho (WSOY, 1991)
Philip K. Dick: Hämärän vartija (Love Kirjat, 1990)
Brian Aldiss: Helliconia-trilogia (Kirjayhtymä, 1986–89)
Flann O’Brien: Kolmas konstaapeli (WSOY, 1988)
Greg Bear: Veren musiikkia (Karisto, 1987)
Joanna Russ: Naisten planeetta (Kirjayhtymä, 1986)
Cordwainer Smith: Planeetta nimeltä Shajol (WSOY, 1985)