Rakkautta & Anarkiaa 2021 -tärpit
Mikäli kaikkivaltias avi sen rajattomassa viisaudessaan suo, Rakkautta & Anarkiaa -filmifestivaalit valtaavat Helsingin elokuvateatterit 16.–26.9. Tällöin ilon- ja riemunkiljahdukset kaikuvat Afrikkaan asti, sillä Rakkautta & Anarkiaa -festivaali on tunnetusti parasta herkkua, mitä maailmankaikkeus päällään kantaa.
Tälläkin kertaa tarjolla on huikaiseva kattaus hyviä elokuvia kautta koko planeetan. Tähtivaeltajablogissa mielenkiinto keskittyy kuitenkin festareiden scifi-, fantasia-, kauhu-, Aasia- ja animaatio-osastoihin.
Eli nyt nostan esiin 20 filmiä, jotka itse haluan ehdottomasti festivaaleilla katsastaa. Noin niin kuin ihan vain alkajaisiksi. Koronarajoitusten mukaisesti käsiteltävät elokuvat on jaettu lohkoihin, joista kuhunkin on hyväksytty tasan viisi elokuvaa säntillisessä aakkosjärjestyksessä turvavälit huomioon ottaen.
Scifi ja fantasia
Apples (2020)
Kreikkalaisohjaaja Christos Nikoun dystopistisessa elokuvassa kärsitään pandemiasta, joka aiheuttaa muistinmenetyksiä. Miten saada elämästä uudelleen otteen, kun koko menneisyys on pyyhitty pois?
A Glitch in the Matrix (2021)
Simulaatioteoriaan tarttuva dokumentti tutkii ajatusta, jonka mukaan maailma on pelkkä simulaatio. Vaikutteita tähän vinkeään visioon on saatu niin Philip K. Dickin romaaneista kuin Matrix-elokuvistakin.
The Green Knight (2021)
David Loweryn ohjaama fantasiaelokuva ammentaa aihepiirinsä kuningas Arthuria ympäröivistä taruista. Arvostelut lupailevat elokuvan sisältävän magiaa, myyttejä, psykedeliaa ja komeaa visualisointia.
I’m Your Man (2021)
Lähitulevaisuuteen sijoittuvassa romanttisessa tieteissatiirissa Alma (Maren Eggert) saa kumppanikseen komean ja sulavakäytöksisen Tom-androidin (Dan Stevens). Saksalaisfilmin on ohjannut Maria Schrader.
The Pink Cloud (2021)
Korona-aikana elämänpiirimme on kutistunut. Mutta miltä tuntuisi, jos myrkkypilvi pakottaisi ihmiset kotiensa vangeiksi – useiksi vuosiksi? Tästä ajatuksesta käynnistyy Iuli Gerbasen brasilialaiselokuva.
Kauhu
Bad Hair (2020)
Justin Simienin ohjaamassa leffassa hiukset ovat oleellisessa osassa – pirullisen hiuslisäkkeen avustuksella. Mustan huumorin ja kauhukuvaston avulla otetaan kantaa myös Yhdysvaltoja riivaavaan rasismiin.
Gaia (2021)
Luonto kostaa -kauhuelokuvissa pelkoja ovat herätelleet niin etanat, sammakot kuin puputkin. Jaco Bouwerin ohjaamassa eteläafrikkalaisleffassa vuorossa ovat sienet ja sieni-itiöt. Trippejä ja hallusinaatioita piisaa!
Night Visions esittää
Koronarajoitusten takia seitsemän kertaa siirretty Night Vision -festivaali jouduttiin lopulta perumaan kokonaan. Lohdutukseksi tarjolla on paketti, joka sisältää kauhua, scifiä ja fantasiaa tursuavia lyhytfilmiä.
Pig (2021)
Nicolas Cage on viime vuosina erikoistunut rooleihin, joissa hän pääsee venyttämään hulluutta äärimmäisyyksiin. Samaa tietä jatkaa Pig, jossa näyttelijätähti esittää rähjäistä possuerakkoa – jota ei kannata suututtaa.
Relic (2020)
Australialaisleffa kertoo kolmen sukupolven naisista, jotka joutuvat kohtaamaan menetyksen ja kuolevaisuuden kauhut. Luvassa on viipyilevän painostavaa tunnelmaa erinomaisten näyttelijöiden kannattelemana.
Aasia
Better Days (2019)
Derek Tsangin ohjaama kiinalaiselokuva on yhdistelmä koulukiusaamista ja nuorta romanssia. Kotimaassaan filmi oli menestys ja myös maailmalla kriitikot ovat innostuneet kehumaan elokuvaa innosta pinkeinä.
Center Stage (1991)
Aikoinaan Hongkong oli elokuvateollisuuden kruununjalokivi, josta pukattiin ulos laatufilmejä yksi toisensa jälkeen. Siis vaikkapa sellaisia kuin tämä Stanley Kwanin ohjaus, joka kertoo 1930-luvun tähtinäyttelijän elämästä.
Junk Head (2021)
Tällä reseptillä ei voi mennä pieleen: scifiä, robotteja, animaatiota ja ihastuttavaa mielipuolisuutta. Takahide Horin Junk Head vaikuttaa niin pään räjäyttävälle kokemukselle, että oksat pois. Ihan pakkonakki ja nakkipakko!
Rouge (1988)
Lisää Stanley Kwan -herkkua Hongkong-leffojen kulta-ajalta. Visuaalisesti lumoava elokuvahelmi ikuisesta rakkaudesta, jota edes kuolema ei voi voittaa. Pääosissa loistavat legendaariset tähdet Anita Mui ja Leslie Cheung.
Under the Open Sky (2020)
Miwa Nishikawan ohjaama japanilaisfilmi kertoo yakuzan entisestä autokuskista, joka vapautuu pitkän vankilatuomion jälkeen. Sopeutuminen yhteiskuntaan tuottaa vaikeuksia, eikä herran luonnekaan ole helpoimmasta päästä.
Animaatio
Absolute Denial (2021)
Tekoälyt ovat aina kiehtoneet scifi-maakareita. Ryan Braundin minimalistisesti animoitu Absolute Denial tarjoaa yhden uuden kierroksen tähän klassiseen hullunmyllyyn. Kumpi voittaisi, jos mies ja tietokone tappelisivat?
Calamity (2020)
Rémi Chayén villiin länteen sijoittuva uudisraivaajatarina nostaa sankariksi nuoren tytön, jonka hahmo on saanut inspiraationsa Calamity Janesta. Tarjolla on tyylikästä animointia ja kauniita värejä – ilman turhia ääriviivoja.
Cryptozoo (2021)
Merkillisten otusten eläintarhassa majailevat niin yksisarviset kuin aarnikotkatkin – monesta vielä ihmeellisemmästä oliosta nyt puhumattakaan. Elokuvan omintakeinen toteutustyyli jakaa varmasti katsojia tykkääjiin ja ei.
Josep (2020)
Ihastuttavan ranskalais-belgialaisella tyylillä taiteiltu animaatio kuvittaja Josep Bartolín elämän traagisimmista hetkistä. Pelkästään synkkyydessä ei silti kylvetä, vaan mukaan mahtuu myös valoisampiakin kohtauksia.
Wolfwalkers (2020)
Irlantilaisista kansantaruista on mistä ammentaa. Tämän on tajunnut myös Tomm Moore, jonka Wolfwalkers on jo kolmas sukellus satumaisen värikkään kuvaston pariin. Ne edellisethän olivat The Secret of Kells ja Song of the Sea.
Ja sitten ei muuta kuin elokuviin!
Toni Jerrman