Lännentie kronikka 1

”Kalpeanaamoilla on käärmeen kieli, ja heidän sanansa ovat tuulen lennättämiä lehtiä!”

Lännentie-pokkarit eivät tietenkään sisällä spekulatiivista fiktiota, mutta koska ulkomaisten toimintasarjakuvien saralla eletään nihkeää rospuuttokautta, on kaikki uutuudet – jopa ne vanhatkin – otettava ilolla vastaan.

Egmontin julkaisema, lähes 200-sivuinen Lännentie kronikka 1 on näköispainos Lännentie-lehden numeroista 1 ja 2/1975. Nimensäkin mukaisesti kyseessä on villiin länteen sijoittuva, osin jopa tosipohjainen sarjakuva. Toisin kuin yleensä, nyt kurkotetaan lännen valtauksen alkuaikoihin.

On vuosi 1804, kun Brett McDonald astuu ensi kertaa Yhdysvaltojen maaperälle. Taiteilijan ammatista haaveileva innokas nuorimies pääsee sattumalta mukaan Merriwether Lewisin ja William Clarkin johtamalle tutkimusmatkalle. Retkueen on tarkoitus kartoittaa Mississippi-joesta länteen avautuvia neitseellisiä maisemia ja samalla etsiä vesireittiä St. Louisista Tyynelle merelle. Näin hedelmälliset maat saataisiin avattua uudisraivaajille.

Yhdysvaltojen tulevaisuudelle suuntaa näyttävä retki kestää parisen vuotta, ja sen aikana Brett ja hänen kumppaninsa joutuvat vaaraan jos toiseenkin. Sarjakuvan pääpaino ei kuitenkaan ole pyssytaisteluissa, vaan matkan vaatimissa ponnistuksissa sekä uuden löytämisessä. Tarttuupa Brettille reissulta mukaan myös rakas intiaanivaimo.

Tarinan toisessa osassa vuodet ovat vierineet ja Brettin kasvava perhe on asettunut asumaan Ohion laaksoon. Rauhaisa elo rikkoutuu, kun paikalle saapuu intiaaneille tulilientä kaupitteleva juonittelija. Häntä tukee kuvernööri, joka on päättänyt ajaa ”kirotut villit” pois ikiaikaisilta metsästysmailtaan.

Lännentie kuvailee aika raadollisestikin lännen valloitusta ja valkoisten tapaa kohdella maan alkuperäisasukkaita. Kiitettävästi intiaaneja ei demonisoida ja pahimmat konnat löytyvät valkoisten joukosta. Todellisuudelle ei kukaan kuitenkaan mahda mitään, joten intiaanien elintila käy jatkuvasti väkisinkin ahtaammaksi. Eikä tällaisessa tilanteessa voi välttyä verisiltä yhteenotoilta, joissa Brettin edustama järjen ääni jää auttamatta jalkoihin.

Vaikka vuosikymmenet ovat vierineet siitä, kun nämä tarinat on ensi kertaa painettu paperille, on lopputulos yhä varsin toimiva. Juonenkuljetus rullaa sujuvasti, ihmiskuvaus on osuvaa ja piirrosjälki toimivaa. Niinpä kokonaisuus viehättää, viihdyttää ja vetää mukaansa.

Toni Jerrman