Hergé
Lehtimies Tintti seikkailee:
Tintti Kongossa & Tintti Amerikoissa

Lehtimies Tintti seikkailee -näköispainoksissa ollaan jo edetty lähes laarinpohjalle asti. Tintti Kongossa ja Tintti Amerikoissa -albumit (Otava) edustavat Hergén varhaistuotantoa eivätkä ole missään mielessä vertailukelpoisia Tintin parhaiden hetkien kanssa. Näilläkin tarinoilla on silti oma arvonsa sekä aikansa kuvina, historiallisina kuriositeetteina että yhtenä etappina Hergén pitkällä uralla.

1930-luvun alusta kotoisin oleva Tintti Kongossa on nykysilmin nähtynä räikeän rasistinen teos. Valkoinen Tintti on suuri sankari, jota paksuhuuliset ja hellyttävän yksinkertaiset afrikkalaiset palvovat kuin jumalaansa. Tosin tarina on muutenkin kovin lapsellinen. Tästä käyvät todisteina sekä se äärimmäinen helppous, jolla Tintti suorittaa lukuisat urotekonsa, että Milou-koiran suuri rooli tapahtumien tuoksinassa. Jatkuvasti puhua papattava koira ottaa juonessa sivukaupalla mittaa niin papukaijan, hyttysten, krokotiilin, leijonan kuin kuristajakäärmeenkin kanssa.

Eläimiä ei albumissa muutenkaan kunnioiteta. Kun Tintti näkee savannilla sarvikuonon, hän toteaa: ”Ooho! Onpa nätti sarvikuono. Tapetaanpa elukka…” Kun kiväärin kaliiperi osoittautuu liian pieneksi lävistämään hirmun selkäkilpeä, Tintti yksinkertaisesti räjäyttää otuksen dynamiitilla pirstaleiksi. Tätä ennen hän on toki ehtinyt jo mukiloida apinan, kiduttaa leopardia, syöttää käärmeelle oman häntänsä ja ampua elefanttia norsunluun takia. Ihan vain pari esimerkkiä mainitakseni.

Totisella mielellä Tintti Kongossa -albumia ei kannata lähestyä. Pikemminkin se käy hyvänä esimerkkinä siitä, miten takapajuisessa asennemaailmassa 1900-luvun alkupuolella yhä elettiin. Sekä muistutuksena siitä, kuinka helposti jopa itseään sivistyneenä pitävät ihmiset sortuvat ylimielisyyteen ja itsehyväisyyteen.

Tintti Kongossa -teoksen loppumetreillä sankaritoimittajamme tekee tyhjäksi Al Caponen suunnitelmat ottaa Kongon timanttikaivokset hallintaansa. Tämä temppu on gangsterikuninkaalla vielä hyvin mielessä, kun Tintti saapuu Chicagoon Tintti Amerikoissa -albumin alussa. Niinpä Capone antaa mahtikäskyn, että Tintin on kuoltava. Aivan näin helpolla nuorta lehtimiestä ei kuitenkaan päihitetä.

Vanhoista Hollywood-elokuvista monet hahmonsa, käänteensä ja asetelmansa lainannut Tintti Amerikoissa on edeltäjäänsä selvästi humoristisempi. Käytännössä koko albumi on tehty kieli vahvasti poskella lepattaen. Karikatyyrimaisia hahmoja ja pönää höpsöilyä piisaa roppakaupalla, kun Tintti rynnii Chicagosta villiin länteen ja takaisin. Matkan varrella vastaan tulee niin intiaaniheimo Pyntätyt ukkovarpaat, intomielinen lynkkausporukka, ihmisryöstöihin erikoistunut Sieppaus Oy sekä tehdas, jossa liukuhihnalla kulkevat naudat pulpahtavat laitteiston toisesta päästä ulos lihasäilykkeinä, makkaroina ja laardina.

Hergén visio yhdysvaltalaisesta bisnesmentaliteetista on hetkittäin aidosti hersyvä. Muutenkin huumori osuu aina väliin maaliin. Juoni sitä vastoin on lähinnä päätöntä kohellusta paikasta ja yhteenotosta toiseen. Tarinan päätteeksi Tintti tietenkin pelastaa ihan yksin käsin Chicagon gangsterien ikeestä.

”Puutteenalaisten gangstereiden keskusapu- ja tukikomitean nimissä nousen vastustamaan nykyistä asiaintilaa… Yhdistäkäämme voimamme yhteistä vihollista vastaan, älköönkä levättäkö ennen kuin tuo kammottava lehtimies on saatu monen metrin syvyyteen maan alle.”

Vähiin käy ennen kuin viimeisiä viedään. Eli näiden julkaisujen jälkeen luvassa lienee enää faksimilepainos kaiken aloittaneesta Tintti Neuvostojen maassa -albumista – joka tosin on nähty suomeksi aiemminkin.

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 3/18.