George Saunders
Lincoln bardossa
Lincoln in the Bardo
Suom. Kaijamari Sivill. Siltala

Kun Yhdysvaltain sisällissotaa oli käyty vuoden verran, presidentti Abraham Lincoln koki henkilökohtaisen menetyksen. Hänen 11-vuotias Willie-poikansa sairastui ja kuoli. Aikalaislähteiden mukaan sureva Lincoln palasi hautajaisten jälkeen useamman kerran Georgetownin hautausmaan kryptaan katsomaan poikaansa ja pitelemään tämän ruumista sylissään.

Tämä tiedonmuru toimii lähtökohtana George Saundersin ensimmäiselle romaanille, Lincoln bardossa. Viime vuonna englanniksi ilmestynyt teos nappasi arvostetun Booker-palkinnon, eikä suotta.

Bardo on tiibetinbuddhalaisessa perinteessä välitila kuoleman ja seuraavan jälleensyntymän välissä. Kirjassa sinne jäävät ne, jotka eivät osaa kuoltuaan päästää irti. Kerrontaa kuljettavatkin yhtäältä hautuumaan epäkuolleet vainajat, toisaalta niin todelliset kuin keksitytkin historialliset lähteet, muistelmat ja kirjeet. Saattaa kuulostaa sekavalta, mutta tekniikkaan tottuu nopeasti. Polveilevat, keskenään kiistelevätkin äänet ja lyhyet sirpaleet muodostavat lopulta eheän, eloisan mosaiikin.

Soljuvuudesta kuuluu suurkiitos myös suomentaja Kaijamari Sivillille, joka on tehnyt ihailtavaa työtä kirjailijan illuusion siirtämisessä suomeksi. Erilaisten puhujien kirjo on melkoinen, mutta lukija pystyy heittäytymään vaivatta mukaan, kuvittelemaan yöllisen kalmiston, juhlatalot ja suruhuoneet, kuulemaan kuolleet, joilla on vielä sanansa sanottavana.

Abraham Lincoln on hahmona ikoninen – niin ikoninen, että Saundersin valinta käyttää häntä romaanihenkilönä on pidettävä varsin uhkarohkeana. Laajan kertojakaartin myötä Lincoln näytetään kuitenkin monin silmin ja monesta kulmasta edes väittämättä, että mikään niistä olisi koko totuus. Lopputulos hengittää. Tässä on presidentti, lapsen menettänyt isä, sisällissotaa käyvä johtaja, ihminen.

Teos on yhtä aikaa sekä kiinni historiallisessa taustassaan että ajaton. Sisällissodalla ja orjuudella on romaanissa osansa, mutta teemat kasvavat hyvin yleisinhimillisiksi. Läsnä on tunteiden koko kirjo pelosta toivoon, surusta onneen. Saunders on ihmisyyden peruskysymysten äärellä: millaista on olla kuolevainen ja tietää, että kaikki joita rakastaa, ovat myös kuolevaisia? Historiallinen asetelma tuo oman metatasonsa, kun lukija tietää myös romaanin elävien henkilöiden kuolleen jo kauan sitten.

Kirjallisuusmarkkinoilla Lincoln bardossa on asemoitu selkeästi taideproosaksi. Toisenlaisissa kansissa ja kenties toiselta kustantajalta romaanin voisi mieltää yhtä hyvin uuskummaksi. Toivottavasti teoksen löytävätkin niin genre- kuin taidekirjallisuuden ystävät.

Lukukokemus on nimittäin järisyttävä. Tämä on niitä kirjoja, joita haluaa sekä ahmia että säästellä. Lukiessa kohtaa hahmojen surun, omat surunsa, nekin jotka ovat vielä edessä. Mutta myös kaihon, toivon ja rakkauden. Kirjan päätyttyä maailma tuntuu entistä kauniimmalta. Harvinaislaatuinen saavutus. Niinpä lue, hyvä ihminen, lue kun vielä elät. Ei sitten tarvitse bardossa katua.

Kaisa Ranta

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 3/18.