Tähtivaeltaja 1/17

Elokuvat – Nightmare Weekend

tonitahtivaeltaja Elokuva-arvostelut, Yleinen , , ,

NightmareWeekendKannetWEB

Helsingin 30. Rakkautta & Anarkiaa -festivaali (14.–24.9.) syöksyy kansakunnan silmämunia kohti kiihtyvällä vauhdilla. Mutta ennen kuin länttäämme känsäiset kouramme tulevan leffajuhlan mielenkiintoisimpiin uutuuksiin, tarjoilemme lukijoillemme katsauksen elokuvataiteen historian vähemmän huomiota herättäneeseen merkkiteokseen.

Ja kaikki kalkkunat osaavat lentää ihan takuulla!

Nightmare Weekend

Leffojen tekeminen on suhteellisen kallista, vaivalloista ja aikaavievää puuhaa. Siksi onkin käsittämätöntä, että maailmassa on niin runsaasti järkijättöisiä elokuvia. Harva niistäkään on yhtä älyvapaa kuin Nightmare Weekend (1985).

Nightmare Weekend on aidosti kansainvälinen tekele. Sen tuotti Intiassa syntynyt, mutta Briteissä filmejä tahkonnut Bachoo Sen, ja ohjauksesta vastasi ranskalainen Henri Sala. Filmi kuvattiin Floridassa pääosin ranskalaisen tiimin ja yhdysvaltalaisten näyttelijöiden voimin. Ennen painajaisviikonloppua Senin ja Salan ura oli koostunut lähinnä pehmopornosta, mutta nyt kankaille oli tarkoitus leipoa huipputeknologialla maustettua seksikästä kauhua. Käytännössä lopputulos on sekopäisen kahjouden kalkkunaleikettä.

NightmareWeekend2WEB

Filmin premissinä toimii tiedemies Edward Braken (Wellington Meffert) kehittelemä Apache-supertietokone. Laitteen on tarkoitus kääntää psykopaattien ja muiden mieleltään sairaiden ihmisten persoonallisuus pahasta hyväksi. Edwardin työtoveri, ilkeä Julie Clingstone (Debbie Laster), vähät välittää tutkijaetiikasta ja haluaa testata vehjettä päinvastaiseen käyttöön – ja sitten myydä helahoidon salaperäiselle rahoittajalleen.

Edwardin keksinnön toimintatapa on vähintäänkin eriskummallinen. Ensinnäkin hoitoon tarvitaan jokin parannettavaksi tarkoitetun ihmisen henkilökohtainen esine. Tietokoneen nappia painamalla tavara muuttuu ilmassa sinkoutuvaksi metallipalloksi, joka tunkee itsensä potilaan suuhun. Pallot ovat niin ovelia, että ne voivat vaania uhriaan pidempäänkin – tai naamioitua vaikkapa jääkuutioksi!

NightmareWeekend1WEB

Jotta juttu ei olisi liian yksinkertainen, kuvioissa pyörii myös Edwardin rullaluisteleva Jessica-tytär (Debra Hunter). Hänenkin tietokonepäätteeltään on yhteys Apacheen. Aina kun tyttö pelaa koneellaan alkeellista pikselirallipeliä, laite ottaa hallintaansa Julien auton. Miksi tai miten, jää täysin epäselväksi. Vielä uppo-oudompi yksityiskohta on Jessican puhuva käsinukkekaveri George, joka tämän tästä käskyttää omatoimisesti Apache-järjestelmää. Tarvittaessa nukke kykenee myös muuttamaan tytön rannekorun lentäväksi pommiksi. Lisäksi George tietää, että liftaaminen valkoisessa hameessa on kolmanneksi paras tapa iskeä miehiä.

Eikä pidä unohtaa komeaa Ken-poikaa (Dale ”Pet Semetary” Midkiff), johon Jessica palavasti rakastuu. Paha vain, että Ken sattuu olemaan Julien poikaystävä eikä kärttyisä nainen katso nuorten suhdetta hyvällä silmällä. Viaton Jessica on muutenkin ihmeissään uusien tunteidensa kanssa ja kyselee käsinukeltaan, mistä ihmeestä nyt on kyse, kun hänen sydämensä tykyttää hullun lailla ja samaan aikaan tekisi mieli sekä itkeä että nauraa. Muusta elokuvasta poiketen Kenin ja Jessican yhteiset kohtaukset yrittävät tavoitella romantiikalla kyllästettyjen leffojen siirappista tyylilajia.

Filmin henkilökaartiin lukeutuu iso liuta muitakin hahmoja. Ensinnä ovat ne kolme nuorta tyttöä (mm. Andrea ”NYPD Blue” Thompson), jotka houkutellaan testiobjekteiksi Julien kartanoon. Sitten kaikki niljakkaat viiksivallut, jotka nämä kaunottaret viettelevät seksileikkeihin. Sekä tietenkin paikkakunnan pahamaineisimman pelihallibaarin nahkatakkiset kovikset, jotka takovat flipperiä kuin minihameista naista.

NightmareWeekend3WEB

Jos ovat ainekset hämmentävän dadaa, niin samaa rataa jatkaa itse kerronta. Kaheli juonikuvio hyppelehtii milloin minnekin, eivätkä tapahtumat etene minkään sortin loogisia latuja. Lisäksi huonosti toteutetut kauhujaksot näyttävät siltä kuin ne olisi lisätty mukaan jälkikäteen. Filmin epäaitoa tunnelmaa korostaa entisestään dialogi, joka kuullaan huonosti dubattuna. Kaiken muun hyvän lisäksi tietokoneruutujen grafiikka on aataminaikuista, vaatetus 1980-lukulaisen mautonta ja suurin osa näyttelijöistä yhden hitin ihmeitä.

Elokuva myös sisältää yhden hitin, eli Miriam Stockleyn tulkitseman biisin Nightmare Fantasy. Sen sanoituksessa todetaan, että painajainen on homeinen kuvakudos, joka ei tunne sympatiaa. Painajainen myös hiipii hiljaa eikä puhu kenenkään kanssa. Mitä ilmeisimmin leffan Walkman-kovanaamat, jotka joraavat spastisesti itsekseen kaduilla ja kujilla, kuuntelevat juuri tätä kappaletta.

Nightmare Weekend on absurdissa päättömyydessään niin riemastuttava kokemus, ettei vastaavaa saisi tositarkoituksella aikaan edes miljoona kirjoituskonetta hakkaavaa apinaa.

NightmareWeekend4WEB
Bonusmateriaalit:

Filmin blu-ray-version lisukkeissa ääneen pääsee mm. maskeeraustehosteista vastannut Dean Gates. Herra on sittemmin työskennellyt myös isoissa elokuvissa sekä mm. Star Trek: Deep Space Nine -televisiosarjassa. Parikymmenminuuttisessa haastattelussa hän muistelee hauskasti kaoottisia päiviään Nightmare Weekendin parissa. Osin samoja pointteja kuullaan myös leffan online-tuottajana toimineen Marc Gottliebin suusta.

Traileri hehkuttaa painajaisviikonloppua maailman ensimmäisenä korkeateknologisena kauhuelokuvana. ”Luvassa tauotonta toimintaa!” Juupa jee!

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 1/17.

Lisää elokuva-aiheista luettavaa:

Tähtivaeltajablogin leffa-arviot
Foliohatun alla -palstat

Sarjakuvat – Foederati 1: Myrskyntuoja

tonitahtivaeltaja Sarjakuva-arvostelut, Yleinen , , , , , ,

FoederatiKansiWEB

Toni Karonen & Juuso Laasonen:
Foederati 1: Myrskyntuoja

No tässä on kunnianhimo kohdillaan! Toni Karosen käsikirjoittama ja Juuso Laasosen kuvittama Foederati 1: Myrskyntuoja on kaukana perinteisten omakustanteiden tasosta. Väreissä kylpevä albumi on niin ammattitaitoista jälkeä, että sen voisi helposti kuvitella jonkin suuren amerikkalaiskustantamon julkaisuksi.

Foederati on faktaa ja fiktiota sekoittava historiallinen seikkailusarjakuva. 400-luvun Germaniaan sijoittuvassa tarinassa kylmään teräkseen koko ikänsä luottanut kreivi Rocco muistelee elämänsä katkeria käänteitä. Maineikkaan sotaherran poikana hän pääsi jo pienenä seuraamaan frankkien kuningas Clodion masinoimia ryöstöretkiä roomalaisten hallinnoimiin kaupunkeihin. Taisteluita, joissa armeijat ottivat verisesti yhteen ja kuolema korjasi armotta satoaan.

Foederati1WEB

Myrskyntuoja seuraa Roccon nuoruusvuosia, joihin mahtuu niin isältä saatuja opetuksia sotimisen ankaruudesta, vallanhaluista petturuutta kuin syvästi traagisia kokemuksia. Lopulta Rocco joutuu valitsemaan oman tiensä – ja syöksyy suinpäin kaiken syövän kostonkierteen vietäväksi.

Hetkittäisestä tekstipöhöstä huolimatta Foederati kulkee mainiosti. Tarina taustoittaa historiallisen tilanteen ja kireät asetelmat lähes vaivattomasti toiminnan lomassa. Henkilökuvaukseen on panostettu samoin kuin tapahtumiin, jotka ohjaavat hahmojen elämää suuntaan jos toiseenkin. Teksti soi hyvin niin repliikeissä kuin suurempaa kuvaa maalailevissa kerrontajaksoissa.

Foederati3WEB

Vielä täyteläisemmin toimii Laasosen yksityiskohtainen piirros ja väritys, joissa ei ole vaivoja säästelty. Nopeasti kehittyneen taiteilijan realistiset kuvat ovat niin pieteetillä laadittuja, että vertailu vaikkapa jenkkikustantajille töitä tekevään Juan José Rypiin ei ole lainkaan tuulesta temmattu.

Klassista tarinakuviota suurella tunteella varioiva Foederati on kansainväliset mitat täyttävää suomalaista sarjakuvaa. Lähes 100-sivuisen albumin uskoisi vetoavan sekä synkänpuoleisen fantasian että historiallisten romaanien ystäviin. Teoksen englanninkielistä käännöstä tuskin joudutaan odottamaan vuosikausia.

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 1/17.

Lisää tietoa Foederatista ja sen tekijöistä löytyy samaisen lehden haastattelusta.

Foederati2WEB

Kirjat – Laura Luotola: Suoja: Kaupungit ja paluu

tonitahtivaeltaja Kirja-arvostelut, Yleinen , , , , ,

LuotolaSuojaWEB

Laura Luotola
Suoja: Kaupungit ja paluu
Iris Kustannus

Suoja: Kaupungit ja paluu aloittaa Laura Luotolan kunnianhimoisen, eeppisen scifi-trilogian. Lähin kotimainen vastine sille on Maria ”Megatron Braineater” Candian Kapteeni Shiva -teossarja.

Eletään kaksiosaisessa valtakunnassa, jossa ihmiskunnan viimeiset rippeet kituuttavat Suojaksi kutsutun rakennelman alla. Yhteiskunta on rakentunut totalitaarisen kurin varaan: jokaisella on oma työtehtävänsä ja siihen liittyvät oikeutensa. Kaiken yläpuolella vaikuttavat Mahdit, joiden toiveesta koko ihmiskunta osallistuu salaperäiseen Projektiin. Mahtien käsikassarana toimii pelätty jhazugain, naamioituneiden lainvartijoiden joukkio.

Tarinan päähenkilö on tyttö nimeltä Tiyan. Hän on tvil, humanoidi, joka on monin tavoin erilainen kuin ihmiset. Tvilit ovat laikukkaita ja honteloita, sosiaalisessa hierarkiassa alhaalla ja jopa mésmerien huumaamien tavallisten ihmisten ylenkatsomia.

Tiyan ei ole mikään kirkasotsainen sankari, vaan rasavilli, jota ajavat eteenpäin selviytymisvietti sekä intohimo. Hän on yltiöpäinen rizikesh-taistelija, oman tiensä kulkija. Tiyan on rakastunut tulenpalavasti tyttöön nimeltä Cismartha ja valmis toimimaan rakkauden vuoksi. Toisaalta hän kokee, että hänen paikkansa on jossakin muulla kuin Kandússa, huumaavan jeran turruttamien sukulaistensa parissa.

Kun tiedemies Maxin kiinnostuu Tiyanista, tämän on pakko tarttua tilaisuuteen ja selvittää, mitä hänen kadonneelle sedälleen on tapahtunut. Vähitellen Tiyan pääsee lajiaan koskevan salaisuuden jäljille. Tvilit, jotka kutsuvat itseään nimellä saayequtain, ovat jostain syystä hyvin tärkeitä Mahdeille – jopa niin tärkeitä, että heidät halutaan tuhota. Tiyan aavistelee, että asia voisi liittyä hänen heimonsa taitoon parantaa ihmisiä pelkällä tahdonvoimalla.

Luotola on luonut omintakeisen ja omalakisen maailman, jossa ei selitellä, vaan annetaan lukijan oivaltaa asiat ja yhteydet itse. Miten viettimme ja halumme johdattavat meitä eteenpäin? Onko ihmisen osa aina rakentaa totalitaarisia rakenteita, joissa alhaisimpia riistetään, vai ylevöittääkö eloonjääminen pahatkin teot?

Tieteis- ja fantasiakirjallisuuden kuvastoon harjaantumattomalle lukijalle Luotolan ratkaisu voi tuntua vaikealta, mutta lukukokemus palkitsee. Postapokalyptisessa maailmassa on vahva kyberpunkiin ja kyberjumaliin vivahtava juonne, mutta mitään varmoja selityksiä menneisyyden tapahtumista ei anneta. Muutamissa kohdissa juoni hyppää Tyianin näkökulmasta toisaalle ja kerii esiin taustatarinaa, joka liittyy niin historiaan kuin tuleviin uhkakuviin. Tätä kehittelyä olisi voinut viedä pidemmälle, sillä nyt moni langanpätkä jää odottamaan nappaajaansa.

Hengästynyt kerrontatapa, lauseiden vyöryttäminen sekä subjektin tietoinen poisjättäminen ovat tyylikeinoja, jotka tuovat mukaan eeppisyyden tunnetta.

Luotolan romaani on julkaistu hänen oman kustantamonsa kautta. Laatunsa puolesta teos olisi voinut ilmestyä miltä tahansa isoltakin alan toimijalta. Henkilöiden motiivit piirtyvät pienin mutta tarkoin vedoin ja kannattelevat tarinaa. Luotola tuntee luomansa maailman ja sen hahmot niin hyvin, että pystyy johdattamaan lukijan keskelle tapahtumia ja rakentamaan luotettavan illuusion. Sen varaan on hyvä heittäytyä.

Anne Leinonen

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 1/17.

Sarjakuvat – Rämeen Olento 6

tonitahtivaeltaja Sarjakuva-arvostelut, Yleinen , , , , , , , , ,

SwampThing6KansiWEB

Alan Moore & co:
Rämeen Olento 6

Se on saatu päätökseen! Rämeen Olento 6 (RW) on Alan Mooren viimeinen rupeama vihreän suomiehen ohjaksissa. Kirja muistuttaa sarjan kahta edellistä osaa, sillä mukana on jälleen pari heikkoa lenkkiä sekä joitain todellisia neronleimauksia. Tosin hieman kehnompikin Moore-tarina on aina huomattavasti kiehtovampaa luettavaa kuin suurin osa maailman sarjakuvatarjonnasta.

Albumin mestarillisin osuus on yllättävänkin kokeellinen Muukalaisen rakkaus. Se koostuu John Totlebenin lähes abstrakteista kuvakollaaseista ja Mooren kaunokirjallisesta proosasta. Tekstin kertojana toimii elävää planeettaa muistuttava teknologinen tietoisuus, joka odottaa kosijoita avaruuden suuressa tyhjyydessä. Mittaamattoman pitkien aikakausien jälkeen se löytää lastensa vastentahtoiseksi siittäjäksi Rämeen Olennon mielen.

SwampThing2WEB

Muukalaisen rakkaus tavoittaa hienosti biologisen kyberolennon vierauden sekä ajatuskulkujen omanlaisen kauneuden. Tavan katsoa elämää, aikaa ja rakkautta poikkeuksellisesta, mutta silti yhtäläisen inhimillisestä perspektiivistä. Samalla Mooren teksti soi kuin tieteisunelma: ”Nahkani pinnalla sadat geysirit hiljenivät ja tuhannet virrat kuivuivat, kun pidätin henkeäni.”

Hyvin toimii myös Kaikki liha on ruohoa, jossa Rämeen Olento syöksyy tuhoavana kauhuna ihmismäisten kasvien asuttamalle planeetalle. Koska ei tajua, minne on päätynyt, suomies muovaa itselleen vartalon paikallisista asukkaista – ja vajoaa hulluuteen sisällään kirkuvien mielten kakofoniassa. Ongelman ratkaisu on harvinaisen hienostunut ja vahvasti tunteisiin vetoava.

Tarinakaksikko Avaruuden mysteerit ja Muukalaiset on sekin silkkaa scifiä. Nyt ollaan Rann-planeetalla, joka on tuttu muinaisista Adam Strange -sarjakuvista. Tarinan teemoina toimivat sota, rakkaus ja erilaisuuden pelko. Eniten sarjasta saa irti, mikäli on lukenut Aatami Oudon vanhoja seikkailuja – Moore nimittäin kierrättää niiden peruspalikoita modernein tvistein.

Kirjan päättävissä jaksoissa Moore sitoo jatkumonsa kauniiseen nippuun, mutta ei tuo enää mitään aidosti uutta kokonaisuuteen.

SwampThing1WEB

Albumi sisältää myös sarjaa kuvittaneiden Stephen Bissetten ja Rick Veitchin käsikirjoittamat numerot. Bissetten luomus on aikamoista tuubaa, mutta Veitch onnistuu selvästi paremmin. Hänen Aallonpituus-tarinassaan on jopa mooremaista visioiden suuruutta.

Rakkautta ja seksuaalisuutta monesta kulmasta tutkaileva Rämeen Olento 6 kuuluu elimellisenä mukulana jokaisen itseään kunnioittavan sarjakuvafanin kirjahyllyyn.

”Kuuron metallin luolassaan suuri Meddhyl itkee, eivätkä seinät enempää kuule kuin tarjoa lohdutusta.”

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 1/17.

SwampThing4WEB

Kirjat – Maria Turtschaninoff: Naondel – Punaisen luostarin kronikoita

tonitahtivaeltaja Kirja-arvostelut, Yleinen , , , , , ,

TurtschaninoffNaondelWEB

Maria Turtschaninoff
Naondel – Punaisen luostarin kronikoita
Naondel. Krönikor från det Röda Klostret
Suom. Marja Kyrö. Tammi

Maria Turtschaninoffin edellinen romaani, Maresi, kertoi Menos-saaren Punaisesta luostarista, jonne naiset vetäytyvät hakemaan turvaa tai koulutusta. Voimallinen ja tyylikäs Maresi vertautuu helposti Le Guinin Maameren tarinoihin ja on kiistämättä Finlandia Junior -palkintonsa arvoinen. Nyt ilmestynyt Naondel on Maresin esiosa, kertomus siitä, miksi ja miten ensimmäiset naiset saapuivat Menosille ja perustivat Punaisen luostarin.

Maresin saattoi vielä luokitella nuortenromaaniksi. Naondel on jo selkeämmin aikuisten kirjallisuutta. Sen tapahtumat ovat ahdistavan brutaaleja ja väkivaltaisia. Turtschaninoff ei kuitenkaan mässäile julmuuksilla, vaan kertoo niistä epäsuorasti mutta sitäkin paljastavammin, totuudellisesti. Romaanin lukuisat raiskaukset, pahoinpitelyt, kidutus ja henkinen väkivalta eivät edusta viihdettä vaan inhimillistä pahuutta – kuten todellisuudessakin.

Romaani kertoo luostarin seitsemän Alkusisaren tarinat näkökulmatekniikalla. Naiset ovat eri ikäisiä, erilaisten kulttuurien ja sosiaaliluokkien kasvatteja. Yksi on rikkaasta ylhäisösuvusta, toinen puukansaa, kolmas soturi. On palvelija ja on köyhä satamaprostituoitu. He astuvat tarinaan yksitellen, aluksi verrattain pitkinä, sitten yhä tiiviimmin vaihtuvina katkelmina. Joku aloittaa seikkaperäisesti lapsuudestaan, joku ei kerro itsestään paljonkaan. Vaan mikä yhdistääkään maailman eri kolkissa syntyneitä naisia? Mies.

Kertomuksen keskushenkilöksi asettuu sen antagonisti. Naiset ovat visiiri Iskanin naisia, valloitettuja, alistettuja ja hyväksikäytettyjä. Vaimoja, jalkavaimoja ja orjia, jotka yrittävät kukin omalla tavallaan selviytyä mielivaltaisen herransa Kauneuden talossa.

Kirjan aikajänne on pitkä. Se käsittää kymmeniä vuosia, joiden aikana nuori ylimys kasvaa vanhaksi ja mahtavaksi noitahallitsijaksi. Ulkoisesti hänen naistensa koko oleminen määrittyy hänen valtansa kautta, mutta kaikilla heillä on sisäinen, salainen elämänsä.

Kirjan tunnelma on pitkään nujertava ja toivoton. Onkin sykähdyttävä ja dramaattinen hetki, kun kirjan nimi saa lopulta toivoa antavan merkityksensä ja tarina vankeudesta muuttuu pakomatkaksi.

Turtschaninoff on jälleen kirjoittanut emotionaalisesti vahvan ja mieleenpainuvan teoksen. Romaanin rakenne ja kerronta toimivat erinomaisesti. Kirjan temaattinen vire on selkeän feministinen. Lukijasta itsestään tosin riippuu, mihin maailmankolkkaan hän lukemaansa vertaa ja miten metaforisena tai konkreettisena tilana Iskanin haaremi näyttäytyy. Kirjan mieskuva jää valitettavasti varsin yksipuoliseksi patriarkaatin esitykseksi eikä yllä läheskään samalle tasolle kuin tapa, jolla moniulotteisia naisia käsitellään.

Romaanin isoin kauneusvirhe on pyrkimys kerronnalliseen täydellisyyteen: lopetuksessaan Turtschaninoff pyrkii päättämään jokseenkin kaikki repsottamaan jääneet langanpäät, sulkemaan sellaisetkin osajuonet, jotka olisi ehkä ollut tyydyttävämpää jättää auki. Viimeiset luvut näyttävät luonnollisen lopun jälkeen kirjoitetuilta irrallisilta lisäyksiltä. Kokonaisuutta tämä ei kuitenkaan onnistu pilaamaan. Naondel on hieno kirja.

Jukka Laajarinne

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 1/17.

Sarjakuvat – Mikin hulluimmat seikkailut

tonitahtivaeltaja Sarjakuva-arvostelut, Yleinen , , , , , , , ,

MikinHulluimmatKansiWEB

Lewis Trondheim & Keramidas:
Mikin hulluimmat seikkailut

Moderneissa Disney-sarjakuvissa on harvoin tarjolla taiteellisia irtiottoja. Konventioista pidetään tiukasti kiinni ja kaikki tehdään turvallisiksi havaittujen kaavojen mukaan. Lewis Trondheimin käsikirjoittama ja Keramidasin piirtämä Mikin hulluimmat seikkailut -albumi (Sanoma) on kuitenkin aivan toista maata. Se on villiintyneistä aivoista karannut hauska leikki, jota keskiportaan johdon pilkunviilaajat eivät ole päässeet torpedoimaan.

Jo teoksen lähtökohta on erikoinen. Kirja on näet koostuvinaan jatkosarjasta, joka ilmestyi alunperin 1960-luvun Mickey’s Quest -lehdessä. Koska kaikkia lehden numeroita ei ole vieläkään löydetty, on albumissa mukana vain keskimäärin joka toinen jakso Mikin hulluimmista seikkailuista. Tämä takaa sen, että tarina etenee vinhaa vauhtia arkijärjestä vähät välittämättä.

MikinHulluimmat1WEB

Mikki ja Aku joutuvat elämänsä höykytykseen, kun kutistussäteen kanssa riehuvat rikolliset varastavat Roope Ankan koko omaisuuden. Alkaa takaa-ajo, joka vie parivaljakon vehreisiin viidakoihin, kadonneisiin kaupunkeihin, maanalaisiin maailmoihin ja aina avaruuteen asti. Käytössä ovat kaikki vanhojen tieteisfantasioiden ainekset, joita varioidaan itsetietoisen iloisesti.

Kokonaisuudesta on vaikea olla nauttimatta, vaikka yksittäisten sivujen loppuvitsit harvemmin ovatkaan yhtä nerokkaita kuin mielipuolinen seikkailusisältö. Lisähupia antavat puuttuvien sivujen mukanaan tuomat äkkinäiset käänteet, jotka pistävät pohtimaan, kuinka kuhunkin kiipeliin on ylipäätään päädytty: juurihan Aku karkasi Kuun humanoideilta ja nyt ollaan jo valtameren pohjassa atlantislaisten vankeina!

MikinHulluimmat4WEB

Juonikuviotakin paremmin pelittää Keramidasin vekkuli taide. Se ottaa vapauksia tavoista, joilla Disney-hahmot on yleensä kuvattu. Henkilöt ovat toki tunnistettavia, mutta vääntyvät paljon normaalia ilmeikkäämpiin muotoihin. Näissä kuvissa on mielikuvituksellista dynamiikkaa ja hienoja yksityiskohtia, joita Brigitte Findaklyn antoisa väripaletti vain korostaa.

Albumin toteutuksessa on kiinnitetty huomiota sen illuusion tukemiseen, että kyseessä on vanhoista lehdistä kasattu teos. Sivut ovat paikoin kellastuneet ja niissä saattaa olla kulumia sekä sotkuja. Myös värien rasteripinnat erottuvat selkeästi.

MikinHulluimmat2WEB

Mikin hulluimmat seikkailut on hieno päänavaus kokeellisille Disney-tarinoille ja innovatiivisinta kamaa, mitä yhtiön nimen alla on vuosikymmeniin julkaistu. Täytyy toivoa, että jatkossa monet muutkin omia polkujaan kulkevat sarjakuvataiteilijat pääsevät näyttämään kyntensä tällä saralla.

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 1/17.

MikinHulluimmat5WEB