Maria Turtschaninoff

Kirjat – Maria Turtschaninoff: Suomaa

tonitahtivaeltaja Kirja-arvostelut , , , , , , ,

Maria Turtschaninoff
Suomaa
Arvejord
Suom. Sirkka-Liisa Sjöblom. Tammi

Maria Turtschaninoffin Suomaa-romaani kattaa viisi vuosisataa. Tarinassa seurataan Nevabackan suvun ja tilan syntyä ja kehitystä 1600-luvun lopulta meidän päiviimme. Kirjan tapahtumat sijoittuvat jollekin suomen- ja ruotsinkielisen Pohjanmaan väliselle alueelle, jossa molemmat kielet elävät paitsi omaa, myös yhteistä elämää. Kielten symbioosi näkyy esimerkiksi juuri Nevabackan kumpaistakin kieltä yhdistävässä nimessä.

Pitää nostaa hattua kirjan suomentaja Sirkka-Liisa Sjöblomille. Tartuin suomennokseen luettuani alkuperäisteoksen muutamaa kuukautta aiemmin. Voin vain kuvitella, millainen työ on ollut luovia varsinkin romaanin nimistön keskellä, ja pohtia, mitkä nimet kääntää ja mitkä jättää kääntämättä. Puhumattakaan pähkäilyistä, miten ylipäänsä pyrkiä tekemään ruotsinkielisen alkuteoksen kielten kohtaamiset näkyviksi myös suomennoksessa.

Ei Turtschaninoff ole kääntäjäänsä muutenkaan helpolla päästänyt. Tarinan kieli elää ja muuttuu hienoisesti liikuttaessa vuosisatojen läpi, mutta sen lisäksi kirjan ääni muuttuu luvusta toiseen. Tarinaa kuljetetaan eteenpäin eri tyylilajeissa, milloin suoraan kertovana, milloin proosarunona, kirjeenvaihtona tai päiväkirjamerkintöinä. Myös henkilökaartissa riittää vaihtelua kuin elämässä itsessään.

Lukija saa seurata Nevabackan tarinaa monen eri ikäisen, eri sukupuolisen ja mielenlaadultaan erilaisen henkilön kautta. Yhteistä heille kaikille on paitsi jonkintasoinen yhteys sukuun, myös yhteys maahan ja varsinkin metsään. Turtschaninoff tekee jokaisesta kertojaäänestä yksilön, oli sitten kyseessä uskonsa kanssa kamppaileva mies 1700-luvulla, orpo pikkutyttö 1900-luvun alussa tai vanhus pitkän elämänsä ehtoolla meidän päivinämme.

Kuten niin usein Turtschaninoffin teoksista, löytyy tästäkin yhteys fantasiaan juuri luonnon kautta. Suomaa ammentaa fantastiset elementtinsä monille tutusta mytologiasta, suon ja metsän väestä. Kirjan alussa luodaan voimakas yhteys ihmisen ja metsän/suon välille. Tätä yhteyttä ja sen muuttumista seurataan kautta vuosisatojen eri ihmiskohtaloiden kautta. Tutuiksi tulevat niin nälkävuosien kärsimykset kuin 1950-luvun teinikesä. Kirjan jokainen luku kuljettaa lähemmäs nykyaikaa ja meidän maailmaamme.

Turtschaninoffin romaania markkinoidaan kirjailijan ensimmäisenä aikuisille suunnattuna romaanina. Raja nuorisokirjallisuuden ja aikuisten kirjallisuuden välillä on usein veteen piirretty viiva. Niinpä toivonkin, että ne lukijat, jotka löytävät Turtschaninoffin tämän romaanin myötä, uskaltaisivat tarttua myös hänen aiempiin teoksiinsa. Tarinankertoja Turtschaninoff on lukijansa ansainnut!

Ben Roimola

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 1/23.

Kirjat – Maria Turtschaninoff: Maresin voima – Punaisen luostarin kronikoita

tonitahtivaeltaja Kirja-arvostelut, Yleinen , , , , , ,

MaresinVoimaKansiWEB

Maria Turtschaninoff
Maresin voima – Punaisen luostarin kronikoita
Breven från Maresi. Krönikor från det Röda Klostret
Suom. Marja Kyrö. Tammi

Maria Turtschaninoffin itsenäisistä romaaneista koostuva Punaisen luostarin kronikoita on suomalaisen feministisen fantasian lippulaiva. Jo alkujaan hämmästyttävän korkealaatuinen sarja vain parantaa menoaan osa osaltaan.

Setin aloittanut, ja aivan ansaitusti Finlandia Junior -palkittu Maresi, on vielä selkeästi nuortenkirja. Naondel-romaanissa tapahtumat yltyvät niin julman rehellisiksi, että kirja istuu paremmin aikuislukijan käteen. Maresin voimassa palataan seesteisemmille poluille. Samalla tarinan herkkyys ja hienovaraisuus nostaa romaanin tasolle, jolle ovat aiemmin yltäneet vain Ursula K. Le Guinin myöhäistuotannon parhaat teokset.

Kirjeiden muodossa etenevän romaanin pääosassa on ensimmäisestä kirjasta tuttu Maresi. Punaisessa luostarissa vietettyjen oppivuosien jälkeen hän on palaamassa vanhaan kotikyläänsä. Intoa puhkuva nuori nainen aikoo perustaa pohjoiseen Rovasin provinssiin kautta aikain ensimmäisen koulun. Sillä se, joka osaa lukea ja kirjoittaa, pystyy hallitsemaan omaa elämäänsä ja ymmärtämään laajempia kokonaisuuksia.

Perillä Maresia odottaa kuitenkin pettymys. Perhe ottaa hänet toki lämpimästi vastaan, mutta ajatus koulusta ei herätä kylässä vastakaikua. Rovasissa on aina eletty vuodenaikojen kierron mukaan, ja töitä riittää pelloilla, metsissä ja kodeissa aivan riittämiin. Arki on ankaraa ja elämä köyhää. Mitä hyötyä kirjaviisaudesta olisi tällaisessa todellisuudessa?

Vanhoista tavoista vieraantunutta Maresia katsotaan muutenkin alta kulmain. Jopa äiti suhtautuu häneen väliin nuivasti. Eiköhän nuoren naisen olisi jo aika luopua hömpötyksistään, mennä naimisiin, perustaa perhe ja hankkia lapsia. Kuten on tehty kautta aikain.

Vuosien varrella rovaslaisten elämää ovat synkentäneet toistuvat nälkävuodet ja uuden käskynhaltijan määräämä yltiöpäinen verotaakka. Ahneen johtajan mielivalta on ajanut ihmiset velkaloukkuun ja ulos kodeistaan. Käskynhaltijan sotilaita pelätään, sillä heillä on lupa kohdella kansalaisia miten huvittaa.

Ympäristön paineessa Maresi ärsyyntyy saamattomuudestaan ja alkaa epäillä yleviä tavoitteitaan. Vuodenaikojen vieriessä hän kuitenkin oivaltaa, että myös rovaslaisista tavoista ja uskomuksista löytyy viisautta. Maailma ei ole mustavalkoinen, eikä todellisuus niin yksioikoinen kuin hän oli kuvitellut.

Maresin voima on kaunis, koskettava ja voimaannuttava romaani. Sen tunteisiin vetoava kerronta herättää henkiin sekä Rovasin luonnon että provinssia asuttavat ihmiset. Arkisen elämänmenon kuvaus kiehtoo ja vetää lukijan keskelle toista maailmaa.

Tarinan lomassa Turtschaninoff käsittelee monia kysymyksiä aina naisten alistetusta asemasta yhteisöjen sosiologiaan ja maanläheisestä elämästä valistuneeseen vallankäyttöön. Maresi joutuu vaikeiden valintojen eteen ja saa huomata, että rakkaiden ihmisten tuki ja turva ovat lopultakin jokaisen sankarin tärkein voimavara.

Jos tällä upealla suurromaanilla ei irtoa vähintään Kuvastaja-palkintoa, niin maailmankirjat ovat todella sekaisin.

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 1/19.

Kirjat – Maria Turtschaninoff: Naondel – Punaisen luostarin kronikoita

tonitahtivaeltaja Kirja-arvostelut, Yleinen , , , , , ,

TurtschaninoffNaondelWEB

Maria Turtschaninoff
Naondel – Punaisen luostarin kronikoita
Naondel. Krönikor från det Röda Klostret
Suom. Marja Kyrö. Tammi

Maria Turtschaninoffin edellinen romaani, Maresi, kertoi Menos-saaren Punaisesta luostarista, jonne naiset vetäytyvät hakemaan turvaa tai koulutusta. Voimallinen ja tyylikäs Maresi vertautuu helposti Le Guinin Maameren tarinoihin ja on kiistämättä Finlandia Junior -palkintonsa arvoinen. Nyt ilmestynyt Naondel on Maresin esiosa, kertomus siitä, miksi ja miten ensimmäiset naiset saapuivat Menosille ja perustivat Punaisen luostarin.

Maresin saattoi vielä luokitella nuortenromaaniksi. Naondel on jo selkeämmin aikuisten kirjallisuutta. Sen tapahtumat ovat ahdistavan brutaaleja ja väkivaltaisia. Turtschaninoff ei kuitenkaan mässäile julmuuksilla, vaan kertoo niistä epäsuorasti mutta sitäkin paljastavammin, totuudellisesti. Romaanin lukuisat raiskaukset, pahoinpitelyt, kidutus ja henkinen väkivalta eivät edusta viihdettä vaan inhimillistä pahuutta – kuten todellisuudessakin.

Romaani kertoo luostarin seitsemän Alkusisaren tarinat näkökulmatekniikalla. Naiset ovat eri ikäisiä, erilaisten kulttuurien ja sosiaaliluokkien kasvatteja. Yksi on rikkaasta ylhäisösuvusta, toinen puukansaa, kolmas soturi. On palvelija ja on köyhä satamaprostituoitu. He astuvat tarinaan yksitellen, aluksi verrattain pitkinä, sitten yhä tiiviimmin vaihtuvina katkelmina. Joku aloittaa seikkaperäisesti lapsuudestaan, joku ei kerro itsestään paljonkaan. Vaan mikä yhdistääkään maailman eri kolkissa syntyneitä naisia? Mies.

Kertomuksen keskushenkilöksi asettuu sen antagonisti. Naiset ovat visiiri Iskanin naisia, valloitettuja, alistettuja ja hyväksikäytettyjä. Vaimoja, jalkavaimoja ja orjia, jotka yrittävät kukin omalla tavallaan selviytyä mielivaltaisen herransa Kauneuden talossa.

Kirjan aikajänne on pitkä. Se käsittää kymmeniä vuosia, joiden aikana nuori ylimys kasvaa vanhaksi ja mahtavaksi noitahallitsijaksi. Ulkoisesti hänen naistensa koko oleminen määrittyy hänen valtansa kautta, mutta kaikilla heillä on sisäinen, salainen elämänsä.

Kirjan tunnelma on pitkään nujertava ja toivoton. Onkin sykähdyttävä ja dramaattinen hetki, kun kirjan nimi saa lopulta toivoa antavan merkityksensä ja tarina vankeudesta muuttuu pakomatkaksi.

Turtschaninoff on jälleen kirjoittanut emotionaalisesti vahvan ja mieleenpainuvan teoksen. Romaanin rakenne ja kerronta toimivat erinomaisesti. Kirjan temaattinen vire on selkeän feministinen. Lukijasta itsestään tosin riippuu, mihin maailmankolkkaan hän lukemaansa vertaa ja miten metaforisena tai konkreettisena tilana Iskanin haaremi näyttäytyy. Kirjan mieskuva jää valitettavasti varsin yksipuoliseksi patriarkaatin esitykseksi eikä yllä läheskään samalle tasolle kuin tapa, jolla moniulotteisia naisia käsitellään.

Romaanin isoin kauneusvirhe on pyrkimys kerronnalliseen täydellisyyteen: lopetuksessaan Turtschaninoff pyrkii päättämään jokseenkin kaikki repsottamaan jääneet langanpäät, sulkemaan sellaisetkin osajuonet, jotka olisi ehkä ollut tyydyttävämpää jättää auki. Viimeiset luvut näyttävät luonnollisen lopun jälkeen kirjoitetuilta irrallisilta lisäyksiltä. Kokonaisuutta tämä ei kuitenkaan onnistu pilaamaan. Naondel on hieno kirja.

Jukka Laajarinne

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 1/17.