Arttu Unkari & Kai Vaalio
Isämies ja hyytävä hypnoosi
Otava
Kuten kaikki takuuvarmasti tietävät, Aino Havukaisen ja Sami Toivosen Tatu ja Patu -kuvakirjat istuvat mainiosti myös aikuislukijan käteen. Sama pätee tietysti myös mm. kaikkiin Jii ”Jasso-kissa” Roikosen kuvittamiin lastenkirjoihin. Tähän samaan kastiin on sittemmin noussut Tähtivaeltajastakin tuttu Kai Vaalio, jonka kynästä ovat syntyneet esimerkiksi Arttu Unkarin kirjoittamien Isämies-teosten hulppeat kuvitukset.
Vahvoja scifi-elementtejä sisältävä Isämies ja hyytävä hypnoosi on kirjasarjan kolmas osa. Romaanin päähenkilöinä seikkailevat nuoret koulukaverit Oona Luokkanen ja Eeli Korhonen. Pakkaa sekoittaa urakalla Oonan isämies, ensiluokkainen Ensio Luokkanen. Hän kuvittelee olevansa maailman paras ihminen sekä maailmankaikkeuden älykkäin poliisi. Todellisuudessa hän on onneton paukapää, joka kompastelee töppäyksestä toiseen eikä koskaan kuuntele järjen ääntä – siis Oonaa.
Heti kirjan alussa tavataan opettaja, joka näyttää menettäneen järkensä. Hän saapuu luokkahuoneeseen julistamaan, että galaktisen federaation perustaneet deuseksilaiset ovat tulossa Maapallolle. Kehittämänsä tarunhohtoisen Masiinan avulla muukalaisoliot ratkaisevat kaikki ihmiskunnan ongelmat kertaheitolla. Ei enää sotia, tauteja tai rusinoita maksalaatikossa!
Moinen käytös ei ilahduta rehtori Yrmyä, joka antaa opettajalle saman tien potkut. Opettajaa saapuu sijaistamaan hauraanoloinen vanhus, Hilja Tossukka. Kaikkien odotusten vastaisesti Hilja onnistuu hiljentämään riehuvat koululaiset ja saa heidät keskittymään opintoihinsa. Tämän luonnottomuuden huomatessaan Oona ja Eeli ovat täysin vakuuttuneita siitä, että nyt on jotain pahasti pielessä.
Onnistuvatko Oona ja Eeli selvittämään Hiljan salaisuudet? Pystyvätkö he pelastamaan koko Maapallon hyytävän hypnoosin vaaroilta vai ottavatko he kaiken ilon irti hypnotisoitujen ihmisten pompottelusta? Entä miten kuvioon liittyvät tehtaiden tuhopoltot, tulipalon lailla etenevä nokkahuiluvillitys sekä hourailut deuseksilaisten saapumisesta?
Sopii myös kysyä, onko Isämiehen kehittelemä lihasosekeitto todellakin universumin paras ruokalaji?
Isämies ja hyytävä hypnoosi on hekotuttavan hauska ilopilleri. Teos repii mielikuvituksellista huumoria irti sekä juonikuvion villistä päättömyydestä että hahmojen toilailuista ja muista edesottamuksista. Vitsejä ja piikkejä sinkoilee nopeampaan tahtiin kuin laki sallii tai aivot pystyvät kerralla edes käsittelemään.
Samat kehut on helppo kohdistaa myös Vaalion kuvitukseen, joka on herkullisen ilmeikästä ja välittömän riemastuttavaa. Joihinkin kuviin on upotettu myös niin paljon pieniä huvittavia yksityiskohtia, että vaikka niitä tutkailisi minuuttikaupalla, aina on jotain uutta ja hauskaa löydettävää.
Hahmoista erityiskiitoksen ansaitsee vanharouva Aini Mäkälä, joka ilmestyy tämän tästä paheksumaan närkästyneesti kirjan tapahtumia sekä nykynuorison huonoa käytöstä. Hän varoittelee jo teoksen alkusivuilla, että älkää nyt herran pieksut tällaista kirjaa alkako lukea. Ja ennen vanhaan koulussa sentään viihdyttiin, koska muuten sai karttakepistä sormille.
Jehnaa ja hubaa! Tai kuten Aini asian ilmaisi: ”Maailma joka tuottaa tällaisia kirjoja saakin loppua ja sassiin!”
Toni Jerrman
Nokkahuiluhöyryt näyttävät aika tsykedeelisiltä.
TykkääTykkää