Kazuo Ishiguro
Klara ja aurinko
Klara and the Sun
Suom. Helene Bützow. Tammi

Nobelisti Kazuo Ishiguro on sulavasti monenlaisia genrejä käyttävä kirjailija. Hänen aiempia romaanejaan ovat muun muassa dystooppinen Ole luonani aina sekä Tähtifantasia-palkittu Haudattu jättiläinen. Uusin, tuoreeltaan suomennettu Klara ja aurinko, on tyylipuhdasta, sävykästä scifiä.

Klara on androidi, KY eli keinoystävä, joita myydään seuralaisiksi ja apukasvattajiksi lapsille ja nuorille. Hänen tarinansa alkaa myymälästä, Johtajattaren ja toisten keinoystävien seurasta. Hän tarkkailee herkkävaistoisesti myymälän androidiyhteisöä, asiakkaita ja kadun elämää. Ikkunan taakse ilmestyy heiveröinen, varhaisteini Josie, joka lupaa, että Klara ostetaan heille.

Ishiguro pudottaa lukijan epäröimättä maailmaan, joka rakentuu Klaran kerronnasta piirto piirrolta. Klaran maailma rajautuu muiden päätösten perusteella – keinoystäväthän ovat omaisuutta – joten lukijan on poimittava kokonaiskuva toisinaan pienistäkin palapelin palasista. Ollaan tarkemmin määrittelemättömässä, kohtalaisen läheisessä tulevaisuudessa, jossa varakas luokka altistaa lapsensa ilmeistenkin vaarojen uhalla muuntelulle – taatakseen näille paremman tulevaisuuden. Keinoystävien tehtävä on avittaa nuorten sosiaalisten taitojen kehitystä eristäytyneessä, kilpailukeskeisessä maailmassa. Tai kenties vain noudattaa kuuliaisesti omistajansa oikkuja.

Klara on kulttuurimme androidihahmojen ehdotonta kärkikastia – ja erittäin korkealla myös kirjallisuuden onnistuneiden minäkertojien listalla. Ishiguro näyttää ja piilottaa juuri sopivasti ja sieppaa mukaansa välittömästi. Luottosuomentaja Helene Bützow tekee niin hienovireistä työtä, että romaanin maailmaan uppoaminen tuntuu kotiinpaluulta ensi sivusta alkaen.

Teemat kehräytyvät auki vaivihkaa. On ensinnäkin kysymys Klaran olemuksesta, persoonasta ja maailmankuvasta. Aurinkovoimalla käyvän androidin suhde aurinkoon kasvaa eräänlaiseksi uskonnoksi, mutta samalla häntä ohjaa se, että hän on työkalu – elämän tarkoitus on muiden määrittelemä. Toisaalta romaanin ihmishahmot, Josie perheineen ja naapureineen, hapuilevat valinnoissa ja vastoinkäymisissä.

Lopulta teos kasvaa monisäikeiseksi pohdinnaksi ihmisyydestä, rakkaudesta ja toivosta. Klaran tavoin myöskään tarinan ihmishahmot eivät ole saaneet valita elämänsä ja maailmansa puitteita. Kukin joutuu toimimaan uskomustensa varassa ja päättämään parhaansa mukaan, mitä on valmis uhraamaan paremman toivossa. Klaran havainnoiva näkökulma tasapainottaa karmivaa, traagista pohjavirettä. Aurinkoon luottavasta Klarasta kasvaa itsestäänkin eräänlainen aurinko, joka on valmis valaisemaan ihmissydämen sopukat lempeästi mutta tarkkanäköisesti.

Kokonaisuutena Klara ja aurinko on erinomainen, hallittu ja monisävyinen. Romaanista voi povata klassikkoa, joka tulee kestämään aikaa ja useita lukukertoja. Suositellaan nautittavaksi kiireettömästi ja ihmetellen.

Kaisa Ranta

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 1/22.