Elokuvat – Foliohatun alla 9: Night of the Living Dead, Dawn of the Dead & Day of the Dead

romerojulisteetweb

Foliohatun alla
Osa 9: Night of the Living Dead, Dawn of the Dead & Day of the Dead

Petri Hiltunen ja Nalle Virolainen eivät ole ainoastaan leffahulluja…. He ovat leffamielipuolia!

Elokuvat viljelevät usein johtolankoja, joita tarinan henkilöt eivät syystä tai toisesta osaa tulkita oikein. Tämä hämmennys saattaa tarttua katsojaankin niin, ettei hän näe ilmeistä totuutta tapahtumien takana. Varsinkin kun jotkut rainat tuntuvat tekevän kaikkensa syöttääkseen yleisölle harhaanjohtavaa informaatiota.

George A. Romero loi modernit zombiet elokuvatrilogiallaan Night of the Living Dead (1968), Dawn of the Dead (1978) ja Day of the Dead (1985). Nämä elokuvat antavatkin meille parhaan ikkunan siihen salattuun todellisuuteen, jossa kuolleet kävelevät. Tai pikemminkin laahustavat, sillä tuohon maailmanaikaan kuolleet eivät vielä juosseet.

Harhainen väärinymmärrys: Kaiken taustalla on jokin outo luonnonkatastrofi. Vainajat ovat heränneet vahingossa henkiin ja haluavat syödä ihmislihaa tyydyttääkseen pohjatonta nälkäänsä.

Karu totuus: Raadot on herätetty tahallaan, ja ne haluavat ensisijaisesti tappaa. Kyseessä on muukalaisten invaasio. Plan 9 from Outer Space (1959) oli sittenkin oikeassa! (K1)

romerofoliok1web

Mikä voi liikuttaa kuollutta?

Romeron elokuvissa esitetään erilaisia teorioita siitä, mikä on herättänyt vainajat henkiin. Ehdokkaiksi nostetaan esimerkiksi Venuksesta palanneen luotaimen säteily, virustartunta sekä tilanahtaus Helvetissä.

Taudin voi poistaa joukosta saman tien, sillä mikään pöpö ei vaikuta kuolleisiin. Myöskään teoria siitä, että Helvetti olisi täynnä, ei kestä lähempää tarkastelua. Olisi äärimmäisen huonoa suunnittelua, jos kadotuksesta loppuisivat jopa seisomapaikat paljon ennen viimeistä tuomiota. Muidenkaan uskontojen pyhät kirjoitukset eivät tue moista näkemystä. Ja toisaaltahan tämä tarkoittaisi, että vain Helvettiin tuomitut ihmiset palaisivat zombieina. Kokemus kuitenkin osoittaa, että kaikki vainajat palaavat, luonteesta tai elämäntyylistä riippumatta.

Mikä ylipäätään voisi liikuttaa vainajaa? Kun ihminen kuolee, keho saavuttaa alimman mahdollisen energiatilansa. Samalla ihmisen rakentumista ja toimintaa ohjaavaa informaatio hajoaa eikä ole enää palautettavissa.

Tohtori Loganin kokeet Day of the Deadissa antavat meille tärkeää informaatiota zombieista. Valitettavasti hyvä tohtori on myös seinähullu, joten joitain hänen virhenäkemyksiään on syytä oikoa. Logan esimerkiksi huomaa, että kalmoja liikuttaa pelkkä aivoista tuleva stimulaatio. ”Ei tarvita sisäelimiä tai verenkiertoa”, tutkija hihkuu. (K2) Zombie haluaa kuitenkin edelleen syödä, vaikkei hänellä ole vatsalaukkua. Toisaalta kuollut ei voi käyttää syömäänsä ruokaa, se vain mätänee hänen vatsaansa.

romerofoliok2web

Kelpo tohtorimme on kuitenkin myös täysin väärässä. Elävä ihminen saa tarvitsemansa energian soluissa tapahtuvasta palamisesta, johon tarvitaan veren kuljettamaa happea. Vaikka stimulaatio liikkeeseen tulisi aivoista, mistä lihakset saavat voimaa liikkua? Entä mikä pitää aivot käynnissä? Jos verenkierto aivoihin estyy, elävän yksilön tajunta sammuu hyvin nopeasti. Zombieiden täytyy siis saada energiaa jostain kehonsa ulkopuolisesta lähteestä. Onko moinen mahdollista? Periaatteessa kyllä.

Peruskouluissakin opetetaan, että kuolleen sammakon lihakset saadaan liikkumaan sähköllä. Aivojen stimuloiminen sähkövirralla on nykypäivän neurotieteissä ihan peruskauraa. Sähköä voi myös välittää elektromagneettisen kentän avulla ilman näkyviä johtoja.

Selvästikään zombiet eivät toimi tuntemallamme sähköllä, mutta periaatteessa kehon ulkopuolelta tuleva energia voi liikuttaa kuollutta lihaa. Ja moista energiaa voisi lähettää laajana kenttänä, joka ruokkisi useita yksilöitä samalla kertaa. Tämä palauttaa meidät ensimmäisessä elokuvassa mainittuun Venus-luotaimeen.

Night of the Living Deadissa Ben, Barbara, Harry ja Helen katselevat televisiosta uutislähetystä. Sen mukaan NASA päätti tuhota Venuksesta palaavan luotaimen aluksen saapuessa Maan ilmakehään, koska luotain kantoi mukanaan ”voimakasta outoa ja tuntematonta säteilyä”. Televisiossa haastateltu NASA:n tutkija vieläpä toteaa, että säteilyllä on selvä yhteys kriisiin, vaikka vieressä kulkeva kenraali kiistääkin asian. (K3) Ovelaa kyllä, tähän juonenlankaan ei koskaan enää palata, vaikka juuri se on avain mysteeriimme!

romerofoliok3web

Kyseessä ei todennäköisesti ollut edes oikea luotain, vaan muukalaisten hämäys ja invaasion alkusoitto. Joku Venuksessa ei pitänyt ihmiskunnan nuuskimisesta ja päätti lähettää naamioidun hyökkäysaseen kostoksi. Eikä sellaista vempelettä voi tuhota vain painamalla nappia NASA:n päämajassa. Viranomaiset ainoastaan kuvittelivat räjäyttäneensä aluksen, mutta todellisuudessa se pääsi perille ja alkoi säteillä valtavalla voimalla.

Ei nälkäisiä, vaan murhanhimoisia

Mistä sitten tietää, ettei kyseessä ole onnettomuus, vaan hyökkäys? Helposti, tarkkailemalla zombieiden käyttäytymistä.

Yleisin liikkeellä oleva harhaluulo liittyy motiiviin, joka piilee raatojen aggressiivisuuden taustalla. Jopa tohtori Logan väittää olentojen tottelevan vaistomaista nälän tunnetta, joka syntyy hypotalamuksessa. (K4) Totta on, että ventromediaalitumake säätelee kylläisyyden tunnetta, ja sen tuhoaminen johtaa hillittömään ahmimiseen. Lateraalihypotalamus säätelee puolestaan nälän tunnetta. Sen tuhoaminen poistaa nälän kokonaan, ja sen stimuloiminen johtaa ylensyöntiin. Tämä olisi loistava teoria muuten, mutta kun olennot eivät selvästi syö nälkäänsä tai tapa vain saadakseen ruokaa.

romerofoliok4web

Zombie-trilogiassa voimme nähdä useita esimerkkejä siitä, että kalmoilla on muistoja. Ne osaavat kääntää oven kahvaa. Ne käyttävät alkeellisia työkaluja ja etsiytyvät supermarkettiin, koska tapasivat eläessäänkin tehdä niin. Nämä ”nälkäiset” olennot vaeltavat täysin rauhallisina leipähyllyjen ja kakkujen ohi. Kaupassa hyllyt notkuvat ruokaa! Kuolleet tunnistavat esimerkiksi puhelimen tai pistoolin, mutta eivät herkkuja, joita ovat eläessään syöneet? (K5)

romerofoliok5web

Entä miksi ne sitten yrittävät syödä juuri ihmisiä? Tai eläviä olentoja ylipäätään? Dawn of the Deadissa tv-lähetyksen asiantuntija toteaa osuvasti, etteivät olennot ole kannibaaleja, koska ne eivät syö toisiaan. Erinomaisen hyvä huomio. Ne kaipaavat juuri elävien lihaa. Jälleen kerran tämä halu menee täysin ristiin ihmisten normaalien ruokailutottumusten kanssa. Vaikka pihvin haluaisi kuinka raakana, yleensä suurinkaan kulinaristi ei halua syödä elävää lehmää. Jos taas vain alhaisimmat lihansyöjän vaistot olisivat jostain syystä heränneet, ei se selitä, miksi kuolleen lajitoverin liha ei kelpaisi. Käytännössä kaikki pedot syövät myös raatoja.

Sen oheen, että kalmot eivät etsi itselleen tavallista ruokaa, ne suoranaisesti kieltäytyvät siitä, kun sitä tarjotaan. Tohtori Logankin totesi, etteivät zombiet suostu syömään armeijan lihasäilykkeitä. Voisivatko ne todellakin olla näin nirsoja? Tämä ei ole nälkäisen olennon käyttäytymistä. Kohtaus sulkee pois myös hajuaistin metsästämisen apuvälineenä. Perinteinen lämmitetty ruoka tuoksuu voimakkaammin kuin vaikkapa elävän olennon iho ja olisi helposti tunnistettavissa sapuskaksi jopa vajavaisesti toimivan muistin avulla. (K6)

romerofoliok6web

Usein esitetään väite, että lihan pitää olla lämmintä kiinnostaakseen zombieita, koska ne jotenkin aistivat lämmön, mikä elävistä lähtee. Hah!

Mikään elävä olento ei ”aisti” heikkoa ruumiinlämpöä kymmenien metrien päästä, ellei sillä ole infrapunakatsetta. Ja voimme varmaan keskenämme sopia, ettei kuolleille ole taianomaisesti kehittynyt moista ominaisuutta. Lisäksi, jos kerran lämpö olisi tekijä, miksei zombie söisi lämmitettyä lihasäilykettä? Ensimmäisessä leffassa raadot vieläpä parveilevat palavan huoltoaseman ympärillä, mutta vaikka niiden liha varmasti lämpenee tämän takia huomattavasti, ne eivät ryhtyneet syömään toisiaan. Sen sijaan sekopäinen Logan saa lemmikkizombiensa rauhoittumaan syöttämällä tälle ihmislihaa… jota on säilyttänyt jääkaapissa! (K7)

romerofoliok7web

Eli myös kylmä ihmisliha kelpaa, kunhan se ei ole peräisin toisesta zombiesta! Tässä ollaan ratkaisevan todisteen äärellä.

Savuava ase

Zombiet käyttävät leukoja raadellakseen ja syövät usein uhrinsa, mutta ne eivät tapa ruuan vuoksi. Ensimmäinen hyökkääjä, joka nähdään Night of the Living Deadissa, menettää heti kiinnostuksensa Johnnyyn, kun tämä kaatuessaan lyö päänsä ja kuolee. Sen sijaan, että jäisi syömään saalistaan, kalmo kääntyy jahtaamaan Barbaraa. Kun nuori Karen tyttö kuolee, hän tappaa herättyään äitinsä muurauslastalla ja jättää ruumiin syömättä. (K8) Bub-zombie puolestaan ampuu komentaja Rhodesin ja kävelee sitten pois jättäen syömisen muiden lajitovereidensa huoleksi.

romerofoliok8web

Tästä kaikesta on helppo päätellä, että joku stimuloi keinotekoisesti säteilyllä niitä osia vainajien aivoista, jotka liittyvät väkivaltaan ja murhanhimoon. Etuotsalohkon kuori on yhdistetty väkivaltaiseen käytökseen joissain tutkimuksissa. Sen stimuloiminen sähköisesti puolestaan vähentää väkivaltaisia impulsseja. Tohtori Logan on tutkimuksissaan huomannut, että kyseinen alue on zombieilla täysin tuhoutunut. Sattumaako?

Jos nämä riehuvat raadot kävisivät sokeasti myös toistensa kimppuun, sanoisin että sattumaa. Koska näin ei ole, ne on selvästi ohjelmoitu hyökkäämään tiettyjen kohteiden kimppuun.

Se pieni ero

Miten zombiet sitten erottavat kohteensa? Tässä pääsemme aiemmin mainittuun säteilyyn.

Venuslaisten säteily kykenee herättämään vainajat ja syöttämään niille tarpeeksi energiaa pitääkseen ne liikkeessä. Luonnollisesti moinen käsittely tekee heidän lihastaan erilaista kuin tavallisesta kuolleesta materiasta. Henkiin herännyt kalmo säteilee ympärilleen eri taajuudella kuin elävä. Tämän eron zombie kykenee vaistoamaan. Mitenkö?

Monilla eläimillä on kyky aistia sähkömagneettisia kenttiä. Linnut ja lepakot suunnistavat muuttomatkoillaan niiden mukaan, samoin esim. valekarettikilpikonnat. Myös useilla nisäkäslajeilla on huomattu magneettikenttiin liittyvää käytöstä. Tämä kyky piilee varmasti surkastuneena myös ihmisaivoissa, ja salaperäinen säteilymme on jotenkin onnistunut aktivoimaan sen.

Myös eläimet aistivat tämän eron. Pistäkääpä merkille, ettei zombieiden ympärillä koskaan näy kärpäsiä, vaikka näiden pitäisi ympäröidä niitä valtavina pilvinä! (K9) Myöskään isommat raadonsyöjät, kuten varikset tai koirat, eivät yritä käydä zombieiden kimppuun. Ne selvästikin vaistoavat, ettei kyseessä ole perinteisessä mielessä kuollut ihminen.

romerofoliok9web

Epäkuolleen liha myös pysyy erilaisena, sillä zombiet eivät syö edes päähän ammuttuja tovereitaan – vaikka jatkavat normaalien uhrien jäänteillä mässäilyä vielä tuntikausia sen jälkeen kun tämä on jo kuollut.

Moinen räätälöidysti vaikuttava säteilytys ei tietenkään olisi mahdollista nykyisillä taidoillamme, mutta kuten Arthur C. Clarke on osuvasti todennut, kaikki meitä kehittyneempi teknologia näyttää meistä väistämättä taikuudelta. Ja sen varaan venuslaisetkin laskevat!

Petri Hiltunen & Nalle Virolainen

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 4/18.

Tämän ja aiemmat Foliohatut löydät kätevästi oheisen linkin kautta:
Foliohatun alla
Mukana geimeissä: Alien, Hellraiser, Star Wars, Evil Dead, Mad Max: Fury Road, Alien vs. Predator, The Lord of the Rings ja Blade Runner.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.