Yhdysvaltalainen science fiction -kirjailija ja tiedemies David Brin (s. 1950) vieraili Helsingissä 20. maaliskuuta ja esiintyi Tähtivaeltajaillassa. Kaikki eivät kuitenkaan päässeet paikalle, mutta ei hätää, nyt Brinin haastattelu panimoravintola Bruuverissa on saatavilla kätevästi Tähtivaeltaja-podcastina.
David Brinin töitä on palkittu Hugo-, Locus-, Campbell- ja Nebula-palkinnoilla ja niihin kuuluu romaaneja (useasti palkittu Uplift-sarja sekä Kevin Costner -elokuvaksikin sovitettu Postman), novelleja sekä sarjakuva- ja pelikäsikirjoituksia.
Hän on myös julkaissut useita tieteellisiä kirjoja (Transparent Society) ja artikkeleita, jotka käsittelevät muun muassa astrofysiikkaa ja teknologian käyttöön liittyvää etiikkaa. Hän on toiminut myös NASA:n neuvonantajana.
Briniä haastatteli Kimmo Lehtonen.
Käykää pöytään!
Varoituksen sana: Paitsi, että tämän jakson äänenlaatu on kovin heikko, kuuluu äänitteessä aina välillä HYVIN kovaäänisesti matkapuhelimen värinää muistuttava ääni. Karkaise siis mielesi, jos kuuntelet tätä jaksoa esimerkiksi autoa ajaessasi tai kuulokkeilla! (Meikä sai melkein sydärin useampaan kertaan tätä kuunnellessani.)
TykkääTykkää
Äänenlaadun heikkous johtunee siitä, että Brin unohti tämän tästä puhua mikrofoniin tai vain antoi sen valua hyvin kauas itsestään. Äänitys tehtiin kuitenkin käsittääkseni suoraan mikin ja mikseripöydän kautta. Mistä tuo värinä-ääni on kotoisin, sitä en uskalla edes arvailla. Ehkäpä Kuutio tai joku muu podcastin tekijöistä osaa tuohon vastata?
TykkääTykkää
Pahoittelut Benille, ja Benin korville. Onneksi lääkärikäynniltä vältyttiin.
Tämä oli ensimmäinen kerta, kun nauhoitimme julkisen keskustelutilaisuuden ja siinä ilmeni ongelmia, se on totta. Äänitys tehtiin suoraan mikin ja mikseripöydän kautta, kuten Toni tuossa sanoi, MUTTA tuo kyseinen äänitys epäonnistui ja oli huonolaatuinen. Niinpä jouduimme käyttämään haastattelun tekoon varajärjestelmää, joka oli – tadaa – Brinin vieressä pöydällä ollut kännykkä. Eli tämä on äänitetty kännykällä.
Värinä-ääni taitaa tulla ihan siitä, että kännykkä ottaa hälyääniä + tietysti se, että muut laitteet häiritsevät.
Täytyy ehkä hankkia näitä tilaisuuksia varten ihan kunnon nauhoituslaite. oikeastaan tiedän, mitä haluan, mutta se vähän maksaa.
TykkääTykkää