Ridley Scott

Elokuvat – Alien: Romulus

tonitahtivaeltaja Elokuva-arvostelut , , , , , , ,

Alien: Romulus

Kahden erinomaisen elokuvan jälkeen Alien-leffasaaga on huidellut vähän missä sattuu – parin edellisen osan kohdalla jopa paljon missä sattuu. Fede Alvarezin ohjaama Alien: Romulus palauttaa sarjan kuitenkin juurilleen.

Ensimmäisen ja toisen filmin väliseen aikaan sijoittuva juoni on tiukkaa avaruuskauhua, jonka pyörityksessä kukaan ei kuule huutoasi. Pois on siivottu tympeä mahtipontisuus ja turruttava filosofointi. Nyt luotetaan hyytävään pimeyteen ja avaruusaseman käytävillä vaaniviin hirviöihin. Tyyliin, joka toimi loistavasti Ridley Scottin legendaarisessa Alien-filmissä (1979). Sieltä on kopioitu myös elokuvassa nähtävä teknologia, joka tarjoaa ihastuttavan paluun vuosikymmenten takaiseen scifi-kuvastoon. Aikaan, jolloin tietokoneanimaatiot eivät vielä olleet tehneet tieteistekniikasta elotonta tusinatuotantoa.

Tarina lähtee liikkeelle rujolta, pilvien peittämältä kaivosplaneetalta. Paikalle huijatut ihmiset ovat käytännössä Weyland-Yutani-yrityksen orjia, joiden työkomennus päättyy useimmiten kuolemaan. Muutaman nuoren joukkio päättää kuitenkin häipyä paikalta ja suunnata kohti lähintä aurinkokuntaa, joka ei ole Weyland-Yutanin kontrollissa. Tähän tarjoutuu oivallinen tilaisuus, kun he löytyvät hylätyn avaruusaseman, jossa pitäisi olla yhä toimivia kryokammioita.

Kuten saattaa arvata, ryhmä kohtaa asemalla muutakin kuin pelkkiä tyhjiä laboratorioita ja autioita käytäviä.

Filmin jännite toimii hienosti. Käsillä on vahvasti kulkeva, kurkkua kuristava kujanjuoksu kauhujen kamareissa. Mukana on sekä vanhoja että uusia elementtejä, joihin on saatu ujutettua aitoa uhkaa ja pelkoa. Kun hirviön hyytävä kita aukeaa hymyyn, on henkikulta herkässä ja katsojan odotukset korkealla. Lisäpisteitä ropisee avaruusaseman arvoituksellisesta käyttötarkoituksesta, joka avautuu askel kerrallaan.

Hahmoista eniten tilaa saavat nuori Rain (Cailee Spaeny) sekä hänen ”veljensä”, synteetti Andy (David Jonsson). Rainin isä on aikoinaan löytänyt Andyn kaatopaikalta ja kunnostanut siitä tyttärelleen enemmän tai vähemmän toimivan kaverin. Andyn ohjelmoinnin prioriteetti on Rainin suojeleminen, mutta voiko Weyland-Yutani-firman rakentamaan keinotekoiseen olentoon luottaa, kun tilanne kärjistyy? Varsinkin kun osa tiimistä kohtelee Andya kuin tunteetonta saastaa.

Kun vielä ohjaus ja rytmitys pelaavat hienosti painajaismaisten kauhutunnelmien nostattajana, niin johan Romulus pumppaa kunnolla uutta happoa xenomorphien suoneen. Toki mukana on turhan paljon lainauksia, viittauksia ja nyökkäyksiä edellisten leffojen suuntaan, eivätkä kaikki yksityiskohdat napsahda kohdalleen. Mutta ne nyt ovat pieniä kauneusvirheitä muuten viihdyttävässä kummitusjuna-ajelussa.

Toni Jerrman – 4 tähteä

Elokuvat – Foliohatun alla 11: Prometheus

tonitahtivaeltaja Foliohatun alla , , , , , , ,

Foliohatun alla
Osa 11: Prometheus

Petri Hiltunen ja Nalle Virolainen eivät ole ainoastaan leffahulluja…. He ovat leffamielipuolia!

Elokuvat viljelevät usein johtolankoja, joita tarinan henkilöt eivät syystä tai toisesta osaa tulkita oikein. Tämä hämmennys saattaa tarttua katsojaankin niin, ettei hän näe ilmeistä totuutta tapahtumien takana. Varsinkin kun jotkut rainat tuntuvat tekevän kaikkensa syöttääkseen yleisölle harhaanjohtavaa informaatiota.

Ridley Scottin ohjaama elokuva Prometheus (2012) on tästä mitä mainioin esimerkki.

Tuhoisan väärä johtopäätös: Muukalaisrotu nimeltään ”insinöörit” on luonut ihmisrodun. He jättivät muinaiskansoille varoituksen olla matkaamatta tiettyyn tähdistöön, jonka arkeologit tulkitsivat väärin kutsuksi saapua paikalle. Oikeasti planeetalla on biologisten aseiden tehdas. Sekä yksi uinuva insinööri, joka on valmiina lähtemään lennolle, jonka tarkoitus on tuhota elämä Maapallolta. 2000 vuotta aiemmin laitoksessa tapahtui jotain, joka sai muukalaiset julistamaan kuolemantuomion koko ihmiskunnalle.

Murheellinen totuus: Insinöörit ovat toisen planeetan ihmisrotu, joka on oppinut hallitsemaan muinaisten muukalaisten bioteknologiaa. Sen avulla he saavuttivat kuolemattomuuden ja loivat ihmiset Maapallolle omaksi kuvakseen. He jättivät jälkeensä kutsun, jonka avulla tarpeeksi pitkälle kehittynyt ihmisrotu voisi noutaa kuolemattomaksi tekevän seerumin. Viimeinen pilotti odotti unessa ihmisten saapumista, jotta saisi antaa heille ikuisen elämän lahjan. Tuskallisen sekaannuksen takia kallis lasti jäi ainiaaksi käyttämättä.

Kutsu vai varoitus?

Elokuvan alussa optimistiset arkeologit uskovat muukalaisten kutsuneen meidät vierailemaan kotiplaneetalleen. He löytävät saman toistuvan kuvion useiden muinaisten kulttuurien maalauksista ja kohokuvista: suuri, palvojien ympäröimä hahmo osoittaa taivaalle, jossa näkyy kuuden tähden ryhmä. (K1) Tämä muodostelma löytyy myös taivaalta, joskin niin kaukaa, ettei sitä erota paljaalla silmällä.

Perillä kohteessa retkikunnan jäseniä alkaa kuolla kammottavilla tavoilla. Tämän seurauksena kapteeni Janek loikkaa hurjaan johtopäätökseen: laitos onkin muukalaisten biologisten aseiden tehdas, ja arkeologien löytämät kuvat oli tarkoitettu varoitukseksi. Janekin logiikan mukaan laitoksessa tapahtui 2000 vuotta aiemmin jotain todella ikävää, jonka seurauksena insinöörit päättivät tuhota elämän Maapallolta. Katastrofi vältettiin ainoastaan siitä syystä, että sota-aluksen pilotti nukkui tuhansia vuosia pommiin. Niinpä Janek päättää uhrata itsensä törmäämällä omalla sukkulallaan lähdössä olevaan muukalaisalukseen – luullen näin estäneensä Maapallon tuhon.

Tätä idioottimaista varoitus-teoriaa ei kukaan leffassa kyseenalaista, vaikka kaikki todisteet puhuvat sitä vastaan! Vilkaistaanpa niitä vielä kerran…

Ennen kohteeseen saapumista arkeologit pitävät aluksen miehistölle kuvaesityksen löydöistään. Sama kuvio on tosiaan toistunut ainakin egyptiläisten, sumerilaisten, mesopotamialaisten, babylonialaisten, hittiittien, mayojen ja luolamiesten taiteessa – aina vanhimmasta kuvasta (Skyen saari, 35 000 eaa.) nuorimpaan (Mayat, 620 jaa.). (K2)

Selkeästi insinöörit ovat siis vierailleet Maapallolla kymmenien tuhansien vuosien ajan. Jostain syystä he eivät ole kuitenkaan käyneet täällä enää siinä vaiheessa, kun ihmiset ovat kehittäneet avaruusmatkailun. Muuten he eivät olisi kuumeisesti jättäneet samaa kuviota kaikille löytämilleen sivilisaatioille, vaan toimittaneet viestinsä kasvotusten.

Mutta jos kyseessä on varoitus, miksei mukana ole yhtään ihmisten ymmärtämiä kuoleman tai kauhun symboleja, kuten pääkalloja tai hirviöitä? Vain palvottu hahmo, joka osoittaa tähteä. Ymmärrän toki, että luolamiesten kohdalla oli pakko turvautua pelkkään kuvaan, mutta korkeampien kulttuurien kohdalla varoituksesta pitäisi olla säilynyt myös kirjallisia lähteitä. Mikseivät vaikkapa egyptiläiset kirjoittaneet kuvan alle hieroglyfeillä: ”Tänne älkää ainakaan menkö”?

Toki monissa muinaisissa legendoissa puhutaan paljonkin jumalista, jotka asuvat taivaalla. Mutta missään niissä ei mainita tiettyjä tähtiä, joihin ei sovi matkustaa. Sen sijaan taivaassa sijaitsee yleensä paratiisi, ei mikään helvetti.

Ja jos kyseessä on bioaselaboratorio, niin senhän on täytynyt tehtailla myrkkyjä kymmenien tuhansien vuosien ajan! Mitä varten? Kävivätkö insinöörit jotain pitkittynyttä, ikuista sotaa? Ketä vastaan? Ja jos kävivät, eikö ihmiskuntaa olisi kannattanut varoittaa tästä hirmuisesta vihollisesta? Kuitenkaan mistään ei löydy ensimmäistäkään kosmiseen kamppailuun viittaavaa kuvaa.

Kuvat kuitenkin auttavat kumoamaan totaalisesti sen harhaisen käsityksen, että insinöörit tuomitsivat koko Maapallon kuolemaan 2000 vuotta sitten. Viimeisin kutsu/varoitus on nimittäin annettu 600 vuotta tämän jälkeen. (K3) Eli muukalaiset jatkoivat vierailujaan Maapallolla vielä pitkään ”tuomion” jälkeen – täysin ystävällisessä hengessä.

Tämän tosiasian myötä arvoitus sen kuin syvenee. Jos kyseessä on kutsu, miksi jatkaa sen lähettämistä tuhoisan onnettomuuden jälkeen? Jos taas kyseessä on varoitus, miksi paikasta varoiteltiin jo silloin, kun kaikki oli vielä kunnossa?

Lue loppuun →

Elokuvat – Blade Runner 2049

tonitahtivaeltaja Elokuva-arvostelut, Yleinen , , , , , , , ,

BladeRunner2JulisteWEB

Blade Runner 2049
Eli tulevaisuuden kalvas hehku

Philip K. Dickin romaaniin pohjautuva, Ridley Scottin ohjaama Blade Runner (1982) on tieteiselokuvan ikonisimpia klassikkoja. Kun tällaiseen palvottuun kulttiteokseen ryhdytään yli 30 vuotta myöhemmin tekemään jatko-osaa, on ilmassa kaikki katastrofin ainekset.

Siksi onkin helpotus, että Blade Runner 2049 on harvinaisen onnistunut elokuva ja paras mahdollinen jatko, jota alkuteokselle saattaa toivoa. Kiitos tästä lankeaa tekijätiimille, johon kuuluvat mm. Blade Runneria fanittava ohjaaja Denis ”Arrival” Villeneuve, molempien filmien toisena käsikirjoittajana toiminut Hampton Fancher, kolmetoista Oscar-ehdokkuutta kerännyt kuvaaja Roger Deakins sekä nyt tuottajanpallilla istuva Scott.

BladeRunner22WEB

Blade Runner 2049:ssä alkuperäisen elokuvan tapahtumista on kulunut 30 vuotta. Nexus-sarjan replikantit on kielletty ja korvattu uusilla, Wallace-yhtiön tuottamilla tottelevaisemmilla malleilla. Vapaalla jalalla piilottelee silti yhä joitain vanhan polven replikantteja. Heitä etsivät blade runnerit, kuten Los Angelesin poliisiosaston leivissä työskentelevä K (Ryan Gosling). Tavalliset ihmiset eivät edes yritä peitellä halveksuntaansa kaikkia ”nahkiaisia” kohtaan.

Hologrammivaimonsa (Ana de Armas) kanssa asuva K on itsekin uuden sukupolven replikantteja. Hän hoitaa tehtävänsä tunnollisesti, rauhallisen melankolisesti ja ilmeenkään värähtämättä. Kunnes eteen tulee tapaus, jolla näyttäisi olevan kytköksiä hänen keinotekoisiin lapsuusmuistoihinsa – minkä pitäisi olla mahdotonta.

BladeRunner24WEB

K:n mieltä alkaa yhä vahvemmin kaihertaa kysymys, kuka tai mikä hän oikein on. Samalla esiin nousee Dickin tuotannolle tyypillinen pohdinta androidien ja muiden keinotekoisten luomusten inhimillisyydestä ja oikeudesta ihmisarvoon. Millä perusteella replikantit mielletään pelkäksi omaisuudeksi? Eivätkö he syntyperästään huolimatta ole lopultakin aivan samanlaisia yksilöitä kuin me?

Tätä dilemmaa vain syventää K:n hologrammivaimo, josta kasvaa ohjelmointinsa pohjalta tunteva ja ajatteleva persoona. Henkilö, joka aidosti rakastaa miestään. Missä vaiheessa tietokoneohjelma muuttuu tietoiseksi olennoksi, jota kuuluisi kohdella tasavertaisena ihmisten kanssa?

BladeRunner23WEB

Teemaan pureudutaan myös Wallace-firmaa johtavan Niander Wallacen (Jared Leto) kautta. Tämä maanisen eksentrinen visionääri puhuu replikanteista lapsinaan, mutta kohtelee heitä kuin kertakäyttöisiä kulutushyödykkeitä. Hänelle replikantit ovat välineitä, orjatyövoimaa, jonka avulla ihmiskunta pystyy leviämään yhä laajemmalle avaruuden uumeniin.

Tästä huolimatta Wallacen luotetuin työntekijä ja lähin avustaja on replikantti. Jääkylmää itseluottamusta huokuva Luv (Sylvia Hoeks) toteuttaa Wallacen käskyt brutaalilla, armottomalla tehokkuudella.

Se, kuinka Harrison Fordin näyttelemä Rick Deckard kytkeytyy tähän kuvioon, jääköön nyt paljastamatta. Hän on joka tapauksessa oleellinen ja looginen osa elokuvan suurta tarinaa.

BladeRunner25WEB

Ajatuksia herättävän ja tunteita soittelevan sisällön, hienosti toimivan juonen ja hyvien näyttelijäsuoritusten lisäksi Blade Runner 2049 -leffassa on kohdallaan kaikki muukin. Deakinsin kuvaus on uskomattoman tunnelmallista. Se herättää henkiin niin Wallace-korporaation pyramidimaisen jykevää eleganssia huokuvat toimitilat, kaatopaikaksi taantuneen San Diegon rauniot kuin kalvakkaan oranssina hehkuvan Las Vegasin tuhon jälkeiset maisemat.

Lähimpänä ensimmäisen Blade Runnerin visuaalista ilmettä ollaan, kun kamera seuraa Los Angelesin taivaalla kaartelevia lentoautoja tai kurvaa kaupungin sateisille, hologrammimainosten täyttämille kaduille. Lisäväristyksiä saa aikaan musiikkiraita, joka paikoin varioi vahvasti Vangelisin alkuperäiseen filmiin luomia äänimaailmoja.

BladeRunner21WEB

Blade Runner 2049 on käytännössä täyden kympin elokuva, vaikkei olekaan samalla tavalla uniikki ja originelli kuin esikuvansa. Siitä puuttuu myös Rutger Hauerin näyttelemän Roy Battyn kaltainen karismaattinen ja karheantraaginen antagonisti. Filmi on silti uskollinen alkuteoksen teemoille, tyylille ja tarinalle ja luo niiden pohjalta jotain uutta ja mielenkiintoista – nykyteknologian mahdollistamin lisäpanostuksin.

Jos tästä elokuvasta ei irtoa Villeneuvelle toista Oscar-ehdokkuutta ja Hugo-palkintoa, niin maailmankirjat ovat todella sekaisin.

Toni Jerrman – 5 tähteä

Elokuvat – Alien: Covenant

tonitahtivaeltaja Elokuva-arvostelut, Yleinen , , , ,

SlienCovenantJuliste

Alien: Covenant

Ridley Scottin edellinen Alien-universumiin sijoittuva elokuva, Prometheus (Tähtivaeltaja 2/12), kärsi käsikirjoituksen idioottimaisuuksista. Alien: Covenant -leffa ei sorru aivan vastaavan tason tyhmyyksiin. Tosin uutuus ei myöskään kurota yhtä korkealle kuin edeltäjänsä – oli kyse sitten tarinasta, sisällöstä tai visuaalisesta ilmeestä.

Tuhansia kryokammioissa uinuvia siirtolaisia kuljettava Covenant-alus on matkalla kohti avaruuden äärissä sijaitsevaa uutta kotia. Reissun keskeyttää vakavanpuoleinen onnettomuus sekä läheiseltä planeetalta saapuva kryptinen viesti. Viestiä tutkimaan lähteneet miehistön jäsenet löytävät maailman, jonka paratiisimaisen pinnan alla piilee pirullisia voimia.

AlienCovenant1WEB

Elokuvan edetessä kehiin heitellään vaaroja, yllättäviä kohtaamisia sekä synkkiä salaisuuksia. Se lienee itsestään selvää, että yhtä osaa tässä kuolemaa kylvävässä tragediassa näyttelevät universumin tehokkaimmiksi tappajiksi luodut alien-hirviöt. Aivan toinen kysymys kuitenkin on, ovatko ne planeetan vaarallisin elämänmuoto.

Kaksituntiseksi elokuvaksi Covenant on juoneltaan hämmentävän pienimuotoinen selviytymisseikkailu. Jännityskin jää suhteellisen vähiin, koska yksikään henkilöistä ei nouse erityisen persoonalliseksi tai karismaattiseksi hahmoksi. Todellista yritystä löytyy vain Katherine Waterstonin näyttelemästä Danielsista ja Danny McBriden tulkitsemasta Tennesseestä.

Vielä kehnommassa hyötykäytössä ovat itse alienit, jotka herättävät kylmiä väreitä vain hetkittäin. Sen sijaan, että ikonisilla hirviöillä herkuteltaisiin hitaasti uhkaa kasvattaen, kohtaukset juostaan läpi kuin missä tahansa muussa vikkeläliikkeisessä toimintaelokuvassa.

AlienCovenant2WEB

Filmin sisältöarsenaali koostuu jo edellisestä elokuvasta tutusta luoja-isä-jumala-teemasta sekä sen myötä esiin punkevasta kysymyksestä luojan ja luodun suhteesta. Selkeimmin tämä käy ilmi pitkälle kehittyneen David-androidin (mainio Michael Fassbender) teoissa ja valinnoissa.

Esimakua aiheesta tarjoilee jo prologi, jossa kuolematon luomus (David) keskustelee kuolevaisen luojansa (Peter Weyland) kanssa tilassa, jossa heitä ympäröivät taideteokset viittaavat mm. Kristuksen syntymään, jumalten saapumiseen sekä ihmisvartalon ihanteisiin. Unohtamatta toki sitäkään, kuinka tämä elokuvakaksikko on nimetty.

Kritiikistä huolimatta Alien: Covenant on suhteellisen kelvosti kulkeva tieteiskauhistelu. Toiminta viihdyttää ja toteutus edustaa vankkaa ammattitaitoa. Mitään uutta tai ihmeellistä elokuva ei kuitenkaan tarjoile. Saati, että se kohoaisi lähellekään Scottin alkuperäistä Alien-klassikkoa.

Toni Jerrman – 3 tähteä

AlienCovenant3WEB

Elokuvat – Foliohatun alla 8: Alien

tonitahtivaeltaja Elokuva-arvostelut, Foliohatun alla, Yleinen , , , , ,

ajuliste

Foliohatun alla
Osa 8: Alien

Petri Hiltunen ja Nalle Virolainen eivät ole ainoastaan leffahulluja…. He ovat leffamielipuolia!

Elokuvat viljelevät usein johtolankoja, joita tarinan henkilöt eivät syystä tai toisesta osaa tulkita oikein. Tämä hämmennys saattaa tarttua katsojaankin niin, ettei hän näe ilmeistä totuutta tapahtumien takana. Varsinkin kun jotkut rainat tuntuvat tekevän kaikkensa syöttääkseen yleisölle harhaan johtavaa informaatiota.

Ridley Scottin alkuperäinen Alien-elokuva (1979) kulki Suomessa nimellä Alien – Kahdeksas matkustaja. Tämä lisänimi on hyvin paljastava: Nostromo-aluksen miehistöön kuuluu seitsemän ihmistä ja yksi kissa. Kahdeksas matkustaja ei siis ole mikään avaruusmuukalainen, vaan aluksen kissa, Jones! (K1) Tämänkertainen kirjoituksemme kertookin juuri tästä hiljaisesta yhtiökumppanista.

akuva1

Väärinkäsitys: Karulta kuulta mukaan livahtanut ksenomorfi tuhoaa sokeassa murhanhimossaan aluksen miehistön. Vain lentoluutnantti Ellen Ripley ja hänen lemmikkikissansa Jones pääsevät livahtamaan pedon kynsistä.

Tyly totuus: Kauan hyljeksitty maskottikissa päättää kostaa vihaamalleen miehistölle ja löytää kyytiin harhautuneesta muukalaisesta oivan työkalun tarkoitukseensa.

Kenen kissa Jones on?

Yleisesti oletetaan, että Jones on Ripleyn lemmikki. (K2) Tämä on varsin ymmärrettävää, sillä leffan alussa näemme kissan murkinalla Ripleyn vieressä. Nainen myös silittää aterioivaa karvaturria hellästi. Lisäksi elokuvan lopussa Ripley pelastaa elikon tuhoutuvasta aluksesta, ja laittaa sen nukkumaan hyperunikammioon.

akuva2

Mutta onko Jones todella Ripleyn kissa? Monet seikat puhuvat tätä käsitystä vastaan. Antaisiko muka iso ja paha Weyland-Yutani-firma tavallisten työläisten tuoda henkilökohtaisia lemmikkieläimiään avaruusalukseen?

Ripley selvästi pitää mirristä ja se hänestä, mutta mitään kiinteää sidettä näiden kahden välillä ei ole. Tapahtumien tuoksinassa Ripley muistaa pikku ystävänsä tasan kaksi kertaa, nekin vain sattumalta. Hyvä esimerkki tästä on kohtaus, jossa pikkuruista hirviöpoikasta etsivä kolmikko löytää kissan lokerikkojen luota. Kolli sähisee Ripleylle ja säntää karkuun. Sen sijaan, että lähtisi itse kissan perään, Ripley määrää Brettin hakemaan sen takaisin. (K3) Tästä voimme päätellä, että itsepäinen eläin suhtautuu yhtä innokkaasti – tai innottomasti – miehistön jokaisen jäsenen kutsuihin.

akuva3

Tämä varmistuu myöhemmin, kun Ripley yrittää maanitella kissaa luokseen kehnoin tuloksin.

Kissan ja miehistön suhteesta kertoo paljon sekin, ettei kukaan edes huomaa kollin puuttuvan Kanen viimeiseltä aterialta. Ketään ei myöskään tunnu kiinnostavan Jonesin turvallisuus vastasyntyneen alien-nilviäisen karatessa käytävien uumeniin. (K4) Ja tässä vaiheessahan ihmiset luulevat otuksen olevan yhä sellainen pieni rääpäle, joka olisi vaarallinen juuri pörröisen lemmikin kokoiselle olennolle.

akuva4

Nyt käsi sydämellä kaikki kissanomistajat: ettekö tällaisessa tilanteessa ensimmäiseksi miettisi, missä rakas mirrinne mahtaa seikkailla? Nostromon duunarit sen sijaan unohtavat kaverinsa olemassaolon kerta toisensa jälkeen.

Tästä kaikesta voimme päätellä, että Jonesin täytyy olla Weyland-Yutani-yhtiön alukseen sijoittama maskottikissa. Kuulostaa varsin järkevältä siirrolta, sillä lemmikkien on useissa tutkimuksissa todettu lieventävän stressiä, alentavan verenpainetta ja helpottavan masennusoireita. Eli miehistö todella hyötyisi nelijalkaisen ystävän läsnäolosta, kun he joutuvat viettämään kuukausikaupalla lukittuina ahtaaseen, likaiseen ja painostavaan avaruusalukseen.

Mutta mitä asiasta tuumii itse kissa?

Lue loppuun →

Elokuvat – Foliohatun alla 1

tonitahtivaeltaja Elokuva-arvostelut, Foliohatun alla , , , , , ,

BladeRunnerJulisteWEBFoliohatun alla
Osa 1: Blade Runner

Petri Hiltunen ja Nalle Virolainen eivät ole ainoastaan leffahulluja…. He ovat leffamielipuolia!

Elokuvat viljelevät usein johtolankoja, joita tarinan henkilöt eivät syystä tai toisesta osaa tulkita oikein. Tämä hämmennys saattaa tarttua katsojaankin niin, ettei hän näe ilmeistä totuutta tapahtumien takana.

Tämän palstan tarkoitus on paljastaa armotta valkokankaan kätketyt salaliitot. Esimerkiksi totuuden Bambin äidin ampujasta ja siitä, miten kaunotar oikeasti tappoi hirviön King Kongissa. Mutta aloittakaamme kaikkien rakastamalla klassikolla, Ridley Scottin ohjaamalla Blade Runnerilla (1982).

Näkevätkö androidit unia sähköisistä lampaista?

Elokuvan väite: Tyrell-korporaatio valmistaa täysin ihmisen kaltaisia replikantteja, Nexus kuutosia. Näiden tekeleiden elinaika on neljä vuotta, ja niitä käytetään avaruuden siirtokunnissa orjatyövoimana. Maan päällä ne ovat laittomia.

Totuus: Tyrell-korporaatio kaappaa avaruuden siirtokuntiin matkalla olevia köyhiä ihmisiä, pyyhkii heidän muistinsa ja myy heidät eteenpäin androideina. Uhreille vain uskotellaan, että he ovat keinotekoisia, ja neljän vuoden välein heidän muistinsa pyyhitään uudelleen. Tohtori Eldon Tyrell on oikeasti lahjaton huijari, ja hänen firmansa ainoa osaamisalue on muistin käsittely.

BladeRunnerK1WEBTodisteet

Elokuvassa ainoa keino erottaa replikantit ihmisistä on Voight-Kampff-testi. Tämä eriskummallinen koe mittaa ihmisen pupillien tahatonta laajentumista ja supistumista. Testi sisältää parhaimmillaan satoja provosoivia kysymyksiä tunnereaktioiden aikaansaamiseksi. (K1)

Jos kohteet olisivat aidosti keinotekoisia, olisi varmasti olemassa helpompiakin tapoja erottaa heidät ihmisistä.

Elokuvan päähenkilön, Rick Deckardin, löytämässä keinotekoisessa käärmeensuomussa on esimerkiksi mikroskoopilla luettavissa valmistajan sarjanumero. Miksei vielä hienompaa tekniikkaa edustavissa humanoideissa ole moista merkkiä vaikkapa jokaisen ihokarvan juuressa?

BladeRunnerK2WEBKun Deckard vierailee keinoeläinmarkkinoilla, näkyy yhdessä kojussa suuren miekkakalan koneisto. Tämä ulospäin aidolta näyttävä olento on täynnä mekaniikkaa ja johtoja. (K2) Miksi siis replikantit ovat sisuksiltaan verta ja lihaksia?

Monimutkaisen testin käyttö paljastaa myös, että Nexus kuutoset ovat yksilöllisiä – muutenhan heidän kasvonsa olisi helposti tunnistettavissa firman rekisteristä. Mutta miksi tehdä sotilas- tai lastausandroideista yksilöllisen näköisiä?

BladeRunnerK3WEBElokuvassa suunnittelija J. F. Sebastian tunnistaa Royn ja Prisin Nexus 6 -replikanteiksi, koska ”he ovat niin täydellisiä”. Miten tämä väite sopii yhteen samassa porukassa liikkuneen Leonin kanssa, joka on sekä tyhmä että ruma? Hän jopa pyrkii Tyrellille työhaastatteluun omalla nimellään ja naamallaan, pistooli mukanaan! (K3)

Lue loppuun →