Anne Leinonen
Hylättyjen novellien universumi
Penelope
”Peijas lähti taluttamaan tytärtäni pois, ja tämä käveli perässä kuin nalkkipää.”
Jo viime vuosituhannen puolella uransa aloittanut Anne Leinonen on ollut merkittävä edelläkävijä ja esikuva uuden sukupolven kotimaisille spefi-kirjailijoille. Kirjailija-ammatin lisäksi Leinonen on toiminut kouluttajana, kustantajana, julkaisijana ja toimittajana. Kursseja on pidetty, kirjoitusoppaita laadittu ja ihmisiä törmäytetty toisiinsa.
Hylättyjen novellien universumi -kokoelma ei nimestään huolimatta sisällä mappi ö:hön dumpattuja tarinoita. Sen sijaan kansien väliin on kerätty novelleja, jotka ovat alkujaan ilmestyneet osin hyvinkin obskuureissa julkaisuissa. Jotkut vieläpä salanimellä kirjoitettuina.
Tarinoiden aiheskaala on laaja, sillä mukana on niin fantasiaa, scifiä kuin kauhuakin. Väliin aineksia ammennetaan suomalaiskansallisista mytologioista tai muista myyteistä. Huumoria tai aaveromantiikkaa koskaan unohtamatta.
Käytännössä lähes jokainen novelli pohjaa vinkeään perusideaan. Kuten vaikkapa siihen, millainen pulma syntyy, jos Schrödingerin kissa ryhtyy lisääntymään: ”Koko tietoisen maailmamme olemus voi romahtaa.” Tai siihen, että demonit alkavat etsiä uusia käännynnäisiä imagokonsulteilta saaduin opein. Ainakaan Kuopioon suunniteltu esiintyminen ei vastaa odotuksia.
Useimmiten tarinoista voi aistia vihjeitä keskushenkilöiden persoonallisuuksia muovanneeseen aiempaan elämän. Novelleissa itsessään esiin nostetaan kuitenkin vain yksi merkittävä viipale ja käänne heidän olemassaolonsa saralla. Näin hyvin lyhyistäkin teksteistä kasvaa mittaansa suurempia kokemuksia.
Ja vaikka novellit seisovat omilla jaloillaan, muutama teksti kytkeytyy Leinosen muiden teosten maailmoihin joko suoraan tai vähintäänkin tematiikan kautta. Tämä käy ilmi tarinoiden saatesanoista, joissa Leinonen valottaa kunkin tarinan syntyprosessia.
Jo lähtökohtansa takia Hylättyjen novellien universumi ei nouse Leinosen parhaiden teosten tasolle. Lisäksi ihan hyväänkin ideaan nojaava lopputvisti on paikoin pikemminkin tussahdus kuin törähdys.
Kokonaisuuden ykköstekstiksi nostaisin Pilaantuneiden tomaattien kimara -fantasiaparodian. Tosin käsikirjoittaja Kalervo Rauta-Kalske on itse antanut tarinalle nimeksi Ritari ja velho.
Mainiossa novellissa seurataan ritarisankari Cedric Savior Thorogoodin tuoreinta seikkailua. Herra on läpeensä kyllästynyt kliseisesti kirjoitettuihin fantasiapläjäyksiin eikä oikein jaksaisi puurtaa läpi jälleen yhtä tylsää tarinaa. Roolista täytyy kuitenkin pitää kiinni tai muuten Fantasiahahmojen liitto tykkää kyttyrää. Lukijat tuskin mitään lusmuilua huomaisivat, kun heille kerran muutenkin kelpaavat näin loppuunkalutut juonenriekaleet.
Novelli tekee onnistunutta pilaa fantasiakliseistä ja saa metatasoleikin loistamaan. Hyviä oivalluksia piisaa ja hihittely kuplii mielessä koko tarinan ajan.
Kirjan päättää kolme asiatekstiä, joissa Leinonen kertoo urastaan, novellimuodon ominaispiirteistä, spefi-kirjoittajayhteisöstä sekä tekstiensä luontosuhteista.
Toni Jerrman
Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 3/26.
