Elokuvat – Future-Kill (1985)

FutureKillKansiWEB

Future-Kill
(DVD)

Sitä voi ihmisparka kuvitella kaikenlaista. Kuten että elokuva, jonka mainosjulisteen on maalannut H. R. Giger ja jota tähdittävät alkuperäisestä The Texas Chainsaw Massacresta tutut Edwin Neal ja Marilyn Burns, olisi jostain kotoisin. Tai että dvd, jota mainostetaan alkuperäismateriaalista tehtynä ihkauutena keräilijänversiona, olisi kuvalaadultaan kelvollinen. Mutta tyhmä on, jos moisia kuvittelee.

Teksasilaisen Ronald W. Mooren ainoaksi elokuvaksi jäänyt Future-Kill (1985) on mielipuolisen kehno.

FutureKill1WEB

Leuka putoaa lattialle jo ensimmäisessä kohtauksessa. Futuristisen goottipunkkarihanoirokkarin pilakuvaksi stailattu Eddie Pain (Doug Davis) ilmoittaa naurettavaan teknohaarniskaan sonnustautuneelle veitsikyntiselle Splatterille (Neal), että hän johtaa rauhanomaista ydinvoiman vastaista liikettä. Herra S:n ei siis sovi antaa lättyyn tovereilleen, jotka puhuvat lehdistölle järjestön tavoitteista.

Moinen hentomielisyys ei kuitenkaan sovi huumeita kehoonsa jatkuvalla syötöllä pumppaavalle Splatterille – tai tämän radioaktiivisen säteilyn mutatoimille aivoille.

FutureKill5WEB

Alkunäytöksen jälkeen siirrytään hämmentävän kädettömään komediatyyliin toteutettuihin opiskelijabileisiin. Tätä huonoutta vatkataan katsojan silmien edessä vaikka kuinka pitkään, kunnes elokuva nytkähtää vihdoin eteenpäin: inhoja kepposia muille veljeskunnan jäsenille tehnyt kaverijoukko passitetaan kaupungin synkälle laidalle. Heidän tehtävänään on kidnapata yksi goottipunkkarimutanttifriikki tulevien kevätjuhlien vetonaulaksi.

FutureKill2WEB

Tempaus ei mene aivan nappiin, sillä porukka kohtaa ensitöikseen Eddien ja Splatterin. Splatter seivästää yhden opiskelijoista wolverine-kynsillään ja murhanhimossaan lahtaa myös Eddien kaupan päälle. Frat-pojut ovat nyt todella pahassa pulassa, sillä Splatter usuttaa kaikki goottipunkkariradikaalit heidän peräänsä – ja väittää, että juuri he tappoivat rakastetun kajalinaama-Eddien.

Jatkossa elokuva keskittyy lähinnä siihen, että opiskelijat juoksevat pitkin öisen kaupungin kujia ja antavat kömpelösti köniin harvakseltaan eteen tuleville ”friikeille”. Toiminnan apaattista tunnelmaa korostaa dvd:n onneton kuvalaatu, joka tarkoittaa sitä, että televisiossa näkyy pääosin joko silkkaa pimeyttä tai sitten epäselviksi pistemössöiksi hajoavia hahmonkaltaisia muotoja.

FutureKill3WEB

Elokuva huipentuu kissa ja hiiri -leikkiin talossa, jonka jokainen käytävä on valaistu eri värisillä lampuilla. Tekijät ovat varmasti onnitelleet itseään kuukausikaupalla näin nerokkaasta keksinnöstä.

Filmin parhaassa osiossa vieraillaan goottipunk-klubilla, jonka lavalla soittaa Max and the Makeup -bändi. Naislaulajan vetämän yhtyeen biisit ovat yllättävänkin kelpoja, ja niitä kuullaan kiitettävän pitkään. Pisteet myös kohtauksesta, jossa flirttaileva tyttö pelästyy Splatterin mutanttipenistä – näin hölmöissä kohdissa räkänauru raikaa.

FutureKill4WEB

Future-Killin meikki-, peruukki- ja asustearsenaalin rinnalla kalpenevat sitten jopa kasarimuodin aidot mauttomuudet. Tähän ei eläin pysty. Ja siitä sietää olla kiitollinen!

Valinta harakirin ja Future-Killin välillä olisi kovin tasaväkinen taisto.

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 1/15.

FutureKill6WEB

Kirjat – Juhani Karila: Pienen hauen pyydystys

KarilaPienenHauenWEB

Juhani Karila
Pienen hauen pyydystys
Siltala

Elina Ylijaakolla on ongelma. Hänen on matkustettava joka kesä takaisin kotikonnuilleen Itä-Lapin syrjäseuduille ja kalastettava pienestä mutaisesta lammesta hauki. Tämä on tehtävä muutaman päivän kuluessa tai muuten tapahtuu jotain pahaa.

Tällä kertaa Elinaa vaivaa kuitenkin epäonni, sillä lammen rannalle tupsahtaa näkki – tuo klassikkoteoksistakin tuttu iki-ihana pahis – joka päättää ottaa kalan ja koko lammen suojelukseensa. Ihan kuin tässä ei olisi tarpeeksi, naisella on myös toinen ongelma: hänen perässään on poliisi, Janatuinen, joka epäilee häntä murhasta.

Näistä lähtökohdista alkaa Juhani Karilan kolmas teos, joka on omalaatuinen matka mystisten olentojen täyttämään Itä-Lappiin. Karila ei juuri tuhlaa aikaa siihen, että selittäisi, miksi mytologian olennot ovat palanneet pohjoiseen, vaan imaisee lukijan suoraan tapahtumien keskellä. Sen verran hän kuitenkin paljastaa, että Lapin ja Suomen väliin on isketty raja, jonka pohjoispuolella eivät mitkään vakuutukset ole enää voimassa. Se riittää.

Näkökulmahenkilöinä toimivat niin Elina kuin Janatuinenkin. Välillä palataan takaumissa Elinan lapsuuteen ja nuoruuteen ja raotetaan sitä, kuinka nykytilanteeseen on päädytty. Janatuisen jaksot ovat täynnä pienimuotoista, absurdia komiikkaa, joka syntyy siitä, ettei Janatuisella ole minkäänlaista kokemusta oudoista olennoista. Ja siinä vaiheessa kun ihastuttava peijooni hyppää Janatuisen matkaan, on lukijan sydämestä haukattu iso pala auton takapenkille.

Janatuinen joutuu kerta toisensa jälkeen outoihin tilanteisiin ja hämmästelee sitä, miten olkia kohauttaen kyläläiset tuntuvat suhtautuvan kaikkiin taianomaisiin asioihin. Matkalla kohdataan iso joukko värikkäitä hahmoja, joista kirjailija maalaa jo muutamalla virkkeellä eläviä henkilöhahmoja, todellisia karaktäärejä. Nämä pääsevät oikeuksiinsa etenkin nasevassa dialogissa. Elinan osuudet – vaikka huumoria on niihinkin ripoteltu – ovat surumielisempiä ja paikoin jopa sydäntä riipiviä.

Vetävän tarinan taustalla kulkee lähes huomaamattomasti Karilan kommenttiraita ihmisen vaikutuksesta ympäristöön. Vaikutuksesta, jolta eivät ole turvassa edes myyttiset, yliluonnolliset olennot. Samalla teos pohdiskelee oivaltavasti yksittäisen ihmisen valintoja ja niiden seurauksia, rakkauden voimaa (ja voimattomuutta!), syyllisyyttä ja anteeksiantoa. Tätä kaikkea tukee Karilan rikas kieli ja hänen kykynsä vaihtaa tunnelmaa ja tyyliä luvusta toiseen. Kirja etenee muutenkin niin sulavasti ja vaivattomasti, että sitä ei voi kuin ihailla.

Teos hyödyntää pohjoisia myyttejä taiten. Karila upottaa metelit, peijoonit, näkit, noidat ja riivaajat syvälle tarinansa sisään, eikä jätä niitä vain pintakiilloksi. Hän ei turhaan selittele outoja olentoja puhki ja keksii väliin omiaan. Tämä on tärkeää, sillä liian usein kotimaisessa reaalifantasiassa tai maagisessa realismissa ammennetaan mielikuvituksettomasti kalevalaisesta kuvastosta tai jostain vastaavasta. Karila ei tähän sorru. Pienen hauen pyydystys tuntuu raikkaalta ja kiihottaa mielikuvitusta.

Karilan huumorissa on jotain samaa kuin Veikko Huovisen ja Arto Paasilinnan teoksissa parhaimmillaan. Tämän yhdistäminen maagisiin elementteihin sekä lappilaiseen ja pohjoiseen mytologiaan tuottaa todella toimivan kokonaisuuden. Lopulta lukija ei voi kuin ihmetellä, kuinka pieni hauki osoittautuikin maagiseksi vonkaleeksi. Aikamoista.

Aleksi Kuutio

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 1/20.

Sarjakuvat – Korkeajännityssarja 1955

Korkkari55KansiWEB

Korkeajännityssarja 1955

”Omituisen jutun omituinen alku!”

Korkeajännityssarja 1955 (Egmont) jatkaa muinaisten Korkkari-vuosikertojen näköispainossettiä. Tokikaan mukana ei ole kaikkia kyseisen vuoden lehtiä, vaan viisi enemmän tai vähemmän satunnaisesti valittua sarjakuvaa – eli yhteensä yli 300 sivua vanhan koulukunnan nostalgisointia.

Veltto Virtasen ja Moog Konttisen nerokkaasta biisistäkin tuttu avaruusetsivä Rick Random tavataan albumin sivuilla kahdessa seikkailussa. Kadonneet avaruusmiehet -tarinan prologi sijoittuu 20 vuotta menneisyyteen. Tuolloin Maapallolta katosivat sekä Otto Dedekindin johtaman, Andeilla sijaitsevan avaruusaseman miehistö että syrjäisen kylän intiaaniheimo.

Korkkari552WEB

Kertomuksen nykyhetkessä Rick saa tehtäväkseen selvittää nuoren tiedemiehen, John Grantin, katoamistapauksen. Johtolankoja tarjoilee Lana-morsian, joka kertoo Rickille, että John oli päässyt Dedekindin löytämän tuntemattoman kiertotähden jäljille. Tämä Pluton radan tuolla puolen sijaitseva Narm-planeetta on kuulemma täysin ihmiselämälle soveltuva taivaankappale!

Rick ei hätiköi, joten ”päivässä oli avaruusalus kunnossa, ja pätevä lentäjä pestattu”. Ja sitten vain kohti Narmia Lanan sekä muun miehistön kanssa.

Perillä sankarimme kohtaavat lukuisia ihmeellisiä näkymiä ja valtavia kaupunkirakennelmia. Jöötä paikalla pitää näkymätön Dede-ääni, jonka viisaus on ikuista ja sanat käskyjä. Mistä on kyse? Entä selviävätkö Rick ja kumppanit pinteestä, vai ovatko heidän viimeiset hetkensä koittaneet?

Korkkari553WEB

Häränpyllyä heittävästä tieteellisestä pohjasta ja tekstipöhöstä huolimatta Kadonneet avaruusmiehet on herkullisen pönähtänyttä luettavaa. Mielikuvitus lentää eikä fantastisista ideoista tule pulaa. Lisäksi Bill Laceyn piirrosjälki on ihan siedettävällä tasolla.

Vielä parempaa randomointia tarjoilee Ron Turnerin paikoin hienostikin kuvittama Kuun valtias. Siinä pitkältä avaruusmatkalta palaava Rick saa huomata, että Kuuta ja sen kaivostoimintaa hallitsee yksinvaltiaan ottein kuningas Leo toinen. Kuinka moiseen tilanteeseen on päädytty selviää tarinan kuluessa. Mutta miksi kuningas kutsuu Rickin vierailulle luokseen?

Korkkari554WEB

Veikeitä käänteitä, verenhimoisia lihansyöjäkasveja, komeita avaruusajoneuvoja sekä massiivisia patsaita ja palatseja sisältävä kertomus viehättää kybällä. Varsinkin koska Randomia viedään tapahtumien tuiskeessa kuin pässiä narusta. Sarja ansaitsee pisteet myös ihastuttavan pöhköstä kuninkaasta sekä pirullisen hullusta tiedemiehestä.

”Ei sotaa! Haluan vain Kuuni… Koko Kuun!”

Korkkari555WEB

Rick Randomien ohella opuksesta löytyy kaksi kehnohkosti juonittua ja piirrettyä dekkaria sekä menneen maailman eksotiikkaa huokuva tarina syrjäisen saaren aarteesta.

Kuten asiaan kuuluu, Vaarojen saaressa yhteen tömäytetään karski sankari, viaton neitokainen, ilkeä rosvojoukko sekä vihaiset alkuasukkaat. Kaiken keskipisteenä on taikauskon ympäröimä, vaikeasti tavoitettava saari sekä siellä sijaitsevan muinaistemppelin suunnaton helmikokoelma. Kuulerii!

”Adams puhui. Tuo nyrkki olisi pannut kenen tahansa puhumaan.”

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 1/20.

Korkkari556WEB

PS. Lokakuussa luvassa on lisää Random-herkkua, sillä tuolloin Egmont julkaisee Korkeajännityssarja: Rick Random – Seikkailuja vuosilta 1955–1956 -kokoelman. Se sisältää viisi Random-seikkailua Korkeajännityksen ensimmäisiltä vuosilta.

Elokuvat – The Return of Chandu (1934)

CanduKannetWEB

The Return of Chandu
(Vol 1 & 2 -dvd)

Tällä kertaa koko kansan iloksi on tarjolla ykkösluokan kalkkunaa historian hämärästä kulmauksesta! Tarjolla yli kolme tuntia täysipainoista k-paistosta.

Vuonna 1932 Bela Lugosi esitti maailmanvaltaa havittelevaa pahista radiokuunnelmiin perustuvassa Chandu the Magician -elokuvassa. Pari vuotta myöhemmin oli hänen vuoronsa hypätä hyvisvelhon pöksyihin 12-osaisessa jatkokertomuksessa The Return of Chandu (1934).

Frank Chandlerin, eli Chandun (Lugosi), komeassa kalifornialaiskodissa vietetään hienostojuhlia. Seurapiiritapahtuman itseoikeutettuna kunniavieraana loistaa taikurin morsmaikku, Egyptin prinsessa Nadji (Maria Alba). Kun paikalle pöllähtää kaksi silmäkulmiensa alta kyräilevää kutsumatonta vierasta, Nadji saa ennakkoaavistuksen, että jotain pahaa on tapahtumassa.

Näin myös käy, sillä toinen tulijoista on mustaa magiaa harjoittavan Ubasti-kultin ylipappi (Lucien Prival). Mystisellä Lemurian saarella majaansa pitävät pahan palvojat ovat vakuuttuneita siitä, että Nadji on avain heidän jo ammoin kuolleen Ossana-jumalattarensa henkiin herättämiseen. Niinpä he yrittävät kaapata neidon. Näkymättömänä paikalle pöllähtävä Chandu kuitenkin estää moiset aikeet.

Chandu1WEB

Tästä käynnistyy pitkäksi venyvä piirileikki, jossa ubastilaiset kidnappaavat Nadjin kerta toisensa jälkeen joutuakseen vain aina uudelleen Chandun jallittamaksi. Mukana menossa häärivät myös Frankin vanhuuttaan tutiseva Dorothy-sisko (Clara Kimball Young) sekä tämän reipas jälkikasvu Bob (Dean Benton) ja Betty (Phyllis Ludwig). Koska seikkailu vie koko konkkaronkan aina Etelämerelle asti, ehtivät he kohtaamaan myös intialaisprinssin, valkean velhon, mustaa magiaa suosivan Vitraksen sekä kasapäin villejä ja verenhimoisia alkuasukkaita.

Vaaroja riittää, joten onneksi Chandulla on taskussaan muutakin kuin näkymättömyystemppunsa ja hypnoottinen katseensa. Parhaiten apua saa, kun hieroo taikasormusta ja kysyy neuvoa aineettomalta mestari Yogilta. Tämä pystyy jopa etäohjaamaan Chandun auton suoraan roistojen kälyiselle mökille, jonka kellarissa sijaitsee kivipaasista rakennettu palvontapiste. Erityisen paljon nähdään liekehtivää magiaa, sillä pahat turbaanivelhot kykenevät taikomaan niin teleporttaavia tulikehiä kuin kaukonäkeviä nuotioitakin.

Chandu4WEB

Kuten asiaan kuuluu, sarjan jokainen jakso päättyy jännitysmomenttiin. Näin katsoja joutui aikoinaan odottamaan kokonaisen viikon saadakseen tietää, miten sankareille oikein kävi. Tosin nämä vaaratilanteet ovat useimmiten kovin keinotekoisia ja niiden ratkaisut ällistyttävän heppoisia. Kuinka Chandu selviää puhallusputkella ammutun myrkkynuolen osumasta!? Mitä tapahtuu, kun herran auto syöksyy rotkoon!? Helppoa, kun sen osaa: nuoli meneekin ohi ja auto pysähtyy juuri ennen rotkon reunaa.

Noin 20-minuuttisista jaksoista kuluu aina muutama minuutti edellisten tapahtumien kertaukseen. Muutenkin ohjaaja Ray Taylor suosii samojen filminpätkien uusiokäyttöä. Alkuasukkaiden juoksu viidakossa ja Lemurian valtavien porttien hidas avaaminen toistuvat puuduttavuuteen asti. Jotta kissakaapuihin pukeutuneet ubastilaiset pystyisivät kaappaamaan Chandun toverit, jättää herra heidät myös jatkuvasti oman onnensa nojaan.

Chandu3WEB

Mutta millaiset sanoinkuvaamattomat kauhut odottavat Nadjia, kun hän joutuu pimeyden voimia palvovien Ubastin velhojen käsiin? Herääkö kuollut Ossana-jumalatar henkiin ja ottaa ikiaikaisen paikkansa koko planeetan hallitsijana? Karkaako Chandu itsepintaisilta lehtimiehiltä näkymättömyysloitsun avulla? Onko The Return of Chandu parempi kuin monsterin entinen heila?

No ainakin Bela Lugosi pääsee kerrankin esittämään valkoisiin sonnustautunutta sankaria, joka hallitsee tuimat tuijotukset ja yltiöpäiset ilmeilyt. Ja onhan se kiva, että alkuperäistä King Kong -elokuvaa varten rakennettuja lavasteita kierrätetään tässäkin filmituotteessa.

Tosissaan ei The Return of Chandua kestäisi katsoa edes mongolialainen aropupu, mutta kyllä siitä rutkasti hupia saa irti. Ainakin, jos malttaa pitää annostuksen parissa päivittäisessä jaksossa. Kahdelle levylle jaetun yli kolmituntisen kokonaisuuden posottaminen yhteen putkeen ei ole mielenterveyden kannalta suositeltavaa. Nyt silmissä pyörii vain jalokivin koristeltuja turbaaneja ja korvissa soivat synkät viidakkorummut sekä Ubastin ylimmäisen papin korkea veisu…

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 3/15.

Chandu2WEB

Kolumni – Kuunneltu musiikki

Kuunneltu musiikki

Monilla ihmisillä saattaa nyt olla tavallista enemmän luppoaikaa, kun korona jyrää ja jytisee normaaliarjen yli. Niinpä tarjoilemme tällä kertaa linkkilistan musiikkivideoihin, jotka ovat lähiaikoina soineet myös Tähtivaeltajan tekohetkien taustalla.

Ja jottei aivan liioitteluun menisi, pitäydyttäköön nyt vain ja ainoastaan viiden bändin tuotannossa ja valittakoon mukaan vain neljä biisiä kultakin soitinyhtyeeltä. Muuten koko homma menisi hamstraamiseksi ja lista paisuisi useiden tuhansien linkkien mittaiseksi.

Ja ei, ei The Doorsia tällä kertaa. Kaikkihan te tiedätte jo ennestään, että Jim Morrison rulaa!

Rock on!

Clutch:

X-Ray Visions

A Quick Death in Texas

Electric Worry

Fortunate Son

Danko Jones:

Fists Up High

Do You Wanna Rock

Full Of Regret

Dance Dance Dance

Frank Carter & The Rattlesnakes:

I Hate You

Juggernaut

Trouble

Crowbar

Halestorm:

Love Bites (So Do I)

Mayhem

I Miss The Misery

Vicious

The 69 Eyes:

27 & Done

Cheyenna

Dead Girls Are Easy

Two Horns Up

Nauttikaa ja pärjäilkää!

Toni Jerrman

Kirjat – Peter Høeg: Sinun silmiesi kautta

HoegSinunSilmiesiWEB

Peter Høeg
Sinun silmiesi kautta
Gennem dine øjne
Suom. Sanna Manninen. Tammi

Kun Peterin ystävä, miltei hänen veljenään kasvanut Simon, yrittää itsemurhaa, Peter kuulee sairaanhoitajalta erikoisesta neuropsykologisesta tutkimusyksiköstä. Laitoksen tutkimusohjelma kehittää aivokuvannusmenetelmien ja graafisen projektion yhdistelmää, jonka avulla on mahdollista nähdä ja kokea traumatisoituneen koehenkilön tietoisuus.

Voisiko menetelmästä olla apua Simonille? Peter pääsee yksikön johtajan, Lisan puheille. Sattumoisin myös Lisa on hänen lapsuudenystävänsä – onnettomuuden takia hän ei kuitenkaan muista lapsuuttaan. Yhdessä ensin Peter ja Lisa, sitten kaikki kolme, ryhtyvät tarkastelemaan teknologian mahdollisuuksia päästä käsiksi tiedostamattomaan, unohtuneeseen, omaan ja toisen ihmisen kokemukseen.

Høeg kutoo kiehtovan, reaalifantastisen kudelman lapsuuden siteistä, traumoista ja muistoista. Miten ihminen havaitsee ja muistaa elämäänsä? Entä miten siitä muodostuu oman elämän kertomus, joka voi kahlita tai vapauttaa? Romaani etenee syvälle mielenfilosofian ja neurotieteiden kysymyksiin ja spekuloi ajatuksella, että ihmisen tietoisuus ei ole vain fyysiseen kehoon rajautuva emergentti ilmiö – vaan jotain, mikä on mahdollista jakaa toisen kanssa ja jolla voi myös muuttaa kaikille yhteistä todellisuutta.

Juonen edetessä romaanin Peter Høeg -niminen päähenkilö joutuu matkustamaan myös omaan tietoisuuteensa. Kumpi oikeastaan on illuusio, kokemus erillisyydestä vai tunne toisen ihmisen kohtaamisesta? Hahmojen lapsuus näyttäytyy toisaalta maagisena, toisaalta hyvin tunnistettavana kuvauksena siitä, miten lapsen mutkaton suhtautuminen tekee mahdottomasta mahdollista. Kaiken muun painavan tematiikan ohella on siis kyse myös aikuisuuden ja lapsuuden luonteesta, kuten Høegin romaaneissa usein.

Høegin kerronta on pakotonta, nykyhetken ja menneisyyden elementit on rytmitetty hyvin. Sanna Mannisen sujuvasti virtaava suomennos antaa lukijan uppoutua häiriöttä hahmojen maailmaan ja mielenmaisemaan kuin se heijastettaisiin kolmiulotteisena kuvana verkkokalvoille. Siinäpä samalla romaanin tärkeä metaviesti: kirjoittamisen ja kirjapainon teknologia avaa meille ovia toisen ihmisen tajunnasta – ja kulttuurisesta tajunnasta – kumpuaviin eläviin todellisuuksiin.

Siis hyviä uutisia ihmisyydestä ja tietoisuudesta kiinnostuneille lukijoille: ei tarvitse hankkia ketamiinia ja uusinta neurotekniikkaa päästäkseen syvälle tajunnan perimmäisten kysymysten ääreen. Voi vain avata esimerkiksi juuri tämän kirjan.

Kaisa Ranta

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 1/20.

Kolumni – Pääkirjoitus 1/20

TVkansi120artWEB

No olipas aikamoinen ruljanssi viime numeron postituksen kanssa.

Lehti saatiin Postin huomaan heti postilakon päätyttyä, ja ensimmäiset tilaajat saivat sen käsiinsä jo marraskuun puolella. Iso osa lehdistä saapui kuitenkin perille huomattavasti myöhemmin – joillekin se tuli vasta tammikuun lopussa. Ja joitain kappaleita hävisi kokonaan Postin uumeniin. Pahoittelemme asiaa maamme postilaitoksen puolesta.

Mutta nyt tämän numeron kimppuun. Lehden käynnistää Shimo Suntilan mestarillinen analyysi brittikirjailija Emma Newmanin tuotannosta. Monipuolisen kynäniekan toimenkuvaa täydentää haastattelu, jossa Newman paljastaa mm. kirjailijaelämää sävyttävät taloudelliset haasteet.

Numeron toinen mahtiponnistus on jo noin miljoonatta kertaa Tähtivaeltajan sivuilla nähtävä sarjakuvavuosikatsaus. Sen luettuasi tiedät kaiken tarvittavan tuoreista amerikkalaisista genresarjakuvista. Ja mikäs sen hienompaa.

Tarjolla on myös kotimaista kuvataidetta, kun Puupäähatulla palkitut sarjakuvamaakarit pistävät parastaan. Kristallialuksella seilaava Petri Hiltunen availee tajunnan ovia Kapteeni Hyperventilaattorimiehen uusimman seikkailun toisessa osassa. Kivi Larmola uppoaa puolestaan yhä syvemmälle Lev Termenin kiehtovaan elämään Kaikki liikkuu -tarinan kolmannessa jaksossa.

Universumi ei ole koskaan ollut näin kaunis!

Ja tämä on vasta alkua. Mainita voisi vielä vaikkapa pähkinänkuoreen suljetun Edmund Schluesselin hienon Trumpettifanfaari-novellin. Tai sen, että Harley Quinn riehuu nyt niin dvd-palstalla kuin elokuva-arvioissa – ja Takashi Miike joraa sekä Night Visions -raportissa että dvd-kattauksessa.

Pop! Pop! Pop!

Jäsenet saavat lehden välissä myös Helsingin Science Fiction Seuran alennuksiin oikeuttavan jäsenkortti vuodelle 2020.

”Viemme sinut avaruuden takaiseen avaruuteen! Pääset tutkimaan tuntematonta… kuudennen aistin mysteerien tuolla puolen… Pahimmat pelkosi kaivetaan esiin ja heitetään kimppuusi… Matkaa siis x-kertaa nopeammin kuin mielikuvituksesi… seitsemännelle planeetalle.”

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 1/20.

TV120sisallysWEB

Sarjakuvat – Guido Buzzelli: Trilogia

TrilogiaKansiWEB

Guido Buzzelli
Trilogia

Guido Buzzelli (1927–1992) lukeutuu saman ikäpolven italialaissarjakuvan mestareihin kuin vaikkapa Guido Crepax ja Hugo Pratt. Täällä kaukaisessa pohjolassa hän on kuitenkin jäänyt lähes tuntemattomaksi. Niinpä kolme huikeaa tarinaa sisältävän Trilogia-teoksen (Täysi Käsi) julkaiseminen suomeksi on todellinen kulttuuriteko. Alkujaan nämä sarjakuvat ovat ilmestyneet 1960- ja 1970-lukujen taitteen molemmin puolin.

Trilogia1WEB

Kurjien kapina on ilkikurisen räävitön mukaelma ikiaikaisesta aiheesta. Teos, jonka kuvissa ja sommitelmissa on vahvoja vaikutteita maalaus- ja piirrostaiteen klassikosta.

Sarjakuvan maailmassa rumat ja rujot kurjat raatavat kaivoksissa kauniiksi kutsutun yläluokan komennuksessa. Orjatyö ei kuitenkaan ylevöitä, joten rupiset kansalaiset ovat sisäisestikin aikamoisen rivoa sakkia. Järki ei päätä pakota myöskään kylpemisestä sekä yltäkylläisistä pidoista ja orgioista nautiskelevien kauniiden keskuudessa. Tyhjänpäiväistä runoa ihastellaan ja kutsutaan eeppiseksi, mystilliseksi ja suunnattoman sensuelliksi. Ja sotia saadaan aikaan riidasta, kenellä on komein kylpyallas.

Trilogia2WEB

Kurjien kapinassa Buzzelli ruoskii armotta ihmiskunnan pinnallisuutta, tyhmyyttä, ahneutta, väkivaltaisuutta ja laumasieluisuutta – yhteiskuntaluokkaan katsomatta. Fantasiahenkisen satiirin tiimellyksessä meno yltyy jatkuvasti päättömämmäksi, eikä yksikään hahmo selviä tykityksen keskeltä puhtain paperein.

Taiteilijan pessimistinen ja nihilistinen ihmiskuva on vahvasti esillä myös Labyrintit-tarinassa. Se kertoo itsekeskeisestä miehestä, joka vaeltaa suurtuhon jälkeisessä maailmassa. Vimmaisissa kuvissa päälle hyökyy ruumiita, raunioita ja kaatuneita mainostauluja – sekä ihmispäisiä koiria ja koirapäisiä ihmisiä. Tämän mielipuolisen karnevaalin keskelläkin päähenkilömme ensimmäinen ajatus on hänen autonsa, talonsa ja pankkitilinsä kohtalo.

Trilogia3WEB

Mustanpuhuvan friikkisirkuksen vastapainona toimii scifistinen Sfääri, jossa kaikki on puhtoista ja täydellistä. Mutta se, voiko tätä fyysistä ja psyykkistä terveyttä korostavaa yhteisöä kutsua utopiaksi – tai saavuttamisen arvoiseksi – onkin jo täysin toinen kysymys. Ainakaan tavallisen viallisella ihmisellä ei ole sinne mitään asiaa.

Labyrintit on kuin kuumehoureinen trippi mielettömyyden kaiken syöville turuille. Päälle vyöryvä höykytys, joka kuljettaa lukijan keskelle turmion balettia ja hullujen tiedemiesten hillittömiä ihmiskokeita. Absurdi ja toivoton sarjakuvahelmi.

Trilogia4WEB

Teoksen päättävä Zil Zelub on Shokki-tyylinen kertomus kehnosta sellonsoittajasta, joka herää eräänä aamuna kafkamaiseen tilanteeseen: hänen ruumiinsa osat, kuten kädet, jalat ja pää ovat alkaneet elää omaa, vartalosta irrallista elämäänsä. Väliin ne toki kiinnittyvät takaisin kehoon, mutta eivät välttämättä omille paikoilleen.

Etsiessään parannuskeinoa kiusalliseen vaivaansa Zil joutuu sekoitetuksi poliittiseen kaksintaisteluun, jossa kaikki keinot tuntuvat olevan sallittuja. Mutta tämä on vain yksi juonne tarinassa, jossa piirileikkiä käyvät Zilin painajaisunet, lapsuusmuistot ja sankarihaaveet. Koskaan unohtamatta kaupunkia riivaavia kalmanlemuisia muovilintuja.

Trilogia6WEB

Sarjakuvan voi nähdä myös vertauskuvallisena tarinana itseään epäonnistuneena pitävän taiteilijan henkisestä kujanjuoksusta. Raivosta ja turhautumisesta sekä tunteenpalon intohimoisesta ailahtelusta.

Kokonaisuutenaan Trilogia on uskomattoman hieno teos, joka on tulvillaan omintakeista taidetta ja vahvaa kerrontaa. Nyt eletään toivossa, että jatkossa Buzzellia saataisiin enemmänkin suomeksi.

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 1/20.

Trilogia5WEB

Uutiset – Tähtivaeltaja-palkinnon 2020 ehdokkaat julkistettu

TVPEhdokaskannet2020WEB

Tähtivaeltaja-palkinnon 2020 ehdokkaat julkistettu

Vuodesta 1986 lähtien jaetun Tähtivaeltaja-palkinnon tuorein ehdokaslista on julkistettu. Helsingin Science Fiction Seura ry:n luotsaama palkinto luovutetaan edellisvuoden parhaalle Suomessa ilmestyneelle tieteiskirjalle.

Vuoden 2019 tarjonnassa näkyi niin ajankohtaisia kuin ikiaikaisia teemoja, ja myös tieteiskirjallisuuden alalajien kirjo ilahdutti raatia. Hyviä kirjoja ilmestyi niin runsaasti, että ehdokaslistalle olisi helposti voinut nostaa tuplamäärän teoksia.

Lopulliselle ehdokaslistalle raati valitsi seuraavat kirjat:

Naomi Alderman: Voima (The Power, suom. Marianna Kurtto, Gummerus)
Dystopiatrilleri kääntää sukupuolten valtasuhteet päälaelleen, kun naisille kehittyy kyky antaa tappavia sähköiskuja. Teos peilaa viiltävästi aikamme tasa-arvokysymyksiä väittämättä kuitenkaan vallan väärinkäyttöä minkään tietyn sukupuolen piirteeksi.

Margaret Atwood: Testamentit (The Testaments, suom. Hilkka Pekkanen, Otava)
Gileadin uskonnolliseen sukupuolisortoon palaava romaani on valitettavan ajankohtainen puheenvuoro uuskonservativismin lisääntyessä. Samalla teos kuitenkin muistuttaa, että aina on niitä, jotka eivät alistu.

Agustina Bazterrica: Rotukarja (Cadáver exquisito, suom. Einari Aaltonen, Like)
Ravisteleva kuvaus yhteiskunnasta, jossa on siirrytty laajamittaiseen ihmissyöntiin. Romaani kommentoi painokkaasti teollista lihantuotantoa ja rahan vallan epäinhimillistävää vaikutusta.

Peter Høeg: Sinun silmiesi kautta (Gennem dine øjne, suom. Sanna Manninen, Tammi)
Aivokuvannusmenetelmät ja lapsuusystävien kokemukset avaavat tien mielenfilosofiseen pohdintaan. Soljuvan syvällinen lukuromaani esittää suuria kysymyksiä tajunnasta, persoonasta ja toisen ihmisen ymmärtämisestä.

Antti Salminen: Mir (Poesia)
Fragmentaarinen, romaanin rajoja rikkova teos vie villin lyyriselle matkalle sienten varjobiosfääriin. Mir nostaa lukijan eteen toiseuden, jossa ihminen on parhaimmillaankin vain vähäinen palvelija sienten ja kasvien ikiaikaisessa sodassa.

Tähtivaeltaja-palkinnon asiantuntijaraatiin kuuluvat toimittaja Hannu Blommila, päätoimittaja Toni Jerrman, kriitikko Elli Leppä ja suomentaja, kriitikko Kaisa Ranta. Voittaja julkistetaan huhti-toukokuussa.

Palkinnosta myös:
Wikipedia
Kirjavinkit

Tähtivaeltaja-palkinnon aiemmat voittajat:

Johannes Anyuru: He hukkuvat äitiensä kyyneliin (S&S, 2018)
Jani Saxell: Tuomiopäivän karavaani (WSOY, 2017)
Lauren Beukes: Zoo City – Eläinten valtakunta (Aula & co, 2016)
Margaret Atwood: Uusi maa (Otava, 2015)
Antti Salminen: Lomonosovin moottori (Poesia, 2014)
Peter Watts: Sokeanäkö (Gummerus, 2013)
Gene Wolfe: Kiduttajan varjo (Gummerus, 2012)
Hannu Rajaniemi: Kvanttivaras (Gummerus, 2011)
Maarit Verronen: Kirkkaan selkeää (Tammi, 2010)
Hal Duncan: Vellum (Like, 2009)
Cormac McCarthy: Tie (WSOY, 2008)
Richard Matheson: Olen Legenda (Vaskikirjat, 2007)
Stepan Chapman: Troikka (The Tree Club, 2006)
Risto Isomäki: Sarasvatin hiekkaa (Tammi, 2005)
M. John Harrison: Valo (Like, 2004)
J. G. Ballard: Super-Cannes (Like, 2003)
Ray Loriga: Tokio ei välitä meistä enää (Like, 2002)
Jonathan Lethem: Musiikkiuutisia (Loki-Kirjat, 2001)
Pasi Jääskeläinen: Missä junat kääntyvät (Portti-kirjat, 2000)
Will Self: Suuret apinat (Otava, 1999)
Stefano Benni: Baol (Loki-Kirjat, 1998)
Dan Simmons: Hyperion (Like, 1997)
Theodore Roszak: Flicker (Like, 1996)
Mary Rosenblum: Harhainvalta (Jalava, 1995)
Iain M. Banks: Pelaaja (Loki-Kirjat, 1994)
Simon Ings: Kuuma pää (Loki-Kirjat, 1993)
Philip K. Dick: Oraakkelin kirja (WSOY, 1992)
William Gibson: Neurovelho (WSOY, 1991)
Philip K. Dick: Hämärän vartija (Love Kirjat, 1990)
Brian Aldiss: Helliconia-trilogia (Kirjayhtymä, 1986–89)
Flann O’Brien: Kolmas konstaapeli (WSOY, 1988)
Greg Bear: Veren musiikkia (Karisto, 1987)
Joanna Russ: Naisten planeetta (Kirjayhtymä, 1986)
Cordwainer Smith: Planeetta nimeltä Shajol (WSOY, 1985)

Elokuvat – Color Out of Space

ColorOutOfSpaceJulisteWEB

Color Out of Space

”Länteen Arkhamista vuoret kohoavat villeinä ja siellä on laaksoja joiden syviin metsiin ei metsurin kirves ole kajonnut. Pimeissä kapeissa notkoissa puut kasvavat hämmästyttävän kieroiksi ja ohuet purot solisevat ikuisesti piilossa auringonvalolta.”

Tämänvuotisen Lux Helsinki -valotaidefestivaalin paras työ, muutaman minuutin mittainen The Colour Out of Space pohjautui H. P. Lovecraftin Väri avaruudesta -novelliin (1927, suom. 1991 kokoelmassa Nimetön kaupunki). Nyt samaisesta tarinasta on valmistunut myös tuore elokuvaversio. Hypnoottisen Color Out of Space -filmin on ohjannut pitkään kuvioista poissa pysytellyt mestarismies Richard ”Dust Devil” Stanley, ja sen pääosassa nähdään Nicolas Cage. Leffan tuottajanpallilla istuu samoja tahoja kuin Cagen tähdittämässä erinomaisessa Mandy-revittelyssä (Tähtivaeltaja 4/18).

ColorOutOfSpace1WEB

Gardnerien perhe asuu maatilalla Arkhamin metsäisellä syrjäseudulla. Nathan-isän (Cage) uusin älynväläys on alpakoiden kasvattaminen.

Arjessa riittää ongelmia, sillä Theresa-äitiä (Joely Richardson) vaivaa syöpä, Benny-teini (Brendan Meyer) pössyttelee pilveä ja Lavinia-tytär (Madeleine Arthur) leikkii goottinoitaa – sekä fanittaa suomalaista Babylon Whores -yhtyettä. Vain joukon nuorimmaisin, Jack-poika (Julian Hilliard), vaikuttaa ihan tyytyväiseltä oloonsa Sam-koiran seurassa.

ColorOutOfSpace3WEB

Eräänä yönä kaikki kuitenkin muuttuu. Vaikeasti määriteltävää violetinvaaleanpunaista väriä hehkuva meteoriitti iskeytyy keskelle perheen pihamaata. Erikoinen ilmiö työntää Gardnerien arjen hitaasti mutta varmasti raiteiltaan. Sähkölaitteet reistailevat, pihalle nousee outoja punaisia kukkia, Theresa pilkkoo porkkanan ohessa sormensa, Nathan saa selittämättömiä raivokohtauksia ja Jack juttelee kaivossa asuvan ystävänsä kanssa.

Lopulta tilanne ajautuu jo niin huikeaan pyöritykseen, että sitä eivät enää ymmärrä edes paikallinen hippivanhus (Tommy ”Cheech & Chong” Chong) tai Arkhamin vesivaroja tutkimaan saapunut nuori hydrologi (Elliot Knight).

ColorOutOfSpace2WEB

Color Out of Space on vahva näyttö siitä, että vuosikymmenten tauko ei ole tylsistyttänyt visionäärisen Stanleyn ohjaajankykyjä. Elokuva on taitavasti tehty, vaikka alkuun jännitysruuvia kiristetäänkin hieman verkkaiseen tahtiin – huumoriakaan unohtamatta. Mutta kun kuumeisen psykedeeliset kauhu- ja väritykitykset valtaavat kuva-alan, ollaan aidosti mielipuolisen Lovecraft-kokemuksen ytimessä. Tässä vaiheessa silmät nauliutuvat valkokankaalle ja aivosolut sinkoutuvat henkeäsalpaaviin sfääreihin.

Myös kaikki näyttelijät suoriutuvat hienosti rooleistaan. Erityismaininnan ansaitsee Cage, joka ottaa maksimaaliset tehot irti roolinsa vaatimasta hillittömästä hulluudesta.

Tämän elokuvan jälkeen et enää koskaan katso taivasta kuin ennen.

”Se oli vain väri avaruudesta – pelottava sanansaattaja äärettömyyden hahmottomista valtakunnista tuntemamme maailmankaikkeuden tuolta puolen.”

Toni Jerrman – 4 tähteä

Color Out of Space ensi-illassa 14.2.

ColorOutOfSpace4WEB