Uutiset – Tähtivaeltaja-palkinto 2019 jaettu

HeHukkuvat_suojakannet_vaal.indd

Tiivistelmä:

Tähtivaeltaja-palkinto ruotsalaiselle Johannes Anyurulle

Johannes Anyurun He hukkuvat äitiensä kyyneliin -romaani (S&S) on voittanut Tähtivaeltaja-palkinnon vuoden 2018 parhaana suomeksi julkaistuna tieteiskirjana.

Asiantuntijaraadin mukaan Anyurun lähitulevaisuuden Ruotsiin sijoittuva romaani on niin ajankohtainen, että suorastaan sattuu. Teos nostaa päivänvaloon vaikeita, ratkaisemattomia kysymyksiä osattomuudesta ja ulkopuolisuudesta. Se puhuu dystooppisin äänenpainoin yhteiskunnasta, jossa osa ihmisistä ei tule nähdyiksi.

Vaikka tarina sijoittuu Ruotsiin, se voisi yhtä hyvin tapahtua Suomessa. Samat poliittiset elementit, joista syrjintä ja erottelu rakentuvat, ovat kammottavan läsnä meilläkin. Romaanin keskeiset temaattiset kysymykset tulevat iholle ja pakottavat miettimään vastauksia omakohtaisella tasolla.

Johannes Anyuru on vuonna 1979 syntynyt ruotsalainen kirjailija ja runoilija, jolta on julkaistu kaksi runokokoelmaa ja kaksi romaania. Hänen isänsä on ugandalainen ja äitinsä ruotsalainen.

Helsingin Science Fiction Seura ry. on jakanut Tähtivaeltaja-palkintoa vuodesta 1986 lähtien.

Koko tiedote:

Tähtivaeltaja-palkinto 2019

Helsingin Science Fiction Seuran Tähtivaeltaja-palkinto
parhaasta vuonna 2018 suomeksi ilmestyneestä
science fiction -kirjasta annetaan S&S-kustantamon julkaisemalle
JOHANNES ANYURUN romaanille HE HUKKUVAT ÄITIENSÄ KYYNELIIN.
Teoksen on suomentanut Outi Menna.

Johannes Anyurun He hukkuvat äitiensä kyyneliin -romaani (De kommer att drunkna i sina mödrars tårar, 2017) on niin ajankohtainen, että suorastaan sattuu. Teos nostaa päivänvaloon vaikeita, ratkaisemattomia kysymyksiä osattomuudesta ja ulkopuolisuudesta. Se puhuu dystooppisin äänenpainoin yhteiskunnasta, jossa osa ihmisistä ei tule nähdyiksi – joita ei suostuta näkemään. Nämä kehityskulut johtavat vääjäämättä tragediaan.

Tarina sijoittuu lähitulevaisuuden Ruotsiin, mutta yhtä hyvin se voisi tapahtua Suomessa. Samat poliittiset elementit, joista syrjintä ja erottelu rakentuvat, ovat kammottavan läsnä ja lähellä päivittäin. Romaanin keskeiset temaattiset kysymykset tulevat iholle ja pakottavat miettimään vastauksia omakohtaisella tasolla: kuka päättää, keitä valtaväestön joukkoon lasketaan ja millä perusteilla? Ketkä ovat meitä ja ketkä muita?

Anyurun lohduttomassa tulevaisuudennäkymässä mikään ei riitä joukkoon kuulumiseen. Ei edes kielen ja kulttuurin omaksuminen tai maahan syntyminen. Lopulta syrjimisen synnyttämä vastarinta ratkeaa väkivallaksi.

Kahden tarinalinjan kautta kerrottu juoni johtaa rapistuneisiin lähiöihin, joihin maahanmuuttajataustaiset kansalaiset on pakkoasutettu erilleen muusta väestöstä. Etninen ja uskonnollinen profilointi rehottavat, ja lähiöissä asuvien on pakko allekirjoittaa sitova kansalaissopimus ja alistua ankeaan kulttuurikoulutukseen.

Nuori Nour kirjoittaa päiväkirjaa kestääkseen perheensä arkea, jota varjostavat kaiken muun lisäksi vanhempien mielenterveysongelmat ja lähipiirin uskonnollinen radikalisoituminen. Päähenkilön käyttämä rikas katuslangi alleviivaa vastakulttuurin muodostumista yhteiskunnan marginaalissa. Tarinalinjojen solmukohtana toimii terrori-isku sarjakuvakauppaan.

Dystopiat paljastavat kirjoitusajankohtansa kipupisteitä. Anuyrun romaani tarjoaa ravistelevan, omaäänisen näkökulman toiseuteen – erilaisen valotuksen siihen elämänmenoon, jonka luulemme tuntevamme. Monisyinen ja pervasiivinen syrjimisen koneisto murentaa sen yhteisen pohjan, jonka turvin ihmiset voivat ymmärtää toisiaan.

Tähtivaeltaja-palkinnon asiantuntijaraatiin kuuluivat:

Kriitikko Hannu Blommila, päätoimittaja Toni Jerrman, kriitikko Elli Leppä ja kääntäjä, kriitikko Kaisa Ranta.

Palkinnosta myös:
Wikipedia
Kirjavinkit

Tähtivaeltaja-palkinnon aiemmat voittajat:

Jani Saxell: Tuomiopäivän karavaani (WSOY, 2017)
Lauren Beukes: Zoo City – Eläinten valtakunta (Aula & Co, 2016)
Margaret Atwood: Uusi maa (Otava, 2015)
Antti Salminen: Lomonosovin moottori (Poesia, 2014)
Peter Watts: Sokeanäkö (Gummerus, 2013)
Gene Wolfe: Kiduttajan varjo (Gummerus, 2012)
Hannu Rajaniemi: Kvanttivaras (Gummerus, 2011)
Maarit Verronen: Kirkkaan selkeää (Tammi, 2010)
Hal Duncan: Vellum (Like, 2009)
Cormac McCarthy: Tie (WSOY, 2008)
Richard Matheson: Olen legenda (Vaskikirjat, 2007)
Stepan Chapman: Troikka (The Tree Club, 2006)
Risto Isomäki: Sarasvatin hiekkaa (Tammi, 2005)
M. John Harrison: Valo (Like, 2004)
J. G. Ballard: Super-Cannes (Like, 2003)
Ray Loriga: Tokio ei välitä meistä enää (Like, 2002)
Jonathan Lethem: Musiikkiuutisia (Loki-Kirjat, 2001)
Pasi Jääskeläinen: Missä junat kääntyvät (Portti-kirjat, 2000)
Will Self: Suuret apinat (Otava, 1999)
Stefano Benni: Baol (Loki-Kirjat, 1998)
Dan Simmons: Hyperion (Like, 1997)
Theodore Roszak: Flicker (Like, 1996)
Mary Rosenblum: Harhainvalta (Jalava, 1995)
Iain M. Banks: Pelaaja (Loki-Kirjat, 1994)
Simon Ings: Kuuma pää (Loki-Kirjat, 1993)
Philip K. Dick: Oraakkelin kirja (WSOY, 1992)
William Gibson: Neurovelho (WSOY, 1991)
Philip K. Dick: Hämärän vartija (Love Kirjat, 1990)
Brian Aldiss: Helliconia-trilogia (Kirjayhtymä, 1986–89)
Flann O’Brien: Kolmas konstaapeli (WSOY, 1988)
Greg Bear: Veren musiikkia (Karisto, 1987)
Joanna Russ: Naisten planeetta (Kirjayhtymä, 1986)
Cordwainer Smith: Planeetta nimeltä Shajol (WSOY, 1985)

Kirjat – Liu Cixin: Kolmen kappaleen probleema

LiuCixinKansiWEB

Liu Cixin
Kolmen kappaleen probleema
Santi
Suom. Rauno Sainio. Aula & Co

Kiinalaiskirjailija Liu Cixinin Kolmen kappaleen probleema on ensimmäinen – ja tähän mennessä ainoa – käännöskirja, joka on voittanut Hugo-palkinnon vuoden parhaana scifi- tai fantasiaromaanina. Teoksen saaminen suomeksi vain joitain vuosia myöhemmin on todellinen kulttuuriteko. Varsinkin kun romaani on käännetty taiten suoraan kiinasta, eikä minkään välikielen kautta.

Kuten kirjan nimestäkin voi päätellä, tarinan keskiössä on fysiikasta tuttu kysymys kolmen toisiinsa vaikuttavan kappaleen liikeratojen laskemisesta. Aihetta on tutkittu jo satojen vuosien ajan, eikä matemaattinen analyysi ole tuonut ongelmaan vieläkään lopullista vastausta.

Tätä ydinkysymystä romaani lähestyy monesta eri suunnasta.

Ye Wenjie on nuori astrofyysikko, joka joutuu kokemaan liian läheltä Kiinan 1960-luvun lopun kulttuurivallankumouksen. Kaiken sen hulluuden, jossa nuoret punakaartilaiset lahtaavat ideologisessa vimmassaan kansakunnan oppineiston. Aidon tieteen sijaan heille kelpaa vain ”tiede”, jota ohjaa virheetön marxilainen filosofia. Niinpä romukoppaan saavat kulttuurieliitin ohessa lentää sellaiset taantumukselliset hapatukset kuin suhteellisuusteoria, kvanttimekaniikka ja alkuräjähdysteoria.

Kovien kokemusten jälkeen Ye Wenjie päätyy töihin Punainen rannikko -nimellä tunnettuun salaiseen tutkimuskeskukseen. Sen kiehtovia mysteerejä kirja raottaa hitunen kerrallaan.

Vuonna 2007 tieteellinen ajattelu on jälleen pulassa. Hiukkaskiihdyttimistä saadut koetulokset heittävät häränpyllyä ja tuntuvat osoittavat, ettei kaikkialla päteviä fysiikan lakeja ole olemassakaan. Fysiikan kuolema ajaa monet teorioille ja tutkimuksille elämänsä uhranneet fyysikot itsemurhiin. Samaan aikaan moni muukin tieteenhaara kärsii ankarista vastoinkäymisistä. Tieteen ja kehityksen aika näyttää olevan lopullisesti ohi.

Näitä tapahtumia yritetään selvittää kansainvälisessä Sotakomentokeskuksessa. Vaaniiko kaiken taustalla jokin näkymätön vihollinen, joka yrittää tarkoituksellisesti tuhota ihmiskunnan sivilisaation, vai mistä on kyse?

Soppaan joutuu sekoitetuksi nanomateriaaleja tutkiva professori Wang Miao. Mitä syvemmälle hän etenee arvoitusten ytimeen, sen ihmeellisimmiksi asiat muuttuvat. Lopulta hän kohtaa ilmiöitä, jotka vaikuttavat silkalta taikuudelta.

Juonihaaroista pään räjäyttävin sijoittuu Three Body -virtuaalipelin mielikuvituksellisiin uumeniin. Siinä eletään maailmassa, joka kärsii täysin satunnaisista Kaaoksen ja Tasapainon ajoista. Kaaosaikaan asukkaita riivaa tappava kylmyys tai kuumuus, ja yhteiskunta voi kehittyä vain tasapainon vuosina – jotka usein päättyvät täydelliseen tuhoon. Niinpä planeetan sivilisaatio on kerta toisensa jälkeen joutunut aloittamaan kaiken alusta.

Pelaajan tehtävänä on selvittää, kuinka aikojen vaihtelua ja hämmästyttävästi käyttäytyvän auringon liikkeitä voisi ennustaa.

Eri tasoille kohoavien yhteiskuntien ohessa pelijaksot avaavat tieteen historiaa. Monet pelihahmot on poimittu ihmiskunnan keskeisten tiedehenkilöiden parista – ja kulttuurit niin idästä kuin lännestäkin.

Kaikki nämä juonilinjat kaartuvat lopulta kauniisti yhteen. Sen myötä Cixin avaa lukijan eteen kosmisen vision, jonka suuruus ei lakkaa hämmästyttämästä. Tältä osin romaani edustaakin modernia hardcore-scifiä parhaimmillaan.

Kirjasta löytyy rutkasti monipuolista tiedesisältöä, jota kansantajuistetaan oivaltavien mielikuvien avulla ja joka osoittaa, kuinka tärkeää perustutkimus on koko ihmiskunnan kannalta. Väliin näkymät ovat suuruudenhulluudessaan huikeita. Hyvänä esimerkkinä tästä käy protonin muuntaminen superälykkääksi tietokoneeksi – levittämällä sen rakenne kahteen ulottuvuuteen!

Aivan kaikista hc-scifin helmasynneistä kirjailija ei ole kuitenkaan päässyt. Teoksen ihmiskuvaus on yritteliästä, mutta silti yksioikoista ja väliin jopa karikatyyrimäistä. Myös useiden hahmojen naiivi usko messiaaniseen pelastajaan vaikuttaa kovin perusteettomalta. Lisäksi muuten hyvin kulkevan kerronnan sujuvuutta häiritsevät massiiviset infodumppaukset.

Nämä ovat kuitenkin pieniä ongelmia verrattuna romaanin henkeäsalpaavaan kokonaisuuteen, joka vetoaa varmasti kaikkiin kovan tieteiskirjallisuuden ystäviin. Samalla teos latoo madonluvut ihmiskunnan ahneudelle, piittaamattomuudelle ja julmuudelle – rajattomalle ja parantumattomalle kyvyllemme tehdä pahaa niin luonnolle kuin toisillemmekin.

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 1/19.

Muistoja planeetta Maasta -trilogian seuraava osa, Synkkä metsä, ilmestyy suomeksi syyskuussa.

Podcastit – Tähtivaeltaja-podcast: Pääsiäisspecial: Haudan partaalta kuuluu naurua!

Voihan Stendec! Tähtivaeltaja-studiossa tapahtui vallankaappaus, kun radioaaltojen jättiläinen ja kaikentietäjä Hannu ”Hauta” Blommila tuli ja otti ohjat käsiinsä. Luvassa erinomaisia kirja- ja musiikkitärppejä, pohdintoja sarjauutuuksista, kirjankustantamisesta ja tietenkin myös sokeita suosituksia! Nyt mennään vauhdilla, tätä romppausta et halua jättää väliin. Studiossa Haudan armoilla herrat Jukka Halme ja Aleksi Kuutio.

 

Kolumni – Pääkirjoitus 1/19

tv_1_19_kansiWEB1

Suurin osa maailman ihmisistä tuntuu elävän valetodellisuuksissa.

On itsestäänselvää, että yksinvaltiaiden tai uskontojen hallitsemissa maissa kansalaisten kuva todellisuudesta on väännetty tarkoituksellisesti kieroon – lukuisia suurvaltoja myöten. Mutta nyt ilmiö on valunut myös valtioihin, joissa maallinen demokratia on aiemmin ollut voimissaan. Euroopasta löytyy jo useita maita, joissa mediakenttä on otettu hallitusten valvontaan – palvelemaan vapaan tiedonvälityksen sijaan vallanpitäjien mielihaluja.

Yhdysvalloissa yli puolet ihmisistä tuntuu uskovan poliittisesti ja uskonnollisesti tarkoitushakuiseen propagandaan. Jopa Suomeen on syntynyt laajoja kansalaispiirejä, jotka kyseenalaistavat reaalimediat ja muodostavat maailmankuvansa populistien puppupuheiden pohjalta.

Tilanne on äärimmäisen huolestuttava, eikä trendille näy loppua. Tätä kehitystä seuratessa ei voi kuin ihmetellä ihmisten kykyä kiistää todellisuus.

Toisaalta tarve uskoa valheita ja epätotuuksia saattaa olla ihmislajin sisäsyntyinen piirre. Historia kun ei paljon muusta kerrokaan. Hyviä esimerkkejä tästä löytyy myös Pekka Mannisen Joris-Karl Huysmans -artikkelin kakkososasta. Siinä pureudutaan aikoinaan hyvinkin suosittujen salatieteiden maagisiin maailmoihin.

Kuten Manninen kirjoittaa: ”Seuraavat tapahtumat venyttävät tuntemamme tieteellisesti selitettävissä olevan todellisuuden rajoja halkeamispisteidensä yli, mutta on pakko myöntää, että kokijoidensa mielestä ne olivat tosia.”

Manninen on muutenkin numeron työnsankari, sillä häneltä nähdään Huysmans-artikkelin ohessa Teräslilja-sarjakuva. Episodi kommentoi syväluotaavasti ajankohtaista keskustelua ”Maailmankaupungin” terveydenhuollon tilasta.

Massiiviseksi ponnistukseksi sopii laskea myös 22-sivuinen Sarjakuvavuosi-artikkeli. Sen luettuasi tiedät kaiken, mitä vuoden 2018 jenkkisarjiksista tarvitsee ylipäätään tietää.

Numeron muuna sisältönä on mm. runsaasti kirja- ja elokuva-arvosteluja.

Tässä yhteydessä haluan vielä kiittää mainiosti onnistuneen Tähtivaeltaja-päivän esiintyjiä, pääjärjestäjiä sekä tukijoita. Kukituksen ansaitsevat mm. Dave Hutchinson, Johanna Sinisalo, Jani Saxell, Tiina Raevaara, Marko Hautala, Magdalena Hai, J. Pekka Mäkelä, Kaisa Ranta, Jukka Laajarinne, Sari Polvinen, Petri Hiltunen ja Aleksi Kuutio. Plus Maa ja ilma ry. sekä kaikki Helsingin SF Seuran hallituksen jäsenet, jotka ahkeroivat tapahtuman kasaan.

Ja jottei totuus unohtuisi, omat kiitoksensa ansaitsevat myös Tähtivaeltaja-lehden lukuisat avustajat. Ilman teidän huimaa panostanne ei lehteä olisi edes olemassa. Syvä kiitos ja kumarrus.

Fandom rulaa!

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 1/19.

Teraslilja1WEB

Sarjisvuosi14WEB

Sarjakuvat – Saladin Ahmed & Sami Kivelä: Abbott

AbbottKansiWEB

Saladin Ahmed & Sami Kivelä:
Abbott

”Olen ollut töissä etelässä. Joten tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun valkoiseen viittaan ja maskiin pukeutunut mies käy kimppuuni. Se ei kuitenkaan estä minua tekemästä työtäni.”

Viime vuosina yhä useampi suomalaistaiteilija on iskenyt itsensä läpi myös englanninkielisillä markkinoilla – joko omilla käännössarjakuvillaan tai piirtämällä suoraan jenkkijulkaisuihin. Jälkimmäisistä tekijöistä hyvä esimerkki on Sami Kivelä, jonka viime vuoden tuotoksiin lukeutuu Saladin ”Black Bolt” Ahmedin käsikirjoittama ja Boom!-firman julkaisema Abbott.

Abbott2WEB

Vuoden 1972 Detroitiin sijoittuva minisarja kertoo tinkimättömästä journalistista, Elena Abbottista. Rasististen ristiriitojen repimässä kaupungissa mustan lehtinaisen osa ei ole ruusuinen – varsinkaan, koska hän on kirjoittanut paljon huomiota saaneen artikkelin poliisin afroamerikkalaisiin kohdistamista väkivaltaisuuksista. Abbottista haluavat eroon niin lainvalvojat kuin lehden omistajatkin. Tukea naiselle tarjoavat vain oma yhteisö ja poliisina toimiva ex-aviomies.

Lisäongelmia Abbottin arkeen tuovat omalaatuiset murhat. Kaupungin kaduilta löytyy useita ruumiinpuolikkaita, joiden yllä nainen näkee pahaenteisiä varjo-olentoja. Ne johtavat hänet keskelle valon ja pimeyden voimien välistä mittelöä, jossa panoksena on koko maailman kohtalo.

Abbott3WEB

Abbott on onnistunut analyysi 1970-luvun alun kireästä ilmapiiristä, ajasta, jolloin valkoisten viha ja halveksunta afroamerikkalaisia kohtaan näkyi yhteiskunnan joka tasolla. Tämän oheen käsissä on myös oivallinen kauhukertomus sekä hyvä kuvaus tutkivan journalismin lähes yksityisetsivämäisistä ulottuvuuksista. Kivelän hieno piirrosjälki korostaa entisestään teoksen ajankuvaa.

Nyt jäämme mielenkiinnolla odottamaan Kivelän seuraavaa aluevaltausta!

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 1/19.

Abbott on tällä hetkellä ehdolla Hugo-palkinnolle vuoden 2018 parhaana tieteis- tai fantasiasarjakuvana!

Abbott1WEB

Sarjakuvat – Mikki ja hukkunut meri

MikkiJaHukkunutMeri3WEB

Mikki ja hukkunut meri

Disney-sarjakuvien faneja on viime aikoina hellitty useillakin Ranskassa tuotetuilla Mikki-albumeilla. Näissä julkaisuissa nimekkäät tekijät ovat päässeet leikkimään vapaasti Disney-hahmoilla. Lopputulokset – eli albumit Mikin hulluimmat seikkailut, Zombi-sumppi ja Huimapää Mikki – ovat olleet mitä mainioimpia.

Nyt settiä jatkaa Denis-Pierre Filippin kirjoittama ja Silvio Cambonin taiteilema Mikki ja hukkunut meri (Sanoma). Visuaalisesti huikaiseva teos on vieläpä ehtaa scifiä.

MikkiJaHukkunutMeri1WEB

Suursodan jälkeisessä maailmassa korallipohjainen polttoaine, koralliini, on arvossaan. Juuri tätä ainetta Mikki, Minni ja Hessu etsivät Uralvuorten jäätiköiden uumenissa makaavasta rahtialuksen hylystä. Saaliin perässä on kuitenkin myös valtavalla ilmalaivallaan paikalle saapuva Musta Pekka. Kumpi vetää kamppailussa pidemmän korren?

Myöhemmin Mikki sukeltaa aistiohjatun sukelluspuvun avulla Merenneitojen syvänteeseen ja kohtaa kuuluisan tohtori Ykskorvan. Lopulta jopa tuntemamme todellisuus heittää volttia ja kuljettaa sankarimme maailmaan, jossa meret ovat nousseet taivaalle.

MikkiJaHukkunutMeri2WEB

Tieteisseikkailuna Mikki ja hukkunut meri on vallan vänkää, osin jopa steampunk-henkistä menoa. Tähtiluokkaan kokonaisuuden kohottaa kuitenkin Cambonin fantastisen maalauksellinen taide. Näin yksityiskohtaisia ja mielikuvitusta kutkuttavia mahtivisioita ei tule eteen ihan joka päivä – saati edes joka vuosikymmen! Teos aivan tulvii henkeäsalpaavia kuvia, joista lähes jokainen kelpaisi sellaisenaan seinän kokoiseksi tauluksi.

Mikki ja hukkunut meri on ilman epäilyksen häivää yksi viime vuosien komeimmista sarjakuva-albumeista.

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 1/19.

PS. Seuraavana tässä sarjassa piti olla vuorossa Lewis Trondheimin ja Nicolas Keramidasin Aku Ankka – Onnellisimmat seikkailut -teos. Se ehdittiin jopa painaa ennen kuin suurin osa painoksesta meni epähuomiossa mankeliin.

Lisää tästä absurdista käänteestä voi lukea vaikkapa Kvaakista:

Kvaak-keskustelu aiheesta

MikkiJaHukkunutMeri4WEB

Elokuvat – Us

UsJulisteWEB

Us

Näyttelijänä ja käsikirjoittajana uransa aloittanut Jordan Peele nousi kauhuohjaajien kärkikaartiin rasisminvastaisella Get Out -esikoisellaan (2017). Niinpä hänen seuraavaa elokuvaansa on odotettu kuin kuuta nousevaa. Nyt teattereihin saatu Us myös lunastaa kaikki toiveet. Tarjolla on omaperäisen tehokasta ja yllättävää kauhukuvastoa, jossa pääosanäyttelijät pääsevät loistamaan.

Parhaiten Peelen filmi toimii, jos siitä ei tiedä ennalta mitään. Niinpä tämäkin arvostelu kannattaa jättää lukematta, mikäli on lähiaikoina suuntaamassa kohti elokuvateatteria.

Us3WEB

Adelaide (Lupita Nyong’o) on onnellisesti naimisissa Gaben (Winston Duke) kanssa. Pariskunnalla on kaksi lasta, Zora (Shahadi Wright Joseph) ja Jason (Evan Alex). Naista vaivaavat kuitenkin lapsuuden kauhukokemuksen synnyttämät pelkotilat. Tuolloin hän kohtasi Santa Cruzin rantahuvipuiston autiossa peililabyrintissa oman vääristyneen kuvajaisensa.

Muistot nousevat vahvasti pintaan, kun perhe saapuu lomailemaan Santa Cruziin. Adelaiden kammoa kasvattavat entisestään oudot ilmiöt ja selittämättömät yhteensattumat.

Lopullisesti perhe uppoaa altaan syvään päähän, kun heidän lomamökkiinsä tunkeutuu punaisiin haalareihin sonnustautunut, eläimellisesti käyttäytyvä varjonelikko – terävät sakset aseinaan.

Us1WEB

Tästä käynnistyy pirullinen selviytymistaistelu, joka on ladattu täyteen huikeita ideoita, yllättäviä käänteitä ja tarkasti mietittyjä kuvia. Kauhusta, väkivallasta ja mustasta huumorista nyt puhumattakaan. Tapahtumien taustaselitys lentää lopulta niin hurjiin sfääreihin, että harvalla elokuvantekijällä olisi moiseen pokkaa. Peele pitää kuitenkin katsojan tiukassa kuristusotteessaan myös silloin, kun hän kurottaa loogisen järjen tuolle puolen. Ja se jos mikä on klassikon merkki.

Lukuisia huikeita hahmoja ja mieleenpainuvia kohtauksia sisältävä Us on lopullinen todiste Peelen nerokkuudesta. Vähintään yhtä kovat kehut ansaitsee Nyong’o, jonka supervahvaa roolisuoritusta ei voi kuin hämmästellä.

Jos katsot tänä vuonna vain yhden kauhuleffan, pidä huoli, että se on Us.

Toni Jerrman

Us2WEB