Year: 2018

Kolumni – Pääkirjoitus 2/18

tonitahtivaeltaja Kolumni, Yleinen , , , , , , , ,

Adobe Photoshop PDF

Trump, Putin, Erdoğan. Unkari, Puola, Pohjois-Korea. Facebook, Google, Amazon. Pahuus leviää maailmalla kuin rutto. Osalla pahuuden ilmentymistä on aseinaan sensuuri, valvonta, uhkailu tai aivopesu. Toisilla kiristys, väkivalta ja järjenvastaiset valheet.

Samaan aikaan yksilönvapaudet kaventuvat hälyttävää vauhtia. Demokratiat taantuvat, äärioikeisto nousee. Terrorismi ja uskonnollinen fundamentalismi kasvattavat suosiotaan. Julkea vihapuhe, sosiaalista mediaa riivaava lynkkausmentaliteetti, kansalaisten kyykyttäminen ja terveysfasismi valtaavat alaa. Valemedia jyrää riippumattoman tiedonvälityksen ja järjen äänet alleen.

Netissä vapaus on jo vuosikaudet ollut silkkaa harhaa. Lukemattomat urkintafirmat tietävät mielihaluistamme, kulkureiteistämme ja seksuaalisesta suuntautumisestamme enemmän kuin me itse – ja myyvät tiedot parhaiten tarjoavalle.

Niinpä ei ole ihme, että dystopiat ovat hallinneet nuorten tieteiskirjallisuutta jo pitkään. Viime vuosina kehitys on heijastunut vahvasti myös aikuisten kirjallisuuteen. Trendistä löytyy esimerkkejä tämän Tähtivaeltajan kirja-arvosteluista.

Tulevaisuuden mahdollisia kehityssuuntia käsitellään myös Ville Lähteen kirjoittamassa Ken MacLeod -analyysissä, Kimmo Lehtosen Kutzpah-palstalla sekä Jari Olavi Hiltusen Dostojevski-artikkelissa.

MacLeodin vastikään valmistuneessa The Corporation Wars -trilogiassa kaksi äärimmäistä ideologiaa taistelee maailmanvallasta. Molemmilla on oma visionsa siitä, millainen on ainoa oikea tapa elää. Ja tämän kädenväännön he vievät aina kaukaiseen avaruuteen asti.

Kutzpah esittelee puolestaan tuoreita kirjoja, joissa visioidaan erilaisia tulevaisuuden yhteiskuntamalleja. Osa niistä taipuu utopian suuntaan, toiset taas muistuttavat enemmän dystopioita.

Dostojevski on eittämättä venäläisen kirjallisuuden suurnimi. Harvemmin muistetaan kuitenkaan mainita, että hänen tuotantoonsa lukeutuu myös useita spefi-tekstejä. Niitä sävyttää usko ihmiskunnan parempaan tulevaisuuteen.

Numeron muusta sisällöstä mainittakoon Alastair Reynoldsin vinkeä Kuusitoista kysymystä Kamala Chatterjeelle -novelli sekä artikkeli Neil Gaimanin American Gods -romaanin saamista uusista muodoista.

Esiin noston ansaitsee myös Liu Cixinin Ihmiselämä-novelli, jonka Rauno Sainio on kääntänyt suoraan kiinasta. Cixin on juuri nyt siinäkin mielessä ajankohtainen, että hänen Hugo-palkittu Kolmen kappaleen probleema -romaaninsa ilmestyy syksyllä suomeksi.

Kaiken tämän ohessa tarjolla on Napalmia, Night Visionsia, keinomaailmoja sekä rutkasti kirja-, sarjakuva- ja elokuva-arvosteluja.

Sitten ei muuta kuin lukemaan ja kuuntelemaan!

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 2/18.

Kirjat – Katja Törmänen: Karhun morsian

tonitahtivaeltaja Kirja-arvostelut, Yleinen , , , , ,

Tormanen-KarhunMorsianWEB

Katja Törmänen
Karhun morsian
Like

Karhun morsian on pohjoismaiseen rautakauteen sijoittuva kasvukertomus, joka taiteilee fantasian ja historiallisen realismin välimaastossa. Tapahtumat sijoittuvat kahteen naapurikylään, joiden asukkaiden elämät kietoutuvat toisiinsa syvemmin kuin pelkkä vierekkäinen sijainti antaa ymmärtää. Kylät erottaa toisistaan syvä kuilu, joka paitsi estää asukkaiden kanssakäymisen, myös symboloi tapa- ja uskomuskulttuurien eroja.

Suolakarin Freydis ja Surmankylän Aslaug ovat nuoria naisia, joita odottaa ennalta määrätty kohtalo. Freydis on kylän suojelushengelle, Karhulle, luvattu morsian, jonka hengenmenon määrää se, milloin hän synnyttää ensimmäisen lapsensa. Aslaug puolestaan aiotaan naittaa kylän päällikölle, kiivaalle ja epävakaalle miehelle, joka on mukiloinut kuoliaaksi jo useammankin naisen.

Ajan tavan mukaan yhteisöjen sukupuoliroolitus on jyrkkä ja naisen osa aina miehelle ja suvulle alisteinen. Päähenkilöt ottavat kuitenkin valtaa itselleen ja tekevät päätöksiä niissä kehyksissä, joissa se on heille mahdollista.

Ilahduttavasti kerronnassa ei tyydytä pelkästään toisintamaan historiallisia roolituksia, vaan naisille annetaan aitoa toimijuutta. Freydisin ja Aslaugin elämän tärkeimmät ratkaisut eivät koske heidän suhdettaan miehiin vaan kyliä hallitsevaan karhujumaluuteen. Myös merkittävimmät päähenkilöiden neuvonantajat ovat naisia.

Kirjan ajankuva ja miljöö ovat ehjiä ja eläviä. Kylät elävät vuodenaikojen sanelemassa rytmissä, jota tahdittavat myös miesväen pitkät poissaolot merillä ryöstelemässä tai kauppaa käymässä. Elannon turvattomuus ja ihmisten pyrkimykset vaikuttaa asioiden kulkuun rituaalien ja loitsujen kautta ovat oleellinen osa päähenkilöiden arkea. Kilpailevia jumaluuksia on useita, ja yhden palvominen voi merkitä toisen suututtamista. Onko taikamenoilla objektiivisessa mielessä vaikutusta, ei ole väliä, koska ne ovat päähenkilöille tosia ja merkityksellisiä.

Pientä miinusta pitää antaa henkilöhahmoista: päähenkilöt muistuttavat liiaksi toisiaan, eikä heidän tarinoissaan ole erityistä omintakeisuutta. Vaihtelevien aikatasojen ja näkyjen käyttö tarinallisina elementteinä tuo puolestaan juonenkulkuun paikoin turhaa sekavuutta.

Kantaviksi teemoiksi nousevat toisaalta kohtalo, toisaalta yhteisöön kuuluminen: sen edestä toimiminen, jopa uhrautuminen. Mikä kaikki kiinnittää yksilön osaksi kokonaisuutta ja millaisen hinnan joutuu maksamaan, jos haluaa irrottautua muista? Tuttujen polkujen ulkopuolella, suvustaan lähteneenä, ihminen on varsinkin muinaisaikoina ollut orpo ja kaikille vaaroille altis. Rooli kylän puolesta annettavana uhrina voi olla paitsi raskas, myös keskeinen osa identiteettiä. Jos se otetaan pois, mitä jää jäljelle? Näiden kysymysten ympärille sekä Freydisin että Aslaugin kertomukset kiertyvät seuraten toisiaan varjokuvan lailla.

Elli Leppä

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 2/18.

Sarjakuvat – Tuomas Myllylä: Pakanat

tonitahtivaeltaja Sarjakuva-arvostelut, Yleinen , , , , ,

PakanatKansiWEB

Tuomas Myllylä:
Pakanat

”Minä vannon ikuista kostoa ja vihaa Launiaisten Liedolle, birkalaiselle Louhelle ja Ivarr Korpille. Veri on välillämme, kunnes poltan heidän talonsa, ryöstän naisensa ja juon heidän verensä. Kuule, Ukko, sanani!”

Tuomas Myllylän yli puoli vuosikymmentä työstämä Pakanat-sarjakuva on vihdoin valmistunut. Koko suurteos on nyt luettavissa yhtenä Musta Ritari -kustantamon julkaisemana 332-sivuisena tiiliskivenä.

Elämä 900-luvun Suomessa ei ole ruusuilla tanssimista. Ankarat talvet kurittavat, työ on raskasta, lapsikuolleisuus yleistä ja elinikä lyhyt. Sukujen ympärille rakentuneet heimoyhteisöt käyvät keskenään kauppaa, mutta myös sotivat parhaista apajista – mikä johtaa loputtomiin kostonkierteisiin.

 

Pakanat2WEB

Tarinan alussa Hyypiän suvun miehet polttavat Halikonhovin ja tappavat Halikon suvun jäsenet. Henkiin jää vain nuori Ari, joka myydään orjaksi itäisille maille. Kymmenen vuotta myöhemmin Ari Halikko palaa uskollisten soturien kera ja ryhtyy toteuttamaan omaa verikostoaan.

Kaukaisilla mailla legendaariseksi miekkamieheksi kasvanut Ari kiehuu pyhää vihaa ja lunastaa verellä paikkansa suomenniemen mahtisukujen keskuudessa. Samalla horjuu kuningas Väinämöisen ylläpitämä hauras rauha. Idän tuottoisille kauppareiteille riittää ottajia Ruotsin ja Tanskan suunnasta, eikä eripuraisilta suomalaisilta löydy tarpeeksi yhteishenkeä heidän pysäyttämiseensä. Niinpä ruumiskasat kasvavat ja rannikkokylä toisensa jälkeen leimahtaa liekkeihin.

Kalevalalaista nimistöä tulviva Pakanat maalaa hurmeista kuvaa maasta, jossa kirveeseen tartutaan pienimmästäkin syystä. Jossa sukukunnat juonittelevat toisiaan vastaan ja mahti asuu miekanvarressa. Jossa saatavat maksatetaan verellä.

Pakanat5WEB

Myllylän sarjakuva ei ole kuitenkaan silkkaa kuoleman balettia. Henkilöiden kehittelyyn ja heidän keskinäisiin suhteisiinsa panostetaan. Ajankuvan luomisessa nähdään vaivaa, eikä tapahtumien poliittisia ulottuvuuksiakaan sivuuteta.

Fantastisempaa puolta tarinassa edustavat vanhojen jumalten palvonta, noitatietäjät ja alisessa maailmassa vierailut. Kovin miehisestä todellisuudesta nousee esiin myös useita voimakkaita naishahmoja.

Vahvalla mustavalkografiikalla kuvitettu Pakanat on suuria tunteita soitteleva tarinamammutti, joka kuuluu itse kunkin kirjahyllyyn kunniapaikalle.

Pakanat1WEB

Mutta ihan ilman risuja ei selvitä. Neljästä ”kirjasta” koostuvan kokonaisuuden kakkososio on painettu niin pienillä marginaaleilla, että osa ruuduista uppoaa ikävästi liimasidonnan uumeniin. Ja vaikka piirros muuttuu hieman episodi episodilta, niin päätösjakso eroaa muusta tyylistä niin rajusti, että se rikkoo jo tunnelmaa. Muutenkin viimeinen osuus juoksee tarinan loppuun hitusen hätäisesti.

Mutta mitäs me pienistä, kun miekat laulavat veristä balladiaan ja teksti soi vakuuttavan jylhästi. Kyllä tällä pitäisi vähintään yksi Sarjakuva-Finlandia irrota!

”Siellä he kuolivat kaikki… Selim, hiljainen soturi, joka seurasi herraansa maailman ääriin… Erik Kilpikoura, idäntien varjaagi ja Ari Halikon lähin asetoveri… Hämeen ja Suomenmaan parhaimmat rinta rinnan ja kourat toistensa kurkuissa…”

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 2/18.

Pakanat4WEB

Podcastit – Tähtivaeltaja-podcast, osa 5

tonitahtivaeltaja Podcastit, Yleinen , , , , ,

Voihan Kuun kääntöpuoli ja mustunut muuntohiili! Tähtivaeltaja-podcastissa on äänessä uunituore Tähtivaeltaja-palkinnon voittaja Jani Saxell.

Jaksossa käydään antaumuksella läpi Saxellin hienoa Eurooppa-kirjasarjaa ja Tähtivaeltaja-palkittua Tuomiopäivän karavaania. Samassa ihmetellään muun muassa sitä, miten kirjailija tuli eksyneeksi scifin sivupoluille. Keskustelukumppanina keittiöstudiossa Aleksi Kuutio.

Pistäkää kuunnellen!

Elokuvat – Solo: A Star Wars Story

tonitahtivaeltaja Elokuva-arvostelut, Yleinen , , , , ,

SoloJulisteWEB

Solo: A Star Wars Story

Harrison Fordin näyttelemä Han Solo on Tähtien sota -universumin rakastettavin renttu. Niinpä nuorta Soloa esittävällä Alden Ehrenreichilla on isot saappaat täytettävänään. Vaikka Ehrenreich ei ole yhtä karismaattinen näyttelijä kuin Ford, hän suoriutuu vaikeasta tehtävästään suhteellisen kelvollisesti. Hetkittäin hänet on jopa helppo kuvitella nuoreksi Han Soloksi.

Tässä toki auttaa se, että elokuvaan on tungettu lähes väkisin kaikki ne yksityiskohdat, jotka hahmon menneisyydestä tiedetään alkuperäisten elokuvien pohjalta – tyyliin Kesselin keikka ja se, kuinka herra sai Millennium Falconin haltuunsa.

Ron Howardin rutinoidusti ohjaama filmi käynnistyy Corellian tehdasplaneetalta, jossa nuori Han hankkii elantonsa ryöstelevänä viemärirottana. Veri vetää miestä kuitenkin avaruuden käymättömille korpimaille. Pakoyritys rakkaan Qi’ran (Emilia Clarke) kanssa päättyy onnettomasti, kun nainen jää vangiksi ja Han joutuu listautumaan Imperiumin riveihin.

null

Tästä alkaa seikkailu, jonka kuluessa Han törmää niin Chewbaccaan (Joonas Suotamo), Tobias Beckettin (Woody Harrelson) sympaattiseen rosvojoukkioon kuin ihastuttavan lipevään Lando Calrissianiin (Donald Glover). Kapuloita päähenkilöiden rattaisiin heittelevät vaikutusvaltaisen Crimson Dawn -rikollisjärjestön armoton napamies Dryden Vos (Paul Bettany) sekä Enfys Nestin (Erin Kellyman) johtama Pilviratsastajien lurjusjoukkio. Myös kovia kokenut Qi’ra näyttelee merkittävää roolia tapahtumien tuoksinassa.

Solo: A Star Wars Story kulkee pääosin viihdyttävästi, vaikka lähes olematon juoni painottuukin toimintakohtauksiin henkilökehittelyn kustannuksella. Mallia moniin jaksoihin on haettu vanhoista lännenelokuvista, mikä tekee niistä tuttuja ja turvallisia, mutta myös loppuunkaluttuja.

Kokonaisuus on muutenkin ulkokultainen eikä herätä missään vaiheessa samanlaista tunnekuohua kuin onnen kyyneliä heruttanut Rogue One tai ne The Force Awakensin kohtaukset, jotka ottivat ilon irti ikääntyneestä Solo/Chewbacca-parivaljakosta.

null

Yleisestä keskinkertaisuudesta huolimatta Hanin ensibondausta Chewbaccan ja Landon kanssa katselee lähes mielikseen. Positiiviselle puolelle lukeutuvat myös filmin mainio näyttelijäkaarti, droidien oikeuksia kovaan ääneen puolustava L3-37-robotti sekä useat vahvat naishahmot. Lisäksi tarinan loppupuolelle sijoitettu moraalinen dilemma tuo kuvioihin sekä aitoa asiasisältöä että kivoja vinkkejä tulevasta. Suomalaisia katsojia ihastuttanee Suotamon läsnäolon ohessa viittaus Teräs Käsi -taistelutekniikkaan.

Mutta oliko sitä nyt ihan pakko leipoa Han Solosta näin yksiselitteistä sankarihahmoa?

Toni Jerrman – 3 tähteä

null

Uutiset – Tähtivaeltaja-palkinto 2018 jaettu

tonitahtivaeltaja Uutiset, Yleinen , , , ,

SaxellTuomiopaivanKaravaaniWEB

Tiivistelmä:

Tähtivaeltaja-palkinto Jani Saxellille!

Jani Saxellin Tuomiopäivän karavaani -romaani (WSOY) on voittanut Tähtivaeltaja-palkinnon vuoden 2017 parhaana suomeksi julkaistuna tieteiskirjana.

Asiantuntijaraadin mukaan Tuomiopäivän karavaani on monumentaalinen romaani Euroopan menneisyydestä ja tulevaisuudesta. Monisäikeinen kokonaisuus, joka maalailee kuvakudoksen kaltaisella laveudella vaikuttavaa kuvaa Euroopan kohtalonhetkistä. Samalla kyseessä on omintakeinen yhdistelmä vahvoja scifi-elementtejä ja aitoja historiallisia kipupisteitä.

”Käsissä on merkittävä inhimillisyyden ja yleisen oikeudenmukaisuuden puolustuspuhe”, raati toteaa.

Tähtivaeltaja-palkinnon yli 30-vuotisen historian aikana kotimainen kirjailija on voittanut kisan vain viisi kertaa aiemmin.

Koko tiedote:

Tähtivaeltaja-palkinto 2018

Helsingin Science Fiction Seuran Tähtivaeltaja-palkinto
parhaasta vuonna 2017 suomeksi ilmestyneestä
science fiction -kirjasta annetaan WSOY:n julkaisemalle
JANI SAXELLIN romaanille TUOMIOPÄIVÄN KARAVAANI.

Tuomiopäivän karavaani on monumentaalinen romaani Euroopan menneisyydestä ja tulevaisuudesta. Teoksen kunnianhimoisena pyrkimyksenä on kommentoida kokonaisen maanosan tapahtumia ja kohtaloita. Samalla kyseessä on omintakeinen yhdistelmä vahvoja scifi-elementtejä ja aitoja historiallisia kipupisteitä.

Kirja on osa Saxellin Unenpäästäjä Florian -jatkumoa, jossa tieteistoiminnan ohella kartoitetaan Balkanin historiaa satojen vuosien ajalta. Teos toimii mainiosti myös ilman edeltävien osien tuntemusta.

Romaanin päätarinassa Florian etsii kadonnutta poikaansa, Flaviusta. Flavius on noussut mystisen järjestön, Euroopan tiedostamattomassa ja yöpuolella elävän valtion painajaispääministeriksi. Hän potee raivoa Euroopan päättäjiä kohtaan tuhotussa Sarajevossa vietetyn lapsuutensa vuoksi. Flavius haluaa kostaa kansansa kokemat vääryydet psyykkisiä kykyjä omaavien hylkiöiden avulla.

Tuomiopäivän karavaani on monisäikeinen kokonaisuus, joka maalailee kuvakudoksen kaltaisella laveudella vaikuttavaa kuvaa Euroopan kohtalonhetkistä. Tilaa saa erityisesti Sarajevon siviilien elämä sodan ruhjomassa kaupungissa. Ihmiskohtalot heräävät eloon kaikessa satuttavuudessaan, jotta vastaavien murhenäytelmien ei tarvitsisi enää toistua.

Saxellin tekstissä on paatosta ja vyörytystä, pieniä kielellisiä helmiä ja suorastaan sinfonista syvyyttä. Teoksen eri päämäärien joukossa juonenkuljetus on vain yksi monista. Keskeisiksi teemoiksi nousevat viattomien kärsimys sekä ihmisten sinnikkyys ja yritteliäisyys liki mahdottomissa olosuhteissa.

Tuomiopäivän karavaani on todellinen voimainponnistus, uhkarohkea teemojen ja tyylilajien yhdistelmä, jollaiseen vain harva kirjailija kykenee. Historialliset tosiseikat muodostavat vankat tukipuut, joiden varaan rakentuu sekä hengästyttävän rikas balkanilaisen elämänmenon kuvaus että terävä nyky-Euroopan, Suomen ja jopa maailmanpolitiikan kommentaari. Puhumattakaan kirjan loppujakson teknotrillerien ja kyberpunkin sävyissä kulkevista visioista eksopukuineen ja psykokineettisine voimineen.

Käsissä on merkittävä inhimillisyyden ja yleisen oikeudenmukaisuuden puolustuspuhe.

Tähtivaeltaja-palkinnon asiantuntijaraatiin kuuluivat:

Kriitikko Hannu Blommila, päätoimittaja Toni Jerrman, kriitikko Elli Leppä ja kriitikko Antti Oikarinen.

Palkinnosta myös:
Wikipedia
Kirjavinkit

Tähtivaeltaja-palkinnon aiemmat voittajat:

Lauren Beukes: Zoo City – Eläinten valtakunta (Aula & Co, 2016)
Margaret Atwood: Uusi maa (Otava, 2015)
Antti Salminen: Lomonosovin moottori (Poesia, 2014)
Peter Watts: Sokeanäkö (Gummerus, 2013)
Gene Wolfe: Kiduttajan varjo (Gummerus, 2012)
Hannu Rajaniemi: Kvanttivaras (Gummerus, 2011)
Maarit Verronen: Kirkkaan selkeää (Tammi, 2010)
Hal Duncan: Vellum (Like, 2009)
Cormac McCarthy: Tie (WSOY, 2008)
Richard Matheson: Olen legenda (Vaskikirjat, 2007)
Stepan Chapman: Troikka (The Tree Club, 2006)
Risto Isomäki: Sarasvatin hiekkaa (Tammi, 2005)
M. John Harrison: Valo (Like, 2004)
J. G. Ballard: Super-Cannes (Like, 2003)
Ray Loriga: Tokio ei välitä meistä enää (Like, 2002)
Jonathan Lethem: Musiikkiuutisia (Loki-Kirjat, 2001)
Pasi Jääskeläinen: Missä junat kääntyvät (Portti-kirjat, 2000)
Will Self: Suuret apinat (Otava, 1999)
Stefano Benni: Baol (Loki-Kirjat, 1998)
Dan Simmons: Hyperion (Like, 1997)
Theodore Roszak: Flicker (Like, 1996)
Mary Rosenblum: Harhainvalta (Jalava, 1995)
Iain M. Banks: Pelaaja (Loki-Kirjat, 1994)
Simon Ings: Kuuma pää (Loki-Kirjat, 1993)
Philip K. Dick: Oraakkelin kirja (WSOY, 1992)
William Gibson: Neurovelho (WSOY, 1991)
Philip K. Dick: Hämärän vartija (Love Kirjat, 1990)
Brian Aldiss: Helliconia-trilogia (Kirjayhtymä, 1986–89)
Flann O’Brien: Kolmas konstaapeli (WSOY, 1988)
Greg Bear: Veren musiikkia (Karisto, 1987)
Joanna Russ: Naisten planeetta (Kirjayhtymä, 1986)
Cordwainer Smith: Planeetta nimeltä Shajol (WSOY, 1985)

Elokuvat – Deadpool 2

tonitahtivaeltaja Elokuva-arvostelut, Yleinen , , , , ,

Deadpool2JulisteWEB

Huom! Jätäthän arvostelun väliin, mikäli kartat kaiken sorttisia juonipaljastuksia. Jatka siis lukemista omalla vastuullasi.

Deadpool 2

Ensimmäinen Deadpool-leffa oli raikas tuulahdus, joka kiskoi alushousuistaan paikoin hyvinkin räävitöntä huumoria. Piikkejä lennätettiin supersankarigenren kliseistä ja kaikesta muusta, mikä tekijöitä sattui huvittamaan. Filmin nähtyään jäi silti kaipaamaan vielä rohkeampaa irrottelua.

Tähän tarjoutuikin tilaisuus, sillä leffa menestyi niin hyvin, että jatko-osan valmistuminen oli taattu. Valitettavasti pääosaa esittävä Ryan Reynolds ja ohjaaja David Leitch päättivät viedä Deadpool 2:n aivan päinvastaiseen suuntaan. Niinpä tarjolla on laimennettu versio esikoisbileistä tutuista elementeistä. Alkuteoksen innovatiivisimmat ideat ovat kadonneet kuin pieru trikoisiin, vitsit ovat selvästi kehnompia ja kaiken taustalla kulkeva tarina entistäkin sentimentaalisempi. Ykkösosan hulluimpien komediakierteiden tasolle ylletään vain hetkittäin.

_DSF9279.RAF

Wade ”Deadpool” Wilsonin (Reynolds) elämä rusahtaa pipareiksi, kun hänen tyttöystävänsä Vanessa (Morena ”Inara” Baccarin) kuolee. Herra rypee epätoivon alhossa, kusee alleen ja yrittää itsemurhaa. Mutta mikäpä rakastettavan kusipäisen suunsoittajan tappaisi.

Sitten tapahtuu kaikkea ei kovinkaan mielenkiintoista. Lopulta Wade tajuaa, että saavuttaakseen moraalisen pelastuksensa hänen pitää käännyttää nuori superpahiksen alku takaisin kaidalle tielle. Tämä ei onnistu kuitenkaan yksin, joten Deadpool kasaa ympärilleen oman sankariköörin. Siihen kuuluvat onnellisten tähtien alla syntynyt Domino (Zazie Beetz) sekä kasa muita vinkeitä veikkosia. Tämän X-Force-tiimin kohtalosta leivotaan leffan onnistuneinta huumoria.

_DSF8224.RAF

Mukana kuvioissa häärivät myös mm. viime leffasta tutut Kolossi ja Negasonic Teenage Warhead (Brianna Hildebrand) sekä uusina hahmoina aikamatkaileva Cable (Josh ”Thanos” Brolin) ja japanilainen silmänkarkki Yukio (Shioli Kutsuna). Cable on tuttu hahmo kaikille mutanttisarjakuvien ystäville, ja kivikasvoinen Brolin on onnistunut valinta hahmon näyttelijäksi. Kovin ihmeellistä roolia hänelle ei silti ole suotu.

Leffassa on runsaasti hauskoja päättömyyksiä sekä aikaan sidottuja populaarikulttuurivitsejä. Suurelta osin ne jäävät kuitenkin taistelukohtausten jalkoihin. Kokonaisuus sisältää huomattavasti edellistä osaa enemmän geneeristä mättöä ja tunteilevaa huttua – kun oikeasti lisää olisi kaivattu ilkeää moottoriturpasäksätystä ja silkkaa mielipuolisuutta.

Onhan tämä kovin ikävä plöts. Kaivan aivojani tikulla ja kiroilen!

Toni Jerrman – 2 tähteä

_DSF0340.RAF

Podcastit – Tähtivaeltaja-podcast, osa 4

tonitahtivaeltaja Podcastit, Yleinen , , ,

Yhdysvaltalainen science fiction -kirjailija ja tiedemies David Brin (s. 1950) vieraili Helsingissä 20. maaliskuuta ja esiintyi Tähtivaeltajaillassa. Kaikki eivät kuitenkaan päässeet paikalle, mutta ei hätää, nyt Brinin haastattelu panimoravintola Bruuverissa on saatavilla kätevästi Tähtivaeltaja-podcastina.

David Brinin töitä on palkittu Hugo-, Locus-, Campbell- ja Nebula-palkinnoilla ja niihin kuuluu romaaneja (useasti palkittu Uplift-sarja sekä Kevin Costner -elokuvaksikin sovitettu Postman), novelleja sekä sarjakuva- ja pelikäsikirjoituksia.

Hän on myös julkaissut useita tieteellisiä kirjoja (Transparent Society) ja artikkeleita, jotka käsittelevät muun muassa astrofysiikkaa ja teknologian käyttöön liittyvää etiikkaa. Hän on toiminut myös NASA:n neuvonantajana.

Briniä haastatteli Kimmo Lehtonen.

Käykää pöytään!

Uutiset – Tähtifantasia-palkinnon 2018 ehdokkaat julkistettu

tonitahtivaeltaja Uutiset, Yleinen , , , , , , , , , , ,

Tahtifantasia2018ehdokkaat

Tähtifantasia-ehdokkaat 2018

Helsingin Science Fiction Seura ry. jakaa vuosittain Tähtifantasia-palkinnon parhaalle suomennetulle fantasiakirjalle. Vuoden 2017 käännösteoksista asiantuntijaraati on valinnut palkintoehdokkaiksi viisi fantasiakirjallisuuden monimuotoisuutta heijastavaa kirjaa.

• Eka Kurniawan: Kauneus on kirous (Gummerus, suom. Jaana Kapari-Jatta) – Sadan vuoden yksinäisyyden kaltainen kronikka, joka tarjoaa kurkistuksen Indonesian kansanperinteeseen. Teoksessa on runsaasti huumoria, elämänviisautta ja taiten rakennettuja henkilöhahmoja.

• Ursula K. Le Guin: Ikuisen hämärän maa (Vaskikirjat, suom. Jyrki Iivonen) – Edesmenneen kirjailijan fantasiaromaanissa nuori poika löytää metsästä portin toiseen maailmaan. Koskettava kuvaus aikuistumisesta, yksinäisyydestä ja pelkojen voittamisesta.

• Andri Snær Magnason: Aika-arkku (Aula & Co, suom. Tapio Koivukari) – Vaikuttava nuortenromaani, jossa fantasia kietoutuu yhteen nykymaailman kanssa. Kirja pohtii hienosti luopumisen vaikeutta ja ihmisen suhdetta aikaan.

• David Mitchell: Luukellot (Sammakko, suom. Einari Aaltonen) – Haastava urbaanifantasiateos pohtii ihmisyyden rajoja ja ihmisenä olemista monien päähenkilöiden ja ajanjaksojen kautta.

• Brandon Sanderson: Viimeinen valtakunta (Jalava, suom. Mika Kivimäki) – Rosoista fantasiaa, jossa on sopivassa suhteessa synkkiä sävyjä ja veijarimaista huumoria. Sanderson on luonut kiinnostavan maailman, jonka taikuus on hyvin omaperäistä.

Tähtifantasia-palkinnon asiantuntijaraatiin kuuluvat kriitikko Jukka Halme, kriitikko Aleksi Kuutio, kirjailija ja kustannustoimittaja Anne Leinonen sekä fantasiaharrastaja, Risingshadow.netin edustaja Osmo Määttä.

Viime vuonna palkinnon voitti Kazuo Ishiguron romaani Haudattu jättiläinen (Tammi, 2016). Teoksen on suomentanut Helene Bützow.

Palkinnosta myös:
Wikipedia
Kirjavinkit

Tähtifantasia-palkinnon aiemmat voittajat:

Kazuo Ishiguro: Haudattu jättiläinen (Tammi, 2016, suom. Helene Bützow)
Shaun Tan: Etäisten esikaupunkien asioita (Lasten Keskus, 2015, suom. Jaana Kapari-Jatta)
Terry Pratchett: FC Akateemiset (Karisto, 2014, suom. Mika Kivimäki)
Bruno Schulz: Kanelipuodit ja muita kertomuksia (Basam Books, 2013, suom. Tapani Kärkkäinen)
Steph Swainston: Uusi maailma (Like, 2012, suom. J. Pekka Mäkelä)
Andrzej Sapkowski: Kohtalon miekka (WSOY, 2011, suom. Tapani Kärkkäinen)
Andrzej Sapkowski: Viimeinen toivomus (WSOY, 2010, suom. Tapani Kärkkäinen)
Haruki Murakami: Kafka rannalla (Tammi, 2009, suom. Juhani Lindholm)
Ellen Kushner: Thomas Riiminiekka (Vaskikirjat, 2008, suom. Johanna Vainikainen-Uusitalo)
Ngugi wa Thiong’o: Variksen Velho (WSOY, 2007, suom. Seppo Loponen)
Jeff VanderMeer: Pyhimysten ja mielipuolten kaupunki (Loki-kirjat, 2006, suom. Johanna Vainikainen-Uusitalo)

Elokuvat – Avengers: Infinity War

tonitahtivaeltaja Elokuva-arvostelut, Yleinen , , , , , ,

AvengersInfinityWarJulisteWEB

Avengers: Infinity War

Aikoinaan sarjakuvaelokuvia tehtiin niin harvakseltaan, että niistä jaksoi intoilla jo ihan periaatteesta. Nykyisin varsinkin supersankarisarjakuviin perustuvia leffoja ja tv-sarjoja pukkaa niin tuutin täydeltä, että koko genrestä on muodostunut lähinnä toimintaviihteen perustahnaa.

Tästä huolimatta Anthony ja Joe Russon ohjaama Avengers: Infinity War herättää normaalia suurempaa kiinnostusta. Onhan kyseessä elokuva, jota on pohjustettu hartaasti viimeisen kymmen vuoden aikana valmistuneissa lähes kahdessakymmenessä Marvel-leffassa. Tai siis elokuvan puolikas, sillä tarinan päätöstä joutuu odottamaan vielä vuoden verran.

null

Infinity War kokoaa saman katon alle lähes kaikki aiemmista filmeistä tutut sankarit. Tätä silmälläpitäen myös uhan pitää olla eeppinen. Ja kukapa muukaan tähän rooliin paremmin sopisi kuin Thanos, Jim Starlinin luoma jykeväleukainen jätti, joka haluaa pyyhkiä olemattomiin puolet universumin älykkäistä olennoista.

Moni pitää ajatusta suurena pahuutena. Thanos (Josh Brolin) näkee itsensä kuitenkin tasapainoa luovana hyväntekijänä, joka teoillaan pelastaa maailmankaikkeuden puutteelta ja köyhyydeltä. Tähän mennessä hän on liikkunut planeetalta toiselle kansaa lahdaten, mutta nyt hän haluaa saada käsiinsä Ikuisuuskivet, joiden avulla hän voisi toteuttaa suunnitelmansa sormia napsauttamalla.

Thanoksen uskomattomista kyvyistä saadaan todisteita jo elokuvan ensi minuuteilla, kun hän näyttää närhen munat sekä Lokille, Thorille että Hulkille – jopa ilman Ikuisuuskivien tukea. Mistä siis löytyisi sankareita, jotka voisivat pysäyttää rämäpäisen mahtisonnin ristiretken?

null

Infinity Warin juoni pyörii Ikuisuuskivien ympärillä. Osa kivistä on Maapallon sankareiden hallussa, osa piilossa avaruuden käymättömillä korpimailla. Niinpä elokuvassa seikkaillaan sekä maalla, ilmassa että tähtien keskellä. Moneen suuntaan sinkoileva kerronta tekee kokonaisuudesta valitettavan hajanaisen ja tyyliltään ailahtelevan. Ja koska kaikille hahmoille täytyy suoda useita taistelukohtauksia, mukana on aivan liikaa tyhjänpäiväistä mättöä. Turpakäräjät ovat toki efekteiltään huomattavasti laadukkaampia kuin Black Pantherissa, mutta ei näin loputonta hutkintaa jaksa millään ilveellä katsoa nuokkumatta.

Käytännössä Infinity War olisikin huomattavasti parempi leffa, jos sen toimintaosioita olisi trimmattu vähintään tunnilla. Samalla koko tarina olisi saatu mahtumaan yhteen elokuvaan.

On filmillä toki ansionsakin. Kukapa ei olisi haltioissaan, kun samaan syssyyn valkokankailla nähdään sekä Galaksin vartijat että iso liuta Kostajia. Myös hahmojen keskinäinen kemia pelittää aina silloin, kun sille annetaan tilaa. Onhan se nyt selvää, että luvassa on klassista suunpieksentää, kun samaan kohtaukseen päätyy sellaisia itseään täynnä olevia persoonallisuuksia kuin Rautamies (Robert Downey Jr.) ja Tohtori Outo (Benedict Cumberbatch) tai Thor (Chris Hemsworth) ja Tähtilordi (Chris Pratt).

null

Moni muukin hahmo ihastuttaa. Ristiriitainen Thanos loistaa tietenkin koko kaartin ykkösenä. Hän on traaginen hahmo, joka on ottanut koko galaksin tuskat kannettavakseen. Mutta toisaalta hän on myös verenhimoinen mielipuoli, jonka näkemys todellisuudesta on vaarallisen vinksahtanut.

Suht kivasti tilaa saavat myös mm. Purppuranoidan (Elizabeth Olsen) ja Visionin (Paul Bettany) rakkaustragedia, Gamoran (Zoe Saldana) ottoisätrauma, Bruce Bannerin (Mark Ruffalo) Hulk-dilemma sekä filmin humoristista laitaa edustavat herrat Hämähäkkimies (Tom Holland), Drax Tuhoaja (Dave Bautista), Groot ja Rocket Raccoon.

Kosmisen supersankarivyörytyksen saralla Avengers: Infinity War painii aivan omassa luokassaan. Tämän mittakaavan avaruusoopperaa ei ole valkokankailla aiemmin nähty. Mutta olisihan lopputulos ollut vielä hienompi, jos tarinaan olisi uhrattu edes puoliksi niin paljon panoksia kuin mitä nyt on upotettu tietokoneilla loihdittuihin loputtoman tuntuisiin taistelukohtauksiin.

Eipä siis ole tästäkään elokuvasta Starlinin alkuperäisten Infinity-sarjakuvien päihittäjäksi.

Toni Jerrman – 3 tähteä

InfinityGauntletKansiWEB