Nykyisin tuntuu olevan vallalla käsitys, että kirja, joka on ilmestynyt puoli vuotta sitten, on aikansa elänyt. Muinaishistoriaa, johon ei kannata kiinnittää enää mitään huomiota. Todellisuudessa hyvät kirjat ansaitsevat julkisuutta ja lukijoita vielä vuosikymmeniä julkaisunsa jälkeenkin.

Niinpä ryhdymme Tähtivaeltajablogissa potkimaan tutkainta vastaan ja julkaisemme jatkossa aina silloin tällöin vanhoja (hui hirvitys!) arvosteluja kirjoista, jotka ovat ilmestyneet vähintään viisi vuotta sitten. Onko tämä hulluutta vai viisautta, sen päätätte te, lukijat.

Setin saa kunnian aloittaa Pasi Ilmari Jääskeläisen vuonna 2006 ilmestynyt esikoisromaani, joka on saanut enemmän huomiota maailmalla kuin kotimaassaan. Hey, ho, let’s go!

Pasi Ilmari Jääskeläinen
Lumikko ja yhdeksän muuta
Atena, 2006

Pasi Jääskeläinen aloitti kirjailijanuransa kahmimalla kaikki mahdolliset kotimaisille scifi- ja fantasianovelleille jaettavat palkinnot. Vuosien kypsyttelyn jälkeen kauppoihin on tupsahtanut hänen esikoisromaaninsa. Lumikko ja yhdeksän muuta lunastaa kirkkaasti Jääskeläisen novellistiikan synnyttämät lupaukset.

Romaanin tapahtumat sijoittuvat Jäniksenselän pikkukaupunkiin. Tämä ei ole aivan tavallinen suomalainen maalaiskylä, sillä paikkakunnalla asustaa useita kotimaisen kirjallisuuden kiintotähtiä. Kirkkaimpana heistä loistaa Laura Lumikko, jonka rakastetut Otuksela-tarinat ovat tehneet hänestä maailman tunnetuimman lastenkirjailijan.

Lumikon persoonan ja teosten vaikutus säteilee ympäristöön sekä hänen koulimiensa kirjailijoiden että paikallisten asukkaiden mytologiainnostuksen kautta. Joka kodista ja puutarhasta löytyy hiisiä, metsänneitoja ja menninkäisiä esittäviä patsaita. Ja onpa Jäniksenselän perinneseuralla oma mytologinen kartoittaja, joka osaa uniensa perusteella kertoa, mitä taruolentoja kenenkin pihapiirissä asustaa.

Kirja käynnistyy koukuttavasti, kun kotipitäjäänsä sijaisopettajaksi saapunut Ella Amanda Milana saa käsiinsä oudon version Dostojevskin Rikos ja rangaistus -romaanista. Muuten aidolta näyttävässä teoksessa on juonenkäänteitä, jotka eivät kirjaan kuulu. Pian selviää, ettei kyseessä ole ainutlaatuinen ilmiö – Jäniksenselän kirjaston uumenissa muhii muitakin mutatoituneita painotuotteita.

Laura Lumikosta gradunsa tehneelle Ella Milanalle avautuu tilaisuus selvittää kummallisten opusten arvoitusta sekä kartoittaa kirjallisuushistoriamme pimentoon jääneitä käänteitä. Kaiken taustalla piilee Lumikon vetämä Jäniksenselkäläisen Kirjallisuuden Seura, johon ei ole otettu uusia jäseniä kolmeenkymmeneen vuoteen. Noin kymmenvuotiaina seuraan valituista yhdeksästä lapsesta on sittemmin kasvanut suomalaisen kirjallisuuden luomisvoimaisin ryhmittymä.

Itse Laura Lumikko on etäinen, valkoisessa mekossaan liihotteleva viileä hahmo, jonka olemuksesta kellään ei tunnu olevan kokonaiskuvaa. On vain se virallinen totuus rakastetusta kirjailijamestarista. Käsitys, johon luovat säröjä talvisten juhlien selittämättömät tapahtumat sekä kirjallisuusseuran jäsenten vähitellen esiin vuodatetut muistot.

Seuran jäsenistä valokeilaan astuvat lastenkirjailija ja kirjastovirkailija Ingrid Kissala, leivoksiin mieltynyt Martti Talvimaa sekä Hollywoodissa asti menestynyt scifisti Aura Jokinen alias Arne C. Ahlqvist. Jokainen heistä jäsentelee ja käsittelee ihmeellisiä kokemuksiaan eri tavoin.

Romaanin luoma kirjailijakuva on herkullinen ja satiirisen tragikoominen. Kirjailijat esitetään saalistajina ja vampyyreinä, jotka vaanivat kanssaihmisiään ammentaakseen heistä aineksia teoksiinsa. Yleisön puolijumaliksi kohottamat, elämästä vieraantuneet tekstinikkarit väijyvät ruokakauppojen käytävillä ja sieppaavat lauseen tuolta, tunteen katseesta ja huulenkaaren kasvoista.

Lumoavasti kirjoitettu ja oivaltavia kielikuvia sisältävä teksti leikkii kirjallisen maailman omalaatuisuuksien ohessa intertekstuaalisilla viitteillä sekä sisäpiirin vitseillä. Näitä murusia on ripoteltu niin henkilöiden nimiin kuin moniin pienempiinkin yksityiskohtiin. Viittausten tajuaminen ei ole välttämätöntä tarinan ymmärtämiselle, mutta niiden huomaaminen tuo lukukokemukseen oman anteliaan bonustasonsa.

Kaikki edellä mainittu on kuitenkin vasta pintaraapaisua rikkaan romaanin teemoista ja aihepiireistä. Kirjassa hahmotellaan filosofisia ajatelmia siitä, kuinka ihmisen minäkuva, elämäntulkinta sekä suhde ympäröivään maailmaan muodostuvat. Teos puhuu muistin häilyvyydestä, tulevaisuudenodotuksista, olemassaolon tarinasta. Moraalia ja etiikkaa unohtamatta.

Lisäksi Jääskeläinen kutoo kutkuttavien mysteerien verkon, jolle ei näytä tulevan loppua. Mitä kätkee sisälleen salaperäinen Peli, jota ei sovi mainita ulkopuolisille? Miksi Jäniksenselän koirat karkaavat metsiin rellestämään? Mikä voima väijyy Näkkilammen mustissa syvyyksissä?

Nämä ja lukuisat muut taitavasti yhteen kytkeytyvät arvoitukset pitävät kerronnan virkeänä ja saavat ahmimaan teosta eteenpäin. Langat myös kurotaan kirjan kuluessa kauniisti kokoon – ilman, että ratkaisut pilaisivat romaanin yllä leijuvaa maagisrealistista tunnelmaa.

Teoksen päätyttyä mieleen jää kaipuu. Halu matkustaa Jäniksenselälle. Tarve saada käsiinsä Laura Lumikin Otuksela-kirjoja. Intohimo maailmaan, joka on mystisyydessään taianomaisempi kuin arkinen konsensustodellisuutemme.

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 3/06.