Marisha Rasi-Koskinen
Kesuura
S&S
Harvoin on androidin sielunelämää perattu näin taiturimaisesti. Ihmisen näköisistä roboteista on tehty niin paljon tekstiä ja audiovisuaalista fiktiota, että luulisi aiheen vähitellen tyhjenevän. Marisha Rasi-Koskisen huikea voimannäyte tarjoaa kuitenkin tuoreelta tuntuvan, sydämeenkäyvän, viisaan ja samalla raadollisen kuvauksen siitä, miten ihminen luo omaksi kuvakseen toisen olennon ja kieltäytyy sitten tunnistamasta tätä kaltaisekseen.
Kirja alkaa hylätyltä rautatieasemalta, jossa QED-niminen androidi ja aluksi nimetön ihminen ovat jumissa sähkövian saaneen auton kanssa. Tavanomaiselta vaikuttava tilanne on kaikkea muuta. Ilmiselvästi jotakin on paettu ja päädytty paikkaan, jossa laitteet lakkaavat yksitellen toimimasta tuntemattomasta syystä. Olosuhteet paljastuvat vähän kerrallaan ja tarinan kierteitä keritään auki menneisyyttä ja nykyhetkeä yhteen nivoen. Maailmanselitystä tulee juuri sopivassa tahdissa sitä mukaa kun kertojan osittain lukitut muistot avautuvat. Kerronnallinen keino on viljalti käytetty, mutta Kesuurassa sitä hyödynnetään poikkeuksellisen taitavasti. Kirjan puolessa välissä ilmenee täydellinen keikautus, joka saa tarkastelemaan edeltäviä tapahtumia uudessa valossa.
Kirjan androidit eivät synny valmiina aikuisina, vaan käyvät elämänsä aikana läpi useita kehitysvaiheita, eräänlaisia muodonmuutoksia. He oppivat kokemustensa perusteella vähitellen toimimaan omassa ruumiissaan ja aistivirtojen runsauden kanssa. Ihmisen oppimisprosessia jäljittelevän muovautumisen toivotaan johtavan inhimillisempään lopputulokseen. Aikuisia robotteja käytetään ennallistamaan maa-alueita, valvomaan kadotettujen eläinlajien palauttamista biotooppeihin sekä hoivatyöhön kuolevien parissa.
Lapsuusvaiheessaan QED hakee moniaistisesti kontaktia ympäristöönsä esimerkiksi kiemurtelemalla maassa ja hankaamalla itseään pintoihin. Keinotekoinen olento haluaa osalliseksi siitä, mitä maailman prosesseissa tapahtuu ja opettelee elinympäristönsä lainalaisuuksia yrityksen ja erehdyksen kautta. Hieman autistisen oloinen robotti hahmottelee maailmaa asioiden listoina ja hyperfokusoituu eläimiin, erityisesti hyönteisiin. Hän on tietoinen eroavuuksistaan mallina toimineisiin ihmisolentoihin nähden, mutta ihailee pikemminkin kaikkia muita eläimiä kuin Homo sapiens -lajin edustajia.
Ihmisyyden ja ei-ihmisyyden välinen rajankäynti ja siihen liittyvien arvoasetelmien ruoppaus on monitahoisen juonen lisäksi yksi kirjan mielenkiintoisimmista ja syvällisimmistä puolista. Kun rajat meidän ja muiden välillä pystytetään ylitsepääsemättömän korkeiksi, toisella puolella olevat toiseutetaan kuin automaattisesti. Robottien oikeudet esitetään analogisena eläinten oikeuksien kanssa, ja siinä missä tulevaisuuden yhteiskunnassa jälkimmäiset jo tunnistetaan, edellisten kohdalla on ammottava sokea piste.
Robottien biologia veren sijasta kiertävine lymfanesteineen on kiinnostavaa, ja sitä kuvataan perin pohjin, koska samalla peilataan ihmisen ruumiillisuutta. Kirja asettaa oivaltavasti sekä fiktion sisällä että metarakenteissaan androidit kuvastamaan ihmisyyden eri osa-alueita niin mielen kuin ruumiinkin osalta.
QED:n mielen rakentuessa pohditaan terävästi havainnon ja havainnosta kirjoittamisen välistä eroa, viivettä kokemuksen ja kokemuksen ajattelun välillä. Kuin huomaamatta ollaan syvällä tietoteoriassa. Robottien sisäiset prosessit ja varsinkin niiden keskinäinen kommunikaatio valottavat tiedon rakentumisen periaatteita ja tietämisen filosofiaa. Roboteilla paljastuu olevan tiivis, lähes symbioottiselta vaikuttava psykologis-fysiologinen yhteys toisiinsa. Niiden viestinnän tavat yllättävät ne rakentaneet ihmisetkin, ja projekti ajautuu kartoittamattomille vesille.
Kesuurassa kuvataan psykologisella tarkkanäköisyydellä tuntevien ja ajattelevien olentojen pyrkimystä yhteyteen. Ymmärtämisen vaikeus, valtasuhteiden epäsymmetria ja kommunikaatiotapojen erot johtavat tragediaan. Teos on hienovarainen ja mestarillinen, eheä ja konsistentti kuvaus kokonaisen ajattelevan ja tuntevan mielen rakentumisesta tiettyjen pohjaoletusten ja reunaehtojen perusteella.
Elli Leppä
Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 4/25.
tähtivaeltajablogi 