Johannes Anyuru
He hukkuvat äitiensä kyyneliin
De kommer att drunkna i sina mödrars tårar
Suom. Outi Menna. S&S

Johannes Anuyrun He hukkuvat äitiensä kyyneliin voitti Ruotsissa vuoden 2017 August-palkinnon. Teos on kirjailijan toinen suomennettu romaani.

Lähitulevaisuuden Ruotsiin sijoittuvassa tarinassa risteää kaksi limittäistä juonilinjaa, jotka tuntuvat edustavan erilaisia vaihtoehtoisia tulevaisuuksia. Juonta kuljetetaan kahden minäkertojan voimin: toinen on aikuinen, perheellinen kirjailija ja toinen nuori tyttö, joka on kadottanut muistinmenetyksen myötä osia identiteetistään. Lopussa sisäkkäiset tarinalinjat kiertyvät toisiinsa ja selviää, mikä kahta kertojahahmoa yhdistää.

Juonen keskiössä on terrori-isku sarjakuvakauppaan, jossa on esillä islam-kriittisen piirtäjän töitä. Isku on sarana, jonka varassa molemmat tarinalinjat kääntyvät, taitekohta yhdestä todellisuusvaihtoehdosta toiseen.

Kirjan esittelemässä tulevaisuudessa yhteiskunta on kiristänyt varsinkin uskonnollisten vähemmistöjen valvontaa. Vähemmistön jäsenten, erityisesti muslimien, on allekirjoitettava sitova kansalaissopimus, joka velvoittaa valtaväestön arvojen mukaiseen käytökseen. Jos sitä ei allekirjoita, muslimit määritellään valtion vihollisiksi, jotka menettävät sosiaalietuuksia ja pakkoasutetaan erillisiin kaupunginosiin. Etninen ja uskonnollinen profilointi on arkipäivää ja passintarkastuksiin on pakko alistua.

Keskeisenä ajatuksena toistuu, että vain ruotsalaiset saavat päättää, ketkä lasketaan ruotsalaisten joukkoon. Joskus ei riitä se, että on syntynyt maassa, puhuu kieltä ja on yrittänyt kaikkensa omaksuakseen kulttuurin. Osallisuuden tunto ja osattomaksi jääminen ovat sekä yksilön että yhteisön kohtalonkysymyksiä.

Varsinkin Nour-tytön kerronta on omaäänistä ja ilmeikästä slangisanoja – wallah, yani – myöten. Esiin nousevat kysymykset, millaista on kasvaa yhteiskunnan syrjimässä väestöryhmässä ja millaiseksi nuorisokulttuuri muodostuu, kun sen oleellinen komponentti on arkinen vastarinta. Nour kirjoittaa kirjeitä tai päiväkirjamerkintöjä itsensä kaltaisille, eikä häntä kiinnosta mitä muut lukijat mahdollisesti ajattelevat.

Nourin tarinalinjassa käsitellään aatteellista radikalisoitumista henkilökohtaisella tasolla. Monien hänen ystäviensä veljet ovat olleet taistelemassa Lähi-Idän konflikteissa ja palanneet sieltä muuttuneina. Äidin epäselvissä oloissa tapahtuneen kuoleman jälkeen tyttö joutuu kannattelemaan isäänsä, joka vaipuu masennukseen ja lakkaa huolehtimasta itsestään.

Rajuimmillaan kirja on kuvatessaan valtion vihollisten käsittelyä Kaningårdenin lähiöleirissä. Ihmiset altistetaan neurologisille kokeille ja kidutetuista lapsista saatuja tutkimustuloksia hyödynnetään sotilasteollisuuden tarpeisiin.

Dystopiat nousevat kulloinkin vallalla olevista olosuhteista ja heijastelevat kirjoitusajankohtaansa. Tästä ajasta nousee tämä kuva, jossa muslimit yritetään sopeuttaa yhteiskuntaan syöttämällä heille sianlihaa.

Tapahtumien sijoittuminen Suomen naapurimaahan etäännyttää. Mutta lukiessa herää vaikeita kysymyksiä omastakin yhteiskunnastamme, sen syrjivistä rakenteista. Mitä me emme halua nähdä, millaiset kokemukset eivät tule nähdyiksi? Kirjassa esitetyt kehityskaaret eivät ole epärealistisia nykyisessä poliittisessa ilmapiirissä.

Elli Leppä

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 3/18.

Joulu on oiva aika hankkia kirjoja luettavakseen. Niinpä heitämme tällä viikolla blogiin kiihkeällä tahdilla kolme kirja-arvostelua teoksista, joista kannattaa ehdottomasti ottaa koppia.

Aiemmat kirja-arvostelumme laatuteoksista löydät oheisesta linkistä:
Lisää kirja-arvosteluja