Moebius

Uutiset – Tähtivaeltaja-palkinnon 2026 ehdokkaat julkistettu

tonitahtivaeltaja Uutiset , , , , , , , , , , , , , , , , , ,

Tähtivaeltaja-palkinnon 2026 ehdokkaat julkistettu

Vuodesta 1986 lähtien jaetun Tähtivaeltaja-palkinnon tuorein ehdokaslista on julkistettu. Helsingin Science Fiction Seura ry:n luotsaama palkinto luovutetaan edellisvuoden parhaalle Suomessa ilmestyneelle tieteiskirjalle.

Vuoden 2025 kiitettävän moniäänisestä tarjonnasta asiantuntijaraati valitsi lopulliselle ehdokaslistalle seuraavat teokset:

– Juan Jacinto Muñoz-Rengel: Königsbergin kyky rakastaa (La capacidad de amar del señor Königsberg, suom. Satu Ekman, Moebius)

Salakavalan tavanomaisesti käynnistyvä kuvaus tapoihinsa pinttyneen toimistotyöläisen arkielämästä luisuu kuin varkain postapokalyptiseksi visioksi. New Yorkin katukuvan vilkkaus ja konttorin nurkkakuntaiset kinastelut tekevät tilaa avaruusolentojen maailmanvalloituksen jälkeiselle maisemalle. Kirjassa vuorotellaan mieleenpainuvasti apean ja absurdin välillä ja pohditaan järjestelmällisyyden psykologisia hyötyjä.

– Marisha Rasi-Koskinen: Kesuura (S&S)

Tarkkanäköinen ja syvästi filosofinen kertomus ihmisen kuvaksi rakennetusta androidista, joka löytää yhteyden toisiin kaltaisiinsa, mutta ei ihmisiin. QED-nimisen androidin tarina alkaa hylätyltä rautatieasemalta, jonne päätymisen olosuhteet avautuvat monitasoista kerrontaa hyödyntäen. Tietoteoriaa, inhimillisyyttä ja muunlajisten oikeuksia käsittelevä taiturimainen teos näyttää kädestä pitäen, kuinka keinotekoinen mieli rakentuu ja mitä seuraamuksia tällä on ihmisyyden kannalta.

– Johanna Sinisalo: Joutsenlaulu (Otava)

Laajoja teemoja, kuten eläinoikeusetiikkaa, lajienvälistä viestintää ja ihmisen aiheuttamaa ekokatastrofia, käsittelevä teos kulkee useissa kerrontalinjoissa. Eräässä niistä hyvin tutun oloinen kirjailijahahmo vetää yhteen pitkää uraansa ja puhuu inspiraation lähteistä simulaatioteoriaan liittyen. Toisessa ylikansallinen monimiljonääri käyttää varallisuuttaan ja vaikutusvaltaansa hyvän tekemiseen. Vakuuttava kerronta ja rikas tietosisältö pitävät lukijaa otteessaan.

– Ali Smith: Gliff (Gliff, suom. Kristiina Drews, Kosmos)

Ajankohtainen ja sydämeenkäyvä tarina kahdesta sisaruksesta, jotka ovat pudonneet ankaran valvontayhteiskunnan rakosiin. Lapset yrittävät selviytyä digitaalisen talutusnyörin ulottumattomissa samalla, kun olosuhteet heidän ympärillään paljastavat raakuutensa. Teos on terävä ja lohduttomuudessaankin kaunis kommentaari nykymaailman epäinhimillistävistä kehityskuluista, joita vastaan nousemiseen yksittäisten ihmisten voima ei riitä.

– Hanna Weselius: Pronominit (WSOY)

Pääosin lentokoneen ahtaaseen matkustamoon sijoittuva, fragmentaarinen romaani kuvaa inhimillisyyden kirjavuutta, yhteydenkaipuuta ja muistia. Yhdessä matkustajista muodostuu suuren maailmanmurroksen tapahtumien kudelma, jossa ollaan pakosalla eikä ehkä koskaan palata kotiin. Metahahmona matkustajista huolehtiva stuertti toimii kokonaisuutta yhteen liittävänä katalyyttinä monikerroksisessa, ajatuksia herättävässä kokonaisuudessa.

Tähtivaeltaja-palkinnon asiantuntijaraatiin kuuluvat päätoimittaja Toni Jerrman, runoilija, kriitikko Elli Leppä ja kriitikko Vesa Sisättö.

Voittaja julkistetaan huhti-toukokuussa.

Palkinnosta myös:
Wikipedia
Kirjavinkit

Tähtivaeltaja-palkinnon aiemmat voittajat:

Siiri Enoranta: Keuhkopuiden uni (Gummerus, 2024)
Amal El-Mohtar & Max Gladstone: Tällä tavalla hävitään aikasota (suom. Kaisa Ranta, Hertta, 2023)
N. K. Jemisin: Kivinen taivas (suom. Mika Kivimäki, Jalava, 2022)
Kazuo Ishiguro: Klara ja aurinko (suom. Helene Bützow, Tammi, 2021)
Emmi Itäranta: Kuunpäivän kirjeet (Teos, 2020)
Margaret Atwood: Testamentit (suom. Hilkka Pekkanen, Otava, 2019)
Johannes Anyuru: He hukkuvat äitiensä kyyneliin (suom. Outi Menna, S&S, 2018)
Jani Saxell: Tuomiopäivän karavaani (WSOY, 2017)
Lauren Beukes: Zoo City – Eläinten valtakunta (suom. Tytti Viinikainen, Aula & Co, 2016)
Margaret Atwood: Uusi maa (suom. Kristiina Drews, Otava, 2015)
Antti Salminen: Lomonosovin moottori (Poesia, 2014)
Peter Watts: Sokeanäkö (suom. J. Pekka Mäkelä, Gummerus, 2013)
Gene Wolfe: Kiduttajan varjo (suom. Johanna Vainikainen-Uusitalo, Gummerus, 2012)
Hannu Rajaniemi: Kvanttivaras (suom. Antti Autio, Gummerus, 2011)
Maarit Verronen: Kirkkaan selkeää (Tammi, 2010)
Hal Duncan: Vellum (suom. Nina Saikkonen, Like, 2009)
Cormac McCarthy: Tie (suom. Kaijamari Sivill, WSOY, 2008)
Richard Matheson: Olen Legenda (suom. Vuokka Aitosalo, Vaskikirjat, 2007)
Stepan Chapman: Troikka (suom. Hannu Blommila, The Tree Club, 2006)
Risto Isomäki: Sarasvatin hiekkaa (Tammi, 2005)
M. John Harrison: Valo (suom. Hannu Tervaharju Like, 2004)
J. G. Ballard: Super-Cannes (suom. Hannu Tervaharju, Like, 2003)
Ray Loriga: Tokio ei välitä meistä enää (suom. Päivi Paappanen, Like, 2002)
Jonathan Lethem: Musiikkiuutisia (suom. Ville Keynäs, Loki-Kirjat, 2001)
Pasi Jääskeläinen: Missä junat kääntyvät (Portti-kirjat, 2000)
Will Self: Suuret apinat (suom. Sauli Santikko, Otava, 1999)
Stefano Benni: Baol (suom. Laura Lahdensuu, Loki-Kirjat, 1998)
Dan Simmons: Hyperion (suom. Juha Ahokas, Like, 1997)
Theodore Roszak: Flicker (suom. Juha Ahokas, Like, 1996)
Mary Rosenblum: Harhainvalta (suom. Jari Niittylä, Jalava, 1995)
Iain M. Banks: Pelaaja (suom. Ville Keynäs, Loki-Kirjat, 1994)
Simon Ings: Kuuma pää (suom. Ville Keynäs, Loki-Kirjat, 1993)
Philip K. Dick: Oraakkelin kirja (suom. Matti Rosvall, WSOY, 1992)
William Gibson: Neurovelho (suom. Arto Häilä, WSOY, 1991)
Philip K. Dick: Hämärän vartija (suom. Markku Salo, Love Kirjat, 1990)
Brian Aldiss: Helliconia-trilogia (suom. Tauno Peltola, Kirjayhtymä, 1986–89)
Flann O’Brien: Kolmas konstaapeli (suom. Kristiina Drews, WSOY, 1988)
Greg Bear: Veren musiikkia (suom. Eero Mänttäri, Karisto, 1987)
Joanna Russ: Naisten planeetta (suom. Kristiina Drews, Kirjayhtymä, 1986)
Cordwainer Smith: Planeetta nimeltä Shajol (suom. Matti Rosvall, WSOY, 1985)

Kirjat – Juan Jacinto Muñoz-Rengel: Königsbergin kyky rakastaa

tonitahtivaeltaja Kirja-arvostelut , , , , , ,

Juan Jacinto Muñoz-Rengel
Königsbergin kyky rakastaa
La capacidad de amar del señor Königsberg
Suom. Satu Ekman. Moebius

Paul Königsberg on keski-ikäinen, newyorkilainen virkailija, jonka elämä noudattaa viimeistä pilkkua myöten viilattuja aikatauluja. Jokainen työpäivä kulkee tuttua rataansa, vain kävelyreitit toimistoon vaihtelevat. Kuukaudesta toiseen Königsberg on toimistonsa tehokkain työntekijä, onhan se säntillisen miehen velvollisuus. Muut pitävät yksityisyyttään varjelevaa miestä omituisena ja suorastaan raivostuttavan värittömänä. Jopa oman äidin viikonloppupuhelut koostuvat lähinnä voivottelusta ja sättimisestä.

Vaikka toisin voisi luulla, Königsberg ei rakasta työtään. Velvollisuudentunteen lisäksi hänet pitää käynnissä hiljaa podettu rakkaus erästä työtoveria kohtaan. Kuinka ollakaan, ulkoavaruuden olennot saapuvat Maahan valloittajien elkein. Pian ihmisiä alkaa kadota, ja kaikkien rutiinit rikkoutuvat päivä päivältä pahemmin.

Muñoz-Rengel nappaa romaaninsa pohjaksi kuvion sieltä, toisen täältä kuin irtokarkkilaareilla valloilleen päässyt lapsi. On kaikuja kirjallisuuden harmaista hiirulaisista ja marsilaisista, on raunioituva New York ja postapokalyptisia koettelemuksia. Tutuista aineksista muodostuu kuitenkin yllättävä ja usein hillitön cocktail.

Tuttuuden, vierauden ja yllättävyyden suhde onkin romaanin kivijalka. Rutiineihinsa tukeutuvan Königsbergin käytösmallit ovat järjestelmällisyydessään järjettömiä – mutta kun koko maailma on suistunut kaaokseen, sellaiset pulmat kuin paras tapa sopeutua tilanteeseen menettävät joka tapauksessa merkityksensä.

Postapokalyptisten visioiden sarjassa Muñoz-Rengelin romaani ei pyri esittämään uskottavia kehityskulkuja, ei luo pelastustarinaa eikä edes tragediaa.

Avaruusolentojen tavoitteet jätetään hämäriksi, ja lukija joutuu turvaamaan henkilöön, jonka psyyke tuntuu hetkittäin avaruusolentojakin vieraammalta. Königsberg ei ole sen paremmin urhea sankari kuin epätoivoinen selviytyjä – hän vain on.

Romaania lukeekin kommenttina kokonaiselle genreperheelle. Siinä missä illanistujaisissa voi rupatella siitä, miten itse kukin selviytyisi parhaiten vaikkapa zombi-hyökkäyksestä, Muñoz-Rengel kyseenalaistaa kaikki strategiat. Ja siinä kirjailija onnistuu erinomaisen hauskasti mutta pilkkaamatta – sen paremmin maailmanloppufiktiota kuin harmaita virkailijoitakaan.

Königsbergin kyky rakastaa on pinnalta vaivatonta luettavaa. Soljuvuudesta kiitos kuuluu myös Satu Ekmanin taitavalle suomennokselle. Pinnan alla kirja nitkauttaa silti lukijan ajatukset uuteen asentoon. On helppoa luulla tietävänsä, millaiset ominaisuudet kantavat elämässä ja vievät vaikeuksista voittoon – tai millaiset henkilöhahmot saavat ahmimaan kirjan. Tästä romaanista voi hyvinkin löytää kyvyn yllättyä.

Kaisa Ranta

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 4/25.

Uutiset – Tähtifantasia-palkinnon 2025 ehdokkaat julkistettu

tonitahtivaeltaja Uutiset , , , , , , , , , , , , , , , , , ,

Tähtifantasia-palkintoehdokkaat 2025

Vuodesta 2007 lähtien jaetun Tähtifantasia-palkinnon ehdokaslista on julkistettu. Helsingin Science Fiction Seura ry:n jakama palkinto annetaan edellisvuoden parhaalle Suomessa ilmestyneelle fantasiakirjalle.

Vuoden 2024 teoksista on valittu ehdokkaiksi viisi fantasiakirjallisuuden monimuotoisuutta heijastavaa kirjaa.

– Robin Hobb: Taikuuden laiva – Elolaivat 1 (The Liveship Traders: Ship of Magic, suom. Jorma-Veikko Sappinen, Otava)

Hobbin romaani on henkilövetoista lukufantasiaa parhaimmillaan. Sen hienosti rakennettuun maailmaan uppoaa hitaasti mutta varmasti. Romaani käsittelee tyylikkäästi muutoksen vääjäämättömyyttä, sopeutumista ja omien rajojen hyväksymistä. Jorma-Veikko Sappisen käännös on varmaa laatutyötä.

– Vladimir Nabokov: Kutsu mestaukseen (Priglaše na kazn, suom. Vappu Orlov, Moebius)

Nabokovin kertomus teloitettavaksi tuomitusta miehestä haastaa genrerajat ja kiusaa lukijaa arkisen elämän pirstaleista pilkistävistä todellisuuksista. Se kysyy, missä kulkevat todellisuuden rajat ja kutsuu metafyysisiin pohdintoihin Vappu Orlovin upeassa suomennoksessa.

– Toni P. J. Saarinen: Kuolleita kukkia Miasmalasta (Osuuskumma)

Omaperäinen esikoisromaani vie lukijan kuolleiden valtakuntaan pilke silmäkulmassa. Saarinen tutkiskelee perhesiteitä ja perheiden toimintaa tai toimimattomuutta oivaltavasti tummentuvan huumorin avulla. Erityishuomio Tomas Heinosen ansiokkaalle kuvitukselle.

– Niilo Sevänen: Ikitalven polku (Gummerus)

Bysantin kulta-aikaan sijoittuva romaani yhdistelee sopivassa suhteessa historiaa, seikkailua, eurooppalaista mytologiaa ja vauhdikkaita toimintakohtauksia. Eeppisiä tasoja hakeva kertomus on laadukasta fantasiaviihdettä.

– Olga Tokarczuk: Anna In maailman hautakammioissa (Anna In w grobowcach świata, suom. Tapani Kärkkäinen, Särötar)

Sumerilaisen Inanna-myytin moderni tulkinta on täynnä villejä kuvitelmia, ei vähiten dystooppisen futuristisen maailman kuvaamisessa. Tapani Kärkkäisen ansiokas käännös avaa lyyrisen ja väkevän kielen hienosti suomeksi.

Tähtifantasia-palkinnon asiantuntijaraatiin kuuluvat Tähtivaeltaja-lehden kriitikko Jukka Halme, kriitikko Aleksi Kuutio, Risingshadow.netin edustaja Osmo Määttä sekä kirjabloggaaja Niina Tolonen.

Palkinnosta myös:
Wikipedia
Kirjavinkit

Tähtifantasia-palkinnon aiemmat voittajat:

Jorge Luis Borges: Kertomukset (Teos, 2023, suom. Anu Partanen)
Jyrki Vainonen: Täytetyt (Aula & Co, 2022)
Susanna Clarke: Piranesi (WSOY, 2021, suom. Helene Bützow)
Margaret Rogerson: Kirjojen tytär (Karisto, 2020, suom. Mika Kivimäki)
Juhani Karila: Pienen hauen pyydystys (Siltala, 2019)
Samanta Schweblin: Houreuni (Like, 2018, suom. Einari Aaltonen)
David Mitchell: Luukellot (Sammakko, 2017, suom. Einari Aaltonen)
Kazuo Ishiguro: Haudattu jättiläinen (Tammi, 2016, suom. Helene Bützow)
Shaun Tan: Etäisten esikaupunkien asioita (Lasten Keskus, 2015, suom. Jaana Kapari-Jatta)
Terry Pratchett: FC Akateemiset (Karisto, 2014, suom. Mika Kivimäki)Bruno Schulz: Kanelipuodit ja muita kertomuksia (Basam Books, 2013, suom. Tapani Kärkkäinen)
Steph Swainston: Uusi maailma (Like, 2012, suom. J. Pekka Mäkelä)
Andrzej Sapkowski: Kohtalon miekka (WSOY, 2011, suom. Tapani Kärkkäinen)
Andrzej Sapkowski: Viimeinen toivomus (WSOY, 2010, suom. Tapani Kärkkäinen)
Haruki Murakami: Kafka rannalla (Tammi, 2009, suom. Juhani Lindholm)
Ellen Kushner: Thomas Riiminiekka (Vaskikirjat, 2008, suom. Johanna Vainikainen-Uusitalo)
Ngugi wa Thiong’o: Variksen Velho (WSOY, 2007, suom. Seppo Loponen)
Jeff VanderMeer: Pyhimysten ja mielipuolten kaupunki (Loki-kirjat, 2006, suom. Johanna Vainikainen-Uusitalo)

Uutiset – Tähtivaeltaja-palkinnon 2025 ehdokkaat julkistettu

tonitahtivaeltaja Uutiset , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,

Tähtivaeltaja-palkinnon 2025 ehdokkaat julkistettu

Vuodesta 1986 lähtien jaetun Tähtivaeltaja-palkinnon tuorein ehdokaslista on julkistettu. Helsingin Science Fiction Seura ry:n luotsaama palkinto luovutetaan edellisvuoden parhaalle Suomessa ilmestyneelle tieteiskirjalle.

Vuoden 2024 kiitettävän moniäänisestä tarjonnasta asiantuntijaraati valitsi lopulliselle ehdokaslistalle seuraavat teokset:

– Naomi Alderman: Tuleva (The Future, suom. Taina Helkamo, Gummerus)

Hyytävän ajankohtainen visio siitä, kuinka sosiaalisen median vihaa lietsovat algoritmit ja empatiakyvyttömät teknomiljardöörit ovat ajamassa ihmiskuntaa perikatoon. Taitavasti kirjoitettu, tyylilajeilla leikittelevä romaani ruotii terävästi suuryritysten mahtia ja keinoja vähentää niiden valtaa.

– Chi Ta-Wei: Kalvot (膜, suom. Rauno Sainio, Hertta)

Taiwanilaisen queerscifin moderni klassikko vie lukijan tulevaisuuteen, jossa ihmiskunta on paennut otsonikatoa merenpohjaan suojakalvojen alle. Minuuden ja ihmisyyden virtaavuutta tarkastelevan romaanin kauniisti aukeavassa mysteerissä kalvot milloin erottavat, milloin tarjoavat mahdollisuuden yhteyteen.

– Siiri Enoranta: Keuhkopuiden uni (Gummerus)

Siivekkäiden ihmisten yhteiskuntaa kuvaava kehityskertomus pursuilee kummaa biologiaa. Keuhkopuihinsa symbioottisessa yhteydessä olevat homo arborikset taiteilevat sosiaalisen murroksen kynnyksellä. Upeasti rakennettu maailma ja lyyrinen kielenkäyttö muodostavat eheän ja aistivoimaisen kokonaisuuden.

– Ursula K. Le Guin: Kompassiruusu (The Compass Rose, suom. Titia Schuurman, Moebius)

Le Guinin kultakautta edustava novellikokoelma tulvii ihmeen tuntua, mielikuvituksen lentoa ja ihmisyyden perimmäisen olemuksen tutkailua. Kirkkaasti ajatellut ja kuulaasti suomennetut novellit ovat sekä poikkeuksellinen esteettinen nautinto että ajatonta ravintoa aivoille.

– Hannu Rajaniemi: Varjomi (Darkome, suom. Juha Ahokas, Gummerus)

Biohakkeroinnin uudelle tasolle vievä scifitrilleri sieppaa vetävään kuvitelmaan teknologian mahdollisuuksista. Yhteiskunnallisiin kysymyksiin kietoutuu huomioita aikamme pakkomielteestä hallita täydellisesti yksilön ruumista ja terveyttä. Samalla kirja kysyy, kuka lopulta omistaa kehomme?

Tähtivaeltaja-palkinnon asiantuntijaraatiin kuuluvat toimittaja Hannu Blommila, päätoimittaja Toni Jerrman, kriitikko Elli Leppä ja suomentaja, kriitikko Kaisa Ranta.

Voittaja julkistetaan huhti-toukokuussa.

Palkinnosta myös:
Wikipedia
Kirjavinkit

Tähtivaeltaja-palkinnon aiemmat voittajat:

Amal El-Mohtar & Max Gladstone: Tällä tavalla hävitään aikasota (Hertta, 2023)
N. K. Jemisin: Kivinen taivas (Jalava, 2022)
Kazuo Ishiguro: Klara ja aurinko (Tammi, 2021)
Emmi Itäranta: Kuunpäivän kirjeet (Teos, 2020)
Margaret Atwood: Testamentit (Otava, 2019)
Johannes Anyuru: He hukkuvat äitiensä kyyneliin (S&S, 2018)
Jani Saxell: Tuomiopäivän karavaani (WSOY, 2017)
Lauren Beukes: Zoo City – Eläinten valtakunta (Aula & Co, 2016)
Margaret Atwood: Uusi maa (Otava, 2015)
Antti Salminen: Lomonosovin moottori (Poesia, 2014)
Peter Watts: Sokeanäkö (Gummerus, 2013)
Gene Wolfe: Kiduttajan varjo (Gummerus, 2012)
Hannu Rajaniemi: Kvanttivaras (Gummerus, 2011)
Maarit Verronen: Kirkkaan selkeää (Tammi, 2010)
Hal Duncan: Vellum (Like, 2009)
Cormac McCarthy: Tie (WSOY, 2008)
Richard Matheson: Olen Legenda (Vaskikirjat, 2007)
Stepan Chapman: Troikka (The Tree Club, 2006)
Risto Isomäki: Sarasvatin hiekkaa (Tammi, 2005)
M. John Harrison: Valo (Like, 2004)
J. G. Ballard: Super-Cannes (Like, 2003)
Ray Loriga: Tokio ei välitä meistä enää (Like, 2002)
Jonathan Lethem: Musiikkiuutisia (Loki-Kirjat, 2001)
Pasi Jääskeläinen: Missä junat kääntyvät (Portti-kirjat, 2000)
Will Self: Suuret apinat (Otava, 1999)
Stefano Benni: Baol (Loki-Kirjat, 1998)
Dan Simmons: Hyperion (Like, 1997)
Theodore Roszak: Flicker (Like, 1996)
Mary Rosenblum: Harhainvalta (Jalava, 1995)
Iain M. Banks: Pelaaja (Loki-Kirjat, 1994)
Simon Ings: Kuuma pää (Loki-Kirjat, 1993)
Philip K. Dick: Oraakkelin kirja (WSOY, 1992)
William Gibson: Neurovelho (WSOY, 1991)
Philip K. Dick: Hämärän vartija (Love Kirjat, 1990)
Brian Aldiss: Helliconia-trilogia (Kirjayhtymä, 1986–89)
Flann O’Brien: Kolmas konstaapeli (WSOY, 1988)
Greg Bear: Veren musiikkia (Karisto, 1987)
Joanna Russ: Naisten planeetta (Kirjayhtymä, 1986)
Cordwainer Smith: Planeetta nimeltä Shajol (WSOY, 1985)

Kirjat – Ursula K. Le Guin: Kompassiruusu

tonitahtivaeltaja Kirja-arvostelut , , , , , , ,

Ursula K. Le Guin
Kompassiruusu
The Compass Rose
Suom. Titia Schuurman. Moebius

Taisin jo viimeksi Le Guinia arvostellessani ihmetellä, että vaikka kirjailijalta ei enää ole montaakaan teosta suomentamatta, niin silti tuosta joukosta löytyy yhä laadukasta käännettävää. Myös Kompassiruusu-novellikokoelma on vaikuttava lukuelämys sekä kokonaisuutena että yksittäisinä novelleina.

Vuonna 1982 julkaistu Kompassiruusu on nimeensä viitaten jaettu kuuteen osaa: pääilmansuuntiin sekä zeniittiin ja nadiiriin, taivaanpallon ylä- ja alapisteisiin. Novellit sijoittuvat osioihin vaihtelevin perustein, toisinaan triviaalisti, toisinaan runollisesti. Oma viehätyksensä kirjassa onkin pohtia, mikä saa kunkin tarinan puhaltamaan juuri tästä suunnasta.

Novellit ovat alun perin ilmestyneet pääosin eri lehdissä ja antologioissa, joten ne muodostavat kirjavan joukon. Mukana on selviä tieteistarinoita, avaruusscifiä, dystopiaa ja Le Guinille ominaista antropologista scifiä. Löytyy fantasiaa ja tekstejä, jotka ovat yksinkertaisesti outoja, mutta myös jokunen valtavirtafiktioon ongelmitta solahtava novelli.

Tarinoiden sävy ja tunnelma vaihtelevat haikean surullisista häpeämättömän humoristisiin.

Monesti Le Guinin tarinoita alkaa lukea kuin arvoituksia: mikä on tämän tarinan jippo. Joskus jippo löytyy, mutta joskus sen etsintä on turhaa.

Omia suosikkejani kertomusten joukossa on esimerkiksi Le Guinin Orisinia-tarinoihin linkittyvä, kahta matkaa kuvaava Kaksi viivästystä pohjoisradalla. Tässä kirjailija onnistuu luomaan omalaatuisen sisäisen rauhan tunnun samalla kun kuvaa isoja muutoksia päähenkilöiden elämässä.

Pitkässä Ruusun päiväkirja -tarinassa Le Guin tekee orwellit ja kuvaa, kuinka ihmisten auttamiselle omistautunut Rosa käsittää avittavansa totalitaarista järjestelmää, joka tuhoaa toisinajattelijoita. Le Guinin dystopiassa ajatusrikollisten, eli ”poliittista psykoosia” sairastavien, vääriä ajatuksia voidaan kirjaimellisesti katsella.

Ehkä hurjin kokoelman tarinoista on Halun harhapolut. Se alkaa Le Guinin hainilaistarinoista tuttuna antropologisena scifinä, jossa kolme Maasta tullutta tutkijaa elää primitiivisen kansan luona vieraalla planeetalla. Ihmiset kuitenkin huomaavat, että alkuasukkaissa on jotain vikaa. Heidän kulttuurinsa on liian pelkistetty – ja kielikin itse asiassa hiukan väännettyä tavallista englantia. Tämä saa novellin henkilöt lopulta kyseenalaistamaan koko tähän astisen käsityksensä todellisuudesta. Novelli on selvästi ollut haastava käännettävä, joten täytyy nostaa hattua Titia Schuurmanin onnistuneelle suoritukselle.

Kompassiruusun päättää Sur, mahtava kertomus kymmenestä eteläamerikkalaisesta naisesta, jotka tekevät 1900-luvun alussa retken Etelänavalle ilman hötkyilyjä ja sankarillisia pullisteluja.

Jos tänä vuonna luet vain yhden suomennetun novellikokoelman, valitse Kompassiruusu.

Vesa Sisättö

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 4/24.

Kirjat – Vladimir Nabokov: Kutsu mestaukseen

tonitahtivaeltaja Kirja-arvostelut , , , , , ,

Vladimir Nabokov
Kutsu mestaukseen
Priglašenije na kazn’
Suom. Vappu Orlov. Moebius

Käännöskaunoon keskittynyt pienkustantamo Moebius on muun hyvän ohella paikannut aukkoja suomeksi saatavilla olevissa Vladimir Nabokovin romaaneissa: Heikki Karjalaisen kääntämä Väärin päin ilmestyi 2021, ja nyt oudonlyyristen dystopioiden ystävien iloksi saatavilla on Vappu Orlovin suomentama Kutsu mestaukseen. Kirjoja pidetään usein sukulaisteoksina, vaikka Väärin päin ajoittuu Nabokovin englanninkieliseen ja Kutsu mestaukseen venäjänkieliseen kauteen.

Kuvitteellisen maan kuvitteellisessa kaupungissa on linnoitus, jonka sellissä Cincinnatus C. odottaa tuomionsa täytäntöönpanoa. Nuoren miehen kohtalona on mestauslava, koska hän on syyllistynyt ”tieto-opilliseen eksytykseen”. Mutta sillä välin on siedettävä epätietoisuutta, koska kukaan ei suostu kertomaan, kuinka kauan odotus kestää.

Sietämistä Cincinnatuksella riittääkin. Sen sijaan että kuolemaantuomittu saisi osakseen myötätuntoa tai edes rauhaa, sellissä ramppaa vanginvartijasta alkaen asiaankuuluvaa ja -kuulumatonta väkeä patistamassa Cincinnatusta käyttäytymään roolinsa mukaisesti. Tunnustaisi! Katuisi! Tai olisi edes kiitollisempi sääntöjen sallimista erivapauksista!

Tilanne alkaa pian muistuttaa absurdia teatteria. Ajankulun epämääräisyys, lausumattomat ja ääneen lausutut odotukset sekä kulissimaiset hämäykset tekevät vankisellistä näyttämön – tai näyttämöstä vankilan päähenkilölle, joka tuntee kaikkien muiden olevan osa jotain aivan muuta näytelmää. Silti Cincinnatus sinnittelee kuin toivoisi epätoivoisesti, että jossain vaiheessa jonkun toisenkin on osuttava kohdakkain hänen kertomuksensa kanssa.

Lopputulos on rujo satu, jota on yhtä aikaa sekä erittäin helppo että erittäin vaikea ymmärtää. Kirja on sangen tietoinen olemuksestaan kirjana: Nabokov harhauttaa paljastamalla metkunsa rehdisti. Lukijan huomiota vaatii sekä jo luettu, nyt luettava, vielä lukematon että se, mikä on kaikkien kolmen takana. Temppu toteutetaan tyylillä, jonka suomentaja Vappu Orlov tulkitsee varmalla otteella: hössötys, maanittelu, haparointi, julistus, imartelu ja paheksunta kalskahtavat aidoilta silloinkin kun kaikki on falskeimmillaan.

Elämä, kuolema. Tosi, valhe. Yksilö, toiset. Tyhjä paperi, täysi paperi. Kutsu mestaukseen on se kaikki ja samalla enemmän – kirjan kiteyttämiseen menisi monta kirjaa. Kun kerran ei voi tietää, paljonko aikaa on jäljellä, kiinnostuneet käyttävät sen parhaiten lukemalla itse.

Kaisa Ranta

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 3/24.

Uutiset – Tähtifantasia-palkinnon 2024 ehdokkaat julkistettu

tonitahtivaeltaja Uutiset , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,

Tähtifantasia-palkinnon 2024 ehdokkaat julkistettu

Vuodesta 2007 lähtien jaetun Tähtifantasia-palkinnon ehdokaslista on julkistettu. Helsingin Science Fiction Seura ry:n jakama palkinto annetaan edellisvuoden parhaalle Suomessa ilmestyneelle fantasiakirjalle.

Vuoden 2023 teoksista on valittu ehdokkaiksi viisi fantasiakirjallisuuden monimuotoisuutta heijastavaa kirjaa:

  • Jorge Luis Borges: Kertomukset (Suom. Anu Partanen, Teos)

Spekulatiivisen fiktion aarrearkku, jossa pohditaan ajan ja todellisuuden luonteen kaltaisia, loputtomasti kiehtovia aiheita. Nerokkaat tekstit ovat kieleltään tarkkoja ja hienostuneen humoristisia.

  • R. F. Kuang: Babel (Babel, suom. Helene Bützow, Teos)

Maaginen vaihtoehtohistoria on sekä viehättävä lukuromaani että vahvan poliittinen teos. Kielen ja kääntämisen merkityksellisyyden havainnollistaminen yhdistyy sorron ja vastarinnan teemoihin.

  • Vehka Kurjenmiekka: Kellopelisydän (Aula & Co)

Salamurhaajien elämä vertautuu omaan maailmaamme, jossa arjen jatkuminen tarkoittaa jonkun kuolemaa. Hiottu esikoisromaani, jonka ihmisläheinen ote on valloittava.

  • J. S. Meresmaa: Tytär hämärän, piika pimeän (Myllylahti)

Ikuisen syksyn maailmaan sijoittuvassa romaanissa käsitellään vallan väärinkäyttöä ja ihmissuhteiden kipupisteitä. Mukaansatempaava juoni ja eloisa kieli takaavat lukuelämyksen.

  • Gene Wolfe: Soturi sumussa (Soldier of the Mist, suom. Heikki Karjalainen, Moebius)

Historiallinen fantasia kiehtoo hahmoillaan, ideoillaan ja älykkäällä kerronnallaan. Moderni klassikko, joka ei tyhjene yhteen lukukertaan.

Tähtifantasia-palkinnon asiantuntijaraatiin kuuluvat Tähtivaeltaja-lehden kriitikko Jukka Halme, kriitikko Aleksi Kuutio, Risingshadow.netin edustaja Osmo Määttä sekä kirjabloggaaja Niina Tolonen.

Viime vuonna palkinnon voitti Jyrki Vainosen romaani Täytetyt (Aula & Co, 2022).

Palkinnosta myös:
Wikipedia
Kirjavinkit

Tähtifantasia-palkinnon aiemmat voittajat:

Jyrki Vainonen: Täytetyt (Aula & Co, 2022)
Susanna Clarke: Piranesi (WSOY, 2021, suom. Helene Bützow)
Margaret Rogerson: Kirjojen tytär (Karisto, 2020, suom. Mika Kivimäki)
Juhani Karila: Pienen hauen pyydystys (Siltala, 2019)
Samanta Schweblin: Houreuni (Like, 2018, suom. Einari Aaltonen)
David Mitchell: Luukellot (Sammakko, 2017, suom. Einari Aaltonen)
Kazuo Ishiguro: Haudattu jättiläinen (Tammi, 2016, suom. Helene Bützow)
Shaun Tan: Etäisten esikaupunkien asioita (Lasten Keskus, 2015, suom. Jaana Kapari-Jatta)
Terry Pratchett: FC Akateemiset (Karisto, 2014, suom. Mika Kivimäki)
Bruno Schulz: Kanelipuodit ja muita kertomuksia (Basam Books, 2013, suom. Tapani Kärkkäinen)
Steph Swainston: Uusi maailma (Like, 2012, suom. J. Pekka Mäkelä)
Andrzej Sapkowski: Kohtalon miekka (WSOY, 2011, suom. Tapani Kärkkäinen)
Andrzej Sapkowski: Viimeinen toivomus (WSOY, 2010, suom. Tapani Kärkkäinen)
Haruki Murakami: Kafka rannalla (Tammi, 2009, suom. Juhani Lindholm)
Ellen Kushner: Thomas Riiminiekka (Vaskikirjat, 2008, suom. Johanna Vainikainen-Uusitalo)
Ngugi wa Thiong’o: Variksen Velho (WSOY, 2007, suom. Seppo Loponen)
Jeff VanderMeer: Pyhimysten ja mielipuolten kaupunki (Loki-kirjat, 2006, suom. Johanna Vainikainen-Uusitalo)

Kirjat – Gene Wolfe: Soturi sumussa

tonitahtivaeltaja Kirja-arvostelut , , , , , ,

Gene Wolfe
Soturi sumussa
Soldier of the Mist
Suom. Heikki Karjalainen. Moebius

Tämä on juhlan paikka. Gene Wolfen toisena pääteoksena pidetty Soturi sumussa -romaani (1986) on vihdoin saatu suomeksi. Menihän siihen toki aikaa, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Soturi sumussa on periaatteessa historiallinen fantasia, mutta romaani sisältää tasoja, jotka kumoavat tiukan genreluokittelun. Tarina sijoittuu persialaissotien aikoihin, noin vuoteen 479 eaa.

Päähenkilö on palkkasoturi Latro, joka taistelussa saamansa kallovamman vuoksi kärsii vakavasta muistinmenetyksestä. Hän kykenee muistamaan vain vuorokauden tapahtumat kerrallaan. Nämä Latro kirjaa papyruskäärölle, jotta ei unohtaisi niitä kokonaan. Asetelma on hieman samanlainen kuin mihin Christopher Nolanin tyylikäs Memento-elokuva pohjautuu.

Latro vaeltaa halki sotaakäyvän maan etsien parannusta vaivaansa. Ilmeisesti juuri kallovamman seurauksena hän kykenee näkemään ja kokemaan asioita, jotka ovat normaalisti näkymättömiä. Eli hän näkee omin silmin antiikin jumalia ja yliluonnollisia olentoja.

Tästä herää kysymys, onko kaikki todellista vaiko sittenkin vain seurausta hänen aivovammastaan?

Wolfe ei olisi Wolfe, ellei tässä olisi mahdollisesti kyse todella taidokkaasti luodusta epäluotettavasta kertojasta. Latro on tietyssä mielessä hieman samanlainen hahmo kuin Uuden auringon kirjan Severian – mutta siinä missä Severian on siunattu eideettisellä muistilla, Latroa rampauttaa vaikea aivovamma. Lisäksi Severianilla on taipumus valehdella, liioitella ja jättää kertomatta epäoleellisiksi kokemiaan asioita, kun taas Latro on enimmäkseen todenpuhuja, jolle todellisuuden tulkitseminen on haasteellista. Latro kirjaa asiat ylös sellaisina kuin ne näkee, kokee ja ymmärtää. Edes päähenkilömme oikeasta nimestä ei ole varmuutta, sillä latro tarkoittaa latinaksi palkkasoturia tai ryöväriä.

Tästä kaikesta on helppo päätellä, että Soturi sumussa on Wolfelle tyypilliseen tapaan hyvin kunnianhimoinen ja persoonallinen romaani. Kirjailijan proosa on äärimmäisen huoliteltua ja haastavaakin, muttei koskaan itsetarkoituksellisen vaikeata. Wolfe luottaa myös vakaasti lukijan omaan älykkyyteen ja kykyyn löytää vastauksia. Hän ei väännä asioita rautalangasta, vaan leikittelee juonella, kielellä ja rakenteella. Tuntuu kuin Wolfe haastaisi lukijan tekemään tekstistä ja tarinasta omia tulkintojaan sen sijaan, että tämä yrittäisi orjallisesti selvittää, mitä kirjailija haluaa sanoa.

Heikki Karjalaisen suomennos on erinomainen. Siitä välittyy hienosti Wolfen oma ääni ja proosan luoma tunnelma. Tämä on huomionarvoista siksikin, että Wolfe ei ole niitä maailman helpoimpia suomennettavia. Toivon hartaasti, että kirja menestyy niin hyvin, että saamme suomeksi myös Latro-trilogiaan jälkimmäiset osat.

Yksi Wolfen keskeisiä innoittajia tähän romaaniin oli historiankirjoituksen isänäkin pidetty Herodotos. Kannattajat ovat kutsuneet häntä neroksi ja edelläkävijäksi, kun taas vastustajat ovat syyttäneet häntä valehtelusta. Herodotoksen elämäntyö oli mittava Historiateos (n. 450-420 eaa.). Sitä on vaikea pitää objektiivisena historiankirjoituksena, koska kirjailija liitti surutta mukaan myös kaunokirjallisia elementtejä. Onkin kiinnostava ajatella, että ehkä Latro on jonkinlainen Wolfen variaatio Herodotoksesta ja Soturi sumussa Latron oma Historiateos, jossa konsensustodellisuus etenee yhtenä faktan ja fiktion saumattomana jatkumona.

Kokonaisuutena Soturi sumussa on suurenmoinen, monitasoinen romaani, johon kannattaa ehdottomasti tarttua.

Hannu Blommila

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 3/23.

Sarjakuvat – Silver Surfer: Sielunmessu

tonitahtivaeltaja Sarjakuva-arvostelut , , , , , , , , , , , ,

Silver Surfer: Sielunmessu

Hopeasurffari on Stan Leen luomista hahmoista kosmisin ja kantaaottavin. Hippiaikakaudella syntynyt hopeanhohtoinen lainelautailija kurvailee yksinäisenä vaeltajana pitkin avaruuden tähtitarhoja julistamassa rauhan ja rakkauden sanomaa. Tämä ei kuitenkaan vapauta hänen ajatuksiaan vanhoista synneistä, vuosista, joiden aikana hän toimi maailmoja syövän Galactuksen airueena.

Egmontin julkaisema Silver Surfer: Sielunmessu -kokoelma sisältää neljä pitkää Hopeasurffari-tarinaa. Kirjan avaa itseoikeutetusti Stan Leen käsikirjoittama ja Moebiuksen kuvittama Vertauskuvia, joka ilmestyi alunperin vuonna 1988. Suomeksi se on julkaistu aiemmin Marvel-lehdessä vuonna 1991.

Ihmisten loputtomaan hulluuteen kyllästynyt Hopeasurffari on päätynyt kadulla asuvaksi pummiksi. Tähän tulee kuitenkin muutos, kun valtavalla avaruusaluksella kosmosta halkova Galactus palaa Maapallolle ja julistautuu jumalaksi: ”Minun on valta! Minun on voima! Minun on kunnia!”

Uskonnollisen hurmoksen keskellä ihmiskunta ajautuu kaaokseen ja vain Hopeasurffarilta löytyy tahtoa, jolla hänen entinen herransa voitaisiin kenties pysäyttää.

Vertauskuvia-sarjakuva on varsin suorasanainen ja väliin saarnaavakin kommentaari sokean uskon vaarallisuudesta ja ihmisten sisäsyntyisestä halusta rientää vahvojen johtajien käskytettäväksi. Sapiskaa saavat ahneet, omia etujaan ajavat opportunistit, voimaa ja valtaa palvovat selkärangattomat pelkurit sekä ihmiset, jotka kieltäytyvät ajattelemasta omilla aivoillaan.

Paatoksellisuudesta huolimatta tarina toimii hyvänä esimerkkinä yhteiskunnallisesti kantaaottavasta supersankarisarjakuvasta. Tämä kertomus ei keskity loputtomiin turpakäräjiin, vaan on aidosti huolissaan ihmisyyden olemuksesta.

Moebiuksen kuvitus on ihastuttavan ilmavaa. Kuvat hengittävät eikä ruutuja ole täytetty liiallisilla yksityiskohdilla.

Täysin toisenlaista visuaalista lähestymistapaa edustaa Keith Pollardin kuvittama ja Leen sekä Pollardin käsikirjoittama Orjuuttajat (1990). Sarjakuvan ruudut on ahdettu niin täyteen pientä piiperrystä, että kuvitus aiheuttaa jo ähkyä ja ummetusta.

Juonikuviokaan ei ihmeemmin ilahduta. Nyt Hopeasurffari taittaa peistä kokonaisia maailmoja orjuuttavan Mrrungo-Mun kanssa. Muiden voimat imevä vihulainen seilaa avaruuden korpimailla kaasujättiläistäkin kookkaammalla avaruusaluksella, joka saa energiansa tyhjiin puristettavista orjista. Ja se siitä sitten.

Kokoelman vaikuttavimman tarinan tarjoilee J. Michael Straczynskin käsikirjoittama ja Esad Ribićin maalauksellisesti kuvittama Sielunmessu (2007). Siinä Hopeasurffari saa tietää pian lähestyvästä kuolemastaan. Jäähyväiskiertueellaan kosminen ihme kohtaa niin itkuun purskahtavat Ihmeneloset, hyvää huulta heittävän Hämähäkkimiehen kuin kaksi loputtomaan uskonsotaan sortunutta maailmaa.

Straczynskin teksti soittelee vahvoja tunteita menetyksistä, saavutuksista ja olemassaolon potentiaalisesta kauneudesta. Kokonaisuudesta huokuu haikeus, rakkaus ja usko parempaan huomiseen. Jos tämä olisi oikeastikin jäänyt Hopeasurffarin joutsenlauluksi, päätös olisi ollut filosofisen päähenkilönsä arvoinen.

Huomattavasti sekavamman tarinan paperille tykittävät Simon Spurrier ja Tan Eng Huat. Sinun nimissäsi -kertomus (2008) yrittää tavoitella leemäistä yhteiskunnallista ulottuvuutta, mutta hienoudet tuppaavat jäämään sekavasti tarinoidun ja piirretyn melskeen jalkoihin.

Avaruuden aroilla surffatessaan sankarimme törmää useita planeettoja ja rotuja käsittävään utopistiseen onnelaan. Kun pintaa kuitenkin hieman raaputtaa, alta paljastuu ongelma jos toinenkin.

Nihilistiseksi kääntyvän tieteisseikkailun parasta antia on Huatin kuvitus, jota Jose Villarubian komea väripaletti tukee mainiosti. Huat piirtää kivasti vieraanoloisia avaruusaluksia ja -muukalaisia, jotka tuovat sarjakuvaan jonkinasteista ihmeen tuntua. Toisaalta hänen Hopeasurffarinsa on yksinomaan rujo ja ruudut väliin niin epäselkeitä, ettei tapahtumista ota selvää edes suurennuslasin avulla.

Teoksen lopusta löytyy Moebiuksen monisivuinen kirjoitelma, jossa hän kertoo Vertauskuvia-sarjakuvan synnystä ja työstämisprosessista.

Kun pää on nyt avattu, niin seuraavaksi suomeksi voisi toivoa Stan Leen, Jack Kirbyn ja John Busceman alkuperäisiä Hopeasurffari-tarinoita sekä Donny Catesin ja Tradd Mooren psykedeelistä Silver Surfer: Black -hittiä.

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 4/20.

Sarjakuvat – Viimeinen Incal

tonitahtivaeltaja Sarjakuva-arvostelut, Yleinen , , , , , , , ,

IncalKansiWEBAlejandro Jodorowsky & José Ladrönn:
Viimeinen Incal

”Jos kaikki otetaan pois kaikesta, jäljelle jää kaikki.”

Alejandro Jodorowskyn ja Moebiuksen luoma Incal on eurooppalaisen tieteissarjakuvan suurimpia klassikkoja. Se on poikinut myös lukuisia spinoff-sarjoja sekä Zoran Janjetovin piirtämän esiosan Edeltävien aikojen kirjat. Vuonna 2015 suomeksi saatiin kokonaisuuden päättävä Viimeinen Incal (Like), jonka taiteesta vastaa meksikolainen José Ladrönn.

Alunperin tämän kertomuksen piti ilmestyä Moebiuksen piirtämänä. 2000-luvun taitteessa mestari oli kuitenkin niin kiireinen, ettei saanut aikaiseksi kuin tarinan ensimmäisen jakson. On sääli, ettei tätä ole ympätty mukaan Suomi-albumiin, kuten jenkkiversiossa on tehty. Olisi ollut mielenkiintoista verrata, kuinka paljon Jodorowsky muokkasi käsikirjoitusta uusiksi päätettyään aloittaa tarinan alusta tuoreen taiteilijan kanssa – sekä tutkia kahden eri piirtäjän tulkintoja samoista tapahtumista.

Incal1WEBIncalin tapaan Viimeinen Incal käynnistyy kohtauksella, jossa John Difool putoaa scifistisen kaupungin kuilumaisemissa kohti kuolemaansa. Robokytät nappaavat hänet kuitenkin mukaansa kesken ilmalennon. Muistinsa menettäneen miehen perässä on muitakin tahoja, sillä koko universumin kohtalo on vaakalaudalla – ja tässä pelissä resuinen Difool on keskeinen nappula.

Incal2WEBOllaan Terra 2014 -planeetalla. Ihmiskuntaa uhkaa totaalinen tuho, kun teknokokeiluista syntynyt sähkövampyyri Benthacodon ottaa haltuunsa presidentin tuhoutumattoman koneruumiin. Hän aikoo hävittää kaiken orgaanisen elämän maailmankaikkeudesta biosyöjäviruksen ja roboarmeijansa avulla. Terralla tämä käy toteen, kun Benthacodon räjäyttää emopuun, planeetan kaiken elollisen luojan pirstaleiksi. Ikuisen metallin aika on koittava!

Juonen ytimessä on ajatus Difoolin ja Luz De Garran kaiken voittavasta rakkaudesta, joka voi synnyttää vastamyrkyn koneiden sydämettömälle vallalle. Ennen kuin näin pitkälle päästään, Difool joutuu pyöritykseen, jossa eteen vyöryy rinnakkaistodellisuuksien riitaisia John Difooleja, kosmoksesta toiseen viuhahtelevia robottihirviöitä, biomekaanisia avaruushämähäkkejä sekä valkoisia arkkienkeleitä. Lopulta koittava jälleennäkeminen Luzin kanssa ei sekään ole niin auvoinen kuin avuton sankarimme ennakkoon kuvittelee.

Incal3WEBViimeinen Incal on aitoa Jodorowsky-tykitystä, jossa ei voi koskaan ennalta arvata, mitä seuraavan kulman takana odottaa. Mielikuvituksellisten scifi-näkymien ryydittämä meno on villiä ja vauhdikasta. Paperille lykitään jatkuvalla syötöllä suuren luokan toimintaa, mystistä metafysiikkaa ja hurttia huumoria.

Mainiosti pelittää myös Ladrönnin taide. Se on Moebiuksen jälkeä fyysisempää ja tiukempaan ahdettua, mutta istuu silti hienosti sarjan henkeen.

Viimeisessä Incalissa Jodorowskyn suursaaga saa arvoisensa päätöksen.

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 2/15.

Incal4WEB