Frank Miller

Sarjakuvat – Frank Miller, Brian Azzarello & John Romita Jr.: Batman – Yön ritari: Viimeinen ristiretki

tonitahtivaeltaja Sarjakuva-arvostelut , , , , , , , , ,

Frank Miller, Brian Azzarello & John Romita Jr.:
Batman – Yön ritari: Viimeinen ristiretki
Suom. Jouko Ruokosenmäki. Egmont

Frank Millerin vuonna 1986 julkaistu Batman: Yön ritari on supersankarisarjakuvien ikiklassikko. Niinpä ei ole mikään ihme, että sen ympärille on leivottu rahastusmielessä useita jatko-osia. Nyt suomennosvuorossa on Millerin luomuksen esiosa Batman – Yön ritari: Viimeinen ristiretki. Sen tarinasta vastaa Millerin ohessa Brian Azzarello, kuvituksesta puolestaan John Romita Jr.

Tarjolla on Batmanin viimeinen seikkailu ennen eläkkeelle jäämistä. Nyrkkisankarin rooli alkaa painaa vanhaa miestä: joka paikkaa kolottaa ja turpiin antamisen sijaan hän saa itse tämän tästä päihinsä. Armaasta elämäntehtävästä eläköityminen ei ole kuitenkaan helppo rasti, varsinkin jos uskoo sydämensä pohjasta siihen, mitä tekee.

Rämäpäisesti vaaroihin syöksyvä ja herkästi tarpeettomaan väkivaltaan taipuvainen Jason ”Robin” Todd ei hänkään ole vielä valmis astumaan mentorinsa saappaisiin. Tai näin ainakin Batman ajattelee. Robin itse on asiasta vakaasti toista mieltä.

Sarjakuva kysyy, ajaako Batmania eteenpäin enää se, että hän on koukussa omaan tekemiseensä. Eikö hänestä ole ripustamaan trikoita narikkaan ja löytämään itselleen uudenlaisen rooliin elämässä? Ja kuinka tämä kaikki vaikuttaa Robinin käytökseen ja valintoihin?

Entä mitä tekee Lepakkomiehen arkkivihollinen, sadismistaan kuuluisa Jokeri, jonka Bat-vanhus on toimittanut jälleen kerran Arkhamin mielisairaalaan? Ainakin aiheuttaa kaaosta, joka sataa hymyilevän psykopaatin laariin.

Hieman pienemmälle huomiolle jää itse tarina, jossa tuntematon taho manipuloi Gotham Cityn rikkainta eliittiä.

Viimeisen ristiretken oivallisin osuus liittyy Batmanin ja Robinin henkilökuviin, joista löytyy kiitettävää ristiriitaisuutta ja ongelmallisuutta. Kumpikin sankareista on hakusessa oman motivaationsa ja toimintatapojensa kanssa, eikä mikään ole enää mustavalkoista. Synkässä tarinassa ei myöskään kannata luottaa vanhaan sananlaskuun, joka väittää, että vaikeuksien kautta voi hyvinkin päätyä voittoon. Ei nimittäin voi.

Kokonaisuus on sekä juonellisesti että taiteellisesti vahvaa kamaa. Tästä huolimatta olisin mielelläni nähnyt tarinasta selvästi pidemmän ja syvällisemmin teemoihinsa pureutuvan version. Mutta hyvä näinkin.

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 3/25.

Sarjakuvat – Frank Miller & Roger McKenzie: Daredevil – Tekijänä Frank Miller 1

tonitahtivaeltaja Sarjakuva-arvostelut , , , , , , , , ,

Frank Miller & Roger McKenzie:
Daredevil: Tekijänä Frank Miller
Suom. Mail-Man & Jouko Ruokosenmäki. Egmont

Daredevil: Kiirastuli -albumin arvostelun lopussa esitin hartaan pyynnön, että loputkin Frank Millerin Daredevil-tarinat saataisiin ulos suomalaisina kokoelmateoksina. Nyt tuo toive käy toteen, sillä Egmont on laukaissut liikkeelle Daredevil: Tekijänä Frank Miller -kirjasarjan.

Ykkösalbumi sisältää yhdeksän ensimmäistä Millerin kuvittamaa Daredevil-lehteä 1970- ja 1980-lukujen taitteesta. Tässä vaiheessa käsikirjoituksista vastasi vielä Roger McKenzie, mutta taisi Millerilläkin olla tarinoihin sanansa sanottavana. Albumin esipuheessa hän näet kertoo, kuinka vietti monet iltapäivät McKenzien kanssa pohtien, miten he voisivat Comics Coden rajoitusten puitteissa kertoa mahdollisimman rankkoja tarinoita. Ja jo tällöin kelkkaan hyppäsi myös tussaaja Klaus Janson, joka teki jatkossakin runsaasti yhteistyötä Millerin kanssa.

Suomeksi näistä tarinoista on aiemmin julkaistu osa vuoden 1995 Sarjakuvalehdessä.

Albumi käynnistyy keskeltä toimintaa, kun Epäpyhä kolmikko iskee Matt Murdochin toimistoon ja vie miehen mennessään. Taustalla häärii kylmäverinen tappaja, Kalmankoura, jolla on kana kynittävänään Daredevilin kanssa. Synkkä tarina saa odotettuakin synkemmän päätöksen.

Jatkossa sokea asianajaja Matt Murdoch joutuu tämän tästä vetämään ylleen puna-asuisen Daredevilin vermeet ja käymään rikollisia päin yli-inhimillisten aistiensa ja moniin tarpeisiin taittuvan taistelusauvansa tuella. Vastaan tulee mm. Napakymppi, jonka käsissä mikä tahansa esine on ase, lonkeroitaan säälittä heiluttava Mustekala sekä lähes lapsenmielinen mutta silti äärettömän väkivaltainen Gladiaattori.

Muistelujaksossa kerrotaan Murdochin nyrkkeilijäisän karusta kohtalosta ja Daredevilin ensiaskelista tuolloin vielä keltaruskeaan asuun sonnustautuneena kostajana.

Vuosikymmenten vierimisestä huolimatta näiden sarjakuvien voima on ja pysyy. Jo tässä vaiheessa Millerin kuvakerronnassa on dynamiikkaa ja realistista rosoisuutta. Tyyli sopii täydellisesti Hell’s Kitchenin pimeillä kujilla ja katoilla käytäviin matseihin, joissa pirunsarvinen huimapää ottaa mittaa alamaailman pahimmista rikollisista. Tämä on kuin kovaksikeitettyä rikoskirjallisuutta supersankarimaustein, ja hyvä niin.

Kokonaisuutta sävyttää myös tunteiden koko kirjo, josta löytyy niin rakkautta, mustasukkaisuutta kuin pettymystäkin. Vihasta, vallanjanosta ja kostonhimosta nyt puhumattakaan. Monen hahmon kohdalla on helppo puhua jopa klassisesta tragedian kaaresta.

Tahtoo heti lisää tätä suurenmoista herkkua!

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 2/25.

Sarjakuvat – Frank Miller & David Mazzucchelli: Daredevil: Kiirastuli

tonitahtivaeltaja Sarjakuva-arvostelut , , , , , , , ,

Frank Miller & David Mazzucchelli
Daredevil: Kiirastuli
Suom. Mail-Man. Egmont

Vaikka Marvel-elokuvat ovat viime vuosina tahkoneet rahaa, eivät sarjakuvat ole myyneet yhtä hyvin kuin vielä 1900-luvun lopulla. Siksi suomalainen Egmont on keskittynyt ilahduttamaan vanhan kaartin faneja kokoamalla yksiin kansiin entisaikojen tarjonnan parhaita paloja – niitä jo legendaarisiksi kasvaneita klassikkotarinoita.

Nämä sanat kuvaavat enemmän kuin hyvin Frank Millerin käsikirjoittamaa ja David Mazzucchellin kuvittamaa Daredevil: Kiirastuli -albumia. Sen sisältö on aiemmin nähty suomeksi Marvel-lehden numeroissa 2/88 ja 4/88. Kyseessä on kerrassaan tymäkkä ja tunteisiin käyvä sarjakuva, joka lukeutuu Millerin varhaistuotannon tähtihetkiin – ja jonka vahvimmat hokemat päätyivät aikoinaan sarjakuvafanien keskinäiseen kielenkäyttöön. Korvissani kaikuvat yhä alan piireissä ironisesti lausutut, Nuke-supersotilaan myyttiset ilmaukset, kuten ”Meidän pojat.” ja ”Anna punainen.”

Matt ”Daredevil” Murdockin lopullinen kiirastuli ottaa ensiaskeleensa, kun miehen vanha heila, heroiinikoukkuun ajautunut Karen Page, paljastaa supersankarin salaisen henkilöllisyyden rikollisille. Tieto kiirii myös rikollisuuden ruhtinaan, New Yorkin alamaailmaa hallitsevan Kingpinin korviin. Hänelle Daredevil ei ole mikään varteenotettava vastustaja, vaan pikemmin ärsyttävä kärpänen – mutta toisaalta kärpäsenkin kiduttaminen suo julmuudesta ilonsa ammentavalle miehelle suurta riemua.

Kun jo muutenkin hermoromahduksen partaalla roikkunut Murdock menettää niin maineensa, ammattinsa, rahansa, kotinsa kuin ystävänsä, ei romahdus ole kaunista katsottavaa. Kadulle päätynyt, päähän potkittu mies muuttuu vainoharhaiseksi ihmisraunioksi, joka ei osaa luottaa kehenkään tai suojata aistejaan ympärillään vellovalta kaupunkikakofonialta.

Mielipuolisuutensa vietävänä hän turvautuu järjettömään väkivaltaan, joka vie hänet yhä lähemmäs helvetin syövereitä. Löytyykö häneltä sisua kamppailla irti tästä tuhoisasta kierteestä? Ja jos, niin mitä se maksaa?

Miller sanoittaa vahvasti sekä Daredevilin kujanjuoksun ja epätoivon että Kingpinin kaikkivoipaisuuden tunteen ja sen mukanaan tuoman ylimielisyyden. Kingpin on kukkulan voittamaton kuningas, joka suhtautuu asemaansa yksinvaltiaan tavoin. Miehen kyky sumuttaa, valehdella ja masinoida ihmisiä tekeekin hänestä sarjakuvamaailman ikioman Donald Trumpin.

Myös muut keskeiset hahmot kuvataan vakuuttavasti oli kyse sitten huumehuuruisen Karen Pagen elämän lohduttomasta sopasta tai toimittaja Ben Urichin kipuilusta ammattietiikan ja kuolemanpelon ristivedossa. Nuke-hahmon yhteiskuntakriittisestä ja kirkkaana loistavasta mielenvikaisuudesta nyt puhumattakaan. Tilaa saa myös tapahtumia ympäröivä New York ja erityisesti sen rähjäisin slummi, Hell’s Kitchen. Millerin kaupunkikuvaus antaa jo hyvää osviittaa siitä, mihin hän yltää myöhemmissä Sin City -sarjakuvissaan.

Mazzucchellin piirrosjälki istuu hurmeisen synkkään tarinaan kuin poskelle hakattu nenä, joten ei ihmekään, että tekijäkaksikko teki myöhemmin yhteistyötä myös Batman: Ensimmäinen vuosi -sarjakuvan parissa.

Kun pää on nyt avattu, niin seuraavaksi olisi ilo nähdä suomalaisina kokoelmina myös kaikki muut Millerin Daredevil-tarinat.

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 2/24.

Elokuvat – Joker

tonitahtivaeltaja Elokuva-arvostelut, Yleinen , , , , , , , , , , ,

JokerJulisteWEB

Joker

Kuten muun muassa Gotham-televisiosarja on todistanut, Batmanin arkkiviholliset ovat niin värikkäitä hahmoja, että heidän ympärilleen on helppo kutoa hyviä tarinoita – jopa ilman yön ritaria. Tähän ajatukseen pohjaa myös Todd Phillipsin ohjaama inhorealistinen Joker-elokuva. Se kertoo mieleltään järkkyneestä, elämän päähänpotkimasta itsetuhoisesta miehestä, josta kasvaa sorretun väestönosan ikoninen antisankari.

Jokerista on nähty jo aiemmin valkokankailla monta onnistunutta tulkintaa, mutta Joaquin Phoenixin fyysisellä pieteetillä ja sisäistetyllä vimmalla vetämä roolisuoritus nostaa riman aivan uusiin korkeuksiin. Hänen esittämänsä luurangonlaiha Arthur ”Happy” Fleck on loistelias kuvaus ahdistuneesta luuserista, joka ei löydä elämästään mitään hyvää – mutta joka hetken aikaa jaksaa silti haaveilla toiveidensa täyttymyksestä.

Joker2WEB

Tapahtumat sijoittuvat ankeaan, 1970-lukua muistuttavaan Gothamiin. Talojen seinät ovat tagien ja graffitien peitossa, ja kadut ovat täynnä haisevia jätekasoja. Taloudellisen laman kurittamassa kaupungissa työttömyys lisääntyy ja niin köyhät kuin sairaatkin hylätään oman onnensa nojaan.

Raihnaisen äitinsä (Frances Conroy) kanssa asuva Arthur raapii elantonsa toimimalla sairaalaklovnina sekä mainoksia pyörittävänä pellenä. Hänen suurin unelmansa on päästä stand up -koomikoksi ja kenties joskus jopa esiintymään ihailemansa Murray Franklinin (Robert De Niro) vetämään tv-show’hun. Onhan äitikin todennut, että hän on tullut maailmaan tuomaan iloa ja hymyjä. Tosin äiti on myös sitä mieltä, ettei Arthurista ole koomikoksi, koska hän ei ole lainkaan hauska.

Joker1WEB

Jo alusta lähtien on selvää, ettei Arthurin pääkopassa ole kaikki kohdallaan. Hän saa tahdottomia naurukohtauksia ja joutuu popsimaan useita pillereitä selvitäkseen arjesta. Väkivallan värittämässä kaupungissa hän on helppo uhri kiusaajille, jotka eivät jätä häntä rauhaan. Siinä vaiheessa, kun Arthurille selviää, että myös hänen elämänsä on monella tapaa valhetta, syöksy mielen mustimpiin syövereihin on väistämätön.

Joker-elokuva pohjustaa Arthurin romahdusta huolella. Ehkä turhankin huolella, sillä huomattavasti vähemmälläkin uskoisi, että tällä miehellä menee todella huonosti – ja että hänen otteensa todellisuudesta on hatara.

Nerokkaimpiin sfääreihin leffa yltääkin vasta viimeisen puolen tunnin aikana, kun Arthurista kuoriutuu kuolemasta ja kaaoksesta nauttiva Jokeri. Klovnihahmo, josta on jo aiemmin tullut kaupungin rahavaltaa vastaan järjestettyjen mielenosoitusten symboli – Alan Mooren ja David Lloydin V for Vendettasta tutun Guy Fawkes -hahmon tapaan.

Joker3WEB

Joker-filmi on erinomainen henkilötulkinta, joka sisältää myös enemmän kuin ripauksen yhteiskuntakritiikkiä. Elokuvan synkkyys ja toivottomuus peilaa hyvin myös tämän päivän mielenmaisemaa, jossa ahneus ja oman edun tavoittelu tuntuu olevan monenkin valtionpäämiehen ainoa agenda. Mieleltään järkkyneiden dumppaamisesta kaduille nyt puhumattakaan.

Leffan yhteydessä on moneen otteeseen nostettu esiin Martin Scorsesen ja Robert De Niron yhteiset elokuvat, kuten Taksikuski (1976) ja Koomikkojen kuningas (1982). Vaikutteet niin näistä kuin monista muistakin kyseisen aikakauden tummemman puoleisista filmeistä ovatkin Jokerissa selvästi nähtävillä – aina moraaliltaan kyseenalaista päähenkilöä myöten.

Sarjakuvaviitteistä esiin täytyy nostaa ainakin Alan Mooren ja Brian Bollandin Tappava pila sekä Frank Millerin Yön ritari.

Joker4WEB

Kaikista näistä vaikutteista huolimatta Joker seisoo omilla jaloillaan ja tykittää kankaille vahvan elokuvakokemuksen. Tätä vain korostaa mainio musiikkiraita, jolla kuullaan mm. Frank Sinatran esittämät biisit That’s Life ja Send in the Clowns.

Jos tästä leffasta ei irtoa Joaquin Phoenixille Oscaria, niin maailmankirjat ovat pahasti sekaisin.

Toni Jerrman – 4 tähteä

Joker5WEB

Sarjakuvat – Batman & Ihmepoika Robin

tonitahtivaeltaja Sarjakuva-arvostelut , , , , , , ,

BatmanIpRobinKansiWEBDC-yhtiö on ilmoittanut, että Frank Miller palaa Yön ritarin pariin mielipuolisesti nimetyllä Dark Knight III: The Master Race -sarjakuvalla. Miller vastaa tuotoksen käsikirjoituksesta yhdessä Brian Azzarellon kanssa. Taiteesta huolehtivat puolestaan Andy Kubert ja Klaus Janson.

Odotukset ovat mahdottoman alhaalla, mutta ainahan itseään voi huvittaa Millerin piirtämällä Dark Knight Universe Presents: The Atom -minisarjakuvan kannella. Nyt putosivat pöksytkin jalasta järkytyksestä!

Tämän käsittämättömän siirron kunniaksi kaivoin blogiin muutaman vuoden takaisen arvostelun Millerin käsikirjoittamasta Batman & Ihmepoika Robin -albumista. Jo se saa lukijan pään heittämään häränpyllyä.

BatmanIpRobin2WEBBatman & Ihmepoika Robin

Mikäli Spirit-elokuvaa ja Batman & Ihmepoika Robin -albumia (Egmont) on uskominen, mestarillinen sarjakuvataiteilija Frank Miller on 50 vuotta täytettyään menettänyt viimeisetkin aivon rippeensä. Mikään muu ei selitä näiden uutuustuotteiden täydellistä lahjattomuutta.

All Star Batman & Robin -lehden numerot 1–9 yksiin kansiin kokoava Batman & Ihmepoika Robin sijoittuu jälleen kerran niihin hetkiin, kun yön viittaritari on vasta aloittelemassa uraansa. Millerin tulkinnassa Bruce Wayne on synkän harhainen lepakkokostaja, joka ammentaa nautintonsa väkivallasta ja päättömästä kaahailusta. Tämän Batmanin hullu nauru kaikuu Gothamin kaduilla psykopaattisempana kuin Jokerin konsanaan.

Vähintäänkin epätasapainoisena voidaan pitää myös tapaa, jolla lepakkoveitikka hankkii pyhään sotaansa teinipoika-apurin. Kun akrobaattimestari Dick Graysonin vanhemmat ammutaan tämän silmien edessä, Batman kaappaa pojun autoonsa, pärskii tämän naamalle repliikkejä tyyliin ”Oletko kehitysvammainen tai jotakin?” ja hylkää sitten lepakkoluolaan. Kun Alfred ehdottaa, että orvolle teinille pitäisi tarjota muutakin ruokaa kuin raakoja rottia, Leppis on vähällä vetää uskollista palvelijaansa turpaan.BatmanIpRobin6WEB

Samaa yksipuolista raivotyyliä edustavat myös muut sarjakuvan sankarihahmot. Kuten hutsahtavasti pukeutuva Musta Kanarialintu, joka potkii stilettikoroilla naamaan kaikkia, jotka kutsuvat häntä herkkupepuksi. Tai Ihmenainen, jolle miehet ovat BatmanIpRobin5WEBvain lahdattavaksi kelpaavia spermaveivejä. ”Kuvotat minua”, telaketjufeministien vähäpukeinen irvikuva toteaa Teräsmiehelle.

Moraalittomuuden syövereissä sekoilevan tarinan sisältö on yhtä tyhjää kuin sen päähenkilöiden arvomaailmakin. Nihilististen sankareiden muottia kun on tutkittu paljon syvällisemmän jo noin miljoonassa 1990-luvun supersankarisarjakuvassa. Näin visioton aiheen käsittely maistuu pahasti pilaantuneelta kalkkunapaistilta.

Milleriä totisemmin ovat urakkaansa suhtautuneet taiteesta vastaava Jim Lee ja väreistä huolehtiva Alex Sinclair. He tekevät erinomaisen huolellista työtä sen pohjalta, mitä käsikirjoitus tarjoilee. Erityisesti Lee ottaa kaiken irti hampaat irvessä heiluvasta Batmanista sekä kuviin uiskentelevista alusasuisista seksipommeista.

Batman & Ihmepoika Robin saattaa oikein luettuna tarjota makeat naurut. Mutta uudeksi Miller-klassikoksi se kelpaa korkeintaan Arkhamin vankimielisairaalan potilaiden keskuudessa.

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 1/10.

BatmanIpRobin3WEB

Sarjakuvat – Batman-klassikko x 2

tonitahtivaeltaja Sarjakuva-arvostelut , , , , , , , ,

BatmanYonRitariKansiWEBBatman: Yön ritari deluxe

”Olisimme voineet muuttaa maailman… Mutta katso meitä nyt… Minusta on tullut poliittinen rasite… Ja sinä… Sinä olet vitsi…”

Batmania on nykyisin mahdoton hahmottaa ottamatta huomioon Frank Millerin yhteiskuntakriittistä Yön ritari -hittiä. Niin suuri vaikutus tuolla 1980-luvun puolivälissä syntyneellä sarjakuvalla on ollut kaikkiin myöhempiin lepakkotulkintoihin. Onkin hyvä, että RW Kustannus on julkaissut tämän synkän joutsenlaulun jälleen kerran suomeksi – siitäkin huolimatta, että ajan hammas on kohdellut teosta paikoin kaltoin.

BatmanYonRitari2WEBBatman: Yön ritari deluxen tapahtumat sijoittuvat aikaan, jolloin supersankarit ovat enää pelkkä muisto. Ihmiskunta on kateudessaan hylännyt keskuudessaan kulkeneet jumalat, ja jopa Batman on heittänyt viittansa nurkkaan. Jäljellä on enää partiopoikamainen Teräsmies, josta on tullut Yhdysvaltain presidentin salainen käsikassara.

Sisäinen polte ei ole kuitenkaan jättänyt Bruce Waynea rauhaan. Se kuiskii ja houkuttelee vanhaa miestä vetämään trikoot jälleen ylleen.

Lopullisen kimmokkeen Lepakon paluulle antaa Gothamissa riehuva väkivaltainen Mutantit-nuorisojengi, joka kokee oikeudekseen silpoa ja murhata niin nunnia, lapsia kuin vanhuksiakin.

BatmanYonRitari6WEBRoistoja rusikoivan yön kostajan paluusta ei kuitenkaan olla iloisia. Mediassa kaikenkarvaiset asiantuntijat ja rikollisten hyysääjät laukovat tuomioitaan. Myös naiivit poliitikot sekä poliisilaitos asettuvat vastahankaan. Pakkomielteinen Battis on kuitenkin vakuuttunut, että hänen kaltaistaan kivikovaa tuomaria tarvitaan Gothamin rauhoittamiseen.

BatmanYonRitari1WEBBatmanin uusi tuleminen herättää myös hänen perivihollisensa horroksesta. Kaksinaaman ohessa kaupunkia päätyy riivaamaan entistäkin hullumpi Jokeri. Ensi töikseen hymynaama tappaa satapäin tv-ohjelman nauhoituksiin saapuneita katsojia.

Yön ritarin tarina käynnistyy hitaanpuoleisesti ja itseään toistaen. Sankari vai uhka -kiistelystä on muodostunut jo supersankarisarjakuvia rasittava klise, joten teema ei enää hirveästi sytytä. Lisäksi Miller perkaa aihetta ylitsevuotavan runsassanaisesti.

Todelliseen liikenteeseen Yön ritari singahtaa vasta kokonaisuuden puolivälissä, kun Batman ja Jokeri ottavat toisistaan mittaa huvipuiston uumenissa. Tässä jaksossa on kiihkeää intensiteettiä ja tummanpuhuvaa tunnelmaa.

Vielä paremmaksi meno yltyy, kun Ronald Reagania muistuttava seniili
presidentti lähettää Teräsmiehen pysäyttämään sekä Venäjän laukaiseman ydinohjuksen että oikeuden omiin käsiinsä ottaneen Lepakkomiehen. Lopputulos on vahvasti tykittävää sarjakuvataidetta, joka jättää lukijaansa lähtemättömän jäljen.

BatmanYonRitari3WEB”Maapallon ihmiset. He pystyivät tällaiseen… Ja sinä naurat…”

Keskeisessä asemassa Yön ritarissa on Millerin omaehtoinen taide. Dramaattinen, elokuvamainen kuvakerronta sekä jylhä mustien pintojen hyötykäyttö. Tosin Miller on sittemmin yltänyt tälläkin saralla messevämpään jälkeen. Lisäksi aikoinaan kehutut Lynn Varleyn värit vaikuttavat tänä päivänä kovin valjuilta ja hengettömiltä.

Kirjan päätteeksi on koottu runsas kattaus bonusherkkuja. Mukana on Millerin alkuperäisiä tarinasynopsiksia, hahmoluonnoksia ja sivujen lyijykynäversioita. Yllättäen suuri osa tästä materiaalista on jätetty kokonaan suomentamatta.

Yön ritari herättelee moninaisia ajatuksia oikeuden ja sankaruuden käsitteistä. Toisin kuin Millerin viimeaikaiset työt, se ei asetu kritiikittä ylistämään patavanhoillista silmä silmästä -näkemystä. Pelkurimaisia poliitikkoja, pinnallisia tv-julkkuja, hyväuskoisia kukkahattutätejä ja itseään täynnä olevia kusipäitä se kuitenkin suomii ankaralla kädellä.

”Minä hehkun, minä poltan sinua… Roihuan kuumana, raivoisana ja kauniina…”

BatmanTappavaVitsiKansiWEBBatman: Tappava vitsi deluxe

RW:n valikoimista löytyy toinenkin keskeinen Batman-klassikko. Alan Mooren käsikirjoittama ja Brian Bollandin kuvittama Tappava vitsi deluxe -albumi sisältää Tappava pila -nimellä paremmin tunnetun seikkailun lisäksi viitisentoista sivua ekstramateriaalia.

Julkaisun päätarina on nähty suomeksi jo pariin kertaan – vuosina 1989 ja 2007 – mutta nyt sarjakuvaa koristaa ensi kertaa Bollandin oma väritys. Se on vanhaa palettia huomattavasti hillitympi, mikä korostaa hienosti taiteilijan pikkutarkkaa viivatyöskentelyä. Selkeimmin tämä näkyy lähes yksinomaan harmaasävyissä toteutetuissa muistelmajaksoissa.

Tappava vitsi on jälleen yksi kuvaus Batmanin ja Jokerin ikuisesta piirileikistä sekä siitä mielentilasta, josta hymynaama ammentaa sairaat temppunsa. Kertomuksessa yhdistyvät Jokerin överiksi ryöpsähtävä väkivaltaisuus ja hänen synnyintarinansa traagisuus – se, kuinka elämän potkimasta onnettomasta koomikosta tuli katkeran kahjouden mannekiini. Hirviö, joka haluaa hukuttaa tuskaisan menneisyytensä hulluuden kaiken peittävän viitan alle.

BatmanTappavaVitsi1WEB”Mikset naura kanssani?”

Tappava vitsi on psykologisesti vahva tarina, jossa kerronnan rytmitys ja tarkkaan harkittu kuvakuljetus tukevat kokonaisuuden dramaattista tunnelmaa. Viehättävän synkänoloinen on myös Bollandin oma 8-sivuinen täytetarina, jossa viaton nuorukainen visioi Batmanin murhasta muuten nuhteettoman elämänsä kohokohtaa.

Lopulta kaikki päättyy sateeseen. Kenties myös kuolemaan.

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 2/15.

BatmanTappavaVitsi2WEB