The 10th Victim
La decima vittima
(Blu-ray)

”Vihollinen päivässä pitää lääkärin loitolla!”

Elio Petrin ohjaama The 10th Victim (1965) on 1960-lukulaisen tyylitietoinen, yhteiskuntakriittisillä painotuksilla silattu italialainen tieteissatiiri. Filmin päärooleissa loistavat aikansa suurimmat tähdet, Marcello Mastroianni ja Ursula Andress. Elokuvan juoni pohjautuu Robert Sheckleyn vuonna 1953 julkaistuun Seventh Victim -novelliin.

2000-luvulla maailmassa ei ole enää sotia tai väkivaltarikoksia ja kansalaiset voivat elää ilman turhia pelkoja. Kiitos tästä kuuluu Suureksi Metsästykseksi kutsutulle kansainväliselle instituutiolle. Se on tuonut moraalin ja etiikan uudelle vuosituhannelle ja samalla sekä lopettanut että laillistanut väkivallan.

Suuressa Metsästyksessä vapaaehtoiset kisailijat yrittävät tappaa toisensa. He sitoutuvat osallistumaan kilpailuun kymmenen kertaa – viidesti metsästäjänä ja viidesti uhrina – tai kunnes kuolevat. Metsästäjä saa kaiken mahdollisen tiedon uhristaan, kun taas uhri ei tiedä edes sitä, kuka häntä metsästää. Osallistujien on lupa tappaa vain toisensa, ja väärän henkilön murhaamisesta seuraa 30 vuoden vankilareissu. Mikäli joku selviää koko kymmenen metsästyksen ajan elossa, häntä odottaa miljoonan dollarin palkkio sekä sankarijulkkiksen asema. Vain hyvin harva pysyy kuitenkaan hengissä kymmenen kierroksen ajan.

Yhdysvaltalainen Caroline Meredith (Andress) on yksi Suuren Metsästyksen menestyjistä. Kun hän on tappanut yhdeksännen kilpakumppaninsa ihailevan yleisön silmien edessä rintaliivipyssyillään, hän saa tarjouksen, josta ei kannata kieltäytyä. Menestyvä Ming-teefirma haluaa hänet uuden kampanjansa kasvoksi. Mainosfilmiksi on tarkoitus kuvata kohtaus, jossa hän tappaa kymmenennen uhrinsa.

Kyseiseksi uhriksi tietokone valitsee italialaisen Marcello Polettin (Mastroianni). Tämä on murhannut edellisen kohteensa, saksalaisparoni von Richtofenin, sotilassaappaisiin piilotetulla pommilla. Marcellolla on toki muitakin huolenaiheita, sillä hän on vihdoin saanut mitätöityä avioliittonsa Lidia-vaimonsa (Luce Bonifassy) kanssa. Tämä maksoi hänelle puolet omaisuudestaan – joukossa myös hänen klassikkokirjallisuuden kokoelmansa, joka koostui pelkistä sarjakuvista.

Mutta kun yhdestä vaimosta pääsee eroon, on jo uusi nainen valmiina tarraamaan Marcelloon. Olga (Elsa Martinelli) on odottanut vuosien ajan, että Marcello vapautuisi aviomarkkinoille, eikä hän aio päästää vastahakoista miestä kynsistään.

Ei siis mikään ihme, että kyynisesti elämään suhtautuvaa Marcelloa masentaa. Caroline on puolestaan innoissaan päästessään filmitiimin kanssa Rooman näyttäviin maisemiin. Tee-firman markkinamiehet pohtivat hetken aikaa, sallisiko paavi heidän kuvata tappokeikan Pietarinkirkossa, mutta päätyvät lopulta valitsemaan tapahtumapaikaksi Venuksen temppelin rauniot.

Sillä aikaa kun kuvausryhmä ja tanssijatiimi valmistautuvat mainosfilmin kuvauksiin, Caroline tekee lähempää tuttavuutta Marcellon kanssa. Mies itse ei ole moisesta huomiosta ilahtunut. Hänen päässään alkaa itää ajatus, että Caroline saattaa olla hänen peräänsä lähetetty metsästäjä.

Kuinka kimurantiksi tilanne tästä kehittyy, jääköön paljastamatta. Matkan aikana kehiin heitetään kuitenkin runsaasti uutta uljasta yhteiskuntaa kuvastavia satiirisia kohtauksia. Caroline tapaa esimerkiksi italialaisen metsästäjän, joka valittaa nykymenosta. Mihin tämä maailma on oikein menossa, kun ampuminen on kielletty niin ravintoloissa, parturissa, sairaaloissa, kirkossa kuin lastentarhoissakin! Tähän Caroline toteaa, että Yhdysvalloissa on kaikki paremmin, sillä siellä saa ammuskella ihan missä huvittaa. Selviää myös, että ihmisten ei enää tarvitse huolehtia isovanhemmistaan, sillä kaikki eläkeläiset tulee toimittaa valtion huostaan.

Marcellon elämänasenteesta kertoo puolestaan paljon se, että hän toimii auringonlaskua palvovan yhteisön saarnamiehenä, vaikkei auringon jumalallisuuteen uskokaan. Homma on vain helppo tapa tehdä rahaa. Touhun ainoa haittapuoli ovat neorealistit, jotka tuppaavat viskomaan auringonpalvojia mädillä tomaateilla ja kananmunilla.

Vinkeästi piruilevan sisällön ja rooleistaan kaiken ilon irti ottavien näyttelijätähtien lisäksi filmin kantava voima on sen visuaalinen loistokkuus. Elokuva tulvii ihastuttavan 1960-lukulaista tulevaisuuskuvastoa, joka näkyy niin asusteissa, kalustuksessa, erilaisissa laitteissa kuin taideteoksissakin. Jostain syystä autoihin asti tämä tyylittely ei ole levinnyt, mutta toisaaltahan 1960-luvun alun eurooppalaiset autot ovat jo itsessään aikamoisen futuristisen näköisiä.

The 10th Victim on älykäs kestoklassikko, jonka vaikutukset näkyvät vahvasti mm. Arnold Schwarzeneggerin tähdittämässä The Running Man -filmissä (1987), Austin Powers -elokuvissa (1997–2002) sekä vaikkapa The Hunger Games -leffasarjassa (2012–2015).

”Minua on aina kiehtonut ajatus, että mainosfilmissämme tapettaisiin oikeasti ihminen.”

Toni Jerrman – 4 tähteä

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 3/22.