Kirja-arvostelut

Kirjat – Kate Atkinson: Elämä elämältä

tonitahtivaeltaja Kirja-arvostelut , , ,

KateAtkinsonElamaElamaltaWEBKate Atkinson
Elämä elämältä
Life After Life
Suom. Kaisa Kattelus. Schildts & Söderströms

Kate Atkinsonilta suomennettiin parikymmentä vuotta sitten kummanpuoleinen romaani Ihmiskrokettia, jossa samaan tarinaan mahtui aikahyppyjä, ufo-olentoja, muodonmuutoksia ja rinnakkaistodellisuuksia. Tuoreessa vaihtoehtomikrohistorioita käsittelevässä teoksessaan kirjailija palaa aikahyppyjen ja rinnakkaistodellisuuksien pariin. Pienten valintojen ja sattumien suurta vaikutusta tutkaileva romaani on läheistä sukua myös sellaisille elokuville kuin Sliding Doors, Juokse Lola! ja Päiväni murmelina.

Vuonna 1910 Sylvie Toddin kolmas lapsi kuolee synnytyksessä, koska lääkäri ei ehdi ajoissa paikalle. Aloitetaanpa alusta. Lääkäri selviääkin matkastaan viivytyksittä ja saa lapsen hengen pelastettua. Tyttö, Ursula, kuolee tapaturmaisesti 4-vuotiaana. Aloitetaanpa alusta.

Kirjan alkupuoli muodostaa hienon kuvauksen elämän hauraudesta. Pientä lasta vaanii vaara jos toinenkin, mutta mitä useamman onnistuu välttämään, sitä todennäköisemmin elää paljon kauemmin. Mitä, jos sisäkkö ei olisikaan lähtenyt kaupungille juhlimaan eikä olisikaan tuonut tappavaa influenssaa tullessaan?

Ursulan elämät ovat kerta kerralta pidempiä, koska rinnakkaiset todellisuudet tai jo kertaalleen eletyt elämät vuotavat informaatiota. Tytöllä on voimakkaita dejà vu -tuntemuksia ja ennakkoaavistuksia, jotka auttavat häntä välttämään aiemmat kohtalonsa. Sisäkkö ei lähde kaupungille juhlimaan, jos hänet tuuppaa ajoissa portaita alas.

Kun Ursula on selvinnyt hengissä lapsuudestaan, Elämä elämältä kehittyy viime vuosisadan alkupuolen ajankuvaksi ja sukutarinaksi, jonka painopisteiksi nousevat naisen asema ja sodan kauheudet. Vähitellen Ursula muuttuu yhä tietoisemmaksi historian kulusta ja omista mahdollisuuksistaan, ja lopulta mikrohistoria kääntyy makrohistoriaksi.

Jos vähäisillä sattumuksilla on iso vaikutus ihmiselämään, voi yksittäisellä ihmisellä olla merkittävä vaikutus koko maailman tilaan. Miten paljolta kärsimykseltä olisikaan vältytty, jos joku olisi tappanut Hitlerin jo ennen hänen valtaantuloaan? Ursulalle kysymys ei ole turhaa spekulaatiota vaan jotakin, mitä voi yrittää.

Ovelimmillaan Atkinson on, kun uudet elämät paljastavat henkilöiden ja taustojen syvempiä merkityksiä, jotka ovat aiemmilla kerroilla jääneet hämäriksi. Kerronnan tehoja syövät kuitenkin jokseenkin väritön kieli ja tietty yllätyksettömyys. Romaani paljastaa jo alussa isoimman juonenkäänteen ja perusideansa, mikä saa loppuhuipennuksen – jos sellaisesta edes voi puhua – tuntumaan lähinnä antikliimaksilta. Kirja kuitenkin kysyy, ymmärrämmekö me historiaa riittävän hyvin tunnistaaksemme sen todellisia vaikutussuhteita. Nykyhetkestä puhumattakaan.

Jukka Laajarinne

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 3/14.

Kirjat – Robert W. Chambers: Keltainen kuningas

tonitahtivaeltaja Kirja-arvostelut , , , ,

KeltainenKuningasWEBRobert W. Chambers
Keltainen kuningas
The King in Yellow
Suom. Jussi Korhonen. Basam Books

Keltainen kuningas on yli vuosisadan vanha novellikokoelma, jonka tarinoissa osassa on yliluonnollisia elementtejä ja osassa ei. Kertomusten tyyli pysyy kuitenkin samanlaisena, romanttisen jännitteisenä, kautta linjan.

Kirjan alkuosan muodostaa neljä novellia, joissa käsitellään näytelmää nimeltä Keltainen kuningas. Näytelmän lukeminen ajaa ihmiset hermoheikkoon tilaan ja jopa hulluuteen – ja voi niitä onnettomia, jotka kohtaavat itse Keltaisen kuninkaan. Tapahtumapaikkoina toimivat taiteilijoiden Pariisi sekä eriskummallinen New York, josta löytyy mm. kaupungin pyörittämä itsemurhakammio.

Kuningas ja hänen keltainen merkkinsä pysyvät tarinoissa pääosin taustalla. Niinpä mukaan mahtuu muitakin outoja elementtejä, kuten elollisen materian patsaaksi muuttava neste sekä häiriintynyt ihmisraunio, joka putsaa korvausta vastaan ihmisten tahraantuneita maineita. Tragedia on vahvasti läsnä, mutta nykypäivän trendeistä poiketen kaikki ei aina pääty kaameimmalla mahdollisella tavalla. Aihepiirin novelleista vahvimpia ovat Maineiden paikkaaja ja Keltainen merkki.

Kokoelman neljässä viimeisessä novellissa seikkaillaan myös Pariisissa. Robert W. Chambers opiskeli aikoinaan taidetta Pariisin Acadèmie Julianissa, mikä näkyy syvänä paikallistuntemuksena. Kirjailija pudottelee suvereenisti niin katujen kuin kahviloidenkin nimiä, mutta rakentaa niille myös luonteen. On puisto, josta näkyy kirkko, tai tietty silta, jota pitkin päästään Latinalaiskorttelista Riemukaarelle. Katuvilinässä on koetun elämän maku. Kertomusten tunnelma on siinä määrin kiihkeän unenomainen, ettei spekulatiivisia elementtejä ehdi edes kaivata.

Chambersin novellit olivat tuttuja H. P. Lovecraftille, ja tämä poimikin Keltaisen kuninkaan osaksi omaa Cthulhu-mythostaan. Ja miksikäs ei, hulluuteen ajava näytelmä sopii oivasti kirjahyllyyn Necronomiconin viereen. Chambersin kokoelma on innoittanut monia muitakin taiteilijoita aina kirjailijoista heavyrokkareihin. Vahvoja viittauksia löytyy myös True Detective -televisiosarjasta, mikä on nostanut Chambersin jälleen suosioon.

Keltainen kuningas on upottava sukellus 19. vuosisadan lopun boheemielämään. Sitä on monasti tituleerattu kauhukirjallisuuden klassikoksi eikä suotta. Paikoitellen novellien lopetuksista puuttuu silti se potku ja purenta, jota moderni lukija automaattisesti odottaa.

Shimo Suntila

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 1/15.

Kirjat – Marisha Pessl: Yönäytös

tonitahtivaeltaja Kirja-arvostelut , , , , ,

PesslNightFilmWEBMarisha Pessl
Yönäytös
Night Film
Suom. Laura Beck. Otava

Kaikkia mysteereitä ei ole tarkoitettu avattaviksi. Ainakaan, jos totuudesta ei ole valmis maksamaan kovaa hintaa.

Amerikkalaiskirjailija Marisha Pesslin toinen romaani, Yönäytös, herätti maailmalla jo ennakkoon niin suurta pöhinää, että se julkaistiin pikavauhtia myös suomeksi. Käytännössä lähes samaan aikaan kuin Yhdysvalloissa. Kyseessä on arvoituksilla ja hämärillä johtolangoilla pippuroitu vetävä lukuromaani, jota on vaikea laske kesken käsistään – ihan siitäkin huolimatta, että sivuja tiiliskiveen on eksynyt yli seitsemänsataa.

Scott McGrath on maailmaa nähnyt tutkiva reportteri. Hänen uransa kokee pahan kolauksen, kun hän syyttää erakkomaista elokuvaohjaaja Stanislas Cordovaa vaaralliseksi, Charles Mansonin kaltaiseksi saalistajaksi. Kunnianloukkaus ilman pitäviä todisteita tekee harvemmin hyvää journalistin uskottavuudelle.

Muutamaa vuotta myöhemmin Cordovan tytär Ashley kuolee epäselvissä olosuhteissa. Tämä herättää jälleen McGrathin pakkomielteen, joten hän ryhtyy entistäkin määrätietoisemmin tutkimaan ohjaajan ja tämän tyttären salaisuuksiin verhottua elämää. Yhdessä kahden nuoren kumppaninsa kanssa hän jäljittää Cordovat tavanneita ihmisiä ja saa heidät avautumaan kokemuksistaan.

Vähitellen esiin keriytyy kuva todellisuuden pimeälle puolelle sukeltaneesta nerosta, joka on valmis uhraamaan kaiken vimmaisten visioidensa vuoksi. Hurjat noitamenot, salatieteet ja lapsiuhrit värittävät kertomuksia – tai niin ainakin McGrath kuulemastaan päättelee. Mutta mikä on totuus? Onko kyseessä pelkkä huhujen kimara vai kumpuavatko Cordovan elokuvien hypnoottiset pelkotilat aidon pahuuden syövereistä?

Romaanin parasta antia ovat Cordovan filmien kuvaukset ja analyysit. Valtavalle maatilalleen sulkeutunut ohjaaja ei anna haastatteluja, mikä vain lietsoo hänen kauhuelokuviensa synkkiä tulkintoja. Pahaenteisyyttä lisäävät näyttelijöiden oudot katoamiset ja se, että Cordovan viimeisimmät filmit on luokiteltu niin ahdistaviksi, ettei niitä ole päästetty lainkaan viralliseen levitykseen. Salaisten näytösten ohessa kielletyt leffat voi katsoa vain kädestä käteen leviävinä piraattiversioina. Näissä elokuvissa maailma ja ihmissielu revitään vereslihalle eikä mikään ole katsomiskokemuksen jälkeen ennallaan.

Pessl osaa rakentaa kirjaan jännitteitä, jotka kuljettavat tarinaa mukaansatempaavasti. Kun päähenkilöt lopulta tunkeutuvat Cordovan tilalle, kiristyy vainoharhainen tunnelma käsinkosketeltavaksi. Myös romaanin ensimmäinen päätös on hämmästyttävän älykäs. Valitettavasti se toinen vetää hyvältä ratkaisulta jalat alta.

Pisteet ansaitsee kirjailijan paneutuminen henkilökuviin. Pääosa teoksen hahmoista on täysipainoisesti hahmoteltuja, omaehtoisia persoonallisuuksia. Tosin kaikkien vastaantulijoiden hillitön into tilittää McGrathille aiemmin salassa pitämiään Cordova-muistoja ei ole kovin uskottavaa. Muutenkin kerrontaa olisi voinut virtaviivaistaa, sillä nyt haahuillaan turhaa mustan magian hallusinatorisilla sivupoluilla.

Tavanomaisesta psykologisesta trilleristä Yönäytöksen erottaa kokeellinen toteutus. Normaalin tekstin sekaan on ympätty nettisivuja, lehtijuttuja ja poliisiraportteja visuaalisesti toisintavaa materiaalia. Konsepti ei ole pelkkää erikoisuuden tavoittelua, sillä se tuo tarinaan sekä realismin henkeä että tuoreita kerronnallisia keinoja.

Aiheen mukaisesti romaaniin on tietysti upotettu myös rutkasti elokuva- ja kirjallisuusviitteitä. Tämän ohessa piikitellään nykypäivän älyvapaata pikakulutuskulttuuria, jossa Twitter-viestit ovat korvanneet laatujournalismin.

Yönäytöstä on helppo suositella sekä kauhuelokuvien että jännärien ystäville. Se ei vedä vertoja Theodore Roszakin mestarilliselle, Tähtivaeltaja-palkitulle Flicker-romaanille (ks. Tähtivaeltaja 1/97), mutta tarjoilee silti ihan fiksun ja filmaattisen lukurupeaman.

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 1/14.

Kirjat – Alastair Reynolds: Terästuulen yllä

tonitahtivaeltaja Kirja-arvostelut , , , , ,

ReynoldsTerastuulenYllaWEBAlastair Reynolds
Terästuulen yllä
On the Steel Breeze
Suom. Hannu Tervaharju. Like

Terästuulen yllä on toinen osa Alastair Reynoldsin Poseidonin lapset -trilogiaa. Sarja käynnistyi Muistoissa sininen maa -romaanilla ja kertoo ihmiskunnan levittäytymisestä avaruuteen.

Kirjan päähenkilö on edellisestä teoksesta tutun Akinya-suvun vesa, Chiku Akinya. Hän on monistanut itsensä kolmeksi identtiseksi ihmiseksi, jotka jakavat muistonsa. Yksi heistä jää Maapallolle, toinen lähtee tavoittamaan suvun matriarkan teille tietymättömille karannutta avaruusalusta.

Kolmas liittyy asteroideista muovattujen holoalusten armadaan. Miljoonia ihmisiä mukanaan kuljettava karavaani on matkalla kohti valovuosien päässä sijaitsevaa maankaltaista Crucible-planeettaa. Sinne heidät on houkutellut maailman pinnalla sijaitseva valtava rakennelma, todiste vieraan älyn aikaansaannoksista.

Tuhdissa romaanissa riittää salaisuuksia, jännitteitä ja juonenkäänteitä useammankin teoksen edestä. Lissabonin vanhassa kaupungissa tukikohtaansa pitävä Chiku Keltainen säntäilee ympäri aurinkokuntaa, kun hän ottaa selkoa pahankurisesta Arakne-tekoälystä. Verkottuneen maailmankaikkeuden solmukohtiin kätkeytynyt keinoäly punoo juonia, jotka saattavat johtaa koko ihmiskunnan häviämiseen.

Poliittinen kuhina ja kinastelu retken päämääristä sekoittavat puolestaan holoalusten elämää. Vain Chiku Vihreä tietää, että matkalaisille on valehdeltu – että todellisuus Cruciblessa on vallan toisenlainen kuin heille on uskoteltu. Tiedon myötä hän joutuu tekemään vaikean valinnan perheensä ja velvollisuuksiensa välillä.

Tämä kaikki on kuitenkin vasta pintaraapaisu Reynoldin esiin vyöryttämistä teemoista ja visioista. Kirjailija kuvaa monipolvisesti Venuksen taivaalla riippuvia gondoleita ja ankarien sääilmiöiden ryöpyttämiä pintamaisemia. Saturnuksen Hyperion-kuun taiteilijayhdyskuntia ja mielikuvituksellisten holoalusten yhteiskuntajärjestelmiä. Älyltään kehittyneitä elefanttilaumoja ja totaalista toiseutta huokuvia massiivisia koneita. Kutkuttavia yksityiskohtia voisi luetella sivukaupalla.

Tärkeään rooliin romaanissa nousee pohdinta ihmisten ja tekoälyjen suhteesta. Onko yhteinen tulevaisuus kahden näin erilaisen elämänmuodon välillä mahdollista vai tuhoaako toinen väistämättä kilpakumppaninsa?

Kysymykset suvaitsevaisuudesta, etiikasta ja eloonjäämisestä säteilevät myös kirjan muuhun sisältöön. Hahmot joutuvat kerta toisensa jälkeen tekemään valinnan väkivallan ja rauhanomaisen vastarinnan välillä. Ja vaikka romaani painottaakin tarvetta moraalisesti kestäviin ratkaisuihin, ei tapahtumien tuoksinassa vältytä päätöksiltä, jotka johtavat miljooniin kuolonuhreihin. Se on kova taakka kenen tahansa kannettavaksi.

Terästuulen yllä on hieno tieteiskertomus, jonka vietäväksi on ilo heittäytyä. Se hakkaa mennen tullen kelvon edeltäjänsä ja osoittaa, että Reynoldsilla riittää kunnianhimoa pyrkiä aina vain parempaan – oli kyse sitten tarinan älykkyydestä, ihmiskuvauksen tasosta tai scifististen ihmeiden ilotulituksesta.

Toni Jerrman

Teksti julkaistaan Tähtivaeltaja-lehden numerossa 1/15.

Kirjat – Thomas Pynchon: Painovoiman sateenkaari

tonitahtivaeltaja Kirja-arvostelut , , , , ,

PynchonWEBThomas Pynchon
Painovoiman sateenkaari
Gravity’s Rainbow
Suom. Juhani Lindholm. Teos

Thomas Pynchonin vuonna 1973 julkaistun järkälemäisen klassikon, Painovoiman sateenkaaren, suomennos on kulttuuriteko vailla vertaa. Kyseessä on toisen maailmansodan loppuvaiheisiin sijoittuva rakettimekaniikan ja polymeerikemian hervoton riemulaulu, jonka purskahteleva kerrontatyyli vähät välittää perinteisten muotojen rajoitteista. Juhani Lindholmin käännös on mestarillista työtä ja jo itsessään kolossaalinen saavutus alkutekstin kompleksisuuden ja tavattoman ilmaisullisen runsauden takia.

Pynchonin ominaistyyli on tajunnanvirtamaista, raskaslukuista tekstiseinää vailla luku- tai kappalejakoja. Sanojen rannaton tulva lähestyy kuvattavaa asiaa sykkyräisiä kiertoteitä ja pyrkii korvaamaan sanataiteellisen osumatarkkuuden silkalla likimääräisyyksien runsaudella. Kerronnassa viljellään päättymättömän pitkiä virkkeitä sekä kielellisiä harharetkiä. Lopulta juonen kaarikin pirstaloituu nykiviksi katkelmiksi.

Säännöllisin väliajoin kerronta erkanee tykkänään arkijärjen kahleista ja uppoaa hallusinatoristen näkymaisemien hetteikköihin. Väliin sanatulvasta kuitenkin huuhtoutuu esiin pieniä kielellisiä helmiä, lähes runon kaltaisia kauniita ja kirkkaita pysähtyneen hetken kuvia. Lukukokemuksena teos on varsin vaativa ja edellyttää lukijalta kärsivällisyyttä sekä tyhjäkäynnin sietoa.

Tarinalinjat sisältävät runsaasti roiseja pornografisia kuvauksia, jotka äityvät suorastaan rypemään groteskeissa yksityiskohdissa. Naisten rooli on valitettavasti typistynyt himon kohteiksi, joiden sielunelämällä ei juuri ole merkitystä. Teos on niiltä osin vahvasti aikansa lapsi.

Toinen leimallinen piirre ovat rikkaat kulttuuriviittaukset elokuvan ja musiikin saralta. Proosa ratkeaa toistuvasti hilpeäksi musikaaliksi laulusäkeistöjä, kuoro-osuuksia ja koreografioita myöten. Yllättävissä notkelmissa piilee myös salakavalia, riemastuttavia pikku anakronismeja. Kielellisen riemunkirjavuuden ja sekametelisopan vastapainoksi tekstistä pilkahtaa myös säkenöivän tarkkoja oivalluksia ja rutikuivaa ironiaa.

Useiden näkökulmahenkilöiden edesottamuksia seuraileva sodanaikainen odysseia harhailee Euroopan pohjoisosien halki. Hahmojen tarinakaarien merkittävyys aaltoilee, väkeä lappaa edes takaisin sekä valokeilassa että kulisseissa.

Perusasetelmana on Saksa vastaan Englanti. Molemmissa valtioissa kehitetään sodan kulun kääntävää rakettia, jonka toimintaprosessien jokainen yksityiskohta kuvataan tuskallisella, pakkomielteisellä tarkkuudella. Puhutaan vakoojista, soluttautumisesta ja valtioiden sotakoneistojen sisäisistä kähminnöistä – kaksoisagentit ja petturuus kytevät jokaisen hahmon tajunnan taustalla.

Sinikopioiden, kemiallisten kaavojen ja behavioristisen psykologian kryptisyys lähentelee jo salatiedettä, joka kohoaa lähes uskonnon tasolle. Kaiken läpäisee varsin oikeutettu paranoia, joka tekee kertojista epäluotettavia.

Tuhatsivuisessa opuksessa massiiviset määrät kovaa historiallista faktaa limittyvät erottamattomasti spekulaatioon ja puhtaaseen fiktioon. Saksassa odotellaan lopunaikoja, halki Euroopan järjestetään kuukausien mittaisia orgiastisia maailmanlopun bakkanaaleja. Hetkellisen kimalluksen kulissina on raunioituneita yhteiskuntia, kylmän meren pyyhkimiä miinoitettuja rantoja sekä romahtaneita kaupunginosia, joissa sanomalehtipaperiin käpertyneet katulapset tappelevat ruoanjätteistä yhdessä kulahtaneiden huorien kanssa.

Painovoiman sateenkaaren on arveltu tavoittelevan kirjalliselta tyyliltään sotatilassa olevan yhteiskunnan kaoottisuuden ilmiasua. Siinä se kieltämättä onnistuukin.

Elli Leppä

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 4/14