Kirjoittaja: tonitahtivaeltaja

Kirjat – Johanna Sinisalo : Vieraat

tonitahtivaeltaja Kirja-arvostelut, Yleinen , , , , ,

JohannaSinisaloVieraatWEB

Johanna Sinisalo
Vieraat
Karisto

Johanna Sinisalon tuorein romaani sukeltaa tamperelaisen pikkulapsiperheen ruuhka-arkeen, jossa alkaa tapahtua kauheita.

Kahvilayrittäjänä uraa tekevä, MasterChef-tv-sarjasta tunnettu Essi ehtii käydä kotona lähinnä vain nukkumassa. Tällä välin kirjanpitäjän ammatista hoitovapaalla oleva Siiri turhautuu kotiarkeen puhumattoman taaperon kanssa. Kuopuksen kielelliset vaikeudet harmittavat vanhempien lisäksi perheen toista lasta, varhaiskypsää Sissiä, joka päättää etsiä keinoja auttaa veljeään.

Juoni etenee vuoroin Essin, Siirin ja Sissin näkökulmista, ja samat tapahtumat täydentyvät kolmesta erilaisesta tulkinnasta. Kollaasitekniikkaa hyödyntävään tekstiin on sulautettu suoran kerronnan lisäksi sähköpostikeskusteluja ja lehtijuttuja.

Sinisalon takuuvarma valtti, tarkkanäköinen psykologinen kuvaus ei ole menettänyt teräänsä. Perheasetelmaan hiipii hiljalleen pelottavia sävyjä, kun kuusivuotias Sissi alkaa tutkailla oman ruumiinsa erikoisia tuntemuksia, kuin ääniä, joita muut eivät kuule.

Siirin narratiivissa tarkastellaan osuvasti luonteeltaan neuroottisen vanhemman huolestumista lapsen pienistä ja isommista terveysongelmista. On sisaruskateutta, turvaverkkojen puutetta, riippuvuutta työssäkäyvän vanhemman aikatauluista ja epäreiluuden kokemuksia elämän kavennuttua pelkän kodin kokoiseksi.

Essin kohdalla esille nousevat uraäidin ajankäyttöhaasteet, trendikahvilan hektisen arjen pyöritys, vaativan luonteenlaadun aiheuttamat kahnaukset sekä pakonomainen julkisuushakuisuus. Parisuhteen hankaluuksia kuvataan hyvin tunnistettavasti, tosin paikoin vahvat henkilökuvaukset käyvät pari askelta karikatyyrin puolella.

Sinisalon teksti on jälleen kerran tehokasta ja iskevää, ja tarinan vetävyys säilyy loppuun asti. Perheen periaatteessa onnellinen lähtötilanne luisuu uskottavalla tavalla vähän kerrallaan kriisiä kohti, kunnes päätyy varsinaiseen syöksykierteeseen. Vanhemman pelkoa lapsen puolesta hyödynnetään taitavasti. Ruuvia väännetään näppärästi tiukemmalle, kunnes sen paremmin hahmot kuin lukijakaan eivät voi enää olla varmoja siitä, mitä on tapahtumassa ja mihin se vielä johtaa. Siirin hiipivä vainoharhaisuus yltyy yhtä matkaa Sissin kokeilujen hurjistumisen kanssa.

Sissi muodostaa kirjoja ja verkkolähteitä salaa lukemalla kokonaisvaltaisen selitysmallin kokemilleen tuntemuksille. Sen perusteella hän ryhtyy toimiin, joilla hän tarkoittaa hyvää, mutta joilla on odotettua vakavampia seurauksia.

Kirjan suurin vahvuus, ja samalla sen heikkous, on Sissin poikkeuksellinen älykkyys ja hänen sisäisen maailmansa kuvaus. Lapsen ja aikuisen todellisuuksien ristiriidat ovat juonen polttopiste, ja ne tuodaan taitavasti ilmi; pinnan alla kuplii jatkuvasti asioita, joita aikuiset eivät tajua, mutta jotka lapselle ovat päivänselviä ja loogisia. Sankariksi pedattu lapsihahmo on kuitenkin hieman liiankin aikuismainen ja koherentti yrityksissään systemaattisesti kohentaa pikkuveljensä neuropsykologista tilaa.

Tarinan keskeinen scifi-idis, aivo-suolistoakselin yhteys ja sen konkreettiset ilmentymät, on kutkuttava ja kantaa loppuun asti. Juonta sekoittavia tekijöitä olisi kuitenkin voinut karsia, kuten Essin vaikeaa isäsuhdetta ja siitä juontuvia yliluonnollisia viittauksia, samoin kuin Sissin erikoisen kokemusmaailman toistumista Essin lapsuusmuistoissa.

Psykologinen kauhumomentti voimistuu kirjan viimeiselle sivulle asti. Lopulta mahdollisuus painaa Sissin tekemiset villaisella katoaa tragedian hyökynä.

Elli Leppä

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 3/20.

Kolumni – Pääkirjoitus 3/20

tonitahtivaeltaja Kolumni, Yleinen , , , , , ,

TV320kansiWEB

Virkaa tekevä päätoimittaja Vesa Sisättö tässä jälleen, päivää! Tähtivaeltajan vuoden 2020 kolmas numero ilmestyy maailmaan, jossa on eletty koronan ehdoilla jo pian puoli vuotta. Tähtivaeltajassa se näkyy sarjakuva- ja teatterielokuva-arvosteluiden poisjäämisenä. Ensi-iltaleffa-arvioiden korvikkeena mukana on tavallista laajempi kattaus dvd- ja blu-ray-arvioita. Jos korona suo, palstat palaavat kuvioihin ensi numerossa.

Koronakriisi on lyönyt valtioiden yli kuin yllättävä evolutiivinen paine. Se on paljastanut piilossa olleita vahvuuksia ja heikkouksia. Sekä myös rakenteellista sortoa, joka on jäänyt arjen hälyn peittoon. Yhdysvalloista alkanut Black Lives Matter -liike on nostanut esiin sorron, jota maan musta väestö yhä kokee.

Sortavat piirteet ovat syvällä yhteiskunnan ja kulttuurin rakenteissa. Niiden löytäminen vaatii pohdintaa ja itsetutkiskelua. Spekulatiivinen fiktio valmistaa tällaisiin pohdintoihin, vaikka kentällä onkin omat sokeat pisteensä.

Toni Jerrman kertoo laajassa artikkelissaan yhdysvaltalaisesta N. K. Jemisinistä, jonka lähtökohdat mustana naiskirjailijana eivät 2000-luvun alussa näyttäneet hyviltä. Jemisin on kuitenkin noussut palkituksi kiintotähdeksi, joka muistetaan mm. siitä, kuinka hänen The Broken Earth -trilogiansa teokset voittivat parhaan spefi-romaanin Hugo-palkinnon kolmena vuonna peräkkäin. Kirjailijuuden lisäksi Jemisin tunnetaan rasismia vastustavana ja feminismiä puolustavana aktivistina.

”Rakkaat lukijat, mikäli Kännön romaanit ovat vielä tuntemattomia mestariteoksia, mars kirjastoon tai kirjakauppaan! Tälle poikkeukselliselle kertojalle kannattaa avata mielensä, uskaltautua tutkimusmatkalle, hämmästyä – ja kenties muuttua samalla itsekin”, Kaisa Ranta kehottaa. Tähtivaeltaja-palkinnon ehdokaslistalle esikoisromaanillaan noussut Heikki Kännö on yksi viime vuosien kiinnostavimmista kotimaisista spekulatiivisen fiktion kirjoittajista. Ranta syvähaastatteli kirjailijaa Tähtivaeltajaa varten alkukesästä.

Oletko kuullut teslapunkista? Kerron aihetta käsittelevässä artikkelissani alkuperäisestä suomalaisesta teslapunkista. 1900-luvun alussa kotimaisessa scifissä tehtiin sähköllä Nikola Teslan innoittamana ihmeellisiä asioita. Paljastan myös, kuinka tämä retrogenre voisi yltää kohti tulevaisuutta. Artikkeli aloittaa punk-sarjan, jossa perehdytään muutamaan muuhunkin uusvanhaan genrelajityyppiin.

Kuvataiteiden puolella kehiin astuu suomalaisen sarjakuvataivaan uusi tähti, Johannes Pekonen. Hänen Kukkalähetti-sarjakuvansa tarjoilee herkkää viivaa, kauniita värejä sekä pienieleisen koskettavaa tunnelmointia. Toivoa sopii, että tästä mestaritekijästä kuulemme jatkossa enemmänkin.

Pysy rohkeana ja lue spefiä. Tulevaisuus on tulossa!

Vesa Sisättö

PS. Numeron uutispalstalla katsottiin koronatilanteen kehitystä selvästi turhan aurinkoisten silmälasien läpi. Niinpä moni palstalla mainituista tulevista elokuvateatteriensi-illoista on sittemmin siirtynyt hamaan tulevaisuuteen tai jopa kokonaan pois teatterikierrokselta. Pahoittelumme! Jäikö tulevaisuus nyt siis sittenkin tulematta?

Sisallys320WEB

Sarjakuvat – Altan: Ada Macaossa

tonitahtivaeltaja Sarjakuva-arvostelut, Yleinen , , , , , , ,

AdaMacaossaKansiWEB

Altan
Ada Macaossa

Vuonna 2018 suomeksi saatiin satiirikkomaestro Altanin maanmainio Ada viidakossa -sarjakuva yksiin kansiin sidottuna. Nyt Asema, Zum Teufel ja Täysi Käsi -kustantamot ovat pistäneet pihalle lisää messevän rujoa sarjakuvataidetta Ada Macaossa -albumin muodossa.

AdaMacaossa1WEB

Vuoden 1963 Macao on todellinen kansojen sulatusuuni. On sotilaita, merimiehiä, journalisteja, vakoojia, taskuvarkaita ja ilotyttöjä maailman joka kolkalta. Hikisen räkäisissä baareissa kähmitään, suhmutaan, vedetään viinaa ja etsitään yöseuraa. Torakat, kärpäset ja rotat tanssivat ihmisten ympärillä omaa tangoaan. Ja koska olemme Altanin sarjakuvassa, kaikki tämä on kuvitettu rivon inhorealistisesti, penisnenäisten miesten ja maksullisten naisten ylitsevuotavaa rumuutta korostaen.

AdaMacaossa4WEB

Alkuun erinomaisen sekavasti kulkeva, mutta jatkossa selkiintyvä tarina sekoittaa yhteen soppaan rutkasti toimijoita. On eltaantunut brittikirjeenvaihtaja Bix, kuuluisa toimittajanainen Fiona, nuori vietkong-agentti Lola, isonenäinen parittaja Habib, palvelualtis eunukki Zephir, musta rintamakarkuri Waldo sekä lukuisia muita. Kuvioihin ui myös monia vanhoja tuttuja, Ada tietenkin etunenässä. Eikä sovi unohtaa presidentti John F. Kennedyä, jonka kinkkiset ongelmat heijastuvat vahvasti juuri Macaoon.

Itse juonen juurena toimii alkuun salaperäinen Tenniksenpelaaja ja myöhemmin ilkeitä salaisuuksia paljastava magnetofoniraita.

AdaMacaossa3WEB

Altan ei anna armoa kuvaillessaan ihmisten ahneutta ja alhaisimpia viettejä. Hän lätkii ja mäiskii menemään sellaisella antaumuksella, ettei paremmasta – tai pahemmasta – väliä. Lopputulos on huikea sarjakuvallinen saastaralli, joka tulvii visvaa, löyhkää, kuolemaa ja dekadenssia.

Jumalaista herkkua siis!

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 2/20.

AdaMacaossa2WEB

Elokuvat – Weathering with You

tonitahtivaeltaja Elokuva-arvostelut, Yleinen , , , ,

WeatheringJulisteWEB

Weathering with You

Weathering With You -elokuvassa 16-vuotias Hodaku saapuu laivalla Tokioon. Jo merimatkan aikana hän saa huomata, että kaupungin sää on rikki: vettä tulee kuukausikaupalla yhteen menoon ja sadeilmiöt ovat hetkellisesti äärimmäisiä. Veden lisäksi taivaalta sataa toisinaan jotain outoa – kuin läpinäkyviä kaloja. Pilvissä on järjettömät määrät vettä, joten ehkä siellä on myös omat, tuntemattomat ekosysteeminsä, aivan kuten merten syvyyksissä.

Alaikäisenä karkulaisena Hodakun ei ole helppo löytää elantoa tai yösijaa, mutta lopulta häntä onnistaa: hän pääsee ruokapalkalla urbaanilegendoja kaupittelevan huuhaalehden toimittajaksi. Lisäksi hän tutustuu ja ihastuu pari vuotta itseään vanhempaan tyttöön, Hinaan.

Weathering1WEB

Yksi moderneista myyteistä, joista Hodaku kirjoittaa, kertoo aurinkotytöstä, joka pystyy tuomaan auringonpaisteen sateiden keskelle. Nämä tarinat kytkeytyvät vanhaan kansanperinteeseen, kertomuksiin entisaikojen sääneidoista, jotka toimivat ihmisyhteisöjen ja taivaan välisinä yhdyssiteinä – ja vaikeissa tilanteissa ihmisuhreina.

Viehättävän kummallinen, teiniangstin ja ilmastomuutoksen rinnastava kertomus kehittyy rauhallisesti tyylikkääksi, monitahoiseksi draamaksi. Henkilöt rakentuvat kokonaisiksi ihmisiksi ja heidän väliset suhteensa kiinnostaviksi – samalla, kun heidän taustansa avautuvat ja salaisuutensa paljastuvat. Jokaisessa on enemmän kuin miltä aluksi näyttää.

Weathering2WEB

Käsikirjoittaja-ohjaaja Makoto Shinkai kuljettaa kertomusta tavallisten ihmisten tasolla, mutta kasvattaa sen suureksi ja vaikuttavaksi niin leveys- kuin korkeussuunnassakin. Rönsyjä, merkittäviä sivuhahmoja ja pieniä ihmeitä on sen verran runsaasti, että niistä riittäisi televisiosarjaksi. Kokonaisuus lähestyykin hajoamispistettään – mutta pysyy kuin pysyykin kasassa.

Massiiviset kaupunkimaisemat neonvaloineen, kerrostaloineen ja paikallisjunineen ovat komeaa katseltavaa. Erilaiset sadesäät – niin synkistä pilvistä lankeavat kaatosateet kuin valoisammat kuurot ja tihkutkin – antavat miljöölle oman silauksensa. Ympäristöt jäävätkin mieleen aivan yhtä vahvasti kuin yliluonnollinen romanssi, joksi Hodakun ja Hinan välinen suhde kehittyy.

Weathering4WEB

Vaikka ydinjuoni eteneekin moneen kertaan nähtyjä eeppisiä raiteita, vallitsee kerronnassa tavaton herkkyys arjen kulahtaneisuudelle ja yksityiskohdille. Asenne näkyy myös loppuratkaisussa, mittakaavojen välisessä valinnassa. Juuri pieneen fokusoiminen kaikkein mahtavimpienkin ilmiöiden edessä tekee Weatheringista suuren elokuvan.

Jukka Laajarinne

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 2/20.

Weathering3WEB

Uutiset – Tähtifantasia-palkinto 2020 jaettu

tonitahtivaeltaja Uutiset, Yleinen , , , ,

KarilaPienenHauenWEB

Tähtifantasia-palkinto 2020

Helsingin Science Fiction Seuran Tähtifantasia-palkinto
parhaasta vuonna 2019 suomeksi ilmestyneestä
fantasiakirjasta annetaan Siltalan julkaisemalle
JUHANI KARILAN romaanille PIENEN HAUEN PYYDYSTYS.

Pienen hauen pyydystys on absurdi seikkailu, kehityskertomus ja rakkaustarina, joka yhdistää tyylikkäästi realistista kerrontaa ja fantasiaa. Juhani Karilan moderni lappilainen suo-, metsä- ja kylämaisema on mystisten olentojen täyttämä, mutta niihin suhtaudutaan kuin mihin tahansa arkipäiväiseen ilmiöön. Karila ei selittele, miksi tai miten pohjoisen mytologian olennot ovat palanneet napapiirin tuolle puolelle, vaan imaisee lukijan suoraan tapahtumien keskelle.

Pääosassa on Elina Ylijaakko, pääkaupunkiseudulle muuttanut nuori nainen, jonka on joka kesä matkustettava takaisin kotikonnuilleen Itä-Lapin syrjäseuduille. Siellä hänen on kalastettava lapsuudenkotinsa lähellä olevasta pienestä mutaisesta lammesta hauki muutaman päivän kuluessa tai muuten tapahtuu jotain pahaa. Tästä syntyy mysteeri, jota Karila kerii taitavasti auki läpi romaanin. Toisen näkökulman tarjoaa Elinan perässä oleva poliisi Janatuinen, joka myyttisiä olentoja tuntemattomana joutuu kommelluksesta toiseen.

Pienen hauen pyydystys on täynnä mielikuvituksellisia oivalluksia. Karila käyttää suomalaista ja skandinaavista kansanperinnettä hyödyksi yllättävälläkin tavalla, eikä lukija helpolla arvaa, mihin suuntaan ollaan kulkemassa. Matkan aikana tavataan runsaasti värikkäitä henkilöhahmoja, joista kirjailija maalaa jo muutamalla virkkeellä eläviä ja kiinnostavia. Oikeuksiinsa hahmot pääsevät erityisesti nasevasti kirjoitetuissa dialogeissa, joihin on kätketty jos jonkinmoisia anekdootteja.

Riemukkaasti etenevän tarinan varrella Karila tekee tarkkoja havaintoja maailmanmenosta ja luo kuvan ihmiselämästä osana suurempaa kokonaisuutta. Pienen hauen pyydystys kuvaa myös ihmisen – usein negatiivista – vaikutusta ympäristöönsä.

Kirja on koskettava kuvaus ihmisen valinnoista, rakkaudesta, hylkäämisestä, itsensä hyväksymisen vaikeudesta sekä anteeksiannosta. Kahden erilaisen päähenkilönsä avulla Karila rytmittää tekstiään onnistuneesti vaihdellen kerrontaa humoristisemmasta pohdiskelevampaan tai surumielisempään. Karilan kykyä vaihtaa tunnelmaa ja tyyliä luvusta toiseen voi vain ihailla.

Tähtifantasia-palkinto jaettiin neljättätoista kertaa. Palkinnon asiantuntijaraatiin kuuluivat Tähtivaeltaja-lehden kriitikko Jukka Halme, kriitikko Aleksi Kuutio sekä fantasiaharrastaja, Risingshadow.netin edustaja Osmo Määttä.

Palkinnosta myös:
Wikipedia
Kirjavinkit

Tähtifantasia-palkinnon aiemmat voittajat:

Samanta Schweblin: Houreuni (Like, 2018, suom. Einari Aaltonen)
David Mitchell: Luukellot (Sammakko, 2017, suom. Einari Aaltonen)
Kazuo Ishiguro: Haudattu jättiläinen (Tammi, 2016, suom. Helene Bützow)
Shaun Tan: Etäisten esikaupunkien asioita (Lasten Keskus, 2015, suom. Jaana Kapari-Jatta)
Terry Pratchett: FC Akateemiset (Karisto, 2014, suom. Mika Kivimäki)
Bruno Schulz: Kanelipuodit ja muita kertomuksia (Basam Books, 2013, suom. Tapani Kärkkäinen)
Steph Swainston: Uusi maailma (Like, 2012, suom. J. Pekka Mäkelä)
Andrzej Sapkowski: Kohtalon miekka (WSOY, 2011, suom. Tapani Kärkkäinen)
Andrzej Sapkowski: Viimeinen toivomus (WSOY, 2010, suom. Tapani Kärkkäinen)
Haruki Murakami: Kafka rannalla (Tammi, 2009, suom. Juhani Lindholm)
Ellen Kushner: Thomas Riiminiekka (Vaskikirjat, 2008, suom. Johanna Vainikainen-Uusitalo)
Ngugi wa Thiong’o: Variksen Velho (WSOY, 2007, suom. Seppo Loponen)
Jeff VanderMeer: Pyhimysten ja mielipuolten kaupunki (Loki-kirjat, 2006, suom. Johanna Vainikainen-Uusitalo)

Sarjakuvat – Tuisku Hiltunen: Kuutamo ja muita kertomuksia

tonitahtivaeltaja Sarjakuva-arvostelut, Yleinen , , , , ,

KuutamoJaKansiWEB

Tuisku Hiltunen
Kuutamo ja muita kertomuksia

Tuisku Hiltusen esikoisalbumi Kuutamo ja muita kertomuksia (Suuri Kurpitsa) sisältää kolme kaunista ja ihmisläheistä sarjakuvaa. Eri aikakausille sijoittuvia tarinoita yhdistävät rakkauden, kaipuun ja sovituksen teemat. Kertomuksissa etsitään oman elämän suuntaa, lähdetään ja palataan, suretaan ja anteeksiannetaan.

KuutamoJa2WEB

Nimikertomuksessa Niko purkaa sydäntään kymmenen vuotta aiemmin omille teilleen lähteneelle rakkaalleen. Pitkän yhteydettömän ajan jälkeen ystävykset hapuilevat entisen suhteensa raunioilla ja yrittävät löytää tunteiden sokkelossa tietä uuteen alkuun. Uskaltaako pettymyksen kokenut Niko antautua jälleen rakkauden vietäväksi? Päästää Émilen lähelleen sydänsurunkin uhalla? Entä mitä Émile on tehnyt viimeisen vuosikymmenen ajan ja mitä hän ystävältään haluaa?

Haikeankaihea sarjakuva kulkee painavasta asiastaan huolimatta rennon jouhevasti niin taiteen kuin tarinankin tasolla. Ilmavat ja ilmeikkäät piirrokset eivät jää puhuvien päiden asteelle, ja lopulta koskettava kertomus onnistuu myös yllättämään.

KuutamoJa3WEB

Purjelaivojen aikakauden satamakaupunkiin sijoittuva Yli meren kuvaa maailmaa, jossa naisten vapaus valita oma tiensä on hyvin rajoittunut. Nuorta Charity-neitiä kalvaa kuitenkin vastustamaton kaukokaipuu. Merille olisi päästävä ja maailmaa nähtävä hinnalla millä hyvänsä. Samalla se tarkoittaisi kuitenkin rakkaan Abigailin hylkäämistä.

Sarjakuva kuvaa pienieleisen hienovaraisesti elämää muokkaavia tunteita ja valintoja. Kaukana siintäviä horisontteja ja lähellä sykkivää rakkautta.

KuutamoJa4WEB

Tieteiskuvaston pariin siirrytään Pakolliset päivitykset -tarinassa. Teemat pysyvät silti aivan yhtä ihmisläheisinä kuin albumin muissakin kertomuksissa.

Kotiplaneettansa näköalattomuutta paennut ja pienet sisaruksensa hylännyt Nomsa joutuu palaamaan lähtöpisteeseensä ja kohtaamaan kaiken sen, minkä jo luuli jättäneensä taakseen. Lopulta kammotusta tapaamisesta muodostuukin uudenlainen yhteys, kun vanhat teot paljastuvat anteeksiannetuiksi ja verisiteet kaiken kestäviksi.

Kulisseista riippumatta Tuisku Hiltusen tarinat tavoittavat jotain syvällistä elämästä, meitä ohjaavista tunteista sekä ihmisen ikävästä toisen luo. Suuretkin tunnemyrskyt kuvataan herkän inhimillisesti ja vakuuttavan aidonoloisesti. Taiteilija ei myöskään sorru murheessa vellomiseen, vaan onnistuu aina tuomaan vahvasti esiin tarinoidensa valoisat puolet – lunastuksen, josta aukeaa entistä kirkkaampi huominen.

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 2/20.

KuutamoJa1WEB

Kirjat – Heikki Kännö: Runoilija

tonitahtivaeltaja Kirja-arvostelut, Yleinen , , , , ,

KannoRunoilijaKansiWEB

Heikki Kännö
Runoilija
Sammakko

Kylmänä, tammikuisena iltana vuonna 1888 kiertävän teatterin leiriin raahautuu kuolemankielissä oleva nuori mies. Tämä Aurelian lienee sama runoilija, jota etsitään murhasta – syyttä tai syystä, kukapa tietää. Wasilewskin teatteriseurue päättää silti ottaa pahoinpidellyn karkurin hoiviinsa, onhan kynäniekalle käyttöäkin Goethen Faustin esitysversion hiomisessa.

Näin alkaa Heikki Kännön kolmannen romaanin, Runoilijan, ensimmäinen näytös. Kirjan näyttämölle hoipertelee Aurelian Benn, kaltoinkohdeltu runosielu, häikäilemätön ja kitkerä opportunisti, oman elämänsä Faust. Aurelianin mukana kuljetaan Ranskan maaseudulla, Torinon oopperapiireissä ja Nietzschen filosofinkammioissa. Kaiken yllä häilyy arvoituksellinen sudenkasvoinen mies, nukkemestari, tämän muunnelman Mefistofeles.

Vaan miksipä tyytyä vain yhteen sieluun tai pohjatekstiin – eikä Kännö tyydykään. Goethen lisäksi heijastellaan Bizet’n Carmenia, perehdytään Nietzschen vaiheisiin ja tutustutaan Steinerin esoteerisiin oppeihin. Kuten Kännöä aiemmin lukeneet osaavat odottaa, kulttuurihistoriallisista aineksista punotaan silti jotain aivan omaa. Tosi ja taru, elämä ja taide, todellisuus ja tuonpuoleinen sekoittuvat, virtaavat ja yhdistyvät kirjalliseksi maalaukseksi.

Kun keskeisenä aihelmana toistuu valta, ei kuva ole aina kaunis. Romantisoitu taiteilijaelämäkin on väkivaltaa, välinpitämättömyyttä ja heitteillejättöä – jäämistä yhteiskunnan marginaaliin, parempiosaisten huvitukseksi tai toisten pyrintöjen välineeksi. Valta on myös tulkintaa, esittämistä, lähteiden muokkaamista, kuten silloin kun Elisabeth Förster-Nietzsche hyödyntää sairaan veljensä muistiinpanoja omiin ideologisiin päämääriinsä. Taiteen vangiksi jää yksi jos toinenkin, kun rooli ja identiteetti sekoittuvat tai luomisvoima tyrehtyy. Hahmot rimpuilevat verkoissa, joita eivät ole aina itse edes kutoneet. Vangiksi jää myös lukija, eikä tunne oloaan viattomaksi sivulliseksi. Minunko viihdytyksekseni kaikki tämä julmuus ja kärsimys?

Kännön romaani on alaotsikoltaan ”eli miten veitsellä filosofoidaan”. Fraasi viittaa Nietzschen Epäjumalten hämärään ja sen vasaralla filosofoimiseen. Sanankäyttäjinä Kännöä ja Nietzscheä yhdistääkin tietynlainen runollisuus, jopa leikittelevyys, temaattisesti kyseenalaistamisen ja myyttien purkamisen periaate. Siinä missä Nietzsche on kuitenkin sirpaleiden ja fragmenttien mestari, Kännö luo aineksistaan häkellyttävän eheän illuusion. Romaanin paholaishahmokaan ei vain katko lankoja, vaan myös solmii niitä yhteen.

Valmiita vastauksia ei kuitenkaan heru. Lukijan on tanssittava nuoralla ja katsottava pimeyteen. Takaisin katsoo paitsi se, mitä kirjassa on, myös se, mitä lukukokemukseen itse tuo. Prosessi ei välttämättä ole helppo tai miellyttävä, mutta vaikuttava kyllä. Romaanin alaotsikoksi voisikin anastaa Nietzscheltä myös toisen vaihtoehdon: kirja kaikille eikä kenellekään.

Kaisa Ranta

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 2/20.

Elokuvat – Messiah of Evil (1973)

tonitahtivaeltaja Elokuva-arvostelut, Yleinen , , , , , , , ,

MessiahOfEvilKansiWEB

Messiah of Evil
aka Dead People
aka Revenge of the Screaming Dead
– 35th Aniversary Special Edition

Vuonna 1973 valmistunut Messiah of Evil ampaisee vauhtiin elegantisti. Sittemmin ohjaajana tutuksi tullut Walter Hill juoksee pakoon kuin viimeistä päivää. Lopulta hän piiloutuu hämmentyneen näköisen pikkutytön luo. Tyttö kumartuu katsomaan uupunutta miestä, vetää partaveitsen esiin ja leikkaa tämän kurkun auki. Wau!

Seuraavaksi näemme pitkän käytävän päässä horjahtelevan naisen, joka tilittää kauhistuneella äänellä lähestyvästä pahuudesta ja hätähuudoista, joita kukaan ei ole enää kuulemassa. ”Aikaa ei ole paljon, teidän on uskottava minua!”

MessiahOfEvil1WEB

Itse elokuva kertoo Arlettysta (Mariana Hill). Hän matkaa etäiseen Pointe Dunen pikkukaupunkiin etsimään kuuluisaa maalari-isäänsä, jolta on saanut kummallisia kirjeitä. Isän rantakartano huokuu autiutta, mutta pöydällä lojuu miehen päiväkirja. Muistiinpanoissa tämä kertoilee näkemistään painajaismaisista hahmoista, päästelemistään epäinhimillisistä äänistä sekä ainaisesti aivoissa pyörivästä kuoleman ajatuksesta.

Arletty ei luovuta, vaan asettuu taloksi ja ryhtyy kyselemään isästään kaupunkilaisilta. Taidegallerian sokean myyjän tapaan muutkin asukkaat suhtautuvat naiseen äärimmäisen nihkeästi.

MessiahOfEvil2WEB

Lopulta Arletty saa vihjeen, joka johtaa hänet maata kiertävän Thomin luo. Michael Greerin esittämä karismaattinen mies kertoo tutkivansa taruja ja legendoja, joita hänelle sopertelee paikallinen kyläjuoppo Charlie (Elisha Cook Jr.). ”Verenpunaisen kuun aikana opimme, että ihminen pystyy hirvittäviin tekoihin.”

Kun Charlie löytyy kuolleena, Thom ja kaksi hänen ystävätärtään (Joy Bang ja Anitra Ford) asettuvat lupia kyselemättä asumaan Arlettyn isän kartanolle. Siinä on naisella ihmettelemistä, kun kylpyhuoneesta astahtaa keskellä yötä esiin vieraita hippineitosia.

MessiahOfEvil3WEB

Nelikon suhteita värittävät mustasukkaisuudesta ja hämmennyksestä nousevat skismat sekä Pointe Dunen outo ilmapiiri. Kaduilla ei näy ketään, mutta marketin lihaosastolla käy eläimellinen vilske. Kasvoiltaan gorillaa muistuttava albiino autonkuljettaja ajaa ympäriinsä avopakulla, jonka lavalla on taivaalle tuijottavia ruumiita. Tyhjä elokuvateatteri täyttyy vähitellen kesken näytöksen, eikä ulospääsyä ole luvassa. Kaupunkilaisten silmät valuttavat verta, ja Arlettya kiusaavat kohtaukset, joissa hän oksentelee kärpäsiä, toukkia ja torakoita. Jokin on nyt selvästi pielessä.

MessiahOfEvil5WEB

Legendaarisesta Howard the Duck -ilakoinnistakin (1986) vastanneiden Willard Huyckin ja Gloria Katzin ohjaama sekä käsikirjoittama leffa huokuu ihastuttavan salaperäistä tunnelmaa. Hahmottomista kauhuista ja sanoinkuvaamattomista hirviöistä ei saada todellista selkoa, mutta niiden värisyttävä uhka leijuu elokuvan yllä. Ratkaisu herättää vahvoja mielleyhtymiä H. P. Lovecraftin tarinoihin sekä tyylikeinoihin. Kokonaisuuden tehoja vahvistavat rantakartanon hämäävän fotorealistiset seinämaalaukset sekä kerronnallinen yleisilme, joka ammentaa ranskalaisen uuden aallon mestariteoksista enemmän kuin kauhuelokuvien perinteistä.

Muutamaa kömpelöä verellä leikittelyä ja käsiin hajoavaa lopetusta lukuunottamatta Messiah of Evil on kiehtova sekä omaperäinen mestariteos. Juuri tällaisia kauhuelokuvia maailma kaipaakin.

”En voi koskaan palata kotiin, sillä olen jo maistanut ihmislihaa.”

MessiahOfEvil4WEB

Leffa ••••
Kuva •••
Lisät •••

Ohjaajaparivaljakon ja muiden elokuvan tekijöiden 22-minuuttinen haastatteludokumentti paljastaa muun muassa, että elokuva on saanut vaikutteita Lovecraftin ohessa Jean-Luc Godardin ja Michelangelo Antonionin luomuksista. Lopun hämäryys selittyy puolestaan rahapulalla, joka katkaisi filmin tuotannon viime metreillä.

Kommenttiraita ei ole aivan yhtä timmiä asiaa, kuten eivät myöskään Joy Bangin ja Joan Molinen puhelinhaastattelut. Huyckin ja Katzin kahdesta 1960-luvun lyhytelokuvasta kiinnostavampi käsittelee performanssien ja taidekäsitysten ristiriitoja herkullisen aikaansa sidotulla tavalla.

Trailereiden joukossa kimmeltää pari todella pöljää filmihelmeä, kuten stunt-temppuja ja hevirokkia fuusioiva StuntRock (1978) sekä David Nivenin ja John Cleesen tähdittämä The Statue (1971), jonka juoni tuntuu pyörivän alastonpatsaan penismittojen ympärillä!

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 3/10.

MessiahOfEvil6WEB

Sarjakuvat – Dan Dare

tonitahtivaeltaja Sarjakuvat, Yleinen , , , , ,

DanDareKannetWEB

On vaikea kuvitella, että kukaan jaksaisi lukea netin kautta artikkelia, joka vie painetussa Tähtivaeltajassa 24 sivua. Halusin kuitenkin tuoda myös tätä kautta esiin vanhojen Dan Dare -sarjakuvien mahtavuuden. Onhan kyseessä kuitenkin kaikkien aikojen tärkein brittiläinen tieteissarjakuva – josta ei ole Suomessa edes pahemmin kirjoiteltu.

Niinpä päätin heittää blogiin artikkelin kaksi ensimmäistä sivua, joista saanee jo jonkinlaisen käsityksen Dan Daren merkityksestä. Kuvitukseksi valitsin pääosin ruutuja, joita ei painetussa lehdessä nähty, joten näin postaus tarjoaa jotain uutta myös lehden vakilukijoille.

Dan Dare
Frank Hampson ja tieteisfuturismin lumo

Britteinsaarilta on kotoisin monta legendaarista tieteissarjakuvasankaria. Nykypäivän Suomessa heistä tunnetaan lähinnä 2000 AD -lehden kasvatit, kuten Judge Dredd, Halo Jones ja Nemesis. Vanhemmat sukupolvet muistanevat hyvin myös Korkeajännitys-sarjoissa seikkailleet Jet-Ace Loganin ja Rick Randomin. Tai Agentti X9 -lehdessä esiintyneet Jeff Hawken, Garthin ja Axan. Vähemmälle huomiolle on jäänyt brittiläisen scifi-sarjakuvan merkittävin klassikko, Frank Hampsonin luoma avaruuspilotti Dan Dare.

DarePhantom3WEB

Vuonna 1950 Eagle-lehdessä käynnistynyttä sarjaa on julkaistu suomeksi vain yli puolen vuosisadan takaisissa Peitsi- ja Nastasarjat-lehdissä. Niissäkin näytteet ovat ajalta, jolloin Hampson oli itse jo astunut sivuun eikä sarja ollut enää parhaimmillaan. Ratkaisu on vähintäänkin hämmentävä, sillä juuri varhaiset Dan Daret nostivat brittiläisen tieteissarjakuvan suuren yleisön suosioon – ja toimivat mallina lukuisille myöhemmille scifi-sarjakuville.

Ei ole liioiteltua väittää, että 1950-luvulla Dan Dare oli saarivaltakunnan tunnetuin ja ihailluin sarjakuvahahmo.

”Mitään vastaavaa ei ollut nähty koskaan aiemmin. Hampsonin ja hänen tiiminsä väsymätön ponnistelu aitouden ja tarkkuuden suhteen teki sarjasta uraauurtavan ja maailmoja mullistavan. Dan Dare oli todellinen tienraivaaja, oli kyse sitten uskottavasta tulevaisuudenkuvauksesta, taiteellisesta tyylikkyydestä, rikkaasta väripaletista tai korkeista tuotantoarvoista.” – Nick Jones (Voyage to Venus Part 1, 2004)

DarePhantom1WEB

Kaiken alku

Dan Daren isä, brittiläinen sarjakuvataiteilija Frank Hampson syntyi 21. päivä joulukuuta 1918 Audenshaw’n kylässä lähellä Manchesteria. Kun Frank oli vasta kolme kuukautta vanha, perhe muutti Southportin merenrantakaupunkiin.

Piirtäminen kiinnosti Frankia pienestä pitäen. 13-vuotiaana hän osallistui leluja esittelevän Meccano-lehden piirustuskilpailuun ja sai ensimmäisen kuvittajanpestinsä.

Myöhemmin Hampson opiskeli taideaineita aina kuin postitöiltään ehti – ja päätyi myös tekemään huumoristrippejä postityöläisten ammattiliiton The Post -lehteen. Lopulta hän jätti postin taakseen ja siirtyi täysipäiväisesti taidekoulun penkille. Tätä iloa ei kuitenkaan kestänyt pitkään, sillä toinen maailmansota kolkutteli jo ovella. Se vei myös aloittelevan taiteilijan taistelukentille. Belgiassa hän näki ensi kertaa saksalaisten V2-raketin livenä: ”Kun seisoin Antwerpenin satamassa, todistin uuden avaruusajan synnyinhetken.”

DareRobots2WEB

Sodan jälkeen Hampson jatkoi taideopintojaan. Ne keskeytyivät jälleen, kun hän tutustui pappiin nimeltä Marcus Morris. Tämä julkaisi pienilevikkistä The Anvil -seurakuntalehteä, johon kaivattiin kipeästi kuvittajaa. Kristillisiä arvoja korostava The Anvil ei kuitenkaan ollut kaupallinen menestys, joten kaksikko ryhtyi suunnittelemaan uutta lehteä, joka tavoittaisi paremmin koko maan nuorison. Morrisin missiona oli tuottaa lukijoille optimistista ja tervehenkistä brittiviihdettä markkinat vallanneiden amerikkalaisten kauhusarjakuvien sijaan.

Morris kirjoitti jo vuonna 1949 Sunday Dispatch -lehteen artikkelin, jossa hän tuomitsi kovin sanoin moraalittomat ja väkivaltaa tihkuvat sarjakuvat. Niiden tilalle hän kaipasi puhtoisia seikkailuja, joiden sankareita lapset voisivat ihannoida. Lopulta Morris tarttui omaan huutoonsa ja polkaisi Hampsonin tuella liikkeelle Eagle-sarjakuvalehden.

Lehden käynnistäminen ei ollut läpihuutojuttu. Morris yritti kaupitella ideaa useille kustantamoille, mutta kauppoja ei syntynyt, vaikka hänellä oli mukanaan Hampsonin taiteilema näytenumero. Vasta Hulton-kustantamossa ymmärrettiin uuden lehden potentiaali.

DareRogue3WEB

Toiveikkaille tulevaisuusvisioille oli kysyntää sotakokemusten runtelemassa, itseensä käpertyneessä Britanniassa, jossa ilonaiheet olivat harvassa. Yksi toivoa herättelevistä valonpilkahduksista oli rakettitieteen kehitys, joka tarjoili ruusuisia kuvia ihmiskunnan tulevasta avaruusajasta. Tähän visioon Hampsonin Dan Dare -sarjakuva tarttui hyvinkin tosissaan. Taiteilija seurasi tarkasti alan innovaatioita. Lisäksi hän palkkasi ensimmäisen Dare-tarinan tieteelliseksi neuvonantajaksi Brittein saarten arvostetuimman tieteiskirjailijan, Arthur C. Clarken. Myöhemmin Clarken roolin korvasi tohtori James Hemming.

Hampson on itse kuvaillut omia motiivejaan Dan Daren luomisesta näin: ”Minusta tuntui, että sodan jälkeisinä vuosina nuorten tulevaisuudennäkymät olivat kehnot. Yleinen ilmapiiri oli pessimismin läpitunkema, oli atomipommia ja kaikkea muuta… Niinpä halusin antaa nuorille toiveikkaan ja inhimillisen vision tulevaisuudesta.”

Eaglen ensimmäinen numero ilmestyi huhtikuussa 1950, ja sen kansilehdellä käynnistyi Dan Daren matka kohti tähtiä. Lehti osui otolliseen saumaan ja saavutti heti lähes miljoonan kappaleen viikoittaisen levikin.

DareRogue9WEB

Dan Daren ja Eaglen merkitystä on vaikea ylikorostaa. Esimerkiksi sarjakuvataiteilija Dave Gibbons on kertonut Voyage to Venus Part 1 -kirjan esipuheessaan, kuinka 1950-luvun Britannia oli ankea paikka elää ja asua. Paitsi kerran viikossa, kun Eaglen tuorein numero ilmestyi lehtipisteisiin. ”Lehti loisti kuin radioaktiivinen helmi hiilenväristen sanomalehtien seasta … Sen parhaat sivut aivan liekehtivät värikylläisissä sävyissä.”

Monty Python -ryhmään kuulunut Terry Jones on puolestaan muistellut Voyage to Venus Part 2 -teoksessa, kuinka vahvan ja jopa fyysisen vaikutuksen Hampsonin visiot häneen tekivät: ”Hän oli nero luomaan niin tarkkoja ja yksityiskohtaisia kuvia fantastisista näkymistä, että nuo visiot heräsivät eloon silmieni edessä. Hän kuvitti mahdottomia unelmia kuin ne olisivat kolmiulotteista todellisuutta. Nämä kuvat saivat – ja saavat yhä – mielikuvitukseni lentämään.”

DareRogue1WEB

Pystyäkseen tuottamaan viikoittain kahden isokokoisen sivun edestä maalauksellisen värikästä ja pikkutarkasti työstettyä Dan Darea – sekä turhan usein lehden muitakin sarjoja – Hampson tarvitsi avukseen studiollisen työntekijöitä. Heihin lukeutuivat eri aikoina mm. Jocelyn Thomas, Joan Porter, Greta Tomlinson, Harold Johns, Bruce Cornwell, Don Harley, Keith Watson ja Eric Eden. Freelancerina Darea piirsi myös Desmond Walduck.

Työ eteni useimmiten Hampsonin laatimien sivuluonnosten pohjalta. Tosin ”luonnos” on tässä yhteydessä hitusen väärä termi, sillä Hampsonin luonnokset olivat väritystä myöten niin viimeisteltyjä, että ne olisi voitu julkaista sellaisenaan. Hampsonille tämä tarkkuus ei kuitenkaan riittänyt, joten sarjan lopullista taidetta hiottiin tiimityönä vieläkin sulavammaksi. Yksityiskohdille oli toki tarvettakin, sillä Eagle oli kooltaan selvästi nykyisiä sarjakuva-albumeja suurempi – sivun leveys oli 27 senttimetriä ja korkeus 35 senttiä.

DareNowhere2WEB

Usein samaa sivua tai jopa ruutua saattoi olla tekemässä monikin ryhmän jäsen omien vahvuuksiensa pohjalta. Työvälineitä käytettiin laidasta laitaan aina sen mukaan, mikä milloinkin tuotti parhaan mahdollisen jäljen. Oli erilaisia kyniä, siveltimiä ja retussiruiskuja, tusseja, musteita ja vesivärejä. Ainoa, millä oli väliä, oli lopputuloksen täydellisyys.

Hampson on avannut studiotyön todellisuutta Alan Vincen haastattelussa: ”Tiimimetodissa saatoin itse keskittyä vaikkapa päähenkilöihin samalla kun studion muut työntekijät viimeistelivät avaruusaluksia ja vieraiden planeettojen maisemia. Mikäli joku ruutu ei lopulta tyydyttänyt silmääni, leikkasimme sen pois ja teimme uudestaan.”

DareSaturnEagle2WEB

Tiimin työpäivät venyivät kiduttavan pitkiksi, sillä perfektionistina Hampson piti tiukasti kiinni ehdottomista laatuvaatimuksistaan. Jossain vaiheessa studiolle tuotiinkin telttavuode, jossa väsyneimmät taiteilijat saattoivat uinahtaa hetkiseksi ennen seuraavan työrupeaman aloitusta.

Jotta Dan Dare näyttäisi mahdollisimman realistiselta, piirrosten pohjiksi otettiin lukemattomia valokuvia, tehtiin maskeja ja asusteita sekä rakennettiin hurja määrä pienoismalleja – niin päähenkilöistä, avaruusaluksista kuin rakennuksistakin. Niiden avulla Hampson saattoi varmistaa taiteensa tasokkuuden sekä taata, että kuvat synnyttivät mahdollisimman kolmiulotteisen vaikutelman.

DareTerraNova4WEB

Oman aikansa muista englantilaisista sarjakuvapiirtäjistä poiketen Hampson suosi eläväistä, elokuvamaista kerrontaa itseään toistavien staattisten kuvakulmien sijaan. Niinpä Dare-tarinoiden visuaalinen ilmiasu tarjoilee vaivattomasti soljuvaa ja mukaansatempaavaa kuvakuljetusta. Vaikutteita omaan ilmaisuunsa Hampson oli saanut filmimaailmaan ohessa sellaisilta amerikkalaisilta sarjakuvan mestareilta kuin Milton Caniff, Hal Foster ja Alex Raymond.

Toni Jerrman

Näytepala Tähtivaeltaja-lehdessä 2/20 julkaistusta artikkelista.

DareRobots6WEB

Tärkeimmät lähdeteokset:

Alastair Crompton: A Celebration of the Life and Art of Frank Hampson: Tomorrow Revisited (PS Art Books, 2010)
Dan Dare, Pilot of the Future: Voyage to Venus Part 1 (Titan Books, 2004)
Dan Dare, Pilot of the Future: Voyage to Venus Part 2 (Titan Books, 2004)
Dan Dare, Pilot of the Future: The Red Moon Mystery (Titan Books, 2004)
Dan Dare, Pilot of the Future: Marooned on Mercury (Titan Books, 2005)
Dan Dare, Pilot of the Future: Operation Saturn Part 1 (Titan Books, 2005)
Dan Dare, Pilot of the Future: Operation Saturn Part 2 (Titan Books, 2005)
Dan Dare, Pilot of the Future: Prisoners of Space (Titan Books, 2005)
Dan Dare, Pilot of the Future: The Man from Nowhere (Titan Books, 2007)
Dan Dare, Pilot of the Future: Rogue Planet (Titan Books, 2007)
Dan Dare, Pilot of the Future: Reign of the Robots (Titan Books, 2008)
Dan Dare, Pilot of the Future: The Phantom Fleet (Titan Books, 2009)
Dan Dare, Pilot of the Future: Safari in Space (Titan Books, 2009)
Dan Dare, Pilot of the Future: Trip to Trouble (Titan Books, 2011)
Dan Dare, Pilot of the Future: Mission of the Earthmen (Titan Comics, 2017)
Dan Dare, Pilot of the Future: The Earth Stealers (Titan Comics, 2018)
Dan Dare, Pilot of the Future: The Evil One (Titan Comics, 2019)
Dan Dare, Complete Collection: The Venus Campaign (Titan Comics, 2018) (sisältää digitaalisesti remasteroidut versiot tarinoista Voyage to Venus ja The Red Moon Mystery)
Dan Dare: The 2000 AD Years Vol. 1 (Rebellion, 2015)
Dan Dare: The 2000 AD Years Vol. 2 (Rebellion, 2016)
Dare: The Controversial Memoir of Dan Dare (Monster Comics, 1991–1992)
Dan Dare (Virgin Comics, 2007–2008)
Dan Dare: He Who Dares (Titan Comics, 2018)
Eagle-, Spaceship Away-, Peitsi- ja Nastasarjat-lehdet

Kirjat – Ray Bradbury: Voikukkaviiniä

tonitahtivaeltaja Kirja-arvostelut, Yleinen , , , , ,

BradburyVoikukkaviiniaKansiWEB

Ray Bradbury
Voikukkaviiniä
Dandelion Wine
Suom. Hanni Salovaara. Vaskikirjat

Ray Bradbury on tunnettu vaikuttavista visioistaan ja kielestä, jolla hän manaa tarinansa eloon. Hänen teoksensa ovat täynnä fantastisia kauheuksia, jotka liukuvat lukijan ihon alle kuin paperiarkin paksuinen pala lämmintä metallia. Sitä kokenut lukija osaa odottaakin.

Vuodelta 1957 kotoisin oleva Voikukkaviiniä tekee kuitenkin hämäysliikkeen ja näpäyttää luunapin keskelle otsaa.

Eletään kesää 1928. Tai tarkemmin: eletään kesä 1928. Illinoisin Green Townissa lämpö on hiipinyt tummuviin iltoihin ja pihakeinut kaivetaan vajoista. Päivän laskettua aikuiset juovat jääteetä ja limonadia, kun lapset juoksevat pihoilla tai makaavat verannoilla vanhempiensa juttuja kuunnellen.

Douglas Spauldingille kesä on toisaalta täysin tuttu, toistuva ilmiö, ja samalla uniikki kokemus, jota ei voi verrata mihinkään aikaisempaan. Se on täynnä seikkailuja ja tunteita, menetystä ja havaintoja. Havainnoista hätkähdyttävin on tajuaminen, että hän on elossa. Tokihan jokainen tietää olevansa elossa, jos kysytään, mutta asiantilan itsenäinen tajuaminen on huima juttu.

Koska Voikukkaviiniä pohjautuu pitkälti Bradburyn omiin lapsuusmuistoihin, kerronnan vuossa ei poukkoile taikuutta, silkkaa fantasiaa tai yliluonnollista kauhua. Tämä ei kuitenkaan rajaa pois magiaa. Ja Douglasin, hänen kahta vuotta nuoremman veljensä Tomin ja heidän ystäviensä kesä on totisesti maaginen.

Kaupungin virkaatekevä pellepeloton väsää perheensä ihastukseksi ja kauhistukseksi, lähinnä kyllä kauhistukseksi, onnellisuuskoneen. Samaan aikaan seutua piinaa suorastaan myyttiset ulottuvuudet saanut sarjamurhaaja Yksinäinen vaeltaja. Lisäksi sisällissodassa palvelleen eversti Freeleighin talosta löytyy aikakone. Unohtaa ei sovi myöskään Madame Tarotia, satoja vuosia vanhaa ennustajaa, jonka Napoleon upotti aikoinaan vahaan – ja joka on nyt pakotettu sylkemään ulos ennustuskortteja pelihallissa.

Kuinka tosia nämä asiat ovat? Se vaatii tiukkaa pohdintaa, mutta varmaa on, että Douglasille ja muille pojille ne ovat totisinta totta. Ja mikseivät olisi?

Selvärajaista spefiä halajavalle Voikukkaviiniä voi olla outo kokemus. Kirjan fantastinen taika ja sielua kouraiseva kauhu kun eivät kumpua pelkästään siitä, mitä sivuilla sanotaan, vaan myös siitä, miten se sanotaan. Ja tässä kohtaa Bradburyn kerrassaan mestarillinen kyky laatia kokonainen mikrokosmos amerikkalaisen pikkukaupungin auringon paahtamille kaduille pääsee täysiin oikeuksiinsa.

Temppu on siinä, että lukiessa ei tarkkaile ja havainnoi. Sen sijaan on heittäydyttävä sanojen vietäväksi ja elettävä koko vuoden 1928 järisyttävä kesä Douglasin kanssa, juostava hänen rinnallaan uusissa lenkkareissa. Silloin pääsee myös kokemaan erään maailman todellisimmista rakkaustarinoista.

Green Town on tuttu paikka jo varhaisemmasta Bradbury-suomennoksesta Paha saapuu portin taa (ensipainos nimellä Painajainen). Kaupunkiin on palattu myös mm. vuonna 2006 ilmestyneessä Farewell Summer -romaanissa, joka jatkaa Dougin tarinaa.

Voikukkaviiniä on kirja, jota en tiennyt haluavani lukea ennen kuin olin jo uppoutunut sen maailmaan. Jouduttuani sieltä pois kaipaan jo takaisin. Romaani on omiaan nostattamaan nostalgisia tunteita ja herättämään kaihon omaan myyttiseen lapsuusaikaan, jota ei ehkä koskaan ollut sellaisena kuin sen muistaa.

Shimo Suntila

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 2/20.